Korkeasti pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, korkea-arvoiset piispat, rakkaat lapset Herrassa.

Tänään Herramme ja pelastajamme Jeesus Kristus muistuttaa meitä siitä, miten Mooses nosti erämaassa käärmeen ylös käsivarsilleen. Jumala oli johdattanut kansansa pois Punaisen meren halki, pois Egyptistä ja kohti luvattua maata. Ruokkiakseen kansaansa Jumala lähetti mannaa taivaasta vahvistamaan heitä heidän matkallaan. Mutta ihmiset kävivät kärsimättömiksi (4. Moos. 21:4).

Kärsimättömyys. Jokainen tuntee sen kiusaukset, jopa niin, että se voi vaikuttaa arkipäiväiseltä. Tunnemme päivittäin elämämme käänteissä kiusausta kärsimättömyyteen. Jo silkat mitättömät vaikeudet voivat herättää kärsimättömyytemme: liikenneruuhka, pitkä odotus jonossa, hukatut silmälasit tai avaimet. Ja tietenkin vakavammissa tilanteissa saatamme joutua kärsimättömyyden tilaan miettien, kuinka kauan tämä vielä kestää tai kauanko meidän olisi kestettävä. Kärsimättömyyden kiusaus on erityisen suuri aina silloin kun Jumalan kansaa kutsutaan suuriin uskon tekoihin.

Tänään juhlimme Ekumeenisen patriarkaatin Suomen ortodoksiselle kirkolle myöntämän autonomian satavuotisjuhlaa. Annamme kunnian ja kiitoksen Jumalalle jokaisesta uskovaisesta ortodoksikristitystä, joka on tehnyt uskossa työtään kirkollisen itsenäisyyden puolesta ja myös uhrannut paljon Suomen kirkon kasvun eteen sen varhaisina vuosina. On aivan varmaa, että myös teidän siunatut edeltäjänne ovat tunteneet kärsimättömyyden kiusauksen. Heidän on täytynyt ajatella: kuinka kauan joudumme vielä kestämään ennen kuin Jumala vastaa rukouksiimme? Nämä ovat ymmärrettäviä kysymyksiä, mutta samalla kärsimättömyyden kiusaus voi johtaa vihaan ja halveksuntaan.

Kun Israelin kansa kävi kärsimättömäksi erämaassa, he vihastuivat Jumalaan ja asettuivat häntä vastaan sanoen: ”Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!” (4. Moos. 21:5) Ihmiset rohkenivat jopa halveksua sitä ruokaa, jonka Jumala heille antoi evääksi matkalla luvattuun maahan.

Kärsimättömyys on vaarallista, sillä se voi johtaa ajattelemattomiin sanoihin ja tekoihin. Kärsimättömästi puhutut tylyt ja loukkaavat sanat voivat vahingoittaa suhteita niin ystäviin kuin lähimmäisiin; ne voivat rasittaa rakkauden siteitä perheissä ja ystävyyksissä; ne voivat johtaa jopa väkivaltaan ja vihanpitoon. Näemme tämän perheissämme, kirkoissamme, kylissämme ja kaupungeissamme. Suomen ortodoksinen kirkko on, jokaisen muun kirkon tapaan, myös tuntenut epäystävällisten, vihassa ja kärsimättömyydessä lausuttujen sanojen pistot. Mutta viha ja kärsimättömyys eivät yksin vahingoita suhteitamme maan päällä, vaan ne vahingoittavat suhdettamme Jumalaan. Viha ja kärsimättömyys kiusaavat meitä tarkoituksenaan, että hylkäisimme Jumalan ja etsisimme oman tahtomme täyttymistä.

Kun Israelin kansa teki syntiä ja asettui uhmaamaan Jumalaa, ilmestyi heidän joukkoonsa lauma myrkkykäärmeitä ja monet saivat puraisun ja kuolivat. (4. Moos. 21:6) Meitä eivät ehkä myrkkykäärmeet puraise, mutta kärsimättömyys ja viha myrkyttävät edelleen ihmissydämiä synnin kuolettavalla myrkyllä ja aiheuttavat näin suurta kärsimystä maailmassa.

Tänään Herramme Jeesus Kristus muistuttaa myös, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Kun Jumalan kansa erämaassa ymmärsi syntinsä, he huusivat Jumalalta armoa ja Jumala käski Moosesta tekemään pronssisen käärmeen ja asettamaan sen seipääseen. Sen jälkeen he, joita synnin piikki oli pistänyt, saattoivat katsoa pronssikäärmeeseen ja he parantuivat.

Tämän vuoksi Herramme sanoo meille: ”niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:14-15) Jeesus puhuu tässä hänen ristiinnaulitsemisensa mysteeristä, ja siitä miten me voimme löytää parannuksen ja ikuisen elämän hänen täydellisen uhrinsa kautta. Kun kärsimme synnin myrkystä, kärsimättömyyden ja vihan myrkystä, luomme katseemme ristiinnaulittuun Messiaaseen ja hänessä löydämme pelastuksen. Sillä Kristuksen ristiinnaulitsemisessa tapaamme täydellisen kärsivällisyyden.

Ja on sopivaa, että pyhä apostoli Paavali muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen risti on todellinen kunniamme (Gal. 6:14), sillä risti on Jumalan kärsivällisyyden ja rakkauden lähde. Kristus ei vaatinut saada omaa tahtoaan läpi, hän ei pakottanut ihmisiä tahtoonsa, vaan pikemminkin hän rakasti täydellisellä rakkaudella ja kantoi ihmiskunnan synnin täydellisellä kärsivällisyydellä. Kantamalla meidän syntimme Jumala tarjoaa meille anteeksiannon, sovituksen ja ikuisen elämän – aivan kuten psalmissa laulamme: ”Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.” (Ps. 103:8) Kun saamme osaksemme Jumalan kärsivällisen ja rakastavan anteeksiannon, vahvistumme ja innoitumme rakastamaan ja antamaan anteeksi toisille Jumalan armon ja kärsivällisyyden mukaisesti. Kärsivällisyydessä annamme Jumalalle tilaa tehdä mahtavia tekojaan meissä ja meidän kauttamme, hänen tahtonsa mukaisesti ja sellaisena hetkenä joka hänelle sopii.

Ajatelkaamme hetki Joosefin, Jaakobin lempipojan, tarinaa. Muistatte, miten Joosefin veljet kadehtivat tätä ja miten he vihassaan pettivät tämän, veivät häneltä vaatteet, heittivät kuoppaan ja jättivät sinne kuolemaan. Sitten kauppiaat ottivat Joosefin vangikseen ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Silti Jumalan johdatuksesta Joosef päätyi palvelijaksi faaraon palatsiin. Kun Jumala teki suuria ihmeitä Joosefin kautta, asetti faarao hänet koko Egyptin talouden hallitsijaksi ja asioidensa hoitajaksi. Kun sitten iski nälänhätä, tulivat Joosefin veljet Egyptiin pyytämään apua. Tuona hetkenä Joosefilla oli kaikki oikeus osoittaa kärsimättömyyttä ja vihaa. Hänellä oli myös täydellinen tilaisuus kostaa ja pistää veljensä maksamaan heidän tekemistään vääryyksistä. Mutta jumalallisella kärsivällisyydellä, rakkaudella ja armolla, suorastaan rakkauden kyynelillä Joosef antoi heille anteeksi ja toivotti heidät tervetulleiksi ja soi heille turvaa ja huolenpitoa. Tämä on sitä kärsivällistä rakkautta, jota Jumala kutsuu meitä jakamaan maailmaan.

Tänään meillä on valtava ilo juhlia Suomen ortodoksisen kirkon satavuotiasta autonomiaa ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa. Eräs vanhempien suurimmista iloista on nähdä Jumalan toimivan lapsissa ja heidän kauttaan heidän kasvaessaan ja kehittyessään. Nyt Äitikirkko iloitsee ja kiittää Jumalaa, joka on osoittanut niin suurta armoaan Suomen kirkolle. Ylistämme Jumalaa, joka on antanut meille aarteen ”saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” (2.Kor. 4:7)

Kiitämme Jumalaa kaikista uskovaisista, jotka ovat tulleet ennen meitä sekä kaikista, jotka ovat palvelleet, rukoilleet ja tehneet työtä kärsivällisyydessä ja rakkaudessa Kristuksen ruumiin rakentamisessa. Rukoilemme vakuuttuneina, että Jumala jatkaa Suomen ortodoksisen kirkon ja sen kaikkien uskovaisten vahvistamista, ohjaamista ja siunaamista. Samaan tapaan kuin Jumala liittää äidin tämän lapsiin ylitsevuotavalla rakkaudella, loppumattomalla rukouksella ja epäitsekkäällä uhrautumisella, toivomme Jumalan yhä vahvistavan ja syventävän edelleen Konstantinopolin Äitikirkon ja sen rakkaan tytärkirkon, Suomen kirkon välisiä yhteyden siteitä.

Toivomme myös, että sadan vuoden päästä Jumala antaa lastenlastemme seistä tällä pyhällä paikalla, vakaina ortodoksisessa ja kristillisessä uskossaan, kohottaa äänensä lauluun yhdessä pyhien ja enkelien kanssa ja ylistää ja kunnioittaa taivaallista isäämme Jumalaa, hänen poikaansa Herraamme ja Vapahtajamme Jeesusta Kristusta ja kaikkipyhää hyvää ja eläväksitekevää Henkeä. Aamen!

Teidän Kaikkipyhyytenne, Konstantinopolin uuden Rooman arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos, Korkeasti Pyhitetyt ja Siunatut esipaimenet, Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet.

Tervehdin teitä, isämme ja esipaimenemme Bartolomeos ja kaikkia tänne Jumalansynnyttäjän katedraaliin kokoontuneita tänä juhlapäivänä, jota vietämme Ekumeenisen patriarkaatin 100 vuotta sitten Suomen ortodoksiselle arkkipiispakunnalle myöntämän kirkollisen autonomian kunniaksi. Erityisesti iloitsen nähdessäni paikalle saapuneita lapsia ja nuoria.

Olemme syvästi kiitollisia siitä, että olemme saaneet teidät vieraaksemme. Edellisen virallisen vierailunne yhteydessä vietimme autonomiamme 90-vuotisjuhlaa. Tuolloin saimme johdollanne kokea olevamme yhden jakamattoman apostolisen ja katolisen kirkon lapsia yli kieli- ja kansallisuusrajojen.

Koen, että tänään läsnäolonne täällä on vielä tärkeämpää. Te tuotte persoonallanne ja läsnäolollanne meille tänne kokoontuville iloa, uskallusta ja voimaa pysyä uskollisina ortodoksisen kirkon hengellisinä lapsina nyt voimakkaasti muuttuneessa maailmassa.

Päivän evankeliumitekstistä nousee eräs ajatus, jonka haluaisin jakaa tänään kanssanne. Taustana tiedämme, että Israel purnasi Jumalaa ja Moosesta vastaan sen takia, ettei heidän vaelluksensa autiomaan halki päättynyt koskaan. Jumala rankaisi heitä lähettämällä myrkkykäärmeitä, jotka purivat, niin että monet heistä kuolivat. Jumalan käskystä Mooses teki silloin vaskikäärmeen ja asetti sen ylös tangon päähän. Kaikki, joita käärme puri, mutta jotka katsoivat vaskikäärmeeseen, pelastuivat.

Kristus kutsuu meitä tekemään hänen kanssaan saman, minkä israelilaiset tekivät vaskikäärmeen kanssa: että hädässämme katsomme häneen. ”Kiinnittäkää katseenne Jeesukseen”, luemme Heprealaiskirjeestä (3:1).

Kuten hyvin tiedätte, suurta hätää kokevat tänä päivänä hyökkäyssodan tieltä Venäjälle pakkosiirretyt ukrainalaislapset. Haluan puhua suoraan, sillä lapset ovat lähellä myös Teidän Kaikkipyhyytenne sydäntä. Suurin osa pakkosiirretyistä lapsista on asunut ukrainalaisissa orpo- ja ryhmäkodeissa. Lastensiirrot täyttävät sotarikoksen tunnusmerkit, mutta vielä huolestuttavammaksi tilanteen tekee se, että Venäjän ylläpitämillä leireillä on yritetty opettaa unohtamaan lasten ukrainalainen identiteetti.

Lapset ovat pyhiä ja ortodoksinen kirkkomme on kutsuttu suojelemaan lapsia ympäri maailmaa. Lasten pyhyyttä ei voi verrata tai palauttaa mihinkään heidän yksittäiseen piirteeseensä, sillä pyhyydestä itsestään puuttuu vertailun periaate. Tämä tarkoittaa, että lapsen arvo ei asetu vain moraalisen mittarin yläpäähän, vaan kokonaan sen ulkopuolelle.

Entä mitä sanomme keskuudessamme oleville ukrainalaisille pakolaisäideille, jotka ovat erossa lapsistaan, läheisistään, rakkaistaan? Kun sanat eivät riitä, tehtävämme on kanssaelää ihmisten kärsimyksissä, mutta päivän evankeliumin hengen mukaisesti myös katsoa yhdessä kohti Kristusta. Lopulta se, että kaikkivaltias Jumala on tullut pieneksi lapseksi ihmisen tähden, on ratkaiseva todistus hänen rakkautensa lopullisesta voitosta. Olen vakuuttunut, että tämä ikivanha totuus – Jumala on rakkaus – on aina uusi. Emme ole koskaan valmiita käsittämään tämän rakkauden todellista suuruutta.

Teidän Kaikkipyhyytenne. Näillä sanoilla haluan tervehtiä teitä Suomen ortodoksisen kirkon nimissä ja toivottaa teidät ja kunnioitetun seurueenne tervetulleeksi tänne teitä rakastavan seurakunnan keskelle.

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vieraili lauantain kuluessa ensimmäiseksi Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkossa Klaukkalassa. Ohjelmassa oli muun muassa rovasti Teo Merraksen kertomana lyhyt alustus kirkon historiasta.

Sitä ennen patriarkkaa oli odottamassa veljiensä kanssa pieni Silvia-tyttö, joka sai ojentaa patriarkalle kukkakimpun. Patriarkka jakoi lapsille myös pieniä rukousnauhoja ja myöhemmin Kaunisniemen leirikeskuksessa hän jakoi nuorille kauniissa viininpunaisessa lahjakääreessä olevia kullanvärisiä ristejä.

Ekumeenisen patriarkkamme johdatti Kaunisniemeen kaunis havuista ja kukista tehty ”vihreä polku”. Heti patriarkan saavuttua toimitettiin rukouspalvelus Ukrainan sodan uhreille. Ekumeeninen patriarkka piti lyhyen puheen, jossa hän jälleen kerran tuomitsi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja kiitti suomalaisia ja Suomen ortodoksista kirkkoa heidän tuestaan Ukrainalle ja ukrainalaispakolaisille. Patriarkka myös vakuutti tukeaan Ukrainalle aina sodan voittoisaan loppuun saakka.

Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova toi oman tervehdyksensä, missä hän toi esiin, että valo voittaa pimeyden, ja myös hän kiitti Ukrainan saamasta tuesta.

Sen jälkeen patriarkka istutti kriminlehmuksen yhdessä arkkipiispa Leon kanssa tulevienkin sukupolvien iloksi.

Vihreänä patriarkkana tunnettu patriarkka Bartolomeos sai kosketuksen perisuomalaisuuteen nauttiessaan nokipannukahvit järven rannassa, ja kahvittelun lomassa järjestyi myös selfietuokioita kirkkomme nuorten kanssa; heitä oli saapunut Oulusta saakka.

Ristisaatossa Uspenskiin

Samaan aikaan Pyhän Kolminaisuuden kirkolla koettiin juhlahumua Treffit Troitsassa -tapahtumassa, joka alkoi kello 10 rukouspalveluksella ja jatkui aina kello 16 alkavalla ristisaatolla Uspenskin katedraalille, missä toimitettiin patriarkaalinen kiitosrukouspalvelus kello 17:00 alkaen. Ristisaaton etenemistä tallennettiin muun muassa drone-kuvauksen avulla. Patriarkka Bartolomeos puhui kiitosrukouspalveluksessa täpötäydessä Uspenskin katedraalissa.

– Tänään te olette yksi osa kansainvälisten kirkkojen yhteisöä ja edustatte siinä merkkiä vakaudesta ja täyttymyksestä. Mutta samalla edustatte toivon majakkaa, joka odottaa avoimessa tulevaisuudessa kaikkia niitä, jotka lepäävät Jumalan rajattoman armon varassa, patriarkka lausui.

Tulevaisuuden kohtaamisesta hän kehotti meitä:

– Pysykää avoimina maailmalle ympärillänne ja ottakaa muutokset vastaan luottaen Herraan, vailla pahuuden pelkoa.

Näin hän pohjusti rakkaudellisia ohjeitaan ja antoi puheessaan kirkollemme kolme tulevaisuuden suuntaviivaa, jotka ovat: avoimuuden, inklusiivisuuden ja nuoruuden henki.

– Pysykää avoimina maailmalle ympärillänne ja ottakaa muutokset vastaan luottaen Herraan, vailla pahuuden pelkoa. Nykyisen maailman viestintä ja teknologia kehittyvät koko ajan. Olemme astumassa tekoälyn aikaan, joka tulee kirjaimellisesti muuttamaan maailmamme sellaisena kuin me nyt sen tunnemme. Ortodoksisen kristillisyyden tulevaisuus riippuu siitä, miten vastaamme ja liitymme tähän todellisuuteen samalla säilyttäen uskomme ja perinteemme periaatteet, patriarkka sanoi.

Inklusiivisuuden ajatukseen hän johdatti sanoilla:

– Varmistakaa ja edistäkää kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan inklusiivisuutta. Tämä oli taatusti kaikkein varhaisimman apostolisen yhteisön näky, jonka hengessä he täyttivät Herran käskyä ”mennä kaikkialle maailmaan ja julistaa evankeliumi kaikille luoduille.” (ks. Mark. 16:15) Kunnioitettava edeltäjämme Konstantinopolin istuimella, pyhä Johannes Krysostomos tulkitsi, että ”kaikki luodut” tarkoittaa koko luotua luomakuntaa.

Nuoruuden hengen vaalimisesta hän sanoi:

– Viimeiseksi älkää laiminlyökö velvollisuuttanne tukea nuorempaa sukupolvea. Kuten olemme toistuvasti tuoneet esille, nuoret mielet ja sydämet keskuudessamme eivät merkitse vain kirkkomme tulevaisuutta vaan sen nykyisyyttä. Meidän on löydettävä tapoja, joilla otamme nuoret miehet ja naiset mukaan kaikkiin kirkon elämän, hallinnon ja palvelun muotoihin. Nuoret tulisi kohdata niin liturgiassa kuin johtoasemissa, unohtamatta lähetys- ja avustustyötä. Nuorisomme tuovat yhteisöihimme uusia näkökulmia ja energiaa, uudistunutta elämää ja henkeä. Nuoret tarjoavat perustuksen kirkolle, joka haluaa pysyä relevanttina maailmassa ja yhteydessä sen ongelmiin. Nuoret opettavat meitä olemaan pelkäämättä muutoksia ja kehitystä. He muistuttavat meitä siitä, että kirkon rooli ja vastuu ei kuulu johonkin kaukaiseen ”kulta-aikaan” tai yhteenkään utooppiseen tulevaisuudennäkymään, vaan nykyisyyden haastavaan todellisuuteen. 

Lue patriarkan ikimuistoinen puhe kokonaisuudessaan täältä.

Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen kanssa palvelusta toimitti Uspenskin papisto.

Päivän päätteeksi oli vuorossa autonomian 100-vuotisjuhlaillallinen kutsuvieraille.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo puhui tilaisuudessa autonomian 100-vuotisjuhlaillallisella. Isä esipaimen muisteli puheessaan kirkkomme sitkeyttä ja päättäväisyyttä vaikeuksien keskellä ja visioi valoisia tulevia päiviä koettelemuksista huolimatta.

– Kirkkomme sai Ekumeeniselta patriarkaatilta autonomian monien kärsimyksen vuosien jälkeen. En kuitenkaan halua antaa kärsimykselle viimeistä sanaa, vaikka nyt sata vuotta myöhemmin Venäjän hyökkäyssota ja patriarkka Kirillin vääristynyt oppi pyhästä sodasta tuovat jälleen kärsimystä miljoonille ihmisille. Rukoilen lakkaamatta Venäjälle pakkosiirrettyjen lasten ja Ukrainasta paenneiden tämän ajan evakkojen puolesta. Rukoilen, että he löytävät maastamme turvan ja kirkostamme lohdun, isä esipaimen lausui.

– Uskon edelleen, että maailma on pohjimmiltaan hyvä ja kaunis. Pelkkä asenne ei kuitenkaan auta näkemään tätä luomakunnan alkuperäistä hyvyyttä. Tarvitaan uskoa. Ja usko on elämänasenne, jossa kasvamme vain pienin askelin, kriisien ja koetusten kautta. – – – Kun historian lehdet ovat kääntyneet, tulevaisuuden sivut odottavat kirjoittamista. Paikalliskirkkomme tähänastinenkin tarina on oikein nähtynä tarina toivosta, rohkeudesta ja yhteenkuuluvuudesta. Siksi uskon, että kirkkomme on tulevaisuudessakin jotain suurta: vastuullinen, vieraanvarainen, elävä ja ulospäin avautuva yhteisö, joka tarjoaa paikan henkiselle ja hengelliselle kasvulle, ymmärrykselle ja elämän merkityksen löytämiselle kaikenikäisille – olipa heidän taustansa mikä tahansa.

Tervehdyksensä toi myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma ja Helsingin katolisen hiippakunnan emeritus-piispa Teemu Sippo.

Juhlallisuudet jatkuvat sunnuntaina patriarkaalisella liturgialla Uspenskin katedraalissa ja jatkuvat kirkkokansan yhteisellä lounaalla ravintola Sipulissa.

Pääkuva ylhäällä: Ukrainasta sotaa paennut, kohta kahdeksan vuotta täyttävä Miloslava Chyhryn kiipesi luontevasti patriarkan seuraksi laiturin penkille. Miloslava sai kasteen Suomessa viime syksynä. Hänen pieni kotikaupunkinsa Ukrainassa sijaitsee lähellä Odessaa. Miloslavan äiti on valokuvaaja, joka avustaa muun muassa Helsingin ortodoksista seurakuntaa ja Aamun Koittoa.

Juttua muokattu 2.11.2023 klo 14:50 korjaamalla tytön nimi Miroslavasta Miloslavaksi.

Suomen ortodoksinen kirkko – seuraava vuosisata

Korkeasti pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo,

Mitä kunnioitettavimmat piispat,
arvoisat kirkolliset ja yhteiskunnalliset päättäjät,
rakkaat Suomen ortodoksisen kirkon pojat ja tyttäret,

Tänään olemme kokoontuneet juhlavasti muistelemaan Ekumeenisen patriarkaatin Suomen ortodoksiselle kirkolle myöntämän autonomian satavuotista taivalta ja myös nöyrästi katsahtamaan rakkaan kirkkonne kirkkaaseen tulevaisuuteen, sen sataan seuraavaan vuoteen. Kirkkonne aiheellisesti täyttää Konstantinopolin äitikirkon tyytyväisyydellä ja kunnioituksella.

Tänään te olette yksi osa kansainvälisten kirkkojen yhteisöä ja edustatte siinä merkkiä vakaudesta ja täyttymyksestä. Mutta samalla edustatte toivon majakkaa, joka odottaa avoimessa tulevaisuudessa kaikkia niitä, jotka lepäävät Jumalan rajattoman armon varassa. Juuri tämä viime kädessä johdattaa kristillistä kutsumustyötämme maailmassa – maailmassa, joka janoaa sovitusta ja lohdutusta. Aivan liian usein huomaamme korostavamme onnistumisia ja voittoja katsomalla taaksepäin historiaamme ja perinteeseemme, jotka toki ovat meitä muovanneet. Mutta kristittyinä meitä kutsutaan katsomaan vakaasti uskolla, toivolla ja rakkaudella eteenpäin ja ylöspäin. Sillä onhan niin, että ”missä näky puuttuu, siellä kansa tuhoutuu”.[1]

Kirkkonne on esimerkillinen kirkko, malliyhteisö. Olette lukumäärällisesti pieni yhteisö, mutta toiminnallanne on valtavat seuraukset. Lukemattomien saavutustenne ja kirkollisten palvelutehtäviänne joukossa olette perustaneet akateemisen teologisen osaston, teologisen seminaarin ja kansanopiston. Tämä ei ole kuitenkaan yllättävää, sillä te arvostatte älyllistä koulutusta ja hengellistä kasvua sekä pidätte niitä perustavina ja korvaamattomina asioina. Musiikkinne ja taiteenne, laulunne ja ikonimaalauksenne ovat jättäneet lähtemättömät jäljet maanne kansalliseen, uskonnolliseen ja esteettiseen kulttuuriin.

Eräissä muissa maissa kirkolla on ollut vaikeuksia valtiovallan alaisuudessa tai kontrollissa. Te olette oppineet tavan toimia ja luoda suhteita valtiovaltaan kokonaisvaltaisella ja arvokkaalla tavalla. Niinpä sekään ei ollut yllätys, että olitte ensimmäinen kirkko, joka vain muutaman päivän sisällä kohotti vastalauseensa Venäjän Federaation yksipuoliseen ja epäoikeudenmukaiseen hyökkäyssotaan suvereenia Ukrainaa vastaan – hyökkäystä, jonka moraalitonta ja rikollista luonnetta on ajanut ja edistänyt Moskovan patriarkaatti. Sillä tehän tiedätte omasta kokemuksestanne, mitä sorron ja vainon vastustaminen tarkoittaa.

Kun toisaalla maailmassa kirkko on ollut epävarma ja tehoton vaikuttamaan laajemmin yhteiskuntaan, te olette pyrkineet reilusti ja tasapainoisesti pitämään samanaikaisesti toimintatavoissanne kiinni periaatteista ”maailmassa”, mutta ”ei tästä maailmasta”. (Joh. 15:19; Joh. 17:14-16) Niinpä ei ole taaskaan yllätys, että olitte ensimmäisiä ottamaan vastaan ja soveltamaan niitä periaatteita, joita muotoiltiin yhteiskunnallisia asioita käsittelevässä ”Maailman elämän edestä” -asiakirjassa, jonka pyhä synodimme tilasi ja vahvisti vain kolme vuotta sitten. Tämän vuoksi yhteisönne ovat ainutlaatuisia ja inklusiivisia – mukana kirkon elämässä ovat myös maallikot, sukupuoleen katsomatta. Me vilpittömästi ja täydestä sydämestämme kunnioitamme näitä uraauurtavia linjauksia.

Olette saaneet kokea kirkkonne johtajien pitkäikäiset kaudet arkkipiispojenne Hermanin, Paavalin, Johanneksen ja Leon alaisuudessa. Tämäkään ei tule yllätyksenä, sillä olette vaalineet erityisiä hengellisiä siteitä historialliseen Uuden-Valamon luostariin sekä viehättävään Lintulan luostariin. Samalla kuitenkin tunnette läntisen eetoksen hyvin. Juuri tämän vuoksi osallistutte ja edistätte ekumeenista vuoropuhelua ja innoitatte toisia säilyttämään avoimet ja vastavuoroiset välit toisiin tunnustuskuntiin ja yhteisöihin sekä yhteiskuntaan laajemminkin.

Tämä on se rikas historia ja perintö, jota muistelemme ja juhlimme tänään. Kuitenkin mainitsimme patriarkaalisen puheenvuoromme alussa, että tulisimme myös katsahtamaan eteenpäin tämän alati siunatumman ja kauniin kirkon tulevaisuuteen. Näin lienee sopivaa, että tarjoamme muutamia viisauden sanoja sekä rakastavaa ohjeistusta omasta kirkostamme, jonka juuret juontuvat aivan ensimmäisille vuosisadoille. Oma kirkkoni on kokenut omat kunnian hetkensä, mutta useimmiten se on kärsinyt koettelemuksista. Se on saanut mahdollisuuksia, mutta on kohdannut useammin esteitä. Se on saavuttanut asioita, mutta kohdannut enemmän menetystä. Kaiken kaikkiaan oman kirkkomme historia on antanut Ekumeeniselle patriarkaatille itsensä uhraamiseen perustuvan hallinnon ja epäitsekkään primaatin ortodoksisessa kirkossa, mutta se on myös suonut tarkkaa erottelukykyä ja pysyvää viisautta, joka ohjaa ja opastaa ortodoksista mieltä ja yhteyttä. Tämä viisaus ja arvostelukyky kuuluu sellaiselle kirkolle, joka on seissyt ajasta aikaan ja todistanut lukemattomia muutoksia ja haasteita.

Niinpä seuraavassa muutamia isällisiä ohjeita ja hengellisiä kehotuksia, jotka tarjoamme perustaviksi ohjenuoriksi kirkollenne, kun se uskollisena lähtee seuraavien sadan vuoden matkalleen palvelemaan tätä maata ja koko maailmaa.

1. Pysykää avoimina maailmalle ympärillänne ja ottakaa muutokset vastaan luottaen Herraan, vailla pahuuden pelkoa. Nykyisen maailman viestintä ja teknologia kehittyvät koko ajan. Olemme astumassa tekoälyn aikaan, joka tulee kirjaimellisesti muuttamaan maailmamme sellaisena kuin me nyt sen tunnemme. Ortodoksisen kristillisyyden tulevaisuus riippuu siitä, miten vastaamme ja liitymme tähän todellisuuteen samalla säilyttäen uskomme ja perinteemme periaatteet. Pandemian myötä opimme, vaikkakin vastahakoisesti, että voimme julistaa kuoleman voittanutta ylösnousemuksen evankeliumia muillakin tavoin kuin niillä, joihin olimme tottuneet. Ymmärsimme, että meillä on opittavaa tieteeltä ja lääketieteeltä. Ymmärsimme, että voimme itse asiassa tavoittaa paljon enemmän ihmisiä kaikkialla tällä planeetalla jakaaksemme heille tukeamme, myötätuntoamme ja osoittaaksemme heille solidaarisuutta. Tämä ei merkitse erkaantumista traditiosta, vaan se viittaa juuri aitoon ja elävään traditioon. Niinpä ensimmäinen ohjeemme teille on, että muistakaa ja pitäkää yllä avoimuuden henkeä.

2. Varmistakaa ja edistäkää kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan inklusiivisuutta. Tämä oli taatusti kaikkein varhaisimman apostolisen yhteisön näky, jonka hengessä he täyttivät Herran käskyä ”mennä kaikkialle maailmaan ja julistaa evankeliumi kaikille luoduille.” (ks. Mark. 16:15) Kunnioitettava edeltäjämme Konstantinopolin istuimella, pyhä Johannes Krysostomos tulkitsi, että ”kaikki luodut” tarkoittaa koko luotua luomakuntaa. Maailman kamppaillessa ilmastonmuutoksen ja luontokadon kanssa, on kirkkomme jatkettava johtamista ja kestävään elämään nojaavan planeetan pyhyyden julistamista. Tämä on ollut myös Ekumeenisen patriarkaatin tehtävänä vuosisatojen ajan aina tähän päivään asti. Kutsumuksenamme ei ole tuomita maailmaa, sillä tämä tehtävä ei kuulu meille vaan Herralle. Meidän kutsumuksenamme on olla toivon ja pelastuksen majakka kaikille kansoille, heidän uskontoonsa, rotuunsa, kulttuurinsa tai sukupuoleensa katsomatta. Kirkon tulevaisuus on avoimuudessa ja universaaliudessa, toisin sanoen ei lahkolaisuudessa. Pitäkää aina mielessänne, että ekumeeninen näky on sisällytetty keskeiseen osaan uskontunnustustamme, kun tunnustamme uskovamme ”yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon”. Sama ulottuvuus on läsnä jo patriarkaattimme nimessä. Niinpä toinen neuvomme teille on vaalia ja edistää inklusiivisuuden henkeä.

3. Viimeiseksi älkää laiminlyökö velvollisuuttanne tukea nuorempaa sukupolvea. Kuten olemme toistuvasti tuoneet esille, nuoret mielet ja sydämet keskuudessamme eivät merkitse vain kirkkomme tulevaisuutta vaan sen nykyisyyttä. Meidän on löydettävä tapoja, joilla otamme nuoret miehet ja naiset mukaan kaikkiin kirkon elämän, hallinnon ja palvelun muotoihin. Nuoret tulisi kohdata niin liturgiassa kuin johtoasemissa, unohtamatta lähetys- ja avustustyötä. Nuorisomme tuovat yhteisöihimme uusia näkökulmia ja energiaa, uudistunutta elämää ja henkeä. Nuoret tarjoavat perustuksen kirkolle, joka haluaa pysyä relevanttina maailmassa ja yhteydessä sen ongelmiin. Nuoret opettavat meitä olemaan pelkäämättä muutoksia ja kehitystä. He muistuttavat meitä siitä, että kirkon rooli ja vastuu ei kuulu johonkin kaukaiseen ”kulta-aikaan” tai yhteenkään utooppiseen tulevaisuudennäkymään, vaan nykyisyyden haastavaan todellisuuteen. Kristuksen veri ja ruumis murretaan ja jaetaan tässä ja nyt ”maailman elämän edestä” – kuten liturgiassa rukoilemme. Tai kuten luonnehdimme uskoamme ortodoksisuuden sunnuntaina: ”Tämä on apostolien usko, tämä on isien usko, tämä on ortodoksien usko, tämä usko on lujittanut maailman.” Niinpä kolmas ohjeemme teille on kuvitella tapoja, joilla säilyttäisimme ja uudistaisimme nuoruuden hengen.

Omalta osaltamme, Konstantinopolin äitikirkosta ja sen kunnioitettavalta istuimelta, vannomme, että tulemme kulkemaan kanssanne tätä tietä kohti lupaavaa tulevaisuutta, jossa Jumalan armo on valonanne ja opastuksenanne, jossa ortodoksinen usko on kompassinne ja turvanne ja jossa Pyhän Hengen yhteys on jatkuvana tukenanne ja kumppaninanne.

Siunatkoon Jumala teitä piispoja, pappeja, diakoneita ja luostarieläjiä; siunatkoon hän miehiä ja naisia, Jumalan viinitarhan työntekijöitä, kaikesta siitä mitä olette saaneet viimeisen vuosisadan aikana aikaan ja kaikkea sitä, mitä teitä kutsutaan saavuttamaan seuraavan sadan vuoden aikana. Aamen!

[1] Mukailtu käännös patriarkan käyttämästä raamatunkohdasta. KR92 kääntää: ”Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy”.  Suom. huom.

Patriarkan delegaatioineen toivottivat tervetulleeksi maahamme Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Ulkoministeriön protokollapäällikkö Mika Koskinen, Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou, Turkin lähetystösihteeri Hakan Özdemir.sekä ylidiakoni Andreas Salminen ja arkkipiispan teologinen sihteeri Jelisei Heikkilä.

Myöhemmin perjantaina patriarkan on määrä osallistua arkkipiispa Leon isännöimälle tervetuliaispäivälliselle.

Huomenna patriarkka Bartolomeos vierailee muun muassa Kaunisniemen leirikeskuksessa noin kello 11:30 alkaen, jolloin hän tapaa kirkkomme nuoria – ja nauttii nokipannukahvit! Paikalla toimitetaan myös rukouspalvelus Ukrainan sodan uhreille ja kuullaan Ukrainan suurlähettilään Olga Dibrovan tervehdys.

Mutta samaan aikaan tapahtuu myös muualla: kirkkokansa kerääntyy jo lauantaina aamupäivällä juhlimaan Pyhän Kolminaisuuden kirkolle Treffit Troitsassa -tapahtumaan (Avaa uuden sivuston).

Huominen päivä huipentuu patriarkaaliseen kiitosrukouspalvelukseen Uspenskin katedraalissa kello 17 alkaen. Palvelukseen siirrytään ristisaatossa Pyhän Kolminaisuuden kirkolta kello 16:00. Ristisaattoa kuvataan muun muassa dronen avulla, jotta ikimuistoiset hetket tallentuvat mahdollisimman monin eri tavoin.

Kiitosrukouspalvelusta Uspenskin katedraalista voit seurata myös suoratoistolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla (Avaa uuden sivuston). Samalla kanavalla voi seurata myös patriarkaalista liturgiaa (Avaa uuden sivuston)sunnuntaina 10.syyskuuta kello 09:30 alkaen.

Lauantai-illan päätteeksi on vuorossa Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaillallinen kutsuvieraille.

Juttua on korjattu 8.9.2023 klo 21:11 siltä osin, että kentällä ei ollut ennakkotiedoista poiketen Turkin suurlähettiläs, vaan Turkin lähetystösihteeri Hakan Özdemir.

Tarjolla on myös muuta juhlaohjelmaa: Suomen ortodoksisen kanttorikuoron ja Ortodoksisen kamarikuoron konsertit (Avaa uuden sivuston) ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon kohtaamispaikan (Avaa uuden sivuston) ohjelma sekä Pyhän Kolminaisuuden kirkolta lauantaina 9.9. kello 16 Uspenskin katedraalille kulkeva ristisaatto.

Lauantain kiitosrukoushetkeä ja sunnuntain liturgiaa on mahdollista seurata myös suorina verkkolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube (Avaa uuden sivuston) -kanavalta ja Suomen ortodoksisen kirkon ort.fi-verkkosivuilta (Avaa uuden sivuston). Lisäksi Yleisradio televisioi Uspenskin katedraalissa lauantaina 9.9. toimitettavan kiitosrukoushetken ja lähettää sen Yle TV 1 -kanavalla 8.10.2023.

Tutustu myös (Avaa uuden sivuston)patriarkka (Avaa uuden sivuston)Bartolomeoksen (Avaa uuden sivuston) vierailun tapahtumasivustoon sekä käytännön ohjeisiin, jos olet tulossa paikan päälle!

Perjantai 8.9.

Saapuminen Helsinkiin
Majoittuminen

Lauantai 9.9.

09.45 Tutustuminen Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkkoon Klaukkalassa (Kuonomäentie 80, Klaukkala)

11.30–13.30 Vierailu Helsingin ortodoksisen seurakunnan leirikeskuksessa Kaunisniemessä (Kaunisniementie 18, Läyliäinen)
Rukoushetki Ukrainan sodan uhreille
Ukrainan suurlähettilään tervehdys
Leirikeskukseen tutustuminen ja kirkkokansan (erityisesti nuorten) tapaaminen
Lounas, kahvit järven rannalla

17.00 Kiitosrukoushetki Uspenskin katedraalissa (Kanavakatu 1)
Patriarkka Bartolomeoksen puhe
Palvelusta voi seurata verkkolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta ja kirkon sivuilta

Kutsuvierasillallinen, Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhla

Sunnuntai 10.9.

10.00 Patriarkaalinen liturgia Uspenskin katedraalissa (Kanavakatu 1)
Patriarkka Bartolomeos saarnaa
n. 13.00 Kaikille yhteinen lounas ravintola Sipulissa (Kanavaranta 7)

Vierailu Sörnäisten vankilassa
Tutustuminen ortodoksiseen vankilatyöhön Suomessa

Kreikan suurlähettilään tapaaminen

Maanantai 11.9.

Uskontojohtajien aamiaistapaaminen
Arkkipiispa Leon tervehdyssanat
Ajankohtaispuheenvuorot: patriarkka Bartolomeos, Yaron Nadbornik

11.00–12.30 Nuorten planeetta -seminaari Luontokeskus Haltiassa (Nuuksiontie 84, Espoo)
Keynote -puhujana patriarkka Bartolomeos
Muut puhujat: Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri, professori Eeva Furman, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff ja arkkimandriitta Mikael
Papiston tapaaminen, pieni vedenpyhitys ja lounas (Suomen ortodoksisten pappien liitto)

Piispainkokouksen ja patriarkan tapaaminen

Helsingin seurakunnan tarjoama kutsuvierasillallinen

Tiistai 12.9.

Turkin suurlähettilään tapaaminen

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaaminen Mäntyniemessä

Lähtö Tallinnaan Viron apostolisen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan

Kuvituskuva ylhäällä on otettu patriarkka Bartolomeoksen aiemmalla Suomen-vierailulla. Kuva: Timo Mertanen

2. Pääkuva: Jukka Alava

Kirkko uskoo, että Jumalan pelastussuunnitelma oli selkeä alusta asti, ja siksi monien pelastushistorian ja henkilöiden merkitys selvisi ihmisille vasta Jumalan Pojan ihmiseksi syntymisen jälkeen ja sen valossa. Näin on myös Jumalanäidin, Neitsyt Marian elämän vaiheiden laita.  

Raamatussa kerrotaan, kuinka ihminen menetti syntiinlankeemuksessa alkuperäisen yhteyden Luojaansa ja jätti sen seurauksena elinympäristönsä – Paratiisin. Kuitenkin Jumala lohdutti häntä antamalla ensimmäisen lupauksen pelastuksesta, joka tulisi naisen kautta (1.Moos.3:15).  

”Me ylistämme Sinua, oi Jumalansynnyttäjä, joka vapautit meidät muinaisesta tuomiosta, saatoit esiäitimme entiseen asemaansa ja sovitit Jumalan ihmissuvun kanssa, sillä Sinä olet silta Jumalan tykö.” 

Kirkon opetuksen mukaan Jumalanäidin, Neitsyt Marian rooli pelastushistoriassa ja Messias-Vapahtajan tuleva syntymä oli lukuisten vanhatestamentillisten profetioiden aiheena. Kuitenkin käsitys Jumalan syntymästä ihmiseksi ja sen kautta tulevasta pelastuksesta oli Vanhan Liiton aikana vielä tuntematon. Jumala valmisteli ihmistä tähän ihmeeseen monien koettelemusten kautta lähettämällä profeettoja, jotka askel askeleelta auttoivat ihmisiä vastaanottamaan sanoman todellisen Messiaan, ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan synnystä. 

”Lainsäätäjä Mooses ei voinut muinoin yliluonnollisista näyistä käsittää Sinun suurta salaisuuttasi, oi kunniallisin Neitsyt, sillä hän ei ollut oppinut ajattelemaan Sinua maisin kuvauksin. Sentähden ihmeestä hämmentyneenä vain lausui: Kiitetty olet Sinä, isiemme Jumala!” 

Kaunis ikoni ilmentää Jumalanäidin roolia upealla tavalla

Jumalanäidin roolin pelastushistoriassa tekee näkyväksi ikoni ”Jumalanäidin ylistys”, jossa Neitsyt Maria kuvataan istumassa valtaistuimella Kristus-lapsi sylissään Vanhan liiton profeettojen ympäröimänä niin, että jokaisella profeetalla on kädessään kirjekäärö ja tunnusesine, jonka hänen lausumassaan profetiassa kuvaili Jumalanäitiä. Kirjekääröihin on kirjoitettu kunkin profeetan lausuman profetian alkusanat. 

”Profeettain jumalallinen kuoro vertasi Sinua vuoreen, taivaan porttiin ja hengellisiin portaisiin, sillä Sinusta ikään kuin vuoresta lohkesi ihmiskäsittä kivi, ja Sinun ikään kuin portin kautta kulki Herra, ihmeitätekevä Jumala.” 

Keskeisimpiä Jumalanäitiä ennalta kuvaavista teksteistä luetaan ortodoksisissa kirkoissa vigiliassa Jumalanäidin syntymäjuhlan aattona. Tunnetuin niistä on Jaakobin näystä, joka näki taivaan ja maan yhdistävät portaat, joita pitkin enkelit laskeutuivat alas ja menivät ylös (1.Moos. 28:10-17).

Monet kirkon opettajat kautta aikojen pitivät kyseistä näkyä Neitsyt Marian kuvauksena, koska hänessä toteutui alkuperäinen Jumala eli ”taivas” ja ihminen eli ”maa”, kun hänestä tuli Jumalihmisen, Jeesuksen Kristuksen, äiti. Myös profeetta Hesekielin profetian suljetusta portista, josta yksin Jumala saattoi käydä, katsottiin kertovan Jumalanäidin ainaisesta neitsyydestä eli Jeesuksen Kristuksen ihmeellisestä sikiämisestä Pyhästä Hengestä ja syntymästä Neitsyt Mariasta (Hesek. 43:27 ja 44:1-4). Niin ikään tunnetaan kertomus talosta, jonka Jumalan viisaus on rakentanut, ja jonka uskotaan kuvailevan Jumalan sijoittumista Mariaan (Sananlaskut. 9:1-11). 

Niiden lisäksi profeetta Mooseksen näkyä liekeissä olleesta orjantappurapensaasta, jota tuli ei kuluttanut, ja jonka kautta Jumala puhui hänelle (2.Moos.3:2-), tulkittiin myös vertaukseksi Jumalanäidistä, joka kantoi Jumalan Poikaa ruumissaan. Samaa tarkoitusta katsottiin palvelevan Jumalan Aaronin kautta aikaansaama todistusihme, jolloin hänen sauvansa puhkesi lehteen (4.Moos.17). Myös profeetta Jesaja puhui Jumalan merkistä, jolloin ”neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” (Jes.7:17). 

”Oi Puhdas, Sinusta lausutut jumalalliset ennustukset ovat täyttyneet syntymässäsi. Uskossa profeetat kutsuivat Sinua Valon häämajaksi ja portiksi, hengelliseksi kallioksi, palamattomaksi pensaaksi ja Daavidin juuresta versoneeksi sauvaksi.” 

Kaikkia näitä ja monia muita vanhatestamentillisia tekstejä peilaavat 799-800-luvun jälkeen laaditut Jumalanäidin syntymän juhlan jumalanpalvelustekstit. Ne selittävät ikään kuin eri näkökulmista tapahtuman merkitystä ihmiskunnan pelastushistoriassa. 

Evankelistat keskittyivät Kristuksen elämään

Evankelistat eivät kerro mitään Neitsyt Marian elämän alkuvaiheista, koska heidän kertomuksensa fokusoitui ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen elämään, toimintaan ja opetukseen. Sen sijaan jo toisella vuosisadalla seurakunnissa laajasti tunnettiin Jaakobin evankeliumi (kirjoitettu 100-luvun loppupuolella) ja Tuomaksen evankeliumi (100-luvulta), jotka taustoittivat Jumalanäidin elämänvaiheita.

Vaikka Kirkko ei virallistanut näiden apokryfisten tekstien liturgista käyttöä, osaa niissä kerrotuista asioista pidetään todenperäisinä. Siksi monet kyseisistä teksteistä käännettiin eri kielille jo alkukirkon aikana. Myöhemmin kirkkoisät saattoivat hyödyntää tätä tietoa laatiessaan jumalanpalvelustekstejä ja opetuspuheita Jumalanäidin juhlapäivinä. 

”Uskovaiset, ylistäkäämme psalmein ja kiitosvirsin Jumalansynnyttäjän jaloa syntymää ja kumartakaa uskossa Häntä, joka lupasi Daavidille, että Hän syntyy Daavidin sukukunnasta.” 

Neitsyt Marian syntymä Joakimin ja Annan perheeseen oli monien Vanhan Liiton ajan odotusten täyttymys. Kirkkoisät kiinnittivät huomion siihen, että perheessä yhtyivät kaksi tärkeintä vanhatestamentillista palvelutehtävää: Daavidin suvun jalo kuninkaallisuus ja Aaronin suvun korkea ylipapillisuus, sillä Marian isä Joakim oli Daavidin sukua, ja hänen äitinsä Anna puolestaan Aaronin sukua. 

”Tämä on pelastuksemme alku, sillä katso, sukupolvia sitten Äidiksi, Neitseeksi ja Jumalan astiaksi määrätty syntyy hedelmättömästä. Iisain kannosta versonut vesa on puhjennut kukkaan! Riemuitkoon esi-isä Aadam ja Eeva iloitkoon, sillä Aadamin kylkiluusta tehty saa autuaan tyttären ja perillisen. Eeva sanoo: ”Minulle on syntynyt Lunastaja, joka vapauttaa minut tuonelan kahleista.” Iloitkoon Daavid ja soittaen ylistäköön Jumalaa, sillä Neitsyt syntyy hedelmättömästä äidistä meidän sielujemme pelastukseksi.” 

Jaakobin evankeliumin mukaan hartaus ja uhrautuminen muiden puolesta olivat arkea Marian perheessä. Rikas Joakim saattoi tuoda kaksinkertaisen uhrin Jumalalle (1.luku). Siitä huolimatta Marian vanhemmat olivat pitkään lapsettomia, mikä oli suuri koettelemus siihen aikaan, koska lasten uskottiin olevan Jumalan siunaus, ja lapsettomuutta taas pidettiin Jumalan rangaistuksena vakavasta synnistä.

Usko Messiaan synnystä Aabrahamin jälkeläisestä ajoi lapsettomat pariskunnat miltei toivottomuuden partaalle. Siksi Marian syntyminen hedelmättömistä vanhemmista koettiin kaikessa paradoksaalisuudessaan olevan erityinen Jumalan siunaus Häneen toivonsa panneille Joakimille ja Annalle: vastaus heidän rukouksiinsa sekä merkki Marian tulevan tehtävän erityisyydestä.  

”Joakimin ja Annan harras rukous ja monet huokaukset hedelmättömyyden ja lapsettomuuden tähden tulivat otollisina Heran korviin. Joakim rukoili hartaasti ylhäällä vuorella ja Anna kesti ylenkatsetta puutarhassa, mutta nyt heistä on syntynyt maailmaan elämän tuottava hedelmä. Nyt hedelmätön synnyttää Jumalansynnyttäjän, meidän Elämämme kasvattajan.” 

Näin ”sukupolvia sitten Äidiksi, Neitseeksi ja Jumalan astiaksi määrätty” oli tarkoitettu syntymään, kun aika oli täyttynyt, jotta hänestä syntyisi ihmiseksi Jumalan Poika, Vapahtaja ja odotettu Messias, Jeesus Kristus.  

”Edeltä määrätty maja, jossa meidän sovituksemme Jumalan kanssa oli tapahtuva, alkoi nyt olemisensa. Hän tuli synnyttää meille inhimillisen muodon ottava Sana, jonka kautta me olemme olemattomuudesta olemiseen tulleet. Hänelle me laulamme ja kaikkina aikoina Häntä ylistämme.” 

Lue myös isä Marko Mäkisen Minisaarna Jumalansynnyttäjän syntymän juhlana.