Puhelinhaastattelu tehdään sattumalta päivänä, jolloin Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump astuu virkaansa. Hän lupasi vaalikampanjassaan lopettaa sodan Ukrainassa päivässä. Vaalin ratkettua suunnitelma tarkentui ”muutamaan kuukauteen”.

Emme puhu suurlähettiläs Olga Dibrovan kanssa Trumpista. Vaikka tulee selväksi, että ukrainalaisten tilanne kotimaassaan on tällä hetkellä erittäin vaikea, Dibrova on valoisa ja täynnä toivoa.

– Minulla on aivan ehdottomasti toivoa. Olen täynnä toivoa, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan loppuu. Uskon, että Jumala tekee sen yllättäen ja nopeasti. Tunnen henkilökohtaisesti, että vain Jumala voi lopettaa sodan.

– Tässä on kyse paljon isommasta asiasta kuin vain taistelusta alueista. On kyse sodasta hyvän ja pahan välillä, Dibrova painottaa.

– Jumala tietää aina enemmän kuin me ihmiset. Luotan Jumalaan, ja lasken Hänen varaansa. Hän tuli maailmaan ja kärsi ihmisten tähden. Hän tekee nytkin, mikä on parasta.

Kärsimys pakottaa hakeutumaan Jumalan luo

Suurlähettiläs Olga Dibrova ja hänen miehensä Yevhen Dibrov olivat pyhiinvaelluksella Valamon luostarissa Heinävedellä viettämässä teofanian juhlaa.

– Olimme useita päiviä Valamossa. Tämä oli ensimmäinen kunnollinen vierailuni. Vuosi sitten olin työmatkalla Pohjois-Karjalassa, ja tuolloin pysähdyimme vain 20 minuutiksi.

Miksi päätitte viettää teofaniaa juuri Valamossa?

– Siihen oli aivan erityinen syy, koska ukrainalaiset kärsivät niin suurista vaikeuksista tällä hetkellä. On paljon tuskaa ja kärsimystä. Se pakottaa hakeutumaan Jumalan luo. Vain Jumalan avulla voimme selvitä tästä mahdottomasta kärsimyksestä. Halusin mennä Valamoon rukoilemaan, että sota Ukrainassa loppuisi. Rukoilen, että saisimme lisää voimia ja valoa Ukrainalle.

Tämä ei kuitenkaan ollut hänen ainoa syynsä vierailuun. Dibrova puhkeaa puhumaan innostuneesti ja vuolaasti:

– Minua kiehtoo Valamon historia. Se heijastaa sitä, mitä olemme kokeneet ja koemme Ukrainassa. Historia toistaa itseään.

– Olen hyvin kiitollinen igumeni Mikaelille, että saimme vierailla myös Valamon museossa, jossa hän kertoi luostarin historiasta.

– Kuulimme, kuinka munkit pakenivat toisen maailmansodan pommituksia Laatokan saarelta. Kuinka he paetessaan näkivät luostarin palavan. Näin luostarissa ikoneita, joissa on vieläkin luotien reikiä. Tämä koskettaa niin syvästi, koska juuri tätä kaikkea olemme kokeneet Ukrainassa erityisesti viimeiset kolme vuotta Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aikana.

– Luostarit ja kirkot poltetaan ja tuhotaan. Ikoneissa on luoteja. Se on sitä samaa jumalatonta tuhoamista, jota Valamo kohtasi Laatokalla 85 vuotta sitten. Mitä Neuvostoliitto teki luostarille, Venäjän nykyjohto tekee nyt Ukrainalle.

– Meillä on valitettavasti samanlainen historia ja kärsimys, ja se tuo meidät lähelle toisiamme, suurlähettiläs Dibrova sanoo.

– Luostarin kärsimykset Laatokalla ja meidän kärsimyksemme Venäjän hyökättyä Ukrainaan luovat välillemme hengellisen yhteyden. Luostari on ainutlaatuinen hengellinen keskus, ja haluan tehdä ukrainalaisille Valamoa tunnetuksi.

– Ukrainalaisilla on suuri hengellinen tarve rukoilla. Esimerkiksi Harkovassa, Mariupolissa ja muuallakin Ukrainassa koetaan niin suurta kärsimystä, tuskaa ja kidutusta, että sitä on vaikea selittää. Uskon, että vain yksin Jumala voi parantaa.

Onko Teillä perheenjäseniä Ukrainassa? Oletteko huolissanne heistä, ja kuinka usein voitte tavata heitä?

Vuolaana innokkaasti pulpunnut puhe vaimenee. Ääni on hiljainen ja vakava.

– Tietysti minulla on perheenjäseniä Ukrainassa. Valitettavasti he ovat alueelta, josta piti paeta eivätkä he vieläkään voi palata koteihinsa. Heillä on sydäntä särkeviä perhetarinoita. Muutaman kuukauden välein pääsemme käymään Ukrainassa. Minulla on tapaamisia ulkoministeriössä, ja samalla voimme nähdä ystäviämme ja sukulaisiamme.

– Elämä siellä ei ole helppoa ollenkaan. Etenkään vanhemmille ihmisille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Se on iso haava. He eivät tarvitse paljoa, mutta he tarvitsevat kotinsa.

Olga Dibrova, 47, on syntynyt Kryvyi Rihissä, Keski-Ukrainassa. Kaupunki on Itä-Euroopan suurimpia teräksen tuotantoalueita ja kärsinyt Venäjän ohjusiskuista sodan aikana. Kryvyi Rih on myös presidentti Volodymyr Zelenskyin synnyinkaupunki.

Läheinen yhteys Uspenskiin

– Siitä lähtien, kun tulin suurlähettilääksi Helsinkiin vuonna 2020, olen yrittänyt olla mukana kaikissa jumalanpalveluksissa, joihin Suomen ortodoksinen kirkko on minut kutsunut, Olga Dibrova kertoo.

– Suomen ortodoksinen kirkko oli ensimmäisiä, jotka tulivat lähetystöllemme rukoilemaan rauhaa heti täysimittaisen sodan syttymisen jälkeen kolme vuotta sitten.

– On syntynyt traditio, jossa vuosittain on ristisaatto lähetystölle sekä suuri rauhanrukoustapahtuma Senaatintorilla. Suomalaiset todella ovat ottaneet Ukrainan asian omakseen, ja olemme siitä syvästi kiitollisia, Dibrova sanoo.

Mikä on lempipyhäkkönne Helsingissä?

– Henkilökohtaisesti minulle läheisin pyhäkkö on Uspenskin katedraali. Tultuani Suomeen menin heti Uspenskiin, kun se avautui. Pestini Suomessahan alkoi korona-aikana vuonna 2020, jolloin monet pyhäköt olivat suljettuja.

Dibrovan puhe alkaa taas pulputa innokkaasti.

– Minulla on henkilökohtainen yhteys Uspenskiin. Olin nimittäin hyvin hämmästynyt nähdessäni ensimmäisellä vierailullani suuriruhtinas Volodymyrin ikonin siellä. Hän oli Kiovan Rusin hallitsija, joka vuonna 988 antoi kastaa itsensä ja alamaisensa kristinuskoon.

– Suuriruhtinas Volodymyrin isoäiti oli ruhtinatar Olga. Meillä on sama nimi, joten se vahvistaa yhteyttäni Uspenskiin vielä lisää, Dibrova kertoo. Pyhä Olga oli ensimmäinen Kiovan hallitsija, joka kastettiin kristityksi Konstantinopolissa jo vuonna 957.

– Toinen merkittävä ikoni, jonka löysin sieltä, oli marttyyrien Borisin ja Glebin ikoni. He ovat Volodymyrin poikia ja ensimmäiset pyhät Ukrainassa. Oli niin koskettavaa nähdä Uspenskissa nämä ikonit, jotka vievät suoraan Ukrainan historiaan, heti kun olin aloittanut tehtäväni Suomessa, suurlähettiläs Olga Dibrova kertoo.

Jumalalla oli syy lähettää minut Suomeen

Olga Dibrova on uradiplomaatti, joka on työskennellyt aiemmin mm. Ukrainan Turkin-lähetystössä sekä ulkoministeriössä, viimeksi protokollaosaston päällikkönä.

Miten päädyitte suurlähettilääksi nimenomaan Suomeen?

– Se oli ulkoministeriön ehdotus ja yllätys. Olin ollut jo usean vuoden Ukrainan ulkoministeriössä pääsihteerinä, joten suurlähettilääksi nimittäminen oli luonnollinen siirtymä uralla. Kohdemaa oli kuitenkin minulle yllätys.

– Mutta uskon todella Jumalaan ja siihen, että mikään ei tapahdu ilman Jumalaa. Uskon, että Jumalalla oli syy lähettää minut tänne. Ja oli onni, että minut lähetettiin juuri Suomeen, koska Suomi auttaa Ukrainaa niin paljon.

– Olen alusta lähtien tuntenut saavani suurta ystävällisyyttä suomalaisilta. He ovat halunneet tukea minua myös henkilökohtaisesti ihmisenä. Minua kannustetaan. He huolehtivat, miten jaksan. Esimerkiksi kerran, kun tapahtui ikäviä asioita, kerroin niistä somessa, ja suomalaiset tarjosivat heti tukeansa. He välittivät minusta. He itkivät kanssani. He myös hymyilevät kanssani.

Yli 70 000 ukrainalaista on hakenut väliaikaista suojelua Suomesta kolmen vuoden aikana. Dibrova kertoo yrittävänsä tavata mahdollisimman paljon Suomessa olevia ukrainalaisia. He kokevat, että heidät on otettu vastaan avoimesti ja kunnioituksella.

– Kuulen heiltä pelkästään kiitollisuutta Suomea kohtaan. Kuinka heidät on toivotettu tervetulleiksi Suomeen. Kuinka Suomi on tarjonnut heille mahdollisuuden koulutukseen ja lasten terveydenhoitoon. Kuinka heistä on välitetty. Miten hyvin heidät on otettu osaksi yhteisöä. En ole koko aikana kuullut yhtään ainoata kielteistä kommenttia heiltä Suomea tai suomalaisia kohtaan!

Dibrova kertoo ukrainalaisten olevan kiitollisia kaikesta avusta, jota esimerkiksi Filantropia on antanut ukrainalaisille sekä Ukrainassa että täällä Suomessa.

– Kaiken avun tavoite on, että ukrainalaisilla olisi mahdollisuus palata kotiin, hän kuitenkin painottaa. Sillä välin on tärkeätä, että ukrainalaiset säilyttävät uskonsa, hän sanoo.

Suurlähettiläs puhuu laajasti myös siitä, että ukrainalaisten ja suomalaisten suhde on kahdensuuntainen.

– Me ukrainalaiset myös tuemme Suomen ortodoksista kirkkoa. Moni ukrainalainen on jo nyt virallisesti osa Suomen kirkkoa, sillä moni on liittynyt kirkkoon, kun ovat saaneet kotipaikkaoikeuden. Se tuo iloa, että ukrainalaiset liittyvät kirkkoon Suomessa. On tärkeätä, että osallistumme jumalanpalveluksiin yhdessä ja vahvistamme kaikin tavoin yhteyttä molemmin puolin. Kirkon tehtävä on opettaa Jumalasta. Jumala on apumme ja turvamme.

Mitä ukrainalaiset tarvitsevat nyt eniten?

– Tarvitsemme ennen kaikkea rukouksia, rukouksia selviämisemme puolesta!

Ukrainalaisten Suomessa on suurlähettilään mielestä tärkeää vahvistaa alueellisia yhteisöjä sekä säilyttää oma kulttuuri. Samalla on tärkeää oppia uutta ja luoda uusia yhteyksiä.

On hyvä ottaa oppia esimerkiksi siitä, miten suomalaiset näkevät yhteiskunnan ja sen toiminnan sekä kansalaisten roolin. Dibrova kannustaa ukrainalaisia myös jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan elämästä suomalaisten kanssa.

– Meillä on yhteinen tehtävä olla ihmisiä, kuten Jumala meidät loi – Jumalan kuvaksi!

– Tärkeintä on, että säilytämme sydämissämme uskon ihmisyyden ja elämän säilyttämiseen, suurlähettiläs Olga Dibrova sanoo.

– Toivotan kaikille rauhaa, rakkautta ja onnellisuutta!

Pääkuva ylhäällä: Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova ja hänen puolisonsa Yevhen Dibrov ovat tuttu näky Uspenskin katedraalissa. Heidän taustallaan näkyvän Kozelštšanin Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin historia juontaa juurensa Ukrainaan. Uspenskin katedraalissa sijaitseva ikoni on kopio samannimisestä ikonista, joka on saanut nimensä ukrainalaisen Kozelštšinan kylän mukaan. Tähän alkuperäiseksi katsottuun ikoniin liitetään kymmeniä ihmeparantumistapauksia 1880-luvulta lähtien ja myös Helsingissä sijaitsevan jäljennöksen kerrotaan saaneen ihmeitä aikaan.

Lähteet:

Hurskainen Heta & Laitila Teuvo: Ukraina on meidän! Kirkot ja politiikka Ukrainan ja Venäjän suhteissa (2023)

https://ort.fi/synaksario/pyha-apostolienvertainen-olga-venalainen (Avaa uuden sivuston)

https://ort.fi/synaksario/pyha-apostolienvertainen-vladimir (Avaa uuden sivuston)

Suomen ortodoksisen kirkon vuonna 1969 valmistuneen keskustalon on todettu olevan ”osin sopimaton” nykyiseen käyttötarkoitukseensa. Lisäksi se vaatisi peruskorjausta, johon uppoaisi ainakin 3,3 miljoonaa euroa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Keskustalon 2001–2015 asennettu talotekniikka on tulossa käyttöikänsä päähän. Uusimista vaativat muun muassa viemärit, joiden pinnoitus maksaa noin 200 000 euroa sekä ilmanvaihto, vakioilmastointikoneet sekä kylmätekniikka, joista lankeaisi niin ikään 200 000 euron lasku. Uuden vesikaton hinta kipuaa jo 630 000 euroon. Nämä kulut sisältyvät jutun alussa mainittuun kustannusarvioon.

Kirkollishallitus on päättänyt toteuttaa keskustalosta hankesuunnitelman, johon sisällytetään kolme erilaista toteutusvaihtoehtoa. Hankesuunnitelma toteutetaan pääosin omana työnä, ja ulkopuolisten asiantuntijoiden kustannukset rajataan alle 10 000 euroon.

Hankesuunnitelmassa selvitettäviä vaihtoehtoja ovat:

1. nykyisen rakennuksen ylläpitäminen seuraavan peruskorjausjakson (2025–2040) ajan peruskorjaamalla rakennus vastaamaan nykyisiä tilatarpeita

2. keskustalon tontin kehittäminen yhteistyössä kumppanin tai kumppanien kanssa siten, että nykyiset toiminnot olisi mahdollista säilyttää kokonaan tai osin Karjalankadulla

3. keskustalon ja sen tontin myyminen sellaisenaan kehitettäväksi ja toimintojen siirtäminen/hajauttaminen paremmin soveltuviin tiloihin

Toteutustoimenpiteistä päätetään aikanaan kirkolliskokouksessa.

Keskustalossa on paljon tiloja, joiden käyttö on vähäistä, joten rakennus on nykyiseen käyttötarkoitukseensa nähden epäkäytännöllinen ja suuri. Pinta-alaltaan 3 600 m2 suuruista keskustaloa on peruskorjattu 2001 ja vaiheittain 2009–2015.

Sisäilma aiheuttaa oireita

Keskustalossa työskentelee päivittäin noin 20 henkilöä, jotka ovat Kuopion ja Karjalan ortodoksien hiippakunnan, keskusrekisterin, palvelukeskuksen ja taloustoimiston työntekijöitä. Lisäksi tiloissa toimii Suomen ortodoksinen kirkkomuseo RIISA. Etätyötä tekeviä on muutama.

Viime aikoina akuutiksi ongelmaksi on noussut huonoksi koettu sisäilma etenkin keskusrekisterin ja taloushallinnon työntekijöiden työtiloissa. Työntekijät ovat kärsineet esimerkiksi vuotavista silmistä ja äänen käheytymisestä.

Palvelukeskuksen johtaja Jari Rönkkö suhtautuu asiaan vakavasti. Niinpä sisäilmaongelmiin johtaneita syitä ja mahdollisia ratkaisuja aletaan selvittää tarkemmin.

Sillä välin Rönkkö kannustaa niitä työntekijöitä, jotka kokevat, että eivät kykene työskentelemään nykytiloissa, olemaan häneen yhteydessä väliaikaisten ratkaisujen löytämiseksi. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi väistötilat tai etätyöskentely. Lisäksi työntekijöitä kannustetaan olemaan tarvittaessa yhteydessä työterveyshuoltoon.

Jopa katedraali oli suunnitelmissa

Vuoden 2001 peruskorjauksessa uusittiin rakennuksen pinnat, talotekniikka, vesikatto ja osa ikkunoista. Samassa yhteydessä rakennettiin uusi pääaula ja kellotorni. Vuosien 2009–2015 peruskorjauksissa on tehty tilamuutoksia, uudistettu pintoja ja talotekniikkaa, rakennettu salaojat sekä korjattu vaurioituneita rakenteita.

Rakennusta ei ole suojeltu kaavoituksella eikä kirkkolailla. Rakennus sijaitsee omalla 10 066 m2 tontilla hyvien kulkuyhteyksien ja Kuopion kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä.

Korttelin asemakaavaa on muutettu 1982, jolloin keskustalon taakse suunniteltiin ortodoksista katedraalia, mutta tuolloin kaava ei edennyt kaavaluonnosvaiheesta eteenpäin. Yleiskaavassa alue on ”kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialue” ja tontille saa rakentaa yhteensä 4 026 m2.

Kuitenkin vuonna 2010 Kuopion kaupungin tarkastusarkkitehdin kanssa käytyjen neuvotteluissa selvisi, että korttelin tonttijakoa ei ole vahvistettu. Näin ollen tontti on rakennuskiellossa siihen asti, kunnes tonttijako vahvistetaan uuden asemakaavoituksen yhteydessä.

Karjalankadun ympäristö on yleiskaavassa määritelty korkean rakentamisen alueeksi, joka mahdollistaa myös keskustalon tontin kehittämisen. Tämä taas puolestaan saattaisi tarkoittaa merkittävää taloudellista hyötyä.

Pääkuva ylhäällä: Suomen ortodoksisen kirkon vuonna 1969 valmistunut keskustalo sijaitsee Karjalankadulla Kuopiossa. Keskustalo on rakennettu aikanaan ortodoksisen kirkollishallituksen, pappisseminaarin ja kirkkomuseon tarpeisiin. Kiinteistössä on myös ollut myös arkkipiispan ja talonmiehen asunnot sekä pieni kaksio vieraita varten. Nyt rakennus on osin epäkäytännöllinen nykyiseen käyttötarkoitukseensa, minkä lisäksi se on tulossa teknisen elinkaarensa peruskorjausvaiheeseen.

Helsingin ortodoksinen seurakunta lähetti 31.1. 2025 oikaisupyynnön Helsingin Sanomiin koskien uutista, jossa kerrotaan Itä-Helsingissä nyt päättyneestä Moskovan patriarkaatin alaisen Pyhän Nikolaoksen seurakunnan kirkkohankeeesta (Avaa uuden sivuston).

Helsingin Sanomien julkaisemasta uutisesta puuttuivat alun perin olennaiset tiedot kirkkohankkeen takana olevasta ”ortodoksisesta seurakunnasta”.

Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen oli pahoillaan uutisen epätarkoista tiedoista:

– Toivoisin, että tunnettu media tässä maailmantilanteessa ymmärtäisi mainita, että rakennushanke on Moskovan patriarkaattiin kuuluvan seurakunnan hanke. Olennaista olisi ollut myös mainita, että Suomen ortodoksisen kirkkoon kuuluva Helsingin ortodoksinen seurakunta ei liity hankkeeseen, isä Markku sanoi Helsingin ortodoksisen seurakunnan verkkouutisessa (Avaa uuden sivuston).

Helsingin Sanomien julkaisemassa uutisessa puhutaan vain ”ortodoksisesta seurakunnasta”. Vasta uutisen loppupuolella lukee tarkemmin seurakunnan virallinen nimi, Pyhän Nikolauksen seurakunta. Uutisesta puuttuu kokonaan tieto, että kyse on Venäjän ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatin alaisesta Pyhän Nikolauksen ortodoksisesta seurakunnasta.

Helsingin ortodoksisen seurakunta ja Suomen ortodoksinen kirkko kuuluvat Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkkaattiin. Helsingin ortodoksisella seurakunnalla ei ole mitään tekemistä Itä-Helsingin alueen kirkkohankkeen kanssa.

Seurakunnan Itä-Helsingin alueen jumalanpalveluselämän keskuksena toimii Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappeli Myllypurossa. Helsingin ortodoksinen seurakunta kattaa alueena koko Helsingin ja ulottuu Hangosta aina Heinolaan saakka. Lisäksi pääpyhäkkö eli Uspenskin katedraali on yksi Helsingin näkyvimmistä maamerkeistä. Näin ollen ”paikallisesta pääkaupunkiseudun ortodoksisesta seurakunnasta” puhuttaessa oletuksena on, että ilmaisulla viitataan Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan.

Pääkuva ylhäällä: Uspenskin katedraali hehkuu Ukrainan väreissä. Kuva on vuodelta 2022.

Tarkastelun pohjana on viimeisin Suomen ortodoksisen kirkon julkaisema jäsentilasto (Avaa uuden sivuston). Ukrainalaisten osalta luvut perustuvat Filantropian eri lähteistä kokoamiin tietoihin, ja joitakin näkökulmia on pyydetty suullisesti muutamista seurakunnista. Jäsenlukujen kehityksen vertailukohtana ovat kohtalaisen kasvun 2–5 prosentin ja hyvän kasvun 5–10 prosentin rajapyykit.

Esimerkkiseurakunniksi on valittu Tampereen, Turun ja Saimaan ortodoksiset seurakunnat, joiden jäsenmäärä kasvaa tällä hetkellä. Lisäksi mukaan on valittu Helsingin, Joensuun ja Kuopion ortodoksiset seurakunnat, joiden jäsenmääräinen kehitys on tällä hetkellä negatiivista. Näiden laajoilla alueilla toimivien seurakuntien jäsenmäärä edustaa pääosaa kirkon jäsenistöstä (42 951), josta noin puolet kuuluu Helsingin seurakuntaan.

Prosenttiluvut on suhteutettu seurakuntien jäsenmäärään vuoden 2024 lopun mukaan. Kuolleisuus esitetään yleisenä kuolleisuuslukuna, joka lasketaan keskiväkiluvun mukaan 1000 henkeä kohden. Kokonaisjäsenmäärissä kuolleisuus on huomioitu prosentteina suhteessa seurakuntien jäsenten määrään viime vuoden lopussa.

Tarkoitus ei ole arvottaa esimerkkeinä käytettyjä seurakuntia. Kirkko on yksi Kristuksen ruumis kaikkine seurakuntineen, jossa ilot on tarkoitettu yhdessä jaettavaksi ja murheet yhdessä kannettaviksi. Kaikissa seurakunnissa myös ahkeroidaan hengellisen kasvun hyväksi.

Uudet ortodoksit ja kirkon jättäneet jäsenet

1. Kastetut

Esimerkkiseurakunnissa kastettujen määrällinen vaihteluväli oli kirkon virallista tilastotietoa seuraten 0,21–0,51 prosenttia. Lukumäärinä kastettuja oli eniten suurimmissa seurakunnissa, Helsingissä (45) ja Joensuussa (30). Muissa määrä vaihteli 7–19 kastetun välillä. Yhteensä kastettuja oli 133.

Prosentuaalisesti kasteita oli kirkon tilaston mukaan eniten Turussa ja Joensuussa, molemmissa likimain puolen prosentin verran. Muut jäivät tämän alle.

Kirkon tilastot ovat kasteiden ossalta epätarkkoja, sillä osa kastetuista on merkitty kirkkoon liittyneisiin. Näin on luultavasti kaikkien seurakuntien kohdalla (ks. esimerkiksi Helsingin tilastosta Jäsentilastot julkaistu: Vuonna 2024 seurakuntaamme liittyi ennätyksellisen paljon uusia jäseniä – jäsenmäärän lasku loiventunut edellisvuosista (Avaa uuden sivuston)). Kuten johdannossa on mainittu, tässä tekstissä seurataan kirkon julkaisemaa tilastoatietoa. Tilastollinen epäsuhta poistuu myöhemmin, kun lasketaan yhteistuloksia.

Kastemäärät olivat vaatimattomia, eivätkä ne ulottuneet lähellekään kahden prosentin kohtalaisen kasvun rajaa. Jos tilastollinen epäsuhta voitaisiin lähemmin selvittää kaikkien kuuden seurakunnan osalta, tilanne olisi arviolta hyvin samankaltainen. Kasvun laimeus liittynee syntyvyyden laskuun. Tämä voi johtua osin myös kasteperinteeseen sitoutumisen vähittäisestä heikkenemisestä. Lisäksi monet kirkkoon liittyjät on kastettu aiemmin, jolloin heidän osuutensa ei kasvata kastetilastoja.

2. Kirkkoon liittyneet

Kaikkien kuuden seurakunnan kirkkoon liittyneiden määrät vaihtelivat 0,79–5,49 prosentin välillä. Lukumäärinä liittyneitä oli 46–544 uutta jäsentä (yhteensä 1098 eli 2,56 prosenttia).

Lukumääräisesti eniten liittyneitä oli Helsingin seurakunnassa, mutta jäsenmäärään suhteutettuna kasvu oli suurinta Turun, Tampereen ja Saimaan seurakunnissa. Turku ylitti selkeästi hyvän kasvun viiden prosentin rajan. Tampere ja Saimaa sijoittuvat yli neljän prosentin kasvullaan lähelle hyvän kasvun alarajaa.

Helsingin seurakunnassa ylitettiin selvästi kohtalaisen kasvun kahden prosentin raja. Joensuu ja Kuopio jäivät alle prosenttiin, mutta silti näihin molempiin seurakuntiin liittyi liki viisikymmentä uutta jäsentä. Esimerkiksi Joensuussa tämä on näkynyt jumalanpalveluksiin osallistumisessa.

Tilastotietoa katekumeeniopetuksen kautta liitetyistä ei ole, mutta esimerkiksi Tampereen ja Joensuun seurakunnissa pidettyjen kurssien kautta kirkkoon liittyi yhteensä noin 70 uutta jäsentä.

3. Kirkosta eronneet

Kirkosta eroamisten vaikutus vaihteli -1,14 ja -3,23 prosentin välillä. Turussa eronneiden osuus oli yli kolme prosenttia, mikä selvästi verotti seurakunnan kasvua. Vanavedessä tulivat Tampere ja Helsinki yli kahden prosentin laskusuunnalla. Muissa kirkosta eroaminen jäi alle kahden prosentin. Vähäisintä se oli Joensuussa.

Edellisvuoteen verrattuna kirkosta eroaminen kiihtyi kuluneena vuotena kaikissa esimerkkiseurakunnissa Joensuuta ja Tamperetta lukuun ottamatta, joissa eroamisten määrä hieman loiveni, vaikka olikin miinusmerkkinen. Määrällisesti kirkosta eroamisia oli eniten Helsingissä (-451), Turussa (-107) ja Tampereella (-98). Muissa lukemat liikkuivat -34 ja -74 jäsenen välillä. Yhteen laskettuna näistä seurakunnista erosi -835 jäsentä.

Passiivisten jäsenten – jotka luultavasti eroavat kirkosta eniten – osallistumisaktiivisuuden kasvattaminen on haastavaa. Osallistumisaktiivisuutta voidaan jossain määrin edistää kehittämällä toimintaa.

4. Kastettujen, kirkkoon liittyneiden ja kirkosta eronneiden yhteismäärät

Kun lasketaan yhteen kastetut ja kirkkoon liittyneet sekä vähennetään summasta kirkosta eronneet, jäsenmäärän kasvu vaihteli 0,13–2,78 prosentin välillä. Kuopiossa jäsenmäärä väheni -0,17 prosenttia.

Positiivisin tulos oli tältä osin Turussa, ja heti perään Tampereen ja Saimaan seurakunnissa, jotka ylittivät selkeästi kahden prosentin kohtalaisen kasvun rajan. Helsingissä kasvua oli hieman yli puoli prosenttia, ja Joensuussa sen alle.

Yhteenlaskettuna kirkon jäsenmäärä kasvoi näiden seurakuntien kastetut, kirkkoon liittyneet ja kirkosta eronneet huomioiden 396 jäsenellä.

Kirkkoon liittyneet ukrainalaiset

1. Ukrainalaisten määrällinen vaikutus

Ukrainalaisten kirkkoon liittyneiden osuus vaihteli esimerkkiseurakunnissa 0,03–2,09 prosentin välillä, mikä tarkoitti yhteensä 325 uutta jäsentä.

Saimaan seurakunnassa ukrainalaisten liittyneiden osuus ylitti kahden prosentin kohtuullisen kasvun rajan. Turussa ja Tampereella liittyneitä oli hieman alle kaksi prosenttia. Helsingissä kasvu oli jonkin verran yli puoli prosenttia, Kuopiossa hieman yli yhden prosentin kymmenyksen. Joensuussa lukema oli alin.

Lukumäärinä eniten seurakuntaan liittyneitä ukrainalaisia oli Helsingissä, 132 uuden jäsenen verran. Tampereella liittyneitä oli 83 ja Turussa 63. Muiden kasvu oli 2–37 liittynyttä, vähiten Joensuussa.

Kirkon jäsenyys kiinnosti myös muuta väestöä, mutta luvut ovat pienempiä. Kastettujen ja kirkkoon liittyneiden määrät, joista on vähennetty kirkosta eronneet ja ukrainalaisten osuus olisivat tuoneet viiden seurakunnan osalta kasvua 0,03–0,88 prosenttia. Kuopiossa jäsenmäärä olisi laskenut -0,32 prosenttia.

Ilman ukrainalaisten osuutta kasvu olisi Turun ja Tampereen seurakunnissa jäänyt alle prosenttiin. Saimaan seurakunnassa kasvu olisi ollut hieman puolen prosentin yllä. Joensuussa suunta olisi ollut niukasti positiivinen prosentin kymmenyksen verran, ja alinta Helsingissä. Ilman ukrainalaisten osuutta yhdenkään esimerkkiseurakunnan jäsenmäärän kasvu ei olisi ylittänyt kohtalaisen kasvun kahden prosentin rajaa.

2. Ukrainalaisten alueellisen väestömäärän vaikutus

Eri seurakuntien väliset erot liittymismäärissä selittyvät osittain, kun liittyneiden lukumäärä suhteutetaan alueilla asuvien ja väestörekisteriin kirjattujen ukrainalaisten määrään.

Viime vuoden lopun tilastojen mukaan ukrainalaisia asui esimerkkiseurakuntien toiminta-alueilla 900–14282 asukasta (kaikki yhteenlaskettuna 34223 asukasta), vähiten Joensuun ja eniten Helsingin seurakuntien alueilla. Kotipaikkaoikeuden saaneista ukrainalaisista näihin kuuteen seurakuntaan liittyi 0,22–1,74 prosenttia (yhteensä 325; kaikki edeltävät vuodet yhteen laskien jäseninä oli vuoden 2024 lopussa 688 ukrainalaista).

Ukrainalaisten liittymismäärä suhteessa kotipaikkaoikeuden saaneiden määrään oli viime vuonna prosentuaalisesti suurinta Saimaan seurakunnan toiminta-alueella, hieman alle kaksi prosenttia. Tampereella, Helsingissä ja Turussa osuus oli prosentin tuntumassa. Kuopiossa määrä oli puoli prosenttia. Joensuun seurakunnan alueella asuvista liittyneitä oli vähiten, selvästi alle prosentin.

Tampereen seurakunnan alueella ukrainalaistyötä tehtiin vahvasti Vaasassa. Helsingissä toiminnan tueksi vihittiin ukrainalainen pappi, minkä myötä kasvu on vahvistunut (ks. Ukrainalainen yhteisö kasvaa vauhdilla – muutamassa viikossa yli 50 uutta seurakuntalaista (Avaa uuden sivuston)). Viime vuoden osalta yksikään näistä kuudesta seurakunnasta ei kuitenkaan saavuttanut kahden prosentin kohtalaisen kasvun rajaa.

Luvut kertovat työn ja tavoittavuuden haasteista, mutta myös onnistumisista. Hyvän kasvun viiden prosentin rajaan on silti vielä matkaa.

3. Ukrainalaiset, jotka eivät ole vielä liittyneet kirkkoon Suomessa

Kirkon tilastoista ei käy ilmi niiden ukrainalaisten (ortodoksien tai muiden) määrät, jotka eivät vielä ole Suomen ortodoksisen kirkon jäseniä, mutta jotka osallistuvat toimintaan tai ovat diakonia-avun piirissä. Esimerkiksi Joensuussa oli kuluneena vuonna diakonia-asiakkaina ja/tai kielikahvilan toiminnassa mukana noin 150 ukrainalaista, joista iso osa oli ilman kotipaikkaoikeutta. (Ks. Kielikahvila PakinaPaikka avautuu Joensuussa 15.8. (Avaa uuden sivuston)).

Tilastoista ei voida päätellä, missä määrin edellisten vuosien työ on kantanut hedelmää. Esimerkiksi Kuopion seurakunnassa aloitettiin vuonna 2022 Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyssodan alkamisen jälkeen mittava ukrainalaisten vastaanottotoiminta. Siitä, kuinka paljon tämä toiminta on vaikuttanut kirkkoon liittymisiin vuosina 2023–2024, ei ole tilastollista tietoa. Mahdolliseksi liittymiset tulivat, kun ensimmäiset ukrainalaiset saattoivat hakea kotikuntaoikeutta oleskeltuaan vuoden Suomessa. (Ks. Seurakunta riensi apuun, kun Ukrainan pakolaisia alkoi virrata Kuopioon: “Autossani on vaippoja ja vaatteita”). Vastaavia esimerkkejä löytyy todennäköisesti myös muista seurakunnista.

Kirkkoon liittyvät ukrainalaiset ovat luultavasti pääosin jo ennestään ortodokseja. Tällöin he vertautuvat seurakuntien välillä muuttaneisiin kirkon jäseniin. Tilastoissa voisi olla tarpeen esittää erikseen ukrainalaisten osuus, mikäli pakolaistilanne säilyy entisenkaltaisena. Tällainen vertailu antaisi enemmän tietoa kirkon jäsenmäärän kehityksestä muun väestön osalta.

Seurakuntien elämään osallistuvat ukrainalaiset ortodoksit, jotka eivät virallisesti ole kirkon jäseniä Suomessa, ovat sekä voimavara että mahdollisuus hengellisen ja määrällisen kasvun kannalta. Samalla on tarpeen etsiä edelleen keinoja, jotka rohkaisevat liittymään kirkon jäseniksi. Jäsenyyden tavoitteen tulee olla kuitenkin hengellisen avun ja tuen tarjoamisessa ja kirkkoon sitoutumisen vahvistamisessa, ei jäsenmäärän kasvussa.

Muuttoliike ja seurakuntien kuolleisuusluvut

1. Seurakuntiin muuttaneet ja poismuuttaneet

Esimerkkiseurakuntien sisään- ja poismuuttaneiden yhteenlaskettu osuus toi jäsenkasvua 0,06–1,04 prosenttia, joista alin prosentti oli Joensuussa, ylin Tampereella. Muissa yhteisvaikutus jäsenmäärään oli alle puoli prosenttia.

Lukumääräinen yhteistulos vaihteli 1–47 jäsenen välillä (yhteensä 119 jäsentä). Jos poismuuttoja ei huomioida, määrällisesti seurakuntaan muuttaneita oli Helsingissä yli kolmesataa ja muissa seurakunnissa sadan molemmin puolin.

Seurakuntiin muuttaneet voivat rikastuttaa kohdeseurakunnan elämää ja vastakohtaisesti heikentää lähtöseurakunnan toimintaa. Muuttajat eivät kuitenkaan ole uusia kirkon jäseniä. Muutot kertovat enemmän alueiden vetovoimasta sekä työ- ja elämäntilanteen muutoksista kuin seurakuntatyön tuloksista.

Muuttojen osalta tähän joukkoon ei voida seurakuntatyöllä juuri vaikuttaa. Tämä ei sulje pois osallistumisen vahvistamisen mahdollisuutta.

2. Kuolleisuus

Suomen vuoden 2023 yleinen kuolleisuusluku oli 11,0 (uusin luku ei ole vielä saatavilla, mutta ennakkotiedon mukaan luku laski viime vuonna jonkin verran). Kokonaisuudessaan Suomen ortodoksisen kirkon viimevuotinen yleinen kuolleisuusluku oli 13,5 eli korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.

Yleisen kuolleisuusluvun mukaan esimerkkiseurakunnat asettuvat seuraavaan järjestykseen: Helsinki (10,2), Tampere (10,6), Turku (11,0), Joensuu (15,2), Saimaa (15,9) ja Kuopio (21,4). Kolmessa ensimmäisessä kuolleisuus oli suurin piirtein Suomen yleisellä tasolla. Kolmessa jälkimmäisessä kuolleisuus oli selvästi suurempaa sekä Suomen että koko kirkon lukemiin verrattuna. Erot viittaavat luultavasti seurakuntien ikärakenteeseen.

Lukumäärinä suurinta kuolleisuus oli Helsingin (-223), Kuopion (-116) ja Joensuun (-95) seurakunnissa. Muissa kuolleita oli 28–47 jäsenen välillä. Kokonaisvaikutus oli -545 jäsentä.

Syntyvyyden vähentyessä ja väestön ikääntyessä on odotettavissa, että kuolleiden osuus vaikuttaa seurakuntien jäsenmäärään entistä voimakkaammin. Vaikutusta voi kompensoida muun muassa liittyneiden osuus.

Kuolleiden osuus on asia, johon seurakuntatyöllä ei voida vaikuttaa kuin ehkä välillisesti elämänlaatua ylläpitämällä. Jokaisen ihmisen elämällä on rajallinen aikansa.

Vaikka kuolleiden osuus vaikuttaa seurakunnan jäsenmäärään ja sitä kautta esimerkiksi verotulokertymään, kyseessä ei ole hengellisen työn näkökulmasta katsottuna ensisijaisesti jäsenten menettämisestä. Kirkko huolehtii kuolevista ja rukoilee edesmenneiden ainutlaatuisten ihmispersoonien puolesta eri toimituksissa, ja uskoo lähtökohtaisesti ihmisen siirtymiseen ikuiseen elämään ja taivaalliseen, riemuitsevaan seurakuntaan.

Jäsenmäärien muutokset

Koko kirkon tasolla jäsenmäärän lasku oli toissa vuonna yli kuusisataa jäsentä (-619). Viime vuonna jäsenmäärän lasku loiveni (-350), mutta ilman ukrainalaisten osuutta (390) jäsenkato olisi ollut suurempi (-740).

Esimerkkiseurakuntien jäsenmääriin suhteutettuna kastettujen, kirkkoon liittyneiden, muuttaneiden, kirkosta eronneiden ja kuolleiden yhteismäärät vaikuttivat kahdensuuntaisesti.

Tampereella kasvu ylitti selvästi kahden prosentin kohtalaisen kasvun rajan, mutta Turku jäi siitä niukasti alle. Saimaa ylsi hieman yli prosentin kasvuun.

Kuopiossa jäsenmäärä laski pari prosenttia. Joensuussa määrä jäi miinukselle yli prosentin. Helsingissä suunta oli negatiivinen likimain kaksi prosentin kymmenystä.

Ilman ukrainalaisten osuutta jäsenmäärät olisivat laskeneet Tamperetta ja Turkua lukuun ottamatta. Tampereella positiivinen yhteenlaskettu määrällinen kasvu olisi kuitenkin hidastunut alle prosenttiin (37 jäsentä). Turussa jäsenmäärän kokonaiskasvu olisi ilman ukrainalaisia ollut edelleen myönteistä, mutta reilusti alle puoli prosenttia (4 jäsentä). Tällöin melko pienetkin muutokset esimerkiksi kirkosta eronneissa, pois- ja sisäänmuuttaneissa tai kuolleissa olisivat laskeneet tuloksen nollatasolle tai miinukselle. Tämä kertoo lukumäärien matalasta tasosta johtuvasta jäsenkehityksen tilastollisesta heilahtelualttiudesta. Joka tapauksessa näissä kahdessa seurakunnassa jäsenmäärän kehitys olisi jäänyt myös ilman ukrainalaisten osuutta varovaisen myönteiseksi.

Saimaan seurakunnassa jäsenmäärä olisi laskenut positiivisesta liki prosentin verran miinukselle. Helsingissä jäsenmäärä olisi ilman ukrainalaisia laskenut lähemmäs yhtä miinusprosenttia. Joensuussa laskusuunta olisi jatkanut yli prosentin laskuaan, mutta vaikutus olisi ollut kuitenkin pientä johtuen kirkkoon liittyneiden ukrainalaisten vähäisestä määrästä (2 liittynyttä). Kuopiossa laskusuunta olisi ilman ukrainalaisten osuutta syventynyt entisestään yli kahteen miinusprosenttiin.

Ilman ukrainalaisten osuutta yksikään kuudesta seurakunnasta ei olisi saavuttanut kahden prosentin kohtalaisen kasvun alarajaa.

Lukemat osoittavat, että esimerkkiseurakuntien (ja koko kirkon) viimevuotinen lukumääräinen kasvu lepäsi huomattavassa määrin ukrainalaisten kirkkoon liittyneiden varassa. Se, miten Ukrainan sodan päättyminen aikanaan vaikuttaa jäsenkehitykseen, jää nähtäväksi.

Kaikissa kuudessa seurakunnassa tapahtui oletettavasti myös aktiivisuuden kasvua, sillä esimerkiksi kirkkoon liittyneiden yhteenlaskettu määrä toi kasvua 2,56 prosenttia (1098 jäsentä). Tältä osin kasvu ylitti kohtalaisen kasvun kahden prosentin rajan. Ilman ukrainalaisten osuutta kasvu olisi ollut 1,80 prosenttia (773 jäsentä). Kirkon kokonaisjäsenmäärän katoa lukemat eivät riittäneet osaltaan paikkaamaan. Tämä johtui kirkosta eroamisten ja kuolleisuuden yhteisvaikutuksesta. Myös kastettujen ja kirkkoon liittyvien määrillä on merkitystä, sillä heidän osuutensa ei ollut jäsenmäärän kasvun näkökulmasta tarkasteltuna riittävää. Muuttoliikkeen vaikutus oli vähäisempää.

Verrattaessa vuosien 2023 ja 2024 kokonaisjäsenkehitystä keskenään havaitaan, että Tampereella kasvu vahvistui 79 jäsenen verran (toissa vuonna kasvua oli 38, viime vuonna 117 jäsentä). Turussa kasvusuunta oli lievästi alavireinen -2 jäsentä (toissa vuonna 62, viime vuonna 60). Saimaan seurakunnan aiempi negatiivinen jäsenkehitys kipusi positiiviseksi (toissa vuonna -42 vähennystä, viime vuonna kasvua 18 jäsentä).

Helsingissä, Joensuussa ja Kuopiossa negatiivinen kehitys loiveni viime vuonna selvästi toissa vuoteen verrattuna. Helsingissä muutos oli 120 jäsenen verran (toissa vuonna jäsenkatoa oli -184 jäsentä, viime vuonna -64). Joensuussa jäsenkato loiveni 61 jäsenen verran (toissa vuonna -144, viime vuonna -83). Kuopiossa negatiivinen kehityssuunta kasvoi 65 jäsenen verran (toissa vuonna -54, viime vuonna -119).

Jäsenmäärien kehityksen ja kasvusuuntien muutosten valossa lukemat tarkoittavat ainakin sitä, että katekumeeniopetusta ja muuta tavoittavaa ja osallistavaa toimintaa tulee edelleen kehittää. Lisäksi muualta tulleiden integroimiseen täytyy kiinnittää yhä erityistä huomiota. Näihin seikkoihin onkin herätty viime vuosina.

Myönteisiä esimerkkejä löytyy kaikista seurakunnista

Jäsenmääräiset tilastot kertovat ainoastaan viitteellisesti seurakuntien jäsenten aktiivisuudesta. Liittyneiden voidaan kuitenkin otaksua osallistuvan vireästi jumalanpalveluksiin ja muuhun toimintaan. Aktiivisuuden säilyminen ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Passiiviset jäsenet taas ovat kirkollisveron maksajina toiminnan mahdollistajia, mutta myös mahdollisia tulevia aktiivijäseniä. Sekä aktiivisten että passiivisten jäsenten osallistumiseen voidaan oikein kohdennetulla toiminnalla vaikuttaa.

Eräs esimerkki osallistumisen vahvistamisesta on Joensuussa kerran kuukaudessa sunnuntaisin toimitettavat lastenliturgiat, jotka aloitettiin vuoden 2023 lopulla. Lapsiperheet huomioidaan sekä liturgiassa että opetuspuheessa aivan kuten lastenpääsiäisenä. Palveluksen jälkeen on ruokailu ja pientä ohjelmaa. Liturgiat ovat kaikille avoimia ja eri-ikäinen osallistujajoukko on ollut runsasta. Lapsiperheiden osallistuminen on vahvistunut. Positiivista muutosta on näkynyt myös laajemminkin kasvatustyössä. Kirkko ja jumalanpalvelukset kiinnostavat muutenkin nuorempaa sukupolvea.

Kirkkoa kasvattavaa työtä ahkeroidaan myös muissa seurakunnissa omannäköisesti. Esimerkiksi Tampereella nuorten osallistumisaktiivisuus on kasvanut aktiivisen nuorteniltojen järjestämisen ja kasvatustyön elpymisen myötä. Myös vapaaehtoistyö on kasvanut. Kirkon jäsenyyttä etsitään myös Tampereella aikaisempaa enemmän. Helsingissä iloitaan kirkkoon liittyjien määrän kasvusta ja jäsenkadon loiventumisesta. Seurakunnan alueella tehdään myös monipuolista seurakuntatyötä ja nuorisotyö on vilkasta. Samalla tavoin Kuopiossa on vireää, eteenpäin suuntautuvaa toimintaa. Myös Turun ja Saimaan seurakunnissa on monia ilonaiheita (ks. Kasvavien seurakuntien supervoimat eivät ole silkkaa sattumaa – näillä eväillä Tampereella, Turussa ja Saimaalla on onnistuttu).

Väestörakenteen muutosten vaikutus

Ilonaiheista huolimatta jäsenmääriin ja sitä kautta seurakuntien talouteen kohdistuu pidemmän aikavälin haasteita, joilta ei voida sulkea silmiä. Seurakuntien jäsenkehitykseen vaikuttavat alueiden väestö- ja ikärakenne ja muut erityispiirteet.

Kasvavien alueiden ja kaupunkien kasvunäkymät ovat erilaisia kuin hiipuvilla paikkakunnilla. Jäsenistön määrän väheneminen iskee muuttotappioalueille, joissa väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee. Tällainen muutos näkyy myös yksittäisten seurakuntien sisällä eri toiminta-alueiden välillä. Kaupunkien haasteina ovat erityisesti kirkosta eroamisten ja suurempien joukkojen tavoittamisen haasteet.

Jäsenmäärien laskut eivät vähennä ihmisten arvoa tai seurakuntatyön merkityksellisyyttä vähäväkisimmillä ja etäällä olevilla alueilla. Niistä voidaan huolehtia muun muassa palvelusten säännönmukaisuudella, maallikkopalveluksia ja -toimintaa kehittämällä ja joiltakin osin vahvistamalla oman toimen ohella palvelevien kanttorien, diakonien ja pappien roolia.

Seurakuntien kasvu on lukumääriä enemmän

Luvut kertovat jäsenmäärien kehityksestä ja talouden näkymistä sekä auttavat analyysien teossa, mutta ne kuvaavat heikosti määrällisten muutosten syitä. Toiminnan tulokset ovat vaihteluille alttiita, koska työtä tehdään ihmisten kanssa.

Seurakuntien kasvua ovat myös muut eri tavoin mitattavissa olevan kasvun muodot, kuten hengellinen ja liturginen elämä, keskinäinen yhteys, palvelualttius, kirkollisen opetuksen ja ortodoksisen elämäntavan omaksuminen sekä pyhyyden kokemus. Nämä ovat osa niistä keskeisistä kirkon elämään ja olemukseen kuuluvista asioista, jotka perustuvat osallisuuteen ja yhteyteen – olemiseen – Kristuksen kanssa.

Kohti merkityksellisyyttä

Kirkolle määrällisiä tavoitteita tärkeämpää on merkityksellisyyden vahvistuminen. Merkityksen kokemuksesta voi myös ajallaan syntyä jäsenmääräistä kasvua.

Hengellisen kasvun ja merkityksellisyyden kokemuksen taustalla on yleensä runsaasti yhdessä tehtyä seurakunnan osallistavaa toimintaa. Seurakunnista löytyy paljon yhtenä kirkkona olemisen hyvyyttä, yhteisöllistä ja todeksi elettyä elämää, joka ei ole riippuvainen rakenteeltaan erilaisten alueiden määrällisen kasvun näkymistä.

Kuten jo Uuden testamentin sivuilta voidaan havaita, seurakunnat voivat kasvaa määrällisesti “päivä päivältä” (Ap.t. 2:47). Silti myös niukan määrällisen kasvun ajat voivat olla kasvamisen ja odotuksen aikoja: “Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” (Luuk. 12:32)

Vastauksen löytäminen siihen, mitkä erityiset toiminnat tai sen nyanssit johtavat konkreettisesti havaittavaan positiiviseen muutokseen, on haastavaa. Tämä vaikeus on läsnä, vaikka kirkon perustehtävät ovat selkeät ja hengellisen elämän keskuksena ovat pyhät liturgiat.

Vaikuttavuuden ja merkityksellisyyden kasvattaminen käytännössä niin, että se voisi heijastua jäsenmääriin, kutsuu pitkäjänteisyyteen ja vaivannäköön. Vaikka jokainen on kutsuttu Jumalan työtoveriksi omalla paikallaan, kirkon kasvu ei kuitenkaan rakennu ihmisten omien voimavarojen tai vetovoiman varaan.

Kasvun varsinaista perustaa kuvatessaan apostoli Paavali kehottaa kiinnittämään huomion ensimmäisenä kasvun antajaan ja sitten yhteisönä elämiseen ja toimimiseen sekä ihmisiin, joista kirkko muodostuu: “Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.” (1. Kor. 3:6–9)

Numerot: Marika Miinalainen

Kirkkokansaa saapumassa Uspenskin katedraalille syksyllä 2023.

Juttua on päivitetty Kastetut-osion osalta 7.2.2025 klo 12:30.

Turvallisemman tilan ohjeistuksia on monenlaisia, ja kansainväliseen ortodoksisten nuorten päivään sekä temppeliintuomisen juhlan teemaan sopivasti Ortodoksisten nuorten liitto julkaisee erityisesti ortodoksiseen lapsi- ja nuorisotyöhön laaditut turvalllisemman tilan periaatteet. Periaatteiden tarkoituksena on tehdä toimintaan osallistumisesta mahdollisimman turvallista kaikille sekä edistää sitä, että jokainen voisi olla oma itsensä pelkäämättä arvostelua. Toimintaan lähtemistä empivien on toivottavasti helpompi rohkaistua mukaan, kun periaatteet on sanoitettu näkyvästi.

Kirkko on julkisyhteisö, joten sen toimintaa koskee muun muassa yhdenvertaisuuslaki, jossa toimija velvoitetaan arvioimaan yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhtymään myös tehokkaisiin toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi. Muutoinkin syrjiminen on jo lainkin mukaan kielletty lukuisien henkilöön liittyvän syyn vuoksi (esim. ikä, kieli, mielipide, uskonnollinen vakaumus, vammaisuus ja moni muu). Myös kristillinen ihmiskuva, jossa jokainen ihminen tulee kohdata paitsi lähimmäisenä, myös ainutkertaisena Jumalan kuvana, tukee tätä velvoitetta.

– Kyseessä ei ole mikään uusi ja outo juttu, vaan periaatteet sekä huomioivat maallista lainsäädäntöä että ovat kristillisiä ja hyvien tapojen mukaisia ja sopivat mielestäni yleisohjeiksi kaikkiin kirkollisiin tapahtumiin, toteaa ONL:n toiminnajohtaja Maria Kauppila.

– Uutta on lähinnä se, että niitä laadittaessa on pohdittu nimeomaan ortodoksista toimintaa ja tapahtumia ja erityisesti se, että niitä on muovattu yhteisvoimin.

Periaatteiden runko luotiin ortodoksisilla nuorisotyöpäivillä viime syksynä, ja mukana oli joukko kirkkomme kasvatustyötä tekeviä – osa heistä itsekin nuoria. Sen jälkeen periaateluonnos kävi kommenttikierroksella muutamilla opettajilla perusopetuksen puolelta, yliopistolla sekä palvelukeskuksen asiantuntijoilla. Periaatteet lähetettiin lausuntokierrokselle myös hiippakunnallisille nuorisovaltuustoille.

– On erittäin hienoa, että ortodoksiselle nuorisotyölle saadaan turvallisemman tilan periaatteet yhteiseksi käytännöksi. On myös kunnioitettavaa, että prosessissa on haluttu kuulla monipuolista joukkoa asiantuntijoita ja viiteryhmiä ja kiitämme, että myös nuorisovaltuustoilla oli mahdollisuus kommentoida, iloitsee Helsingin hiippakunnan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Antti Salpakari.

 – Meidän nuorisovaltuusto olisi tiivistänyt periaatteet ehkä yhden kohdan lyhyemmiksi, mutta siitä pidämme, että mukana on myös selkeästi kirkkomme teologiaan ja teeseihin sidottuja kohtia, sanoo Salpakari.

Yhteinen sitoutuminen on tärkeää

Täysin turvallisen tilan luominen on hankalaa, jopa mahdotonta, sillä ihmisten kesken voi aina sattua ajattelemattomuutta, erehdyksia tai ilmetä ihan tahallistakin häirintää. Siksi käytetään tarkoituksella sanamuotoa ”turvallisempi tila” ja viitataan nimenomaan turvallisuuden sosiaaliseen ulottuvuuteen eli ihmisten keskinäiseen vuorovaikutukseen.

Parhaatkin turvallisemman tilan periaatteet ovat turhia, mikäli niitä ei voida noudattaa tai valvoa. Kirkon työntekijöillä on tietysti lakisääteinen velvollisuus puuttua ja ilmoittaa häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä eteenpäin, mutta tuon lisäksi on toivottavaa, että turvallisemman tilan periaatteisiin tutustuu ja sitoutuu mahdollisimman moni ortodoksi. Myös esimerkiksi leirinjohtajan ja muiden toimintaa ohjaavien on tärkeää käydä periaatteet läpi ennakkoon sekä miettiä, miten niistä jutellaan osallistujien kanssa ja miten niiden toteutumista seurataan, tai kenen puoleen osallistuja voi kääntyä, jos huomaa tai kokee jotain epäasiallista.

Oheismateriaali on hyvä pohja keskustelulle

Periaatteita avataan kuvien ja tarkennustekstien avulla ja niistä on laadittu A3- ja A4-kokoiset julisteet, joita voi tulostaa seurakuntien toimitilojen seinille sekä jakaa ennakkoon esimerkiksi leirikirjeen mukana. Suositeltavaa on käydä periaatteet läpi myös puhuen, sillä puheen avulla luodaan sosiaalista tilaa ja yhteistä ymmärrystä. Ohjaajille ja vastuuhenkilöille on laadittu erillinen lisäohjeistus, rohkaisemaan ja tukemaan periaatteiden läpikäymistä.

– Nämähän eivät ole mitään lakeja vaan hyviä periaatteita ja varmasti osa näistä voidaan sanoittaa paremmin tai toisin. Ja me jokainen ymmärrämme käsitteitä hieman eri lähtökohdista – siksi on tarpeen käydä näistä myös keskustelua, sanoo Maria Kauppila.

– Esimerkiksi periaatteiden kohtaa kuusi ”pyhän kokemisen rauha” eräs amerikkalaistaustainen ortodoksinen opettaja mietiskeli jopa yllättävän moderniksi, naurahtaa Kauppila.

– Ymmärrän tuonkin näkökulman, vaikka meillä laatijoilla oli mielessä hieman erilainen ajatus. Me mietimme, että usko ei usein näy päällepäin, ja on hyvä pysähtyä rauhassa itsensä äärelle, jos tekee mieli puuttua toisen uskonnonharjoittamiseen. Ja kyllä myös niinkin, että tässä maallistuneessa maailmassa lapsilla ja nuorilla on tärkeää olla paikkoja, jossa otetaan todesta heidän kaipuunsa kohti Jumalaa.

Ortodoksisen lapsi- ja nuorisotyön turvallisemman tilan aineistot on koottu yhteen (Avaa uuden sivuston). Periaatteet ovat saatavilla suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja ukrainaksi. Myös kolttasaame on tulossa.

Ortodoksisen kirkon lapsi- ja nuorisotyön Turvallisemman tilan periaatteet

– Ortodokseille on tärkeää jokaisen ihmisen hyväksyminen

1. KUNNIOITA MUITA – JOKAINEN ON JUMALAN KUVA.

Annan jokaisen olla oma itsensä ja hyväksyn erilaiset ihmiset.

2. KUUNTELE JA KOHTAA – OLE LÄHIMMÄINEN

En arvostele etukäteen, vaan olen kiinnostunut avoimesti ja kysyn tarvittaessa lisää.

3. OTA VASTUUTA

Otan vastuuta sanoistani, teoistani, eleistäni, ilmeistäni ja asenteestani. Ymmärrän, että ne saattavat tarkoittaa toisille jotain muuta kuin mitä tarkoitan. Mietin, mitä sanon, kenelle sanon ja miten sanon. Pyydän tarvittaessa anteeksi.

4. FYYSINEN JA HENKINEN TURVALLISUUS

En koske toiseen ihmiseen tai toisen tavaroihin ilman lupaa. En kiusaa tai syrji ketään. Jos koen tai huomaan häirintää, ilmoitan siitä ohjaajalle, muulle työntekijälle tai aikuiselle.

5. SAA NAUTTIA JA ILOITA

Osallistun toimintaan rennosti ja muistan, että virheitä sattuu kaikille. Ilo ylösnousemuksesta ja toisista ihmisistä on ortodoksisuuden ydintä.

6. PYHÄN KOKEMISEN RAUHA

Kunnioitan toisten kokemuksia ja tapaa kokea pyhä. Jokaisen kokemus on arvokas, eikä sitä saa vähätellä.