Juha Pössi eläkkeelle ortodoksisen uskonnon opettajan työstä: “Plussan puolelle olen jäänyt”

– Ennen koulua en tajunnut olevani ortodoksi, vaikka perheemme kävi eri kirkossa kuin muut. Koulussa opettaja sanoi, että tällä luokalla on yksi ortodoksi, jonka täytyy nyt lähteä uskontotunnille. Minua itketti ja otti päähän, kun piti lähteä uskonnon opettajan mukaan! Kävelimme kotitalousluokan halki – muistan vieläkin ne uunit ja hyllyt – mankelihuoneeseen, jonka pöytätason ääressä oli muutama oppilas. Opettaja aloitti tunnin sytyttämällä tuohuksen ikonin eteen. Aloin ajatella, että tämähän on hieno juttu vasta, kun hän antoi meille karkkia – se ei ollut 60-luvun lapsille tavallista.

Ortodoksisuus tuli Juha Pössille tutuksi myös mummoloissa. Molemmat mammat olivat Salmin evakkoja. Toinen toimi Lapinlahden Alapitkän tsasounan isännöitsijänä.

– Me lapset autoimme tsasounassa esimerkiksi keräämällä tuohusten pätkät ja soittamalla kelloja. Enoni toimi kirkkokunnan taloudenhoitajana ja diakonina. Kirkon työn alkoi kiinnostaa minuakin.

Tie opettajaksi

Pössi valmistui ortodoksisen kirkon kanttoriksi vuonna 1985. Hän toimi matkakanttorina isä Vesa Takalan työparina, kunnes omien sanojensa mukaan ajautui uskonnonopettajaksi.

– Ensin opetin Huhuksen 16 oppilaan kyläkoulussa. Vuonna 1991 isä Rauno Pietarinen pyysi minua opettajaksi Pogostalle. Opetin siellä uskontoa ja teknistä työtä neljä vuotta. Sitten hankin aineen- ja luokanopettajan pätevyydet. Vuonna 1998 aloin opettaa uskontoa Kontiolahdesta Tohmajärvelle ulottuvalla alueella. Viikossa tuli työajoa 700 kilometriä! Vuodesta 2002 lähtien opetin enimmäkseen Joensuun keskustan alueen kuudessa koulussa. Lisäksi opetin etänä TutorHousessa sekä ohjasin luokanopettaja- ja aineenopettajaopiskelijoiden harjoittelua Norssissa. Sain myös olla mukana tekemässä Kohti kirkon elämää -oppikirjasarjaa.

– En kannata uskonnon opetuksen korvaamista yhteisellä katsomusaineella, koska kukaan ei vielä tiedä, mitä uusi aine sisältää. Jos siihen raapaistaan vähän useista katsomuksista, lopputulos voi olla sillisalaatti. Lisäksi etenkin maahanmuuttajaoppilaille ussanope voi olla koulun ainut henkilö, jossa on tartuntapintaa. Ja jos uskonnon opetus päätyy valvomattomien ja ilman opetussuunnitelmaa toimivien tahojen käsiin, vaarana on opetuksen radikalisoituminen.

Opettajan suuri vastuu

– Olen miettinyt sitä, olenko uskonnonopettaja vai uskontokasvattaja. Ehkä uskontokasvattaja, koska noin 90 %:lle oppilaista olen ollut ainut linkki kirkon elämään. Ainut ihminen, joka on puhunut Jumalasta. Jos oppilaan kotona ei ole ollut ikonia, olemme valmistaneet yhdessä painokuvaikonin. Minulla on ollut opettajana suuri vastuu. Jokainen lapsi on ainutkertainen, eikä kukaan ole tullut tunneilleni sattumalta, Juha Pössi miettii.

– Joskus olen joutunut pakkasessa ajamaan koulusta toiseen kohmeinen banaani toisessa kädessä, koska muuta ei ehtinyt syödä. Jos kuitenkin rupeaa summaamaan asioita, niin plussan puolelle tässä on jääty. Parhaita hetkiä opettajana on ollut, kun saa yhteyden oppilaaseen tai oppilas sanoo, että tunnille on mukava tulla. Sekin on hieno hetki, kun vuosien jälkeen näkee entisen oppilaan tuovan omat lapsensa kirkkoon. Minulla on paljonkin oppilaita, joita olen opettanut ensimmäisestä luokasta lukion loppuun eli 12 vuotta – erästä jopa 14 vuotta. Sanon heille lukion päätteeksi, että elinkautinen Pössiä päättyy nyt!

Pössi kokee, että kanttorin koulutus ja aineen- sekä luokanopettajan pätevyydet ovat auttaneet opettajan työssä. Hän kiittelee myös Joensuun ortodoksista seurakuntaa, jonka papit vierailevat ahkerasti kouluissa – ja joka tarjoaa oppilaille niin maittavan aterian koululaisliturgian päätteeksi, että yläkoulun pojat kyselevät hyvissä ajoin, milloin taas lähdetään kirkkoon.

Diakonin työ rakas kutsumus

Arkkipiispa Johannes vihki Juha Pössin diakoniksi vuonna 1999.

– Tämä on ollut minulle rakas kutsumus, sittemmin ylidiakonin arvonimen saanut Pössi kertoo.

– Olen saanut palvella diakonina Joensuun lisäksi myös esimerkiksi Ilomantsissa ja Lintulassa, joka on minulle hengellinen keidas. Sisaristo on tullut tutuksi. Oli suuri siunaus saada olla jakamassa skeemanunna Melanialle tämän viimeistä ehtoollista. Tutustuin häneen, kun hän vielä toimi ponomarinunnana. Hän tunsi hyvin palvelukset ja huomautti hyvin sydämellisesti, jos tein jonkin virheen.

Isä Juha Pössi on saanut tehdä kirkon työtä myös oman poikansa kanssa, joka vihittiin papiksi vuonna 2020.

– Palveluksen toimittaminen oman lapsen kanssa on hengellisesti kohottava hetki.

Ylidiakonin tehtävät jatkuvat, mutta virallinen eläköitymispäivä uskonnon opettamisesta on 1. elokuuta 2026.

– Voin jäädä turvallisin mielin eläkkeelle, sillä olen tavannut kaikki viisi työni jatkajaa. Yksi heistä oli oppilaani yläkoulussa ja lukiossa, ja ohjasin hänen harjoittelujaksonsakin. Eläkkeellä aion liikkua luonnossa sekä viettää aikaa lastenlasten kanssa. Vanhemmalle olen jo aloittanut “ukin hauskan läksykerhon” pitämisen, Pössi kertoo.

– Tahdon kiittää koulujen rehtoreita, kaikkia opettajia ja avustajia toimivasta sekä mutkattomasta yhteistyöstä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä kiitän perhettäni. Puoliso ja isä ovat viettäneet aivan liian paljon iltoja työhuoneen suljetun oven takana. Nyt on tästä poisoppimisen aika.

Pääkuva: Juha Pössin ylidiakonin tehtävät jatkuvat vastaisuudessakin, kuten myös “ukin hauska läksykerho”.