– Tämä ei ole mikään uusi ajatus, vaan olen pohtinut eläkkeelle jäämisen mahdollisuutta jo jonkin aikaa – ihan tarkkaan en edes osaa sanoa, kauanko. Minulla oli kuitenkin tavoitteena jatkaa Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan saakka, ja sitä saimme viettää viime vuonna. Näin ollen tärkeä etappi tuli saavutettua. Muistan kuitenkin sen päivän, kun ilmoitin asian tyttärelleni, ja se oli jo hyvin kauan aikaa sitten, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo sanoo.

Arkkipiispa Leo pyysi eläkkeelle jäämiselleen siunauksen Ekumeeniselta patriarkka Bartolomeokselta jo 6. tammikuuta toiveenaan saada jäädä eläkkeelle pääsiäiskauden 2024 aikana. Kuitenkin arkkipiispa jatkaa tehtävässään patriarkan toiveen mukaisesti, kunnes hänen seuraajansa on valittu. Asia on esillä marraskuun kirkolliskokouksessa.

Arkkipiispa ei halua edes erikseen asiaa kysyttäessä lähteä arvioimaan, kenellä tai millaisilla ominaisuuksilla varustetulla henkilöllä olisi parhaat mahdollisuudet tulla valituksi seuraavaksi arkkipiispaksi. 

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos tunnetaan Ukrainan tukijana, ja sama pätee arkkipiispa Leoon, joka tuomitsi hyökkäyssodan selvin sanoin varsin pian sen alettua.

Elämää myös itselle ja läheisille

Arkkipiispa Leon eläköitymisilmoitus on saanut aikaan erilaisia teorioita ajoituksensa osalta. Hänelle on ehtinyt kertyä peräti yli 50 vuotta kirkkomme palveluksessa, joista 45 vuotta piispana ja arkkipiispanakin jo 23 vuotta.

– Jos joku pohtii, miksi juuri nyt, niin jokainen saa toki ajatella asiasta omalla tavallaan. Olin 30-vuotias, kun minut vihittiin piispaksi. Näin ollen ajattelen, että 75-vuotiaana minulla on ehkä oikeus elää hieman itselleni ja läheisillenikin, sillä olen antanut kirkolle käytännössä koko elämäni.

Vuonna 1977 leskeksi jääneellä isä esipaimenella on tytär ja kaksi lapsenlasta.

– Lapsenlapseni ovat nyt 10 ikävuoden molemmin puolin, ja olen voinut viettää heidän kanssaan vain vähän aikaa tähän mennessä. Vaikka en ole voinut tavata heitä kasvokkain kovin usein, olemme puhelinyhteydessä lähes päivittäin. Kyselen heiltä paljon kouluasioita; mitä oli ruokana ja eihän kukaan kiusaa ketään tai eihän kukaan heitä roskia kadulle tai tee muuta sellaista. Haluan myös tietää, ovatko opettajat olleet kilttejä. Sellaisia päivittäisiä arjen kuulumisia vaihdamme paljon.

– Olen alkanut miettiä yhä enenevässä määrin, mitä he joskus muistavat isoisästään. Se on ollut pysähdyttävä kokemus. Ajattelin, että jos Jumala suo minulle vielä hiukan lisää elinvuosia ja voimia, on korkea aika tehdä tämä ratkaisu.

Arkkipiispa Leo haluaa säilyttää niin lapsenlapsilleen kuin muillekin karjalaista kulttuuria ja kieltä. Ei liene sattuma, että runoteos Mustelmat I syntyi samoihin aikoihin tyttären esikoisen kanssa.

– Itselläni ei ollut mahdollisuutta oppia tuntemaan omia vanhempiani kunnolla. Elettiin rankkaa aikaa sodan jälkeen, ja evakkoon joutuneen perheeni täytyi rakentaa koko elämänsä aivan alusta. Äitini kuoli nuorena, ja hänet opin tuntemaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Samalla ymmärsin, että myöskään oma tyttäreni ei ole oppinut tuntemaan minua – ja haluan, että sekä hän että lapsenlapseni oppisivat tuntemaan minut ja minä heidät. Haluan olla tukemassa heitä tässä maailmassa, joka on usein monimutkainen ja ristiriitainen, joskus turvattomankin tuntuinen. Ei kuitenkaan ole ensisijaista, että he oppisivat tuntemaan minut, vaan sen historiallisen viitekehyksen, joka on merkittävää tuntea.

Läheisten ja oman kulttuurin vaalimisen ohella arkkipiispan huomio ja aika kiinnittyvät jatkossa Pielavedellä sijaitsevaan maatilaan, tsasounaan sekä luontoon.

– Vuosien mittaan olen joka kevät istuttanut erilaisia puita ja pensaita puutarhaani ja lähimetsääni. Satoja linnunpönttöjä on aina ollut puissa. Viime syksynä laitoimme Kuopion Kreikan ystävien kanssa yli 40 pönttöä puihin, lisäksi lepakonpönttöjä ja hyönteishotelleja.

Luonnon kauneudesta nauttiminen ja sen vaaliminen ovat tärkeitä asioita.

– Monet toukokuut ovat vilahtaneet ohi niin, että en ole ehtinyt oikein edes huomata sitä: muuttolintujen tuloa, silmujen puhkeamista puihin – luonnon heräämistä eloon talven jälkeen. Muistan vain lapsuuden ja kouluajan ihania keväitä, purojen solinaa, pälvien kasvua, kottaraisten paluuta ja muuta suurta luonnon ihmettä.

– Ajattelin, että jos Jumala suo minulle vielä hiukan lisää elinvuosia ja voimia, on korkea aika tehdä tämä ratkaisu.

Kaiken muun ohella arkkipiispa on ehtinyt kääntää karjalaksi muun muassa liturgian ja lukenut evankeliumit ja psalmit äänikirjoiksi. Syksyllä on määrä ilmestyä karjalankielinen rukouskirja ja runoteos.

Vaikka mielekästä tekemistä on runsain mitoin, silti arkkipiispana olosta jää kaipaamaan paljonkin asioita. Mieluisia ovat olleet tietenkin jumalanpalvelukset, kirkkomme juhlat ja ihmisten kohtaaminen – ja jopa kirkolliskokoukset aina vuodesta 1975. Kuitenkaan nykyisestä asemasta irrottautuminen ei ole vaikeaa, ellei yhtä asiaa oteta lukuun:

– Kaikkein eniten tulen kaipaamaan sitä, kun seison kirkkokansan keskellä liturgiassa. Sitä, kun olen saanut tavata niin paljon erilaisia ihmisiä ja tehdä heidän kanssaan mielekkäitä asioita kirkon hyväksi. Arkkipiispan paikka on kirkkokansan keskellä. Sitä kansaa kiitän kaikista näistä vuosista, samoin edesmenneitä vanhempiani ja vaimoani sekä lastani. Joka aamu, päivä ja ilta kiitän Jumalaa Hänen armollisuudestaan.

Pääkuva ylhäällä: Mittava ura Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa on antanut paljon, mutta myös vaatinut luopumista asioista, jotka ovat monille muille itsestäänselvyyksiä.

Vuoden 2023 barometrin vastaajista 2 % kertoi kuuluvansa ortodoksiseen kirkkoon, kun vastaava prosenttiosuus vuoden 2006 barometrissa oli 1 %. Kaksi prosenttia on noin kaksinkertainen prosenttiosuus verrattuna siihen, kuinka paljon suomalaisista kuuluu Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Tästä voi päätellä, että noin puolet ortodoksivastaajista ei kuulu Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Tämä on selvästi kasvava trendi.

Suomeen muualta muuttavat ortodoksit eivät välttämättä liity Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Saattaa esiintyä ajattelua, että ”oikea” ortodoksinen kirkko on entisessä kotimaassa ja siellä käydään juhlimassa esimerkiksi pääsiäistä. Suuntaus on nähtävissä selkeästi myös koulun ortodoksisen uskonnon opetuksessa. Pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa saattaa olla opetusryhmiä, joissa yksikään oppilaista ei ole Suomen ortodoksisen kirkon jäsen.

Toisaalta tämä antaa opettajille mahdollisuuden kohdata viikoittain näitä oppilaita, mutta aiheuttaa myös välillä hämmennystä. On ensiarvoisen tärkeää, että seurakunnat eivät resurssien vähentyessä unohda koulujen uskonnonopetuksen tukemista. Koululaispalvelukset ja muut kirkkoretket ovat vielä mahdollisia koulun toimintoja, ja niiden kautta kaikki uskontoryhmän oppilaat pääsevät tutustumaan Suomen ortodoksiseen kirkkoon.  

Nuoret miehet uskonnollisempia kuin nuoret naiset

Tulokset osoittivat, että vastaajista 11 prosenttia voitiin luokitella uskonnollisiksi ja 22 prosenttia uskonnottomiksi ja loput 67 prosenttia sille välille. Nuorista miehistä uskonnollisena itseään piti neljännes (27 %) ja naisista viidennes (19 %). Nuorista naisista peräti 68 % katsoi, että ei ole uskonnollinen. Nuorten miesten vahvempi uskonnollisuus verrattuna samanikäisiin naisiin on kansainvälisesti uusi ilmiö. Aiemmissa tutkimuksissa naiset ovat lähes kaikissa tutkimuksissa kulttuurista riippumatta osoittautuneet uskonnollisemmiksi.

Maallistumisesta huolimatta katsomusten läsnäolo ja näkyminen koulun kontekstissa näyttäytyi valtaosalle nuorista hyvin myönteisenä. Havainto viittaa uskonnollisen ja katsomuksellisen moninaisuuden arkipäiväistymiseen nuorten keskuudessa. Näin koulun kautta tuleva katsomuksellinen moninaisuus ei useinkaan ole nuorille uusi ilmiö, vaan se on jo valmiiksi läsnä heidän elämänpiirissään. Sen sijaan syvälle perinteisiin uskonnollisiin opetuksiin ja arvoihin ankkuroituneet patriarkaaliset roolimallit voivat sukupuolten tasa-arvon lisääntyessä vaikuttaa ihmisten vieraantumiseen uskonnoista.

Merkityksellisyyttä toisten auttamisesta

Barometrin mukaan suurin osa nuorista löytää elämän merkityksellisyyden toisten auttamisesta ja kestävästä kehityksestä. Nämä merkityksellisyyden kokemukset ovat riippumattomia siitä, onko nuori uskonnollinen vai ei. Vihreänä patriarkkana tunnettu Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos ja kirkon opetus luomakunnasta ovat varmasti monelle nuorelle positiivinen signaali kirkon arvoista. 

Kuitenkin nuoret pohtivat omien kokemustensa pohjalta, elääkö kirkko opettamiensa arvojen mukaan ja ovatko seurakunnat sitoutuneet kestävään kehitykseen. Nuorten osallisuus seurakuntien päätöksenteossa ja esimerkiksi hiippakuntien nuorisovaltuustoissa antaa hyvän mahdollisuuden ottaa nuoret mukaan miettimään seurakuntien ja kirkon kestävän kehityksen strategioita ja toteutusta. Aihepiirin asiat ovat niitä, joita nuoret opiskelevat koulussa ja mahdollisesti muissa opinnoissa, ja heillä saattaa olla muita kirkon päättäjiä ajankohtaisemmat tiedot teemoista. 

Toinen osallisuuden kokemuksia tuottava asia on lähimmäisen auttaminen. Nuoret ovat aivan varmasti käyttämätön voimavara myös seurakuntien auttamis- eli diakoniatyössä. Ikärajat ja yksityisyyden suoja tuovat tähän joitain rajoitteita, mutta esimerkiksi iäkkäiden tai vammaisten ulkoilu- tai kirkkoseurana toimiminen onnistuu kuten vaikkapa kirjan ääneen lukeminen tai kaupassa käynti. Apua tarvitsevia ryhmiä on lukemattomia: yksinäiset, syrjäytyneet, väsyneet vanhemmat tai omaishoitajat ja aivan tavalliset seurakuntalaiset kriisin kohdatessa. Jos toisten auttaminen tuo tutkimusten mukaan nuorelle merkityksellisyyden kokemuksia, miksi kirkko ei voisi niitä nuorelle tarjota? 

Uskonnollisuudella ja hyvinvoinnilla on yhteys

Nuorisobarometrin eräässä artikkelissa tarkastellaan nuorten ja nuorten aikuisten uskonnollisuuden, arvo-orientaation ja hyvinvoinnin suhdetta. Tutkimus osoittaa alle 18-vuotiaiden miesten olevan paitsi elämäänsä yleisimmin tyytyväisimpiä, myös kaikkein uskonnollisimpia. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen hyvinvointi sen sijaan on selkeästi saman ikäryhmän miehiä heikompaa. 

Tutkimus osoittaa aikaisempien tutkimusten tavoin uskonnollisuudella ja hyvinvoinnilla olevan myönteinen yhteys. Sitä on selitetty muun muassa sillä, että uskonnon kautta ihmiset liittyvät yhteisöihin, jotka tarjoavat sosiaalista tukea ja arvostusta, ja uskonto tuo merkitystä elämään. Negatiivisen yhteyden sen sijaan luovat uskontojen autoritatiivisuus ja suvaitsemattomuus.

Tutkimusten mukaan uskonnolliset nuoret miehet ovat todennäköisemmin arvokonservatiiveja, kun taas uskonnolliset nuoret naiset yhtä usein arvoliberaaleja kuin arvokonservatiiveja. Nuorten miesten keskuudessa uskonnollisia arvokonservatiiveja on kaksi kertaa enemmän kuin uskonnollisia arvoliberaaleja. Viime aikojen ortodoksisen median pohdinnat nuorten miesten kiinnostuksesta ortodoksista kirkkoa kohtaan selittyvät ehkä arvokonservatiivisuudella. Konservatiiviseksi mielletty ortodoksinen kirkko houkuttelee arvokonservatiiveja nuoria miehiä.

Tyttöjen kokemukset on syytä ottaa tosissaan

Artikkelin kirjoittaja kysyi kahdelta ortodoksisessa perheessä kasvaneelta nuorelta naiselta, mitä he ajattelevat barometrin Uskonnollisuus ja hyvinvointi -osiosta.  Saadut vastaukset  ovat melko kuvaavia:

”Voiko kirkon sisällä syntyä sellaista, että nuoret naiset kokee vaikka merkityksettömyyttä kirkon jäsenenä, kun esim. pappeus on vaan miehille ja taas semmoinen kristillinen kotivaimo-stereotypia harvemmin palvelee naisia, kun pitäisi rakentaa omaa uraa ja lapsenteko ei välttämättä kiinnosta.”

”Kirkossa miehet ja naiset jaetaan niin tarkasti erilleen, että syntyykö siitä sellaista eriarvoisuuden tunnetta, jos se ´naisen paikka´ei tunnukaan omalta?”

”Aina kuulee sitä, miten pojat on ponomareina jo pikkuisina, mutta mitä tytöt sitten tekee? Tavallaan tytöt on se kirkon hiljainen osa, joka sitten kuitenkin pyörittää koko hommaa kulisseissa. Eihän meillä mitään kirkkoa olisi ilman naisia ja tyttöjä.”

”Ortodoksisuus nähdään somessa nuorten miesten toimesta monesti porttina oikeutettuun misogyniaan ja homofobiaan sekä jopa rasismiin.”

”Koska meidän kirkko on konservatiivinen, niin meillä saa vapaasti olla vihamielisten arvojen takana.”

Edellä siteeratut nuoret naiset eivät ole ajatuksineen yksin. Kirkon konservatiivisuuden nähdään luovan epätasa-arvoa eri sukupuolten välille. Suomen kaltaisessa maassa se on varmasti yksi tekijä, joka saa nuoret naiset jättämään kirkon.

Toinen haaste kirkolle nuorten hyvinvoinnin osalta ovat valtion tämänhetkiset toimet tukien leikkaamiseksi. Suomessa on varhainen kotoamuuttamisikä. Nuorille ei ole vielä tuossa elämänvaiheessa kertynyt varallisuutta, vaan he elävät lähinnä tukien varassa. Tuista leikkaaminen vaikuttaa suoraan nuorten hyvinvointiin.

Barometrin mukaan puolet 20–29 -vuotiaista kertoo joutuneensa jättämään tarpeellisia asioita hankkimatta rahanpuutteen vuoksi. Samasta syystä yli kolmasosa on ollut tapaamatta ystäviään. Tässä tilanteessa on entistä tärkeämpää järjestää nuorille aikuisille maksutonta toimintaa, jossa saa mukaansa vaikkapa ruoanlaiton kuiva-aineita sisältävän ”opiskelijaboxin”. Nuorille täytyy myös selkeästi kertoa seurakuntien diakoniatyön mahdollisuuksista auttaa.

Yhteinen katsomusaine unohtaa vähemmistöt 

Suomalainen katsomusopetus sisältää kaksi oppiainetta, jotka ovat keskenään vaihtoehtoisia: uskonto eri oppimäärineen sekä elämänkatsomustieto. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhteisinä tavoitteina on muun muassa tarjota oppilaalle rakennusaineita oman katsomuksen kehittymiseen sekä muodostaa laajaa katsomuksellista yleissivistystä tutustumalla erilaisiin katsomuksiin ja keskustelemalla niihin liittyvistä elämänmuodoista, kulttuureista, arvoista ja opeista. Oppiaineilla on lisäksi omia, toisistaan eriäviä sisältöjä, samoin uskonnon eri oppimäärillä. 

Barometrin mukaan nuoret suhtautuvat myönteisesti siihen, että koulu auttaa opiskelijoita muodostamaan omaa katsomustaan. Nuorten yleinen positiivinen asenne uskonnon ja muiden katsomusten näkyvyyteen koulussa ja mahdollisuuteen keskustella niistä koulussa heijastaa halua avoimeen dialogiin katsomuksista.

Valtion nuorisoneuvosto on tulkinnut tätä barometrin tulosta niin, että se suosittaa toimenpiteenä yhteisen katsomusopetuksen luomista Suomen kouluihin. Esityksessä ei ole otettu huomioon Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2022 julkaisemaa selvitystä katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista, jossa yhteinen katsomusaine ei ollut uudistusehdotusten joukossa. 

Usein unohdettu näkökulma on, että koulujen katsomusopetusta voidaan uudistaa nykyisen mallin pohjalta. Voidaan luoda mahdollisuuksia dialogiin vaikkapa yhteisopettajuuden pohjalta tai sopia yhteisistä teemapäivistä tai -viikoista. Opettajat ovat itse asiassa toteuttaneet näitä aina, mutta uudistuksella voitaisiin luoda asiaan systemaattisuutta. Samalla voidaan huolehtia siitä, että dialogi tapahtuu oppilaalle turvallisessa tilassa, eikä hän joudu oman katsomuksensa kanssa yksin tai altavastaajaksi.

Näin ollen suositus yhteisestä katsomusaineesta on vähemmistöt unohtava ja kovin ulkopuolelta tuodun tuntuinen. Katsomusopetusmalli on joka tapauksessa poliittinen päätös, eikä nykyisessä hallitusohjelmassa olla siihen puuttumassa.

Kaiken kaikkiaan Nuorisobarometri 2023 antaa Suomen ortodoksiselle kirkolle paljon pohdittavaa. Monet sen esiin tuomat asiat ja haasteet ovat vanhoja tuttuja, ja niiden eteen onkin jo tehty työtä. On myös asioita, jotka vaativat uudenlaista tarkastelua ja kirkon strategista työskentelyä. Nuoret eivät ole vain kirkkomme tulevaisuus vaan myös mitä suurimmassa määrin kirkkomme nykyisyys.

Jutun pohjana käytetyt Nuorisobarometrin 2023 artikkelit:

Kimmo Ketola & Hanna Salomäki: Uskonnollisia, uskonnottomia, vai vähän molempia? Nuorten suhde uskontoon maallistuvassa yhteiskunnassa

Tuukka Tomperi, Konsta Happonen & Tomi Kiilakoski: Nykynuorten notkeat elämänkatsomukset. Yksilölliset katsomukset ja institutionaaliset viitekehykset

Kati Tervo-Niemelä & Jouko Porkka: Uskonnollisuus ja hyvinvointi nuoruudesta aikuisuuteen siirtymässä: sukupuoli ja polarisaatio

Christine Namdar, Marjaana Kavonius, Martin Ubani, Arto Kallioniemi & Arniika Kuusisto: Nuoret, katsomukset ja hengellisyys koulussa.