Kulttuurikeskus Sofiassa kulttuurituottajana työskentelevää Harri Huovista jännittää: hän puolustaa pian Joensuussa systeemaattisen teologian alaan kuuluvaa väitöskirjansa, Images of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership. Tutkimuksen pääkysymykset voi tiivistää seuraavasti: Mitä kirkon jäsenyys varsinaisessa mielessä on? Mitä se merkitsee yksilön ja yhteisön kannalta?

Jännitystä lievittää kuitenkin se, että väitöskirja on jo täyttänyt Huovisen elämässä tärkeimmän tehtävänsä. Se on johdattanut hänet evankelis-luterilaisesta lähetystyöntekijästä ja pastorista ortodoksisen kirkon jäsenyyteen.

Matka ei taittunut aivan käden käänteessä.

– Taivallukseni itää kohti alkoi vuonna 2011 Helsingin yliopistossa, jossa dosentti Pauli Annala ohjasi minut kreikkaa kirjoittaneiden kirkkoisien tekstien pariin. Kirjoitin kaikki pääasialliset opinnäytteeni Origenes Aleksandrialaisen (184–245) sananteologiasta, ja tutustuin samalla itäisen kristinuskon opetuksiin laajemminkin. Valmistuttunani jatkoin työtäni luterilaisen seurakunnan virassa, mutta kiinnostus idän isien teksteihin ei hellittänyt, kertoo Huovinen.

Hän hakeutui melko pian suorittamaan systemaattisen teologian ja patristiikan jatko-opintoja Itä-Suomen yliopistossa.

– Huolellisesti suunnittelemani Origenes-väitöskirjaprojekti törmäsi kuitenkin jatkuvasti erilaisiin esteisiin. Pitkään sen parissa tuskailtuani professori, isä Serafim Seppälä tiedusteli minulta ystävällisesti, haluaisinko ehkä vaihtaa työni aihetta 300-luvun kirkko-oppiin, tutkimusalueeseen, jota olin jo aiemmin opettanut japanilaisessa pappisseminaarissa.

Kun Huovinen käänsi huomion pyhien Kyrillos Jerusalemilaisen, Basileios Suuren ja Johannes Krysostomoksen teksteihin, koko tutkimusprojekti tuntui lähtevän liikkeelle lähes itsestään.

– Jälkikäteen aavistelen, että Jumala varjeli minua käyttämästä aikaa ja voimia vähemmän olennaisiin aiheisiin, ja johdatti sen sijaan ortodoksisen uskon ytimeen.

Kuumottavia kirkkokäyntejä

Väitöskirjaprosessin puolivälissä Huovinen alkoi ymmärtää tarkastelevansa tutkimuksensa ydinkysymyksiä paitsi uuden akateemisen tutkimustiedon tuottamiseksi, myös – ja jopa nimenomaan – oman hengellisen polkunsa selvittämiseksi.

– Havahduin siihen, että kirkollisen työn tekijänäkin sisimmässäni oli jo vuosien ajan ollut tiedostamaton kaipuu Kirkon täyteyteen. Lopulta tämä ikävä kävi niin hellittämättömäksi, että pyysin keskusteluapua samassa kaupungissa työskentelevältä isä Jonas Bergenstadilta.

Huovinen päätti jäädä opintovapaalle. Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset vetivät kovasti puoleensa, mutta varsinkin ensialkuun kirkossa käynti oli ”jokseenkin kuumottava” kokemus.

– Pienessä kaupungissa tuttuja tulee vastaan kaikkialla ja kyllä minua ihan rehellisesti sanottuna jännitti, etteivät esimerkiksi omat seurakuntalaiset näkisi luterilaista pappiaan matkalla ortodoksisiin jumalanpalveluksiin.

Mitä pidemmälle opintovapaa jatkui, sitä etäisemmältä alkoi tuntua paluu entiseen työhön. Oli aika mennä eteenpäin. Isä Jonaksen kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen matkaoppaaksi ryhtyi teologian tutkimuspiireissä tutuksi tullut pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen.

– Rukouskirjan äärellä ja jumalanpalveluksissa löysin ihmisiä rakastavan Jumalan, joka kutsui minuakin yhteyteensä Kirkossaan. Tämä oli jotakin, mistä olin aiemmin vain korvakuulolta kuullut ja kirjoista lukenut.

Vuosien tutkimustyö kirkkoisien tekstien äärellä näyttäytyi yhtäkkiä pohjustuksena katekumeeniajalle ja kirkon jäsenyyteen valmistautumiselle.

Opintovapaan päättyessä sydän oli jo ratkaisunsa tehnyt, mutta Huovinen oli sitoutunut palaamaan aiempaan työhönsä luterilaisessa seurakunnassa.

– Palasin vilpittömänä tarkoituksenani toimittaa minulle kuuluvat tehtävät. Puolen vuoden kuluessa aloin kuitenkin ymmärtää, etten voisi enää ajaa kaksilla raiteilla. Lopulta marraskuussa 2021 sanoin itseni irti tietämättä, miten asiat järjestyisivät.

Vain paria viikkoa myöhemmin Huovinen sai isä Ambrosiukselta työtarjouksen Sofiasta. Elämä oli asettunut uusiin uomiinsa.

Tammikuussa 2022 Huovinen liitettiin ortodoksiseen kirkkoon. Prosessia askel askeleelta seurannut puoliso ja kolme neljästä lapsesta seurasivat perässä.

– Vaikka olin tutkinut kirkon jäsenyyttä yliopistossa yksityiskohtaisella tarkkuudella, vasta itse jäsenyyden lahjan saatuani aloin hahmottaa asian luonnetta aivan uudella tavalla. Kirkon jäsenenä minun ei enää tarvitse yrittää kannatella omaa uskoani tai kirkollista toimintaa, vaan saan elää Kirkon kannateltavana. Samalla Kristus Kirkossaan kutsuu minua lempeästi yhä syvenevään hengelliseen rakentumiseen ja elämään: sanalla sanoen kokonaisvaltaiseen kasvuun ihmisenä. Tällä pohjalla on levollista hengittää ja jatkaa eteenpäin, jos Jumala suo.

Tuleva teologian tohtori on ottanut ilolla vastaan kirkon hänelle osoittaman vasta-alkajan roolin.

– Olen juuri aloittanut ponomarin tehtävien opettelemisen Uspenskin katedraalissa. En voisi olla onnellisempi.

TM Harri Huovisen (Avaa uuden sivuston) systemaattisen teologian ja patristiikan alaan kuuluva väitöskirja Images Of Divine Participation: A Reappraisal of Fourth Century Views on Church Membership tarkastetaan 9.12.2022 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa (Avaa uuden sivuston). Tilaisuus alkaa kello 12 Joensuun kampuksen Aurora -rakennuksen AT100 -auditoriossa. Vastaväittäjänä toimii professori Cyril Hovorun (Teologiska Högskolan Stockholm) ja kustoksena professori Serafim Seppälä (Itä-Suomen yliopisto).

Ukrainan autokefaalisen kirkon pappi, isä Sergiy Berezhnoy on parhaillaan Filantropia ry:n vieraana Suomessa. Hän saapui 19. marraskuuta, ja matkaohjelmaan on sisältynyt muun muassa osallistuminen Jyväskylässä Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuomisen liturgiaan, minkä jälkeen matka jatkui Mikkelin vastaanottokeskuksen kautta Valamoon. Luostarissa oli tuolloin koolla Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous.

Valamon luostarissa järjestyi myös tapaaminen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon kanssa. Isä Sergiy toi arkkipiispalle tuliaisina Kiovan Kaikkien pyhien ikonin sekä Minun Kirkkoni -lehden. He vaihtoivat isä esipaimenen kanssa ajatuksia muun muassa Ukrainan tilanteesta.

Valamon luostari on isä Sergiylle merkityksellinen, sillä hänen oma nimikkopyhänsä on pyhittäjä Sergei Valamolainen.

– Olen aina haaveillut, että pääsisin käymään Valamon luostarissa, ja nyt tämä toive toteutui Jumalan armosta, isä Sergiy iloitsee.

Isä Sergiy puhuu paljon armosta ja rakkaudesta, vaikka hän itse joutui viemään vaimonsa ja poikansa turvaan Länsi-Ukrainaan, kun Venäjän hyökkäys alkoi 24. helmikuuta. Perhe löysi kyyditsijän kuin ihmeen kautta.

– Kuljettaja sanoi vievänsä meidät Länsi-Ukrainaan sillä ehdolla, että minä palaisin takaisin. Totta kai lupasin tehdä niin, koska se oli minulle alun perinkin itsestäänselvää. Pappina velvollisuuteni oli palata seurakuntani luo ja omaan kirkkooni.

Automatka oli painajaismainen.

– Venäjän joukot yrittivät tuolloin vallata Hostomelin lentokenttää. Helikopterit lensivät matalalla ja Kiovassa räjähteli.

Useamman tunnin ajomatkan jälkeen koitti hyvästelyn hetki. Ero perheestä oli vaikea: vaimo oli hyvin järkyttynyt ja poika itki.

– Poikani pyysi, etten lähtisi takaisin, mutta en voinut muuta kuin palata seurakuntani pariin. Minkälaisen esimerkin olisin antanut pojalleni isänä ja ortodoksipappina, jos olisin paennut? Ortodoksipappi, joka pelkää kuolemaa niin paljon? Ei, se ei ollut vaihtoehto. Toki ihmisenä kuolema on tavallaan pelottavakin asia, mutta ortodoksikristittynä sen kohtaamiseen on erilaiset valmiudet kuin sellaisella, joka ei usko Jumalaan.

Oltuaan alle tunnin Länsi-Ukrainassa isä Sergiy ja autonkuljettaja suuntasivat takaisin matkalle kohti Kiovaa. Matka takaisin vei eri reittiä kuin tullessa, koska tie oli osittain vaurioitunut. Kuljettaja ajoi muun muassa läpi kylän, missä Venäjän joukkojen iskut olivat juuri aiheuttaneet tulipalon.

Myös kotikaupungissa Kiovassa sodan todellisuus oli vahvasti läsnä: ilmahälytykset seurasivat toistaan. Isä Sergiy riensi omaan kirkkoonsa ja piti sitä auki rukoilijoille ja avuntarvitsijoille. Hyvin pian ilmeni, että ihmiset tarvitsivat paitsi ruokaa ja juomaa, myös elintärkeitä lääkkeitä. Niinpä isä Sergiy alkoi kartoittaa auttavia tahoja.

Filantropia ry:n yhteistyö isä Sergiyn kanssa alkoi maaliskuun alkupuolella, kun Filantropia loi yhteyden kolmelle eri alueelle Ukrainassa. Yksi näistä alueista oli Kiova, ja siellä yhteistyökumppaniksi valikoitui isä Sergiyn kotikirkon eli Kiovan Kaikkien pyhien kirkon hyväntekeväisyysjärjestö.

Alkuvaiheessa hyväntekeväisyysjärjestö jakoi Filantropian kriisiapukeräyksestä välitettyjen avustusten turvin ruokaa ja lääkkeitä Kiovassa Obolenskin alueella yhteistyössä eri kirkoista ja uskonnoista tulevien paikallisten vapaaehtoisten kanssa.

– Ruoka ja juoma ovat tärkeitä, mutta esimerkiksi sydän-, verenpaine- ja diabeteslääkkeet ovat monille akuutisti elintärkeitä. Ellen olisi pappi, voisin ryhtyä farmaseutiksi. Olen sodan aikana oppinut lääkkeistä yhtä ja toista, isä Sergiy naurahtaa.

Sodan pitkittyessä avustuspaketteja on jaettu myös Kiovan lähialueille (Irpiniin, Butšaan, Katuzhankaan, Ivankoviin, Borodiankaan, Romankiviin, Vorzeliin ja Termahivkaan) sekä Harkovaan, Donetskiin ja Slovianskiin. Filantropian välittämä apu on tavoittanut tuhansia ihmisiä.

Vaikka kotimaa on kokenut hirveyksiä ja kokee niitä edelleen Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa, isä Sergiy ei halua lietsoa vihaa. Päin vastoin, hän painottaa useaan otteeseen, että toivoisi Aamun Koiton jutusta välittyvän pikemminkin mahdollisuus sovintoon, katumukseen ja anteeksiantoon – sitten, kun aika on kypsä. Sodan jatkuessa ortodoksisuus on tärkeä tuki niin yksilötasolla kuin koko kansalle.

– Usko on puolustajiemme ja koko Ukrainan kilpi. Vaikka olemme nyt sodassa, meidän tulee ortodoksikristittyinä miettiä elämää eteenpäin; meidän tulee miettiä jo aikaa sodan jälkeen ja tulevia sukupolvia. Emme voi rakentaa mitään kestävää vihan varaan, vaan jonkinlainen sovinto on löydettävä.

Sitä ennen isä Sergiy on asettanut tavoitteekseen viedä Ukrainaan ainakin sata kiristyssidettä. ONL:n avustuksella onkin kerätty rahaa kiristyssiteitä varten, ja tukijoiden joukkoon ilmoittautuivat saman tien esimerkiksi Joensuun ortodoksinuoret. Myös Aamun Koitto osallistui kiristyssiteiden hankintaan.

– Haluan sanoa, miten äärettömän kiitollinen olen suomalaisten avusta. Aion kertoa tuestanne pojalleni, ja hän kertoo siitä omille lapsilleen. Me emme ikinä unohda.

Muutenkin isä Sergiy tunnistaa paljonkin yhtymäkohtia Suomen ja Ukrainan menneisyydessä.

Ukrainan ortodoksit kuuluvat tällä hetkellä joko Ukrainan autokefaaliseen tai Moskovan patriarkaatin alaiseen kirkkoon. Tosin sodan alettua tuhatkunta seurakuntaa on isä Sergiyn mukaan hylännyt Moskovan patriarkaatin ja liittynyt autokefaaliseen kirkkoon. Isä Sergiy uskoo, että ilmiö jatkuu myös vastaisuudessa.

Entistä mielenkiintoisemman isä Sergiyn tarinasta tekeekin se, että hän palveli itsekin aiemmin Moskovan patriarkaatin alaisuudessa.

Jos ajassa mennään vielä pidemmälle taaksepäin, isä Sergiystä ei pitänyt tulla pappi laisinkaan. Suunnitelmissa oli ”jokin normaali ammatti”, kuten insinööri-isällä. Kuitenkin perhetragedia pohjusti jo toisenlaista elämänsuuntaa: isä Sergiy menetti isänsä äkillisesti 14-vuotiaana. Varsinainen polku papiksi alkoi kuitenkin toden teolla pari vuotta myöhemmin.

– Tuolloin minulla oli hyvin suuri henkilökohtainen kriisi, ja sen myötä hakeuduin papin luokse. Lopulta aloin toimia ponomarina, ja siitä tieni papiksi alkoi. Muistan ihmetelleeni seurakuntani papille tuolloin, että miksi ihmeessä meitä ponomareja on peräti parisenkymmentä. Pappi vastasi, että tuskinpa kaikista näistä pojista tulee pappeja, mutta tämä kokemus jää heidän sydämiinsä ainiaaksi ja vaikuttaa siellä, toimivatpa he missä tahansa ammatissa myöhemmin.

Nyt isä Sergiy unelmoi paitsi rauhasta, myös siitä, että jonakin päivänä Kiovan kasteen tapahtumapaikalle kohoaisi Kiovan Rus -museo vuonna 988 tapahtuneen Kiovan kasteen kunniaksi. (Avaa uuden sivuston) Isä Sergiy osoittelee innoissaan asiasta kertovaa artikkeliaan Minun kirkkoni -lehdessä, jota alettiin julkaista Ukrainassa heti, kun se oli mahdollista. Lehti on ikään kuin sikäläinen Aamun Koitto, eli Ukrainan autokefaalisen kirkon valtakunnallinen julkaisu. Lehtijutussa on kuva kerrostaloista joen rannalla. Juuri tuonne olisi haaveena rakentaa.

– Ukrainalaiset puolustavat tässä sodassa paitsi omaa maataan ja tulevaisuuttaan, myös historiaansa.

Venäjän propaganda on kirjoittanut uusiksi historiaa jo pitkän aikaa väittämällä muun muassa, että Ukraina olisi itse asiassa vain osa venäjää. Lisäksi Moskovan patriarkka Kirill on asettunut tukemaan avoimesti hyökkäyssotaa Ukrainaan.

Tuliaisiksi kiristyssiteitä

Ennen isä Sergiyn saapumista Suomeen Filantropia oli suunnitellut seurantamatkaa Ukrainaan jo jonkin aikaa, mutta turvallisuustilanteen vuoksi sitä ei ole toistaiseksi voitu toteuttaa. Siksi Filantropia kutsui syyskuun lopulla isä Sergiyn vierailemaan maassamme. Virallinen lupa poistua maasta lyhyeksi ajaksi saatiin lopulta marraskuussa.

Nyt toteutuvan vierailun tarkoituksena on suunnitella tulevaa yhteistyötä, kertoa Ukrainassa tehdystä avustustyöstä ja tavata seurakunnissa niin suomalaisia kuin ukrainalaisiakin. Suomessa olevat ukrainalaiset pakolaiset voivat isä Sergiyn mielestä myös tasoittaa tietä esimerkiksi kalenterikysymyksessä, kun he aikanaan palaavat Ukrainaan.

– Uskon, että ihmiset ymmärtävät kyllä muutoksia, kunhan asiat selitetään ja perustellaan heille.

Filantropian kriisiapukeräykseen on lahjoitettu lokakuun loppuun mennessä yli 120 000 euroa ja apua on välitetty ukrainalaisille yli 113 000 euroa. Valamosta isä Sergiyn matka jatkui Joensuun ja Kuopion kautta Ouluun.

Juuri Oulussa on tarkoitus mennä kiristyssideostoksille.

Lisäys 25.11.2022 klo 15:08: Tämä juttu ja sitä esittelevät Facebook- ja Instagram-päivitykset kirvoittivat saman tien lukijoiden kysymyksiä auttamismahdollisuuksista. Pikainen selvittely paljasti, että kiristysiteiden kuluihin voi osallistua yksityishenkilönä vain antamalla rahaa suoraan isä Sergiylle. Isä Sergiy kertoi, että tarpeen olisivat myös lämmittimet, sillä Venäjän iskut ovat tuhonneet niin mittavasti Ukrainan infrastruktuuria. Isä Sergiy itse tarvitsisi uuden viitan ja kengät. Suureksi avuksi olisi hänen edustamalleen hyväntekeväisyysjärjestölle myös auto. Oulussa isä Sergiy osallistuu viikonlopun jumalanpalveluksiin. Helsingissä isä Sergiy on tavattavissa tiistaina 29.11. klo 9 Pyhän Kolminaisuuden kirkon liturgiassa ja samassa paikassa keskustelutilaisuudessa klo 16, sekä klo 17:30 alkavan vigilian yhteydessä Myllypurossa Aleksanteri Syväriläisen kappelissa. Keskiviikkona 30.11. isä Sergiy vierailee Uspenskin katedraalissa ja klo 14 ukrainankielisessä keskustelukerhossa ennen paluumatkaa Kiovaan. Jos isä Sergiytä ei ole mahdollista tavata henkilökohtaisesti, voi lahjoittaa Filantropian kriisiapuun, joka suunnataan toistaiseksi Ukrainalle: https://filantropia.fi/kohde/kriisiapu-ja-kehitysyhteistyo/ (Avaa uudelle välilehdelle)

Juttua muokattu 25.11.2022 klo 14:37 poistamalla maininta Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudesta: Ukrainan autokefaalinen kirkko. Juttua muokattu 11.1.2023 klo 11:40 vaihtamalla pääkuvaksi tuoreempi kuva isä Sergiysta.

Aamun Koiton osalta kirkolliskokous kuunteli lehden lukijakyselyyn vastanneiden mielipiteitä, joiden mukaan kirkon oma jäsenlehti on tärkeä – ja joillekin jopa ainoa – side omaan kirkkoon, eikä painetusta lehdestä haluta luopua. Lisäksi se halutaan saada kotiin jaeltuna. Kirkolliskokous myönsi lehdelle lisärahoitusta 50 000 euroa viidennen lehden tekemiseen sekä 5 000 euroa verkkolehden julkaisualustan toiminnan kannalta välttämättömään päivitykseen.

Kyseinen 50 000 euron summa kattaa yhden painetun lehden taitto-, paino- ja jakelukustannukset, eli näin ollen nyt saatu lisärahoitussumma kuluu kokonaisuudessaan viidennen lehden tekoon. Jakelukustannukset ovat yhä printtilehden ylivoimaisesti suurin yksittäinen kuluerä.

Aamun Koiton verkkolehteen on luvassa ensi vuoden alusta oma osionsa joka sunnuntain opetustekstille. Näin toimitus pyrkii täyttämään lukijoiden esittämän toiveen säännöllisesti julkaistavasta opetuspuheesta.

Painetun lehden seuraava numero ilmestyy tammi-helmikuun vaihteessa 2023. Vuoden muiden lehtien ilmestymispäivämäärät sekä aineistopäivät samoin kuin seurakuntien jumalanpalvelustietojen aikajänne ilmoitetaan ensi viikolla.

Varoja suunnattiin niin ikään kirkon omien ort.fi -verkkosivujen ja intran uudistamisen käynnistämiseen 10 000 euroa ja sekä vastaava summa keskeisten jumalanpalveluksien striimauksiin Uspenskin katedraalista. Osansa sai myös ONL ry:n julkaisema, lapsille ja nuorille suunnattu Tuohustuli-lehti, jolle suunnattiin lisävaroja 8 000 euroa.

Myös Ukrainan pakolaisten tilannetta halutaan helpottaa lisäämällä 20 000 euroa ukrainankielisen työn tekemiseen sekä 50 000 euroa kriisiavustuksiin. Talousvaliokunta yhtyi kirkollishallituksen esitykseen määrärahan varaamiseksi ukrainankielisen papin palkkaamiseksi.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan ort.fi -sivuilla joulukuun puoliväliin mennessä. Tallenteet täysistunnoista tekstitetään ja ne jäävät katsottavaksi kirkon YouTube -kanavalle.

Kirkolliskokouksen 2022 tekemiin päätöksiin voi perehtyä tarkemmin Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilla. (Avaa uuden sivuston)

Helsingin hiippakunnan alueella ukrainalaiset eivät ole juurikaan hakeutuneet kirkon aineellisen avun piiriin. Kyselyyn vastanneet epäilivät syynä olevan lähinnä se, että eteläisessä Suomessa vastaanottopalvelut, ukrainalaisten parissa toimivat järjestöt sekä olemassa olevat turvaverkot ovat toimineet niin hyvin, että kirkkoon turvautuminen ei ole ollut tarpeellista. Helsingin Pyhän Kolminaisuuden kirkon palveluksissa on arvion mukaan noin 20 % ukrainalaisia, mutta muissa alueen pyhäköissä ukrainalaisia rukoilijoita on ollut vain yksittäisiä. Poikkeuksena on Riihimäen Minea-keskus, jossa liturgioissa on käynyt runsaasti ukrainalaisia.

Suurien haasteiden edessä

Kuopion ja Karjalan hiippakunnassa tilanne on ollut toinen. Ukrainalaisia tuli suuria määriä heti alkuvuodesta suoraan Kuopioon ja Mikkeliin ilman, että he olisivat ilmoittautuneet vastaanottokeskuksiin Suomeen saapuessaan. Tällöin turvaa hakevat hakeutuivat kirkkoon, ja seurakunnat vastasivat avun tarpeeseen luomalla tyhjästä avustustoimintoja. Kun ihmiset saivat ensimmäisen avun kirkosta, he myös jäivät kirkon pariin. Kuopion ja Karjalan hiippakunnan alueella nousi huoli nuorista, jotka eivät ole perusopetuksen piirissä ja uhkaavat jäädä ilman kontakteja ja kielitaitoa.

Oulun hiippakunnassa on ukrainalaisia, mutta sielläkin heidän tavoittamisessaan on ollut hankaluuksia. Aineellista apua on annettu etenkin Oulussa. Oulun hiippakunnan alueella kirkossa on käynyt jonkin verran ukrainalaisia. Yhteisen kielen puute on vaikeuttanut yhteistä toimintaa. Tampereella onkin toiminut kielikerho, jossa on opittu kieltä puolin ja toisin.

Apua kaivataan ukrainaksi

Keskusteluissa ukrainalaisten kanssa on tullut ilmi heille tulleen yllätyksenä, että kirkossa on muutakin toimintaa kuin vain jumalanpalveluksia. Papistomme on ollut helposti lähestyttävää, mikä on ollut uutta toisenlaiseen kirkolliseen kulttuuriin tottuneille. Ukrainalaiset ovat olleet ylipäätään hyvin kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista kirkollisen elämän lisäksi.

Kirkkoon tulemisessa on myös fyysisiä vaikeuksia: vastaanottokeskukset sijaitsevat usean seurakunnan alueella kaukana kirkoista ja kirkkoihin pääseminen on vaikeaa yksinkertaisesti kulkuyhteyksien puutteen vuoksi. Sama ongelma on toki myös muulla kirkon jäsenistöllä.

Kysyttäessä tulevaisuuden tarpeista useammalla vastaajalla nousi huoli viranomaisviidakosta, kun tilanne pitkittyy ja viranomaisrekistereihin täytyisi kirjautua. Siihen ja yleiseen arjen koordinointiin olisi tarve saada konkreettista apua, myös ukrainan kielellä. Lisäkäsiä kaivattiin useassa seurakunnassa. Keskusteluissa nousi esiin myös idea valtakunnallisesta palvelupuhelimesta, josta olisi mahdollista saada muun muassa tulkkausapua.

Keskusteluissa kävi myös ilmi, että kirkon tasolla puuttuu yhteinen keskustelu ukrainalaisten parissa toimimisesta. Lisäksi kaivattiin tukea raskaiden asioiden parissa työskenteleville kirkon työntekijöille. Niin ikään pohdittiin, miten tiedottaa ukrainalaisille, että Suomessa toimii ortodoksinen kirkko ja ovemme ovat auki myös heille. Ukrainalaisten tavoittaminen on kuitenkin hankalaa. Useimmat vastaanottokeskukset eivät salli kirkon työntekijöiden vierailuja, joten tiedottaminen niiden kautta ei ole vastaus ongelmaan.

Pääkuva ylhäällä: Isä Pavel Pugovkin toimitti rukouspalveluksen Suomen ortodoksisen kirkon keskustalon Kotikirkossa Kuopiossa huhtikuun alussa 2022. Tuolloin arkkipiispa Leo oli kutsunut vieraikseen Ukrainasta sotaa paenneita naisia, lapsia ja perheitä.