Uspenskin katedraali sotkettiin sarjamurhaajasarjan mainokseen – ja sen päähenkilö tappaa vain ”pahiksia”
Dexter: Original Sin -mainoskampanjassa käytetty ja sittemmin Helsingin ortodoksisen seurakunnan vaatimuksesta sosiaalisesta mediasta poistettu kuva on vähintäänkin monitulkintainen. Jutun julkaisun jälkeen tuli tieto, että Helsingin ortodoksisen seurakunnan viestintä oli vastaanottanut virallisen anteeksipyynnön SkyShowtimelta. Pitkässä englanninkielisessä viestissä pyydettiin anteeksi mainoskampanjaa ja sitä, että se loukkasi paitsi Helsingin ortodoksista seurakuntaa, myös Suomen ortodoksista kirkkoa.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Kuvakaappaus Digital Palolan suoratoistolähetyksestä
SkyShowtime-palvelussa lanseeratun Dexter: Original Sin -sarjan mainoskampanja haki huomiota kyseenalaisella kuvalla. Somekanavissa jaetussa mainoksessa Suomen ortodoksisen kirkon pääkatedraali eli Helsingin Katajanokalla sijaitseva Uspenskin katedraali oli kiedottu ikään kuin ruumismuoviin, ja kaiken päällä ”komeili” sarjamurhaaja Dexterin logo.
Provosoiva kuva on omiaan herättämään monenlaisia tulkintoja, sillä sarjan päähenkilö, sarjamurhaaja Dexter surmaa nimenomaan pahoja ihmisiä.
Helsingin seurakunnan viestintä reagoi kuvaan välittömästi kommentoimalla, että Uspenskin katedraalin kuvaa käytetään julkaisussa epäasiallisella ja loukkaavalla tavalla. Lisäksi kommentissa todettiin, ettei Helsingin ortodoksinen seurakunta (toim. huom. eikä myöskään Suomen ortodoksinen kirkko) ole antanut lupaa Uspenskin katedraalin käyttämiseen kyseisessä mainoksessa – eikä sellaista olisi myönnettykään.
”Tällainen kuva loukkaa uskonnollista vapautta, ja sen voi jopa katsoa olevan kiihottamista kansanryhmää vastaan ottaen huomioon Dexter-sarjan konteksti. Vaadimme teitä poistamaan tämän kuvan”, kirjoitti Helsingin ortodoksisen seurakunnan viestintäpäällikkö Vlada Wahlstén.
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Elia kommentoi asiaa rauhalliseen sävyyn.
– Onpa mauton. Kuva olisi aiheellista poistaa.
Suomen ortodoksisen kirkon lakimies Jouni Heino ei toistaiseksi ota kantaa siihen sillä, millaisia seurauksia edellä mainitun kuvan julkaisusta voisi koitua. Kyseessä lienee silkka mainostemppu näkyvyyden saamiseksi, mutta sitäkään ei ole lupa hankkia millä tahansa keinolla.
Rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen pitää edellä mainittua kuvaa niin ikään hyvän maun vastaisena. Rikosoikeudelliselta kannalta tarkasteltuna ratkaisevaa tällaisessa tapauksessa on kuitenkin se, onko kuvalla ollut tarkoitus loukata tahallisesti.
– Taiteilijan- ja ilmaisunvapaus antaa toki tiettyä liikkumatilaa. Toisaalta esimerkiksi Raamatun tai Koraanin polttaminen on uskonrauhan rikkomista, joka on rikos. Kirkkoa pidetään yleisesti ottaen pyhänä paikkana. Kuitenkin tässä tapauksessa on mahdotonta tietää, onko taustalla ollut tahallinen tarkoitus loukata vai ei – voihan tällainen toiminta johtua myös tietämättömyydestä.
Tolvasen mukaan kuitenkin kuvan poistaminen sosiaalisesta mediasta saattaisi olla tulkittavissa merkiksi siitä, ettei loukkaamistarkoitusta ollut.
– Muussa tapauksessa asia olisi ehkä ollut syytä antaa asia poliisin arvioitavaksi.
Aamun Koitto sai jutun julkaisun jälkeen myöhään perjantai-iltana 31.1. tiedon, että Helsingin ortodoksisen seurakunnan viestintä oli vastaanottanut virallisen anteeksipyynnön SkyShowtimelta. Pitkässä englanninkielisessä viestissä – jota ei kuitenkaan toivottu sellaisenaan jaettavaksi tai julkaistavaksi – pyydettiin anteeksi mainoskampanjaa ja sitä, että se loukkasi paitsi Helsingin ortodoksista seurakuntaa, myös Suomen ortodoksista kirkkoa. Viestissä kerrottiin, että kuvan julkaisija oli poistanut kuvan kaikilta alustoiltaan sekä käynyt asian tiimoilta sisäisen keskustelun ja selvittelyn. Lisäksi luvattiin, että jatkossa ei tapahdu vastaavaa.
Rakkaan kirkon häpäisyä ei katsota hyvällä
Kirkon vastaava tiedottaja Maria Hattunen pitää mahdollisena, että kuvan suunnittelijalla on saattanut olla virheellisisä olettamuksia Suomen ortodoksisen kirkon suhteen.
Suomen ortodoksinen kirkko on osa Ekumeenista patriarkaattia, jota johtaa Konstantinopolista käsin Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos. Se ei siis kuulu patriarkka Kirillin johtamaan Moskovan patriarkaattiin, joka on asettunut näkyvästi tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Suomen ortodoksinen kirkko on tuominnut jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan heti sen alettua, minkä lisäksi se tekee aktiivista työtä ukrainalaispakolaisten auttamiseksi.
– Sarjan otsikko tuo mieleen, että Suomeen kohdennetusta mainonnasta vastaavat ovat kenties etsineet täältä yksinkertaisesti tunnettua kirkollista maamerkkiä ja päätyneet pääkaupungin upeimpaan kirkkoon eli Uspenskin katedraaliin, joka on saattanut näyttäytyä asiaan perehtymättömän silmissä myös jonkinlaisena sotaa käyvää Venäjää symboloivana kohteena. Asiasta uutisoineen sivuston kommentit osoittavat onneksi, että suomalaisille kirkkomme on tuttu ja arvostettu osa yhteiskuntaa, eikä tällaista katsota täällä hyvällä, sanoo Maria Hattunen.
Ortodoksikristityn näkökulmasta pyhäkön – sijaitsipa se missä tahansa tai kuuluipa se mihin kirkkokuntaan hyvänsä – häpäiseminen ei ole hyväksyttävää.
Kyseessä olevan sarjan sarjamurhaaja tappaa nimenomaan ”pahiksia” ja lopuksi muovittaa uhrin. Uusin sarja tuli ulos 30. tammikuuta. Sarjasta löytyy viittauksia muun muassa luomiskertomukseen. Esimerkiksi trailerissa sanotaan: ”In the beginning there was blood” (Alussa oli veri.) Kesällä 2025 on luvassa Resurrection-niminen (ylösnousemus) jatko-osa.
Kuvan julkaisseelta taholta vaadittiin oikaisua välittömästi.
Aamun Koitto ei halua jakaa loukkaavaksi koettua kuvaa eikä käyttää sitä omassa jutussaan, joten artikkelin kuvituskuvana käytetään kuvakaappausta Digital Palolan suoratoistolähetyksestä. Kuvituskuva ei siis liity jutun sisältöön.
Juttua on päivitetty 31.1.2025 klo 22:20 siltä osin, että Helsingin ortodoksisen seurakunnan viestintä oli vastaanottanut virallisen anteeksipyynnön SkyShowtimelta.
Herran temppeliintuominen: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi”
Jeesus-lapsen Jerusalemin temppeliintuomisen juhla 2.2. on yksi kirkkovuoden suurista juhlista, ja myös kansainvälinen ortodoksisten nuorten päivä.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Suomen ortodoksinen kirkko | Kuva: Suomen ortodoksinen kirkko
Mooseksen lain määräystä noudattaen Maria ja Joosef toivat Jeesus-lapsen Herran eteen Jerusalemin temppeliin 40. päivänä syntymän jälkeen. ”Herran laissa sanotaan näin: ’Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa’.” (Luuk. 2: 23-24.) Temppelissä oli paikalla hurskas ja lakia noudattava Simeon, joka odotti Messiasta. Pyhän Hengen johdatuksesta hän tunnisti lapsen. Vanhurskaan Simeonin lausuma rukous luetaan jokaisessa ehtoopalveluksessa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka loistaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.” (Luuk 2:29−32)
Simeonin sanat julistivat vertauskuvien ja Vanhan testamentin ajan olevan ohi, ja täyttymyksen ajan olevan käsillä. Tätä juhlaa kutsutaan myös kohtaamiseksi, mikä näkyy juhlan ikonissa. Kristuksen ja Simeonin persoonissa kohtaavat sekä vanha että uusi liitto. Kristus, uuden liiton toteuttaja, täyttää myös kaikki vanhan liiton määräykset, johon temppeliin tuominen ja uhraaminen perustuivat. Simeon profetoi Maria-äidille, että hän saa kokea suuren surun esikoisensa puolesta: ”Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä.” (Luuk. 2:34-35)
Simeonin sanat julistivat vertauskuvien ja Vanhan testamentin ajan olevan ohi, ja täyttymyksen ajan olevan käsillä. Tätä juhlaa kutsutaan myös kohtaamiseksi, mikä näkyy juhlan ikonissa. Kristuksen ja Simeonin persoonissa kohtaavat sekä vanha että uusi liitto.
Temppelissä oli paikalla myös naisprofeetta Hanna Asserin heimosta. Leski palveli Jumalaa paastoten ja rukoillen temppelissä yötä päivää. Pyhän Hengen vaikutuksesta profeetta Hanna tunnisti Jeesuksen ja alkoi ylistää Jumalaa ja puhua lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
Temppeliintuomisen ja kohtaamisen jälkeen evankeliumissa kerrotaan: ”Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.”
Juhlan liturginen väri on Marian juhlien mukaisesti sininen. Juhlan troparissa lauletaan: ”Iloitse, armoitettu Jumalansynnyttäjä Neitsyt, sillä sinusta koitti vanhurskauden Aurinko, Kristus meidän Jumalamme, joka valaisee ne, jotka pimeydessä ovat. Riemuitse sinäkin hurskas vanhus, sylissäsi meidän sielujemme Vapahtaja, joka on antanut meille ylösnousemuksen.” Vanhurskasta Simeonia, Herran vastaanottajaa ja naisprofeetta Hannaa muistetaan juhlan jälkeisenä päivänä 3. helmikuuta. Herran temppeliintuomisen juhlaa on vietetty Jerusalemissa 300-luvulta lähtien. Juhlan vietto levisi kaikkialle maailmaan. Juhla on yksi ortodoksisen kirkon suurista juhlista, ja se on samalla kansainvälinen ortodoksisten nuorten päivä. Herran temppeliintuomisen juhlasta voi lukea lisää Luukkaan evankeliumista (Luuk. 2:22–40).
Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen ortodoksisen kirkon ort.fi-sivuilla. Ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi vuosittain Herran temppeliintuomisen juhlan aikoihin. (Em. lisäys tehty 29.1.2024 klo 11:10)
Tirana-Durrësin ja koko Albanian arkkipiispa Anastasios menehtyi 95 vuoden iässä Ateenassa lauantaiaamuna 25.1.2025. Viime ajat arkkipiispa Anastasios oli sairastanut pitkällistä virusinfektiota Evangelismos Hospital -sairaalassa.
Tirana-Durrësin ja koko Albanian arkkipiispa Anastasios oli syntynyt 4. marraskuuta 1929. Kuva: Jkasaj/Wikimedia Commons
Edesmennyt arkkipiispa Anastasios saateltiin juhlallisesti Ateenasta Albanian pääkaupunkiin Tiranaan tiistai-iltapäivällä 28. tammikuuta. Kirkkokansalla on mahdollisuus hyvästellä hänet Kristuksen ylösnousemuksen katedraalissa.
Sikäläinen Pyhä Synodi julisti arkkipiispa Anastasioksen kuoleman johdosta viisipäiväisen suruajan. Arkkipiispa Anastasios on määrä saatella viimeiselle matkalleen torstaina 30. tammikuuta 2025.
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: obraz/Wikimedia Commons
Kuningas Daavid kirjoitti psalminsa joutuessaan pakenemaan kapinaan noussutta poikaansa Absalomia (2. Sam. 15:12˗14). Monet viholliset ahdistivat Daavidia sanoen, ettei hänen Jumalansa, joka lupasi hänelle kuninkuuden, voi pelastaa häntä.
Psalmissa kuvatun syvän ahdingon vuoksi kirkon opettajat toteavat tekstin puhuvan myös ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan ahdistuksesta, joka johtaa ristiltä ja haudasta ylösnousemuksen kunniaan. Daavid tulee osalliseksi Jumalan Pojan ahdistuksista Herraa seuratessaan.
Ahdistettu Daavid muistuttaa, että Herra on hänen kilpensä ja kunniansa. Jumala nostaa hänen päänsä pystyyn jättämättä häntä häpeään. Hän luottaa Jumalan armon lupauksiin suvustaan tulevasta luvatusta Messiaasta, Jumalan hyvien lupausten täyttymisestä, jonka Absalomin aikeet uhkasivat tuhota. Daavid huutaa avukseen Herraa ja luottaa siihen, että Jumala vastaa hänelle pyhältä vuoreltaan, jolla Messias hallitsee lopulta (Ps. 2).
Kirkon opettajat muistuttavat psalmin äärellä, että Jumala on kaikkien pyhiensä kunnia myös ahdistusten aikana. Siksi Daavid käy levolle ja nukkuu ja herätessään tietää, että Herra tukee ja suojelee häntä tulevana päivänä. Hän ei pelkää, vaikka hän olisi tuhansien vastustajien saartama.
Luottamuksessaan, joka ei silti säästä ahdistuksilta, Daavid huutaa Herraa avukseen ja pyytää Jumalaa pelastamaan hänet. Hän tietää, että apu tulee yksin Herralta, jolta hänen kansansa saa siunauksen. Jumalan armovoima ja laupeus on kaikkia koetuksia ja ahdistajan juonia suurempi.
Kirkon opetusperinteessä psalmi on myös kuvausta Jumalan kansan tulevasta kunniasta. Pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi kuvaa, miten pelastetut huutavat suureen ääneen julki iloaan Jumalan valtakunnassa: ”Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!” (Ilm. 7:10) Näin vanhan liiton pyhien ylistys kietoutuu yhteen uuden liiton pyhien kanssa suureksi Jumalan ylistyksen lakkaamattomaksi kuoroksi luvatun Messiaan, Kristuksen tähden.
Psalmin pelastuksen ja Pelastajan teemaa korostaa, se, että hepreankielisessä tekstissä pelastusta tarkoittava verbi jeshua viittaa nimeen Jeesus (Ps. 3:9). Näin tämä tulkitaan Matteuksen evankeliumissa (Matt. 1:25).
Kirkon ymmärryksen mukaan ahdistetut, Jumalaa etsivät ihmiset, eivät jää vastausta vaille, kun Jumalan aika koittaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunnassa.
Romaniassa juhlitaan lukuisia uusia pyhiä – historialliset yhteydet fasismiin nousivat puheenaiheeksi
Romanian ortodoksinen kirkko viettää parhaillaan juhlavuottaan, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 140 vuotta siitä, kun Ekumeeninen patriarkaatti myönsi sille autokefalian ja sata vuotta patriarkaatin asemaan korottamisesta. Lisäksi juhlitaan 16 uutta pyhää, joskin heidän joukossaan on henkilöitä, joiden menneisyys on herättänyt kritiikkiä.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Artturi Hirvonen | Kuva: Romanian Patriarchate/Basilica News Agency, Țetcu Mircea Rareș Wikimedia Commons, Romanian ortodoksinen kirkko
Varsinaista Romanian patriarkaatin satavuotisjuhlaa vietetään jo 4. helmikuuta Bukarestissa patriarkka Danielin johdolla, ja samassa yhteydessä vietetään myös näiden kuudentoista uuden pyhän yhteistä kanonisaatiojuhlaa. Tämän lisäksi kuluvan vuoden aikana vietetään eri puolilla Romaniaa lukuisia paikallisia kanonisaatiojuhlia aina kunkin pyhän muistopäivän yhteydessä niissä hiippakunnissa, joissa heidän kanonisaatioprosessinsa saatettiin alulle.
Ikoniin on kuvattu myös Romanian ortodoksisen kirkon uudet pyhät. Kuva: Romanian Patriarchate/Basilica News Agency.
Kiista pyhien kanonisoinnista
Romanian ortodoksinen kirkko ja valtio olivat 1930- ja 1940-luvuilla monimutkaisessa suhteessa fasistiseen ideologiaan. Äärioikeistolainen Arkkienkeli Mikaelin legioona, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Rautakaarti, saavutti merkittävää vaikutusvaltaa Romaniassa niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisesti. Useat ortodoksiset papit tukivat liikettä, ja kirkko nähtiin monissa tapauksissa osana nationalistista ja ortodoksista identiteettiä, jota fasistinen propaganda hyödynsi. Vaikka jotkut kirkon johtajat vastustivat Rautakaartia ja sen väkivaltaisia menetelmiä, antoivat toiset sille hiljaista tai jopa aktiivista tukea.
Toisen maailmansodan aikana Romanian valtio liittoutui natsi-Saksan kanssa, ja juutalaisvainot kiihtyivät. Tämän taustan vuoksi joidenkin nyt kanonisoitavien pyhien aiemmat lausunnot ja toimet herättävät keskustelua siitä, kuinka kirkon tulisi suhtautua omaan menneisyyteensä ja käsitellä vastuullisesti historiallisia yhteyksiä fasismiin. Toisen maailmansodan loppupuolelta vuoden 1989 vallankumoukseen asti Romania oli kommunistihallinnon alla, ja sen aikaisten kärsimyksien ja uskon todistusten myötä on nyt kanonisoitu nämä kuusitoista pyhää isää.
Päätös näiden pyhien kanonisoinnista kuitenkin herätti loppukesästä 2024 yhteiskunnallista keskustelua Romaniassa, sillä osa pyhien joukkoon luetuista isistä on ilmaissut fasistisia ja antisemitistisiä näkemyksiä sotien välisenä aikana tai kommunismin aikaisessa vankeudessaan.
Instituutin mukaan pyhä pappismarttyyri Ilarion Felea (k. 1961) toimi aktiivisesti Rautakaartissa, julkaisi antisemitistisiä kirjoituksia ja tuki etnokratiaa. Pyhä pappistunnustaja Ilie Lăcătușu (k.1983) osallistui Rautakaartin kapinaan (1941) ja laati listoja poliittisista vastustajista teloitettavaksi. Instituutti väittää myös pyhänDumitru Stăniloaen kirjoittaneen ja julkaisseen tekstejä, joissa ylistettiin natsi-Saksaa ja ortodoksisuuden liittämistä nationalismiin.
Romanialainen historioitsija Ionuṭ Biliuṭă puolestaanväittää Public Orthodoxy -sivustolla julkaistussa artikkelissaan (Avaa uuden sivuston), kuinka koko kanonisointiprosessi on ollut pitkä ja kiistanalainen, ja että siihen ovat osallistuneet vain piispat ilman maallikoiden, munkkien tai tavallisten pappien panosta. Hän muistuttaa, kuinka vuonna 2019 patriarkka Daniel totesi, miten nationalismin ei tulisi vaikuttaa hagiografioiden muokkaamiseen, ja lykkäsi tuolloin Arsenie Bocan (tunnustaja Arseni Prislopilainen, k. 1989) pyhien joukkoon lukemista ilman perusteluja.
Kuitenkin heinäkuussa 2024 patriarkka Daniel edisti näiden pyhien isien kanonisointia, vaikka heillä oli yhteyksiä edellä mainittuun Rautakaartiin. Piispojen rooli kanonisointiprosessissa, Biliuṭăn mukaan, juontaa juurensa vuoteen 1952, jolloin laadittiin periaatteet pyhien kanonisoinnille Romanian ortodoksisessa kirkossa. Nämä periaatteet antoivat päätösvallan yksinomaan piispoille. Tämänkertaista prosessia Biliuṭă kritisoi myös siitä, että ehdokkaiden valinta perustui kirkon omien historioitsijoiden tutkimuksiin, jotka usein jättivät huomiotta ehdokkaiden poliittisen ja antisemitistisen toiminnan, mikä taas johti heidän elämänsä valikoivaan esittämiseen.
Keskustelu herättää kysymyksiä siitä, kuinka kirkko käsittelee menneisyyden kiistanalaisia hahmoja ja heidän mahdollista pyhyyttään kirkossa. Dumitru Stăniloaeta tutkinut romanialaislähtöinen teologi Radu Bordeianu on vastannut Biliuṭăn väitteisiin vastineessaan myöntämällä (Avaa uuden sivuston), että Stăniloae toki eläessään julkaisi ongelmallisia nationalistisia ja ekumenian vastaisia kirjoituksia, mutta korostaa samalla, että nämä eivät määritä hänen koko elämäntyötään.
Kun kommunistit ottivat vallan, Dumitru Stăniloae pakotettiin eroamaan rehtorin virastaan vuonna 1946.
Bordeianu korostaa myös, ettei Stăniloae kuulunut 1930–1940-lukujen fasistisiin liikkeisiin Romaniassa, vaikka hänen päätoimittamansa Telegraful Român -lehti julkaisi antisemitistisiä ja fasistisia tekstejä. Kommunistien harjoittamissa kuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä hän kuitenkin kiisti tukeneensa juutalaisiin kohdistunutta väkivaltaa ja oli itse asiassa saanut uhkauksia, koska hän vastusti fasismia. Myöhemmässä elämässään hän tuomitsi fasismin ja antisemitismin, erityisesti toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen. Isä Dumitrun kanonisointia ei siis tulisi nähdä etnonationalismille tai antisemitismille annettuna hyväksyntänä, ja että hänen poliittiset ja teologiset näkemyksensä on pidettävä erillään toisistaan. Lisäksi Stăniloaen teologinen tuotanto on valtavan laaja (yli 1100 julkaisua), eivätkä hänen teologiset ajatuksensa sisällä nationalistisia painotuksia.
Koska pyhä isä Stăniloae usein teologisissa kirjoituksissaan kritisoi läntistä kristillisyyttä, on häntä myös väitetty ekumenian vastaiseksi, mutta hänen kirjoituksensa ekumeniasta osoittavat muuta, sillä hän kirjoitti 65 artikkelia ortodoksisen kirkon osallistumisesta ekumeenisiin keskusteluihin ja kannatti avointa vuoropuhelua muiden kristillisten perinteiden kanssa. Teologisen ja akateemisen uransa aikana pyhä Dumitru piti ekumeenista liikettä korkeassa arvossa. Lisäksi hän piti sen tavoitetta palauttaa kirkon ykseys kristillisenä velvollisuutena. Hän myös rohkaisi ortodoksisia teologeja tutkimaan muiden kirkkojen opetuksia rauhanomaisessa hengessä ja ehdotti ”avointa yhteisyyttä” (sobornicitate deschisă), ekumeenisen teologian mallia, joka tarkoittaa perusteltujen läntisen teologian mukaisten näkemysten vastaanottamista ortodoksiseen teologiaan muuttamatta ortodoksisen opetuksen olemusta. Hänen työnsä tarjoaa mallin luovalle vuorovaikutukselle läntisen kristinuskon kanssa. Vaikka Stăniloaen teologiaa ei ole kirjoitettu ekumeenista tarkoitusta silmällä pitäen, on se merkityksellinen kristittyjen ykseyden kannalta.
Romanian patriarkaatti puolestaan on vastannut omassa tiedotteessaan 23.7.2024 (Avaa uuden sivuston)Elie Wiesel -instituutin julkilausumaan, jossa se puolustaa kanonisointiprosessia ja selventää kirkon näkökulmaa pyhyyden määrittelyssä. Romanian ortodoksinen kirkko puolustaa kanonisointipäätöstä sillä, että se perustuu hengellisiin eikä poliittisiin kriteereihin. Patriarkaatti myöntää, että pyhillä ihmisillä voi olla menneisyydessään kiistanalaisia vaiheita, mutta kirkko keskittyy heidän hengelliseen muutokseensa ja lopulliseen pyhyyteensä. Kirkko myös toteaa olevansa irrallaan poliittisista vaikuttimista ja kutsuu kaikkia tutkimaan kanonisoitujen elämää avoimesti. Tiedotteessa korostetaan, ettei kirkko kanonisoi pyhien mahdollisia vääriä tekoja, vaan keskittyy siihen, kuinka heidän elämänsä päättyi hengellisenä esikuvana. Romanian kirkko siis julkisesti irtisanoutuu poliittisista ja ideologisista yhteyksistä ja lisäksi kannustaa avoimeen vuoropuheluun, jotta kanonisoitujen pyhien elämää voidaan tutkia objektiivisesti.
Artikkelissa todetaan, että Ilarion Felea liittyi Rautakaartiin vain lyhyeksi ajaksi (marraskuussa 1940) piispansa pyynnöstä tarkoituksenaan rauhoittaa kirkollisia jännitteitä. Hän jättäytyi pois kahden kuukauden jälkeen, eikä hänen toimintansa ollut aktiivista poliittista osallistumista. Pyhä Ilarion vastusti antisemitismiä ja Rautakaartin väkivaltaisia tekoja, mistä hän itse todisti myöhemmin, ettei hän voinut pappina hyväksyä juutalaisten talojen ryöstelyä ja pahoinpitelyä. Häntä vainottiin kommunistivallan aikana, ja hän kuoli marttyyrinaAiudin vankilassa vuonna 1961. Pyhä isä Dumitru Stăniloaen mukaan isä Ilarion eli Filokaliaa todeksi.
Samassa artikkelissa kerrotaan, että Ilie Lăcătușun kohdalla ei ole olemassa dokumentoitua väitettyä johtajuutta Rautakaartissa, vaan hänen yhteytensä perustuvat kommunistisen Romanian salaisen poliisin Securitaten epäluotettaviin lähteisiin ja painostuksen alaisena annettuihin lausuntoihin. Lăcătușu tosin myönsi osallistuneensa Rautakaartin opiskelijatoimintaan lyhyesti, mutta tämä ei osoita ideologista tukea hänen osaltaan. Hän ei myöskään käyttänyt väkivaltaa eikä kannattanut aseellista kapinaa, vaan piti pappeutensa ensisijaisena ja roolinsa papillisena. Myöhemmät dokumentit osoittavat hänen katumuksensa ja irtisanoutumisensa poliittisesta toiminnasta. Kommunistisissa vankiloissa hän osoitti suurta epäitsekkyyttä ja uhrautuvuutta auttaessaan muita vankeja selviytymään.
Dumitru Stăniloaen osalta artikkeli toteaa arkistolähteisiin vedoten, että hän kiisti koko elämänsä ajan osallistuneensa fasistisiin järjestöihin, vaikka kommunistit yrittivät syyttää häntä propagandasta. Hänen varhaisissa kirjoituksissaan oli kyllä kansallismielisiä teemoja, mutta nämä olivat sen ajan ilmapiirin polemiikkia ja myös sensuurin vaikutuksen alaisia. Lisäksi hän torjui Rautakaartin väkivaltaisuuden jo 1936, kauan ennen sen kukistumista. Myös hänen yhteistyönsä Securitaten kanssa oli pakotettua, sillä ilman yhteistyösopimusta hän ei olisi voinut palata patriarkaatin ehdottamaan virkaan professoriksi ja papiksi Bukarestiin syksyllä 1963.
Sopimuksesta huolimatta Stăniloae kieltäytyi yhteistyöstä Securitaten kanssa, mikä käy ilmi raportista marraskuussa 1972, jossa upseeri toteaa, että Stăniloae antoi vain pinnallista ja merkityksetöntä tietoa, usein kieltäytyi tapaamisista sairauteen vedoten ja avoimesti ilmoitti, ettei halunnut vahingoittaa ketään. Lisäksi vuonna 1973 laadittu luonnehdinta osoittaa Stăniloaen olleen epäluotettava tiedonantaja ja jopa vihamielinen hallintoa kohtaan, minkä vuoksi häntä pidettiin valvonnassa Securitaten tiedusteluohjelmassa.
Henkilökohtainen elämä ja kärsimys osana kanonisointia
Dumitru Stăniloae (1903–1993) aloitti opettajanuransa vuonna 1929 Sibiun teologisessa instituutissa, jossa hän toimi myös rehtorina. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1932 avioiduttuaan Maria-vaimonsa kanssa kahta vuotta aiemmin. Stăniloaen varhaiset akateemiset vuodet Sibiussa olivat merkittäviä hänen teologisen tutkimuksensa ja Filokalian romaniankielisen käännöksen parissa. Tuona aikana hän myös toimi Sibiun arkkihiippakunnan Telegraful Român -lehden päätoimittajana. Toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen murros Romaniassa vaikeutti isä Dumitrun opetus- ja tutkimustyötä, ja lopulta kommunistihallinto pakotti hänet eroamaan virastaan vuonna 1946.
Vuoden 1947 alusta Stăniloae siirtyi dogmaattisen teologian professoriksi Bukarestiin, mutta sielläkin hänen opetustaan rajoitettiin ja valvottiin kommunistihallinnon toimesta.
Bukarestissa isä Dumitru luennoi hesykastisen Palava pensas (Avaa uuden sivuston) -ryhmän kokoontumisissa (Avaa uuden sivuston), mutta ei varsinaisesti kuulunut siihen. Kommunistihallinto leimasi kyseisen ryhmän joukoksi ”sosiaalisesti poikkeavia ihmisiä, joilla on mystisiä taipumuksia”. Osittain osallisuudestaan tähän ryhmään, ja koska hän myös vastusti ankarasti ateismia ja kommunismia, johti se pyhä isä Dumitrun pidätykseen vuoden 1958 syksyllä. Hänet vietiin vankileireille sekä lopulta Aiudin vankilaan yhteensä viiden vuoden ajaksi.
Romanian kommunistihallinto harjoitti tuohon aikaan laajoja uskonnollisia vainoja uudelleenkoulutuskokeiluksi naamioituna, joihin sisältyi vankien henkilöllisyyden ja identiteetin riisumista, vankien kidutusta sekä kiduttamaan pakottamista.
Säilyttääkseen oman identiteettinsä vankeudessa Stăniloae on kertonut harjoittaneensa sisäistä sydämen rukousta niin, että siitä tuli hänelle kuin sielun henkäystä. Lisäksi hän ymmärsi teologian merkityksen käytännön elämässä: hänelle teologia ei ollut vain teoreettista pohdintaa jumalallisista asioista, vaan henkilökohtaista kokemusta ja osallisuutta Jumalan rakkaudesta.
Pahamaineisessa Aiudin vankilassa isä Dumitrusta tuli hengellinen johtaja, joka esimerkillään auttoi muita vankeja säilyttämään uskonsa vaikeissa oloissa. Eräs hänen kanssaan samaan aikaan vangittuna ollut on kuvannut (Avaa uuden sivuston) häntä heikkona ruumiiltaan, mutta vahvana sielultaan – kuin bysanttilaisena pyhänä keskellä vainottuja. Hänen lempeät ja Pyhän Hengen täyttämät sanansa toivat lohtua ja toivoa pitäen vangit hengissä sekä henkisesti että fyysisesti. Vaikka häntä yritettiin auttaa, hän kieltäytyi uhrautuvasti kehottaen muita suojelemaan itseään. Vangit huolehtivat toisistaan, ja kristillinen rakkaus ja uhrautuminen ilmenivät heidän keskuudessaan vankilan äärimmäisissä olosuhteissa.
Vaikka Stăniloae arvosti luostarihengellisyyttä ja hänet on haudattu Cernican luostarin hautausmaalle Bukarestin lähistöllä, hän oli uskollinen aviomies ja isä, ja heidän avioliittoaan on pidetty ortodoksisen perhe-elämän malliesimerkkinä. Stăniloaet menettivät kaksoslapsensa varhain, mikä oli heille myös suuri trauma, mutta isä Dumitru säilytti uskonsa kaikista vaikeuksista ja vastoinkäymisistään huolimatta. Hänen ainoa aikuiseksi elänyt tyttärensä on haudattu myös samalle hautausmaalle.
Arvostetun teologin ja rippi-isän, pyhän pappistunnustaja Dumitru Stăniloaen keskeisimpiä opetuksia on, että Jumalan rakkaus on kaiken olemassaolon perusta ja elämän syvin tarkoitus. Koko luomakunta on luotu rakkaudessa, ja sitä ylläpidetään rakkaudella. Se on keskeistä Jumalan ja ihmisen välisessä yhteydessä. Jumalan rakkaus on siis sekä alkuperä että tarkoitus kaikelle maailmassa olevalle rakkaudelle. Rakkaus on ihmisille annettu Pyhän Hengen lahja.
Rautakaartin jäsenen muistomerkki Romaniassa. Kuva: Țetcu Mircea Rareș/Wikimedia Commons
Pyhyydestä ja kanonisoinnista
Kanonisointi ei tarkoita henkilön koko elämän pyhittämistä. Kirkko ei kanonisoi kaikkia pyhän elämän puolia, vaan keskittyy niihin, jotka heijastavat kristillistä elämää ja uskoa. Toisaalta on esitetty ajatus, että Kirkko ei kanonisoi ketään. Sveitsiläisen reformoidun teologin Karl Barthin (1886–1968) sanoin kanonisaatio on ihmisen työtä. Toisin sanoen kirkon muodollinen kanonisointi ei tee ihmisestä pyhää, vaan se tunnustaa ihmisen pyhyyden, joka on ollut kyseisessä henkilössä jo hänen elinaikanaan. Pyhyyden lähtökohtana on siis se, että jotakuta ihmistä kunnioitetaan pyhänä jo hänen eläessään, ja hänen kuoltuaan kirkkokansa kääntyy hänen puoleensa esirukouksin.
Mitä sitten vaaditaan kirkon tunnustamaan pyhyyteen? Ennen kaikkea henkilön on täytynyt olla kastettu ortodoksisen tai jakamattoman katolisen kirkon yhteyteen (joskin marttyyrien kohdalla verikaste on riittänyt), ortodoksinen mieli eli henkilö on elämässään pitänyt ortodoksista uskoa lujassa asemassa ja elänyt sen mukaan, mieluiten jopa hyveellisesti sekä välittänyt kirkon oppia myös muille. Pyhyys lähtee ennen kaikkea toisten ihmisten osoittamasta kunnioituksesta, eikä henkilön kuoltua ole enää mahdollista kuulustella tämän uskon ja hyveellisen elämän aitoutta, kun Kirkko on päättänyt kanonisoida eli lukea kyseisen ihmisen pyhien joukkoon. Eräs tällainen esimerkki on pyhä Anna Novgorodilainen (k. 1050), joka ensin kanonisoitiin, mutta kirkko ”peruikin” päätöksensä. Kansa kuitenkin arvosti Annaa ja tämän pyhyyttä, joten häntä muistettiin ja kunnioitettiin pyhänä. Lopulta hänet kanonisoitiin uudelleen kirkon toimesta.
Joka tapauksessa kanonisoitavan pyhän on täytynyt antaa tai tarjota jotain erityistä kirkolle. Kirkko tuntee monia hyväntekijöitä, jotka on luettu pyhien joukkoon, vaikka suurin osa ei-marttyyri –pyhistä on pappeja, piispoja, munkkeja tai hurskaita hallitsijoita – tosin myös heidän joukossaan on marttyyreja. Hallitsijoiden hurskauteen on tosin saattanut riittää ”vain” se, että ovat olleet kastettuja ortodoksiseen kirkkoon. Moni on toki perustanut luostareita ja osa on kärsinyt uskonsa tähden. Samoin on myös pyhiä hallitsijoita, jotka ovat omaksuneet kristinuskon, ja heidän kasteensa myötä kokonaisia kansakuntia on kastettu kristinuskoon. Näitä esimerkkejä löytyy myös Romanian kirkon lukuisten paikallispyhien joukosta.
Toisaalta ”jonkin erityisen antaminen” Kirkolle ei välttämättä tarkoita varsinaista hyväntekeväisyyttä tai kansojen paljouden kastattamista, vaan se voi olla myös tunnustajuutta ja Kirkon ykseyden edistämistä yli kirkkokuntien – kuten erityisesti juuri pyhän Dumitrun tapauksessa.
Mikään edellä mainituista kriteereistä, yhdessä tai erikseen, ei kuitenkaan sellaisenaan tee kenestäkään pyhää. Pyhyys on ennen kaikkea jumaloitumista eli Jumalan kuvan kirkastumista henkilössä. Pyhäksi tunnustettu ihminen on eläessään, omana aikanaan ilmentänyt Jumalan kuvaa itsessään ja näin ollen tullut ikoniksi. Pyhyys ja ikonius ikään kuin kulkevat käsi kädessä myös siten, että pyhyyteen liittyy aina myös pyhän kuva eli ikoni.
Kanonisointi, ja samalla myös koko pyhyyden idea, perustuu siis ennen kaikkea kristilliseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja kaltaisuuteensa. Kun Kirkko lukee tietyn henkilön pyhien joukkoon, se tunnustaa Jumalan kuvan kirkastuneen tässä ihmisessä. Jumalan kuva ja kaltaisuus siis nähdään pysyneen hänessä – tai toisin sanoen: hän itse on säilyttänyt puhtaana alkuperäisen ja turmeltumattoman Jumalan kuvan kopion itsessään Jumalan armosta. Yksinkertaisimmillaan kanonisointi tarkoittaa kristityn nimen lisäämistä ikään kuin kanoniin, kirkon pyhien joukkoon.
Teologista taustaa pyhyydelle voi löytää Vanhasta testamentista, jossa Joosua tapasi Jerikon lähellä miehen, joka paljastui enkeliksi (”Herran sotajoukon päällikkö”), jonka eteen Joosua kumartui osoittaakseen kunnioitusta. (Joos. 5:13–15) Toisessa Vanhan testamentin esimerkissä profeetta Elian opetuslapset kokivat, että hänen henkensä on siirtynyt profeetta Elisaan, ”he menivät häntä vastaan” ja ”kumarsivat maahan saakka”. (2. Kun. 2:15) Molemmissa tapauksissa maahankumarruksin kunnioitetut henkilöt olivat toki yhä maan päällä, mutta heissä oli edustettuna Jumalan valtakunnan kuolematon kunnia.
Romanian patriarkaatin tiedotteessa avataan myös kanonisoinnin kriteereitä, joihin nyt käsiteltyjen pyhien kohdalla lukeutuu muun muassa puhtaus ja pyhä elämä; uskon tunnustaminen elämän loppuun asti, askeettinen elämä ja hyveet, epäitsekkyys ja uhrautuvuus, Kristuksen todistaminen kommunistien vankiloissa, ihmeiden tekemisen lahja sekä jatkuva kansan kunnioitus.
Pyhä ihminen ei ole yhtä kuin täydellinen
Pyhät ihmiset eivät ole olleet elämässään täydellisiä – tärkeintä on heidän lopullinen hengellinen kehityksensä. Monet ortodoksisen kirkon pyhät, kuten apostoli Paavali, pyhä Maria Egyptiläinen ja kuningas Daavid, tekivät syntiä tai virheitä elämässään. Bordeianu lisäksi huomautti, miten useilla varhaisilla kirkkoisillä oli myös antisemitistisiä näkemyksiä. Nämä ovat myös usein liitetty heidän aikaansa, ja myös näillä näkemyksillä on puolustettu vastaavia toimia, tai vastustettu heidän auktoriteettiaan, samalla sivuuttaen heidän suuri panoksensa ja merkityksensä ortodoksisen kirkon uskonoppiin.
Radu Bordeianu myös toivoo, että Stăniloaen kanonisointi nähdään ekumenian, teologisen luovuuden, akateemisen työn ja perhe-elämän arvostuksena, eikä nationalististen näkemysten hyväksymisenä. Hän rohkaisee teologeja tutkimaan Stăniloaen teologiaa perusteellisesti. Toisaalta Stăniloaen ja muiden pyhien kiistanalaisia ja nationalistisia lausuntoja ei pidä kiistää eikä vähätellä. Kuitenkin Romaniassa heidän teologinen perintönsä on arvioitu heidän varhaisia poliittisia näkemyksiään laajemmaksi ja syvemmäksi. Näin ollen heidän kanonisointiaan ei ole tulkittu nationalististen tai antisemitististen ajatusten hyväksynnäksi, vaan merkiksi heidän teologisista ansioistaan, hengellisestä kasvustaan ja kärsimystensä kautta saavutetusta uskosta ja sen todeksi elämisestä.
Kirjoituksessa on käytetty lähteenä mainittujen lähteiden lisäksi kirjoittajan Pro Gradu -tutkielmaa (Avoin yhteisyys – Dumitru Stăniloaen ekumeenista ekklesiologiaa, Itä-Suomen yliopisto, 2018).
Kuvituskuva ylhäällä: Ikonin etualalle on kuvattu Romanian suojeluspyhä, apostoli Andreas. Kuva: Romanian Patriarchate/Basilica News Agency.
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin sai merkkipäivänsä johdosta onnittelukirjeen ekumeeniselta patriarkka Bartolomeokselta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Kaj Appelberg
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin piispaksi vihkimisestä tuli kuluneeksi 23.1.2025 20 vuotta. Metropoliitta Arseni vihittiin kirkkomme apulaispiispaksi nimikkeellä Joensuun piispa Kuopiossa Pyhän Nikolaoksen katedraalissa sunnuntaina 23.1.2005.
Metropoliitta on vastaanottanut Ekumeeniselta patriarkka Bartolomeokselta seuraavan onnittelukirjeen:
”Kunnioitettu Kuopion ja Karjalan metropoliitta, Pyhässä Hengessä rakas veli ja meidän nöyryytemme kanssapalvelija isä Arseni, Jumalan armo ja rauha olkoon teidän pyhyytenne kanssa.
Jumalallisesta armosta teidän, rakkaan pyhyytenne, piispuuden kaksikymmentä vuotta tullessa täyteen, äitikirkko ja minä henkilökohtaisesti onnittelemme teitä ja ylistämme Jumalaa tästä Hänen lahjastaan pyhälle Suomen kirkolle ja koko ortodoksisuudelle.
Toivotamme myös henkilökohtaisesti, että sielujemme ensimmäinen paimen ja piispa Herra Jeesus Kristus soisi teidän pyhyydellenne runsaasti voimaa ja armoa armon päälle, pitkää ikää, sielun ja ruumiin terveyttä ja kaikkea Häneltä tulevaa hyvää, jatkaaksenne mahdollisimman pitkään ja hedelmällisesti arvoisaa piispallista palvelustanne paikallanne Hänen viinitarhassaan.”
Konstantinopolin Bartolomeos, rakas veli Kristuksessa, 14. tammikuuta 2025
Pyhiinvaellus on paljon enemmän kuin pelkkä lomamatka: Pieniä heijastuksia taivaasta
Matkailualan restonomiksi vuoden 2024 lopussa valmistunut isä Nemanja Balčin käsitteli opinnäytetyössään pyhiinvaellusmatkoja. Hänen mielestään pyhiinvaelluksessa olennaisinta on pyhyyden kohtaaminen eikä esimerkiksi matkustusmuoto. Samaa mieltä on useilla pyhiinvaelluksilla käynyt Anna Jääskeläinen.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen | Kuva: Lasse Simonen ja Anna Jääskeläisen oma albumi
Isä Nemanja Balčin valmistui Karelia-ammattikorkeakoulusta matkailualan restonomiksi vuoden 2024 lopussa. Taipaleen seurakunnan pappina vuodesta 2021 toimineen isä Nemanjan opinnäytetyön aihe on Pyhiinvaellusmatkat matkailutuotteina. Osana opinnäytetyötä isä Nemanja toteutti pohjoiskarjalaisten lukiolaisten opintomatkan Montenegroon.
– Toimin aiemmin Tampereella nuorisotyönohjaajana. Järjestin siellä pyhiinvaelluksia nuorille. Opinnäytetyön aiheen valintaan vaikutti myös Taipaleen seurakunnan pyhiinvaellusperinne. Joka toinen vuosi on järjestetty pidempi pyhiinvaellusmatka esimerkiksi Kreikkaan ja joka toinen vuosi lyhyempi vaikkapa Venäjälle ja Viroon. Tänä vuonna käytiin Essexin luostarissa Englannissa.
Kyse pyhyyden kohtaamisesta
– Pyhiinvaelluksia ei toistaiseksi järjestetä Venäjälle Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan takia, isä Nemanja toteaa ja muistuttaa myös rajanylityspaikkojen täyssulusta. Venäjän pyhiinvaelluskohteiden sijaan hän rohkaisee tutustumaan nyt esimerkiksi Montenegron, Puolan ja Romanian pyhiin paikkoihin.
– Jokaiseen uskontoon kuuluu pyhiinvaellus, itsekin edellisenä päivänä Serbiaan suuntautuneelta pyhiinvaellukselta palannut isä Nemanja toteaa.
– Ortodoksisessa kirkossa pyhiinvaelluksessa kyse ei ole niinkään vaeltamisesta vaan pyhyyden kohtaamisesta. Fyysinen puoli, kuten kohteeseen käveleminen, ei ole olennainen osa pyhiinvaellusta. Tärkeää on pyhien paikkojen kunnioittaminen ja ihmeitätekevien ikonien tai pyhäinjäännöksien kumartaminen. Liturgia ja ehtoollinen on pyhiinvaelluksen kohokohta. Myös se on olennaista, että pyhiinvaeltaja palaa matkaltaan aina erilaisena takaisin.
Isä Nemanjan mielestä jokainen pyhiinvaeltaja on yhtä paljon turisti kuin turisti on pyhiinvaeltaja: nämä kaksi asiaa eivät sulje pois toisiaan. Siksi pyhiinvaelluksen voi yhdistää vaikkapa aurinkolomaan – ja siksi pyhiinvaellusmatkan järjestäjän tulee jättää aikaa myös esimerkiksi ostoksien tekoon tai muuhun omavalintaiseen toimintaan. Kuitenkin rukouspaikoissa on vältettävä kuvaamista etenkin jumalanpalveluksien aikana. Hyviä ammattikuvia löytyy netistäkin. Jos kuitenkin haluaa valokuvata, on ehdottomasti kysyttävä lupa, Nemanja Balčin muistuttaa.
Isä Nemanja muistuttaa myös valamolaisesta perinteestä määritellä jokainen siellä kävijä pyhiinvaeltajaksi. Yksi selkeä ero tavallisen matkan ja pyhiinvaelluksen välillä kuitenkin on: toisin kuin tavalliseen matkaan, pyhiinvaellukseen valmistaudutaan paastoamalla ja rukoilemalla. On myös suotavaa lukea paikkaa käsitteleviä kirjoja.
Jerusalemissa kristinusko konkretisoituu aivan erityisesti
Ensisijaisena pyhiinvaelluskohteena isä Nemanja suosittelee Jerusalemia.
– Sanotaan, että tie taivaalliseen Jerusalemiin vie maallisen Jerusalemin kautta. Kasteessa hiuksia leikatessa rukoillaan, että kastettava “näkisi Jerusalemin onnellisena kaikkina elinpäivinä.” Kristinusko konkretisoituu, kun ihminen käy paikoilla, missä Jeesus on syntynyt, kuollut ja noussut ylös kuolleista. Jos mahdollista, Jerusalemissa tulisi käydä kerran elämässä! Matkaa ennen kannattaa lukea paitsi Raamattua myös Stephen GrahaminSalaperäinen pyhiinvaeltaja: venäläisten pyhiinvaeltajien matkassa Jerusalemiin 1912.
Nemanja Balčin suosittelee myös Athosta sekä Ostrogin luostaria Montenegrossa. Ostrogin luostarissa ja luolakirkossa pyhän Vasili Ostrogilaisen (jonka elämäkerta kannattaa lukea ennen matkaa) pyhäinjäännösten luona vierailee vuosittain satoja tuhansia pyhiinvaeltajia – myös katolisia ja muslimeja. Hyviä ortodoksisia pyhiinvaelluskohteita löytyy myös Puolasta, Romaniasta, Bulgariasta ja Pohjois-Makedoniasta.
– Pyhät paikat ja pyhät ihmiset ovat pyhiä riippumatta tämän päivän politiikasta, koska ne ovat tämän maailman ajan ja paikan rajojen yläpuolella. Siksi ihmisten ei pitäisi välttää venäläisten pyhien kunnioittamista. Turvallisuussyyt voivat toki estää matkustamisen, mutta pyhiä paikkoja ei tule politisoida.
Isä Nemanjalle itselleen rakkain pyhiinvaelluskohde on Jerusalem. Erityisesti ovat jääneet mieleen myös Kiovan luolaluostari eli Petšerskin lavra Ukrainassa, Divejevon luostari Venäjällä sekä Pühtitsan luostari Virossa. Hengelliset kokemukset ja kohtaamiset pyhittyneiden kilvoittelijoiden kanssa ovat jättäneet kauniita muistoja.
Villisikalauma tuli vastaan Meteorassa
Pyhän Alexis Uginealaisen reliikit. Kuva: Anna Jääskeläisen oma albumi
Monille Valamon-kävijöille tuttu Anna Jääskeläinen mainitsee itselleen merkityksellisinä pyhiinvaelluskohteina Pohjois-Kreikan Halkidikin alueen, Jerusalemin, Nazaretin ja Genesaretin järven ympäristön. Kaikista jo vierailemistaan luostareista hän suosittelee Ranskassa Bussy-en-Othen kylässä sijaitsevaa kaunista nunnaluostaria, josta löytyvät pyhän Alexis Uginealaisen maatumattomat pyhäinjäännökset.
Bussy-en-Othen kylän luostarin pääkirkko puutarhasta katsottuna. Kuva: Anna Jääskeläisen oma albumi
Unohtumattomin matka on kuitenkin keväällä 2024 Virva Suvitien kanssa tehty pyhiinvaellus Kreikkaan.
– Matka oli alusta loppuun kuin pyhä seikkailu. Ajoimme 700 kilometriä vuokra-autolla, jossa oli tietämättämme naula takarenkaassa. Thessalonikissa auto meinasi jäädä parkkitaloon, kun olin hukannut kuitin. Meteorassa iltalenkillä kohtasimme villisikalauman, mutta pääsimme ohitse rukoillen Jeesuksen rukousta. Nuo hetket muistuttivat meitä konkreettisesti siitä, kuinka Jumala johdattaa ja varjelee.
– Erityisen koskettavia olivat hetket luostareissa. Saimme osallistua talkootöihin Ormylian luostarissa. Lisäksi vierailimme Sourotissa Pyhän Johannes Teologin luostarissa, jossa asuvat pyhittäjä Paisioksen hengelliset tyttäret. Molemmissa luostareissa meitä kohdeltiin kuin perheenjäseniä. Sourotin luostarin hiljaisuus jäi erityisesti mieleeni. Hesykastinen rauha ja sähkövalojen puuttuminen pyhäköistä loivat ilmapiirin, jossa tuntui kuin olisi astunut toiseen maailmaan – lähemmäs Jumalaa.
Pyhiinvaellukset ovat opettaneet Anna Jääskeläiselle paljon elämästä, itsestä ja Jumalan armosta. Pyhiinvaelluksen ja tavallisen matkailun eron hän näkee näin:
– Pyhiinvaellus on minulle sielun matka, jossa jokainen tapahtuma tarjoaa tilaisuuden tarkastella omaa hengellistä tilaa ja nähdä, miten Jumalan armo kantaa ja ohjaa elämän tiellä. Pyhiinvaelluskohteet ovat kuin taivaan pieniä heijastuksia – paikkoja, joissa voi kohdata Jumalan ja hänen pyhänsä.
Pyhittäjä Paisioksen vierailijoille tekemät kannot, joilla he istuivat hänen puhuessaan heille. Kuva: Anna Jääskeläisen kotialbumiSourotin luostarin Pyhän Johannes Teologin kirkko aamupalveluksen alkaessa. Kuva: Anna Jääskeläisen oma albumi
Pääkuva ylhäällä: Anna Jääskeläinen pyhän Demetrioksen kirkossa Thessalonikissa. Kuva: Anna Jääskeläisen oma albumi
Juttua on muokattu 23.1.2025 klo 20:34 pappisvihkimyksessä lausuttavaa rukousta koskeva kohta. Kyseinen rukous kuuluu kasteeseen, jolloin hiuksia leikatessa rukoillaan, että kastettava “näkisi Jerusalemin onnellisena kaikkina elinpäivinä.”
Paavi Franciscus ja arkkipiispa Elia tapasivat Vatikaanissa: ”Aina hän on ollut yhtä ystävällinen”
Ekumeeninen pyhiinvaellus toteutuu perinteisesti pyhän Henrikin muistopäivän aikoihin.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Long Thiên/Wikimedia Commons
Paavi Franciscus ja Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia tapasivat maanantaina 20. tammikuuta 2025 Vatikaanissa. Arkkipiispa Elia kertoi Facebook-sivuillaan lämminhenkisestä kohtaamisesta. Isä esipaimen mainitsee olleensa liikkeellä jo ”kukonlaulun aikaan”, koska Suomen delegaatiolle oli varattu audienssi kello 08.00. Tapaaminen kuitenkin viivästyi aiotusta. Paavin saavuttua vastaanottohuoneeseen hän piti lyhyehkön puheen.
”Puheessa hän otti esille muun muassa pyhän Henrikin merkityksen Suomelle, mainitsi katolisen kirkon juhlavuoden ja toivoi ekumeeniselle yhteistyölle menetystä – rakkaus sen yhdyssiteenä”, arkkipiispa Elia kirjoittaa.
Vaikka 88-vuotias paavi Franciscus saapui tapaamiseen pyörätuolissa, hän jaksoi hymyillä pyhiinvaeltajille lämpimästi.
”Tämä oli neljäs henkilökohtainen kohtaamiseni paavi Franciscuksen kanssa, ja aina hän on ollut yhtä ystävällinen”, arkkipiispa Elia kuvaili.
Paavi mainitsi puheessaan pyhä Henrikin rauhan sanansaattajana. Hän korosti, että meidän tulee rukoilla rauhan puolesta. Lisäksi paavi sanoi, että pyhä Henrikin juhlapäivä kokoaa kristittyjä eri kirkoista ja kirkollisista yhteisöistä ylistämään Jumalaa. Hän myös nosti esiin kuorolaulun merkityksen ja kiitti Cappella Sanctae Mariae -kuoroa.
Arkkipiispa Elian lisäksi Suomen ortodoksista kirkkoa edustaa ekumeenisella pyhiinvaelluksella teologinen sihteeri Jelisei Heikkilä.
Ekumeeninen perinne Pyhän Henrikin muistopäivän kunniaksi
Ekumeeninen pyhiinvaellus Roomaan on aina vuodesta 1985 jatkunut perinne. Sen myötä on juhlistettu pyhän Henrikin 19.1. vietettävää muistopäivää. Lisäksi alkanut vuosi on katolisessa kirkossa riemuvuosi, jota kirkko viettää 25 vuoden välein.
Matkaohjelmaan sisältyy useita ekumeenisia jumalanpalveluksia. Pyhän Henrikin muistopäivän messu toimitettiin Santa Maria Sopra Minerva -basilikassa sunnuntaina 19. tammikuuta. Palveluksen toimitti piispa Raimo Goyarrola, ja opetuspuheen piti Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki.
Delegaatio tapaa Roomassa kardinaali Kurt Kochin, Suomen Vatikaanin suurlähettilään Kalle Kankaanpään ja Suomen Italian suurlähettilään Matti Lassilan. Matkan tutustumiskohteisiin lukeutuvat muun muassa Pyhän Pietarin kirkko, Radio Vaticana / Vatican News ja paavillinen Castel Gandolfo -palatsi.
Suomen evankelisluterilaista kirkkoa edustavat matkalla piispa Salomäen lisäksi hiippakuntadekaani Terhi Kaira, kappalainen Johanna Tyynelä Haapamäki, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura. Katolisen kirkon edustajina mukana ovat piispa Raimon lisäksi kirkkoherra Eze Nwoko Pyhän Ursulan seurakunnasta sekä Isä Joosef Dang Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnasta.
Pyhiinvaellus ajoittuu ajanjaksolle 15.–22. tammikuuta 2025.
Kuvituskuva ylhäällä: Paavi Franciscus tervehtii kansaa.
Marija valmistaa omaperäisiä ikoneita kierrätysmateriaaleista – lähtö luostarista jätti ikuisen ikävän
Intohimo tekstiilitaiteeseen vei Marija Vukosavljevićin käsi- ja taideteolliseen akatemiaan ja Jumalan kaipuu noviisiksi Gradacin nunnaluostariin. Elämä kuitenkin kuljetti takaisin maailmaan ja kasvatti omaleimaiseksi ikonitaiteilijaksi.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Mia Tadić | Kuva: Mia Tadić
– Ompelukoneeni oli huollossa viikkokausia ja olin kuin lapsi, joka odottaa kieli pitkällä jäätelöä. Se oli piinallista, ja vieläkin pedaali on epäkunnossa, Marija Vukosavljević nauraa kotiateljeessaan Valjevon maaseudulla Serbiassa.
Ompelukone on tärkein työväline, sillä Marija kirjailee ikoneihinsa pyhän kasvot vapaalla konekirjonnalla ja koristelee kuvan sitten erilaisilla kangastilkuilla.
Marijan Vukosavljevićin persoonalliset tekstiili-ikonit ovat tulleet tunnetuiksi erityisesti Pyhät naiset -näyttelystä, joka oli esillä muun muassa Belgradin Pyhän Savvan katedraalin kryptassa keväällä 2021. Toinen yhtä rakas tunnustus oli töiden esille saanti Novi Sadin kulttuurikeskuksen nykytaiteen galleriaan.
Yksityiskohta Pyhän Sofian ikonista: tyttäret Vera, Nada ja Ljubav. Taustalla 12-vuotias shar pei Leksa.
Marija Vukosavljević syntyi taiteilijasukuun Valjevossa, joulukuussa 1979. Kun hän oli viisivuotias, perhe muutti Mladenovaciin, jonne isoisä oli siirtynyt tekstiilitehtaan johtajaksi. Äiti oli taitava ompelija ja puki ainoan tyttärensä kuin nukeksi, silkkiin ja kirjailtuihin asuihin.
– Koulukaverit olivat maaseudulta ja tehdastyöläisten lapsia ja heidän silmissään olin tosi outo eriskummallisine vaatteineni ja vaalean kiharapehkon kanssa. Lisäksi olin muualta tullut. Lapset voivat olla aika julmia vierasta ja erilaista kohtaan, Marija muistelee.
– Kärsin kiusaamisesta paljon. Olin mahdoton lapsi, hyperaktiivinen, kapinallinen teini. Kun pääsin lukion jälkeen Belgradiin taideakatemiaan, rauhoituin täysin. Minusta tuli hikari, keskityin vain taiteen tekemiseen.
Pyhä Ksenia Pietarilainen, kuten muutkin pyhät, on kirjailtu ikoneihin kanoneita kunnioittaen.
Taideakatemia oli Marijan päämäärä jo alle ekaluokkalaisesta lähtien, mutta usko tuli elämään vasta myöhemmin. Perhe ei käynyt kirkossa, ja Jugoslavian aikana tehtaanjohtajan piti tietenkin kuulua kommunistipuolueeseen. Kosovosta kotoisin olevan isän äiti, stara majka, opetti kuitenkin Marijalle ortodoksista perinnettä.
– Minua kiinnosti uskossa sydämen kokemus, ei niinkään dogmaattinen puoli ja järkeily. Halusin elää uskoa täysillä, ja nunnaksi ryhtyminen tuntui loogiselta. Noin vuosi tekstiilisuunnittelijaksi valmistumisen jälkeen lähdin Gradacin luostariin, jossa meitä oli 4–5 taideakatemian käynyttä, Marija kertoo.
Ristiriidat painoivat raskaasti
Luostarivuodet olivat Marijan mukaan hänen elämänsä parasta aikaa. Sitten kävi niin kuin meille ihmisille, kristityillekin, usein käy. Yhteisöön tuli hiertymiä, riitoja. Marija otti ristiriidat raskaasti ja ahdistui, lihoi, sairastui diabetekseen. Lopulta hän jätti luostarin kuuden noviisivuoden jälkeen, oman hyvinvointinsa vuoksi.
– Olin luostariin mennessäni nuori, ja luostariyhteisöstä tuli minulle kuin perhe. En ymmärtänyt silloin, että olla nunna tai munkki tarkoittaa olla yksin Jumalan kanssa, eikä tukeutua ihmisiin, hän pohtii.
– En menettänyt uskoani, mutta olin vihainen Jumalalle. Kapinoin ja tein asioita itseäni vastaan, hän kertoo.
Sitten suvusta kuoli lyhyen ajan sisällä neljä tukipilaria: isotäti, isoisä, stara majka ja lopulta isä. Oman kriisinsä keskellä Marija sai olla tukena perheelleen ja järjesti kaikki hautajaiset.
Toinen suuri haave toteutui maalla
Yksi elinikäinen haave toteutui, kun Marija Vukosavljević muutti maalle, synnyinkaupunkinsa Valjevon kupeeseen. Elämä luonnon helmassa on joskus luostariakin eristäytyneempää, mutta seuraa pitävät kolme koiraa ja talon yläkerrassa asuvat äiti ja veli. Pohjakerros on taiteilijan koti ja ateljee, jossa hyllyt tursuavat kankaanpaloja, useimmat jo kerran palvelleita.
– Olen kerännyt riepuja ja nauhoja niin kauan kuin muistan. Taideakatemian suoritin melkein kokonaan kierrätysmateriaaleilla. Maalasin isän maalikaupan vanhentuneilla seinämaaleilla ja etsin kirjapainon roskiksesta paperipinoja piirustuksia varten, Marija kertoo.
Jossain syvällä on yhä unelma nunnan elämästä, mutta nyt Marija tuntee omat rajansa paremmin.
– Vielä edelleen kaipaan sitä paratiisin olotilaa, mikä luostarissa oli. Kun tylsimpienkin askareiden tekeminen tuntui niin siunatulta ja keveältä, ja kaikki oli täynnä rakkautta. Mutta samalla tiedän yhä vahvemmin, että minusta ei ole siihen, nunnan elämään, Marija pohtii.
Kaipuun hetkinä hän lohduttaa itseään, että luostarissa ei ehtisi tehdä näin paljon taidetta, omannäköistä, kaikkien iloksi. Eletystä elämästä syntyy kauneutta, jonka saumoista ja neulanpistoista pyhyys kurottuu kohti katsojaa.
– Elämässä täytyy olla kiitollinen sekä hyvästä että huonosta, ja sitten tulee sitä hyvääkin enemmän, sanoo ikonitaiteilija Marija Vukosavljević.
Pääkuva ylhäällä: Ikoneissaan Marija Vukosavljević käyttää enimmäkseen kierrätysmateriaaleja. Vanhat verhot, pöytäliinat ja kirpputorivaatteet saavat taiteilijan käsissä uuden elämän.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Aamun Koitossa 3/2022. Painetun lehden juttuja tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville. Juttu on päivitetty 16.1.2025.
Kuuntele
