Kuuntele
– Olen karjalaispoika, näyttelijä Esko Kovero huikkaa haastattelussa ensimmäiseksi.
Miehen juuret ovat syvällä menetetyn Karjalan maisemissa, Salmin pitäjässä.
Evakkoina Koveron perhe ei rajan takaa tullut, vaan suuri porukka lähti paikkakunnalta jo aiemmin Miinalan kylästä Vantaalle. Sieltä tie vei Outokumpuun, jossa Kovero syntyi vuonna 1958.
– Isä oli ortodoksi, äiti luterilainen. Selvää kuitenkin oli, että meidät lapset kastettiin ortodoksiseen uskoon. Traditio ei juurikaan arjen elämässä näkynyt, mutta vakaan pohjan se antoi.
Syvästi elämää pohtivalle näyttelijälle ortodoksinen usko on antanut paljon vastauksia mielen pohjalla kulkeviin kysymyksiin.
– Olen tehnyt tradition tukemana matkaa Korkeampaa voimaa kohden, Kovero sanoo.
Näyttelijän työtä Esko Kovero on tehnyt 43 vuotta. Hän valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta vuonna 1983. Ikää on 68 vuotta, mutta eläke ei ihan vielä kutsu.
– Jotkut näyttelijät sanovat, että heidän unelmansa on kuolla näyttämöllä, joten odottelen rauhassa, miten minun käy, Kovero naurahtaa.
Turvaa tien päälle
Ortodoksisuus tuntuu olevan syvästi osa Esko Koveron arkea. Koveron vaimo on luterilainen, mutta hänen siskonsa ikoneita maalaava ortodoksi. Näin ollen kotona on monia rukouksen välikappaleita.
– Usein, kun lähden ulos, katson ikonia ja huokaisen rukouksen, teen ristinmerkin ja pyydän siunausta, jotta kaikki menisi hyvin.
Kovero myöntää, että tavan takana voi olla hitunen pelkoa siitä, ettei elämä kanna, etteivät asiat mene niin kuin pitäisi.
– Minulla on kuitenkin Jumala matkassa, joka turvaa askeleitani. Hänen läsnäolonsa tuo minulle rauhan.
Turvaa tarvitsevat kaikki, mutta Esko Kovero erityisesti tien päällä.
– Asun Tampereella, ja Salatut elämät- sarjan kuvaukset ovat Helsingissä.
Sarjassa Kovero on näytellyt Ismo Laitelaa jo 27 vuotta. Näyttelijä on laskenut ajaneensa pelkkiä työajoja 27 kertaa maapallon ympäri.
Pyhä Stefanos matkassa
Näyttelijä muistelee, kuinka hänen täyttäessään 50 vuotta seurakunnan pappi tuli häntä tervehtimään. Papin ehdotuksesta siunattiin auto ja koti.
– Auton vein kirkon eteen, ja silloin tehtiin hengellinen huolto. En tiedä, johtuuko siitä vai hyvistä ajotaidoista, mutta hyvin on mennyt.
Autossa Koverolla on pyhän Stefanoksen ikoni, jota hän koskettaa aina matkaan lähtiessään. Laatokan Valamosta tuotu ikoni alkaa olla jo aika kulunut. Niin monta kosketusta se on saanut.
Ikoni tuo ajajalle turvaa. Joskus ristinmerkkikin muistuttaa kolmiyhteisestä Jumalasta.
– Sitä teen sen verran kuin olkanivel kestää, Kovero vitsailee.
– Helsingin kämppäni ei vielä siunausta ole saanut, mutta kyllä ikoni sielläkin siunaa oloani.
Pyhä Kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki on miehelle tärkeä.
– Kun pohdin, mistä olemme tulleet, mihin olemme menossa, auttaa Pyhä Kolminaisuus minua avaamaan asioita. Uskon, että mitä tahansa on tapahtunut, kaiken takana on toiminut myös Pyhä Henki.
Kun rajallisuus konkretisoitui
Esko Kovero sanoo ihmettelevänsä elämää, sen usein kovin monimutkaisia kuvioita.
– En ahdistu avoimista asioista. Voin asettua myös tietämättömyyteen. Saan kulkea ihmetyksissäni levollisesti eteenpäin. Jumala antaa sille tilan. Niin kauan kuin on virtaa pohtia ja kyseenalaistaa asioita, päivät tuntuvat mielekkäiltä. Tämä ajatus on minulle kunnioitusta elämää kohtaan.
Toisaalta elämä on myös ravistellut. Ortodoksisuus on auttanut myös silloin, kun Esko Koveron molemmat vanhemmat kuolivat verrattain nuorina. Se oli kipeä paikka; eräänlainen tyhjiö, joka laittoi pohtimaan rajallisuutta. Usko täytti tyhjyyttä ja antoi evästä omalle matkalle.
– Rukousteni avulla haluan kantaa heitä siellä, missä he nyt kulkevat. Ikonien kautta käyn heidän kanssaan ikään kuin puhelinkeskustelua. Uskon siihen, että vanhempani ovat yhä läsnä elämässäni, seuraavat ja tukevat minua täällä maan päällä. He ohjaavat minua oikeaan suuntaan. Tunnen heidän läsnäolonsa.
Usko on joskus koetuksella
Esko Kovero myöntää, että välillä maailman melskeen keskellä usko on myös koetuksella.
– En syytä maailman ongelmista Jumalaa, mutta välillä hänen edessään jään ihmettelemään kaikkea tätä pahuutta, mitä ympärillä on. Uskon, että Hän kuitenkin kannattelee meitä kaikkia hyvään vievien valintojemme äärellä. Ehkä Hän unelmoi siitä, että me edes joskus vielä oppisimme rakastamaan elämää ja toisiamme.
Esko Kovero muistuttaa siitä, kuinka teatterissa puhutaan katarsiksesta, joka tarkoittaa äkkinäistä tunnetilaa, jännityksen laukeamista tai valaistumista, joka johtaa puhdistumiseen, palautumiseen ja elämänhalun voimistumiseen.
Kenties jotkut pyhät ihmiset ovat kokeneet jotain vastaavaa. Ainakin heistä näkyy ulospäin suuri rakkaus.
– Olen ollut tässä elämässä kaikki nämä vuodet etsintäretkellä. Ja se jatkuu. Ehkä voin vähän hipaista sitä pyhyyttä. Tunnen, että saan liikkua pyhyyden usvassa, välillä sen sisällä, välillä enemmän reunamilla – lähellä joka tapauksessa.
– Haluan uskoa hyvään, ja eiköhän jokainen aikuinen ihminen ymmärrä, miten parhaimmillaan tätä elämän valssia pitäisi tanssia, mutta aina se ei vain syystä tai toisesta onnistu, Kovero pohtii.
Välillä valssin pyörteissä kompastuu.
Osansa hyvään Esko Kovero tuntee antavansa näyttelijän työn, muun muassa Salatut elämät -sarjan kautta. Usein ihmiset pysäyttävät kadulla ja se ei näyttelijää häiritse, vaikka Ismona häntä siinä hetkessä puhutellaan.
Joskus palautteiden äärellä saa herkistyä. Kovero kertoo koskettavasta kohtaamisesta noin 12-vuotiaan huostaanotetun pojan kanssa. Elämä oli pojalle usein kovin rikkonaista.
– Poika kertoi luottamuksesta, jota hän roolihahmoni kautta koki: ”Kun se Ismo on aina siellä, pysyy eikä lähde pois”, oli lapsi kertonut. Ismo oli päivien turvasatama. Silloin tunsin, että työlläni on todella merkitystä.
Esko Kovero sanoo pyrkivänsä elämään niin, että itsellä ja läheisillä on hyvä olla.
– Perheessä otetaan ja annetaan. Välillä näkökulmia pitää tarkistaa, jotta päästään rauhassa eteenpäin. Koska kaikki olemme vuorovaikutuksessa toisiimme, kasvatamme toinen toisiamme. Kun ydinperheessä on tasapaino, laajenee sen suoma rauha myös muille. ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.” sitoo tämän ajatuksen elämään.
