Valamon ortodoksisessa munkkiluostarissa eletään kauhun hetkiä maaliskuun 18. päivän iltana 2012.
Luostarin päärakennuksessa on syttynyt tulipalo.
Munkeista ja henkilökunnasta koulutettu sammutusryhmä ryntää tukahduttamaan liekkejä, ja osa väestä yrittää haalia turvaan päärakennuksen ikoneja ja arvoesineitä.
Tilanne pahenee, kun tuuli kääntyy Vanhan kirkon suuntaan. Puisen Vanhan kirkon seiniä koristavat korvaamattomat ikonit Laatokan Valamon ajalta, minkä lisäksi ikonostaasi ja muu ainutlaatuinen esineistö on vaarassa. Ensimmäinen vakituinen palontorjuntayksikkö on tulossa Varkaudesta, mutta ajomatka kestää tunnin. Sitä ennen avuksi ennättää lähempää saapuva Karvion VPK.
Mikäli tuuli yltyy, käsillä on katastrofi.
Palon roihutessa toimitetaan rukouspalvelus ihmeitätekevän Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin edessä pääkirkossa. Sitten järjestetään ristisaatto, jonka kärjessä kannetaan Suloisesti suutelevan Jumalanäidin ihmeitätekevää ikonia. Nykyinen Valamon luostarin igumeni, isä Sergei siunaa palavan rakennuksen ikonilla neljältä suunnalta.
Ja sitten se tapahtuu. Ihme, sanovat monet. Tuuli tyyntyy.
Päärakennus roihuaa yhä, mutta sen taideaarteet saadaan evakuoitua. Vanha kirkko ikoneineen pelastuu, ja se on kesäisin jumalanpalveluskäytössä tänäkin päivänä.
Apua lapsettomuuteen
Nykyinen Valamon luostarin varajohtaja, arkkimandriitta Mikael tuntee edellä kerrotun tarinan hyvin, kuten kaikki valamolaiset.
Aina toisinaan hän tapaa ihmisiä, jotka kertovat kokeneensa ihmeen, eli saaneensa avun rukouksen kautta tilanteessa, jossa suotuisa käänne on äärimmäisen epätodennäköinen.
”Lapsia tuodaan näytille ja kerrotaan, että he ovat syntyneet sen jälkeen, kun oli rukoiltu ihmeitätekevän ikonin edessä – vaikka lääkärit olivat sanoneet, että pariskunnan ei ole mahdollista saada lapsia”, arkkimandriitta Mikael kertoo.
”Ajattelisin, että ihme on tapaus, jossa rukouksen kautta on saatu apu vaikeassa tilanteessa, jossa ei ole näyttänyt olevan toivoa – mutta kun on rukoiltu, on yliluonnolliselta näyttävällä tavalla saatu apu.”
Ei ikoni, vaan Jumalan armo
Valamon luostarissa on kolme yleisesti tiedettyä ns. ihmeitätekevää Jumalanäidin ikonia: Konevitsalainen, Valamolainen ja Suloisesti suuteleva. Ortodoksit eivät usko ikonin sinänsä tekevän ihmeitä, vaan uskomme, että Jumalan armo voi vaikuttaa esimerkiksi ikonin tai pyhäinjäännösten kautta. Valamossa saatuja rukousvastauksia ei kirjata systemaattisesti ylös.
”Eniten kertomuksia liittyy Jumalansynnyttäjän Konevitsalaiseen ikoniin. Tyypillisimpiä ovat parantumiset sairauksista ja lasten syntymiset lapsettomuudesta kärsiville. Lisäksi Konevitsalaiseen ja Suloisesti Suutelevaan liittyy ihmeelliseksi koettu tulipalon tyyntyminen.”
”Näiden kolmen ihmeitätekeviksi tunnustettujen lisäksi on myös pääkirkon etuosassa sivuseinällä oleva Tihvinäläisen Jumalansynnyttäjän ikonin kopio ja talvikirkossa oleva Jumalansynnyttäjän Ennusmerkki-ikonin kopio, joita monet kunnioittavat suuresti ja ovat kokeneet omia henkilökohtaisia avunsaamisia niiden kautta”, arkkimandriitta Mikael kertoo.
Lääkäri uskoo luonnonlakeihin
Mutta kelpaavatko nämä kokemukset ihmeiksi?
Kardiologian erikoislääkäri, LKT Jussi Naukkarinen on käsitellyt aihetta muun muassa Onko ihmeiden aika ohi –teologipäivässä.
”Ihan alkajaisiksi pitää määritellä, mikä on ihme. Jos määrittelemme ihmeen odottamattomaksi, positiiviseksi tapahtumaksi, joka kumoaa luonnonlakeja, niin ihmeitä ei ole olemassakaan”, Naukkarinen sanoo.
Arkikielessä ihmeellä tarkoitetaan myönteistä, yllättävää käännettä, joka ei kumoa luonnonlakeja. Naukkarinen mainitsee esimerkkinä spontaaniin remissioon päätyneen syöpäkasvaimen. Tällöin kasvain on kadonnut itsestään. Tässäkään tapauksessa Naukkarinen ei käyttäisi ihme-sanaa.
”Syöpäkasvaimen spontaani remissio on harvinainen ilmiö, mutta niitä tapahtuu. Meissä kaikissa muodostuu elämämme aikana syöpäsoluja, mutta useimmiten oma immuunipuolustusjärjestelmämme kykenee tuhoamaan ne. Kukaan ei sano ihmeen tapahtuneen, jos joku sairastuu vaikkapa äärimmäiseen harvinaiseen sairauteen. Silloin todetaan, että kävipä huono tuuri.”
Vichykorin kilinä virvoitti
Jussi Naukkarinen on itsekin törmännyt työssään vakavasti sydänsairaiden parissa tapahtumiin, joita arkikielessä voitaisiin kuvailla ihmeiksi.
Hänelle nämä ovat kuitenkin ilmiöitä, joiden luonnontieteellistä selitystä ei toistaiseksi tunneta, mutta joille on olemassa sellainen.
”Kerran potilaana oli vanhempi herra, jolla oli ollut massiivinen sydäninfarkti. Hän oli ollut kaksi vuorokautta täysin reagoimaton mihinkään ärsykkeeseen. Elintoiminnot olivat hiipumassa, ja monitorit kytkettiin tarpeettomina pois päältä. Siirryttiin saattohoitoon, sillä vahva olettamus oli, että potilas menehtyy illan aikana. Selitin sitten saattohoitoon siirtymistä omaisille kuolevan vuoteen ääressä, kun potilas yhtäkkiä avasi silmänsä ja kysyi: ´Ketä ollaan laittamassa saattohoitoon, minuako?´. Hän ilmaisi selkeästi haluavansa elää, ja niin laitteet kytkettiin takaisin päälle.”
Naukkarinen mainitsee tässä yhteydessä kollegansa alkoholisoituneen potilaan, joka heräsi vichykorin kilinään oltuaan vuorokausitolkulla tajuton.
Monelle ihmeeksi kelpaa se, että luonnonlakeja noudattava, odottamaton positiivinen käänne tapahtuu juuri määrätyllä hetkellä.
Tällaisesta kävisi esimerkiksi edellä kuvailtu Valamon luostarissa sattunut tulipalo.
Systemaattisen teologian professori Veli-Matti Kärkkäinen määrittelee ihmeen sellaiseksi Jumalan toiminnaksi maailmassa, mille ei löydy luonnollista selitystä ja mikä, vaikkakaan se ei riko luonnonlakeja, näyttää tapahtuvan niiden ”yläpuolella” tai tekevän ”jotakin enemmän”.
Esimerkkinä Kärkkäinen käyttää samaa ilmiötä kuin Naukkarinen, eli syövän spontaania remissiota.
Ihmeitä eri aikoina
Kärkkäinen huomauttaa, että ihmeen määritelmä on muovautunut aikojen saatossa merkittävästi.
”Raamatun aikana ei tunnettu ihmeen käsitettä samalla tavalla kuin nyt. Tuolloin Jumalan toiminta maailmassa kaikilla tasoilla otettiin itsestäänselvyytenä. Näin suhtauduttiin arkipäiväisimmästä tapahtumista, kuten viljan kasvusta, kummallisimpiin kuten riivaajien ulosajamiseen. Maailmankuva oli paljon henkisempi, ja siksi Jumalan toiminta tuntui luonnolliselta.”
Kirkkoisä Augustinus määritteli ihmeen tapahtumaksi, jolle ei löydy luonnollista selitystä.
”Tuomas Akvinolaisen mukaan ihme on yliluonnollinen tapahtuma, joka ei riko luonnonlakeja – jotka nekin ovat Jumalan luomia – vaan ylittää ne”, Kärkkäinen selittää.
Kärkkäinen huomauttaa, että valistuksen jälkeen ihmeille asetettiin niin kovat kriteerit, että juuri mitään ei voitu pitää ihmeenä. Yksi tunnetuimpia ihmeiden kriitikkoja oli skotlantilainen filosofi David Hume.
”Kun tämä liitettiin newtonilaiseen mekanistiseen maailmankäsitykseen, ihmeet käytännössä kiellettiin. Kriittinen raamatuntutkimus omaksui tämän suljetun maailmankäsityksen eli sen, että luonnonlait, jotka ihminen voi oppia tuntemaan, selittävät kaiken. Ns. kriittinen raamatuntutkimus alkoi kritiikittömästi soveltaa tätä ajattelumallia raamatuntulkintaan”, Kärkkäinen sanoo.
Kaksi tapaa tarkastella
Kärkkäisen mielestä ihmeiden mahdollisuutta on tarkasteltava kahdella tasolla, joista toinen on maailmankatsomuksellinen eli filosofis-tieteellinen taso.
”Evoluutioteorian, suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian jälkeisessä nykyisessä maailmankäsityksessä ei voida enää pitäytyä vanhaan mekanistiseen, ´suljettuun´ maailmankäsitykseen. Voimme tietää maailman tapahtumista vain todennäköisyydellä, emme selittää aukottomasti kaikkea”, Kärkkäinen sanoo.
Kärkkäisen mielestä kriittisempää on olla avoin ”ihmeiden” mahdollisuudelle eli sille, että tuntemamme luonnonlait eivät selitä kaikkea.
Ihmeitä voi tarkastella myös teologisesti.
”Kukaan Jumalaan uskova ei voi kieltää ihmeiden mahdollisuutta: on täysin ristiriitaista olettaa Jumalan olemassaolo äärettömän kosmoksen Luojana ja ylläpitäjänä ja samalla rajoittaa Jumalan työ rajallisen ihmisen tuntemien luonnonlakien piiriin. Tämä ei tarkoita sitä, että kriittinen teisti uskoisi kaikenlaisten outojen asioiden olevan Jumalan ihmeitä. Mutta kriittisen ajattelun tulee olla kriittinen myös omia rajoituksiaan kohtaan”, Kärkkäinen kiteyttää.
Ihme voi olla lähtöisin myös pahasta
Arkkimandriitta Mikael on pohdinnoissaan pitkälti Kärkkäisen linjoilla, mitä ihmeiden mahdollisuuteen tulee. Nykyihmisen on vaikea uskoa ihmeisiin, mutta miksi?
”Ihmisiin on iskostettu, että kaiken täytyy olla tieteellä selitettävissä, ja jos ei ole, niin sitten se ei ole totta tai mahdollista. Tähän liittyy usein harhakuvitelma, että juuri meidän aikamme tiede olisi saavuttanut todenmukaisen ymmärryksen kaikesta olevaisesta. Kuitenkaan ei tarvitse odottaa montakaan vuosikymmentä, kun meidän aikamme tieteen käsityksille saatetaan jo naureskella”, arkkimandriitta Mikael sanoo.
Arkkimandriitta Mikaelin lempi-ihme Raamatussa on Lasaruksen herättäminen kuolleista sen jälkeen, kun hän oli ollut neljättä päivää haudassa. Kristuksen itsensä aikaansaaman ihmeteon laadusta ei liene epäselvyyttä, mutta voiko ihme olla lähtöisin myös pahasta?
Miten pahasta lähtöisin olevan ihmeen voi erottaa Jumalan armosta tapahtuneesta ihmeestä?
”Ihme voi olla lähtöisin pahasta. Ainakin sen vaikutuksista ja seurauksista voi jotain päätellä. Jos ihme saa ihmisen esimerkiksi kiinnittämään huomion ihmeiden tavoitteluun sen sijaan, että se saisi ihmisen pyrkimään kohti Jumalaa, silloin saattaa olla, että ihme ei olekaan lähtöisin Jumalasta vaan pahasta. Jos jokin ihme on tapahtunut Jumalaa avuksi rukoillen, ei ole tarpeellista kiirehtiä mitätöimään ihmettä pahan aikaansaannokseksi, vaikka ihme olisi tapahtunut joissain muussa kuin omassa kristillisessä yhteisössä”, arkkimandriitta Mikael pohtii.
”Joskus ihme voi tapahtua sellaisen ihmisen kautta, joka ei ole erityisen pyhä tai joka saattaa olla harhaoppinen tai julkisyntinen. Mutta jos tällainen henkilö pyytää apua Jumalalta, Jumala voi antaa ihmeen tapahtua apua tarvitsevan ihmisen uskon takia. Toisaalta, jos rukoilija todella uskoo, että Jumalalle kaikki on mahdollista, myös se edesauttaa rukouksen kohoamista Jumalan luokse”, arkkimandriitta Mikael sanoo.
Ihmehoidoille ehdoton ei
Mitä ihmeparantumisiin tulee, arkkimandriitta Mikael ja kardiologian erikoislääkäri Jussi Naukkarinen suhtautuvat kielteisesti ihmelääkkeiden ja -hoitojen tarjoajiin, joskin eri syistä.
”Koska ei tiedetä, millä voimalla he parantavat, ei ole hyvä altistaa itseään sellaiselle”, arkkimandriitta Mikael perustelee.
Jussi Naukkarisen näkemys perustuu ensisijaisesti lääketieteeseen.
”On surullisia tapauksia, joissa esimerkiksi diabetesta sairastava lapsi on kuollut, kun hänen vanhempansa ovat päättäneet turvautua sairauden hoidossa pelkkään rukoukseen. On syytä vaatia uskomuksille todisteita, koska muuten avataan ovi kaikenlaisille uskomushoidoille. Mitä hämmästyttävämpi väite, sitä painavammat todisteet se tarvitsee. Koska sillä, mihin me uskomme, on suuri vaikutus siihen, miten toimimme”, Naukkarinen sanoo.
Veli-Matti Kärkkäisen mukaan kristillisen uskon perustana on inkarnaatioon pohjautuva ajatus siitä, että Jumalan työ välittyy nimenomaan arkisen, ”lihallisen” toiminnan kautta.
Näin ollen voi hyvin ajatella, että lääkäreiden tai lähimmäisten tarjoama konkreettinen apu on Jumalan tarjoamaa apua, joskin se tapahtuu toisen ihmisen välityksellä.
”Inkarnaatioonhan perustuu myös uskomme sakramenttien kykyyn välittää Jumalan armoa monin eri tavoin. Samoin voidaan olla avoimia mahdollisuudelle, että ihmeitä voi tapahtua vaikkapa pyhien esineiden ja toimitusten kautta, vaikka ne ovat vajavaisten ihmisten tekemiä”, Kärkkäinen huomauttaa.
Kuuntele
