Samat kysymykset pyörivät mielessäni, kun saamme museoon lahjoituksia kuolinpesistä. Joskus esineisiin liittyvä historiatieto on välittynyt omistajalta perillisille ja tällä tavoin tiedot saadaan merkittyä muistiin kokoelmatietoihin. Esine itsessään voi olla arvokas, mutta siihen liittyvä tieto on vähintään yhtä arvokasta. Me museoammattilaiset puhumme museoarvosta, mikä syntyy sekä esineestä itsestään että siihen liittyvistä tiedoista, esimerkiksi sen valmistus- ja omistushistoriasta.
Jos haluat lahjoittaa tai testamentata esineitä, valokuvia tai arkistoaineistoa museoon, on hyvä ottaa asia puheeksi kanssamme elinaikana. Näin saisimme mahdollisuuden täydentää tietoja ja kysyä kysymyksiä, joita lahjoittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksikaan. Aina emme voi ottaa esinelahjoituksia vastaan. Usein syynä on juuri se, ettei niistä tiedetä mitään eikä enää ole ketään, jolta kysyä.
Viime vuosina julkisuudessa on vilahtanut juttuja kuolinsiivouksesta, jonka voi tehdä itse eläessään. Itsekin olen tehnyt niin satunnaisten komeroiden siivousten yhteydessä, vaikken sitä ole kuolinsiivoukseksi mieltänytkään. Olen vain arvioinut, onko aineiston säilyttäminen mielekästä ja tärkeää omasta näkökulmastani. Jokaisen elämästä lienee jäänyt merkityksellisiä jälkiä ja siten säilyttämisen arvoisia, samoin paljon merkityksetöntä, joka voisi jäädä unholaan. Kun pysähdyt oman historiasi äärelle, voit itse päättää, mitä haluat jättää jälkipolvien silmille nähtäväksi.