Maailmalta

Aamun Koitto julkaisee Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen julkilausuman, joka on annettu sovintosunnuntaina 27. helmikuuta 2022. Se kuuluu näin:

”Aina, mitä epäsuotuisimmissakin olosuhteissa, kuten nyt, kun koko maailma seuraa kauhistuneena aivan lähellämme tapahtuvaa Venäjän itsenäiseen ja suvereeniin Ukrainan valtioon kohdistuvaa sotilaallista hyökkäystä ja valloitusretkeä, joka on kaiken lain ja moraalin tuolla puolen, suuntaamme rukouksemme sitäkin voimakkaammin, kun Eurooppaa on kohdannut sen rajuin konflikti sitten toisen maailmansodan, Herra Jeesusta kohti, Rauhan ruhtinasta, pyytäen palavasti häneltä että ´hän antaisi kansalleen voimaa´ ja ´siunaisi kansaansa rauhalla´. Suuri ja Pyhä Kristuksen kirkko veisaa lakkaamatta enkelien veisua kautta aikojen: ´rauha maassa ja ihmisten kesken hyvä tahto´.

Ukrainassa on viime päivien ajan ollut käynnissä todellakin traaginen humanitaarinen katastrofi. Sota, niin kuin kaikki sodat, on kauhistuttava ja tuomittava tilanne. Se merkitsee järjettömyyttä järjen sijaan, vihaa rakkauden sijaan, pimeyttä valon sijaan ja kuolemaa elämän sijaan.

Täältä käsin lähetämme uuden vaatimuksen lopettaa sota heti! Lopettaa välittömästi kaikenlainen väkivalta, kaikki, mikä levittää kärsimystä ja kuolemaa. Antakaamme järjen, rakkauden kanssaihmisiämme kohtaan, sovinnon ja solidaarisuuden, ylösnousseen Kristuksen valon ja elämän lahjan voittaa.

Ukrainassa on viime päivien ajan ollut käynnissä todellakin traaginen humanitaarinen katastrofi. Sota, niin kuin kaikki sodat, on kauhistuttava ja tuomittava tilanne. Se merkitsee järjettömyyttä järjen sijaan, vihaa rakkauden sijaan, pimeyttä valon sijaan ja kuolemaa elämän sijaan.

Ilmaisemme täyden sympatiamme veljellemme, korkeasti pyhitetylle Ukrainan kirkon päämiehelle Kiovan Epifaniokselle ja vankkumattoman tukemme koko vakavasti kärsivälle Ukrainan kansalle, jolla on syvä usko Jumalaan, ja joka valitsi elämän vapaudessa ja omassa päätösvallassaan, aivan kuten jokaisen valtion tulisikin. Kuitenkin valitettavasti eräät ovat näinä päivänä asettaneet kyseenalaiseksi jopa ukrainalaisten historiallisen ja valtiollisen olemassaolon.

Ajatuksemme ovat alati haavoittuneiden ja viattomien uhrien perheiden luona, olivatpa he mitä kansallisuutta tahansa, ja rukoilemme heidän sielujensa levon puolesta elämän ja kuoleman Herraa. Olemme varmoja, että Herra kuulee rukouksemme eikä hylkää rakkaita lapsiaan Ukrainassa.”

Pääkuva ylhäällä: Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos (vas.) ja Ukrainan ortodoksisen kirkon päämies, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanios.

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Ukrainan ortodoksisen kirkon päämiehen, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanioksen vetoomus on julkaistu lukuisilla eri uutissivustoilla.

Se kuuluu vapaasti suomennettuna kuten alla on siteerattu. Englanninkielisessä vetoomuksessaan metropoliitta Epifanios sinuttelee Moskovan patriarkka Kirilliä ehkä tahattomasti, koska siinä you-sana (sinä, te) on kirjotettu pienellä alkukirjaimella, kun teitittelyssä on tapana käyttää isoa alkukirjainta ”You”. Kuitenkin venäjänkielisessä vetoomuksessaan metropoliitta Epifanios teitittelee Moskovan patriarkkaa.

”Esipaimen!

Venäjän – eli valtion, jonka ortodoksista kirkkoa Te johdatte – yllykkeettä aloittama, täysimittainen hyökkäyssota jatkuu Ukrainassa jo neljättä päivää. Maanne johtajien aloittaman sodan seurauksena miljoonat ihmiset kärsivät, sadat tuhannet lapset, naiset ja vanhukset on pakotettu etsimään turvallisempaa paikkaa ja siten jättämään kotinsa. Ukrainan kansalaisten on piileskeltävä suojassa tuntikausia venäläisjoukkojen tulituksen takia. Sotilaita ja siviilejä kuolee koko ajan.

Valitettavasti aikaisempien julkisuuteen antamienne lausuntojenne perusteella on käynyt selväksi, että Putinin ja Venäjän johtavan eliitin suosio on Teille paljon tärkeämpää kuin välittäminen Ukrainan kansasta – josta osa on pitänyt Teitä paimenenaan ennen sotaa. Tästä syystä on tuskin mitään hyötyä pyytää Teitä ryhtymään tehokkaisiin toimiin, jotta Venäjä lopettaisi välittömästi hyökkäyksensä Ukrainaan.

Tästä huolimatta olen toiveikas, että löytäisitte hengellistä lujuutta osoittaaksenne inhimillisyyttä ja välittämistä edes suhteessa maanmiehiinne, joista suurin osa on ortodoksikristittyjä, omaa laumaanne.

”Valitettavasti aikaisempien julkisuuteen antamienne lausuntojenne perusteella on käynyt selväksi, että Putinin ja Venäjän johtavan eliitin suosio on Teille paljon tärkeämpää kuin välittäminen Ukrainan kansasta – josta osa on pitänyt Teitä paimenenaan ennen sotaa.”

Nyt on kyse yli kolmesta tuhannesta kuolleesta venäläissotilaasta, jotka makaavat Ukrainan maaperällä. Ukrainan johtajat ovat jo vedonneet Punaiseen Ristiin, jotta venäläissotilaiden ruumiit saataisiin kuljetettua takaisin heidän kotimaahansa, ja jotta sukulaiset ja ystävät voisivat hyvästellä ja haudata heidät. Valitettavasti venäläiset eivät ole toistaiseksi vastanneet mitään.

Tästä syystä vetoan Teihin Venäjän ortodoksisen kirkon päämiehenä, että osoittaisitte armoa maanmiehiänne, omaa laumaanne, kohtaan. Ellette kohota ääntänne hyökkäystä vastaan, ottakaa edes venäläissotilaiden ruumiit, jotka ovat maksaneet elämällään Teidän ja presidenttinne ´Venäläisen maailman´ ideasta.

Antakoon Herra Teille hengellistä voimaa tehdäksenne edes tämän – etenkin sunnuntaina, jolloin muistamme viimeistä tuomiota.”

(Toim. huom. Suomen ortodoksit viettivät 27.2. Sovintosunnuntaita.)

Epifanios
Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta
Ukrainan ortodoksisen kirkon päämies
27. helmikuuta 2022

Lähteitä mm.:

https://www.pomisna.info/uk/vsi-novyny/obrashhenye-k-glave-rpts-patryarhu-kyryllu/ (Avaa uuden sivuston)

https://patriarchia.org.ua/ (Avaa uuden sivuston)

https://www.doxologiainfonews.com/2022/02/appeal-to-the-head-of-the-russian-orthodox-church-patriarch-kirill/ (Avaa uuden sivuston)

Pääkuva ylhäällä: Ukrainan ortodoksisen kirkon päämies, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifanios

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi soitti Ekumeeniselle patriarkka Bartolomeokselle sunnuntai-iltana 27.2.2022.

Eri lähteiden mukaan presidentti Zelenskyi kuvaili patriarkalle maansa nykytilannetta sen jouduttua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Presidentti Zelenskyi ilmaisi patriarkalle kiitollisuutensa Ekumeenisen patriarkaatin osoittamasta tuesta hänen kärsivää kansaansa kohtaan.

Lisäksi presidentti Zelenskyi pyysi patriarkka Bartolomeokselta, että tämä rukoilisi entistäkin kiihkeämmin Ukrainan kansan taistelun puolesta heidän vapautensa ja kotimaansa alueellisen koskemattomuuden puolustamiseksi.

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vakuutti presidentti Zelenskyille, että Äitikirkko on solidaarinen, ja että se rukoilee jatkuvasti, jotta vihollistuli lakkaisi ja sota loppuisi.

Patriarkka antoi presidentille tunnustusta tämän voimakkaasta taistelutahdosta sekä siitä inspiraatiosta ja tuesta, joka hänestä välittyy koko Ukrainan kansalle hänen rohkean asenteensa kautta.

Lopuksi patriarkka rukoili voimaa ja kestävyyttä ylhäältä, jotta rauha palaisi pikaisesti Ukrainaan, jonka kansan – kuten monen muunkin kansan – ortodoksinen usko on peräisin Konstantinopolin kirkosta.

Arkistokuva ylhäällä: Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapaamassa Ekumeenista patriarkka Bartolomeosta patriarkaatin tiloissa. 

Lähteet:

https://www.doxologiainfonews.com/2022/02/president-of-ukraine-called-ecumenical-patriarch/ (Avaa uuden sivuston)

https://www.thenationalherald.com/president-of-ukraine-called-ecumenical-patriarch/ (Avaa uuden sivuston)

https://www.greeknewsusa.com/president-of-ukraine-called-ecumenical-patriarch/ (Avaa uuden sivuston)

Jaa tämä juttu

Ajassa

Suomen ortodoksinen kirkko tuomitsee ehdottomasti Venäjän federaation sotatoimet Ukrainassa. Mitään oikeutusta sotaan ei ole. Ukrainan kansaa on tuettava kaikin keinoin: sekä taloudellisesti keräyksien kautta että hengellisesti rukousten myötä. Kirkkomme järjestön Filantropia ry:n kriisiavun kautta on mahdollisuus auttaa ukrainalaisia. Kirkossamme valmistaudutaan myös mahdollisten pakolaisten auttamiseen ja tukemiseen.

Vetoamme myös Moskovan patriarkaatin piispoihin ja pappeihin rauhan edistämiseksi.

Ajatuksemme ovatkin tänä vaikeana hetkenä Ukrainan kansan puolella, joka nyt pakenee sodan kauhuja lähinnä naapurimaiden alueelle. Viattomat ovat aina sodan suurimmat uhrit, ja erityisesti lasten kohtalo hirvittää. 

Myös meidän tulee täällä pyrkiä rauhan tahtoon ja sopuun. Toivomme, ettei Venäjän kansaa syyllistettäisi tässä tilanteessa ja ettemme lietsoisi eripuraa Suomessa asuvien seurakuntalaisten kesken. Jokainen seurakuntalainen on meille yhtä lailla rakas ja kallisarvoinen etnisestä taustasta riippumatta. 

Kehotamme kaikkia muistamaan kärsiviä rukouksissa, ja papistoa toimittamaan rukouspalveluksia rauhan puolesta. Kantakaamme rukouksia yhdessä!

Sodan mahdollinen laajentuminenkin huolettaa monia. Maamme johdon mukaan tällä hetkellä ei ole näköpiirissä sotilaallisen uhan kohdistumista maahamme. Tietenkin kannamme kirkkona rukouksia Kolmiyhteiselle Jumalalle, että saisimme jatkossakin elää ”rauhallista ja hiljaista elämääkaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti” (1. Tim. 2:2).

Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.” (Room. 14:19)

Siunaten,

+ KP Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo
+ KP Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni
+ KP Oulun metropoliitta Elia
+ KS Haminan piispa Sergei

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Korkeasti pyhitetty Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vihkii 27.2.2022 Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin arkkidiakoni Viktorin pappismunkiksi.

Uuden pappismunkin vihkiminen luostarissa on aina suuri juhla etenkin, jos veljestö ei ole kovin suuri. Tämä todistaa myös sen, että hengellinen elämän jatkuu ja kantaa hedelmää. Monille suomalaisille Valamon luostari on paikka, jossa arki väistyy ja tarjoutuu mahdollisuus kurkata taivaaseen. Luostarin rukouksellisessa ilmapiirissä myös sydän lepää. On hyvin tärkeää, että Suomessa on luostareita, missä rukoillaan päivittäin – ja vieläpä useita kertoja vuorokauden aikana.

Sitoutumista ja lujuutta

Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että luostarin rukouselämä ei ole veljestölle rutiinia, vaan se edellyttää sitoutumista, aikaa, voimia ja tietynlaista lujuutta. Luostariin tulee kuuliaisuusveljiä, mutta heitä myös lähtee. Harva on viettänyt luostarissa yhtäjaksoisesti yli puolet elämästään. Sellaisten luostarikilvoittelijoiden kohdalla lienee syytä puhua kutsumuksesta.

Valamon luostarin arkkidiakoni Viktor (siviilinimeltään Viktor Häyrinen) syntyi Kuopiossa vuonna 1961, ja samana vuonna hänet kastettiin. Hän oli ehtinyt jo työelämään, kun Jumala kolkutti sydämen oveen. Jumalan edessä itsensä kilvoitukselle pyhittänyt luostariasukas haluaa harvoin avautua itsestään suuren yleisön edessä. Isä Viktor on ollut aina tarkka yksityisyydestään. Mutta papiksi ryhtyvä on myös astumassa valokeilaan, ja siksi isä Viktor on nyt valmis raottamaan menneisyytensä verhoa jossain määrin.

– Ensikosketukseni Valamon luostariin oli vuonna 1987, kun kävin täällä pääsiäisenä. Silloin olin vielä työelämässä. Minulle vain jostain pälkähti päähän ajatus, että nyt on pääsäinen ja Valamo on lähellä. Niin läksin ajamaan luostaria kohti yötä myöten. Sen pääsiäisen vietin luostarissa. Juttelin täällä ihmisten kanssa ja sain kuulla, että tänne pääsee kesällä talkoolaiseksi. Sitten otin yhteyttä luostarin johtajaan, arkkimandriitta Panteleimon (Sarhoon) ja kysyin, voinko tulla kesällä talkoisiin. Hän vastasi: ”Tervetuloa! Laita jokin viesti ennen tuloasi!”. Siitä se lähti. Sen kesän olin täällä talkoissa.

Jumalan edessä itsensä kilvoitukselle pyhittänyt luostariasukas haluaa harvoin avautua itsestään suuren yleisön edessä. Isä Viktor on aina ollut tarkka yksityisyydestään.

Isä Viktorin tie luostariin meni erilaisten sattumusten kautta. Mutta nyt voidaan sanoa, että vuonna 1987 Valamon luostarin veljestöön liittynyt Viktor Häyrinen on nyt pisimpään luostarissa kilvoitellut veljestön jäsen.

– Arkkimandriitta Hermanilla on enemmän luostari-ikää kuin minulla, mutta hän ei ollutkaan täällä Valamossa, vaan Lintulassa ja muualla. Minä olen ollut Valamossa yhtäjaksoisesti kaikista kauemmin.

Luostarielämä rakentuu työn ja rukouksen varaan. Näin ollen jokaisella veljestön jäsenellä on oma kuuliaisuustehtävänsä. Kyseessä on palkaton työ, jota hän tekee päivästä ja vuodesta toiseen luostarin hyväksi. Vuosikymmenten varrella isä Viktor on tehnyt ja nähnyt luostarissa paljon:

– Kuuliaisuustehtäviä oli moninaisia. Ensin kuuliaisuustehtävänäni oli – ihan normaalia siihen aikaan, kun luostarissa aloitettiin – tiskikoneen käyttäjä. Sitten toimin yleismiehenä, ja jossain vaiheessa minut ylennettiin hakekattilan lämmittäjäksi vuorotyöhön, ja sen jälkeen pappismunkki Efraim (Virtasen) oikeaksi kädeksi. Hän oli silloin työnjohtaja ja talkoovastaava, eli hän hoiti luostarin juoksevia asioita. Ja kun minut ylennettiin, avustin häntä kaiken maailman ihmeellisissä asioissa. Siihen aikaan täällä harjoitettiin maanviljelyä, ja minä olin tilanhoitajana, eläintenhoitajana, traktorikuskina ja jossain vaiheessa työjohtajanakin. Sitten tulivat mukaan nämä tietotekniikkahommat. Olin jonkin aikaa myös luostarin taloudenhoitajana. Nyt olen edelleen tietotekniikan, autojen ja ynnä muun tekniikkavastaava.

Lisää vastuuta

Kaiken aherruksen ohessa isä Viktor rukoilee paitsi keljassaan, myös kirkossa.

– Totta kai olen ollut melkein alusta asti kirkossa; ensin lukijana, sitten diakonina ja kohta pappina.

Papiksi vihkiminen on aina suuri askel luostarikilvoittelijalle, koska se lisää vastuuta – ei vain jumalanpalvelusten toimittamisen muodossa, vaan myös hengellisen ohjaamisen suhteen.

Moni tulee luostariin etsiessään vastausta moninaisiin elämänsä kysymyksiin, ja tässä kohtaa pappismunkilla on aivan erityinen rooli. Silti harva kirkossa satunnaisesti tai säännöllisestikään käyvä ajattelee jumalanpalvelusten toimittamista työnä, vaikka sitä se toimittavalle papistolle myös on. Kun luostarissa on tällä hetkellä vain kolme pappia, päivittäisten jumalanpalvelusten toimittaminen ei ole aina ollut helppoa.

– Diakonina olen päässyt ”helpolla”, kun olin toimittamassa vain juhlissa ja sunnuntaisin. Koska meillä on palveluksia joka päivä, pappismunkeilla on omat toimitusvuoronsa, jotta työtaakka jakautuisi tasaisesti. Seitsemänä päivänä viikossa toimitetaan kaksi palvelusta. Maanantaista lauantaihin tulee jokaiselle kolmelle papille kaksi toimituspäivää viikossa. Juhlina ja sunnuntaipäivinä kaikki toimittavat yhdessä.

Ortodoksisessa perinteessä papiksi kutsutaan eikä haeta omatoimisesti. Näin on eritoten luostarissa, missä veljestö on kuin perhe, jonka kesken vastuut ja tehtävät jaetaan yhteistuumin. Pappeus edellyttää valmiutta: elämänkokemusta ja hengellistä kypsyyttä. Päätös papiksi vihkiytymistä ei ole munkille useinkaan helppoa. Isä Viktor näkee uuden tehtävänsä vuosikymmenien luostarikokemuksensa valossa.

– Tämän on minulle ihan luonnollinen jatkumo. Kun on tarpeeksi pitkään ollut luostarissa, niin näin siinä käy. Enemmin tai myöhemmin päädyt sellaiseen asemaan, että sinusta tulee diakoni tai pappi tai jokin muu sellainen. Näin käy kaikille, jotka ovat olleet riittävän kauan luostarissa.

Toimiminen pappina ”valokeilassa” – eli vierailijoiden ja pyhiinvaeltajien huomion keskipisteessä – ei hätkähdytä isä Viktoria.

– He tulevat näkemään minua ihan yhtä paljon kuin nytkin. Mutta enhän minä tuolla pihalla hirveästi istu. Minut näkee kirkossa ja ne, jotka tuntevat, saattavat tulla sinne ja nykäistä hihasta.

– Enemmin tai myöhemmin päädyt sellaiseen asemaan, että sinusta tulee diakoni tai pappi tai jokin muu sellainen. Näin käy kaikille, jotka ovat olleet riittävän kauan luostarissa.

Valamon luostari sijaitsee Kuopion ja Karjalan hiippakunnan alueella, jonka metropoliittana toimii Arseni (Heikkinen). Metropoliitta kilvoitteli itse Valamon luostarissa vuodesta 1985 aina vuoteen 2004 saakka. Metropoliitta Arseni, jos kukaan, tuntee isä Viktorin ja pystyy arvioimaan hänen kykyjään toimia pappina.

– Isä Viktor on juuri niitä miehiä, joista voidaan sanoa: ”joka tarttuu auraan eikä katso taakseen”. Olen viettänyt luostarissa useita vuosia yhtä aikaa isä Viktorin kanssa, ja niiden vuosien aikana opin luottamaan häneen. Hän on tehnyt todella paljon luostarin hyväksi, kuten ottamalla selvää asioista ja tuomalla mielipiteensä esiin luostaria koskevissa asioissa. Uskon, että hän pystyy palvelemaan erinomaisesti myös pappina, isä esipaimen sanoo.

Pääkuva ylhäällä: Arkkidiakoni Viktor Valamon luostarin pääkirkossa.

Korjattu vuosiluku 26.2.2022 klo 01:24

Jaa tämä juttu

Ajassa

Suomen ortodoksisen kirkon järjestöt tukevat yksimielisesti Ukrainan kärsivää kansaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sotatoimet aiheuttavat siviiliväestölle kärsimyksiä ja koko maalle suuria aineellisia vahinkoja. Tahdomme auttaa ukrainalaisia näinä vaikeina aikoina.  

Voit auttaa sodan uhreja Filantropian kriisiavun kautta: KRIISIAPU JA KEHITYSYHTEISTYÖ – Filantropia ry (Avaa uudelle välilehdelle)  tai lahjoittaa Filantropian katastrofitilille: FI08 5480 0520 0345 94 (viite:12289) 

Järjestömme kutsuvat kaikkia tarjoamaan apua ukrainalaisille!  

Olemme esittäneet myös Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin hiippakuntien edustajille Yhdysvalloissa ja Kreetalla toiveen vastaavien keräysten organisoimisesta laajemman kansainvälisen tuen aikaansaamiseksi. 

Filantropia 
Ortodoksisten Nuorten Liitto
Ortodoksisten Pappien Liitto 
Ortodoksisten Kanttorien Liitto
Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta 
Valamon opisto 

Jaa tämä juttu

Ajassa

Syvästi murheellisina olemme seuranneet Venäjän ja Ukrainan välistä konfliktia ja nyt Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Suremme sotatoimien aloittamista, ja yhdessä veljiemme ja sisariemme kanssa Ukrainassa ja muualla ortodoksisessa maailmassa rukoilemme rauhaa ja anomme Jumalan apua suuren inhimillisen kärsimyksen rajoittamiseksi ja hädän lieventymiseksi. Vetoamme päättäjiin ja myös Venäjän ja Ukrainan ortodokseihin ja heidän hengelliseen johtoonsa, että kaikki mahdollinen tehtäisiin kärsimyksien rajoittamiseksi, konfliktin laajentumisen estämiseksi sekä rauhan saavuttamiseksi.

Sota aiheuttaa aina kärsimystä viattomille. Siksi rauhanpyrkimykset ovat Jumalan mielen mukaisia. Tuhovoimien keskellä kannamme rukouksia ihmisiä rakastavan Jumalan puoleen, sillä ”yksin Herralta tulee apu” (Ps. 3:9). Kehotamme kaikkia esirukoukseen sodan kärsimykset kohtaavien puolesta ja myös niiden puolesta, jotka päätöksiensä kautta kantavat vastuuta tapahtumien kulusta.

Kristus sanoo: ”Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.” (Luuk. 6:27) Kun Herra sanoo näin, emmekö rakastaisi veljiämme ja sisariamme Kristuksessa? Tunnemme syvää kipua ja murhetta siitä, että Venäjän ja Ukrainan ortodoksiset uskovat ovat joutuneet tähän sotatilanteeseen.

Kasvotusten kärsimyksen ja sodan todellisuuden kanssa ankkuroimme lujasti toivomme Jumalan laupeuteen. ”Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Jumala on meille pelastuksen Jumala.” (Ps. 68:20-21)

+ KP Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo

+ KP Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni

+ KP Oulun metropoliitta Elia

+ KS Haminan piispa Sergei

Jaa tämä juttu

Ajassa

Venäjän tällä viikolla tekemät poliittiset päätökset ovat tuoneet sodan uhan Ukrainaan. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo korostaa, että sota tulee meitä lähelle myös henkisessä mielessä.

– Sota on lähellä. Se on lähellä meitä suomalaisia monessakin mielessä. Etäisyys Ukrainaan ei ole suuri, mutta Venäjän toimet tulevat monia lähelle myös toisella tavalla, sillä talvi- ja jatkosodan muistot ovat meillä edelleen läsnä, joillakin jopa omakohtaisina. Siksi nyt käsillä oleva tilanne vaikuttaa meihin eri tavalla kuin jossain kauempana realisoitunut sodan uhka. 

Kirkollisessa mielessä konflikti on eskaloitunut jo ennen Ukrainan valtiollisen suvereniteetin loukkaamista.

– Suomalaisina ortodokseina tunnemme tietysti kirkon historiaa itäisen yhteytemme tähden ja slaavilaisten kirkollisten juuriemme tähden. Viime aikoina olemme seuranneet surullisina Moskovan patriarkaatin ja oman patriarkaattimme keskinäisen suhteen kehitystä. Ukrainan kanoniseen uudelleenjärjestelyyn liittyvä erimielisyys on kivulias haava ortodoksisessa kirkkoperheessä. 

Suomen ortodoksinen kirkko on halunnut pitää yllä tasapainoisia yhteyksiä kuvaannollisesti sekä itään että länteen.

– Sekä Ekumeeninen patriarkka että Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat ovat vierailleet meillä usein. Ennen korona-aikaa meillä oli myös vireillä Moskovan patriarkan vierailu Suomeen. Mitä tällaisiin suunnitelmiin tulee, niin totean, että viimeaikaiset tapahtumat asettavat nämä uuteen valoon.

Arkkipiispa Leo on seurannut tiiviisti maailman reaktioita Venäjän toimiin.

– Kirkkona ja kirkon edustajana en ota poliittista kantaa, mutta olen ilahtunut huomatessani, että maailman kansojen johtajat niin Euroopassa kuin maailmallakin ovat hyvin selkein sanoin puuttuneet Venäjän toimiin ja Eurooppa, joka ei ole kaikessa yhtenäinen on tässä uhkaavassa tilanteessa osoittanut yhtenäisyyttä ja jopa yksimielisyyttä sanoissa ja teoissa. Venäjän tämänviikkoisia ratkaisuja ei hyväksytä.

Paitsi rauhan puolesta, nyt on aika rukoilla myös keskusteluyhteyksiä rakentavien ja ylläpitävien tahojen puolesta.

– Sekä maailmanpoliittisen tilanteen että ortodoksisen maailman kannalta meidän on alleviivattava ihmisten, kirkkojen, kansojen ja kulttuurien kesken käytävän aidon dialogin merkitystä. Kaikki tekijät, jotka pyrkivät näitä yhteyksiä katkaisemaan, ovat huolestuttavia.

Helsingin ortodoksisen hiippakunnan seurakuntia on jo kehotettu muistamaan rukouksessa erityisesti sodan uhan alla eläviä ihmisiä. 

– Nyt annan tarkennetun ohjeen, jossa puhutaan suoraan ihmisistä sotatoimien alla. Mehän rukoilemme tietysti aina ja joka hetki rauhaa. Rukoilemme ihmisten ja kansojen puolesta ja myös johtajien puolesta – ovat he sitten kirkollisia tai valtiollisia johtajia. Tähän kehotan nyt kaikkia entistä voimallisemmin ja tiedänkin, että kirkkokansa rukoilee aidosti toivossa ja uskossa. Puhukaamme voimakkaasti ja kärsivällisesti rauhan ja dialogin puolesta kaikilla tasoilla maailmassa. Edessä saattaa olla äärettömän raskas koettelemus, mutta jonain päivänä sekin on ohitse. ”Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.” (Jes. 26:4)

Jaa tämä juttu

Kulttuuri

Tuupovaaran Koveron kylässä, Töriseväntien alkupäässä sijaitseva Pyhittäjä Herman Alaskalaisen tsasouna on saatu vuonna 1996 lahjoituksena Elina Karjalaiselta (1927 – 2006). Hän oli Uppo-Nallen äitinä tunnettu kirjailija ja toimittaja, jonka kotipihassa Kuopion Jännevirralla ollut pieni ja soma hirsinen tsasouna siirrettiin Koveroon. Kylässä vaaran laella on ollut ensimmäinen tsasouna jo 1500-luvulla, ja sen jälkeen niitä on ollut muutamia myöhemminkin, mutta ne ovat historian melskeissä tuhoutuneet.

Pyhittäjä Herman Alaskalainen oli Valamon luostarin munkki, joka lähti lähetystyöhön Alaskaan 1700-luvun lopulla ja perusti sinne Uuden Valamon luostarin.

– Koveron tsasounassa ollut pieni, alle kymmenen senttimetrin pituinen Uppo-Nalle on kaiketi lähtenyt lähetystyöhön pyhittäjä Herman Alaskalaisen esimerkin innoittamana noin kymmenen vuotta sitten. Se oli jo aikaisemmilla matkoillaan kovin nuhjaantunut. Tsasounaa Kuopiosta haettaessa pientä Uppista ei vielä ollut – se vain ilmestyi joitakin aikoja tsasounan siirtämisen jälkeen ikonin eteen, muistaa Koverossa asuva emeritus matkapappi, rovasti Vesa Takala.

Rajaseudulla ahkerasti kiertäneenä ja ristisaattoperinnettä elvyttäneenä ”reissupappina” isä Vesa ymmärtää hyvin lähetysmatkoille ja pyhiinvaelluksille kaivanneen Uppo-Nallen sielunelämää. Isompikokoisena ollessaan Uppo-Nalle oli tiettävästi Niina-nimisenä käynyt pyhiinvaelluksella Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä vuonna 1984. Lämminhenkisen seikkailijan vierailu on todennettavissa Vesa Takalan ottamasta valokuvasta, jossa Niina-nalle on Takalan tyttären Johannan kanssa luostarin majatalon askeettisessa huoneessa.

Kaksi uutta Uppista

Se ihan alkuperäinen, vuonna 1977 syntynyt Uppo-Nalle oli ollut ensin nimeltään Alfons, joka ajelehti osittain upoksissa kokonaisen vuoden maailman merillä vihaisen pikkupojan laivasta laidan yli heittämänä. Sitten se kellui likomärkänä rantaan, jossa oli valkeaa hiekkaa ja pieni Reeta-tyttö. Hän oli toivonut ikiomaa ystävää, jota helliä ja syleillä – ja löysi Uppo-Nallen. Sitä ei saa kuivattaa liikaa, koska sen jälkeen se ei olisi enää Uppo-Nalle. Sympaattinen, loruileva lelunalle kirjoittaa loppusointurunoja, pelkää peipposia ja haaveilee julkaisevansa runokirjan Uponneen kansan lauluja.

Koveron tsasounan  jumalanpalveluksiin osallistuvat  nykyisin takarivin tarkkailijoina sekä ensimmäistä tsasouna-nallea isompi pehmolelu Uppo-Nalle että paperimassasta tehty Uppis, jotka tulivat pyhäkköön uppo-oudoilta mailta vuonna 2014. Tsasounan nykyisen pehmo-Uppiksen kaulassaan kantama ikoni antaa viitteitä vierailusta Laatokan Valamossa. Pikku-Uppis lienee vaeltanut vielä kauemmaksi kilvoittelemaan, ehkäpä Alaskan Uuteen Valamoon asti.

Tsasouna-nallet ovat kaksin-kolminkertaisesti isompia kuin Koveron tsasounaan ensimmäisenä asettunut ja sittemmin reissuilleen kadonnut pikkuinen Uppo-Nalle. Tosin voihan olla, että sen ruokahalu on raskaassa lähetystyössä ollut pohjaton kuin papin säkki ja Uppis on siksi kasvanut ja tullut suurempana takaisin. Nalle lienee patvinut eli lihonut, jos ja kun sitä on varmasti pidetty matkoillaan kuin piispaa pappilassa. Henkinen ja fyysinen kasvu voivat liittyä myös päälle nelikymppisen Uppo-Nallen luonnolliseen keski-ikäistymiseen. 

Nalle lienee patvinut eli lihonut, jos ja kun sitä on varmasti pidetty matkoillaan kuin piispaa pappilassa.

Ikänsä puolesta Uppis ei ole vielä museokamaa, mutta Museo Leikkiin ja Helsingin kaupunginmuseoon se on jo tallennettu. Niiden kokoelmista löytyy 32 senttimetrin pituiset pehmonallet eli samankokoiset kuin mikä asustelee Koverossa. Pyhäkön nykyiset Uppo-Nallet muistuttavat, että Koveron tsasouna on aina avoinna kenen tahansa tulla ja mennä, mutta vierailijoilta ne edellyttävät kunnioittavaa käyttäytymistä.

– Pieni Uppis jatkaa vaellustaan jossain, missäpä kierteleekään maita ja mantuja, etsineekö ystäviä kaipaavia pieniä tyttöjä ja poikia. Jos sen näette, pyytäkää kaveria palaamaan kotitsasounaansa, että saamme kuulla kertomuksia sen retkistä, sillä määränpäätä tärkeämpiähän ovat muistot ja sattumukset matkan varrelta.

Juttu on julkaistu aiemmin Pogostan Sanomissa.

Pääkuva ylhäällä: Tsasounan nykyisen pehmo-Uppiksen kaulassaan kantama ikoni antaa viitteitä vierailusta Laatokan Valamossa.

Jaa tämä juttu