Kaakkois-Suomen seurakunnassa odotellaan jo innokkaasti Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevan pappilatalon peruskorjauksen valmistumista. Vuonna 1897 valmistuneesta rakennuksesta tulee monen vuosikymmenen jälkeen taas yksi seurakuntaelämän kiintopisteistä, kun siihen sijoittuvat sekä kanslia- ja kerhotilat että seurakuntasali.

Paluu pappilataloon ratkaisee seurakunnassa kaksi ongelmaa kerralla.

– Linnoituksen ytimessä sijaitseva puinen pappilatalo on suojeltu arvokohde, ja seurakunnalla on omistajana velvoite pitää se kunnossa. Nyt rakennus oli ehdottomasti peruskorjauksen tarpeessa. Seurakunnan kaupungilta vuokraamien tilojen kustannukset puolestaan nousivat muutama vuosi sitten huomattavasti, ja myös niissä olisi ollut edessä remontti. Asiaa pohdittuaan seurakunnanvaltuusto päätti, että seurakunta luopuu liian kalliista vuokratiloista ja peruskorjaa pappilan seurakunnan tarpeisiin sopivaksi, kertoo kirkkoherra Timo Tynkkynen.

Aivan kokonaan vuokratiloista ei päästä eroon, sillä puurakennukseen ei voida sijoittaa arkistotiloja.

– Kustannusten osalta seurakunta jää silti plussalle, vaikka vuokratulot pappilasta poistuvat. Nyt me saamme käyttöömme ydintehtävän kannalta tarpeelliset ja vasta remontoidut tilat, jotka palvelevat meitä pitkään. Uusi seurakuntasali on toki vanhaa pienempi, mutta se riittää meille oikein hyvin. Katsomme, että seurakunnan perustehtävä ei ole ylläpitää suuria juhlatiloja – niitä löytyy tarvittaessa vuokrattavaksi tästä linnoituksen läheltä, toteaa isä Timo.

Keskellä kaupungin vilskettä

Aivan Pokrovan kirkon kupeessa sijaitseva pappilarakennus sijaitsee tontilla, joka on ollut seurakunnan omistuksessa 1870-luvulta saakka.

Tontilla oli aiemmin puurakennus, joka purettiin 1890-luvulla. Nyt peruskorjattava pappila on todella rakennettu alunperin pappilaksi, ja sellaisena se palvelikin 1970-luvun loppuun asti.

– Rakennus on tietyssä mielessä harvinaisuus, sillä tämä on Suomen viimeinen säilynyt, puinen ortodoksinen kaupunkipappila. Toisin kuin Taipaleen ja Ilomantsin puupappilat, tämä on aina sijainnut keskeisellä paikalla kaupungissa. Tähän kiinnitti huomiota myös Museovirasto, jossa iloittiin siitä, että rakennus palaa nyt julkiseen käyttöön, tavallaan osaksi kaupungin elämää.

Vaikka pappi asui pitkään kirkon vieressä, niin Lappeenrannan seurakunnan kansliatilat sijaitsivat kauempana linnoituksesta 1980-luvun puoliväliin saakka.

– Nämä nyt käytöstä poistuvat vuokratilat hankittiin seurakunnan käyttöön 1980-luvulla tehdyn kirkon suuren peruskorjauksen aikoihin, ja silloin ratkaisu oli seurakunnalle hyvä. Kaupungin omistamassa tiilirakennuksessa sijainneet tilat olivat edulliset ja lähellä kirkkoa. Nyt on kuitenkin oikea aika luopua niistä ja katsoa eteenpäin.

Säästynyt rakennusvirheiltä – ja homeelta

Heinäkuussa alkaneessa peruskorjauksessa pappilataloon valmistuu 60-paikkainen seurakuntasali, keittiö, kirkkoherran virasto ja kerhohuone. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa vanhojen rakennusten kunnostussuunnitelmiin erikoistunut arkkitehti Riitta Ojala, ja työ tehdään yhteistyössä Museoviraston kanssa.

– Rakennukseen ei ole tehty koskaan mitään mittavia rakenteellisia muutoksia ja tämä on ollut onni, sillä se tarkoittaa myös sitä, että rakennusta ei ole pilattu rakennusvirheillä. Siinä ei ole esimerkiksi home- tai kosteusongelmia. Tämä oli peruskorjaukselle hyvä lähtökohta.

Suojellun rakennuksen ulkoasuun ei saa tehdä muutoksia, ja sisätiloissakin niille on vain vähän pelivaraa. Tästä huolimatta rakennuksesta tulee peruskorjauksen myötä esteetön. Katukuvassa muutos näkyy lähinnä ulkoseinien värin vaihtumisena.

Uutta väriä pääsee arvioimaan viimeistään kesän korvalla, sillä peruskorjauksen on tarkoitus valmistua 31.5. mennessä. Silloin tontilla on jälleen pitkästä aikaa yhtenäinen sisäpiha, josta on käynti sekä pappilataloon että kirkkoon.

– Kirkkokin sai muutama vuosi sitten uuden maalipinnan: väritutkimuksen perusteella siniharmaa väritys vaihtui tuolloin keltaiseen. Peruskorjauksen jälkeen koko pihapiiri on siis tip top -kunnossa. Olen varma, että sille löytyy seurakunnassa paljon käyttöä varsinkin kesäkaudella, toteaa isä Timo.

Historian tuntemusta omasta takaa

Pappilan kaltaisen suojelukohteen peruskorjaus alkaa aina tiukalla katseella peruutuspeiliin. Viranomaisille on toimitettava jo ennen lupaprosessin käynnistämistä laaja rakennushistoriallinen selvitys, jossa kerrotaan peruskorjattavan rakennuksen vaiheista, mutta myös tontin ja sitä ympäröivän alueen taustahistoriasta.

Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunnassa selvityksen tekijä löytyi yllättävän läheltä. Rovasti Timo Tynkkynen on nimittäin myös historiantutkijan koulutuksen saanut filosofian maisteri.

– Meillä oli seurakunnan arkistossa tähän kokonaisuuteen liittyvää materiaalia, ja niin me tulimme siihen lopputulokseen, että emme osta tätä työtä ulkopuoliselta asiantuntijalta, vaan minä teen sen itse työajalla, isä Timo selittää.

Selvitys tuli toden totta tehtyä. Viranomaisten vaatimien tietojen lisäksi se sisältää paljon tietoa myös tontilla sijainneiden rakennusten asukkaista ja elämänvaiheista.

– Tämäkin selvitys paisui siksi aina vain laajemmaksi, kun innostuin aiheesta. En voinut lopulta jättää kertomatta taloon kytkeytyviä elämäntarinoita, joten sisällytin ne esitykseeni. Minusta ne elävöittävät mukavasti rakennuksen historiaa.

Isä Timo liitti selvitykseen myös hienon kuvakokoelman tontista, talosta ja sen asukkaista. Aamun Koitto julkaisee valittuja osia isä Timon selvitystyön tuloksista viisiosaisena juttusarjana otsikolla Pappilatalon tarina.

Lappeenrannan pappilatalon tarinan osat:

Osa 1:

Viime vuosikymmenet asuinrakennuksena palvellut Lappeenrannan pappilatalo palaa seurakuntakäyttöön. Isä Timo Tynkkynen uppoutui historiaan, ja sitten arvorakennusta alettiin elvyttää uuteen elämään. Aamun Koitto aloittaa perinteikkään Lappeenrannan pappilatalon tarinan ensimmäisen osan.

Osa 2:

Toisessa osassa kerrottiin maaorjana paikkakunnalle saapuneen Andrej Petrovič Šešunovin (1770-1822) perheen tarina.

Osa 3:

Minisarjan kolmas osa kertoo siitä, miten rakennuksen tarina jatkui Varvara Šešunovan kuoleman jälkeen.

Osa 4:

Neljäs osa kertoo, että Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkoherroista pisimpään linnoituksen pappilatalossa asui rovasti Arseni Razumov. Hän muutti Tuusulasta pappilaan 22.10.1921 ja asui siellä vuonna 1948 tapahtuneeseen eläköitymiseensä saakka. 

Osa 5:

Lappeenrannan pappilatalon tarina etenee viidenteen ja viimeiseen osaansa. Se kertoo Semjon Vahromejevistä, joka sai Lappeenrannan ortodoksiselta seurakunnalta ensimmäisen kerran palkkaa 31.7.1926. Työnimike oli kirkon vahtimestari ja palkkasumma 330 markkaa. Tämän kirkonpalvelijan tie Lappeenrannan linnoituksen pappilaan oli monivaiheinen ja värikäs.

Pääkuva ylhäällä: Suojellun rakennuksen ulkoasuun ei saa tehdä muutoksia, ja sisätiloissakin niille on vain vähän pelivaraa. Tästä huolimatta rakennuksesta tulee peruskorjauksen myötä esteetön.Osa 5:

Uuden kirkkovuoden myötä käynnistyvät monenlaiset seurakunnalliset toiminnot. Nyt onkin hyvä hetki kiinnittää huomiota oikeisiin toimintatapoihin.

Liisa Kuopusjärvi on ollut aitiopaikalla toimiessaan opetustyönsä ohessa monenlaisten Suomen ortodoksisten yhteisöjen tilintarkastajana vuosikymmenet. Hänen huhtikuussa 2021 Iisalmessa pitämänsä koulutustilaisuus toimi sysäyksenä tälle artikkelille, joka pohjautuu Kuopusjärven haastatteluun.

Tilintarkastajan työn lähtökohtana on pyrkiä noudattamaan kaikissa tilanteissa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Tilintarkastaja ei voi katsoa asioita ”sormien läpi”, olipa kyseessä sitten suuryritys tai (hengellinen) yhteisö. Yhteisöjen kohdalla yksi perusongelma Kuopusjärven mukaan on se, että jäsenistö saattaa mieltää yhteisön varojen olevan tavallaan yhteisiä, ja siten kaikkien vapaasti käytettävissä. Kirkollisveron maksaminen ei kuitenkaan anna yksittäiselle seurakuntalaiselle oikeutta päättää yhteisten varojen käytöstä.

Kuitit talteen

Vapaaehtoistyö seurakunnissa tapahtuu pääasiassa erilaisissa toimintapiireissä. Näille kullekin varataan yleensä seurakunnan budjettiin tietty määräraha, josta seurakunta maksaa toiminnasta syntyneitä kuluja kuittia vastaan. Rahaa ei siis voi nostaa käteen ikään kuin pankkitililtä.

Samoin toimintapiirin toiminnan kaikki tuotot tulee tilittää seurakunnalle.

Toimintapiiri voi ehdottaa tuotoille käyttökohdetta, mutta varsinainen päätösvalta on seurakunnalla, joka käyttää tuotot omien linjaustensa mukaisesti. Vapaaehtoistyön tekeminen ei myöskään anna tekijälleen etuoikeuksia yhteisön sisällä, vaan osallistuminen on aina täysin vapaaehtoista ja pyyteetöntä – hyvän tekemistä korvauksetta.

Entä voiko toimintapiiri avustaa vähävaraista perhettä suoraan raha-, tavara- tai ruokalahjoituksella?

– Jos lakia halutaan noudattaa, niin ei voi, vastaa Kuopusjärvi.

– Kaikkien seurakunnallisen toiminnan tuloksena saatujen tuottojen tulee näkyä seurakunnan kirjanpidossa. Jos toimintapiirin jäsen haluaa yksityishenkilönä antaa omista varoistaan avustuksen, sille ei ole estettä.

Hups, minne raha hävisi?

Liisa Kuopusjärvi haluaa muistuttaa käteiskassan ongelmista. Entisaikojen tapaan siniruutuvihkoihin käsin kirjatut tulot ja menot eivät tänä päivänä täytä lain kirjainta.

– Käteiskassa on aina suuri riski, joten toivoisin niistä luovuttavan kokonaan, Kuopusjärvi toteaa.

Kuopusjärvi huomauttaa, että viime vuosina verottaja on osoittanut erityistä kiinnostusta julkisyhteisöjen varainhankintaa kohtaan.

– Seuraavanlainen tapahtumaketju voisi olla mahdollinen: verottaja kohdistaa verotarkastuksen tiettyyn yritykseen ja ryhtyy tutkimaan sen tulo- ja arvonlisäverotusta. Kyseisellä yrityksellä on ostoja seurakunnan toimintapiiriltä, jolloin tarkastus voi laajentua toimintapiiriin ja edelleen seurakunnan toimintaan ja talouteen: onko seurakunta maksanut mahdolliset arvonlisäverot, ovatko piiriin osallistuneet ihmiset hyötyneet toiminnasta taloudellisesti, ja niin edelleen. Vastiketta vastaan tehty työ ei muutu verottomaksi sen perusteella, että tuotto lahjoitetaan yleishyödylliselle yhteisölle. Tarkoitus ei siis pyhitä keinoja.

Monet lait säätelevät

– Vapaaehtoistyötä koskevat monet lait ja säädökset: hengellisellä puolella laki ortodoksisesta kirkosta, kirkkojärjestys sekä seurakunnan oma taloussääntö velvoittavat toimintapiirejä, maallisella puolella yhteiskuntaa yleisesti koskevat lait ja säädökset kuten tulovero-, ennakkoperintä- ja arvonlisäverolaki, kulukorvausten verollisuus/verovapaus, palkkalainsäädäntö, arpajaislaki sekä kirjanpitolaki ja -asetus asettavat omat raaminsa toiminnalle.

Nämä raamit saatetaan kokea hankaliksi ja toimintaa rajoittaviksi, kun puhutaan hyväntekeväisyydestä, mutta siitä huolimatta niitä tulisi noudattaa. Näin säästytään ikäviltä tilanteilta.

Lopuksi Kuopusjärvi haluaa muistuttaa, että vapaaehtoistoimijoita sitoo vaitiolovelvollisuus siinä missä seurakunnan työntekijöitäkin. Toiminnan yhteydessä saatu – joskus erittäin arkaluontoinenkin – tieto on pidettävä salassa.

Pääkuva ylhäällä: Gerd Altmann/Pixabay