Eräs kuningas kutsui valtakuntansa syntymästään saakka sokeat luokseen.
Sokeille esiteltiin norsun eri osia sanomalla, että tämä on norsu. Toisille esimerkiksi esiteltiin syöksyhampaat tai kärsän tai kylki tai jalka tai takamus tai häntä tai sen tupsu.
“Millainen eläin on norsu?”, kysyi kuningas sokeilta. Hännän tupsua kosketelleet väittivät norsun olevan kuin harja. Itse häntää pidelleet kuvailivat norsun kuin seipääksi. Kylkeä tunnustelleet väittivät norsun olevan kuin seinä. Syöksyhampaita kokeilleet olivat varmoja, että norsu on kuin aura.
Kertomuksen mukaan tilanne yltyi huutamiseksi ja lopulta meni tappeluksi.
Nykypaavi Franciscus on viisaasti muistuttanut, että tämä arvojärjestys koskee "niin uskon dogmeja kuin kirkon opetusten kokonaisuuttakin, moraaliopetus mukaan lukien". Hän onkin paavina halunnut keskittyä olennaiseen moraalin suhteen.
Ortodoksisuus tuntee myös totuuksien arvojärjestyksen ja keskittymisen olennaiseen.
Ortodoksisuudessa tehdään alkajaisiksi erotus itse uskonperinteen ja perinteiden tai tapojen välillä. Toisinaan käytetään sanaparia traditio ja traditiot. Välillä traditio saa ison alkukirjaimen. Kärjistäen voitaisiin sanoa, että on olemassa perimmäisiä uskontotuuksia ja sitten on ruokareseptejä.
Kallistos Ware kirjassaan The Orthodox Church (2015) toteaa, että olisi “hyvä tiedostaa, ettei kaikki menneisyydestä saatu ole samanarvoista”. Hän jopa väittää, ettei se kaikki ole “välttämättä totta”.
Itse uskonperinteen arvojärjestys on Warella yleinen. Raamattu on ykkössijalla ja kakkosena tulevat yleiset kirkolliskokoukset. Näiden jälkeen seuraavat paikalliset kirkolliskokoukset ja kirkkoisät. Kahtena viimeisenä on jumalanpalvelus ja ikonit. Joku muu korostaisi enemmän jumalanpalvelusta ja nostaisi esiin pyhät.
Perinteen osilla on vielä omat sisäiset arvojärjestyksensä.
Yleiset kirkolliskokoukset ovat tosiaan yli paikallisten. Toiset ikonit ovat toisia ikonimaisempia. Kirkkoisistä erottuu selkeitä avainhenkilöitä. Liturgian tekstit ovat tärkeimpiä kuin vaikkapa jokin hartausteksti.
Ajatuskulku koskee myös Raamattua.
Kakkossijalla tulevat Uuden testamentin muut kirjoitukset. Haasteellisen Ilmestyskirjan käyttö on vähäistä.
Vanha testamentti on käytössä valikoidusti. Monia sen kirjoja ei käytetä jumalanpalveluksessa lainkaan. Erityisasemassa ovat runsaassa käytössä olevat psalmit.
Perinteinen näkemys Raamatun tekstien eri tasoista ja niiden lisämerkityksistä on omanlaisensa. Tämä koskee erityisesti Vanhaa testamenttia. Kyse on eräänlaisesta sisäisestä arvojärjestyksestä syvemmälle tekstiin, pinnan alle.
Teologinen lukutaito on tarpeen. Kyse on yrityksestä keskittyä olennaiseen. Voimavaroja ei kannata tuhlata sivuseikkoihin, pintaan tai olemalla mustavalkoinen. Jotkut asiat kirkossa ovat syystä jääneet unholaan.
Ortodoksinen perinne antaa hyvät eväät kohdata nykyajan kysymykset mielekkäästi ja antautua vuoropuheluun avoimin mielin – totuuden arvojärjestyksessä.