Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanilla on takanaan vuosi virkavapaata Suomen Kansallisteatterista, ja toinen vuosi on vielä edessä. Lavalle hän ei ole noussut kuluneen vuoden aikana, mutta näytteleminen on jatkunut elokuvissa jopa ennätystahtiin: Björkman on ollut mukana seitsemässä eri elokuvassa.

– Houkutukset näyttelemiseen ovat aina suuret. Näyttämön jättäminen oli pitkän harkinnan tulos – se on ollut jo kauan niin suuri osa elämää.

Juuri nyt Björkman ei kaipaa teatterista mitään. Vapaa aika on tehnyt hyvää. Päivärytmi on muuttunut, iltaisin ei tarvitse kiirehtiä työhön ja viikonloput ovat vapaita. Välillä saa asettua lomapaikalle Viitasaaren rauhaan.

– Nyt olen voinut suunnitella eri tavoin myös tulevaa, Björkman sanoo.

Kirjoittamisen kaipaus kuljettaa kohti uutta vuotta.

– Uudessa vuodessa ollaan asioiden välissä. Voi miettiä mennyttä ja tulevaa aikaa ja pyrkiä samalla asettumaan tähän hetkeen. Silloin saa jäädä ihmettelemään.

Hannu-Pekka Björkman pohtii uuden edessä elämän ja taiteen yhteyttä.

– Taide peilautuu; kommunikoi taiteen tekijän omasta elämänkohdasta ulospäin. Taidetta ei pysty selittämään. Se on uskon tavoin aina mysteeri.

Syvimmät uskon kosketukset näyttelijä sanoo kokeneensa luostareissa, erityisesti Lintulan luostarissa, joka on hänelle rakas paikka. Björkman kertoo olleensa ennen joulua Valamon luostarissa Valamon ystävien kokouksessa. Siellä realisoitui konkreettisella tavalla joulupaasto.

– Olen huono paastoamaan. Ruokaa en juurikaan huomioi, mutta henkisellä puolella pyrin luomaan itselleni joitain rajoitteita, vaikka sosiaalisesta mediasta.

Björkmanin mukaan on kuitenkin tärkeää varjella hyvyyden läsnäoloa ja kiitollisuutta elämässään. Asettua yhä enemmän rukouksen äärelle, kukin voimiensa mukaan.

– Luostarit ovat rukouksen läpäisemiä. Lintulan luostarissa olen saanut kokea toisen, tästä ympäristöstä eriytyneen, pyhän maailman.

Mutta mitä on pyhyys? Se on Björkmanille suuri kysymys.

– Pyhyyden kokemuksista kertominen vesittää helposti syvän hetken. Sen vuoksi ne on hyvä jättää hiljaisuuden taakse. Sanat eivät tavoita sitä suurta kokemusta, jossa koet olevasi osa maailmankaikkeutta; tätä olemassa olevaa elämää, hetkeä, jossa sulaudut ikuisuuteen.

Björkman mainitsee joskus kirjoittamansa lauseen: ”Usko on Hengen aktiivista toimintaa Jumalan havaitsemiseksi.”

– Tarkoitan sillä sitä, että osa ikiaikaisesta yhteydestä tapahtuu meissä luonnostaan, mutta toisaalta meidän tulee harjoittaa uskoamme, tehdä työtä Hengen pysymiseksi meissä. Näin kaksi asiaa, tekemättömyys ja tekeminen yhdistyvät yhdeksi.

Hannu-Pekka Björkman kertoo myös kirjailija Antti Hyrystä, joka on joskus kirjoittanut novellissaan sunnuntaipäivästä, jolloin maailman päällä lepää pyhyyden huntu.

Kuitenkaan kärsimystä ei voi koskaan täysin unohtaa.

– Kärsimys – käsittämättömyys, jonka kanssa kamppailemme koko ajan – lepää myös pyhyyden, ihmeen hunnun alla. Voi vain kysyä: mitä ja miksi tämä kaikki on juuri tässä ja nyt?

Silti Jumalan yhteydessä elää lohtu. Björkmanille myös taiteen suuri merkitys on tuottaa ihmisille lohtua.

– Se ei tarkoita piilottamista tai unohtamista, vaan ikiaikaista muistamista.

Joulua Björkman kertoo viettäneensä lapsiperheessä valtaväestön tavoin.

– On varmasti hyvä karsia elämää, jopa joulua niin, että oleellinen tulee näkyväksi. Hengellisessä mielessä se on varmasti ensi kädessä rukouksen läsnäoloa.

Hannu-Pekka Björkmanille elämän kierrossa tärkeitä ovat iltarukoukset ja esirukoukset sairaiden ja kärsivien puolesta. Hän on saanut kokea rukouksen voiman myös sairastaessaan itse.

Björkman muistelee nunna Kristodulia, joka kirjoitti ihmisen olevan liturginen olento, joka löytää syvän sisäisen tyydytyksen Jumalan palvelemisesta.

– Jumalan palveleminen ei ole pelkästään jumalanpalveluksissa seisomista. Se on jatkuvaa elämistä, Pyhän Hengen jatkuvaa toimimista, usein myös jatkuvaa kamppailua. Maailmaan on helppo kadota.

Ja kuitenkin kaiken alku, kuten hengitys ja rukous, on jatkuvasti läsnä.

– On koskettavaa ja arvokasta saada kuulua omassa ortodoksisessa kirkossamme yhteiseen rukouksen jatkumoon. Kuten arkkipiispa Paavali sanoi: kristityt muodostavat piirin, jonka keskellä seisoo Kristus. Mitä lähempänä olemme Kristusta, sitä lähempänä olemme toisiamme.

Alexander Marschan oli jo 1960–70 luvuilla mukana seurakunnan toimikunnassa, joka tuki lahjoituksin vähävaraisia ja yksinäisiä vanhuksia. Vuoden 2006 lopulla Alexander Marschanin aloitteesta perustettiin Helsingin ortodoksisen seurakunnan yhteyteen rahasto vanhusten parissa tehtävän työn tukemiseksi. Hänen nimeään kantavalla rahastolla on autettu monia yksinäisiä ja vähävaraisia vanhuksia Helsingin ortodoksisen seurakunnan alueella. Juuri Alexander Marschanin rahasto on nimenä tuttu monille seurakuntalaisille. Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuusto hyväksyy vuosittain rahaston tilinpäätökset seurakunnan tilinpäätösten kanssa. Alexander Marschan toimi Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuuston jäsenenä vuosina 2007–2011.

Tunnustuksena mittavasta työstä arkkipiispa Leo myönsi Marschanille Pyhän Karitsan Ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin pääsiäisenä 2023. Kyseessä on Suomen ortodoksisen kirkon korkein tunnustus.

Äidin muistoa kunnioittamassa

Alexander Marschan halusi nimeään kantavalla rahastolla vaalia ja kunnioittaa äitinsä muistoa:

– Halusin kunnioittaa edesmenneen äitini muistoa ja elämänfilosofiaa perustamalla rahaston yksinäisten vanhusten henkisen ja aineellisen ahdingon helpottamiseksi. Auttaessaan ventovieraita ihmisiä äidilläni oli tapana sanoa, että ”Antajan käsi ei köyhdy”. Hän noudatti tätä Raamatun ohjetta ja auttoi kaikkia, jotka häneltä apua pyysivät. Äitini eli toisten hyväksi unohtaen itsensä, Marschan sanoo.

– Lääketiede on tehnyt viime vuosikymmeninä monia merkittäviä aluevaltauksia sairaanhoidon alalla. Pitkälle kehittyneen kirurgian ja lääkityksen ansiosta on pystytty parantamaan ihmisten elämänlaatua ja pidentämään elinikää. On kuitenkin hyvä muistaa, että nykyiset lääkintäkeinot ani harvoin parantavat sairasta ihmistä kokonaisvaltaisesti. Ikääntymisen myötä toipuminen jää vajavaiseksi, ja lisätaudit aiheuttavat uusia ongelmia entisten rinnalle. Ihminen haurastuu vanhetessaan, ja moni vanhus jää usein vuodepotilaaksi. Käydessäni hoivakodeissa tapaamassa yksinäisiä, avuttomia vanhuksia olen kerta toisensa jälkeen voinut aistia ihmisläheisen ja kasvotusten tapahtuvan kohtaamisen merkityksen.

Rahaston tuottoa on jaettu seurakunnan diakonian harkinnan ja päätösten mukaisesti avustuksina jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Tänä aikana rahasto on auttanut satoja, ellei tuhansia vanhuksia.

– Toivon ja uskon, että perustamallani rahastolla tulee olemaan vastedeskin tehtävää tällä saralla.

Hengellinen ulottuvuus on tärkeä

Tällä hetkellä Marschan toimii konsulttiyritys NestorPartnersin jäsenenä. Maailmanlaajuisen Rotary-liikkeen aate on myös tullut hänelle tutuksi ja läheiseksi jo pidemmältä ajalta. Kielitaito on Marschanin suvussa pysynyt vahvana: suomen, ruotsin, venäjän ja englannin kielten lisäksi Alexander Marschan puhuu sujuvaa saksaa.

Professori Alexander Marschan on saanut uransa aikana myös aiemmin lukusia korkea-arvoisia ansiomerkkejä ja tunnustuksia. Hän on myös saanut vastaanottaa kolmen tunnetun yliopiston kunniatohtorin arvon. Joitakin vuosia sitten hänet kutsuttiin Saksassa toimivan Euroopan luonnontieteiden akatemian jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi vastuualueenaan Suomi.

– Arvostan erityisen paljon Uspenskin katedraalissa pääsiäisenä saamaani tunnustusta, koska se antoi minulle sitä hengellistä ulottuvuutta, jota ihminen niin usein kaipaa.

Alexander Marschan on sekä tutkijana että yritysmaailmassa pitkään mukana olleena hankkinut erityisosaamisensa perehtymällä poliittisten ja taloudellisten muutoksiin maailmalla. Hän on seurannut erityisesti Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä tapahtuvaa kehitystä. Marschan toimi kolmisen kymmentä vuotta KONE-hissiyhtiön ylimmän johdon neuvonantajana Neuvostoliiton ja Venäjän asioissa. Sen jälkeen hän on konsultoinut saksalaisia yrityksiä Venäjään liittyvissä kysymyksissä. Monipuoliset suhteet Venäjän päättäjiin, vaikuttajiin, yliopistoihin ja akatemioihin ovat syntyneet vuosikymmenten saatossa. Venäjän valtio on myöntänyt Marschanille vuonna 2005 Ystävyyden kunniamerkin, joka on korkein ulkomaiselle henkilölle osoitettu huomionosoitus. Hän on myös Alexander Nevskin ritarikunnan jäsen.

Kun vallanhimo sokaisee

Venäjän käymä hyökkäyssota Ukrainassa on Marschanille raskas, ja hän näkee historian toistavan itseään.

– Isoisäni onnistui kuin ihmeen kautta pakenemaan vaimonsa ja lastensa kanssa Pietarista Suomeen Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen myllerryksessä. Kohtalo kohteli sinne jääneitä suvun jäseniä sangen karusti. Viha hallitsi Venäjää ja väkivaltaisuus nousi pintaan. Venäläinen yhteiskunta piti muokata uuteen uskoon – hävittämällä entinen. Lukemattomat tragediat ja sanoin kuvaamattomat kärsimykset seurasivat toisiaan. Venäjän vallankumous jätti pysyvät jäljet venäläiseen yhteiskuntaan, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä. Nyt Venäjän johto käy julmaa tuhoamissotaa Ukrainassa, johon se hakee oikeutta vedoten Korkeampaan. Vallanhimo on sokaissut valtaapitävien mielen.

– Kumarran syvää kiitollisuutta tuntien isoisäni ja hänen perheensä sekä vanhempieni muiston edessä. Heitä en unohda koskaan – he ovat ajatuksissani aina läsnä.

– Kun katselen tämän päivän maailman tapahtumia, tuntuu siltä, että olemme etääntyneet kristinuskostamme, sen perimmäisestä sanomasta. Mieleeni tulevat Vapahtajamme sanat: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille”. Jos ihmiset noudattaisivat Vapahtajamme kehotusta, maailma näyttäisi tänä päivänä sangen toisenlaiselta! Aika on rajaton, mutta päivämme eivät – käyttäkäämme rajallista aikaamme toisten ihmisten huomioonottamiseen.

Pääkuva ylhäällä: Professori Alexander Marschan sai Pyhän Karitsan Ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin piispa Sergein kädestä Uspenskin katedraalissa – vieläpä pääsiäisenä. Tapauksen kunniaksi otettiin yhteiskuva Marina-vaimon kanssa.
– Uspenskin katedraali on ollut minulle aivan lapsuudesta saakka hyvin rakas.  Katedraalilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni, ja lapsuuteni muistot liittyvät suuriin kirkollisiin juhlapäiviin siellä. Silmieni edessä näen vanhempani, sukulaiseni ja ystäväni seisomassa vakituisiksi muodostuneilla paikoillaan kirkossa.

Filantropian syyrialaisen kumppanijärjestön, GOPA-DERD:n* johtaja arkkimandriitta Meletius ja varajohtaja Sara Savva vierailivat Suomessa marraskuussa, ja matkansa aikana he ehtivät piipahtaa kaikkien hiippakuntien alueella. Vieraat osallistuivat muun muassa syyrialaiseen iltaan Rovaniemellä, vigiliaan Uspenskin katedraalissa ja arabiankieliseen liturgiaan Kotikirkossa Helsingissä ja tapasivat arkkipiispa Leon Valamon luostarissa.

– On suorastaan paradoksaalista, että voi tuntea niin suunnatonta lämpöä yhdessä maailman kylmimmistä maista. Tunnemme uskonveljiemme ja -sisartemme rakkauden sekä heidän tukensa – meitä ei ole jätetty yksin, arkkimandriitta Meletius sanoo.

Maailmanpoliittinen tilanne ja Ukrainan sota heijastuu koko ortodoksiseen maailmaan, mutta Syyria on elänyt keskellä sotaa jo 12 vuotta.

– Jokaisessa maassa kirkolla on omat taistelunsa ja haasteensa, ja meidän on valittava oikeanlaiset ”aseet” selättääksemme ongelmat. Tilanne Syyriassa on hyvin vaikea, sillä pitkään jatkunut sota on tuhonnut maan talouden, ja suurin osa kansasta elää köyhyydessä.

Ja köyhyydellä isä Meletius tarkoittaa todellista köyhyyttä: autoihin ei ole polttoainetta, sairaille ei ole lääkkeitä – etenkään syöpälääkkeitä – ja monissa perheissä ei ole varaa syödä kahta ateriaa päivässä. Yli 90 prosenttia syyrialaisista elää köyhyysrajan alapuolella.

Sodan lisäksi Syyriaa ovat kurittaneet Euroopan unionin ja muun läntisen maailman talouspakotteet sekä valtaisa inflaatio: tällä hetkellä yksi dollari vastaa 14 000 Syyrian puntaa, kun aiemmin dollarilla sai 50 Syyrian puntaa.

Syyria-pakotteet on kohdistettu Assadin hallintoon ja sen kannattajiin sekä hallinnosta hyötyviin talouden aloihin. Kuitenkaan pakotejärjestelmä ei kieltäisi EU:ta viemästä maahan elintarvikkeita, lääkkeitä tai terveydenhuollon laitteita eikä se virallisesti kohdistu Syyrian terveydenhuoltojärjestelmään.

Voimia tavallisilta ihmisiltä

Helmikuun 2023 alussa tapahtunut maanjäristys lisäsi entisestään Syyrian väestön kärsimystä.

Isä Meletius arvioi, että koettelemusten vuosien aikana kirkko on auttanut kansalaisia enemmän kuin hallitus.

– Kaikki eivät luota hallitukseen, mutta kirkkoon luotetaan. Joillekin alueille hallituksen edustajat eivät voi mennä lainkaan, mutta me pääsemme näillekin alueille viemään tarvikkeita ja apua. Meillä on ollut alusta saakka sama periaate saman kuin laupiaalla samarialaisella, eli me autamme kaikkia vakaumukseen katsomatta.

Haastavien olosuhteiden keskellä toivon ja voimavarojen ylläpitäminen ovat elintärkeitä.

– Saamme toivoa tavallisilta ihmisiltä, sillä syyrialaiset ovat hyvin sinnikkäitä. Pitkittyneestä sodasta huolimatta he jaksavat vielä hymyillä ja auttaa lähimmäisiään. Itsekin saan voimaa heiltä: jos he selviävät, minäkin selviän, varajohtaja Sara Savva sanoo.

Myös autettavien osoittama luottamus on tärkeä voimavara.

– He luottavat meihin, koska me pidämme lupauksemme. Syyriassa tavalliset ihmiset toivovat rauhaa ja turvallisuutta; he toivovat voivansa lähettää lapsensa kouluun, maksaa vuokransa ja elää aivan tavallista elämää – he eivät haaveile luksuksesta, vaan normaalista elämästä, Savva tähdentää.

Molemmat kiittävät Filantropian sitoutuneisuutta auttamiseen Syyriassa, missä järjestö on ollut mukana nyt viiden vuoden ajan – ja hankkeelle toivotaan jatkoa.

– Haluamme näyttää lahjoittajille Suomessa, että tällä työllä on merkitystä – ja samalla haluamme kiittää heitä. Pyydämme suomalaisilta myös hengellistä tukea ja esirukouksia.

Vaikka Syyriassa ollaan tietoisia Ukrainan sodasta ja kiristyvästä tilanteesta Euroopassa – Lähi-idästä puhumattakaan – syyrialaiset kamppailevat ensisijaisesti omien, jokapäiväisten ongelmiensa kanssa.

– Pitkittynyt sota on aiheuttanut sen, että Syyriassa ihmisillä on voimia keskittyä vain selviämiseen päivästä toiseen. Hyvä esimerkki tästä on koronapandemia, josta Syyriassa ei juuri jaksettu välittää tai pelätä sitä – tai edes suojautua taudilta. Syyriassa oli jo tuolloin paljon vakavampia terveysriskejä muun muassa puutteellisen terveydenhuollon tai lääkepulan takia. Toivomme, että Syyriaa ei unohdeta.

Toki syyrialaiset tuntevat myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan, sillä he tietävät, millaista on elää sodan jaloissa. Sitä paitsi avuntarvitsijoiden joukko ei suinkaan vähene, vaan kasvaa: heitä on tällä hetkellä 15,3 miljoonaa, kun vastaava luku oli edellisvuonna 14,6 ja sitä edellisenä 13,5 miljoonaa. – Me pystyimme auttamaan viime vuonna 2,5 miljoonaa ihmistä suoraan ja epäsuorasti neljää miljoonaa.

Yhtenäisyyttä etsimässä

Oman maansa tilanteen ohella isä Meletius kantaa huolta myös ortodoksien yhtenäisyydestä globaalilla tasolla.

– Ortodoksisuuden tilanne ei ole hyvä tällä hetkellä. Minusta politiikka sotkeutuu nyt ortodoksiseen hengellisyyteen, eikä niin pitäisi olla. Ortodoksien pitäisi keskustella keskenään, sillä yhtenäisyys on voimamme. Lisäksi meidän pitäisi kuunnella toisiamme paljon enemmän, ja nyt emme kuuntele. Jos alamme kuunnella toisiamme, kirkkomme voi eheytyä – mutta jos emme muuta suuntaa, lopputulos ei tule olemaan hyvä. Ortodoksinen kirkko on selvinnyt jo yli 2000 vuotta eikä kukaan voi horjuttaa sitä juuriaan myöten – mutta siitä huolimatta on korkea aika sille, että maailman ortodoksit alkaisivat tehdä yhteistyötä.

Savva muistuttaa, että apostolit Pietari ja Paavali perustivat Antiokian patriarkaatin.

– Apostolit varmastikin ajattelivat, että kirkko yhdistää ihmisiä. Uskon, että kirkkomme täytyy yhdistyä – se on uskovien ainoa todellinen turvasatama. Kristuksen risti on yksi, ja meidän tulee olla yhtä. Meidän pitäisi ajatella kuten Herramme, eli laittaa kirkkomme etu ensi sijalle, ei politiikkaa.

Antiokian ja koko Idän patriarkaatti on yksi viidestä alkuperäisestä ns. vanhasta patriarkaatista. Neljä muuta ovat Rooman, Konstantinopolin, Aleksandrian ja Jerusalemin patriarkaatit. Näistä yhdestä (Rooma) muodostui paavin johtama roomalaiskatolinen kirkko.

*The Department of Ecumenical Relations and Development. The Greek Orthodox Patriarchate of Antioch and all the East

Pääkuva ylhäällä: GOPA-DERD:n johtaja, arkkimandriitta Meletius ja varajohtaja Sara Savva Valamon luostarin pääkirkossa marraskuussa 2023. Kuva: Filantropia