Blogi

Hyvä raja suojelee, kun taas huono raja sulkee toiset ulkopuolelle

Missä kohtaa on minun rajani, jonka sisäpuolella olen turvassa? Ja osaanko kunnioittaa toisen rajoja, jos en jaksaisi kuunnella edes lauseita loppuun?
Minna Rasku blogikuvassa
Minna Rasku

Ehtoopalveluksessa luetaan psalmia 104. Ajatus jää pyörimään muinaisiin aikoihin: ”Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä, eivätkä ne enää palaa peittämään maata”. Eivätkö sittenkään, jos sulatamme jäätiköt? Vai murtuvatko vallit vain itse kyhäämistämme rajoista?

Raja piirtyy mieleen

Rajat ovat uskon asioita! Valtioiden välisten rajojen merkkeinä on erilaisia rajavyöhykkeitä, tulleja, puomeja, tutkia ja rajavartijoita, jotka tekevät työllään rajaa uskottavaksi.

Tärkeintä on kuitenkin se, että me tavalliset ihmiset uskomme, että tuolla jossakin on raja. Siitä ei voi mennä ilman passia, viisumia tai muuta lupaa eteenpäin. Rajaan uskomalla ajatuskin tyssää tiettyyn kohtaan maastossa, vaikka metsä näyttäisi jatkuvan ihan samanlaisena ja vuoret seuraisivat toisiaan kuten tälläkin puolella. Kuvittelemme, että rajat ovat pysyviä, vaikka onhan niitä Suomenkin kohdalla siirrelty jo monta kertaa.

Valtioiden välisten rajojen merkkeinä on erilaisia rajavyöhykkeitä, tulleja, puomeja, tutkia ja rajavartijoita, jotka tekevät työllään rajaa uskottavaksi. Tärkeintä on kuitenkin se, että me tavalliset ihmiset uskomme, että tuolla jossakin on raja.

Hyvä raja on sellainen, jonka sisäpuolella kokee olevansa turvassa. Vielä vähän aikaa sitten puhuttiin vapaasta liikkuvuudesta Euroopassa. Ei se silloinkaan ollut kaikille vapaata, mutta ehkä meille sisäpuolella oleville tuli sellainen käsitys. Ajateltiin, että vahditaan vähän tarkemmin niitä ulkorajoja, niin voimme täällä sisällä ottaa vähän rennommin. Tosin Suomessa rajamaana se ulkoreuna on aina lähellä. Nyt sisärajoillakin levitetään taas piikkilankaa pelloille, etteivät muukalaiset ylittäisi rajaa yön pimeydessä. Joulua kohti mennessä majataloissa alkaa olla täyttä, ja kulkijoille osoitetaan heinälatoa siltä toiselta puolelta.

Rajanveto on taitolaji

Rajaamisen taitoa tarvitaan myös oman mielen kartalla. Loputtomasti toisille elävä hukkaa omat rajansa ja väsyy. Itsensä suojelemiseksi on pakko vetää rajoja, sillä jos ei opi pitämään itsestään huolta, niin ei voi huolehtia muistakaan. Rajanvetoa ja muitakin toisten kanssa olemisen taitoja harjoitellaan jo päiväkodeissa, ja opinnot jatkuvat elämän loppuun saakka. Taitoa tarvitaan niin parisuhteissa kuin kirkossakin.

Itsensä suojelemiseksi on pakko vetää rajoja, sillä jos ei opi pitämään itsestään huolta, niin ei voi huolehtia muistakaan.

Vanhemmat varjelevat lapsia asettamalla rajoja. Missä kohtaa on minun rajani, jonka sisäpuolella olen turvassa? Ja osaanko kunnioittaa toisen rajoja, jos en jaksaisi kuunnella edes lauseita loppuun?

Filantropia on mukana syksyn aikana seurakunnissa, joissa harjoitellaan yhdessä toista kunnioittavaa rajanvetoa ja pidetään erätaukoa. Erätauko on keskustelumenetelmä, jonka avulla erilaiset ihmiset harjoittelevat ajatusten vaihtoa turvallisesti ja tasavertaisesti. Tarkoituksena on antaa puheenvuoro myös niille, jotka tavallisesti jäävät hiljaisiksi, ja kannustaa puheliaampia kuuntelemaan toisia kaikessa rauhassa.

Minna Rasku blogikuvassa
Minna Rasku

Minna Rasku vastaa Filantropian ulkomaantyöstä Lähi-Idässä ja Itä-Afrikassa. Kirkon lisäksi syviä uria on jäänyt sekä Yleisradioon että akateemisen maailmaan.
Evakuoidun ihmisen lapsena Raskun heimo löytyy vaeltajista. Tavoitteena on oppia kasvattamaan omenapuita ja kohtelemaan toista ihmistä hyvin.