Ortodoksisessa kirkossa katumus on yksi seitsemästä sakramentista. Jokainen katumuksen sakramentti on merkkipaalu kristityn elämässä, koska siinä ei ole kyse vain syntien tunnustamisesta papille, vaan aidosta pyrkimyksestä päivittää elämän suunta. Katumuksen sakramenttia on kutsuttu hämäävästi myös synnintunnustukseksi, vaikka todellisuudessa kyse on sisäisestä parantumisesta ja katuvan ihmisen eheytymisestä.

Siksi aidon katumuksen edellytyksenä on tietoisuus oman syntisen elämäntavan aiheuttamasta vajavaisuudesta, joka on pelastuksen esteenä. Tämä tietoisuus vaati vakavaa pohdintaa ja arviointia, missä ja miten on poikettu Jumalan tahdosta – ja mikä olisi tämän poikkeaman vaatima korjausliike.

Jokainen ”onnistunut” katumuksen sakramentti on mahdollisuus orientoitua uudelleen. Siksi kyseistä sakramenttia ei voida toimittaa pienelle lapselle tai syyntakeettomalle ihmiselle. Katumuksen sakramentti edellyttää ei vain läsnäoloa, vaan aktiivista osallistumista ja dynaamista muutosta parempaan.

Keskeisenä mittapuuna katuvan elämän arvioinnissa on hänen omatuntonsa, joka ”autonomisesti” osoittaa, missä on toimittu väärin. Synnistä ei voi päästä eroon, ellei sitä edes tunnisteta synniksi. Seuravassa käydään vaihe vaiheelta läpi, millä tavalla katumuksen sakramenttiin on hyvä valmistautua.

Valmistautumisen vaiheita:

1. Synnin tunnistaminen ja rukous. Katumuksen sakramentti alkaa hyvissä ajoin ennen varsinaista papin kanssa tapaamista. Katumuksen sakramenttiin valmistaudutaan ensisijaisesti herkistymällä omantunnon äänelle, joka auttaa tunnistamaan rikkomukset Jumalaa, lähimmäistä ja itseä vastaan. Tämän useasti takkuilevan arviointiprosessin aikana on syytä turvautua Jumalan ohjaukseen rukoilemalla, että Hän auttaisi katuvan näkemään oman toimintansa ja elämänsä sen oikeassa, mahdollisimman objektiivisessa valossa. Tosin tarvittaessa katumukseen saa tukea sakramenttia toimittavalta papilta.

2. ”Syntilista” vaiko ei? Moni pohtii, kannattaako jo kotona laatia ”syntilista” katumuksen sakramenttia varten muistin virkistämiseksi. Jotkut antavat listan luettavaksi papille tai lukevat sen itse ääneen sakramentin yhteydessä. Tätä käytäntöä ei voi sanoa kovin hyödylliseksi, koska rikkomukset, jotka ”tuppaavat unohtumaan”, eivät todellisuudessa koettele riittävästi omaatuntoa, jos ne eivät jää mieleen ilman muistilappua. Tämä tarkoittaa, ettei ihminen todellisuudessa koe niitä synneiksi, eikä hän näin ollen pysty osoittamaan aitoa katumusta niiden suhteen. Katumuksen sakramentin yhteydessä käsitellään vain ne asiat, jotka raskauttavat mieltä ja sydäntä – eivät niinkään muistia tai kirjoitusvälineitä.  Katumuksessa Jumalan edessä ja papin läsnä ollessa määrä ei korvaa laatua. Onnistuneen katumuksen merkkejä ovat ihmisen eheytymisen, elämäntavan muutos ja rakkauden enentäminen.

3. Ajan sopiminen. Katumuksen sakramentista on syytä sopia hyvissä ajoin joko henkilökohtaisesti papin kanssa tai varaamalla aika seurakunnan kansliasta. Toisinaan seurakunnissa ilmoitetaan yleisiä aikoja, jolloin on mahdollista tulla ripittäytymään, ja samassa yhteydessä mainitaan yleensä katumuksen sakramentin toimittavan papin nimi. Tämä on käytäntönä monin paikoin etenkin esimerkiksi joulupaaston tai suuren paaston aikaan.

4. Katumuksen sakramenttiin osallistuminen. Papin rooli katumuksen sakramentissa on itse asiassa vaatimaton. Todellinen katumus tapahtuu ripittäytyvän muutoksessa, joka on hänen oman kilvoittelunsa ja hänessä vaikuttavan Jumalan armon aikaansaannos. Katumuksen sakramentissa toimittava pappi ei siis ole ”synneistä päästäjä”, vain todistaja, joka auttaa katuvaa Jumalan palvelijaa syntiensä ”ulkoistamisessa”. Itse sovinto tapahtuu siis katuvan ja Jumalan välillä, kun taas pappi todistaa katuvan aidon aikeen Jumalan edessä, kun katuva pyrkii eroon synneiksi tunnustamistaan teoista ja toiminta- tai ajatustavoista. Pappi sinetöi nämä pyrkimykset lukemalla niin kutsutun synninpäästörukouksen.

   Hyvä tietää: Katumuksen sakramentin toimittavaa pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Pappi ei saa missään tilanteessa rikkoa rippisalaisuutta. Tästä ainoa poikkeus on tilanne, jolloin ripittäytyjä ilmaisee selkeästi aikovansa vahingoittaa toista ihmistä. Siinä tapauksessa papin on saatettava kyseinen suunnitelma viranomaisten tietoon niin, että katuvan henkilöllisyys ei paljastu. Näin ollen katumuksen yhteydessä papin kanssa läpikäydyt asiat ovat lähtökohtaisesti salaisia.

   Usein rippiin liittyy myös hengellinen ohjaus, jolloin pappi ohjeistaa katuvaa sen suhteen, miten tämän tulisi jatkaa kilvoitusta katumuksen jälkeen. Tämän takia tavaksi on muodostunut ripittäytyä aina samalla papilla, jonka ohjeiden on koettu parhaiten vastaavan kunkin kristityn omia käsityksiä ja kokemuksia. Näin syntyy rippisuhde.

Opetuksen ydinsisältöä

Kääntyminen ja parannus ovat niin Vanhan Testamentin kuin Kristuksenkin opetuksen keskiössä. Elämän suunnan muuttaminen eli kääntyminen ja pelastuksen polulle palaaminen tarkoittavat Raamatussa ihmisen alistumista Jumalan tahtoon. Katumuksen ytimessä on käyttäytymisen muutos ja elämälle uuden suunnan ottaminen.

Myöhemmässä vaiheessa alettiin erottaa sisäinen kääntymys ulkoisista teoista, joihin se johtaa. Näin ollen Raamatun kreikankielisessä tekstissä katumuksesta käytetään kahta toisiaan täydentävää eri verbiä. Toinen niistä tarkoittaa käytöksen muutosta, ja toinen taas ilmentää sisäistä muuttumista.  

Jeesus Kristus lähetti opetuslapsia, jotta nämä kehottaisivat ihmisiä kääntymiseen (Mark.6:12). Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus vahvisti heidän tehtäväkseen: ”Ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista” (Luuk. 24:47), luvaten ”jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi” (Joh.20:23). Apostolien teot -kirjassa ja apostolien lähetyskirjeessä kerrotaan, miten tämä Herran käsky toteutettiin. 

Valmistautumista myös tuomiopäivään

Kertaluonteinen kaste sinetöi kääntymisen synnistä ja Jumalan tykö paluun. Tässä sakramentissa saatua armoa ei voi uusia (Hepr. 6:6). Mutta kerran kastetut voivat jälleen langeta syntiin. Tämän seurakunta koki jo apostolisella kaudella.

Siksi Jumalan yhteyteen palauttamisen ja pelastuksen ehtona on edelleen katumus, kääntyminen ja muutos. Siihen apostoli Pietari kehottaa esimerkiksi noituutta harjoittanutta Simonia (Ap.teot 8:22).

Myös apostoli Jaakob kehottaa ohjaamaan takaisiin totuudesta eksynyttä (Jaak. 5:19). Apostoli Paavali iloitsee katumusta osoittaneista korinttilaisista (2. Kor. 7:8), vaikka epäileekin, josko kaikki ovat katuneet ”sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet” (2. Kor.12:21). Hän myös antaa Timoteukselle tehtäväksi ”lempeästi ojentaa vastustelevia”, jotta Jumala antaisi heidän mielensä muuttua (2.Tim.2:25).

Myös Johanneksen Ilmestyskirjassa on lukuisia kehotuksia katumukseen ja mielenmuutokseen heille, jotka ovat menettäneet uskon alkuperäisen palon (Ilm.2:5, 16, 21-; 3:3,19). Vaikka edellä mainituissa teksteissä katumuksen sakramenttia ei nimetä suoraan, niissä selvästi puhutaan katumuksen, synnistä kääntymisen ja mielenmuutoksen hyveestä kristillisessä elämässä, joka ikään kuin jatkaa kasteessa tapahtunutta paluutta Jumalan tykö.

Katumus valmistaa ihmistä Jumalan Viimeiseen tuomioon, joka on koko historian kulun päämäärä. Se, että Jumala ei vielä pane sitä täytäntöön, kertoo Hänen pitkämielisyydestään, koska Hän ”ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät” (2.Piet.3:9).