Blogi

Papin pitää olla somessa, koska hänen laumansa on siellä – eikä se tunnista äänetöntä paimenta

Olennaista ei niinkään ole, mitä pappi saa sanoa somessa, vaan mitä hänen pitää sanoa somessa.
20.09.2021 - 01:02
Ortodoksipappi_Lars_Ahlbäck_lähikuva
Isä Lars Ahlbäck

”Minne tahansa Paavali meni, syntyi mellakka, minne tahansa minä menen, tarjotaan teetä”, totesi eräs brittiläinen piispa. Itseivallisuus kuuluu sikäläiseen huumoriin.

Ensimmäisenä helluntaina opetuslasten saama vastaanotto oli sekalainen. He julistivat innoissaan ilosanomaa. Monet olivatkin vaikuttuneita. ”Nuo ovat tainneet vetää päänsä täyteen makeaa viiniä”, toiset kuitenkin arvelivat pilkallisesti.

Julkiseen tilaan astuessa kohtaa siis kaikenlaista. Vastaanotto vaihtelee. Osa tästä on toki omissa käsissä, muttei läheskään kaikki.

Kirkon tulee olla mukana julkisessa tilassa. Tämä on teologisesti kiistatonta. Äärimmäinen erakoituminen on sen sijaan hyvin harvojen tie, jopa luostarilaitoksessa. Sosiaalinen media – tuttavallisemmin some – on yksi nykyajan tärkeimmistä julkisista tiloista.

Suomessa Facebook ja Instagram ovat suosituimmat. Pieni Twitter on yllättävän vaikutusvaltainen. WhatsApp on osa monen arkea. YouTube on jo monelle televisiolähetyksiä tärkeämpi. Kirjojen, elokuvien ja musiikin sähköiset palvelut ovat nykyaikaa.

Toivottavasti vähättelevä asenne tähän kaikkeen on jo mennyt ilmiö kirkossa. Ei ole kulunut kovin pitkää aikaa siitä, kun kirkossa saatettiin pohtia internetsivujen tai jopa sähköpostin seurakunnallista tarpeellisuutta.

Tilastokeskuksen artikkelin mukaan: ”Vuonna 2020 some-palveluita käytti 69 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista. Monet seniorit ovat tehneet digiloikan ja ryhtyneet esimerkiksi käyttämään some-palveluita, lukemaan verkkouutisia ja seuraamaan nettitelevisiota.”

Painettu sanakaan ei aina tavoita

Tietenkin tulee yrittää tavoittaa myös ne, jotka eivät ole tehneet digiloikkaa. Puhelin, sanomalehti tai edes kirjeet eivät kuitenkaan välttämättä ole sen parempia. Nämä eivät ole monelle ikäihmiselle tai sairaalle mitenkään helppokäyttöisempiä. Monet ovat niiden kanssa täysin avun varassa.

Kirkolta kaivataan merkityksellistä läsnäoloa. Jo nimi "ilosanoma" ja sen kosmiset mittasuhteet edellyttävät intoa ja uskallusta viestittää.

Ikävän usein kirkko kuitenkin esiintyy somessa turhan laiskasti. Somessa jokainen voi olla aktiivinen toimija, eikä sinne sovi yksisuuntainen asenne. Kirkolta kaivataan siis itsensä likoon laittamista, ei näyteikkunaa tai sähköistä ilmoitustaulua.

Edes jumalanpalveluksen suoratoistolähetyksen ei tarvitse olla yksisuuntainen, vaan alustat tarjoavat mahdollisuuksia osallistaa seuraajia siihenkin. Esimerkiksi papin tai diakoniatyöntekijän aktiivinen läsnäolo suoratoiston keskustelualueella voisi olla hyvä ajatus sunnuntaisin ja suurina juhlina.

Aamun Koitto julkaisi taannoin jutun Mitä pappi saa sanoa somessa – ja kuka vetää soveliaisuuden rajat?

Kirkollinen some-valvonta ei ole suotavaa. Yksittäisten päivitysten tai kommenttien käsittely olisi liioiteltua. Valvonta kuluttaa vain voimavaroja ja on jotenkin pikkumaista.

Ylilyöntejä voi toki käsitellä asianmukaisesti tarpeen mukaan.

Sen tulee mieluiten tapahtua osana muuta ammattimaista johtamista ja kypsää hengellistä ohjausta. Keskustelukulttuuri kirkossa määrittelee asiaa paljon.

Papisto ja kirkon työntekijät somessa ovat hyvä juttu. Tämä joukko on hyvin monenkirjava, joten kirkolla on heissä monet some-kasvot.

Erityisesti paimenen pitää olla äänessä siellä, missä lauma on. Äänetöntä paimenta lauma ei varmasti tunne – näin voisi sanoa Kristuksen yhtä vertauskuvaa hyödyntäen.

Olennaista ei niinkään ole, mitä pappi saa sanoa somessa, vaan mitä hänen pitää sanoa somessa.

Ortodoksipappi_Lars_Ahlbäck_lähikuva
Isä Lars Ahlbäck

Asun Helsingissä perheeni kanssa. Työskentelen lähihoitajana kotihoidossa ja opiskelen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitoa. Harrastukseni ovat teologian lukeminen, kirjoittaminen ja kävely.