Blogi

Kirkon pitää ottaa rohkeasti kantaa eikä vaieta vääryyden edessä

Kristitty ei laskelmoi, onko totuuden esiintuomisella vaikutusta omalle maineelle tai urakehitykselle. Toki asiat on esitettävä diplomaattisesti ja kunnioituksella. Ei pidä nöyristellä, vaikka onkin nöyrä. Tämä koskee meitä jokaista ja koko kirkkoa.
10.02.2022 - 15:32
Ortodoksipappi_Rauno_Pietarinen_palava_tuohus_kädessään
Isä Rauno Pietarinen

"Oikein opettava" ja "oikein ylistävä" ovat ortodoksisuutta koskevia määritelmiä. Vanhan kirkon käsitteistössä ”ortodoksinen” määritti aina uskoa, ei kirkkoa. Kirkko oli katolinen, jos sillä oli ortodoksinen usko. Yhdistelmä kirkastaa rakkaudella ja kunnialla kristittyjen paikallisen yhteisön, seurakunnan ja lopulta koko kirkon.

"Oikein opettava" ja "oikein ylistävä" ovat ortodoksisuutta koskevia määritelmiä. Vanhan kirkon käsitteistössä ”ortodoksinen” määritti aina uskoa, ei kirkkoa.

Kirkkona meidän on rohjettava ottaa kantaa tarvittaessa niin tämän maailman asioihin kuin muiden kirkkojen toimintaan. Esimerkiksi oman Äitikirkkomme, Konstantinopolin patriarkaatin kreikkalaiskeskeisyydestä on voitava puhua kahdenkeskisissä tapaamisissa heidän edustajiensa kanssa. Patriarkka Bartolomeos on ansiokkaasti puhunut Konstantinopolin patriarkaatin yleismaailmallisesta luonteesta. Silti ”kreikkalais-ortodoksia” on patriarkaattimme muussa viestinnässä ilmeinen tosiasia, jolle on voitava tehdä jotakin. Miksi näytellä tietämätöntä asiassa, jonka kaikki tietävät ja joka murentaa sekä kirkon eheyttä, että ekumeenisen patriarkaatin uskottavuutta?

Yhtä lailla Venäjän kirkon kiusallinen hiljaisuus toisinajattelijoiden kohtalosta ei saa jäädä kommentoimatta. Oman patriarkkamme välillä tukala tilanne Turkissa rajoittaa sellaista kommentointia. Venäjän kirkko taas on muodostunut osaksi valtainstituutiota. Sillä olisi vapaus puhua, jos se haluaisi. Se on valinnut, ettei halua. Totuuden varaan rakennettu kirkko ei saa vaikenemalla rapauttaa omia perustuksiaan, vaikka pelissä ovat huomattavat taloudelliset intressit. Ei asioita ole pakko kommentoida julkisuudessa. Muitakin vaihtoehtoja on.

Kirkkona meidän on rohjettava ottaa kantaa tarvittaessa niin tämän maailman asioihin kuin muiden kirkkojen toimintaan.

Ekumeenisten järjestöjen Venäjä-hiljaisuus on hämmentävää. Siellä ehkä eletään vielä 1980-lukua, jolloin ajateltiin kaiken arvostelun vaikeuttavan Venäjän kirkon tilannetta. Tiedoksi ekumeenisille toimijoille: nyt on toisin. Toimin useita vuosia Barentsin kirkkojen neuvoston hallituksessa. Neuvosto kustantaa Venäjän kirkon edustajien matka- ja majoituskulut kaikkiin kokouksiin ja tapahtumiin. Samaan aikaan Moskovan patriarkaatti on luvannut kustantaa Keniassa heihin liittyville ortodoksipapeille omakotitalon, auton ja lasten koulutuksen.

Kristitty ei tunne pelkoa vääryyden edessä eikä laskelmoi, onko totuuden esiintuomisella vaikutusta omalle maineelle tai urakehitykselle. Toki asiat on esitettävä diplomaattisesti ja kunnioituksella. Ei pidä nöyristellä, vaikka onkin nöyrä. Tämä koskee meitä jokaista ja koko kirkkoa.

Uskon vaikutuksen ulkopuolelle ei voi sulkea pois mitään elämän osa-aluetta. Ei myöskään riitä, että tehdään vähin mahdollinen. Lain edessä se riittää, evankeliumin edessä ei. Kirkkona meidän on kyettävä enempään. Sitä seurakuntalaiset kirkolta odottavat. Ortodoksinen seurakunta ei ole elävä, jos se vain kopioi entisiä toimintamalleja eikä vakavissaan pyri kohti parempaa laatua uskon yhteisönä. Onko seurakunnissa turruttu katsomaan toiminnan määrää laadun kustannuksella?

Venäjän kirkko taas on muodostunut osaksi valtainstituutiota. Sillä olisi vapaus puhua, jos se haluaisi. Se on valinnut, ettei halua. Totuuden varaan rakennettu kirkko ei saa vaikenemalla rapauttaa omia perustuksiaan, vaikka pelissä ovat huomattavat taloudelliset intressit. Ei asioita ole pakko kommentoida julkisuudessa. Muitakin vaihtoehtoja on.

Kirkas ortodoksia ei voi elää, jos liturginen elämä on sameaa. Palvelukset täytyy pyrkiä toimittamaan kauniisti ja selkeästi. Jumalan kansan eli ”kuninkaallisen papiston” on annettava kuulla kaikki se, mikä liturgiakäsikirjassa on kirjoitettu me-muodossa. Emme voi olettaa kirkkomme ytimen loistavan taivaallista valoa, jos rajaamme suurimman kirkkauden pois seurakuntalaisilta.

Kaunis kirkkolaulu tarvitaan Jumalan palvelemista ja palvontaa varten, ei muista syistä. Tämän perustehtävän takia harjoitellaan ja pyritään alati parempaan. Hyvin soiva ja selkeästi artikuloitu laulu tuo osaltaan Jumalan valtakunnan tänne maan päälle niin, että koko seurakunta voi olla Kristuksessa täydellä sydämellä ja täydellä ymmärryksellä.

Uskon vaikutuksen ulkopuolelle ei voi sulkea pois mitään elämän osa-aluetta. Ei myöskään riitä, että tehdään vähin mahdollinen. Lain edessä se riittää, evankeliumin edessä ei. Kirkkona meidän on kyettävä enempään.

Hyvin toimivat työyhteisöt kykenevät huikeisiin suorituksiin, kun niillä on vapaus toimia, tarvittavat resurssit ja rehti, avoin henki. Pappien kuuluu hakea oppia jatkuvasti voidakseen itse opettaa, julistaa, opastaa, evankelioida ja paimentaa. Ehyt seurakunta kasvaa koko ajan opetuslapseuden tiellä. Ymmärrys opetuslapsena olemisesta saa meidät halajamaan opetusta ja elämään seurakuntana yhdessä pelastuksen vuoksi. Pyhyyteen meidät on kutsuttu kasvamaan ja tulemaan Jumalan valtakunnan todistajiksi, tässä ja nyt. Sellainen usko kirkastaa meitä, seurakuntiemme eukaristisia yhteisöjä ja koko maailmaa.

Tekstiä täydennetty 14.2.2022 klo 18:07 siltä osin, että lisätty isä Raunon toiminta Barentsin kirkkojen neuvoston hallituksessa.

Ortodoksipappi_Rauno_Pietarinen_palava_tuohus_kädessään
Isä Rauno Pietarinen

Olen ortodoksipappi Ivalossa. Vaimoni Anneli on kanttori, työnohjaaja ja laulunopettaja. Hän on työparini, tekee työsuunnitelmamme ja ohjaa minut oikeaan sävellajiin "taas ja taaskin”. Meillä on kuusi aikuista lasta ja lapsenlapsia. Asuvat jo maailmalla. Suuri ilo.

Olen käynyt koulua ja opiskellut 1970-luvulla. Pappina olen palvellut vuodesta 1981. Sen jälkeen kirkolliset toimitukset, jumalanpalvelukset – erityisesti liturgiat – ja opettaminen olivat osa elämääni. Samoin 1990-, 2000-, 2010- ja 2020-luvuilla.

Palvelen Lapin seurakunnassa, missä isä Jaakko Vainio pitää meistä työntekijöistä hyvää huolta. Hiippakuntamme piispa metropoliitta Elia myös välittää aidosti hyvinvoinnistamme. Siksi Lapissa on hyvä olla. Täällä on kaikkina vuodenaikoina upea, puhdas luonto ja puhdasta lähiruokaa.