Ajassa

Valamon luostarin kesälampaiden nimikilpailu on ratkennut, ja eniten tykkäyksiä saivat nimet Epeli, Empaatti ja Efesos. Huippusuosion saavuttanut kisa tavoitti sosiaalisessa mediassa 63 000 henkilöä, ja nimiehdotuksiakin kertyi tuhatkunta. Nimiehdotusten voittajat ratkesivat sosiaalisessa mediassa annettujen tykkäyksien määrän perusteella.

Alun perin nimikilpailu koski vain kolmea nimeä, mutta lopulta käyttöön päätettiin ottaa vielä yksi bonusnimi. Näin ollen neljäs pässikaritsa saa nimen Emmietiiä. Valamon lampaiden nimikisaa koskeva Aamun Koiton juttu julkaistiin viime viikolla.

Valamon luostarin nettisivulle on lisätty kesälampaita koskeva osio (Avaa uuden sivuston), minne on kerätty tietoa ja kuvia tänä kesänä Valamoon tulevista lampaista. Lisäksi Valamon luostari on perustanut pienkeräyksen lampaita varten, joten lammasfanit voivat tukea nelijalkaisten ystävien elämää luostarissa.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Valamon veljestössä tuskin kukaan osasi edes kuvitella, että luostarin kesälampaista kehkeytyisi megahitti sosiaalisessa mediassa. Luostarin laitumille odotetaan ensi kesäksi kaikkiaan kolmeatoista keväällä syntynyttä pässikaritsaa. Näistä kolmelle luostari käynnisti nimikilpailun omilla Facebook-sivuillaan.

Keskiviikkoon mennessä some-päivitys oli tavoittanut uskomattomat 63 000 henkilöä.

”Heti ensimmäisenä päivänä kommentteja kertyi viisisataa. Osassa oli toki päällekkäisiä nimiehdotuksia, ja nyt niitä lienee kaikkiaan noin tuhat”, kertoo luostarin ”karitsavastaava”, kuuliaisuusveli Mikael.

Nimeä ehdottavien luovuutta ei ole rajoitettu muulla tavoin, kuin että nimien tulee alkaa E-kirjaimella – eikä nimiehdotuksissa saa esiintyä ihmisten nimiä. Pääpalkintona on kesäinen fanitapaaminen Valamon laitumilla.

”Palkinto kilpailun voittajille on tietenkin kohtaaminen pässikaritsoiden kanssa kesällä, kun ne ovat muuttaneet Valamoon. Lampaiden elämää voi seurata kesän aikana Facebook-päivityksistä”, kuuliaisuusveli Mikael vinkkaa.

Nimiehdotuksia selaillessa tulevat eteen muiden muassa ehdotukset Ergei ja Erman, jotka lienee johdettu taiteellista vapautta käyttäen luostarin perustajien, pyhien Sergein ja Hermanin nimistä. Näin ollen ehdotus selviää toisesta kilpailusäännöstä rimaa hipoen.

Nimiehdotusten seassa vilahtavat niin ikään esimerkiksi Empaatti, Epeli ja Elämys, Edam, Eeden ja Emmental tai Eeben, Epeli, tai Erakko sekä Exit, Exima ja Emeritus.

Pelkkä karsinta on hikinen urakka

Nimikisan on määrä ratketa ensi viikolla, ja luostarin Facebook-yleisö näyttelee siinä ratkaisevaa roolia. Ensin tehdään alustava karsinta, joten kuuliaisuusveli Mikaelilla sekä Soinilanmäen tilan Tiina Hirvosella oli vielä keskiviikkona edessään hikinen urakka.

”Lopulliseen finaaliin päätyy molemmilta kymmenen nimeä, eli yhteensä 20 nimeä on äänestyksen kohteena. Ihmiset voivat äänestää suosikkiaan tykkäyksillä, joiden perusteella lopullinen ratkaisu tehdään.”

Finaaliin päässeet nimet julkaistiin torstaina, ja ne on listattu jutun loppuun äänestysohjeiden kera.

Menestysprojekti lähti liikkeelle jo viime kesänä, kun yksi jos toinenkin veljestön jäsen alkoi haikailla nelijalkaisten kesäasukkien perään. Hyvin pian kirkastui, että vuokralampaat olisivat kaikkein helpoin ja tässä vaiheessa myös toteuttamiskelpoisin idea.

Karitsat ovat kesän ajan vuokralla savonlinnalaiselta maatilalta. Entä mitä niille tapahtuu kesän jälkeen, tahtonee moni tietää – tuntien kylmän ailahduksen sydänalassaan?

”Tällä tarinalla on ainakin toistaiseksi onnellinen loppu, sillä karitsat palaavat takaisin kotitilalleen”, kuuliaisuusveli Mikael vakuuttaa.

Nimikisa jaettiin myös Ortodoksit Suomessa -sivustolle, minne ilmestyi sinnekin yli 150 ehdotusta.

Nimikilpailun finaaliin pääsivät seuraavat nimet:
Empaatti
Epeli
Enigma
Echo
Exodus
Ekstaasi
Efesos
Elektroni
Ehtivä
Eripura
Etiäinen
El-Bimbo
Edam
ET
Esimääkijä
Encore
Esso
Einstein
Edison
Emmietiiä

Äänestysohjeet

Jokaiselle nimelle luodaan omat kommenttiosiot, joissa voit äänestää omaa suosikkiasi tykkäämällä.

Avaa kommentit ja äänestä tykkäämällä sitä kommenttia, jossa on mielestäsi paras nimiehdotus. Valamon luostari kiittää kaikkia mainioista ehdotuksista ja julistaa voittajat ensi viikon lammaspäivityksessä Facebook-sivuillaan.

Juttua täydennetty finaaliin päässeiden nimien osalta 6.5.2021 klo 09:22.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Harvoin kuultu Markuksen liturgia radioitiin pyhän Markuksen muistopäivänä 25.huhtikuuta. Maria oli apostoli Markuksen äiti, ja ensimmäiset kristityt kokoontuivat heidän kodissaan Jerusalemissa. Marian muistoa vietetään samana päivänä kuin kahdentoista pyhän apostolin juhlaa. Hänet mainitaan myös apostoli Barnabaksen tädiksi.

Alkuseurakunta kokoontui useammassa paikassa: apostolit rukoilivat Jerusalemin temppelissä ennen sen hävitystä, ja kristityt kokoontuivat ja rukoilivat todennäköisesti myös pyhän haudan luona. Alkukirkon pyhät tekstit olivat osa yhteistä rukouselämää, ja luontevasti voi ajatella, että evankeliumitekstejäkin on syntynyt muistiinpanoista, joita kirjoitettiin jumalanpalveluksia varten.

Pietari oli jäädä portin taakse

Yksi näistä kokoontumispaikoista oli leskeksi jääneen Marian koti. Apostolien teoissa kerrotaan, että seurakunta rukoili apostoli Pietarin puolesta, kun tämä oli vangittu. Marian talo oli se paikka, jonne apostoli Pietari suuntasi vapauduttuaan ihmeellisesti vankilasta.

Kirjoitusten mukaan talossa oli silloin paljon väkeä rukoilemassa, ja niinpä apostoli saikin kolkuttaa kolkuttamistaan. Palvelustyttö Rode tunnisti Pietarin äänen ja ilahtui niin, että portti jäikin avaamatta, kun hän ryntäsi sisään kertomaan, kuka oli portilla.

Pietari pyysi talossa olevia ilmoittamaan Jaakobille ja muille veljille, miten Jumala oli tuonut hänet ulos vankilasta, ja lähti toiseen paikkaan. (Ap.t. 12:5, 12–17) Ilmeisesti kristityt kokoontuivat useissa paikoissa, ja tieto kulki heidän keskuudessaan ihmiseltä toiselle.

Marian elämäkerran mukaan hänen suuressa kodissaan kokoontui jopa toistasataa henkeä – heidän joukossaan kaksitoista apostolia, seitsemänkymmenen apostolin joukko, Herran veli Jaakob sekä mirhantuojanaiset. Joidenkin perimätietojen mukaan ylösnoussut Kristus ilmestyi apostoleille tässä talossa, ja myös Pyhän Hengen vuodattaminen tapahtui Marian kodissa.

On myös traditioita, joiden mukaan kyseessä saattaisi olla sama talo, jonka yläkerran huoneessa asetettiin ehtoollinen. Talon oletetulla paikalla Jerusalemissa on nykyisin syyrialaisortodoksinen pyhän Markuksen luostari.

Koti ja sydän avoinna

Joka tapauksessa Marian koti oli Jerusalemin kristityille turvan ja suojan paikka, elämäkerran mukaan ”pyhä Siion, kaikkien kirkkojen äiti”. Samalla Maria edustaa kaikkia niitä äitejä ja lukuisia muitakin, jotka avasivat kotinsa ja sydämensä ja asettivat elämänsä alttiiksi ottaessaan vastaan kirkon johtajia ja muita kristittyjä.

Toinen äiti, josta on säilynyt tieto ensimmäisten kristittyjen ajalta, on apostoli Paavalin mainitsema Rufuksen äiti. Kirjeessään roomalaisille pyhä apostoli sanoo, että tämä on kuin äiti hänellekin.

Maria Jerusalemilaisesta ei tiedetä paljoa. Elämäkerran mukaan Maria kuoli Kyproksella, jonne hän oli matkannut poikansa apostoli Markuksen mukana. Hänen sukunsa oli myös luultavasti sieltä kotoisin.

Kirkolla on monia pyhiä, joista ei ole säilynyt tarkkaa tietoa tai joista tiedetään vain vähän. Vähäinen tieto heidän elämästään ei mitenkään vähennä heidän pyhyytensä kunnioitusta. 

Jopa täysin tuntemattomia pyhiä kunnioitetaan kirkossa. Nyt jo edesmennyt Lintulan luostarin nunna Kristoduli toteaakin kirjassaan Hiljaisuuden kosketus kirkon tuntemattomiin pyhiin liittyen, että hän on varma, että heidän joukossaan on varsin paljon äitejä. Tuntemattomien pyhien muistoa juhlitaan yhdessä tunnettujen kanssa kaikkien pyhien sunnuntaina heti helluntain jälkeen.

Pyhä Maria Jerusalemilainen, apostolien seurakunnan kotisi suojiin ottanut, rukoile puolestamme!

Lähteet:
Synaksarion-sarja
Nunna Kristoduli: Hiljaisuuden kosketus. Minerva 2012, 148.
Munkki Serafim: Kultainen Jerusalem. Jerusalemin idea juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Helsinki: Kirjapaja 2008, 180–185.

Jaa tämä juttu

Ajassa

”Anna suukko Jumalanäidille.”

Näin opetamme lapsiamme jo pienestä pitäen, koska Jumalanäiti on ortodokseille rakas ja läheinen. Mutta mitä itse asiassa tiedämme hänen maanpäällisestä elämästään? Ajasta, jolloin hän oli vielä pelkkä Maria, nasaretilaisen käsityöläisen vaimo ja äiti?

Uuden testamentin ja varhaiskristillisyyden tutkija Ulla Tervahauta on sitä mieltä, että historiallisesta näkökulmasta katsottuna emme tiedä Marian maallisesta elämästä kovin paljon. Sen sijaan voi olla paikallaan kysyä, mitä ensimmäiset kristityt siitä ajattelivat ja miten he sen muistivat.

”Varhaisimmat lähteet kertovat Jumalanäidin eli Nasaretin Marian, Joosefin puolison, elämästä melko vähän”, Tervahauta sanoo.

Tervahauta huomauttaa käyttävänsä tässä yhteydessä pääasiassa Maria-nimeä, koska varhaisimmat lähteet puhuvat joko Mariasta tai Jeesuksen äidistä. Maria sai Jumalansynnyttäjä-arvonimen ”vasta” kolmannessa ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 431.

Osaksi historiaa, osaksi muistoja

Tervahauta käy ensin läpi evankeliumitekstejä, joissa Jeesuksen äiti mainitaan.

Markuksen evankeliumi mainitsee Jeesuksen äidin kaksi kertaa luvussa kolme, jossa äiti ja Jeesuksen sisarukset tulevat hakemaan Jeesusta kotiin, mutta tämä sanoo, että hänen veljensä, äitinsä ja sisarensa on se, joka toteuttaa Jumalan tahdon.”

Lisäksi Maria mainitaan kuudennessa luvussa, kun kuulijat ihmettelevät Jeesuksen opetuksia Nasaretin synagogassa ja kysyvät, eikö hän (Jeesus) ole ”se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin, Jooseksen, Juudan ja Simonin veli, ja jonka sisaretkin asuvat Nasaretissa”.

”Muut evankeliumit on kirjoitettu myöhemmin, ja niissä on kirjoitettu vähän enemmän, mutta osa ei ehkä ole historiallista materiaalia. Toisin sanoen: osa aineistosta kertoo enemminkin siitä, mitä ensimmäiset kristityt ajattelivat Jeesuksen äidistä tai miten hänet muistettiin”, Tervahauta sanoo.

Luukas korostaa Marian roolia

Marian rooli tulee vahvemmin esiin joulun tapahtumien kuvauksissa. Jeesuksen syntymään johtaneista tapahtumista kerrotaan Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien alussa (luvuissa 1-2).

”Kuvaukset ovat aika erilaisia, mutta niissä on yhteisiä piirteitä. Yhteistä on, että äidin nimi oli Maria – itse asiassa nimi on Miriam tai Mariam – eli sama nimi kuin Mooseksen sisarella. Kumpikin kertoo, että Betlehem on Jeesuksen synnyinkaupunki, ja että Marian miehen nimi oli Joosef.”

Eroja ilmenee siinä, että Luukas kertoo Sakariaasta ja Elisabetista sekä Johanneksen syntymästä, enkelin ilmestyksestä Marialle, Augustuksen verollepanosta ja matkasta, joka suuntautuu Nasaretista Betlehemiin, ja jonka aikana Jeesus syntyy.

”Matteus puolestaan ei kerro, että Maria ja Joosef olisivat menneet Betlehemiin. Sen sijaan hän kertoo tietäjistä, Herodeksen raivosta ja pakolaisuudesta Egyptiin, sekä siitä, miten pakolaisuuden jälkeen Egyptistä palattuaan Joosef päättää asettua Nasaretiin. Luukkaan kertomuksessa Maria on paljon enemmän esillä kuin Matteuksella, joka keskittyy Joosefiin.”

Tavallisen perheen elämää

Jos tarkastelun näkökulma vaihdetaan puhtaasti historialliseen, Marian elämää voi hahmotella muun aikalaishistorian ja Jeesuksen elämän kautta. Jeesuksen elämänvaiheiden kautta käy ilmi, että Jeesuksen äiti eli Nasaretissa melko tyypillistä elämää käsityöläisen äitinä ja puolisona.

”Jeesuksen tausta tuskin oli köyhä vaan sellainen, että tultiin toimeen – perhe elätettiin rakennustöillä. Mielenkiintoista on, että Markus mainitsee neljä veljeä ja vielä siskoja, sillä antiikissa lapsikuolleisuus oli tosi yleistä. Perheen elävien ja aikuisiksi selvinneiden lasten lukumäärä vaikuttaa tätä taustaa vasten yllättävän isolta.”

Jo Jeesuksen syntymään liittyy jotain epätavallista tai salaperäistä.

”Kristittyjen näkökulmasta Jeesus syntyi neitseestä, mutta ei-kristityt epäilivät, että Jeesus olisi saanut alkunsa avioliiton ulkopuolella.”

Rohkea Maria

”Jos enemmän kuvitellaan, niin Mariassa saattoi olla johtaja-ainesta, sillä hänet kuvataan veljien kanssa kyselemässä Jeesusta kotiin – perheen päänä siinä mielessä, että Joosefista ei Markus puhu mitään.”

”Joskus on ajateltu, että ehkä Joosef ei tuossa vaiheessa enää elänyt, ja siksi isää ei mainittu. Joka tapauksessa Maria kuvataan myöhemminkin merkittävänä hahmona apostolien joukossa.. Marian rohkeutta kuvastaa dialogi Gabriel-enkelin kanssa, joka tuli ilmoittamaan neitseelle tämän tulevasta äitiydestä.

”Jos enkelin ilmestystä ajattelee, Maria ilmaisee paitsi suostumista Jumalan tahtoon, myös puhuu rohkeasti enkelin kanssa.”

Marian elämään liittyvät vanhimmat kirjalliset lähteet löytyvät siis Uudesta testamentista. Näistä varhaisin on Markuksen evankeliumi, joka on kirjoitettu ehkä hieman ennen vuotta 70 tai vuoden 70 tienoilla – joka tapauksessa joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen elämän jälkeen.”

Elinaika historian ja Raamatun valossa

Jumalanäidin maallisen vaelluksen pituus on historiallisesta näkökulmasta epäselvä.

”Emme tiedä, kuinka pitkään Maria eli, mutta koska hänet kuvataan ristin juurelle ja myös ensimmäisten seuraajien joukkoon helluntain tienoille, eli hän ehkä poikaansa kauemmin.”

”Marian tai Jeesuksen äidin mainitsevat lisäksi muiden muassa Matteus 1-2 ja Luukas 1-2 sekä Johanneksen evankeliumi, jonka toisessa luvussa kerrotaan Jeesuksen äidin roolista Kaanan häissä.”

Nykyään valtaosa tutkijoista on sitä mieltä, että evankeliumit on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan lopulla, ehkä vuosien 80–100 välillä. Jotkut katsovat, että ne voivat olla varhaisempia ja toisaalta on myös esitetty, että esimerkiksi Matteuksen evankeliumi voisi olla kirjoitettuja vasta vuoden 100 tienoilla tai jälkeen.”

Raamatusta löytyy viitteitä siitä, että Maria eli ainakin Jeesuksen taivaaseenottamisen jälkeen.

Apostolien teoissa kerrotaan, miten Jeesuksen taivaaseenottamisen jälkeen hänen seuraajiensa ydinjoukossa ovat 11 apostolia, naisia sekä Maria, Jeesuksen äiti ja Jeesuksen veljet. Apostolien teoilla on sama kirjoittaja kuin Luukkaan evankeliumilla.”

Toisinaan evankeliumeiden lukijoita hämmentää se, että evankeliumit kertovat asioista eri tavoilla. Toisaalta nykyään tiedetään, että eri silminnäkijät kuvailevat samaa tapahtumaa eri tavoin, koska he ovat kiinnittäneet huomiota eri asioihin ja koska he painottavat ja tulkitsevat asioita toisistaan poikkeavilla tavoilla. Näin ollen se, että evankeliumeiden sisältö poikkeaa toisistaan, on pikemminkin uskottavuutta lisäävä kuin sitä heikentävä seikka.

Koolla ristin juurella

”Esimerkiksi Markus ja Matteus mainitsevat, että Magdalan Maria oli niiden naisten joukossa, jotka näkivät Jeesuksen kuoleman (esim. Matt. 27:56, 61 ja 28:1) ja menivät tyhjälle haudalle, kun taas Johanneksen evankeliumissa ristin juurella on myös hänen äitinsä (Joh. 19:25-27). Jos tieto ei ole historiallinen – ja joka tapauksessa – se kertoo, että Johanneksen evankeliumin kirjoittajalle Jeesuksen äiti oli merkittävä hahmo.”

Uuden testamentin lisäksi on olemassa muitakin melko varhaisia lähteitä.

”Kiinnostavia 100-luvun viittauksia Mariaan on esimerkiksi Ignatios Antiokialaisella, Justinos Marttyyrilla ja Jaakobin protoevankeliumissa. Joitakin muitakin tunnetaan. Ignatios viittaa useassa kohdin siihen, että Jeesus syntyi neitsyestä, ja että hän oli sekä ihminen että Jumala.”

”On kiinnostavaa, että Ignatiokselle Maria on selvästi hyvin tärkeä ja teologisesti tai kristologisesti merkittävä. Esimerkiksi Ignatioksen mukaan on kolme huutavaa salaisuutta, jotka toteutuivat Jumalan hiljaisuuden keskellä: Marian neitsyys ja se, että hän synnytti, ja Herran kuolema (Ign. Ef. 19:1). Salaisuuksista kaksi liittyy siis Mariaan.”

Ignatioksen kirjoitukset on vastikään suomentanut Niko Huttunen teoksessa  Apostoliset isät: Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia.

Protoevankeliumi kertoo Marian elämästä

”Ortodokseille on ikoneista tuttua, että Jeesus syntyi luolassa, vaikka Luukas puhuu eläinten suojasta tai tallista. Justinos Marttyyri mainitsee luolan teoksessaan Dialogi Tryfonin kanssa, joka on kirjoitettu vuoden 160 tienoilla. Justinos Marttyyri – joka oli syntyisin Palestiinan Neapoliksesta eli nykyisestä Nabluksesta – tuntee siis perimätiedon, jonka mukaan Jeesus syntyi luolassa. Justinoksen mukaan Jeesus syntyi Betlehemissä, mutta Joosef vei sitten pienen perheensä luolaan, koska heillä ei ollut majapaikkaa Betlehemin kylässä.”

Kun lisämateriaaliksi otetaan Tervahaudan kääntämä Jaakobin protoevankeliumi, Marian elämää kuvaillaan jo seikkaperäisemmin. Protoevankeliumissa syvennetään syntymäluolan tapahtumia: näkyy loistava valo, Salomen kättä polttaa, kun hän yrittää tutkia Marian neitsyyttä, ja tapahtuu ihmeparaneminen, kun Salome katuu ja koskettaa lasta.

Protoevankeliumi on kertomus Marian elämästä, ja se on kirjotettu joskus 100-luvun loppupuolella.

”Protoevankeliumi ei ole historiallinen kuvaus, mutta se on ihana kertomus Marian perheestä ja tiestä äidiksi – sekä kirjallinen taidonnäyte. Sen kirjoittaja yhdistää Matteuksen ja Luukkaan kuvauksia sekä muuta aineistoa, ja on saanut aikaan kertomuksen, joka on edelleen ortodokseille keskeinen.”

Protoevankeliumissa kerrotaan, miten Maria syntyy vanhemmilleen Joakimille ja Annalle hartaiden rukouksien jälkeen, kun he ovat kärsineet lapsettomuudesta jo pitkään. Maria annetaan temppeliin, mistä hänet aikanaan luovutetaan ikääntyneen leskimies Joosefin huomaan.

Kuitenkin Maria tulee raskaaksi Joosefin ollessa työmatkalla, mutta Jumalan vaikutuksesta Joosef ei hylkää kihlattuaan. Tarinan mukaan Jeesuksen veljet ovat Joosefin lapsia hänen edellisestä avioliitostaan.

Hahmotelmia eri lähteiden perusteella

Evankeliumeiden ja muun varhaisen aineiston perusteella voimme vain hahmotella Jumalanäidin maallista olemusta ja elämää.

”Varhaisimmasta aineistosta voi nostaa esiin tietojen fragmentaarisuuden, Marian rohkeuden ja tietynlaisen johtajuuden. Protoevankeliumissa kuvaus on erilainen. Se painottaa Marian rituaalista puhtautta ja neitsyyttä sekä ennen että jälkeen synnytyksen että sen aikana.”

Joka tapauksessa Jaakobin protoevankeliumi on vaikuttanut erittäin voimakkaasti myöhempiin käsityksiin Mariasta.

”Tutkijat ovat usein nostaneet esiin, että Jaakobin protoevankeliumi olisi vastine ei-kristittyjen epäilyille Marian neitsyydestä tai Jeesuksen alkuperästä, tai ruokkisi Mariaa koskevaa uteliaisuutta.”

Toisaalta sen voidaan ajatella syntyneen, koska Maria on tärkeä hahmo itsessäänkin.

”Protoevankeliumin maailma nousee vahvasti juutalaisuudesta: temppeli on tärkeä ja juutalaisuuden kuvaus on myönteistä – ja siten todella erilaista verrattuna moniin kaanonin ulkopuolisiin teksteihin.”

Yhteyksiä rabbiinisen ajan perinteisiin

Protoevankeliumista löytyy yhteyksiä myös rabbiinisen ajan traditioihin.

”Rabbiiniset tekstit tuntevat kolme naisryhmää, joilla oli erityinen yhteys temppeliin: ensinnäkin nasiirit, eli temppelissä elävät naiset, toiseksi temppelin väliverhoa kutoneet tytöt sekä kolmanneksi aviorikoksesta epäillyt naiset. Protoevankeliumin Maria on kaikkia näitä yhtä aikaa.”

”Protevankeliumi kuvaa Mariaa hiljaisena, puhtaana ja erityisenä hahmona. Maria ei ole enää ihan samanlainen kuin vaikka noin sata vuotta aiemmin kirjoitetussa Markuksen evankeliumissa.”

”Lisäksi protoevankeliumi tuntee muitakin traditioita, kuten syntymisen luolassa. Lisäksi on mainittu Marian näky vähän ennen synnytystä, joka tapahtuu samoilla seuduilla kuin missä on matriarkka Raakelin hauta, eli Betlehemin ja Jerusalemin välillä. Tuossa näkyjaksossa Maria on jollakin tapaa profeetallisessa roolissa.”

Maria jää salaperäiseksi

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että Marian kunnioittamisen varhaisia vaiheita ei vielä tunneta kovin tarkoin. Protoevankeliumi herättää lisää kysymyksiä, sillä Maria jää salaperäiseksi tuossakin kirjoituksessa.

”Koska protoevankeliumia alettiin jo varhain lukea Marian, myöhemmin Jumalanäidin, juhlapäivien yhteydessä, se on muokannut käsityksiä hänen elämästään.”

”Kun Mariasta 400-luvulla tuli Jumalanäiti, esiin nousee myös teologia, kristologia ja mariologia. Myöhäisantiikin säilynyt kirjallisuus on käytännössä kokonaan miesten kirjoittamaa, ja se nousee heidän maailmastaan ja ajatuksistaan. Itse olen jäänyt pohtimaan, mikä oli Marian merkitys naisille esimerkiksi synnyttäjien suojelijana tai ylipäänsä perheeseen ja lapsiin liittyvissä kysymyksissä varhaisina aikoina. On esitetty, että Maria oli merkittävä jo varhain tavallisten ihmisten parissa – eli että teologit eivät olisi “keksineet” Jumalanäitiä. Sen sijaan hän oli niin tärkeä tavallisille ihmisille, että hänellä oli luontevaa olla esimerkiksi useita juhlapäiviä.”

 

Kirjallisuutta:
Huttunen, Niko, Joona Salminen ja Ulla Tervahauta (toim.) Apostoliset isät: Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjaseura, 2020, 2. painos 2021)
Marjanen, Antti, Ulla Tervahauta ja Ville Vuolanto. Varhaiskristilliset lapsuusevankeliumit. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2020
Myllykoski, Matti ja Outi Lehtipuu. Justinos Marttyyri: Apologiat & Dialogi Tryfonin Kanssa. Helsinki: Gaudeamus, 2008
Seppälä, Serafim. Elämän äiti: Neitsyt Maria varhaiskristillisessä teologiassa. Maahenki 2010
Shoemaker, Stephen J. Mary in Early Christian Faith and Devotion. New Haven: Yale University Press, 2016

 

Artikkelia on muokattu 9.4.2026 klo 16:23 vaihtamalla pääkuva Maria-patsaasta Jumalansynnyttäjä-mosaiikkiin sekä lisäämällä tekstiin väliotsikoita luettavuuden kohentamiseksi.

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Ortodoksisen kirkon arvoihin on kuulunut aina luomakunnan ja luonnon kunnioittaminen. Monet pyhät ovat kilvoitelleet luonnon helmassa ja erämaissa ankarissakin olosuhteissa. 

Aamun Koitto testasi viime syksynä Valamon opiston kurssiuutuuden, jonka aikana tutustuttiin pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämään ja hänen hengelliseen opetukseensa. Kurssilla eläydyttiin aivan konkreettisesti eräaskeesiin: kurssilaiset yöpyivät Valamon luostarin metsässä riippumattoteltoissa ja patikoivat vehreillä poluilla. Yhden kurssiviikonlopun aikana hartaudessa vaellettuja kilometrejä kertyi kolmisenkymmentä.

Todella Jumalaa rakastava pitää itseään vaeltajana ja muukalaisena maan päällä, sillä hän pyrkii Jumalan luo ja hänen sielunsa ja mielensä katselee Häntä ainoata.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Arkkimandriitta Mikael siunasi perjantain tervetulotilaisuudessa opinnot alkaneiksi Matkamiehen ristireitin laavun läheisyydessä. Isä Mikael vihmoi kurssikatraan kotoisasti kuusenoksalla ja pyhitetyllä vedellä, ja saman käsittelyn saivat myös leiripaikka ja osallistujille jaetut teemalliset ikonit. 

Lakaise tupasi (sielusi) päivittäin, ja käytä hyvää luutaa.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Iltapalveluksen jälkeen oli mahdollista nauttia valamolaisesta teepöytätarjoilusta retkeilymuodossa sekä käydä rantasaunassa ja pulahtaa virvoittavaan Juojärveen. Metsässä oli vielä yhteinen nuotiohetki rukouksineen, minkä jälkeen kurssilaiset nukahtivat veden äärelle, luonnon ääniä kuulostellen, kirkkaan tähtitaivaan alle. 

Kun aurinko laskee, kun ikuisen unen rauha ja hiipuvan päivän hiljaisuus saavat vallan, näen iltaruskon loistavissa saleissa ja pilvien muodoissa häämajasi kuvajaisen. Tuli ja purppura, kulta ja sini julistavat profeetallisesti taivaallisten asuinsijojesi sanoin kuvaamatonta kauneutta ja kutsuvat juhlallisesti: Menkäämme Isän luo! 

Kunnia Sinulle illan hiljaisesta hetkestä;
Kunnia Sinulle, kun peität maailman syvällä rauhalla;
Kunnia Sinulle laskevan auringon viimeisestä säteestä;
Kunnia Sinulle rauhallisen unen suomasta levosta;
Kunnia Sinulle hyvyydestäsi yön pimeydessä;
Kunnia Sinulle, Sinä olet läsnä, kun koko maailma on kaukana; Kunnia Sinulle heltyneen sielun hartaista rukouksista; 

Kunnia Sinulle lupauksestasi, että saamme herätä ikuisen illattoman päivän iloon;
Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.

(Kiitosakatistos, 4. iikossi)

Lauantaiaamuna kurssilaiset reippailivat saappaat jaloissa ja Kristukseen puettuina puolen tunnin matkan leiripaikalta Valamon pääkirkon varhaiseen liturgiaan. Tuohukset valaisivat pyhäkön. Mieli oli tyyni. 

Hanki rauhaisa henki.
Anon sinua, iloni: hanki rauhaisa henki, niin tuhannet sielut pelastuvat ympärilläsi.

(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Ruokailun jälkeen oli aika perehtyä pyhittäjä Serafim Sarovilaisen elämäkertaan arkkimandriitta Mikaelin ansiokkaassa ohjauksessa. Isä Mikael luennoi pyhittäjän elämästä Valamon hautausmaan tuntumassa Öljymäen ristillä, mikä olikin oivallinen etappi ekologisine istuinpölkkyineen, mustikanvarpuineen ja linnunlauluineen. Sitten kurssilaiset vaelsivat yhdessä Rukouspolun tsasounalle, missä isä Mikael toimitti rukouspalveluksen eli molebenin. 

Jeesus Kristus itse antoi meille käskyn rakastaa toisiamme, että keskinäisen rakkauden lohduttamina kulkisimme murheiden täyttämää ja kapeaa tietä taivaalliseen isänmaahamme.
(Pyhittäjä Serafim Sarovilainen) 

Lauantain ohjelmaan oli osallistujille varattu myös omaa aikaa itsenäiseen oleiluun. Illemmalla artikkelin kirjoittaja jakoi kuulijoille lukuvinkkejä Valamon kirjaston kokoelmasta. Esittelyssä oli paitsi kirjoja, myös erilaisia artikkeleita pyhittäjä Serafimista. Kurssilaiset pohtivat porukalla pyhittäjän mietteitä ja niiden merkitystä nykyihmiselle. 

Iltaa kohden ja sateen yltyessä kurssilaiset taivalsivat taskulamppujen valossa takaisin leiripaikalle, nukkumaan metsässä riippuviin kuiviin ja lämpimiin pesäsiin. Tuulinen sadeyö syvensi luontokokemusta ja voimaannutti suojatuissa riippumatoissa ja makuupusseissa lepääviä ihmisiä. 

Sunnuntaina ikonimaalauksen opettaja, konservointiasiantuntija Antti Narmala kertoi vielä laajasti pyhittäjä Serafimin ikoneista ja reliikeistä.
Luennon lopuksi oli aika hyvästellä haikeasti, jotta jälleennäkeminen olisi aikanaan mahdollista. Kurssin järjestäjät haluavat kiittää kaikkia mukana olleita ja kurssin järjestelyissä ja opetuksessa auttaneita. 

{”preview_thumbnail”:”/sites/default/files/styles/video_embed_wysiwyg_preview/public/video_thumbnails/5FOX9GA7OaY.jpg?itok=6sP-7vFa”,”video_url”:”https://youtu.be/5FOX9GA7OaY”,”settings”:{”responsive”:true,”width”:”854″,”height”:”480″,”autoplay”:false},”settings_summary”:[”Embedded Video (Responsiivinen).”]}

Videolla laulaa Valamon munkkidiakoni Jaakob.

Erakkojen ja pyhien kanssa Valamon metsissä -kurssisarja jatkuu kesällä 2021. Tutustumme metsässä eläen ja kulkien 

  • Karjalan erakkokilvoittelijoihin (11.-13.6.2021) 
  • Pyhittäjä Serafim Sarovilaiseen (17.-19.7.2021) 
  • Pyhään Teodora Sihlalaiseen (6.-8.8.2021) 
  • Pyhittäjä Paisios Athosvuorelaiseen (27.-29.8.2021) 

Tutustu ja ilmoittaudu Valamon opiston kursseille vuodelle 2021 (Avaa uuden sivuston). Löydät edellä mainitut kurssit myös hakutoiminnolla, Kursseille on paikkoja on rajoitetusti. 

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

On olemassa kulunut sanonta siitä, että suomalaiset haluavat tietää, mitä mieltä ulkomaalaiset ovat Suomesta tai kulttuurimme eri ilmiöistä. Aamun Koitto selvitti yhden ulkomaalaistaustaisen ortodoksin vaikutelmia suomalaisesta ortodoksisuudesta.

Romanialaissyntyinen Mihaela-Viorica Ruşitoru listasi aimo liudan asioita, jotka viehättävät häntä suomalaisessa ortodoksisuudessa. Ruşitoru on suorittanut synnyinmaassaan maisterintutkinnon ortodoksisessa teologiassa Cluj-Napocan yliopistossa sekä kasvatustieteen tohtorin tutkinnon Strasbourgin yliopistossa Ranskassa.

Erikoistuttuaan elinikäiseen oppimiseen Ruşitoru sai stipendin tutkiakseen suomalaista koulutusjärjestelmää huhtikuusta syyskuuhun 2017. Tämän lisäksi hän innostui tarkastelemaan lähemmin Suomen ortodoksisen kirkon sosio-kulttuurista ja kasvatuksellista toimintaa Helsingissä ja lähialueilla. Ruşitoru ihastui näkemäänsä siinä määrin, että on palannut Suomeen vuosittain aina ensivierailustaan lukien.

”Pääsiäisajan perinteet, jumalanpalvelukset ja ristisaatot ovat upeita, ja ne poikkeavat jonkin verran romanialaisesta ortodoksisuuden traditiosta. En ikinä unohda suomeksi laulettua pääsiäistroparia Kristus nousi kuolleista ja sitä, että pääsiäistervehdyksiä vaihdetaan eri kielillä”, Ruşitoru kertoo.

Uspenskin katedraalin kryptassa Ruşitoru ihaili vanhoja ikoneja sekä Ortodoksisuuden värit -näyttelyä. Normaalioloissa kirkkokansa kokoontuu kryptaan kirkkokahveille liturgian jälkeen. Ruşitoru muistelee niin ikään pyhän Alexander Hotovitskin, juhlaa 19. elokuuta, jolloin juhlaliturgia toimitettiin kryptassa. Lisäksi kirkkokansa vaelsi ristisaatossa, ja vedenpyhitys toimitettiin merenrannassa. Lopuksi oli mahdollisuus osallistua pyhän elämää käsittelevään seminaariin.

Samoin Ruşitoruun teki vaikutuksen Uspenskin katedraalin praasniekka Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen muistopäivänä. Ruşitoru vieraili niin ikään venäjänkielisten seurakuntalaisten keskuudessa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa.

Vanhusten kohtelu ilahdutti

Ruşitoru pääsi tutustumaan myös Helenakotiin ja Stefanoskotiin. Helenakodissa Ruşitoru osallistui liturgiaan yhdessä iäkkäiden asukkaiden kanssa, minkä hän koki hyvin lämminhenkisenä tapahtumana. Ruşitorua kosketti papiston ja työntekijöiden asukkaille osoittama hengellinen tuki – mutta myös monipuolinen viriketoiminta, kuten piirtäminen, balalaikkamusiikki, kutominen tai keskustelupiirit.

“Keskittyminen kaiken ikäisten ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen on elinikäisen oppimisen peruspilari. Vapaaehtoiset tulevat yhteisille kävelyretkille puutarhaan, ja lapset saapuvat laulamaan vanhemmille ihmisille. Tällaiset kohtaamiset eri sukupolvien välillä ovat hyvin hedelmällisiä molemmille osapuolille.”

Ruşitoru muistelee lämmöllä niin ikään Pyhän Sofian pyhäkön praasniekkaa. Samoin vigilia ja liturgia Stafanoskodilla jäivät lähtemättömästi mieleen.

Ruşitoru piti seurakunnan järjstämää euron diakonialounasta hienona keksintönä, samoin kuin erilaisia kerhoja ja toimintapiiriejä. Ruşitoru tutustui myös Kulttuurikeskus Sofian toimintaan, ja sai kokea Liisankadun Kotikirkossa omalla äidinkielellään toimitetun liturgian.

Tutkimusmatkailu ulottui Valamon ja Lintulan luostareihin, joita Ruşitoru kuvailee Suomen ortodoksisen kirkon aarteiksi. Valamon luostarissa häntä koskettivat erityisesti ihmeitätekevät Jumalanäidin ikonit. Luostarin hautausmaa sävähdytti arvokkaalla vaatimattomuudellaan, jotka korostivat puiset hautaristit ja luonnontilaan jätetty ympäristö. Lintulan Luostarissa Ruşitorua ihastutti kaiken muun ohella kaunis järvimaisema.

Ruşitoru kertoo kokeneensa Helsingissä ensimmäistä kertaa, että kirkossa oli ruumisarkku. Ruşitoru ehti tutustua jumalanpalvelusten myötä myös Myllypuron Aleksanteri Syväriläisen kappeliin sekä Trapesaan Espoossa. Trapesassa häntä ilahdutti kuulla tärkeimmät rukokset eri kielillä.

Pyhän Annan praasniekassa Kaunisniemessä Lopella liturgia toimitettiin ulkosalla, joten kirkkokansa sai nähdä myös alttarin tapahtumat. Ruşitoru ennätti  vierailla myös Tampereelle Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän kirkossa.

“Löysin Suomen ortodoksisesta kirkosta yhteisöllisen ja hengellisen aarteen, jota ei voi täysin sanoin kuvata. Se on matkamuisto Suomesta, jota vaalin sydämessäni koko elämäni ajan – ja vielä sen jälkeenkin.

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Kiovan luolaluostarin perustajien pyhittäjien Antonin ja Feodosin ikoni on Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn Pyhyyden portailla -kokoelmanäyttelyssä. Kyseinen ikoni on harvinainen, koska sen maalannut ikonimaalari tiedetään. Ikoni on Laatokan Valamon luostariin 1911 perustetusta Suomen ja Viipurin hiippakunnan museosta. Ikonimaalari on jättänyt ikonin kääntöpuolelle merkinnän:

 ”Tämän ikonin on hampaillaan maalannut talonpoika Grigorij Zuravlev Samaran kuvernementista Buzulukin kihlakunnasta Utevkan kylästä ja samannimisestä piirikunnasta kesäkuun 30. päivänä vuonna 1892″. 

Raajarikkona syntyneellä talollinen Grigori Zuravlevilla ([1858]-1916) ei ollut käsiä eikä jalkoja. Hän maalasi ikoneja ja tauluja pitäen sivellintä hampaissaan.

”Tämän ikonin on hampaillaan maalannut talonpoika Grigorij Zuravlev Samaran kuvernementista Buzulukin kihlakunnasta Utevkan kylästä ja samannimisestä piirikunnasta kesäkuun 30. päivänä vuonna 1892.”

Kiinnostus Zuravlevin taiteeseen syntyi Neuvostoliitossa 1960-luvulla. 

Vuonna 1963 eräs ikoni löytyi Serbiasta Tuzlan alueelta, pienen kylän ortodoksisesta kirkosta. Jugoslavialainen konservaattori Zdravko Kaimakovitč otti yhteyttä taiteilijan kotipaikkakuntaan, ja tästä alkoi monivuotinen maalarin elämäntyön tutkimus. Sitä suoritti aluksi Utevkan kylän opettaja. Opettaja johti koulun museota, ja koululaiset tutkivat paikallishistoriaa ja keräsivät aineistoa taiteilijasta. Tuolloin elossa oli vielä ihmisiä, jotka muistivat ikonimaalarin. 

Lasten ja opettajan keräämä aineisto katosi, kun museo suljettiin. Myöhemmin insinööri Aleksander Malinovski innostui Zuravlevin taiteen tutkimuksesta. Hän keräsi tietoa uudelleen ja onnistui löytämään museon aineistoa ja uutta tietoa. Monien vuosien ajan Zuravlevin ikoneja löytyi Venäjän eri kylistä ja kaupungeista – ullakoilta, museoista, luostareista ja jopa Kazakstanista. 

Tutkimustyön seurauksena syntyi Iloinen tapaaminen -kirja. Malinovski teki kirjasta muutamia uusia painoksia, sillä kolmenkymmenen vuoden aikana hän löysi jatkuvasti uutta tietoa. Ikonimaalarin elämän tutkiminen ja ikonien etsiminen oli tekniikan tohtori Malinovskin elämäntehtävä. 

Äiti oli surmata poikansa    

Aikalaiset muistelivat, että Grišan synnyttyä hänen äitinsä suri valtavasti. Äiti yritti tehdä itsemurhan ja tappaa poikansa, mutta lapsen isoisä esti teot. Isoisä ilmoitti kasvattavansa lapsenlapsensa. Kun Griša aloitti koulun, isoisä kuljetti häntä kärryillä ja reellä. Isoisän kuoltua Griša jatkoi opiskelua kotona opettajan johdolla. Myöhemmin vanhin veli Afanasi huolehti veljestään. 

15-vuotiaana Grigori lähti kaupunkiin pyytämään erästä taiteilijaa opettamaan obrazan-ikonien maalaamista. Taiteilija otti Grigorin vastaan ja opetti maalauksen alkeita muutaman päivän. Tämän jälkeen Grigori jatkoi osaamisensa kehittämistä kotona. 

Isoäidistä tuli nuorelle ikonimaalarille tärkeä avustaja – isoäiti pesi siveltimet, valmisti pigmenttivärejä ja istutti lapsenlapsensa työpöydän ääreen. 

Pyhä Nikolaos tsaariperheelle

Viiden vuoden kuluttua Grigori osasi maalata ikoneja niin hyvin, että uskalsi lahjoittaa muutaman ikonin Samarin kaupungin virkamiehille.

Grigorin taidetta arvostettiin ja hän alkoi saada tilauksia. Samarin kuvernööri piti huolta ja auttoi, ja kuvernöörin hallitus myönsi taiteilijalle eläkkeen. Grigori sai myös oppilaita opetettavakseen.        

Vuonna 1884 Zuravlev maalasi pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän ikonin ja pyysi kuvernööriä lahjoittamaan sen kruununperijä Alekseille. Ikonimaalarin toive toteutui, ja maan syrjäseudun talollisen maalama ikoni lähetettiin keisariperheelle. Ikoni löydettiin 2000-luvulla Pietarin Eremitaasista.  

Vuosina 1885-1892 Grigorin kotikylään rakennettiin kirkko, johon hän suunnitteli seinämaalaukset ja maalasi niitä osittain. Vuoden 1917 vallankumouksen sortoajan seurauksena edellä mainittu kirkko tuhottiin. Nykyään Utevkan kylässä toimii Grigori Zuravlevin museo ja uusi kirkko. Samarin hiippakunnan museon yksi osa on omistettu ikonimaalarille. 

Nykyään tiedetään 13 Zuravlevin ikonia, muutamia luonnoksia ja piirustuksia. RIISAn kokoelmiin kuuluva pyhittäjien ikoni ei ole vielä tunnettu Venäjällä. Tieto ikonista julkaistaan Andrei Rublevin museon Mahdotonta vastaan. Grigori Zuravlevin käsittätehdyt ikonit -näyttelyn julkaisussa 2021.

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous käsitteli 21.4. pidetyssä istunnossaan asiaa, joka koskee vain äärimmäisen harvoja kirkon jäseniä, mutta heitä sitäkin henkilökohtaisemmin.

Hänen Pyhyytensä, Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on lähettänyt 3.10.2019 Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leolle kirjeen, jossa kerrotaan patriarkaatin Pyhän Synodin päätöksestä sallia tietyin ehdoin toinen avioliitto leskeksi jääneille ja syyttään avioeroon päätyneille papiston jäsenille.

Arkkipiispa Leo toi asian piispainkokouksen käsittelyyn ensimmäisen kerran 18.2.2020. Päätöksestä kertova kirje annettiin välittömästi käännettäväksi, mutta koska piispainkokous oli koronavuoden aikaan tavallista harvemmin koolla, asia ehti käsittelyyn vasta 21.4.2021. 

Aiempi käytäntö koettu kohtuuttomaksi

Tähänastisen käytännön mukaan leskeksi jääneet ja eronneet papit ovat jatkaneet papillista palvelustaan tavalliseen tapaan puolisonsa kuoleman jälkeen. Mahdollinen uudelleen avioituminen on kuitenkin johtanut pappeuden menettämiseen kirkon kanonista päätösvaltaa käyttävän piispainkokouksen päätöksellä. 

Pappeuden menettäminen ei ole kuitenkaan ollut aina lopullista, vaan piispainkokous on voinut myöhemmin palauttaa uuden avioliiton solmineen papin papiston jäseneksi. Pappeuden palauttaminen ei ole kuitenkaan ollut automaatio, vaan se on edellyttänyt aina tapauskohtaista harkintaa. Lisäksi pappeus on palautettu vasta useiden vuosien, jopa vuosikymmenten, kuluttua uuden avioliiton solmimisesta. 

Vaikka käytäntö on ollut papistolla tiedossa pappeuteen vihittäessä, niin kohdalle sattuessaan tilanne on joskus koettu – erityisesti leskien kohdalla – kestämättömänä. 

Pappeus on avioliiton tapaan sakramentti. Se on ensisijaisesti palvelutehtävä, jota ei voida tarkastella ensisijaisesti ansiotyönä. Kirkon toimissa työskenteleville papeille kyseessä on kuitenkin samalla myös ammatti, johon he ovat pätevöityneet suorittamalla toimien kelpoisuusvaatimuksissa selkeästi määritellyt opinnot. Nykyaikana on vaikeaa kuvitella toista työtä, josta ihminen joutuisi luopumaan vain siksi, että solmii leskeksi jäätyään uuden avioliiton. 

Menettelytavan uudistaminen ei ole kuitenkaan ollut Suomen ortodoksisen kirkon päätäntävallassa. Siksi piispainkokous on luonnollisesti noudattanut harvoissa vastaan tulleissa tapauksissa Äitikirkon kanonisia periaatteita.

Koko patriarkaatin tasolla kysymys sekä leskeytyneiden että avioeron kokeneiden papiston jäsenten uuden avioliiton mahdollisuudesta on koskenut tietysti paljon suurempaa joukkoa. Siksi Ekumeeninen patriarkaatti ryhtyi jo vuosia sitten toimiin etsiäkseen tilanteeseen kirkon tradition pohjalta hyväksyttäviä ratkaisuja. 

Pyhä Synodi päättää

Piispainkokous on nyt linjannut, miten Pyhän Synodin päätös jalkautetaan Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Mikäli papiston jäsen jää leskeksi ja haluaa solmia uuden avioliiton, hänen hiippakuntansa piispa kuulee häntä ja toimittaa kuulemisesta laaditun muistion yhdessä muiden asiakirjojen kanssa piispainkokouksen käsiteltäväksi. Jos piispainkokous näkee uuden avioliiton mahdolliseksi, se toimittaa kaikki tapaukseen liittyvät asiakirjat Ekumeenisen patriarkaatin Pyhälle Synodille, joka tekee asiassa päätöksen. 

Jos pappi on eronnut moitteettomasti, hiippakunnan piispa kuulee asiassa sekä häntä että hänen entistä puolisoaan avioeron astuttua voimaan. Sen jälkeen prosessi etenee samaan tapaan kuin leskeksi jääneen papin kohdalla. 

Kirkon käyttämän moitteettoman eron käsite saattaa tuntua vieraalta esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa, jossa avioerot ovat yleisiä ja monien taustalta löytyy vuosien hidas ”erilleen kasvaminen”, kuten asia usein muotoillaan. Kirkon traditiossa avioero on kuitenkin tulkittu jomman kumman puolison aiheuttamaksi. Silloin toinen puolisoista on tässä asiassa ”moitteeton”. Tällaisessakin tapauksessa avioero on tietysti kirkon ajattelussa hyvin kielteinen ja traaginen tapahtuma. 

Mitään yleispäteviä sääntöjä ei asiassa voida laatia, vaan kuten patriarkan kirjeestä ja piispainkokouksen päätöksestä ilmenee, jokainen tilanne käsitellään yksittäistapauksena. Pyhän Synodin tekemät lopulliset päätökset eivät nekään ole sovellettavissa toisiin, muita papiston jäseniä koskeviin tilanteisiin. 

Suomen ortodoksisen kirkon papistoon kuuluu alle 200 henkilöä. Piispainkokous käsittelee yksittäisiä papiston avioeroihin tai uusiin avioliittoihin liittyviä kanonisia päätöksiä lähes vuosittain. Uuden linjauksen ei odoteta kasvattavan tätä määrää merkittävästi. 

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Jag läser boken tillsammans med mina barnbarn, en flicka på 6 och en pojke på 4 fyra år. Före vi öppnar boken tittar vi på pärmen. Vi är alla av samma åsikt: bokens pärm utstrålar frid och godhet.

Berättelsen om de lekande små björnungarna är underbart illustrerad, och när den ena skadar sitt ben känns det mycket sorgligt. Mammabjörn går med sina ungar för att söka hjälp, bärande den skadade ungen på sin rygg. På vägen träffar de andra djur, som de ber om hjälp av. Men dessa vägrar hjälpa.

Sedan kommer de till en liten stuga mitt i skogen. I illustrationen ser man ett rum med en Gudsmodersikon på väggen, och de små lyssnarna inser genast att det är fråga om ett gott, tryggt hus.

Björnarna träffar den helige Serafim och förstår genast, att han är en mild och god människa.

Då den helige Serafim ser björnungens sjuka ben, gör han ett korstecken och foten blir bra.

Boken är väldigt vackert illustrerad, bildernas akvareller har fina jordfärger. Den helige Serafims ansikte strålar av kärlek och godhet. Bokens text är skriven på ett litet ovanligt sätt, som av en utomstående betraktare, vilket är ganska intressant för en barnbok. Vanligtvis är texten i barnböcker mycket involverad, men nu står vi liksom utanför och betraktar skeendet.

Berättelsen går inte heller väldigt djupt och förklarar inte så mycket, så den lämnar rum för diskussion och förklaringar. Texten stöder väldigt starkt illustrationerna, eller vice versa, förstärkande uppfattningen av händelserna och naturens skönhet. En god komplettering för de äldre läsarna är en kort levnadsberättelse om den helige Serafim av Sarov som finns på bokens sista blad.

Barnen tyckte om boken. Och senare, när vi på gatan såg en flyttbil med en bild av en kattmamma som bar sin unge i nackskarven, så konstaterade flickan att björnmamman bar ju sin unge på ryggen. Kanske hon nångång kommer att försöka bota ett skadat djur med ett korstecken.

Lastenkirja-arvostelu: Karhuperheen ystävä

Luen kirjaa lastenlasteni kanssa; tyttö on 6-vuotias ja poika 4-vuotias. Ennen kuin avaamme kirjan, katsomme sen kansikuvaa. Olemme samaa mieltä siitä, että kirjan kansi huokuu rauhaa ja hyvyyttä.

Kertomus leikkivistä karhunpennuista on ihanasti kuvitettu. On hyvin surullista, kun toinen pennuista satuttaa jalkansa. Äitikarhu lähtee hakemaan apua kantaen loukkaantunutta pentua selässään. Avunhakumatkalla he tapaavat muita eläimiä, joilta pyytävät apua. Nämä kuitenkin kieltäytyvät auttamasta.

Sitten he saapuvat pieneen taloon keskellä metsää. Kuvituksessa näkyy Jumalanäidin ikoni talon seinällä, ja pienet kuulijat tajuavat, että kyse on hyvästä, turvallisesta talosta. Karhut tapaavat pyhän Serafimin ja ymmärtävät heti, että hän on lempeä ja hyvä ihminen.

Kun pyhä Serafim näkee pennun kipeän jalan, hän tekee ristinmerkin, ja jalka paranee.

Kirja on hyvin kauniisti kuvitettu, akvarelleissa on käytetty kauniita maavärejä. Pyhän Serafimin kasvoista loistaa rakkaus ja hyvyys. Teksti on lastenkirjaksi mielenkiintoisen ulkokohtaista ja tarkkailevaa. Useimmiten lastenkirjoissa ollaan tarinan sisällä, nyt ikään kuin seuraamme sivusta. Tarina ei mene kovin syvälle tai selitä asioita, vaan jättää paljon varaa keskusteluille ja selityksille. Kertomus tukee hyvin vahvasti kuvitusta – tai toisin päin, voimistaen mielikuvia tapahtumista ja luonnon kauneudesta. Hyvä täydennys varttuneempia lukijoita ajatellen on lyhyt pyhän Serafim Sarovilaisen elämänkerta, joka löytyy kirjan viimeiseltä sivulta. 

Kirja oli lapsille mieluinen. Myöhemmin, kun näimme kadulla muuttoauton, jonka sivulle oli maalattu pentuaan niskasta roikottaen kantava kissaäiti, pieni tyttö totesi, että karhunäitihän kantoi lapsensa selässään. Ehkä hänkin joskus yrittää parantaa jonkun loukkaantuneen eläimen ristinmerkillä.

Kirja: Björnfamiljens vän, kirjoittanut Mikael Fälthammar, kuvittanut Li Elisabeth Wikström
Ambon Förlag. ISBN 978-91-983789-1-7

Bok: Björnfamiljens vän. Författre: Mikael Fälthammar, illustratör: Li Elisabeth Wikström
Ambon Förlag. ISBN 978-91-983789-1-7

Jaa tämä juttu