Meitä nousee monta kulkijaa Pasilan asemalta samaan junaan.
Mies kävelee laukku olalla junan käytävällä ja etsii paikkaansa. Maskien takana torkkuvat aamuiset ihmiset eivät kiinnitä häneen mitään huomiota. Hän näyttää neuvottomana lippua jollekin, ja käy ilmi, että mies etsii ihan toista vaunua, joka on junan toisessa päässä. Yksi vanhempi matkustaja korottaa vihaisesti äänensä ja huitoo miestä menemään pois. Mies ei ymmärrä kieltä, vaan kävelee kohti puhujaa, kunnes ymmärtää olennaisen. Älkää nyt tänne tulko! Menkää pois!
Mies kulkee ohitseni ja jatkaa eteenpäin. Kiusallinen hetki on nopeasti ohi. Mies ei haissut pahalle, ja hän oli huomaamattomalla tavalla siistin näköinen.
Filantropian työ maailmalla vaatii muukalaiseksi suostumista. Kukaan ei puhu suomea, vaikka kuinka korottaisi ääntään. Kaikkia muitakin mielen pohjalle kertyneitä kieliä voi tarjota, mutta yhteyttä ei aina synny sanoilla. Väkijoukossakin ihmisiä lukee vaistomaisesti. Keneltä uskaltaa ja kannattaa kysyä apua, ja minkä verran voi osoittaa ystävällisyyttä katsomalla silmiin? Joskus pitää kulkea ketään katsomatta, mutta kuitenkin nähden kaiken – ikään kuin tietäisi, mihin on menossa. Pelkoa ei saa näyttää. Jos joku loukkaa, on typerä tai vain ärsyttävä, on usein viisaampi vain mennä pois. Niin kuin tuo mies teki.
Se mies oli ehkä jonkun isä, tai poika ainakin.
Tai koltta, jonka porot jäivät talvileiriin rajan väärälle puolella. Tai maalainen matkalla kaupunkiin etsimään huomista. Tai kaupunkilainen, jota päivästä toiseen vain ahdistaa niin, ettei henki kulje. Tai kuka tahansa sisäpuolelta muukalainen etsimässä paikkaansa – ja joka sai kuulla vain komennon mennä pois. Jumalan kuva kuitenkin.
Kaikki junassa olevat ovat matkalla jonnekin, mutta silti meissä kulkijoissa on aina niitä, joilla tuntuu olevan oikeus määritellä ja erotella vuohia ja lampaita. Vieraan pelkoa tuntee jokainen joskus, mutta niin paljon enemmän saisi, jos uskaltaisi olla rohkea ja kohdata toisen ihmisen.
Noinko me kaikki hiljaiset ajattelimme salaa: älkää nyt tänne tulko! Hävettää, jos mies ajatteli, että olemme kaikki unohtaneet olevamme itsekin vain matkalla.
Yhtä helppoa kuin torjua, on saada muukalainen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Ihmisten hyväntahtoisuus ja vieraanvaraisuus suojaavat matkalaista. Filantropian matkojen varrella on ollut ihmisiä, jotka hymyilevät, näyttävät vapaata paikkaa ja kutsuvat jakamaan omastaan. Sellaisia, jotka näkevät maskin taakse. Hiljaisilla eleillä he ovat luoneet kulkijalle turvapaikan, jossa uskaltaa levätä. Tule tähän – tässä saa olla! Minulla on vähän, mutta jaetaan se tasan.