Kristittyjen ykseyden rukousviikon ja Pyhän Henrikin päivän aikaan sijoittuva ekumeeninen pyhiinvaellus on koonnut kirkkojen edustajia yhteiselle matkalle Roomaan jo lähes neljän vuosikymmenen ajan.

Tänä vuonna Suomen ortodoksista kirkkoa edustavat matkalla Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia ja kirkon palvelukeskuksen johtaja Jari Rönkkö.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustajina matkalla ovat arkkipiispa Tapio Luoma ja rouva Pirjo Luoma, arkkipiispan erityisavustaja Juha Meriläinen, tuomiorovasti Aulikki Mäkinen, lakimiesasessori Matleena Engblom, hiippakuntadekaani Mika Nokelainen, kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja tapahtumakoordinaattori Petra Arki.

Katolista kirkkoa Suomessa edustavat piispa Raimo Goyarrola, kappalainen Mauricio Bravo ja kappalainen Joosef Dang.

Yksi matkan odotetuimmista tapaamisista oli paavi Leo XIV:n tapaaminen Pyhän Henrikin päivän aamuna 19. tammikuuta 2026. Paavi sai vierailtaan lahjaksi Suomen luonnonperintösäätiön kautta tehdyn lahjoituksen Ylä-Lapin metsien suojeluun.

Paavi kertoi puheessaan pitävänsä arvossa Suomen kristittyjen hyvästä keskinäisestä yhteistyöstä:

– Erityisesti olin iloinen kuullessani, että Suomea on kuvattu ”ekumenian mallimaaksi.” Tiedän, että kolme Helsingin piispaa yhteisessä ortodoksis-luterilais-katolisessa julkilausumassaan pyrkivät edistämään ”toivon, ihmisarvon ja myötätunnon kulttuuria” ja ovat yhdessä vahvistaneet, että on jatkettava ”palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämistä”. On myös huomionarvoista, että Pohjoismaiden katolinen piispainkokous on huomioinut kansallisen katolis-luterilaisen dialogin asiakirjan ”Kasvavaa yhteyttä” omassa ”reseptiolausunnossaan” viime syyskuussa, kutsuen sitä ”arvokkaaksi merkkipaaluksi ekumeenisella matkalla”. Tuollaiset yhteistyön esimerkit, samoin kuin pitkäaikainen pyhän Henrikin juhlapäivän yhteisen vieton traditio, ovat puhuttelevia merkkejä käytännöllisestä ja hedelmällisestä ekumeniasta. Ne voivat rohkaista kansainvälisen katolis-luterilaisen dialogin kuudetta vaihetta, joka alkaa ensi kuussa. Olen varma siitä, että piispa Goyarrola, sen katolisena puheenjohtajana, tuo nämä suomalaisen ekumenian myönteiset kokemukset tähän dialogiin.”

Puheensa lopuksi paavi vakuutti muistavansa rukouksissaan sekä delegaation jäseniä että kaikkia niitä, joita he edustavat.

Paavin yksityisaudienssin jälkeen seurue tapasi paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtajan, kardinaali Kurt Kochin.

Pyhän Henrikin päivän messu toimitettiin samana iltapäivänä klo 16 alkaen Santa Maria dell’Anima -kirkossa. Liturgina palveli arkkipiispa Tapio Luoma, ja piispa Raimo Goyarrola saarnasi. Mukana palvelivat arkkipiispa Elia ja arkkipiispa Flavio Pace.

Matkaohjelmaan sisältyy myös useita aiemmilta vuosilta tuttuja vierailukohteita (mm. Villa Lante ja Suomen Rooman-instituutti, Pyhän Pietarin kirkko ja hautamuistomerkki, Castel Gandolfo) ja lisäksi päiväretki Assisiin.

Matkan aikana suomalaisdelegaatio tapaa myös Suomen Italian suurlähettiläs Matti Lassilan ja Suomen Zagrebin-suurlähetystön päällikkö Sirpa Oksasen, joka vastaa Suomen edustuksesta myös Vatikaanissa.

Uutinen julkaistiin ensimmäisenä Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla. (Avaa uuden sivuston)

Suomen ortodoksisen kirkon jäsentilastoista vuodelta 2025 käy ilmi, että jäsenkehitys vaihtelee merkittävästi seurakunnittain ja hiippakunnittain. Puolet seurakunnista kasvatti jäsenmääräänsä vuoden aikana: Helsinki +47, Turku +95, Jyväskylä +90, Saimaa +11 ja Tampere +110.

Hiippakunnista Helsingin ja Oulun hiippakunnat olivat kasvussa, mutta Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa esimerkiksi väestön ikärakenne hidastaa kasvua. Myös maahanmuutto suuntautuu enimmäkseen kahden muun hiippakunnan alueelle.

Tampereen ortodoksisen seurakunnan pastori ja haastatteluhetkellä kirkkoherra Aleksej Sjöbergiä sijaistava isä Tuomas Kallonen mainitsee heti kärkeen muuttoliikkeen, joka suosii kasvukeskuksia. Esimerkiksi yliopistokaupunkeihin muuttaa paljon opiskelijoita, työikäisiä aikuisia ja lapsiperheitä. Nuorekas ikärakenne takaa, että seurakunnassa riittää kastettavia ja miksei liittyjiäkin.

Kuitenkin on syytä antaa tunnustusta myös omistautuneille työntekijöille.

– Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä on tehty hyvää työtä, mikä on merkittävä pitovoima seurakunnassa – ja se näkyy lapsiperheiden, nuorten ja nuorten aikuisten osallistumisessa seurakunnan elämään, isä Tuomas sanoo.

Ukrainalaisista uusia kirkon jäseniä

Lisäksi Tampereella on saatu uusia jäseniä ukrainalaispakolaisten keskuudesta.

– Erityisesti Vaasan kappeliseurakunnan alueella on tehty hyvää etsivää työtä heidän parissaan.

Myös katekumeeniopetuksella ja vapaaehtoistyöllä on merkitystä.

– Sekä Tampereen että Vaasan kappeliseurakunnan alueella on panostettu paljon katekumeeniopetukseen, ja näin on pystytty vastaamaan lisääntyneeseen kiinnostukseen ortodoksista kirkkoa kohtaan. Katekumeeniopetuksen kautta kirkkoon liittyneiden määrä on huomattava, yhteensä 60–80 jäsentä vuodessa, isä Tuomas kertoo.

– Monikulttuurinen, kaikenikäisiä yhteen kokoava, yhdessä toimiva seurakuntayhteisö on myös uusia ihmisiä osallisuuteen kutsuva. Seurakunnan vapaaehtoistyö on kehittynyt ja vahvistanut yhteisöllisyyttä; innostus ruokkii innostusta.

Isä Tuomas tuo esiin myös kirkon näkyvyyden merkityksen.

– Kiinnostukseen ortodoksista kirkkoa kohtaan vaikuttavat monet laajemmat ilmiöt, mutta myös myönteinen paikallinen näkyvyys tasokkaan kirkkomusiikin ja ekumeenisen työn saralla, kauniisti laulettujen televisio- ja radiojumalanpalvelusten sekä seurakunnan tarjoamien striimausten välityksellä.

Pelkät jäsentilastot eivät ole paras mittari.

– ”Menestystä” mittaa jäsentilastoja paremmin seurakuntalaisten aktiivinen osallistuminen jumalanpalveluksiin ja sakramentteihin, pyrkimys elää ortodoksista uskoa todeksi seurakunnan, perheen ja oman elämän tasolla, erilaisiin vapaaehtoistehtäviin sitoutuminen ja niin edelleen. Näilläkin mittareilla Tampereen seurakunnan kehityssuunta on lupaava.

Yliopisto tuo kaupunkiin nuoria aikuisia

Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Kaarlo Saarento kertoo, että Jyväskylän seurakunnan osalta suurimman osan viime vuoden 90 jäsenen lisäyksestä selittää seurakuntarajamuutos, jonka myötä Hankasalmen ja Konneveden kuntien alueet siirtyivät Kuopion seurakunnasta takaisin Jyväskylän seurakuntaan.

– Mutta myös rajamuutoksesta riippumatta vuosi oli pitkästä aikaa seurakunnallemme plusmerkkinen. Viime vuoden kasvua selittää seurakunnassamme suuri kirkkoon liittyneiden määrä – tavallisesti liittyjiä on ollut viime vuosina vuositasolla noin viisikymmentä, mutta 2025 heitä oli yli seitsemänkymmentä. Liittyjien joukossa korostuivat Ukrainan pakolaiset ja nuoret aikuiset, isä Kaarlo sanoo.

– Väestörakenteeseen ja maantieteeseen liittyvät syyt selittävät pääosan seurakuntien välisistä eroista, mutta toki seurakunnat voivat pienessä määrin vaikuttaa kehitykseen myös itse. Vaikka Keski-Suomi on viime vuosina ollut kokonaisuutena muun itäisen Suomen tavoin muuttotappioaluetta, vireä yliopistokaupunki on seurakunnalle hyvä veturi, jossa on paljon nuorta väkeä ja lapsiperheitä. Seurakunnan toiminnan suhteen meillä Jyväskylässä iloitsen hyvistä ja sitoutuneista työntekijöistä ja vapaaehtoisista. He ansaitsevat kiitoksen siitä, että ovat jaksaneet olla aktiivisesti kutsumassa ihmisiä seurakunnan yhteyteen ja innostamassa sen elämään.

Tervetullut olo syntyy jo pienillä teoilla

Myös Saimaan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Bogdan Grosu kiittelee sitoutuneita työntekijöitä, aktiivista seurakuntayhteisöä ja vapaaehtoisia.

– Vapaaehtoiset ovat auttaneet ja auttavat merkittävästi. Omalla esimerkillään he osoittavat, mitä tarkoittaa olla ortodoksisen kirkon ja meidän seurakuntamme jäsen.

Lisäksi kirkkoon liittyneiden ja kirkkoon tulijoiden olo pyritään tekemään mahdollisimman tervetulleeksi.

– Heidät otetaan lämpimästi vastaan, esimerkiksi kirkkoon tulijoita tervehditään ja yritetään tutustua heihin. Seurakuntalaiset ottavat tulijat lämpimästi mukaan toimintaan – myös maahanmuuttajat. Kirkon työntekijät pyrkivät henkilökohtaisesti tervehtimään kaikkia läsnä olevia ennen jumalanpalvelusten tai muiden aktiviteettien alkamista.

Isä Bogdanin mukaan seurakunta on myös ”avoinna 24/7”: työntekijöihin on helppo ottaa yhteyttä ja puhelinsoittoihin reagoidaan nopeasti.  Hän korostaa myös työyhteisön hyvää ilmapiiriä, mikä edistää työntekijöiden sitoutumista seurakuntaan: seurakunta ei ole vain työpaikka, vaan myös oma yhteisö ja olennainen osa omaa identiteettiä.

– Kaikissa pyhäkköpiirissä järjestetään katekumeenikursseja, ja hiippakunnan piispa on vieraillut luennoimassa. Maahanmuuttajille ja erityisesti ukrainalaisille järjestetään kielikahvilakerhoa, jossa ihmisille annetaan mahdollisuuksia kehittää suomen kielen taitojaan. Ohjaajina ovat toimineet opetusalan ammattilaiset.

Isä Bogdan mainitsee myös jumalanpalveluksissa käytetyn kielen. Kansalaisuuden perusteella kirkon suurimman vähemmistöryhmän muodostavat Venäjän kansalaiset, 2964 henkeä. Heistä valtaosa kuuluu joko Helsingin tai Kaakon seurakuntaan.

Ukrainan kansalaisia on kirkon jäsenistössä 762, ja ukrainaa äidinkielenään puhuvia yhteensä 1138. Ukraina nousi kirkon äidinkielitilastossa romanian ohi suomen ja venäjän jälkeen kolmanneksi puhutuimmaksi kieleksi. Kaikkiaan kirkossa puhutaan yli 80:aa eri äidinkieltä.

– Kaikissa jumalanpalveluksissa pyritään huomioimaan muut kieliryhmät – esimerkiksi käytetään myös kirkkoslaavia, minkä lisäksi tarjotaan säännöllisesti suomi-slaavi-liturgioita. Maahanmuuttajat integroituvat nopeasti seurakuntaan, kun heitä ei eriytetä jumalanpalveluksiin tietyn etnisen ryhmän kielellä, vaan kaikki palvelukset toimitetaan suomeksi ja muulla kielellä.

– Meidän pienen, itsenäisen seurakunnan päätöselimissä on hyvä ilmapiiri. Neuvoston ja valtuuston jäsenet ovat toimineet sopusoinnussa ja sitoutuneet seurakunnan toimintaan: pyritään keskittymään kirkon ydintoiminnan turvaamiseen ja kehittämiseen. Hallintouudistuksen mietintä jää vähemmälle. 

Loppujen lopuksi isä Bogdan uskoo, että Jumala johdattaa ihmisiä kirkkoon.

– Me olemme vain palvelijoita ja teemme työtä kykyjemme mukaan. Seurakuntamme perustoiminta on pysynyt vakiona hyvin pitkään, mutta olemme vain yrittäneet vuosien varrella ”viilata” toimintaa niin, että Kristuksen viesti ei jää meidän inhimillisten rajoitteidemme varjoon.

Myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen korostaa itsensä tervetulleeksi kokemisen merkitystä.

– Seurakunta on onnistunut vastaanottamaan erilaisista taustoista tulevia. Palvelemme heitä monipuolisesti eri kielillä, mikä on merkityksellistä monikulttuurisessa maassa. Tarjoamme monipuolista jumalanpalveluselämää sekä vapaaehtoistoimintaa.

Isä Markku lausuu erityiset kiitoksensa katekumeenityöstä vastaaville papeille ja maallikoille, jotka kaikki pyrkivät kohtaamaan ihmiset yksilöinä.

– Voimanavarana meillä on perinne, ortodoksinen ihmiskuva ja pitäytyminen kirkon opetuksessa. Tässä ajassa ja muuttuvassa maailmassa pidempää perspektiiviä ja opin pysyvyyttä tarjoava seurakunta puhuttelee. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Jumalalle – ilman Häntä emme saisi mitään hyvää aikaan.

– Toki menestystä varjostavat toisaalta kirkosta eroamiset: jokainen niistä on epäonnistuminen, mutta tärkeää on kunnioittaa ihmisten vapaan tahdon ratkaisua. Kuten evankelis–luterilaisella puolella arvoidaan, kirkosta eronneissa on sekä niitä, jotka eivät pidä kirkkoa riittävän liberaalina sekä niitä, jotka pitävät sitä liian liberaalina. Helsingissä ehkä jälkimmäinen saattaa tällä hetkellä olla isompi riski.

Pääkuva ylhäällä: Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkko Tampereella.

Juttua on muokattu 16.1.2026 klo 11:28 lisäämällä sen loppuun Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmisen kommentit.