Psalmienkirjan hepreankielinen nimi tehillim (mon. ylistykset; ylistysveisut) kuvaa nimensä mukaisesti Jumalan yksityistä ja liturgista ylistystä. Kreikankielinen psalmoi viittaa säestyksessä käytettyyn soittimeen, harppuun ja sen sointiin, mutta myös kiitosveisuun.
Rukousta ja toivoa
Psalmit ovat likimain kolmen vuosituhannen ajan lohduttaneet murheessa, vahvistaneet koettelemuksissa ja elävöittäneet ilossa. Ne ovat johdattaneet ihmisiä kiitokseen ja Jumalan ylistykseen.
Sekä juutalaisessa että kristillisessä perinteessä psalmien kirjaa on tulkittu messiaanisten lupausten valossa. Uudessa testamentissa onkin monia viittauksia psalmeihin.
Ihmisen ja Jumalan välistä vuoropuhelua
Kirkon ymmärryksen mukaan psalmit sisältävät sekä ihmisen puhetta Jumalalle että Jumalan puhetta ihmiselle.
Psalmeissa ihmisen puhe on esimerkiksi kiitosta ja ylistystä, epätoivoa ja vihaa, koston ajatuksia ja suurta katumusta. Jumalan puheen psalmienkirjoittajat tuovat julki armon, tulevaisuuden toivon ja uuden alun lupauksina. Erään teeman muodostavat kuvaukset oikeudenmukaisuuden tulevasta voitosta.
Psalmit sanoittavat ihmisten yhteistä kokemusta kaikkialla ja kaikkina aikoina. Psalmeissa niiden lukija tai kuuntelija kohtaa oman itsensä ja toisen ihmisen syvimmässä kurjuudessaan ja suurimmassa loistossaan. Kirkkaimpana loistaa Herran armovoima, laupeus ja ylistys.
Kirkon elävää perinnettä
Psalmien lukeminen ja resitoiminen ovat tärkeä osa sekä juutalaista että kristillistä liturgista perinnettä. Kristityt ovat käyttäneet psalmeja kirkon synnystä lähtien sekä yhteisöllisesti että yksityisesti (Ef. 5:19).
Ortodoksisessa perinteessä psalmeja käytetään katkelmallisesti tietyissä kohdissa eri palveluksia. Jo pelkästään liturgia eli ehtoollisjumalanpalvelus sisältää useita viittauksia psalmiteksteihin.
Kokonaisuutena psalmeja luetaan vuorokausikierron mukaan kahtenakymmenenä katismana, jotka jakaantuvat kolmeen kunniaan Kolmiyhteiselle Jumalalle. Katisma viittaa istumiseen, sillä jakso kuunnellaan istuen. Kunniaa (stasis) luettaessa noustaan seisomaan. Luostareissa, joissa päivittäinen palveluskierto toteutuu kokonaan, psalmienkirja luetaan läpi viikoittain.
Psalmien kirjoittajat
Psalmeja kirjoittivat muun muassa kuningas Daavid ja Aasaf, joka oli Jerusalemin temppelin laulunjohtaja (1. Aik. 6:16˗18,24, 16:4˗6). Jotkut psalmeista ovat korahilaisten sukujen veisuja, jotkut taas jäävät tuntemattomien kirjoittajien laatimiksi.
Psalmitekstejä laadittiin Daavidin ajasta lähtien, noin tuhat vuotta ennen Kristuksen, Daavidin Pojan, syntymää. Psalmiperinne siirtyi eteenpäin aluksi suullisena perimätietona. Kirjakokoelmaksi psalmit laadittiin pitkän ajan kuluessa.
Psalmien numeroinnin ja tekstien erot
Psalmit jakaantuvat viiteen kirjaan (1˗41, 42˗72, 73˗89, 90˗106, 107˗150; Septuagintassa lukuun 151 saakka). Kukin osa sisältää tyyliltään erilaisia psalmeja.
Näissä psalmien lyhyissä selityksissä seurataan vuoden 1992 suomenkielisen käännöksen lukunumerointia. Kreikankielisessä Septuaginta käännöksessä numerointi on erilainen yhdeksännen psalmin jälkeen. Tämä johtuu tekstien erilaisesta jaottelusta.
Suomenkielinen vuoden 1992 käännös, jota myös oma kirkkomme käyttää käytännön syistä virallisena käännöksenä, pohjautuu mukaillen hepreankieliseen tekstiin.
Septuagintakäännökseen, joka muodostaa vanhastaan kirkon käyttämän pohjatekstin ja jota luettiin myös varhaisessa juutalaisessa diasporaperinteessä, viitataan tarpeen mukaan.
Kokonaisuutena tarkastellen hepreankielisen niin kutsutun masoreettisen tekstin ja Septuagintan kreikankielisen tekstin keskinäiset erot ovat vähäisiä, vaikka yksityiskohdissa eroja löytyykin.
Kuva: Pyhä profeetta, kuningas Daavid ikonissa/Obraz