Minisaarna

Minisaarnat 7.–13. lokakuuta: Suurten lankeemustenkin jälkeen voi alkaa alusta

Minisaarnat ajalle 7.–13. lokakuuta on laatinut isä Marko Mäkinen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: Jyri Pitkänen

Maanantai 7.10.2024. Luukkaan neljännen viikon maanantai

(Luuk. 7:36–50)

Evankeliumissa Jeesus kutsutaan fariseuksen kotiin. Paikalle saapuu myös syntinen nainen, joka pesee kyynelin Jeesuksen jalat ja kuivaa ne hiuksillaan. Fariseus ajattelee, ettei Jeesus voi olla profeetta, koska ei ymmärrä, millainen nainen häneen koski.

Jeesus kertoo vertauksen kahdesta miehestä, joille rahanlainaaja antaa pienen ja suuren velan anteeksi. Sitten hän kysyy, kumpi miehistä rakasti rahanlainaajaa enemmän. Kun fariseus vastaa, että se, joka sai enemmän anteeksi, Jeesus kertoo syntisen naisen ottaneen hänet vastaan fariseusta paremmin. Naiselle Jeesus sanoo tämän saaneen syntinsä anteeksi uskonsa vuoksi: se, joka saa paljon anteeksi, rakastaa paljon.

***

Suurten lankeemustenkin jälkeen voi alkaa alusta. Anteeksiantamuksesta tulee todellisuutta, kun on rehellinen Jumalan Pojan edessä. Paljon rikkonut rakasti Jeesusta enemmän kuin itseensä tyytyväinen ja omasta mielestään hurskas.

Jumalan valtakunta avautuu katumuksen ja rakkauden kyynelin niille, joita ei pidetä minään. Omahyväisten on vaikea löytää perille.

Jumalan Pojan anteeksiantamus muuttaa kovat sydämemme, kun seuraamme syntisen naisen katumuksen esimerkkiä. Kirkko on tarkoitettu syntisten sairaalaksi, ei itseriittoisten notkuvaksi pitopöydäksi.Tiistai 8.10.2024

Tiistai 8.10. Luukkaan neljännen viikon tiistai

(Luuk. 8:1–3)

Evankeliumissa Jeesus kulkee kylissä ja kaupungeissa ja julistaa ilosanomaa Jumalan valtakunnasta mukanaan kaksitoista opetuslastaan ja muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. He ovat Magdalan Maria, josta Jeesus oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, Johanna, Kuusaksen, Herodeksen korkean virkamiehen vaimo sekä Susanna. Joukossa oli myös muita naisia. Nämä kaikki avustivat heitä omilla varoillaan.

***

Jeesuksen julkinen toiminta kävi mahdolliseksi evankeliumissa mainittujen naisten tuella, jotka varoillaan palvelivat yhdessä Herraa.

Heidän rooliinsa oli niin merkittävä, että heidät nimensä jäivät elämään evankeliumin sivuilla.

Mikä on se tehtävä, johon Jumala on meidät kutsunut? Oman palvelutehtävän löytäminen merkitsee elämän tarkoituksen löytämistä. Nämä tehtävät voivat elämän matkalla myös vaihdella.

Keskiviikko 9.10.2024. Luukkaan neljännen viikon keskiviikko

(Luuk. 8:22–25)

Evankeliumissa Jeesus lähtee opetuslastensa kanssa veneellä vastarannalle. Hän nukahtaa matkalla. Järvelle syöksyy myrskytuuli ja vene alkaa täyttyä. Opetuslapset herättävät hädissään Jeesuksen. Hän nuhtelee tuulta ja aaltoja ja ne asettuvat. Jeesus tiedustelee, missä heidän uskonsa on. Opetuslapset joutuvat pelon valtaan ja kyselevät toisiltaan hämmentyneinä, mikä mies Jeesus oikein on, kun hän käskee jopa tulta ja vettä, ja ne tottelevat häntä.

***
Opetuslapset myrkyssä saivat oppitunnin luottamuksesta Jumalan Pojan apuun. Myrsky tyyntyi Jeesuksen tahdon mukaan.

Millainen myrsky meitä sitten elämän matkalla kohtaakaan, Vapahtajan apuun voi aina turvata. Hän saattaa asiat tahtonsa ja johdatuksensa mukaiseen päätökseen.

Kaikki elämänvaiheiden ja kohtaloiden kautta, jotka Jumala yksin tietää, Vapahtaja johdattaa meitä kohti pelastusta. Myrskyilläkin on ikuinen päämäärä.

Torstai 10.10.2024. Luukkaan neljännen viikon torstai

(Luuk. 9:7–11)

Evankeliumissa neljännesruhtinas Herodes saa kuulla Jeesuksesta, mutta ei tiedä, mitä ajatella. Jotkut näet väittivät Johanneksen nousseen kuolleista, jotkut Elian tai jonkun entisaikojen profeetoista nousseen ylös. Herodes oli mestauttanut Johanneksen ja halusi nyt nähdä Jeesuksen, josta kerrottiin tuollaisia asioita.

Apostolit kertoivat Jeesukselle mitä olivat tehneet. Jeesus ottaa heidät mukaansa Betsaidan lähistölle saadakseen olla siellä rauhassa, mutta ihmiset lähtevät heidän peräänsä. Jeesus antaa heidän tulla ja puhuu heille Jumalan valtakunnasta ja parantaa kaikki avun tarpeessa olevat.

***

Herodes oli kiinnostunut hengellisistä asioista, mutta ei kyennyt uskomaan ja luottamaan. Hänen uteliaisuutensa kuitenkin heräsi huhujen liikkuessa.

Ihmisjoukot taas etsivät apua vaivoihinsa Jeesukselta, sillä he löysivät hänestä auttajan.

Jeesus ottaa ihmiset lempeästi vastaan ja opastaa kuulijoitaan kohti Jumalan valtakuntaa ja auttaa avun tarpeessa olevia. Hänen yhteydessään myös kirkko on evankeliumin hyvän sanoman ja avun lähde.

Perjantai 11.10.2024. Luukkaan neljännen viikon perjantai

(Luuk. 9:12–18)

Evankeliumissa opetuslapset pyytävät Jeesukselta, että hän lähettäisi heidät etsimään lähiseudun kylistä ja taloista yösijaa ja ruokaa. Jeesus kehottaa heitä ruokkimaan ihmiset, mutta opetuslapset sanovat, ettei heillä ole kuin viisi leipää ja kaksi kalaa. Jeesus kehottaa järjestämään ihmiset ryhmiin ateriaa varten, ottaa viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoo taivaaseen ja lausuu niistä kiitoksen. Kaikki syövät kyllikseen ja tähteeksi jää kaksitoista korillista, vaikka väkeä oli läsnä tuhansittain.

***

Opetuslapsilla ei ole muuta neuvoa kansanjoukon ruokkimiseksi kuin lähteä etsimään apua. Jeesus sen sijaan kehottaa heitä antamaan kansalle ruokaa.

Opetuslapset esittelevät vähäiset ruokavaransa ja heikot mahdollisuutensa auttaa. Jeesus siunaa ruoan ja siitä riittää tuhansille.

Ruokkimisihme saa alkunsa Vapahtajasta. Sen esteenä ei ole opetuslasten kyvyttömyys pyytää Herralta apua. Heistä tulee ihmeen välikappaleita Jumalan suuresta armosta ja opetukseksi meille. Kirkko voi paljon luottaessaan Herraan.

Lauantai 12.10.2024. Luukkaan neljännen viikon lauantai

(Luuk. 6:1–10)

Evankeliumissa Jeesuksen opetuslapset katkovat tähkäpäitä, hiertävät niitä sormissaan ja syövät. Oppineet moittivat heitä, koska tämä tapahtui lepopäivänä. Jeesus muistuttaa heitä mitä kuningas Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä: he ottivat Jumalan huoneesta uhrileivät ja söivät, vaikka leivät oli varattu ainoastaan papeille. Samoin ihmisen Poika on sapatin Herra.

Erään toisena sapattina Jeesus opettaa synagogassa. Oppineet tarkkailevat, parantaisiko hän erään miehen surkastuneen käden lepopäivänä. Jeesus tiesi, mitä he ajattelivat. Hän kutsuu miehen luokseen ja kysyy oppineilta: kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen? Sitten hän kehottaa meistä ojentamaan kätensä ja mies paranee.

***

Oppineiden mielessä oli ulkoinen hurskaus, ei ihmisen paras. Herra osoitti, että hän tahtoo ruokkia nälkäiset.

Opetuslapset astuivat Daavidin seuraan ja Herran pyhään huoneeseen pyhäpäinä villapellolla. Oppineet saivat tärkeän opetuksen Jumalan tahdon seuraamisesta.

Sama opetus toistuu Jeesuksen parantaessa miehen vamman. Parantaessaan pyhäpäivänä Jeesus opetti, että hyvän tekeminen on enemmän kuin muodollinen käskyjen täyttäminen. Hurskastelu ei rakenna, mutta avun antaminen ja laupeus toista kohtaan täyttää kaikki käskyt.

Sunnuntai 13.10.2024. Luukkaan neljäs sunnuntai

Nikean VII ekumeenisen kirkolliskokouksen pyhien isien sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 8:5–15)

Jeesuksen kylväjävertauksessa erilaiset maaperät kuvaavat ihmissydäntä, johon Jumala kylvää sanansa. Osan sadosta tukahduttaa paholainen. Osan tuhoaa hiipuva into, juurtumattomuus uuteen elämään. Joidenkin sato tukahtuu elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. Hyvä maaperä sen sijaan kantaa puhtaan ja eheän sydämen sekä kestävyyden satoa.

***

Vapahtajan sanat tuntuvat ankarilta. Missä on ymmärrys koetuksissa uskonsa menettäville, tottumattomina intonsa kadottaville, elämän taakan alla musertuville tai ulkoisen elämän houkutuksiin eksyville?

Vapahtaja ei puhu antaakseen meille välineitä toisten tuomitsemiseen. Vertaus on kehotus rehellisyyteen suhteessa omaan itseen, mutta myös kutsu. Jeesuksen sanat sisältävät lupauksen elämän tien löytymisestä ja asettumisesta ihmissydämeen.

Herran varoitus ja kutsu kirpaisevat, mutta saavat katumuksen äänen kaikumaan sisimmässä, jos pysähdymme kuuntelemaan. Hengellinen parantuminen ja eheys löytyvät Kristuksen luota. Uusi alku on mahdollinen.

(Nikean isien juhlaan liittyen luetaan myös Joh. 17:1‒13.)

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki
Maailmalta

Moskovan patriarkaatti ostaa itselleen valtaa Afrikassa: asuntoja, autoja ja lapsille koulutus

Joulukuun lopussa 2021 Venäjän ortodoksinen kirkko levittäytyi Afrikan mantereelle, koska Aleksandrian patriarkaatti oli osoittanut myötämielisyyttä Ukrainan ortodoksisen kirkon itsenäistymiselle. Moskovan patriarkaatin virallisena perusteluna olivat Aleksandrian patriarkaatin alueelta tulleet ortodoksien pyynnöt siirtyä Moskovan alaisuuteen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Minna Rasku Kuva: Filantropia

Ukrainan maaperällä käytävä sota näkyi Keniassa nopeasti ruoan hinnan moninkertaistumisena. Houkutus lähteä tarjotun rahan perässä kävi monelle ortodoksipapille liian suureksi. Maailmanpolitiikka, reaalipolitiikka ja kirkkopolitiikka kulkivat käsi kädessä.

Eldoretin hiippakunnan piispa Neofitos ei kaunistele tapahtunutta.

– Kyseessä oli kosto, koska Moskovan patriarkaatti odotti Aleksandrian tukevan Moskovan hanketta Ukrainassa. Moskovan patriarkaatin levittäytymisellä Afrikkaan ei ollut mitään tekemistä teologisen tai opillisen erehdyksen, kanonisen esteen tai hengellisen taistelun kanssa lähetystyöstä. Se oli silmä silmästä, ja nyt Afrikan mantereen ortodoksinen kirkko kärsii seurauksista, piispa Neofitos sanoo.

– Tilanne on tuonut monia kanonisia ongelmia sekä haastanut pastoraalisia ja käytännön asioita, tiivistää Itä-Suomen yliopistossa toukokuussa väitellyt rovasti Evangelos Thiani Nairobista. Diasporakirkkojen ongelmaa lukuun ottamatta tällaista kahden päällekkäisen patriarkaatin olemassaoloa samalla maantieteellisellä alueella ei ole aikaisemmin ollut.

– Kirkon oletetaan olevan yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko, ja tällaisten hyökkäysten myötä kirkko ei ole yksi. Tästä asiasta ei järjestetty yleisortodoksista kuulemista tai kokoontumista. Moskova toimi yksin hyökätessään Aleksandrian kirkkoa vastaan, isä Evangelos jatkaa.

Isä Evangelos ja puoliso Lucy Suomessa 2024
Rovasti Evangelos Thiani väitteli tohtoriksi toukokuussa Itä-Suomen yliopistosta. Vierellä vaimo Lucy Thiani

Asuntoja, autoja, rahaa ja lapsille koulutus

Aleksandrian patriarkaatin papiston lähdöstä kerrotaan monenlaisia esimerkkejä. Muutamat vahvemmat paikalliset ”agitaattorit” työskentelivät houkuttelijoina. Lähtijöille luvattiin uusi koti, auto ja lapsille koulutus. Jotkut saivat käteistä ja osa pankkikortin. Pettyneitä ääniä on kuitenkin yhä enemmän.

– Moskovan patriarkaatin lähettiläät, isät George Maksimov ja Andrei Novikov, kulkivat houkuttelemassa afrikkalaisia pappeja liittymään Moskovan patriarkaattiin. Yksi tärkeimmistä houkutuksista liittyi papeille maksettavaan kuukausipalkkaan. Useimmat Aleksandrian hiippakunnat eivät ole tähän pystyneet ainakaan säännöllisesti. Moskovan alaisuudessa työskentelevien palkat tulevat esimerkiksi Venäjän rautateiltä, Rosatomilta sekä myös edesmenneen Prigozinin Wagner-ryhmältä. Afrikkalaisille papeille on annettu pankkikortteja, jolta he voivat nostaa kuukausipalkkansa.

– On tietenkin tärkeää, että jokainen, joka työskentelee kirkossa tai muussa toimielimessä, saa palkkaa. Ja ehkä Aleksandrian patriarkaatti on epäonnistunut tässä, mutta tämä on vain yksi argumenteista. Tutkimustani varten haastateltujen afrikkalaisten pappien yksi argumentti oli myös kunnioituksen ja arvokkuuden puute heidän omissa hiippakunnissaan. Moskovassa he näkivät kirkon, joka eroaa kreikkalaisesta perinteestä, mutta jossa he voisivat palvella silti ortodoksisessa kirkossa saaden kunnioitusta. 

Afrikassa monia houkuttaa tulevaisuus, koska maanosan väestöstä kaksi kolmasosaa on alle 30-vuotiaita. Nykyisellä kaaoksella tehdään tulevaisuuden rajalinjoja:

– Minun nähdäkseni Moskovan patriarkaattia käytetään poliittisesta näkökulmasta Venäjän laajentumiseen Afrikassa. Tämä johtuu siitä, että Afrikalla on tulevaisuus, Afrikassa on tarvetta Venäjän öljylle ja kaasulle sekä ostajia aseille. Venäjältä tuodaan myös palkkasotureita sodan runtelemiin Afrikan maihin. Venäjän kirkko on mukana tavoitteessa Venäjän valtion laajentamiseksi. Valitettavasti he eivät näe, kuinka paljon tämä vahingoittaa Afrikan kirkkoa, isä Evangelos pahoittelee.

Kisumu menetti puolet papistosta

Kisumun hiippakunnan piispa Markoksen mukaan Venäjän ortodoksisen kirkon vaikutus on helpottunut jonkin verran parin vuoden takaisesta.

– Hiippakuntamme 60 papista, jotka kirkko oli kastanut, vihkinyt ja joista se oli huolehtinut, puolet siirtyi vapaaehtoisesti ja allekirjoittamalla sopimuksen Venäjän ortodoksisen kirkon palvelukseen. Monet lähtijöistä olivat köyhiä, ja heille luvattiin vaurautta ja parempaa elämää. Osa on jo ilmaissut halunsa tulla takaisin. Ajattelen, että heidän paluunsa ei olisi reilua niille papeille, jotka pysyivät uskollisina ja kestivät vaikeudet. Kiitos Jumalalle, että pystymme pitämään jäljelle jääneistä nyt paremmin huolta. Pidän kuitenkin mahdollisena, että aikanaan nuo lähteneet hyväksytään takaisin kirkkoon.

Myös viereisen hiippakunnan piispa Neofitos kertoo Moskovan mission vaikeuksista.

– Tulevina vuosina lähteneet palaavat tuhlaajapoikien tavoin. Venäjän kirkko on aloittanut tehtävän, johon he eivät olleet valmistautuneet. Se on henkisesti ja taloudellisesti liian vaativaa. Juuri nyt he maksavat papistolleen kaksinkertaisen summan meihin verrattuna. He ampuivat köyhyyteen ja saivat saalista. Rahalla ostetuista papeista monet todella katuvat lähtöään, mutta nyt heillä ei ole muuta. Kenian papistosta on lähtenyt yhteensä 112 pappia.

Yksi ongelma liittyi siihen, että papit ottivat lähtiessään mukaan palveluspukunsa, kirkon ehtoolliskaluston, kirkkorakennukset ja joskus jopa koko seurakunnan. Kisumussa asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja hiippakunta voitti tapauksen. Perusteluna oli vertaus siviilimaailmaan, missä työntekijä ei saa ottaa uuden työnantajan palvelukseen siirtyessään entiselle kuuluvaa irtaimistoa. Hävinneet valittivat suureen ääneen, että hiippakunta vie heiltä jumalanpalveluspaikat. Heille vastattiin, että eiköhän tämä ongelma kuulu heidän nykyisen työnantajansa ratkaistavaksi.

Eldoretin hiippakunnassa ollaan saman ongelman edessä. Piispa Neofitos pohtii paradoksia ehtoollisyhteydestä:

– Tässä puhutaan ehtoollisyhteyden katkeamisesta patriarkaattiemme välillä, mutta he käyttävät edelleen pyhittämiämme astioita ja alttareita. He eivät ole myöskään muuttaneet meiltä anastamiensa kirkkojemme nimiä. Vaadimme niitä nyt takaisin.

– Kuudennellatoista vuosisadalla Venäjän ortodoksinen kirkko sai itsenäisyyden Ekumeeniselta patriarkaatilta. Miksi he ovat nyt sitä vastaan, että Ukrainan kirkko on saanut saman itsenäisyyden äitikirkolta, piispa Markos muistuttaa ja palaa takaisin lähtötilanteeseen.

– Venäjän ortodoksisella kirkolla ei ole virallista ja tunnustettua asemaa Keniassa ja uskon, että heidän vaikutuksensa hiipuu ajan kanssa kokonaan. Venäjän kirkolla ei ole myöskään samanlaista historiallista asemaa kirkkona Afrikassa kuten Aleksandrian patriarkaatilla. Me jatkamme Afrikan kirkon perustajan, pyhän apostoli Markuksen jalanjäljissä, yli 2000-vuotisen historian tuella. Venäjän kirkolla ei ole Afrikassa myöskään meidän ortodoksisen patriarkaattimme siunausta, joten sikäli he ovat mantereella laittomasti. 

Piispa Neofitos seisoo oviaukossa.
Eldoretin hiippakunnan piispa Neofitos.

Kolonialismia ja riippuvuussuhteita

– Tilanteesta on kuulunut monenlaisia kommentteja eri puolilta ortodoksista maailmaa. Kukaan ei ole kuitenkaan tarjonnut apuaan patriarkaatillemme tilanteen ratkaisemiseksi. Ymmärtääkseen aidosti ongelman monimutkaisuutta kommentoijien ja tuomitsijoiden pitäisi ensin asua Afrikassa. Meidän kreikkalaisortodoksinen patriarkaattimme ei ole koskaan ollut kolonialistinen, vaan sen tarkoituksena on ollut palvella uskovaisia, kääntää kirjallisuutta paikallisille kielille, tarjota turvapaikkaa, jatkaa lähetystyötä sekä opettaa ortodoksista uskoa ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta, piispa Markos jatkaa.

Piispan käyttämä sana kolonialismista on mukana yhä enemmän kenialaisten ortodoksien keskustelussa. Euroopassa käytävä sota on kaukana, ja Venäjään kohdistuva sympatia liittyy myös länsivastaisuuteen. Venäjän ortodoksinen kirkko puhuu mielellään Afrikan ortodoksien vapauttamisesta kreikkalaisten ikeen alta. Vanhaa hapatusta hämmennetään, ja joihinkin se vetoaa.

– Venäjän tunkeutumisella Afrikkaan ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa! Kyse ei ole Kristuksesta, vaan Venäjän strategisesta kampanjasta Afrikan mustamaalaamiseksi ja valloittamiseksi, piispa Neofitos pohtii.

Kenian ortodoksien suurimpana haasteena on ollut pitkään riippuvuus ulkopuolelta tulevasta rahoituksesta. Sen vuoksi Filantropiankin työssä on mukana toimeentuloa ja omavaraisuutta vahvistavia hankkeita kirkon vahvistamiseksi. Kisumun hiippakunnan mehiläistarha on tästä yksi esimerkki, samoin kuin Nyerin hiippakunnalle hankittu pelto. Samaan on tähdätty myös suunnitelmissa Nairobin pappisseminaarin muuttamisesta Afrikan ortodoksiseksi yliopistoksi, jolloin yhteistyötä voisi olla vaikkapa Itä-Suomen ja Thessalonikin yliopistojen kanssa. Tunnustettu tutkinto parantaisi papiston mahdollisuuksia työllistyä, ja omavaraisuus lisäisi vastustuskykyä maailman myllertäessä. Rinnalla kulkeminen on tärkeää, ja ratkaisuja taloudellisiinkin haasteisiin voidaan miettiä yhdessä, mutta kestävimmät ratkaisut ovat kuitenkin kenialaisten käsissä.

Tulevaisuuden kirkko – millainen se on?

Isä Evangelos pohtii, selviytyykö Afrikan ortodoksisen kirkon Saharan eteläpuolisen alueen nuori kirkko repivästä tilanteesta. Vaikka Aleksandrian patriarkaatti on nuhdellut sekä erottanut kaikki Moskovan puolelle lähteneet paikalliset papit, todellisuus on, että mikään ei ole muuttunut.

– Monet vaativat yleisortodoksista synodia koolle keskustelemaan siitä, miten ortodoksinen kirkko voidaan pelastaa Afrikassa. Kaikkialla tiedetään, että vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on maailman suurin väestö, ja kristillinen perinne painottuu globaaliin etelään. Jos ortodoksinen kirkko on silloin suurimmillaan Afrikassa, onko täällä sellainen kirkko, mikä se parhaimmillaan voisi olla, isä Evangelos kysyy.

– Afrikan patriarkaattina kohtaamamme haaste on se, ettemme ole koskaan ottaneet vakavasti papistomme hyvinvointia. Heillä on perheitä, heidän täytyy huolehtia itsestään. He työskentelevät ahkerasti, mutta päivän päätteeksi heillä ei ole ruokaa pöydällä lapsilleen. Aleksandrian patriarkaatin on mielestäni muutettava lähetystyönsä strategiaa ja järjestettävä elin, joka käsittelee tällaisia puutteita, vaatii piispa Neofitos.

– Koko ortodoksisen maailman pitäisi vaalia kirkon yhtenäisyyttä ja kehottaa Venäjää harkitsemaan uudelleen sekä hyökkäystään Ukrainaan että lähetystyönsä lopettamista Afrikassa.

 

Pääkuva ylhäällä: Kisumun hiippakunnan piispa Markoksen mukaan hiippakunnan 60 papista puolet siirtyi Venäjän ortodoksisen kirkon palvelukseen. Nyt monia lähtijöitä on alkanut kaduttaa.

 

Artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 3/2024.

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Sisar Vassa korostaa ajan pyhittämistä – sekä arvostelee tiukasti patriarkka Kirilliä

Arkkipiispa Elian Rooman-matkalla outo käänne: satunnaista kohtaamista hyödynnettiin disinformaatiossa

Tarton piispan vihkimys toimitettiin pyhän Platon Tallinnalaisen muistopäivänä
Näytä kaikki
Ajassa

Vuosi Gazan sodan syttymisestä 7.10. – arkkipiispa Leo ja piispa Raimo Goyarrola kutsuvat rukoukseen ja paastoon rauhan puolesta

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ja Helsingin piispa Raimo Goyarrola Kuva: Jyri Pitkänen

Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet,

Näinä synkkinä aikoina yhdistämme äänemme rauhan puolesta. Väkivallan kierre Lähi-idässä täyttää sydämemme syvällä huolella ja surulla. Sodan pimeys uhkaa nielaista kokonaisia kansoja, ja konfliktin kurimukseen syöksyy yhä uusia viattomia uhreja – erityisesti lapsia ja nuoria, joiden elämä on vasta alussa. Jo vuoden ajan, Gazan konfliktin syttymisestä lähtien, olemme seuranneet järkyttyneinä, kuinka kuoleman kulkue jatkaa loputonta marssiaan.

Pyhä Efraim Syyrialainen opetti, että toivo on kuin taimi ihmisen sydämessä. Vaikka murheet ja vastoinkäymiset painaisivat sen maahan, se pyrkii aina kurottautumaan kohti taivasta, kohti valoa. Samalla tavoin meidänkin on synkimpinä hetkinämme suunnattava katseemme ylöspäin ja etsittävä toivoa. Juuri silloin, kun tunnemme itsemme kaikkein heikoimmiksi ja voimattomimmiksi, Jumalan voima voi parhaiten vaikuttaa meihin ja meidän kauttamme.

Rukoilemme lakkaamatta kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan ja sovinnon puolesta. Rukoilemme konfliktialueiden kirkkojen esipaimenten ja kaikkien siellä asuvien ihmisten turvallisuuden puolesta. Rukoilemme Jumalalta pikaista loppua väkivallalle, vankien vapautusta ja koko Lähi-idän jälleenrakennusta jokaisen ihmisen yhtäläistä ja ääretöntä arvokkuutta kunnioittaen. Kantakaamme rukouksissamme kaikkia sodan ja väkivallan uhreja ja heidän läheisiään.

Meidän kristittyjen on toimittava määrätietoisesti elämän puolesta kuolemaa vastaan. Meidän on yhä uudelleen julistettava pääsiäisen ilosanomaa: Kristuksessa kuolema on menettänyt valtansa. Saamme turvautua ylösnousemuksen toivoon jo tässä ajassa, vaikka lopullinen voitto kuolemasta koittaakin vasta aikojen täyttymyksessä.

Kehotammekin seurakuntiamme yhdistymään liturgioissa ja messuissa rukoukseen rauhan puolesta tulevana sunnuntaina 6. lokakuuta. Maanantaina 7. lokakuuta tulee kuluneeksi vuosi Gazan sodan syttymisestä. Yhtykäämme silloin kaikki yhdessä rukoukseen ja paastoon rauhan puolesta maailmassa paavi Franciscuksen ehdotuksen mukaisesti.

Älkäämme unohtako myöskään kärsiviä veljiämme ja sisariamme Ukrainassa, missä niin ikään kaivataan kipeästi oikeudenmukaista rauhaa ja pakkosiirrettyjen lasten kotiinpaluuta.

Luottakaamme siihen, että Jumala ei hylkää kansaansa. Hän kääntää lopulta murheemme iloksi. Toivon kipinä jaksaa hehkua, kun muistamme, että kaiken takana on Hänen johdatuksensa.

Rauhaa ja kolmiyhteisen Jumalan siunausta rukoillen,

+ Leo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa
Suomen ortodoksinen kirkko

+ Raimo Goyarrola
Helsingin piispa
Katolinen kirkko Suomessa

Pääkuva ylhäällä: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Tuore barometri: Työilmapiirissä on eroja seurakuntien välillä – joka kolmannessa olisi parannettavaa

Seurakuntien välillä on huomattavia eroja toiminta- ja keskustelukulttuurin suhteen, kertoo tuore barometri. Samoin siitä ilmenee, että pappien toimintaan ollaan tyytyväisempiä kuin piispojen. Tutkimuksessa kartoitettiin myös kirkon toimijoiden suhtautumista naisdiakonaattiin ja seksuaalivähemmistöjen asemaan.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Eri kuvaajia

Suomen ortodoksisen kirkon barometri Kirkko muutoksessa (Avaa uuden sivuston)julkaistiin äskettäin. Sen kohderyhmänä ovat kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt. Noin 400 hengen kohderyhmästä barometrikyselyyn vastasi 113 henkilöä.

Hämmentävää on, että tulokset tuntuvat osittain ristiriitaisilta: vaikka tutkimuksen perusteella kirkossa toimivat ihmiset arvostavat toisiaan, on niin ikään viitteitä siitä, että luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja seurakuntalaisten keskinäisissä suhteissa on parannettavaa.

– Barometrin avovastauksissa tuli esille muun muassa mainintoja siitä, että luottamushenkilöt eivät välttämättä luota seurakunnan työntekijöihin. Luottamuspula voi olla myös molemminpuolinen. Avoin keskustelu ja toisen näkökulman kuuleminen ja kunnioittaminen ovat varmasti yksi ratkaisu, jonka toteuttaminen voi olla helpommin sanottu kuin tehty, tutkija Talvikki Ahonen sanoo.

Vaikka yli puolet vastaajista oli tyytyväisiä ryhmien väliseen vuorovaikutukseen, moni toivoo, että sitä olisi enemmän. Vastaajien toisistaan poikkeavat käsitykset osoittavat myös, että tilanne vaihtelee seurakunnittain, ja niiden välillä voi olla isojakin eroja. Jopa noin kolmanneksessa seurakunnista esiintyy ristiriitoja, keskinäistä epäluottamusta ja hankalaksi koettua työskentelyilmapiiriä.

Joakim ja Ilja Pietarisen pro gradu -työ kanttoreiden työhyvinvoinnista (Avaa uuden sivuston) ja isä Jaakko Vainion pro gradu papiston työhyvinvoinnista (Avaa uuden sivuston) tarjoavat näkökulmia siihen, kuinka työskentelyilmapiiriä voisi kehittää työntekijöiden näkökulmasta.

Tutkija Talvikki Ahonen
– Tutkimusta tarvittaisiin eri puolilta maailmaa tulleiden ortodoksien sopeutumisesta Suomen kirkkoon, tutkija Talvikki Ahonen sanoo. Kuva: KK-kuva

Pappeihin ollaan tyytyväisiä, piispoihin ei niinkään

Tutkimuksesta ilmenee myös, että pappien katsotaan onnistuneen tehtävässään piispoja paremmin. Täysin tai jokseenkin samaa mieltä pappien onnistumisesta oli noin kolme neljästä (73 %) vastaajasta, kun taas piispojen katsoi onnistuneen 33 prosenttia kaikista vastaajista.

Tässäkin maallikko näkee ristiriidan: piispoja kunnioitetaan julkisesti, mutta kuitenkin suuri osa on tyytymättömiä heidän toimintaansa. Mistä tyytymättömyys piispoihin johtuu, kaipaisi niin ikään lisäselvitystä.

– Sellaista tutkimusta ei ole, joka tarjoaisi näihin kysymyksiin suoria vastauksia. Jonkinlaisia suuntaa antavia arvioita on kuitenkin mahdollista tehdä. Piispainkokouksen sisäiset kiistat ovat olleet pitkään yleisesti tiedossa, ja esimerkiksi Karjalan kielen seuran johtoon kohdistuvia rikosepäilyjä on jo pitempään käsitelty kirkon ulkopuolisissa medioissa. Nämä tekijät heijastunevat arvioon piispojen onnistumisesta, professori Pekka Metso arvelee.

Hän löytää kuitenkin muitakin seikkoja, jotka saattavat osaltaan selittää masentavaa tutkimustulosta.

– On mahdollista, että kirkon piirissä ei tunneta piispojen koko työkenttää tai havaita sen laajuutta. Voi olla, että kirkkoa kohtaan tunnettu pettymys tai turhautuminen kohdistetaan piispoihin kirkon johtajina – samoin kuin missä tahansa yhteisössä. Siinä, missä paikallisyhteisöt ja papiston väliset verkostot ovat usein tiiviitä ja läheisiä, piispat saattavat jäädä kirkon arjessa etäisiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että piispat eivät hoitaisi tehtäviään.

Ortodoksisen kirkon piirissä toimivat tunnistavat varmasti kaikki ilmiön, jossa piispoihin kohdistetaan mitä moninaisimpia toiveita myös asioissa, joissa heillä ei ole toimivaltaa.

Taloudellisten paineiden puristuksessa

Kritiikkiä sai eritoten Suomen ortodoksisessa kirkossa 2000-luvulla toteutettu hallinnonuudistus. Sen osana on toteutettu seurakuntaliitoksia, muutettu hiippakuntien rajoja, siirretty aiemmin seurakunnilla olleita tehtäviä kirkon keskushallinnolle ja perustettu kirkon palvelukeskus. Vain joka kuudes vastaaja (16 %) katsoi, että hallinnonuudistus on muuttanut kirkon toimintaa myönteisesti. Kielteisimmin hallinnonuudistuksen vaikutuksiin suhtautuivat hengellisen työn tekijät, joista 44 prosenttia oli täysin eri mieltä uudistuksen myönteisyyden suhteen.

Seurakunnissa kannetaan huolta muuttotappiosta, jäsenmäärän laskemisesta ja verotulojen pienenemisestä. Monissa seurakunnissa keskustellaan myös pyhäkköjen karsimisesta taloudellisten paineiden myötä. Tämä luo ristiriidan sen kanssa, että kirkon toimijat ovat sitoutuneita suojelemaan aineellista kulttuuriperintöä; kirkkorakennukset, ikonit, tekstiilit ja muut esineet halutaan säilyttää myös tuleville sukupolville.

Ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä koskevat asenteet kertovat muutosvalmiudesta kaikissa vastaajaryhmissä. Ympäristökasvatusta tuli vastaajien mielestä korostaa kirkon opetus- ja kasvatustyössä.

Keskustelu- ja hallintokulttuurissa parannettavaa

Tutkimustulosten perusteella on tunnistettavissa myös kirkkomme selkeitä vahvuuksia.

– Sitoutuminen jumalanpalveluselämään, kirkon perinteen arvostaminen ja kirkkoyhteisöä kohtaan koettu kiintymys ja rakkaus ovat tukeva perusta, jolta käsin kirkossa voidaan kohdata rohkeasti ja luovasti erilaisia ajasta nousevia kysymyksiä ja ongelmia. Kirkkomme keskeisiä voimavaroja ovat läheiset paikallisyhteisöt, sitoutuneisuus kirkkoon ja työntekijöiden vahva kollegiaalisuus, summaa Ahonen.

Tätä taustaa vasten on hiukan paradoksaalista, että toisaalta haasteiksi muodostuvat henkilöstön työssäjaksaminen ja luottamushenkilöiden hyvinvointi luottamustehtävässä.

– Näiden taustalla vaikuttavat kielteiset kokemukset kirkon keskustelu- ja hallintokulttuurista, joissa seurakuntien kesken on huomattavia eroja, Ahonen selventää.

Professori Pekka Metso
Professori Pekka Metson mielestä olisi syytä selvittää kolttasaamelaisten kokemuksia ortodoksisen kirkon jäsenyydestä ja heidän kulttuurinsa merkityksestä kirkossa. Kuva: Talvikki Ahonen

Diakonissat ja seksuaalivähemmistöt puhuttavat

Ortodoksisessa kirkossa naiset eivät voi toimia piispoina, pappeina ja diakoneina, jos kohta idän kirkossa tunnettiin ensimmäisellä vuosituhannella myös diakonissan virka. Niinpä barometrissa kysyttiin myös vastaajien suhtautumista naisten vihkimiseen diakonissoiksi, ja yli 70 prosenttia vastaajista piti tällaista selvitystä tärkeänä. Vuoden 2024 kirkolliskokoukselle onkin tehty aloite edellä mainitusta selvityksestä ja asiaa on määrä käsitellä marraskuussa.

– Historiallisesti diakonissan virka on ollut oma erillinen virkansa, joiltain osin rinnakkainen diakonin viralle, mutta ei kuitenkaan sen “feminiininen” vastine. Diakonissavihkimyksen luonne, virassa toimimisen kriteerit ja tehtävänkuva on vaihdellut ajassa ja paikassa suurestikin, jolloin kirkon perinnekään ei tarjoa yksiselitteistä vastausta siitä, mitä diakonissa nykyajassa voisi tai ei voisi olla, Metso toteaa.

Kirkon virallinen kanta samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimistä kohtaan on kielteinen, mutta kirkon johdossa asenteet samaa sukupuolta olevia pareja kohtaan ovat 2000-luvulla muuttuneet hyväksyvämmiksi.

Peräti kolme neljästä vastaajasta halusi parantaa seksuaalivähemmistöjen asemaa kirkossa. Puolet vastaajista olisi jopa valmis siihen, että ortodoksisessa kirkossa siunattaisiin myös samaa sukupuolta olevien avioliitot.

– Parisuhteen siunaaminen ei tarkoita avioliittoon vihkimistä, johon vain pieni osa vastaajista olisi valmis. Vaikka kirkon toimijat eivät muuttaisi avioliittoa koskevaa käytäntöä, on heillä voimakasta halua etsiä uudenlaisia keinoja seksuaalivähemmistöjen huomioimiseen kirkossa, Pekka Metso toteaa.

Kaikista vastaajista täysin samaa mieltä samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen kanssa oli vain 5 prosenttia vastaajista ja jokseenkin samaa mieltä 10 prosenttia.

Tähänastisten tutkimustulosten perusteella tutkimuksen toteuttajat pitävät epätodennäköisenä, että Suomen ortodoksisessa kirkossa tapahtuisi muutos avioliittoa koskevassa opetuksessa ja vihkimiskäytännössä.

– Kreetan yleisortodoksisen kokouksen jälkeen (2016) ortodoksisten kirkkojen piirissä on tuotu esille avioliittokäsityksen pysyvyyttä. Tämä on myös Ekumeenisen patriarkaatin viesti Kreetan kokouksen jälkeen Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokoukselle. Se, että avioliitto nähtäisiin jatkossakin vain miehen ja naisen välisenä, ei luonnollisesti estä etsimästä muunlaisia keinoja vahvistaa seksuaalivähemmistöjen huomioimista Suomen ortodoksisessa kirkossa ja sen seurakunnissa.

Metson mielestä tärkeää olisi kuunnella ihmisiä, joita asia koskee henkilökohtaisesti.

– Ehkä meillä Suomessa seuraava askel ei olisikaan miettiä, mitä toimenpiteitä on mahdollista tehdä tai mitä ei voida tehdä, vaan käynnistää keskustelu, jossa ovat mukana seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Tällä tavoin kasvatettaisiin ymmärrystä heidän kokemuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan, Pekka Metso sanoo.

– Kysymykset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista saatetaan tulkita puoluepoliittisiksi, ja siten ohittaa niiden ihmisoikeudellinen ulottuvuus.

Barometrin toimeksiantaja on Suomen ortodoksinen kirkko. Toteutuksesta vastasivat professori Pekka Metso ja apulaisprofessori Maria Takala-Roszczenko Itä-Suomen yliopistosta sekä tutkija Talvikki Ahonen Helsingin yliopistosta.

Tule seuraamaan webinaaria!

Olet tervetullut seuraamaan Kirkko muutoksessa. Suomen ortodoksisen kirkon barometri 2024 – webinaaria, jossa esitellään barometrin tuloksia ja keskustellaan niistä. Webinaari järjestetään sunnuntaina 27.10.2024 klo 15-16:30 verkossa.

Webinaariin osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista Webropol-lomakkeella. Ilmoittautuminen on auki perjantaihin 25.10. klo 12 saakka. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse päivää ennen webinaaria. Linkki lomakkeeseen: https://link.webropol.com/s/barometriwebinaari (Avaa uuden sivuston)

15:00-15:25 Suomen ortodoksisen kirkon barometrin 2024 toteutus, sisältö ja tulokset: tutkijat Pekka Metso, Maria Takala-Roszczenko & Talvikki Ahonen

15:25-15:50 Kommenttipuheenvuorot: kirkolliskokousedustaja Kim Kilpinen, kanttori Kaisa Pahkala & kasvatustyöntekijä Antti Potkonen

15:50-16:00 Luterilaisen kirkon näkökulmia barometriin: johtaja (Kirkon tutkimus ja koulutus) Hanna Salomäki

16:00-16:15 Puhujien keskustelu

16:15-16:30 Barometrista kohti kirkon uutta strategiakautta: Oulun metropoliitta Elia

Webinaarin päätös

 

Kuvituskuva ylhäällä: Barometri osoittaa, että ortodoksisen kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt ovat vahvasti juurtuneet ortodoksiseen perinteeseen: useimmat heistä esimerkiksi rukoilevat päivittäin. Kuva: Oskanov/iStock

Juttua on täydennetty 3.10.2024 klo 11:09 ajankohdan ja ilmoittautumisen osalta.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Unelmien aika tulee vielä – juuri nyt ukrainalainen Oksana Horbanova elää päivän kerrallaan

Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”

Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu Viroon toukokuussa – ilmoittaudu mukaan!
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Pääministeri Petteri Orpo vieraili Valamon luostarissa – keskustelut koskivat luontoa ja veljestön kasvua

Pääministeri Petteri Orpon vierailukohteisiin maanantaina 30. syyskuuta lukeutui muun muassa Valamon luostari. Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael kertoi pääministerille lisääntyneestä kiinnostuksesta luostaria kohtaan, mutta myös eräs huolenaihe nousi esiin.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Sirpa Koriala

Pääministeri Petteri Orpo vieraili 30. syyskuuta Valamon luostarissa vastassa oli luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael. Pääministerin nautti seurueineen lounasta Trapesa-ravintolan Keisarin kabinetissa. Lounaalle osallistui myös Heinäveden kunnan edustajia. Pääministerin seurue jatko matkaansa maanantaina iltapävällä.

– Keskusteluissa oli hyvin paljon esillä puhtaan luonnon merkitys niin osana sitä rauhan kokemusta, joka luostarissa vierailijoille on tärkeä, mutta myös osana koko Heinäveden matkailua, kertoi igumeni Mikael Aamun Koitolle vieraiden lähdettyä.

Ennen Valamon luostarii saapumistaan pääministeri Orpo vieraili Palokin koskilla, joiden vapauttamisesta parhaillaan käydään paljon keskustelua. Palokin padon ennallistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Aamun Koitto kertoi painetun lehden numerossaan 1/2024 padon ennallistamishankkeesta (Avaa uuden sivuston) sekä sen mahdollisista vaikutuksista Palokissa sijaitsevaan Lintulan luostariin.

– Kerroin Valamon luostarin toiminnasta, veljestön kasvusta ja lisääntyneestä kiinnostuksesta niin hengellisiä asioita kuin luostariakin kohtaan erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Toin esille myös huolen kansanopistojen rahoituksen säilymisestä, igumeni Mikael sanoi.

Ylen mukaan pääministerin matkaohjelmaan (Avaa uuden sivuston) lukeutuu niin ikään keskusteluja alueen eri toimijoiden, viranomaisten, luonnonsuojelujärjestöjen sekä Pohjois-Karjalan ja Pohjois- ja Etelä-Savon kuntapäättäjien kanssa.

 

Juttua ja otsikkoa on päivitetty 30.9.2024 klo 15:43 igumeni Mikaelin kommenteilla.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Unelmien aika tulee vielä – juuri nyt ukrainalainen Oksana Horbanova elää päivän kerrallaan

Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”

Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu Viroon toukokuussa – ilmoittaudu mukaan!
Näytä kaikki
Minisaarna

Jumalanäidin suojeluksen juhla muistuttaa Neitsyt Marian ja pyhien esirukousten voimasta

Jumalanäidin suojeluksen juhlaa (Pokrova) vietetään lokakuun ensimmäisenä päivänä. Juhlapäivän Minisaarnan on laatinut isä Marko Mäkinen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: Wikimedia Commons

Tiistai 1.10.2024

Jumalanäidin suojelus (Pokrova)

Luukkaan kolmannen viikon tiistai

Viikonpäivän teksti

(Luuk. 6:37–45)

Evankeliumissa Jeesus kehottaa, ettei tule tuomita ketään, jotta ei itse joutuisi tuomittavaksi eikä julistaa ketään syylliseksi, ettei itse tulisi syylliseksi. Vapaaksi päästävät vapautetaan, antamalla saa itsekin runsain mitoin. Jokaiselle mitataan sen mukaan, miten hän on itse toisille mitannut.

Sokea ei voi taluttaa sokeaa putoamatta itsekin kuoppaan. Oppilas ei ole opettajaansa etevämpi, mutta voi kasvaa opettajansa veroiseksi. Tekopyhä on sellainen, joka näkee roskan toisen silmässä, mutta ei hirttä omassaan.

Ensin pitää puhdistaa oma silmä voidakseen auttaa toista. Hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää, eikä huono hyvää. Puu tunnetaan hedelmästään. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha pahuutensa varastosta pahaa. Suu puhuu sen mukaan, mitä sydän on täynnä.

***

Toisten tuomitsemisesta ja arvostelusta ei seuraa mitään hyvää, ja silti teemme usein niin. Tästä me saamme hyvää tai pahaa ansiomme mukaan.

Toisten tuomiseminen on tekopyhyyttä, sillä se osoittaa, ettemme kykene näkemään omia rikkomuksiamme. Tekopyhinä emme voi olla kenellekään avuksi.

Tekopyhyytemme paljastuu usein puheistamme. On hyvä etsiä sisimmän hyvyyden varastoista hyvää ja pyrkiä puhumaan sitä, mikä rakentaa eikä hajota.

Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla kertoo Konstantinopolin pelastumista saraseenien hyökkäykseltä 900-luvulla. Houkka Andreas näki näyssä, miten Neitsyt Maria suojeli kaupunkia hunnullaan. Vaikka kaupunki kukistui myöhemmin, juhla muistuttaa Jumalanäidin ja pyhien esirukousten voimasta etsiessämme Jumalan valtakuntaa ja hyvyyttä.

(Jumalanäidin suojelukseen liittyen tänä sunnuntaina luetaan myös Luuk. 10:38–42, 11:27–28, joka luetaan toistuvasti Neitsyt Marian juhliin liittyen)

Pääkuva ylhäällä: Pokrova-ikoni Ukrainasta, 1800-luku.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki
Minisaarna

Minisaarnat 1.–6.10.2024: Vapahtaja kutsuu meitä tulemaan Viisauden lapsiksi

Isä Marko Mäkisen laatimat Minisaarnat ajalle 1.–7.10.2024.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: Ari Sirviö/Suomen ortodoksinen kirkko

Tiistai 1.10.2024

Jumalanäidin suojelus (Pokrova)

Luukkaan kolmannen viikon tiistai

Viikonpäivän teksti

(Luuk. 6:37–45)

Evankeliumissa Jeesus kehottaa, ettei tule tuomita ketään, ettei itse joutuisi tuomittavaksi eikä julistaa ketään syylliseksi, ettei itse tulisi syylliseksi. Vapaaksi päästävät vapautetaan, antamalla saa itsekin runsain mitoin. Jokaiselle mitataan sen mukaan, miten hän on itse toisille mitannut.

Sokea ei voi taluttaa sokeaa putoamatta itsekin kuoppaan. Oppilas ei ole opettajaansa etevämpi, mutta voi kasvaa opettajansa veroiseksi. Tekopyhä on sellainen, joka näkee roskan toisen silmässä, mutta ei hirttä omassaan. Ensin pitää puhdistaa oma silmä voidakseen auttaa toista. Hyvä puu ei tee kelvotonta hedelmää, eikä huono hyvää. Puu tunnetaan hedelmästään. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastoa esiin hyvää, paha pahuutensa varastosta pahaa. Suu puhuu sen mukaan, mitä sydän on täynnä.

***
Toisten tuomitsemisesta ja arvostelusta ei seuraa mitään hyvää, ja silti teemme usein niin. Tästä me saamme hyvää tai pahaa ansiomme mukaan.

Toisten tuomiseminen on tekopyhyyttä, sillä se osoittaa, ettemme kykene näkemään omia rikkomuksiamme. Tekopyhinä emme voi olla kenellekään avuksi.

Tekopyhyytemme paljastuu usein puheistamme. On hyvä etsiä sisimmän hyvyyden varastoista hyvää ja pyrkiä puhumaan sitä, mikä rakentaa eikä hajota.

Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla kertoo Konstantinopolin pelastumista saraseenien hyökkäykseltä 900-luvulla. Houkka Andreas näki näyssä, miten Neitsyt Maria suojeli kaupunkia hunnullaan. Vaikka kaupunki kukistui myöhemmin, juhla muistuttaa Jumalanäidin ja pyhien esirukousten voimasta etsiessämme Jumalan valtakuntaa ja hyvyyttä.

(Jumalanäidin suojelukseen liittyen tänä sunnuntaina luetaan myös Luuk. 10:38–42, 11:27–28, joka luetaan toistuvasti Neitsyt Marian juhliin liittyen)

Keskiviikko 2.10.2024

Luukkaan kolmannen viikon keskiviikko

(Luuk. 6:46–7:1)

Evankeliumissa Jeesus ihmettelee, miksi ihmiset kutsuvat häntä Herraksi, mutta eivät tee, mitä hän sanoo.

Se, joka kuulee hänen sanansa ja tekee niiden mukaan, on kuin rakentaja, joka kaivaa syvälle ja laskee talonsa perustuksen kalliolle. Tulvavesien syöksyessä taloa vasten se ei hyvin rakennettuna horju. Se taas, joka kuulee, mutta ei tee, on kuin rakentaja, joka rakentaa talon ilman perustusta. Tulvavesien syöksyessä hänen talonsa sortuu välittömästi.

***
Evankeliumin mukainen elämä ei ole pelkästään suun tunnustusta, vaan myös pyrkimystä tehdä mitä Herra kehottaa.

Kutsumuksemme on tulla taitaviksi rakentajiksi. Jumalan tahtoa päivittäin seuraamalla ja opettelemalla isotkaan elämän myrskyt eivät saa taloa sortumaan.

Tästä todistavat kirkon lukuisat pyhät ihmiset rohkaisuksi meille, joiden matka on vielä kesken. Rakentaessaan sielunsa majaa he korjasivat Jumalan armon vahvistamana sen, mikä työskennellessä epäonnistui.

Torstai 3.10.2024

Luukkaan kolmannen viikon torstai

(Luuk. 7:17–30)

Evankeliumissa Johannes Kastaja lähettää oppilaansa kysymään Jeesukselta, onko hän se edeltä luvattu. Jeesus, joka oli juuri parantanut ja auttanut monia, kehottaa kertomaan Johannekselle profeetta Jesajan sanoin, miten sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma: ikionnellinen on se, joka ei häntä torju.

Jeesus kysyy ihmisiltä, millaista miestä he lähtivät katsomaan: tuulessa huojuvaa ruokoa, rikasta miestä vai profeettaa? Johannes on enemmän kuin profeetta, ja profeetta Jesajan mukaan Herran sanansaattaja, joka raivaa tien Herralle. Yksinään naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi. Silti vähäisinkin Jumalan valtakunnassa on häntä suurempi.

Monet tunnustivat Johanneksen opetuksen ja ottivat vastaan kasteen, mutta kansan oppineet asettuivat Jumalan tahtoa vastaan ottamatta suostumatta kastettaviksi.

***

Johannes Kastaja oli merkittävä Herran edelläkävijä, joka itsekin odotti luvatun Messiaan tuloa ja tutki hänestä annettuja lupauksia.

Jumalan valitsemilla pyhillä ihmisillä on ollut tärkeä tehtävä kirkon historiassa. Jokainen heistä palveli Jumalaa kutsumuksensa mukaan.

Sama mahdollisuus on annettu kaikille ihmisille. Jokainen on kutsuttu kasvamaan Jumalan palvelijaksi. Vähäisinkin Jumalan valtakunnassa voi saavuttaa mitä suurimman aseman Jumalan armosta.

Perjantai 4.10.2024

Luukkaan kolmannen viikon perjantai

(Luuk. 7:31–35)

Evankeliumissa Jeesus vertaa sukupolvensa ihmisiä torilla istuviin lapsiin, jotka huutavat ja kertovat soittaneensa huilua, mutta ihmiset eivät tanssineet. Kun he sitten pitivät valittajaisia, ihmiset eivät itkeneet.

Kun Johannes Kastaja saapui eikä syönyt leipää eikä juonut viiniä, he väittivät, että hänessä on paha henki. Kun Ihmisen Poika saapui ja söi ja joi, he syyttivät häntä syömäriksi ja juomariksi, veronkerääjien ja syntisten ystäväksi. Viisauden tunnustavat kuitenkin oikeaksi kaikki Viisauden lapset.

***

Jeesuksen ajan ihmiset olivat häilyväisiä. Johannes Kastaja oli heille liian askeettinen, Jeesusta he taas pitivät syömärinä ja juomarina, syntisten ystävänä.

Me tuskin eroamme Jeesuksen aikalaisista. Vapahtaja kutsuu meitä tulemaan Viisauden lapsiksi ja näkemään asiat oikeassa valossa.

Herra tullut luoksemme syntisten ystävänä. Kirkko on pyhien kilvoittelijoiden yhteisö ja ennen kaikkea syntisten sairaala.

Lauantai 5.10.2024

Luukkaan kolmannen viikon lauantai

(Luuk. 5:27–32)

Evankeliumissa Jeesus kohtaa Leevi-nimisen veronkerääjän ja kutsuu hänet: ”Seuraa minua.”. Leevi jättää kaiken ja lähtee seuraamaan Jeesusta.

Leevi järjestää kotonaan suuret pidot Jeesukselle. Vieraiden joukossa on veronkerääjiä ja muita vieraita. Kansan oppineet suuttuvat tästä ja ihmettelevät, miten Jeesuksen oppilaat saattoivat syödä veronkerääjien ja muiden syntisten kanssa.

Jeesus sanoo heille, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Hän ei ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.

***

Jeesuksen kutsun ottivat vastaan syntiset ja halveksitut ihmiset. Hurskaina pidetyt torjuivat hänet liian tuttavallisena langenneiden kanssa.

Syntiset pääsivät aterialle Herran pöydässä. Näin sairaat löysivät parantajan ja syntiset kääntymisen siunauksen.

Tämä on kuva myös kirkosta ja sen ehtoollispöydästä. Kirkossa Jeesus kutsuu syntisiä: ”Seuraa minua.”

Sunnuntai 6.10.2024

Luukkaan kolmas sunnuntai

(Luuk. 7:11–16)

Evankeliumissa Kristus säälii itkevää leskiäitiä, jonka ainoa lapsi on kuollut. Kärsivän maailman suru liikuttaa Vapahtajaa ja saa hänet toimimaan. Kuoleman valtias Jeesus herättää nuorukaisen kuin kevyestä unesta ja antaa hänet takaisin surevalle äidille. Ihmiset alkavat ylistää Jumalaa iloiten siitä, että Jumala on tullut kansansa avuksi.

***
Ihme on eräs niistä tunnusteoista, joita Jeesus teki julistustyönsä aikana. Samankaltaisista tapahtumista ovat myös kirkon pyhät ihmiset todistaneet.

Jumalan Poika, jonka kuolemaa myös hänen äitinsä Neitsyt Maria joutuisi pian itkemään, osoitti olevansa kuoleman katkeran vallan kukistaja. Leskiäidin kokema ihme ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kuolleet rakkaat annettaisiin välittömästi takaisin, kun suru ja kipu laskee painavan viittansa yllemme.

Ihme julistaa tulevaa ylösnousemusta, voittoa kuolemasta ja jälleennäkemisen toivoa. Läheisen kuollessa surun määrä on valtava, mutta ei loputon eikä ikuinen. Vapahtaja tuntee sekä surun että kuoleman raskaan taakan. Lohduttaja pysyy lähellä.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki
Ajassa

Nyt myös Oulun metropoliitta Elia ilmoitti olevansa käytettävissä arkkipiispan tehtävään

Aiemmin Oulun metropoliitta Elia ei ole halunnut kommentoida asiaa. Sen sijaan Haminan piispa Sergei on kertonut jo aiemmin olevansa käytettävissä, kun Suomen ortodoksiselle kirkolle valitaan uusi arkkipiispa.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Artturi Hirvonen

Oulun metropoliitta Elia on tehnyt päätöksensä sen suhteen, onko hän käytettävissä, kun Suomen ortodoksiseen kirkkoon valitaan uusi arkkipiispa – ja vastaus on kyllä. Arkkipiispan vaali on määrä toimittaa kirkolliskokouksessa marraskuussa Valamon luostarissa.

Metropoliitta Elian Facebook-sivuille on ilmestynyt seuraava päivitys:

”Hyvää pyhän Johannes Teologin juhlapäivää, joka on samalla kaikkien teologien juhlapäivä! 

Minulta kysytään jatkuvasti, olenko käytettävissä marraskuussa uutta arkkipiispaa valittaessa. Olen aiemmin kesällä sanonut, etten vielä sano juuta enkä jaata. Pohdin kesän aikana asiaa monelta kannalta, ja voin sanoa, että ihan helppo päätös ei ollut. 

Valintaprosessihan menee niin, että kirkolliskokousedustajat ehdottavat haluamiansa henkilöitä, joista piispainkokous sitten valitsee ehdokkaat varsinaiseen vaaliin. Tätä ennen on tietenkin varmistettava, että ko. henkilö on antanut suostumuksensa.”

Haminan piispa Sergei Valamossa 2022
Nykyinen Haminan piispa Sergei toimi aiemmin pitkään Valamon luostarin johtajana. Kuva: Pentti Potkonen

Aamun Koitto tavoitti metropoliitta Elian henkilökohtaisesti, ja hän vahvisti asian kertaalleen.

Metropoliitta Elia perustelee päätöstään lyhyesti:

”Olen tarkkaan harkittuani asiaa päättänyt suostua, koska moni edustaja on jo pyytänyt minua ehdokkaaksi. Tämän enempää en halua asiaa kommentoida. Lopulta kaikki on Jumalan käsissä. Ohjatkoon Pyhä Henki päätöksentekoa valittaessa kirkollemme uutta arkkipiispaa.”

Tätä ennen myös Haminan piispa Sergei on ilmoittanut olevansa käytettävissä, kun uutta arkkipiispaa valitaan. Sen sijaan Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ei ole toistaiseksi ilmoittanut kantaansa.

MP Arseni kesällä 2023 Valamon luostarissa
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ei ole toistaiseksi ilmoittanut kantaansa. Kuva: Kaj Appelberg

Pääkuva ylhäällä: Oulun metropoliitta Elia ilmoitti päätöksestään pyhän apostoli Johannes Teologin muistopäivän (26.9.) aikoihin. Kuva: Artturi Hirvonen

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Ajassa

Piispainkokous käsitteli uuden arkkipiispan vaalia – näin hänet valitaan

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous käsitteli 24. syyskuuta muun muassa arkkipiispan vaalia.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Eri kuvaajia

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksessa 24. syyskuuta 2024 käsiteltiin muun muassa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon irtisanoutumista ja toimessa olevien piispojen valmiutta osallistua tulevan arkkipiispan vaaliin.

Kokouksessa todettiin, että Konstantinopolin äitikirkon Pyhä Synodi oli 18.5. 2024 istunnossaan hyväksynyt arkkipiispa Leon toiveen irtisanoutumisesta, joka tulee voimaan marraskuussa Valamon luostarissa pidettävässä kirkolliskokouksessa. Uuden arkkipiispan vaali on määrä toimittaa kirkolliskokouksen yhteydessä.

Arkkipiispa Leon esityksessä todettiin, että koska Ekumeeninen patriarkaatti on jo edellä mainituin tavoin tuonut julki oman kantansa, ei piispainkokouksella ole siihen lisättävää. Päätösesityksen mukaan arkkipiispa Leo voi hoitaa tehtäviään normaalisti, kunnes uusi arkkipiispa valitaan.

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin vastaesityksen mukaan piispainkokous ei olisi tällä hetkellä ollut toimivaltainen käsittelemään arkkipiispan valintaan liittyviä kysymyksiä, koska arkkipiispan tehtävä ei ole vielä tullut avoimeksi. Vastaesitys ei kuitenkaan saanut kannatusta, joten päätös oli arkkipiispa Leon esityksen mukainen.

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen muodostavat kirkon toimessa olevat piispat: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Oulun metropoliitta Elia ja Haminan piispa Sergei.

Arkkipiispa Leo kävelee puutarhassa
Eläkkeelle jäävä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo on palvellut kirkkoamme pappina ja piispana yli 50 vuotta. Kuva: Pentti Potkonen

Toimessa olevat piispat vahvoilla

Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallitus vahvistaa kirkolliskokouksen asialistan lokakuussa. Asialistalle odotetaan myös arkkipiispan vaalia. Toteutuessaan arkkipiispan vaali toimitetaan 28. marraskuuta.

Kirkolliskokousedustajiin lukeutuu piispojen lisäksi papiston ja kanttoreiden edustajia sekä maallikoita.

Uuden arkkipiispan vaaliprosessi alkaa kirkolliskokouksen suljetulla täysistunnolla, jossa kirkolliskokousedustajat voivat esittää vaalissa ehdolle laitettavia henkilöitä. Lopullisen ehdokasasettelun tekee piispainkokous. Ehdokkaita voi olla enintään kolme. 

Piispainkokouksen kokoonpano riippuu ehdokasasettelun osalta siitä, ketkä ovat ehdolla: itse ehdolla oleva piispa ei voi luonnollisestikaan voi osallistua ehdokasasettelun tekemiseen. Mikäli ehdolla olevien joukossa on nykyisiä piispoja, piispainkokousta täydennetään. Käytännössä piispainkokousta voivat täydentää tarvittaessa eläkkeellä olevat tai ulkomailta kutsuttavat piispat. Eläkkeellä olevia kirkkomme piispoja ovat metropoliitta Ambrosius ja metropoliitta Panteleimon.

Vaalipäivänä toimitetaan liturgia, jonka jälkeen vaali toimitetaan suljetulla lippuäänestyksellä Valamon luostarin pääkirkossa. Kaikilla kirkolliskokousedustajilla on äänioikeus.

Arkkipiispan valinta vahvistetaan Konstantinopolin Ekumeenisssa patriarkaatissa.

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan on muiden ortodoksisen kirkon piispojen tapaan oltava naimaton mies. Teoriassa piispaksi voitaisiin valita myös maallikko, mutta todennäköisempää on, että valinta tehdään pappisvihkimyksen ja teologisen koulutuksen saaneiden joukosta.

Todennäköisiä ehdokkaita uudeksi arkkipiispaksi ovat Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Oulun metropoliitta Elia ja Haminan piispa Sergei.

Edellä mainituista  piispa Sergei on kertonut olevansa käytettävissä tehtävään. Metropoliitta Arseni on ilmoittanut, että hän harkitsee kantaansa, ja metropoliitta Elia ilmoitti Facebook-tilillään seuraavaa:

”Olen tarkkaan harkittuani asiaa päättänyt suostua, koska moni edustaja on jo pyytänyt minua ehdokkaaksi. Tämän enempää en halua asiaa kommentoida.”

Uusi arkkipiispa asetetaan toimeensa 15. joulukuuta Uspenskin katedraalissa Helsingissä.

 

Pääkuva 1 ylhäällä: Piispan mitra. Kuva: Esko Jämsä

Pääkuva 2: Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous vasemmalta oikealle: Haminan piispa Sergei, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ja Oulun metropoliitta Elia.  Kirkkomme toimessa olevat piispat kuvattiin marraskuussa 2023 Valamon luostarin pääkirkossa. Kuva: Vladimir Sokratilin

 

Juttua muokattu 26.9.2024 klo 13:43 lyhentämällä otsikkoa korvaamalla sanat ”uusi arkkipiispa” sanalla ”hänet”. Lisäksi klo 15:54 juttuun on lisätty metropoliitta Elian ilmoitus, jonka mukaan hän on käytettävissä arkkipiispan tehtävään. Aiemmin hän oli ilmoittanut, ettei halua kommentoida asiaa. Juttuun on lisätty 27.9.2024 klo 12:54 tieto, että toteutuessaan arkkipiispan vaali toimitetaan 28.11.2024.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki