Ihmisillä on kaikenlaisia murheita. Suomessa vieläpä kaikilla tuntuu olevan sama murhe, joka vaihtuu säännöllisin väliajoin. Pieneen kansaan mahtuu vain yksi puheenaihe kerrallaan.
Joskus mietin, pitäisikö tuntea syyllisyyttä siitä, että päivittäisotsikkojen huutavat ongelmat tuntuvat itselleni kovin oudoilta. Selitän lyhyesti miksi näin on. Tarina alkaa parin vuosisadan takaa.
1800- ja 1900-lukujen länsieurooppalainen kulttuuri oli rasismin ja kulttuuri-imperialismin läpäisemä. Ja mikä erikoisinta, kumpikin ismi oli salonkikelpoista. Ennen toista maailmansotaa sillä oli jopa vankka akateeminen pohja. Juutalaisten ja afrikkalaisten alemmuudelle haluttiin löytää perusteita. Mille ihminen haluaa löytää perusteita, sille hän kyllä löytää.
Tietyille ryhmille saa yhä naljailla
2000-luvun luoteiseurooppalainen kulttuurimme on sekin kulttuuri-imperialismin ja rasismin läpäisemä. Ja mikä erikoisinta, tämä on salonkikelpoista. Fiksuissakin konteksteissa voi naljailla tietyn ihmisryhmän elämänsisällöille ja arvoille.
Meidän aikamme mielipidejohtajat nimittäin ovat kovin ylimielisiä ja kulttuuri-imperialistisia suhteessa menneisyyden ihmisiin. Näiden arvo ja ymmärrys nähdään vajaina omaan täydellisyyteemme nähden. Menneiden aikakausien väeltä ei haluta oppia. Ei edes silloin, kun he välttivät ne ongelmat, jotka huutavat meidän otsikoissamme.
Asioita perustellaan sillä, että tämän täytyy olla oikein, ”koska nyt on 2021”. Ikään kuin jokin luonnonlaki edellyttäisi, että eettinen väite on sitä oikeampi, mitä myöhemmin se on esitetty.
Menneisyydestä löytyy antoisa maailma
Tällainen on tietysti luotaantyöntävää niille, jotka itse elävät menneisyydessä. Kuten esimerkiksi allekirjoittanut. Kolme vuosikymmentä olen viettänyt päiväni kaukaisten aikakausien ajatusten parissa. Se on antoisa maailma. Sinne uppoutuva on vapaa ajankohtaisuuksista ja sellaisista muotivirtauksista, joiden vanavedessä jotkut tulevat pahoinvoiviksi. Itse asiassa jo alituinen ajankohtaisuuksiin takertuminen saa ihmisen levottomaksi, vaikka virtaukset olisivat sinänsä hyviäkin.
Filokaliassa eri aikakausien hengentuotosten parissa askarointia verrataan meden keräämiseen:
”Niittyjä kierrellen mehiläinen kokoaa mettä hunajaansa. Sielu taas kiertelee eri aikakausia ja hankkii näin nautinnon ymmärrykselleen.” (Elia Presbyteeri)
Tämä on sekä uskonnollinen että laajempi kulttuurillinen totuus. Monet nykyhetken ongelmista perustuvat sellaisiin filosofisiin ja teologisiin ennakko-oletuksiin, joita luullaan luonnonlakien kaltaisiksi itsestäänselvyyksiksi. Kuitenkin historiasta löytyy kerrostumia, jolloin ihmiskäsitys on ollut toisenlainen, käsitteet ovat olleet toisenlaisia, ongelmien kategoriat ovat olleet toisenlaisia, elämän perusrakenteet ovat olleet erilaisia. Myös uskonnolliset kysymykset ja tarpeet ovat olleet erilaisia. Silloin joitain nykyajalle tyypillisiä ongelmia ei edes voinut muodostua.
Tuntuuko, että ajatuksesi jumittavat ja harhailevat, kiertävät pieniä kehiä ja hajoavat? Asiat päässäsi voisivat olla toisin. Murheesi ja kysymyksesi voisivat olla tyystin toisenlaisia. Voit ajatella kaiken toisin. Voit jäsentää ongelmasi kokonaan toisin. Koko olemassa olemisen tapasi voi olla toisenlainen.
Tällaista alat oppia, jos kiertelet kaukaisten menneisyyksien parissa. Mitä kauempana Länsi-Euroopasta, sen parempi. Näin hankit ymmärryksellesi nautinnon, joka on hunajaa makeampi.
Irrottaudu tämän ajan murheista ja matkusta menneisyyteen. Past lives matter.