Kysyntä Valamon luostarin viinehtimö–tislaamon tuotteille on Saksassa nousussa, ja toiminnassa hyvä vire. Tällä on suuri merkitys Valamolle, sillä luostarit eivät saa esimerkiksi kirkollisverotuloja, vaan niiden on tultava toimeen omalla elinkeinotoiminnallaan. Leipä veljestön pöytään tulee esimerkiksi juomatuotannon ja matkailun kautta.

– Juuri tulin Leipzigin joulumarkkinoilta, ja sinne meni yli 60 000 litraa glögiä, kertoo isä Nasari.

Nyt käsillä olevaan sesonkiin on valmistauduttu jo edellisestä talvesta lähtien.

– Esivalmistelut alkoivat jo helmikuussa, mutta juhannusviikolla aloin tekemään ihan konkreettisesti. Syyskuun viimeinen päivä glögit lähtivät Saksaan.

Saksa on Valamolle tärkeä vientimarkkina, jossa luostarin tuotteet ovat saaneet osakseen arvostusta.

– Vastaanotto on ollut hyvä. Joulukuussa 2024 glögi voitti Saksan valtakunnallisen Glühwein-palkinnon marjaviinien sarjassa.

Koronapandemia iski myös glögin kysyntään, mutta se on alkanut elpyä.

– Vahvasti näyttää siltä, että glögin kulutus on kasvussa. Se oli ennen koronaa yli 100 000 litraa, ja nyt glögiä lähti reilut 60 000 litraa. Olihan se kiva nähdä, kun glögiä myytiin neljältä kassalta. Viiden päivän aikana en ehtinyt nähdä yhdellekään kassalle alle kymmenen metrin jonoa.

Suomi valmistusmaana nauttii arvostusta eritoten täkäläisen luonnon puhtauden takia.

– Saksalaiset ovat kovia matkailemaan. Tapasin useita kymmeniä ihmisiä, jotka sanoivat, että ovat tulossa vierailemaan Suomeen heti ensi vuoden alkupuolella. Heille on tosi tärkeää, että täällä on puhdas luonto, ja että me täällä Valamossa asumme yhden Suomen puhtaimman järven rannalla, jota maatalous ei ole saastuttanut – täällä ei ole maanviljelyä ympärillä ollenkaan. Tisletuotteisiin, absinttiin ja giniin, käytetään yrttejä ja männynkäpyjä, mitkä löytyvät ihan muutaman askeleen päästä itse tislaamosta. Sellaiset asiat ovat heille tärkeitä – ja ehkä suomalaiset itse sokaistuvat luonnon puhtaudelle.

– Meillä on täysin suomalaiset marjat. Esimerkiksi mesimarjat haen itse: ne tulevat Oulun alueelta ja ovat yksityisten ihmisten käsin poimimia marjoja.

Juomatuotanto tarkoittaa Valamossa sitä, että veljestö tekee myös peltotöitä.

– Musta- ja viherviinimarja tuotetaan täysin itse. Kesäisin minulla on tehtävänä viinimarjapeltojen hoito. Siellä pitää karsia ja harventaa sekä laittaa uusia pistokkaita. Viinehtimötyössä ei juuri vapaahetkiä ole.

Vaikka luostareilla on erittäin pitkä historia viinin ja muiden alkoholituotteiden valmistamisessa, on se vähitellen häviävää kulttuuriperintöä. Isä Nasari pitää myös tätä seikkaa esillä työmatkoillaan kuten joulumarkkinoilla.

– Muistutimme, että toki Euroopassa on vielä luostareita, jotka valmistavat olutta ja viiniä. Mutta luostareita, jotka tislaavat, on vain kaksi: Valamo ja yksi Saksassa sijaitseva nunnaluostari.

– Luostareilla oli aikoinaan yksinoikeus tislatun alkoholin valmistamiseen, mutta kun se vapautui, sitä on valmistettu niin teollisesti, että tisleiden ja jopa viinin valmistuksesta on monissa luostareissa luovuttu, sillä se ei ole taloudellisesti kannattavaa.

– Saksassa moni olut kantaa vain luostarioluen nimeä, mutta niitä ei ole konkreettisesti luostarissa valmistettu. 

Tuotteita nettimyyntiin Saksassa

Perinteikkään glögiviennin ohessa Valamo ja isä Nasari ovat ponnistelleet tislaamalla valmistettujen juomien saattamiseksi Saksan kuluttajamarkkinoille.

– Tislaamon perustamisen jälkeen valikoimaan ovat tulleet viskit ja muita tisleitä. Tammi-, helmi- ja maaliskuun kävin Saksassa työ- ja markkinointimatkoilla, ja kesällä tehtiin sopimukset. Nyt Valamon väkeviä tuotteita voi Saksassa tilata nettikaupasta.

Ero Saksan ja Suomen lainsäädännössä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka verkkokauppaa ja alkoholin tilaamista kotiin on säädelty.

– Suomessa ei pysty tilaamaan, mutta Saksassa voi harjoittaa nettikauppaa ja markkinointia vapaammin.

Isä Nasari ei kuitenkaan odota verkkokaupan osalta pikavoittoja, vaan tietää että edessä on vielä paljon työtä. Positiivisia merkkejä on kuitenkin ilmassa.

– Aika harva ihminen tilaa täysin tuntematonta ulkomaalaista tuotetta heräteostoksena verkkokaupasta, mutta kun he pääsevät maistamaan sitä tastingissa joulumarkkinoilla, on ilo saada palautetta kasvokkain. Saksassa voi ostaa markkinoilta myös väkeviä tuotteita, ja aika monelle lähtikin jo maistettuja tuotteita mukaan.

– Kun saamme tilastoja tammi-helmikuussa, näemme, mihin tuotteisiin kannattaa panostaa ja mitä kannattaa viedä ulkomailla.

Luostarista löytyy tälläkin hetkellä kasvuvaraa tuotantokapasiteetin suhteen – niin kaluston osalta kuin kalenteristakin.

– Nykyisellä laitteistolla voisimme tuplata tuotantomme.

– Kesäisin, kun on kallista jäähdyttää suurta viinehtimötilaa, emme mielellään valmista tai säilytä siellä viinejä, koska lämpötila vaikuttaa säilyvyyteen. Nyt viinehtimössä on uusittu ilmalämpöpumput: viime kesänä oli hellettä, ja Saksan glögit oli tehtävä. Oli kyllä miellyttävää työskennellä viileässä.

Glögin ja tisleiden lisäksi Valamon viinitila ja tislaamo valmistavat perinteisiä marjaviinejä sekä ainoana toimijana Suomessa ehtoollisessa käytettyä kirkkoviiniä. Isä Nasari valmistaa suunnilleen saman määrän marjaviinejä ja glögiä.

– Marjaviinit myydään ulos omasta myymälästämme ja ravintolamyyntinä. Valamon luostari on Suomen ainoa kirkkoviinin valmistaja, joskin Merimieskirkko tuo maahan viiniä ja myy sitä omilla etiketeillään – mutta me olemme ainoa taho, joka kypsyttää viinin.

Valamon viinehtimöön kirkkoviinin raaka-aine on tuotava ulkomailta, sillä pohjoinen sijainti ei mahdollista rypäletuotantoa.

– Käytämme kirkkoviinin valmistukseen unkarilaista rypälepuristetta, jota on käytetty viinehtimön alkuajoista lähtien. Vielä ei Suomen ilmasto mahdollista niitä litramääriä, joita tarvitsemme. Esimerkiksi viimeisin rypälepuristetilaus Unkarista oli 25 000 litraa, ja seuraava on varmaankin tuplasti enemmän.

Kirkon perinteeseen nimittäin kuuluu, että ehtoollisviini on aitoa rypäleviiniä. Isä Nasari valottaa asiaa.

– Vaatimus oikeastaan raamatullinen, sillä siellä sanotaan: ”viinipuun anti”.

Alkoholin valmistus luostarissa ihmettelyn kestoaiheena

Maailmalla luostareiden ja alkoholin valmistuksen välinen yhteys tunnetaan hyvin. Kysyttäessä asianlaitaa Suomessa isä Nasarin olemuksesta voi päätellä, että kysymys on sangen tuttu.

– Pidän kesäkaudella ryhmille kymmeniä ja taas kymmeniä viinitastingeja ja hyvin viinit maistuvat, mutta aina niissä nousee esille kysymys, että miten uskovaiset ihmiset voivat käyttää alkoholia. Suomessa on varmaankin väkilukuun nähden eniten herätysliiketaustaisia ihmisiä liikkeistä, joissa alkoholinkäyttö on kielletty. Suomalaiset ovat siten omaksuneet ”saarnan”, että kristinusko ja alkoholi eivät kuulu yhteen. 

Isä Nasari suosittelee tässä kohtaa ”Ison kirjan” avaamista.

– Vanhasta testamentista lähtien voi lukea, miten iso osa viini on sitä kulttuuria. Toki ihan yhtä paljon alkoholia ei tarvitse käyttää kuin esimerkiksi Nooa.

– Munkit toivat tislaamisen taidon Aasiasta Eurooppaan. Kristinuskohan on itse asiassa syyllinen siihen, että se on tullut tälle mantereelle.

Makuina musta tee ja mehiläisvaha

Alkoholialla tapahtunut kehitys tuo isä Nasarille myös iloa. Erityisesti kuluttajien suhde marjaviineihin on muuttumassa.

– Marjaviinit ovat löytäneet tiensä ravintoloiden viinilistoille ja ruokajuomiksi samalla tavalla kuin rypäleviinit.

Aina näin ei ole ollut, ja vuosikymmeniä kestäneen mainehaitan syitä isä Nasarin ei juurikaan tarvitse avata.

– Monella on 80–90-lukujen taitteesta ja vielä lama-ajaltakin kokemuksia itse tehdyistä kotiviineistä. 

Isä Nasarilla on suunnitelmissa tuoda juuri tätä marjaviinien keittiö- ja gourmetkäyttöä laajemmin tunnetuksi. Työn alla on kirjaprojekti.

– Olen kirjoittanut keittokirjaa kahden kaverini kanssa. Katsotaan, josko se ilmestyisi ensi vuoden puolella.

– Vanhasta testamentista lähtien voi lukea, miten iso osa viini on sitä kulttuuria. Toki ihan yhtä paljon alkoholia ei tarvitse käyttää kuten esimerkiksi Nooa.

Isä Nasarin on helppo nimetä oma viinisuosikkinsa: se on nimeltään Valo.

– Kun vien Valoa lahjaksi ulkomaalaisille ystävilleni, he kysyvät, mitä rypälettä siinä on – eivätkä ota uskoakseen, että kyseessä on marjaviini. Keltainen karviainen tekee viiniin rieslingin maun. Tässä on hyvä muistuttaa, että kaikki marjaviinit nautitaan kylmänä – lämpimänä ne maistuvat kaikki mummon marjamehulta. 

Valamon väkevistä tuotteista suosikki on Black Tea Gin, joka voitti kultaa International Wine and Spirit Competition -alkoholijuomakilpailussa 2021.

– Siinä maistuu Valamon musta tee, jota on nautittu luostarissa yli 120 vuotta, ja tuohuksista tuttu mehiläisvaha.

Pääkuva ylhäällä: Isä Nasari ja Sulo-koira ovat tuttu näky luostarin pihapiirissä. Kuva: Tapio Tiimonen

Suomen ortodoksisen kirkon keskushallintoa koskevien muutosneuvottelujen tuloksena kolme työntekijää irtisanotaan ja yksi tehtävä osa-aikaistetaan. Työntekijät ovat saaneet asiasta tiedon 8. joulukuuta mennessä. Irtisanomiset kohdentuvat kirkon keskusrekisteriin, Ortodoksisen seminaarin opiskelijaravintolaan ja Helsingin hiippakunnan osa-aikaisiin vahtimestaripalveluihin.

Kirkon viestinnässä venäjänkielisen tiedottajan toimi muuttuu osa-aikaiseksi (30%). Kyseisen toimen haltija, pastori Vladimir Sokratilin on myös Aamun Koiton toimituksen jäsen, ja tähän saakka hänen työpanostaan on jaettu myös Aamun Koittoon siten, että hän on kirjoittanut lehteen historiaa ja teologiaa käsittelevistä aiheista. Tätä artikkelia kirjoitettaessa on yhä epäselvää, millainen hänen roolinsa tulee olemaan jatkossa Aamun Koiton osalta.

Taustalla valtionavun leikkaukset

– Joutilaisuus ei ole minulle tavoiteltava tila, vuoden 2025 loppupuolella 90 vuotta täyttänyt Airi Knuutinen toteaa. Joutilaana hän ei ole elämässään ehtinyt ollakaan. Eläkeläisenä arjen on täyttänyt talkootyö Pokrovan veljesyhteisössä. Luostarin talkoolaisuus on hänen mukaansa sopiva paikka hänen kaltaiselleen työhullulle.

Kannakselta Kasarminkadulle

Airi Knuutisen vanhemmat olivat kotoisin Inkerinmaalta. He joutuivat jättämään kotinsa kolme kertaa. Ensin lähdettiin Venäjän vallankumousta pakoon Suomen puolelle Rautuun 1920-luvulla, ja sitten Raudusta talvisotaa pakoon vuonna 1939 Pieksämäelle. Tuolloin mukana oli myös 4-vuotias Airi. Välirauhan aikana isä ja Airin sisar palasivat Kannakselle jälleenrakennustöihin, mutta vuonna 1945 oli taas lähdettävä.

Vuonna 1946 evakkoperhe sai oman maatilan Haukivuorelta. Tilalla tarvittiin työvoimaa, joten nuoruuden opiskelut jäivät kuuteen luokkaan kansakoulua ja kahteen luokkaan jatkokoulua, vaikka lukupäätä olisi kyllä ollut. 

– Kaikki musiikin perusasiat opettelin lapsena omin päin. Opettelin muun muassa soittamaan naapurin harmonia. Ensimmäisen soittimeni, 1-oktaavisen ksylofonin, sain veljeltäni 12–13-vuotiaana, Knuutinen muistelee.

– Minulle on kerrottu, etten lapsena juuri koskaan kävellyt vaan juoksin – ja että lauloin jatkuvasti. Ensimmäisiin laulukilpailuihin osallistuin Kansakoulun Suurjuhlilla 10-vuotiaana. 13–16-vuotiaana osallistuin siihen aikaan järjestettyihin hengellisiin kilpailuihin laulamalla ja kirjoittamalla sekä lausumalla runoja. Haukivuoren kirkkokuoroon liityin 11-vuotiaana. Esiinnyin yksin koulun joulu- ja kevätjuhlissa sekä Karjala-seuran iltamissa. Aikuisena tein laulukeikkoja häissä ja hautajaisissa ynnä muissa tilaisuuksissa. Laulu on ollut aina mukana elämässä sekä kirkollisella että maallisella puolella. En ole päässyt leipääntymään kumpaankaan, en päivätyöhön enkä musiikkiin.

– Opiskelin aikuisena töiden ohessa laulu pääaineena Vantaan musiikkiopistossa 1970-luvun alusta lähtien. Musiikkiopiston suorittamisen jälkeen avautui edistyneille mahdollisuus suorittaa Sibelius-Akatemian vaatimusten mukaisia kursseja Vantaan musiikkiopiston puitteissa. Sibelius-Akatemian opettajat pitivät “ison 1:n” ja “ison 2:n” teoriatunnit sekä tentit. Olen siis suorittanut osan samoista teoria- ja lauluopinnoista kuin ammattiin valmistuvat laulajat. Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna 1994. Sekin tuli työn ohessa tehtyä. Kesäkurssilla Karkun evankelisessa opistossa olen opiskellut kuoron varajohtajaksi. Valamossa opiskelin ortodoksista kirkkomusiikkia neljän viikon ajan vuonna 1996 ja viikon verran vuonna 1999.

– 1980-luvulla lauloin peräti kolmessa kuorossa: Savonlinnan oopperakuorossa, Helsingin tuomiokirkon katedraalikuorossa ja Oulunkylän kamarikuoro Chorus Sine Nominessa. Kävimme esiintymässä ulkomaillakin, muun muassa Düsseldorfissa ja Pariisissa. Muutamina kesinä lauloin Savonlinnan Oopperajuhlilla. Se oli ihanaa aikaa. Esimerkiksi Bachin h-mollimessu kestää noin kolme tuntia. Kuoron, orkesterin ja oma onnistuminen siinä tuottaa sellaisen euforian, mitä ei saa muualta. Tuollaisen tyydytyksen takia on valmis tekemään hullun lailla töitä.

Päivätyönsä Knuutinen teki kirjanpitäjänä. Puoli vuosikymmentä ennen eläkkeelle jäämistä tähän työhön kuului myös konttoripäällikön tehtävät. Viimeisinä työssäolovuosinaan Knuutinen kävi ruokailemassa Kasarminkadulla sijaitsevassa ravintolassa Galleria Haritonissa. Ravintoloitsija – nykyinen isä Hariton – perusti 1990-luvulla Pokrovan veljesyhteisön Kirkkonummelle. Sinne muutti myös entinen yhtiökumppani, nykyinen isä Foma. 

Pokrovan kuoronjohtajaksi

Airi Knuutinen jäi eläkkeelle vuonna 1998.

– Ensin hoidin omaishoitajana Parkinsonin tautia sairastavaa vanhaa perhetuttua herraa neljä vuotta. Sen jälkeen vedin pari vuotta henkeä. Ortodoksiviestissä olleen tiedon perusteella menin eräänä toukokuun sunnuntaina Pokrovaan osallistuakseni palvelukseen. Isä Hariton oli kukkapenkin päässä ja kertoi, ettei palvelusta pidetä, koska kanttorilta on mennyt ääni. Sunnuntaina kuukauden kuluttua olin jälkeen palvelukseen menossa. Isä Hariton oli taas saman kukkapenkin luona ja kertoi, ettei palvelusta pidetä nytkään, koska pappi on lyönyt kirveellä peukaloon. Samalla hän mainitsi Pokrovan talkoista, joita silloin oli joka lauantai. 

– Aloitin talkootyöt viikko juhannuksen jälkeen vuonna 2003, eli olen ollut Pokrovassa talkoolaisena hieman yli 22 vuotta. Olen auttanut puutarhatöissä ja keittiössä, sekä kerännyt tuhansittain siruetanoita ja lehtokotiloita. Nykyään – muutaman luunmurtuman ja kipsin jälkeen – pysyn isä Haritonin ehdotuksesta enemmän sileämmällä maalla ja kirkossa. Olen apuna kuitenkin myös muun muassa borssipäivien ja myyjäisten valmisteluissa ja myynnissä.

Pokrovaan mennessään Airi Knuutinen oli tietoinen siitä, että siellä asuivat hänen vanhat tuttavansa Kasarminkadun ravintolasta. Isä Foma oli tunnistanut Knuutisen, mutta isä Hariton ei.

– Aiemmin hän oli tottunut näkemään minut korkokengissä, lierihatussa ja hansikkaissa. Siksi hän kysyi isä Fomalta, kuka tuo sontakärryjä lykkäävä tutun oloinen nainen on!

Puutarhatöiden lisäksi Airi Knuutinen aloitti laulamisen Pokrovan kirkkokuorossa ja päätyi lopulta sen johtajaksi, vaikkei hänellä kirkon kanttorin koulutusta olekaan.

– Koronan kokoontumisrajoitusten takia Pokrovan vierailuryhmien käynnit loppuivat kahdeksi vuodeksi. Palkatusta kanttorista luovuttiin. Kaikki palvelukset kuitenkin pidettiin täydellisinä niin, että isä Hariton ja minä lauloimme, ja isä Foma toimi pappina. Myöhemmin mukaan pääsi yksi uusi kuorolaulaja, joka sai opetella veisuja seisten pari metriä takanani. Kesinä 2020 ja 2021 pidimme palveluksia metsätsasounalla. Sinne tuli paljon väkeä, jotka levittäytyivät ympäristöön. Pokrovan kissatkin olivat paikalla. Vanhat kuorolaiset pääsivät palaamaan kuoroon loppuvuonna 2022. Kuoronjohtotyöni alkoi siitä. Tämä lienee vähän sukuvika: äidin kertoman mukaan kaksi enoani olivat toimineet veisuunjohtajina Inkerin Lempaalassa. Harmi, ettei tullut enempää kyseltyä suvusta vanhempieni ollessa vielä elossa. Nyt tietoja on mahdoton saada, sillä sukulaiset Inkerinmaalta on surmattu tai viety Siperiaan.

– Kun tropareille, stikiiroille, prokimeneille ja muille on kahdeksan kiertävää viikkosävelmää, laskin kerran, että voidakseni johtaa kuoroa liturgioissa ja vigilioissa minun on osattava noin 100 sävelmää, Knuutinen kertoo kuvatessaan kuoronjohtajan työtä. – Normaalisti kuoroissa kuoronjohtaja ei laula mukana, vaan antaa äänet sekä viittaa tahdit ja nyanssit. Ortodoksisen kirkkokuoron johtaja laulaa yleensä mukana samalla kun johtaa kuoroa. Laulan sopraanoa, alttoa tai tenoria. Ortodoksisessa kirkkokuorossa laulajilla on paljon opeteltavaa. Kuorossamme kukaan ei laula suoraan nuotista. Joka viikko harjoitellaan tulevien palvelusten veisut. Joku on joskus heittänyt huulta, että “ortodoksikuoro laulaa harjoitellessaan ja harjoittelee laulaessaan”, mutta onko se niin?

20-vuotias ortodoksi

Airi Knuutinen kertoo, että hänellä on lapsesta asti ollut toinen jalka ortodoksisuudessa.

– Aina kun radiosta tuli ortodoksinen palvelus, istuin sen ääressä kuin tatti. Isä ei pitänyt siitä: hänelle ortodoksisuus ja venäläisyys olivat sama asia. 1970-luvulla Valamossa käydessäni mietin, että eläkkeellä voisin tulla tänne talkoisiin kasvimaalle, koska olen vuosikymmeniä tehnyt työtä savisella viljelypalstalla. Kävikin niin, että Valamossa luovuttiin siitä isosta kasvimaasta. Luoja ei kenties tarkoittanut minua Valamoon, mutta Hän johdatti minut Pokrovaan.

Pokrovassa isä Hariton kysyi lopulta Knuutiselta, olisiko mahdoton ajatus, että tämä liittyisi ortodoksiseen kirkkoon, olihan tämä jo osoittanut kiinnostusta kirkkoa kohtaan – takana oli muun muassa katekumeenikursseja parin, kolmen vuoden ajalta. Metropoliitta Ambrosius liitti Knuutisen ortodoksiseen kirkkoon Pokrovassa pari viikkoa ennen Knuutisen 70-vuotispäivää.

– Olen siis vasta 20-vuotias ortodoksi, Knuutinen naurahtaa.

Haastattelu on hyvä päättää runoon, minkä Airi Knuutinen kirjoitti aikoinaan Pokrovan talkootyöhakemukseksi. Pitkästä runosta on tähän valittu talkoolaisanomuksen aloittaneet sekä sen päättäneet rivit. Runossa mainitaan myös Pokrovan Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistolle pyhitetty kirkko.

Airi Knuutisen kirjoittama runo:

“Tulisin orjaksi talohon

piikaseksi Pokrovahan

suveksi tämän vuuen

tahi vähän tuonnemmaksi

– –

Pokrovan pyhäkössä

äärellä Pyhän kuvan

sielu saa armahduksen

voiman ja varjeluksen

Puhtaimman Jumalemon

siunaavan suojeluksen”