Käspaikka on pitkä ja kapea koristettu liina, ja se liittyy sekä ortodoksiseen perinteeseen että monien kansojen kulttuureihin. Kirkollisessa käytössä käspaikat tuovat kauneutta jumalanpalveluksiin. Niitä käytetään ikonien ja kirkkosalin koristamiseen ja liturgisina tekstiileinä. Esimerkiksi ristisaatoissa ikoneita ja alttarievankeliumia kannetaan liinan päällä.

Käspaikkoja käytetään runsaasti kirkoissa Ukrainassa, missä ortodoksiset traditiot säilyivät läpi Neuvostoliiton ateistisen ajan varsinkin lännessä.

Koristeluun liittyy paljon uskomuksia

Ukrainalaisen perinteen mukaan liinan keskialue jätetään vapaaksi kirjonnasta. Se on Jumalan alue, joka symboloi Jumalan valtakunnan puhtautta. Kansanperinteen mukaan käspaikkaan tullutta virhettä ei tarvitse korjata, koska elämäkään ei ole aina täydellistä.

Liinan nurjan puolen tulee olla siisti, koska kääntöpuoli kuuluu Jumalalle, oikea puoli ihmisille. Siistillä nurjalla puolella varmistetaan myös, ettei perheestä kerrota pahoja juoruja. Käspaikka tulee valmistaa yhdestä kankaasta, mikä kuvaa elämän jatkumoa. Käspaikkaan ei saa ommella saumoja, koska elämää ei sovi leikata. Käspaikkaa ei saa lainata, koska kohtaloakaan ei voi lainata.

Ukrainalaiseen kansankulttuuriin kuului niin sanottu kohtalon käspaikan perinne. Sen mukaan henkilökohtainen käspaikka seurasi ihmistä läpi elämän, syntymästä kuolemaan. Käspaikka valmistettiin ennen lapsen syntymää, ja lapsi laskettiin tälle liinalle syntymänsä jälkeen.

Seuraavaksi käspaikka otettiin esille häitä varten. Lopulta kohtalon käspaikkaa tarvittiin, kun vainaja saatettiin viimeiselle matkalleen. Liina jätettiin arkkuun saattamaan poisnukkuneen sielu taivaan valtakuntaan.

Kirjotun käspaikan uskotaan ohjaavan perheen tulevaa elämää. Sulhasen ja morsiamen äidit saattavat morsiusparin käspaikkojen kanssa kotiin. Hääparia vihittäessä heidän jalkojensa alle levitetään geometrisilla kuvioilla koristettu käspaikka. Toisella käspaikalla heidän kätensä sidotaan yhteen ikuisen liiton merkiksi. Vanhemmat siunaavat nuoren parin käspaikan päälle asetetulla leivällä. Puhemies sitoo oman komean käspaikkansa poikittain rinnalleen. Käspaikoilla koristellaan myös hääkulkue ja hääpöytä.  

Kuviolla on väliä

RIISAn näyttelyn ukrainalaisia liinoja on käytetty pääasiassa häissä. Tästä kertoo kyseisten liinojen kirjonnan ja pitsien symboliikka.  

1900-luvun alussa kahdessa sukupolvessa käytettyyn käspaikkaan on kirjottu sekä sulhasen symbolit, tammenlehdet ja terhot, että morsiamen symbolina liljat. Tammi on miehisen voiman, terveyden ja pitkän iän symboli. Kansanuskon mukaan tammessa on mahtavaa pahuutta torjuvaa voimaa, minkä lisäksi siinä asuivat rohkeiden sotilaiden sielut.

Ukrainassa uskottiin, että peltoja, joihin oli kaatunut paljon sotilaita, peittävät unikot. Ne ovat myös suosittu kirjonnan aihe. Unikko suojelee perhettä ja kotia. Unikkoja kirjottiin käspaikkaan muistoksi myös silloin, jos joku perheestä oli kaatunut sodassa.

Lilja on yksi tärkeimmistä naisten symboleista. Se kuvaa kauneutta, rakkautta, puhtautta ja neitsyyttä. Ruusu, jota kirjotaan runsaasti käspaikkoihin sekä naisten paitoihin ja mekkoihin, on myös tytön kauneuden, neitsyyden ja nuoruuden vertauskuva. Ruusu kuvaa myös hyvinvointia ja vaurautta, ja siksi reheviä ruusuja kirjottiin käspaikkoihin ja vaatteisiin erityisesti Ukrainan vaurailla alueilla. Joidenkin tutkijoiden mukaan ruusuaihe on kopioitu teollisista tekstiileistä ja se olisi siten uudempaa perinnettä. Toiset puolestaan pitävät ruusua vanhana kuviona, auringon symbolina.

Toisen käspaikan aiheena on kolme kyyhkystä koiranheisipuun marjoja syömässä. Koiranheisi – Ukrainan kansallispuu (kalina) – näkyy usein kirjonnassa. Koiranheisipuunmarjoja syövä kyyhkynen symboloi uuden perheen perustamista.

Viiniköynnös on suvun jatkamisen symboli. Viinirypälekuvioon liittyy toive, että perheessä olisi niin monta lasta kuin viinirypäletertussa on hedelmiä.

Nykyjään käspaikat ja koristekirjonta ovat edelleen olennainen osa ukrainalaista kulttuuria. Vanhat traditiot voimistuivat viime vuosien aikana, kun maa vahvisti omaa identiteettiään aktiivisesti. Kirjomalla koristellaan miehen, naisten ja lasten vaatteita, ja niihin pukeudutaan juhlapäivinä. Modernit naiset eivät kirjo niin paljon itse, ja tekstiilit ovat pääosin teollista tuotantoa. Siitä huolimatta symboliikka on edelleen tärkeää, jos kohta Ukrainan eri osissa sen merkityksessä ja tulkinnoissa saattaa olla eroja. Vaatteissa noudatetaan sama symboliikkaa kuin käspaikoissa.  

Aiheesta lisää: Leena Säppi, Ilona Pelgonen. Ruusuja ja unikoita. Valamon luostari, 2018. Kirjaa voi tilata RIISAn Pikku Bysantti-verkkokaupasta. (Avaa uuden sivuston) 

Ikonin kaunistajat -näyttely on avoinna 7.1.2023 saakka.

Pääkuvat ylhäällä: Liljat ja ruusut ovat suosittuja käspaikkojen koristeaiheita. Ilona Pelgonen

Vastikään sekä Ilta-Sanomat (Avaa uuden sivuston) että Aamulehti (Avaa uuden sivuston) uutisoivat Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osaston tilanteesta. Nuorisopsykiatrian vastuualueen ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala kertoi haastattelussaan, että 12-paikkainen osasto oli täyttynyt itsetuhoisista nuorista heti lukuvuoden alettua.

Tällaiset uutiset eivät ole suinkaan ainutlaatuisia, vaan merkkejä lasten ja nuorten pahoinvoinnista on lukemattomia. Mitä siis maailmanajassamme ja yhteiskunnassamme on vialla, kun niin monet hädin tuskin teini-ikäiset ovat psykiatrisen osastohoidon tarpeessa?

– Pidän nyky-yhteiskuntaa aivan liian suorituskeskeisenä. Kaikki löysä pyritään ottamaan pois ja seurauksena on helposti hapeton, ahdistava tila. Lukiosta on tullut kapeutunut putki, joka pyrkii pusertamaan nuoret seuraavaan suoritusputkeen, pohtii kirkkomme diakoni, kirjailija ja psykiatri Joel Haahtela.

Koulu on avainasemassa siinä, millaisia voimavaroja lapset ja nuoret voivat itsestään löytää.

– On äärimmäisen tärkeää luoda tiloja, joissa on vapaus ja mahdollisuus tapahtua jotain luovalla tavalla uutta. Mitä tuo tapahtuminen on, sitä emme tiedä, pääasia on tila ja mahdollisuus. Ja koulun pitäisi ehdottomasti olla yleissivistävä tila, jossa on mahdollista etsiä ja löytää maailma ja oma identiteetti.

Isä Joel korostaa, että myös harhailulle ja epäonnistumiselle on oltava sijaa.

– Luin vastikään saksalaisesta renessanssimaalarista Albrecht Düreristä, joka lähti varhaisessa nuoruusiässään ”ajan tavan mukaiselle vaellukselle”, joka kesti neljä vuotta. Nykyaikana sellainen tuskin olisi mahdollista. Nuorilla on kuitenkin hätkähdyttävä kyky käydä harhateillä ja palata takaisin. Epäonnistumisen salliminen on tärkeää, sen arvo pitää tunnustaa, sillä vain epäonnistumisen arvon tunnustaminen tuo elämään armon kokemuksen.

Myös liian varhain nuorille itselleen sälytettävä vastuu omasta oppimisestaan ja opiskeluiden suunnittelusta on kirvoittanut kritiikkiä: tällöin menestyjät pärjäävät, mutta heikommat tippuvat kelkasta. Tällöin myös vastuu lepää enimmäkseen yksilön harteilla: syy on nuoressa, eikä esimerkiksi valuvikaisessa opetussuunnitelmassa.

Tämä on omiaan synnyttämään huonommuuden ja osattomuuden kokemuksia, jotka voivat johtaa mielenterveyden ongelmiin, päihteiden käyttöön tai syrjäytymiseen – tai pahimmillaan näihin kaikkiin samanaikaisesti.

Selvitysten mukaan jopa neljäsosa suomalaisista nuorista kokee voivansa huonosti. He kärsivät esimerkiksi stressi- ja masennusoireista, univaikeuksista, päihdeongelmista ja/tai ihmissuhdepulmista tai opintoihin liittyvistä vaikeuksista. Lisäksi  ilmastonmuutos ja sotatila aiheuttavat monille ahdistuneisuutta.

Kirkko tarjoaa toisen todellisuuden

Kirkko voi tarjota niin nuorille kuin aikuisillekin jotain sellaista, mitä maailma ei kykene tarjoamaan.

– Kirkko tuo umpimaterialistisen ajattelun rinnalle rikkaan hengellisen todellisuuden ja syvän merkityksen elämään. Näen kirkon juuri tuollaisena tilana, jossa annamme itsellemme mahdollisuuden kokea ja ajatella uudella tavalla, isä Joel sanoo.

Tässäkin kohtaa hän tuo esiin armollisuuden itseä ja muita kohtaan: aina mielentila ei ole rukouksellinen, vaikka käsillä olisi jumalanpalvelus.

– Kun astumme arkisesta maailmasta pyhään tilaan, teemme sen ruumiillamme, mieli ei aina seuraa perässä, eikä sen tarvitsekaan. Tärkeää on, että ylipäätään astumme tilaan ja tuomme sinne oman kaipuumme. Mitä sitten tapahtuu, sitä emme tiedä.

Kuitenkin isä Joel toivoisi kirkkomme ottavan entistäkin näkyvämmän roolin yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana.

– Kirkko voisi myös julkisuudessa ottaa enemmän kantaa yhteiskuntaan arvotasolla; erehtyväisyys, puutteellisuus, väärät valinnat, epätäydellisyys ja heikkous ovat keskeisiä asioita, jotka tulevat esiin jatkuvasti myös hengellisessä elämässä. Lisäksi Suomessa on aivan erityislaatuinen kytkös ortodoksisen kirkon ja kulttuurielämän välillä, ja se voisi toimia inspiroivana siltana nuorten toimintaan.

Monet kulttuurielämän henkilöt ovat kertoneet julkisuudessa suhteestaan ortodoksisuuteen, minkä lisäksi kytkös ortodoksisuuden ja kulttuurielämän välillä elää vahvana myös Valamon opiston kautta.

Isä Joel kertoo teoksistaan ja niiden suhteesta ortodoksiseen uskoon keskiviikkona 7. syyskuuta, jolloin hän esiintyy Tikkurilassa sijaitsevan Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon 25-vuotisjuhlaviikon (Avaa uuden sivuston) aikana. Samassa tilaisuudessa esiintyvät myös kirjailija Johannes Lahtela ja vasta perustetun Mirhantuojat-verkkosivuston puuhanainen Annina Holmberg.

Isä Joelin teoksesta Jaakobin portaat on julkaistu kirja-arvio Aamun Koitossa maaliskuussa 2022. Hänen aiempi haastattelunsa on julkaistu Aamun Koiton verkkolehdessä heinäkuussa 2021.

Nuorten Kompassi avuksi

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty tutkimusperustainen, ilmainen verkko-ohjelma Nuorten Kompassi (Avaa uuden sivuston), joka opastaa harjoittelussa kohti hyvinvointia.

Pääkuva ylhäällä: Isä Joel Haahtela kertoo teoksistaan ja niiden suhteesta ortodoksiseen uskoon Tikkurilassa sijaitsevan Kristuksen taivaaseenastumisen kirkon 25-vuotisjuhlien aikana 7. syyskuuta.

Juttua muokattu 22.8.2022 klo 12:24 lisäämällä nuorten oirekuvaus sekä maininta Nuorten Kompassi -verkko-ohjelmasta.

Jos ortodoksisuus kiinnostaa, perinteinen ja suositeltava vaihtoehto on hakeutua oman seurakunnan katekumeeniopetuksen pariin. Katekumeenikurssit alkavat usein syyskuussa, ja seurakuntien tiedotusta (Avaa uuden sivuston) katekumeenikurssien ajankohdista voi seurata niiden omilla verkko- ja Facebook -sivuilla. Esimerkiksi Helsingin ortodoksinen seurakunta järjestää tänä syksynä katekumeeni-infotilaisuuden 14. syyskuuta kello 18:00 Uspenskin katedraalissa.

Jos tie ortodoksisuuteen on hyvin alussa ja katekumeeniksi hakeutuminen arastuttaa, ortodoksisuuteen perehdyttävä kurssi tai luentosarja voi olla sopiva, tarpeeksi matalan kynnyksen vaihtoehto.

Katekumeeniopetuksen lisäksi seurakunnilla tai tiistaiseuroilla voi olla esimerkiksi omaa luentotarjontaa, jota kannattaa hyödyntää. Joissain seurakunnissa järjestetään säännöllistä, kirkon oppiin ja ortodoksiseen elämäntapaan perehdyttävää seurakuntaopetusta tai hengellisen kirjallisuuden lukupiirejä, kuten Raamattupiirejä.  

Useimmissa seurakunnissa ovat aktiivisia myös erilaiset toimintapiirit, esimerkiksi tiistaiseurat tai Valamon ystävien paikallisosastot. Toimintapiirien järjestämissä tapahtumissa on usein puhumassa joko teologiaan tai johonkin ortodoksisen kulttuurin erityisalueeseen perehtyneitä asiantuntijavieraita. Seurakunnissa aikuiskasvatuksesta vastaavat seurakunnissa hengellisen työn tekijät – diakonit, papit ja kanttorit.

Rohkeasti kirkkoon

Kuitenkaan katekumeeniopetusta ei ole syytä vierastaa suotta: kyseisen opetuksen tarkoituksena on tarjota tietoa, jonka varassa itse kukin voi tehdä päätöksen liittyä Kirkkoon – tai olla liittymättä. Katekumeeniopetuksessa tutustutaan muun muassa ortodoksiseen jumalanpalveluselämään ja perehdytään ortodoksiseen ihmiskuvaan, sakramenttiopetukseen ja dogmatiikkaan. Tämän lähestymistavan etuna on, että myös seurakuntayhteisö tulee pikkuhiljaa tutuksi.

Myös aikuiskriparit, yhteiset pyhiinvaellusmatkat ja muut tapahtumat voidaan nivoa osaksi seurakunnan aikuiskasvatustyötä.

Erinomainen tapa lähestyä ortodoksista uskoa on osallistua rohkeasti jumalanpalveluksiin ja muihin seurakunnan tilaisuuksiin. Jumalanpalvelukseen voi osallistua olematta ortodoksi – vain ehtoollisesta osallistuminen on mahdollista vasta kirkkoon liittyneille.

Jos kirkkokäyttäytyminen aiheuttaa epävarmuutta, Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuille on koottu muutamia yleisiä ohjeita kirkkokäyttäytymisen osalta (Avaa uuden sivuston). Kynnystä madaltanee myös ajatus siitä, että kirkossa jokaisen kuuluisi keskittyä omaan rukoukseensa eikä tarkkailla muiden tekemisiä. Nyrkkisääntö siis on, että kaikki ovat tervetulleita eikä ortodoksikirkkoon astumista kannata lainkaan arastella.

Pyhyyttä aistien kautta

Ortodoksisuuteen perehdyttäviä kursseja tarjoavat lisäksi Valamon opisto Heinävedellä ja Kulttuurikeskus Sofia pääkaupunkiseudulla. Kulttuurikeskus Sofian Ortodoksisuus tutuksi -kurssi (Avaa uuden sivuston)järjestetään 2.- 4. syyskuuta.

– Monia puhuttelee kirkon ja sen elämän kauneus. Jumalanpalvelus ja ikonit sekä kirkkolaulu välittävät sitä. Kirkko tuo hengellisen todellisuuden ja pyhyyden ihmisen elämään kaikkien aistien kautta. Näin se kutsuu meitä hengelliseen kasvuun ja kirkastumiseen, sanoo eläkkeellä oleva metropoliitta Ambrosius.

– Oman alustukseni aiheena on Ortodoksinen usko ja elämännäkemys. Ortodoksisen liturgian olemuksesta meille kertoo pastori Joosef Vola, ikoneista taas ikonimaalari Heljä-Marja Surcel. FT Paula Tuomikoski luennoi arkkipiispa Paavalin elämäntyön kautta kirkkomme historiaa.

Metropoliitta Ambrosius huomauttaa, että hyvään ortodoksiseen tapaan opetus ja kirkon rukous nivoutuvat toisiinsa. Näin ollen kurssilaiset osallistuvat lauantaina 3.9. Pyhän Viisauden kappelin vuosipäivän juhlaliturgiaan.

Luostariin kurssille, pyhiinvaellukselle tai talkosiin

Myös Valamon opisto tarjoaa kursseja, jotka johdattavat ortodoksisuuteen. Esimerkiksi Valamon opiston järjestämä Minustako ortodoksi? -kurssi (Avaa uuden sivuston)toteutetaan tänä vuonna 30. syyskuuta alkaen, mutta paljon muitakin ortodoksisuuteen liittyviä kursseja on tarjolla aina ikonimaalauksesta luontoretriitteihin ja Raamattu tutuksi -kursseihin.

Minustako ortodoksi -kurssi on suunnattu ensisijaisesti ortodoksiseen kirkkoon liittymistä harkitseville, ja sen vetäjinä toimivat TT Juha Riikonen ja kirjastonhoitaja Virva Suvitie. Kurssin aikana käydään tiivistetysti läpi kirkon oppia ja liturgista elämää sekä luostareiden merkitystä kirkon elämälle. Kurssi koostuu paitsi luennoista, myös keskusteluista ortodoksisuuden ja kirkkoon liittymisen tiimoilta, ja se täydentää seurakuntien katekumeeniopetusta.

Sekä Valamon että Lintulan luostareissa on mahdollisuus tutustua luostarin elämään paitsi pyhiinvaeltajan, myös talkoolaisen näkökulmasta. Valamon luostarin talkootoimintaa (Avaa uuden sivuston)on esitelty luostarin omilla verkkosivuilla, mistä löytyvät myös talkoovastaavan yhteystiedot. Lintulan luostarin talkootoiminnasta (Avaa uuden sivuston) löytyy niin ikään lisätietoja luostarin verkkosivujen kautta.

Luostarimme kannustavat niin kurssilaisia kuin talkoolaisia myös osallistumaan mahdollisimman moniin jumalanpalveluksiin. Jotta mahdollinen epävarmuus ei muodostuisi kenellekään esteeksi, Valamon luostari on laatinut ohjeet ortodoksisten tapojen noudattamisesta luostarissa (Avaa uuden sivuston).

Mahdollisuuksia lähestyä Kirkkoamme on siis monia – tervetuloa!

Lähteet: Suomen ortodoksinen kirkko, Valamon opisto, Kulttuurikeskus Sofia

Pääkuva ylhäällä: Katekumeenikurssit alkavat usein syyskuussa, ja seurakuntien tiedotusta katekumeenikurssien ajankohdista voi seurata niiden omilla verkko- ja Facebook -sivuilla. Syksyn katekumeenikurssit huipentuvat kirkkoon liittämiseen pääsiäisaikana. Suosittu kirkkoon liittämisen päivä on esimerkiksi Lasaruksen lauantai.

Yrttien kasvatuksella luostareissa on ollut useita ulottuvuuksia ja tehtäviä. Yrttitarha on tarjonnut luostarille paitsi mausteita ja ruokaa keittiöön, myös rohdoskasveja luostareiden välskäreiden käyttöön sekä kuuliaisuustehtäviä kasvien parissa kilvoittelijoille.

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden nunnaluostarissa Heinävedellä yrtit ovat osa nunna Nektarian kuuliaisuustehtäviä. Hän tunteekin niiden ja luostarilaitoksen perinteen.

– Jos ajattelee luostaritraditiota kaiken kaikkiaan, niin jo Basileios Suuri sanoi 300-luvulla, että luostareiden tulee kasvattaa niitä kasveja, joita syödään ja niitä, joilla lääkitään. Jo Kivennavan Lintulassa vanhat nunnat kasvattivat kaikkea, mitä 1900-luvun alussa oli tapana kasvattaa. Heinävedelle tullessa kaalinkasvatus oli tärkeää, koska syötiin kaalisoppaa, ja marjatarha on ollut aina – nytkin meillä on tavattomasti viinimarjapensaita. Ja juurikasveja on kasvatettu aina. Tullessani luostariin 25 vuotta sitten perunaa kasvatettiin koko talven tarpeiksi.

Sittemmin luostari on vähentänyt perunanviljelyä, ja perunamaalta saadaankin lähinnä kesäperunaa. Kasvimaalta löytyy myös äiti Nektarian mukaan myös hieman porkkanaa sekä tilliä, persiljaa, salaattia ja pinaattia. Luostarin kasvihuoneissa kasvaa lisäksi tomaattia, paprikaa ja mausteita, kuten lämpöä kaipaavaa basilikaa.

Yrteistä on moneksi

Yrttitarhojen sato Lintulassa on sangen monipuolinen: luostarin yrttitarhat kasvattavat kolmea-neljääkymmentä yrttiä, joiden lisäksi lähialueiden luonnosta kerätään luonnonyrttejä. Selkeästi kysytyin valmistettava tuote on yrttisuola, jonka lisäksi luostari valmistaa kolmea laatua yrttiteetä sekä jalkakylpyseoksia.

– Kuivatuista yrteistä ja merisuolasta tehtyä yrttisuolaa menisi niin paljon kuin saisimme kasvatettua, jauhettua ja purkitettua. Meidän voimamme eivät kuitenkaan riitä siihen, kuinka paljon ihmiset sitä haluaisivat. Kuitenkin yrttisuolaa on saatavilla ympäri vuoden, äiti Nektaria sanoo.

Suosikkituotteen menekistä kertonee sekin, että yrttisuolaa ei riitä luostarin verkkokauppaan, vaan sitä myydään luostarin kivijalkamyymälässä Heinävedellä. Yrttituotteita on lisäksi jonkin verran myynnissä myös kirkkomuseo Riisassa Kuopiossa, ja äiti Nektarian mukana Helsingin ja Turun kirjamessuilla syksyisin. Tosin äiti Nektaria kertoo pyrkivänsä vastaamaan sähköpostitse tulleisiin tiedusteluihin ja lähettämään tuotteet postitse. Luostarin yrttituotteiden kysynnän tulevaisuuteen hän suhtautuu luottavaisesti.

– Trendi näyttää olevan se, että yrttien käyttö ja lähiruoan kysyntä lisääntyy.

Lintulassa viljelytoiminnassa on selkeä järjestys, ja työ pohjautuu ennakkosuunnittelulle. Vuotuisen sadon suunnittelu alkaa jo hyvissä ajoin vielä lumipeitteisenä vuodenaikana. Yksivuotiset yrtit kylvetään maalis-huhtikuussa, jonka jälkeen on vuorossa kahdesta kolmeen kuukautta kestävä taimikasvatusvaihe. Sen jälkeen taimet istutetaan luostarin yrttitarhaan.

Taimien istutus on Lintulan luostarissa käsin tehtävää työtä, ja konevoimaa on sisariston apuna ainoastaan maanmuokkauksessa. Työtä helpottaa hiukan se, että osa viljeltävistä yrteistä on monivuotisia. Näin ollen joka ikistä kasvia ei tarvitse kasvattaa vuosittain siemenestä asti.

Sadonkorjuu on pääasiassa leikkaamista, ja sitä on tehty tiettyjen yrttien kohdalla jopa kolmekin kertaa heinäkuulle tultaessa.

Kuivattuja yrttituotteita lähtee luostarista maailmalle satoja kiloja, joten tuoreita yrttejä käsitellään vastaavasti huomattavasti isompi kilomäärä. Tästä huolimatta Lintulassa halutaan pitäytyä käsityönä tehtävässä tuotannossa, koska sen suuri etu on puhtaus.

Äiti Nektaria huomauttaa, että maailmalla sangen yleinen koneellinen keruu tuo mukanaan nimenomaan tuotteen puhtauteen liittyviä ongelmia: koneet eivät osaa erotella esimerkiksi suurilla pelloilla elävien lintujen jätösten pilaamia kasveja pois kelvollisten joukosta.

– Tiedän, kuinka maailmalla joudutaan säteilyttämään yrttejä, jotta niistä saadaan bakteerit tapettua, äiti Nektaria sanoo.

Myös Suomessa lainsäädäntö mahdollistaa säteilytettyjen mausteiden myynnin. Ruokavirasto tosin huomauttaa verkkosivuillaan, että vaikka säteilyttämällä voi peitellä huonoon hygieniaan liittyviä menettelytapoja, ei se silti tee tuotteesta hyvälaatuista. Lisäksi sivustolla mainitaan, että korkeat säteilytysannokset voivat tuhota joitakin vitamiineja ja entsyymejä sekä aiheuttaa tuotteeseen makuhaittoja.

Lintulassa säteilytystä ei käytetä. Tuotteiden puhtaus tulee juuri käsin tehtävän valikoinnin kautta. Useiden käytettävien yrttien kohdalla se tarkoittaa sitä, että riipiminen – eli kasvin käytettävien lehtien nyppiminen kovista rankaosista – tehdään lehti kerrallaan.

Käyttöön valikoidut yrttien osat siirtyvät keräysvaiheen jälkeen kuivattaviksi ja tuotteiden valmistukseen. Yrtit kuivataan ja käsitellään Lintulassa yrttituotantotiloissa, ja yrttikuivureiden käytössä hyödynnetään erityisesti kesäaikana luostarin aurinkokennojärjestelmän tuottamaa sähköenergiaa.

Yrttitalon suojissa huomio kiinnittyy sekä suuriin kuivureihin että korkeaan siisteystasoon. Äiti Nektaria huomauttaa heti yrttitalon ovella, että rakennukseen mentäessä on luovuttava ulkojalkineista.

Laboratoriomaisen vaikutelman rikkoo miellyttävä yrttien tuoksu sekä seinällä olevat ikonit, jotka muistuttavat kyseessä olevan luostarin tuotantotila. Talon suojiin pääsevät yrtit joutuvat ensimmäisenä kuivuriin, joita talosta löytyy useita. Kuivureista yrttien matka jatkuu myllyyn jauhettavaksi, minkä jälkeen niistä voidaan valmistaa varsinaisia tuotteita.

Vaikka Lintulan yrtit ovat nunna Nektarian kuuliaisuustehtävä, ovat talkoolaiset luostarille suuri apu. Luonto on armoton aikataulutuksen suhteen, joten työtä on tehtävä kasvien ja kasvuolosuhteiden määräämässä tahdissa. Lisäksi työtä saattaa olla kerralla huomattava määrä. Äiti Nektaria on kiitollinen siitä, että vapaaehtoisia on löytynyt luostarille avuksi.

– Esimerkiksi Lintulan Ystävät -yhdistyksen kautta tulee välillä bussilla talkoolaisia luostariin avuksi pariksi päiväksi Etelä-Suomesta saakka, ja heistä kymmenenkin saattaa auttaa yrttimaalla.

Äiti Nektarian mukaan apua on ollut paljon myös Joensuun talkoolaisista. Kertoessaan luostarin toiminnasta äiti Nektaria tulee usein maininneeksi, kuinka rajalliset pienen luostarin omat voimavarat ovat. Kasvimaan ja yrttitarhan hoito vaatii paljon myös tukevia ja ylläpitäviä tehtäviä. Puutarhassa suuret kompostorit tuottavat hyötykasvien kipeästi kaipaamaa multaa, sillä luostarin tilusten maaperä ei ole järin viljavaa.

– Tavattoman huono! Ihan on tämmöistä tuhkaa, äiti Nektaria vastaa toimittajan kysymykseen maaperän laadusta.

– Joudumme jatkuvasti käyttämään kompostia maanparannukseen.

Lintulassa on tekemistä talkoolaisille myös tulevaisuudessa. Äiti Nektaria harmitteleekin, että osa pitkään luostarissa käyneistä talkooporukoista ei ole enää päässyt luostarin avuksi ikääntymisestä johtuen. Niinpä hän kannustaa kiinnostuneita olemaan luostariin yhteydessä ja tarjoutumaan talkooavuksi.

Vaikka luostarin maaperä ei ole luonnostaan viljavaa, sinnikäs hoitotyö on saanut aikaan laajan ja monipuolisen hyötypuutarhan, jossa yrttejä kasvaa laaja kirjo. Kurinalaisesti hoidetuissa istutuspenkeissä kasvaa esimerkiksi useampaa lajia minttua, ja myös ruohosipulia löytyy penkeistä runsaasti. Osasta istutuspenkkejä on juuri leikattu satoa.

Äiti Nektaria kertoilee luontevasti yrttien nimiä esitellessään luostarin viljelyksiä. Fyysisesti suurimpia käytettäviä yrttejä ovat mustaherukat ja vadelmat sekä luostarin mailta löytyvät koivut, joista kerätään lehtiä eri tuotteisiin. Koivua käytetään paastoteessä ja jalkakylvyssä. Eri yrttejä luostarin mailta löytyy kymmenittäin, sillä luostarin tuotteissa käytettävät kasvit ovat kaikki omaa tuotantoa – lukuun ottamatta hibiscusta, jota tuodaan pienehkö kahden-kolmen kilon erä vuosittain Juhlateetä varten.

Nokkosvedellä tuholaisia vastaan

Avomaalle sijoitettujen viljelysten lisäksi osa korkeampaa lämpötilaa vaativista yrteistä on sijoitettu kasvihuoneeseen, jossa viljellään muun muassa basilikaa ja tilliä. Luostarin rauhallisessa ja kiireettömässä miljöössä tarkkailija pystyy keskittymään siihen kasvikunnan kirjon runsauteen, jota myös hyötykasveissa on. Lintulan Iltateehen käytettävä laventeli on paitsi monikäyttöinen, myös ilo silmälle pirteänvärisine latvuksineen. Lintulassa laventeli on menestynyt hyvin ja kasvaa kookkaina puskina.

Oikein käytettynä yrtit auttavat myös kotinsa, eli yrttitarhan hoidossa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii nokkosvesi, jolla luostarissa karkotetaan tuholaishyönteisiä. Nokkosvesi valmistuu äiti Nektarian yksinkertaisella ohjeella, eli liottamalla reilua määrää nokkosia vedessä parisen viikkoa. Valmiin nokkosveden tunnistaa sangen topakasta ja pistävästä, ureaa muistuttavasta hajusta.

Kysyttäessä suosikkiyrteistä äiti Nektaria nostaa esille mintun, sitruunamelissan sekä maitohorsman. Minttua hän kehuu vaikutukseltaan puhdistavaksi, minkä lisäksi sillä on makunsakin puolesta käyttöä. Raikkaalle sitruunamelissalle löytyy useita käyttötarkoituksia, ja se soveltuu koristeeksi ruokiin, koska se on syötävä. Lisäksi sitruunamelissasta saa kuivattuna hyvänmakuista teetä. Maitohorsmaa voi puolestaan käsitellä hiostamalla, jolloin sen maku on hyvin lähellä tavanomaista tummaa teetä.

Lintulassa yrttituntemusta ei myöskään salailla. Luostarissa on pidetty aiheesta päiväkursseja, kuten minttu- ja vuohenputkikursseja, ja kurssitoiminta on yhä kehittymässä. Ensi kesälle on suunnitelmissa pienimuotoinen kurssi maitohorsmaan ja sen hiostamiseen liittyen.

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostariin on kerääntynyt merkittävä määrä osaamista ja taitoa aihepiiristä, joka on ollut luostarilaitoksen ytimessä liki kahden vuosituhannen ajan. Lintulan yrttitarha on sellaisenaan myös merkittävä osa kirkkokuntamme kulttuuriperintöä, jolle on syytä antaa arvoa.

Tätä kulttuuriperintöä arvostaa myös yrttitarhoille tiensä itsekseen löytänyt ahomansikka, joka ilahduttaa tarhan hoitajia tuottamalla karusta maaperästä herkullisia marjoja.

Pääkuva ylhäällä: Äiti Nektaria ihailee ruiskukkia elokuun alussa, jolloin monet yrtit on jo korjattu talteen Lintulan luostarin kasvimaalta. Hän kiittelee luostarin talkoolaisia korvaamattomasta avusta. Sisaristo ottaa mielellään vastaan myös uusia talkoolaisia, sillä käsityötä on paljon – konevoimaa käytetään vain maanmuokkausvaiheessa. 

Tiedoksi kiinnostuneille:
Jutun julkaisun aikaan Lintulan luostarin verkkokaupassa (Avaa uuden sivuston) on yrttituotteista saatavilla yrttijalkakylpypakkauksia.