Arki & ihmiset

Helsingin ortodoksisen seurakunnan valtuusto valitsi 30. maaliskuuta kokouksessaan pastori Alexander Zanemonetsin Suomessa olevien ukrainalaisten pakolaisten parissa toimivan papin määräaikaiseen toimeen ajalle 1.4.–30.11.2023. Valtuuston suorittamassa papin vaalissa ensimmäisellä vaalisijalla ollut isä Alexander Zanemonets sai 10 ääntä ja Ivan Markolainen 2 ääntä.

Samassa kokouksessa valtuusto päätti perustaa määräaikaisen toimen Suomessa olevien Ukrainan pakolaisten parissa tehtävään papin työhön. Määräaikaisuus perustuu kirkolliskokouksen osoittamaan määrärahaan.

– Olen kiitollinen, että saan jatkaa viime vuonna aloittamaani työtä ukrainalaisten pakolaisten parissa niin Helsingin ortodoksisen seurakunnan kuin koko Suomen alueella. Tehtävää on paljon. Ukrainalaiset tarvitsevat tukeamme, painottaa isä Alexander Zanemonets.

Monia armorikkaita vuosia isä Alexanderille!

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin ortodoksinen seurakunta omilla verkkosivuillaan (Avaa uuden sivuston).

 

Pääkuva ylhäällä: Isä Alexander Zanemoents kuvattuna Kotikirkossa Helsingissä. Kuva: Joel Eklöv

Jaa tämä juttu

Ajassa
Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael vihki tiistaina 29.3. illalla kuuliaisuusveli Jermogenin (Härkönen) viitankantajamunkiksi. Viitankantajamunkiksi vihittäessä luetaan rukouksia vihittävän puolesta, leikataan hiuksia ja puetaan munkin asuun kuuluviin vyöhön, päällysviittaan ja klobukkiin eli hunnulliseen päähineeseen, jota munkit käyttävät kirkossa ja muissa juhlallisemmissa tilanteissa.
Viitankantajamunkkius on munkkiuden ensimmäinen aste. Muita munkkiuden asteita ovat pieni skeema ja suuri skeema. Valamon luostarin veljestössä on tällä hetkellä kymmenen pieneen skeemaan vihittyä munkkia, yksi viitankantajamunkki ja seitsemän kuuliaisuusveljeä eli noviisia.
Pelasta, Herra, palvelijasi viitankantajamunkki Jermogen!
Viime vuonna 10. huhtikuuta vihittiin niin ikään Valamon luostarissa munkiksi veli Mikael (Lappi), joka sai vihkimisen yhteydessä nimen munkki Rafael. Munkki Rafaelin kuuliaisuustehtäviin ovat perinteisesti lukeutuneet muun muassa maataloustyöt, kuten lampaiden hoitaminen.

 

Pääkuva ylhäällä: Igumeni Mikael vihki kuuliaisuusveli Jermogenin viitankantajamunkiksi tiistai-iltana 29. maaliskuuta. Viitankantajamunkiksi vihittäessä luetaan rukouksia vihittävän puolesta, leikataan hiuksia ja puetaan munkin asuun kuuluviin vyöhön, päällysviittaan ja klobukkiin eli hunnulliseen päähineeseen.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Tuoreesta vertailusta ilmenee, että vain 11 prosenttia suklaa-alan toimijoista tietää täysin, missä niiden käyttämä kaakao on viljelty.

Vastuullisuuslupauksista huolimatta yritykset eivät voi olla varmoja, onko tuotannossa tuhottu metsää tai loukattu ihmisoikeuksia. Arvioitujen yritysten brändeihin lukeutuvat muun muassa tutut Fazerin sininen, Kinder, Twix ja Toffifee.

Suklaa-alan ongelmat ovat laajasti tiedossa, mutta silti alan käytännöissä on paljon puutteita. Tämä ilmenee tuoreesta suklaapisteytyksestä, joka arvioi kansainvälisten suklaabrändien, hankkijoiden ja jälleenmyyjien vastuullisuutta. Monet yritykset väittävät suklaansa olevan 100-prosenttisesti vastuullista, mikä ei selvityksen perusteella valitettavasti pidä paikkaansa.

– Yritysten kyvyttömyys puuttua metsäkatoon ja alan sosiaalisiin ongelmiin on huolestuttavaa. Maailman suurimmissa kaakaontuottajamaissa Ghanassa ja Norsunluurannikolla kaakaontuotanto on edelleen merkittävä syy metsien tuhoutumiseen. Suuri osa yrityksistä ei edelleenkään maksa köyhille pienviljelijöille elämiseen riittävää toimeentuloa eikä ole onnistunut kitkemään pois lapsityövoiman käyttöä, sanoo WWF:n metsä- ja kehitysyhteistyöasiantuntija Maija Kaukonen.

Suklaa-alan ongelmat ovat laajasti tiedossa, mutta silti alan käytännöissä on paljon puutteita. Tämä ilmenee tuoreesta suklaapisteytyksestä, joka arvioi kansainvälisten suklaabrändien, hankkijoiden ja jälleenmyyjien vastuullisuutta.

Pisteytyksessä vertailtiin yrityksiä raaka-aineen jäljitettävyyteen, työntekijöiden oloihin ja palkkoihin sekä ympäristön huomioimiseen liittyvissä kategorioissa. Yritykset saivat arvion julkisten käytäntöjensä ja sitoumustensa mukaan.

Moni tuttu brändi sijoittui huonosti, esimerkiksi Kellogs, jonka suklaamuroja myydään laajasti myös Suomessa. Arvion mukaan suomalainen Fazer etenee vastuullisuustoimissaan, mutta kirittävää on edelleen esimerkiksi metsäpeitteisen ja luonnon monimuotoisuutta parantavan kaakaonviljelyn edistämisessä.

– Yleisellä tasolla selvitys kertoo karua kieltä siitä, miten vähän yrityksiä kiinnostaa puuttua alan epäkohtiin. Osa yrityksistä ei lukuisista pyynnöistä huolimatta suostunut edes vastaamaan selvitykseen. Tällaisia olivat esimerkiksi Tobleronea ja Marabou-suklaata valmistava Mondelez ja muun muassa Magnum-jäätelöä valmistava Unilever, Kaukonen kertoo.

Ulkopuolinen arviointi puuttuu usein

Läpinäkyvyys oli heikkoa myös monilla muilla selvitykseen vastanneilla. Moni yritys toteuttaa omia vastuullisuusohjelmiaan ilman ulkopuolista arviointia. Lisäksi keskimäärin 40 prosenttia yrityksistä ostaa kaakaon alihankkijalta, jolloin tieto alkuperästä jää useimmiten hämärän peittoon.

– Kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa myydään Suomessakin lukuisia tuotteita, joiden vastuullisuudesta emme voi varmuudella tietää mitään. Kaupat ovat juuri nyt pullollaan sesonkisuklaata pääsiäiseksi, mikä nostaa ikävien yllätysten riskiä entisestään, Kaukonen sanoo.

– Yleisellä tasolla selvitys kertoo karua kieltä siitä, miten vähän yrityksiä kiinnostaa puuttua alan epäkohtiin. Osa yrityksistä ei lukuisista pyynnöistä huolimatta suostunut edes vastaamaan selvitykseen.

Kolme neljäsosaa maailman kaakaosta on peräisin Länsi-Afrikasta, erityisesti Norsunluurannikolta ja Ghanasta. Nämä maat ovat menettäneet valtaosan metsäpeitteestään viimeisten 60 vuoden aikana, ja metsäkato jatkuu edelleen.

Suurinta osaa Norsunluurannikolla tuotetusta kaakaosta ei pystytä jäljittämään viljelmille saakka. Metsäkato on tuhonnut monien uhanalaisten lajien, kuten gorillojen ja Länsi-Afrikan simpanssin, elinympäristöjä.

Suomessa kulutettavista tuotteista kaakaolla on neljänneksi suurin riski aiheuttaa metsäkatoa. Suomalaiset ovatkin suklaan suurkuluttajia, jotka syövät suklaata keskimäärin 25–35 miljoonaa kiloa vuodessa – noin 250 suklaamunaa per henkilö.

Jäljitettävyys oleellista

Suklaapisteytyksen mukaan yli 90 prosentilla alan toimijoista on linjaus siitä, etteivät niiden tuotteet aiheuta metsäkatoa. Linjausten toteutuminen on erittäin epävarmaa: Vain 11 prosenttia toimijoista tietää täysin, mistä heidän käyttämänsä kaakao on peräisin. Alle 30 prosenttia yrityksistä käyttää metsäkadon seurantaan parhaita saatavilla olevia satelliittijärjestelmiä. Samaan aikaan tutkimukset osoittavat, että metsiä häviää edelleen kaakaoviljelmien tieltä Afrikassa.

– Kaakaon alkuperän jäljitettävyys ja koko hankintaketjun läpinäkyvyys kuuluvat tärkeimpiin asioihin vastuullisuuden parantamisessa. EU:ssa voimaan tuleva metsäkatolaki tulee vaatimaan alkuperäjäljitettävyyttä yrityksiltä, mikä toivottavasti kitkee metsäkatoa, Kaukonen sanoo.

Kaukosen mukaan kaakaota on mahdollista tuottaa kestävästi, mistä hyvä esimerkki ovat pisteytyksessä kärkipäähän sijoittuneet yritykset. Suomalaisillekin tutut Tony’s Chocolonely ja Ben & Jerry’s asettavat niin sosiaaliset kuin ympäristöön linkittyvät tavoitteet taloudellisten tavoitteiden rinnalle.

– Nämä yritykset pyrkivät ostamaan kaakaon mahdollisimman suoraan viljelijöiltä ja maksavat heille siitä paremman hinnan. Alkuperän varmistamisessa ja metsäkadon seurannassa yritykset hyödyntävät satelliittiseurantaa. Vastuulliset yritykset tukevat metsäpeitteistä viljelyä, joka turvaa ja lisää luonnon monimuotoisuutta, Kaukonen selventää.

Mikä ihmeen suklaapisteytys?

Suklaapisteytys kuvaa noin 95 prosenttia koko suklaa-alasta, joka on keskittynyt suurten toimijoiden käsiin.
Selvitykseen vastasi 53 yritystä, joiden joukossa on monia suomalaisille tuttuja brändejä Fazerista Nestleen ja Lidliin.
Yritysten toimintaa tarkasteltiin kuuden kategorian avulla, jotka olivat jäljitettävyys ja läpinäkyvyys, elämiseen riittävässä toimeentulo, lapsi- ja pakkotyövoima, metsäkato ja ilmasto, metsäpeitteinen viljely ja kemikaalien käyttö.
Parhaiten menestyivät hollantilaiset Tony’s Chocolonely ja Original Beans, jotka pyrkivät tuomaan rakenteellista muutosta suklaa-alalle esimerkiksi tuotantomenetelmiin ja viljelijöiden korvauksiin.
“Mädän suklaamunan” tittelin nappasivat heikoiten pärjänneet yhdysvaltalainen elintarvikejätti General Mills ja kauppaketju Walmart, joiden julkiset linjaukset kaakaon alkuperästä ja tuotannon kestävyydestä loistivat poissaolollaan.
Neljättä kertaa toteutetun selvityksen (Avaa uuden sivuston) takana on 37 yliopistoa ja järjestöä, mukaan lukien WWF. 

 

Toim. huom. Suomen ortodoksisen kirkon missio, visio ja arvot on hyväksytty kirkolliskokouksessa marraskuussa 2020 (Avaa uuden sivuston). Arvoiksi nimettiin lähimmäisenrakkaus, avoimuus ja vastuullisuus.

Pääkuva ylhäällä: Kuvituskuvassa oleva suklaamuna ei liity juttuun.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo vihkii diakoni Vladimir Sokratilinin papiksi Uspenskin katedraalissa palmusunnuntaina 2.4. kello 10 alkavassa liturgiassa. Isä Vladimir on vihitty diakoniksi joulukuussa 2017, ja hän työskentelee kirkkomme viestinnässä sekä suomen- että venäjänkielisen tiedotuksen parissa. Lisäksi isä Vladimir kirjoittaa säännöllisesti artikkeleita Aamun Koiton printti- ja verkkolehteen.

Palmusunnuntain myötä on kyseessä jo toinen kerta runsaan puolen vuoden sisään, kun Aamun Koiton toimitus saa aivan erityisesti iloita: marraskuussa 2022 Suomen ortodoksisen kirkon vastaava tiedottaja ja Aamun Koiton toimitussihteeri Maria Hattunen palkittiin vuoden työntekijänä.

Palveluksen päätteeksi arkkipiispa luovuttaa kasvatustyössä ansioituneille äideille Pyhän Karitsan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkit. Tänä vuonna palkitaan kaikkiaan 13 äitiä.

Liturgiaa voi seurata suorana verkkolähetyksenä Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube -kanavalta ja ort.fi -sivustolta klo 9.55 alkaen.

 

Aamun Koiton muu toimitus iloitsee uutisesta ja toivottaa mahtavalle kollegalle ja palkittaville äideille monia armorikkaita vuosia!

Jaa tämä juttu

Ajassa

Palmusunnuntaita edeltävänä päivänä kirkko muistelee pyhää Lasarusta, joka eli sisartensa Martan ja Marian kanssa Betaniassa Jerikon tien varrella noin kolmen kilometrin päässä Jerusalemista.

Kertomus Lasaruksen kuolemasta ja kuolleista herättämisestä löytyy Johanneksen evankeliumista (Joh. 11:1–44). Haudasta käärinliinoissa ulos kävellyt Lasarus on todellista rautalangasta väännettyä opetusta: lupaus ylösnousemuksesta ei ole vertauskuva, vaan mitä konkreettisinta todellisuutta.

Päivän troparissa asia muotoillaan näin: ”Vahvistaaksesi uskoa yleiseen ylösnousemukseen, Sinä oi Kristus Jumala, kärsimyksiesi edellä herätit kuolleista Lasaruksen. Sen tähden mekin lapsukaisten tavoin kantaen voiton merkkejä huudamme Sinulle, kuoleman voittajalle: Hoosianna korkeuksissa, siunattu olet Sinä, joka tulet Herran nimeen.

Lasaruksen elämä jatkui evankeliumissa kuvattujen tapahtumien jälkeen vielä kolmisenkymmentä vuotta. Henkiin herättämisen myötä hän oli kuitenkin kristittyjä vainoavien silmissä merkitty mies. Siksi hän matkusti kotiseudultaan Kyprokselle, jossa hänet vihittiin myöhemmin nykyisen Larnakan kaupungin piispaksi.

Pyhä Lasarus on etenkin Kyproksella erityisen rakastettu pyhä. Myös muissa maissa saatetaan Lasaruksen lauantaina kiertää talosta taloon laulamassa Lasaruksen elämästä kertovia kristillisiä kansanlauluja – tapa muistuttaa paljon jouluaikaan liittyvää kallandaperinnettä. Kaksi Lasaruksesta kertovaa laulua löytyy myös vuonna 2017 ilmestyneeltä Ruusutarhan keskelle -levyltä, jolla kuullaan otteita Pyhiinvaeltajan lauluja -kokoelmasta. Lasaruksesta kerrotaan myös georgialaisessa laulussa. (Avaa uuden sivuston)

Kerro se pullalla!

Paitsi lauluilla, pyhän Lasaruksen muistoa vaalitaan sekä Kyproksella että Kreikassa myös leipomalla Lasarusta käärinliinoissa kuvaavia pullia, Lasaruksia (Lazarakia, Λαζαρακια). Ne kuuluvat monin paikoin myös leipomoiden sesonkivalikoimaan.

Pullat juhlistavat mukavasti Lasaruksen lauantaita. Lapsiperheille niiden tekeminen tarjoaa myös tilaisuuden mieluisaan opetushetkeen – useimmat lapset kun pitävät sekä leipomisesta että kiinnostavista kertomuksista.

Tamperelainen Anna Kasdaglis on tutustunut perinteeseen Samoksella.

”Anopillani oli tapana leipoa tytärteni kanssa näitä pullapoikia aina kun satuimme viettämään Lasaruksen lauantaita Kreikassa. Taikina oli vesipohjainen ja munaton, ja rasvana käytettiin oliiviöljyä.”

Suomessa tätä perinnettä on vaalinut esimerkiksi Valamon opiston ikonimaalauksen opettaja, ikonikonservaattori Antti Narmala. Ystävät ovat vuodesta toiseen saaneet ihastella suloisia lasaruspullia Antin omalla someseinällä.

Tänä vuonna ei tarvitse tyytyä pelkkään ihasteluun. Saimme Antilta lasaruspullataikinareseptin ja hyvät ohjeet käärinliinoihin käärittyjen Lasarusten muotoiluun. Kuten Annan anopin taikina, tämäkin on maidoton ja munaton – ainoa ero on silmien materiaali: tässä ohjeessa ne tehdään kokonaisista neilikoista ja rusinat lisätään haluttaessa itse taikinaan.

Lazarakia eli lasaruspullat (noin 20 kpl)

4 dl kädenlämpöistä vettä

1 rkl kuivahiivaa

150 g sokeria

0,5 dl öljyä

1 tl kanelia

1/4 tl neilikkaa

1/2 tl kardemummaa

1/2 tl suolaa

800 g vehnäjauhoa

(50 g rusinoita)

40 kokonaista neilikkaa silmiksi

Öljyä voiteluun

Sekoita kulhossa reilusti kädenlämpöinen vesi, hiiva ja sokeri. Anna seoksen levätä 10 minuuttia, jotta hiiva herää. Lisää öljy sekä mausteet ja alusta jauhot taikinaan. Lisää halutessasi jauhotetut rusinat. Vaivaa taikina hyvin. Peitä ja anna kohota 30 min.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen (käytä kiertoilmaa jos uunistasi sellainen löytyy). Jaa taikina 20 palaan ja pyörittele palat pötköiksi. Leikkaa pötkö saksilla pituussunnassa kolmeen osaan. Älä leikkaa loppuun asti, vaan jätä Lasarukselle pää. Letitä leikatut osat, näin saat käärinliinat. Nipistä letin pää yhteen kostutetuin sormin. Paina kaksi kokonaista neilikkaa silmiksi ja kohota liinan alla puoli tuntia. Paista 20-30 minuuttia, kunnes pullat ovat kullanruskeita. Voitele kuumat Lasarukset öljyllä ja anna niiden levätä hetki liinan alla ennen tarjoilua.

Leipoessa voit kuunnella vielä toisen Lasaruksesta kertovan laulun kreikaksi. (Avaa uuden sivuston)

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Karttakääröt sylissäni kuuntelin intuitiotani eri luostareiden ja kirkkojen suhteen, millä paikoilla olisi juuri nyt henkinen veto ja resonanssi minuun. Päädyin Isoon-Britanniaan, Kreikkaan ja Italiaan. Niissä oli alueita ja sielun virittämöjä, joissa tahdoin tällä kertaa vierailla. Suunnittelin seikkailevani edullisesti; pääsääntöisesti niin bussilla, junalla kuin jalkaisinkin, kantaen vain kevyttä reppua selässäni ja vetäytyen samalla rakastamaani hiljaisuuteen.

Lensin Helsingistä Stanstediin Isoon-Britanniaan 38 eurolla. Jatkoin Cambridgeen, joka on viehättävä historiallinen yliopistokaupunki Itä-Englannissa. Se on täynnä upeita goottilaisia ja renessanssityylisiä rakennuksia, joista monet ovat peräisin keskiajalta. Siellä täällä levittäytyy kukkivia puutarhoja ja vehreitä puistoja kuten Parker’s Piece sekä Jesus Green, missä on mukava nauttia ulkoilusta tai vain istua rentoutuen. Cam-joki lisää kaupungin kauneutta, sillä sen varrella voi nähdä erilaisia siltoja ja asuntolaivoja, minkä lisäksi voi tehdä veneretkiä. Kirkkoja löytyy monenlaisia, myös ortodoksisia (Avaa uuden sivuston).

Vaikuttavimpana kokemuksena mieleeni piirtyi se, kun astelin tihkusateessa lähes tunnin matkan pimentyneen kaupungin halki pyhän Athanasios Suuren kirkon kreikkalaiseen juhlapalvelukseen, johon oli yhdistetty vedenpyhitys ja liturgia. Seremonia kesti neljä tuntia, ja vaelsin sen jälkeen tyytyväisenä takaisin majapaikkaani ajatellen, että nämä öiset tiet ovat täällä asuvien kotikatuja, joten niillä on minunkin Kristuksessa seesteistä liikkua.

”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” (Psalmit 4:9)

Seuraavaksi suuntasin kulkuni maaseudun eheyttävään atmosfääriin pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän luostariin Lontoon koillispuolelle Essexiin. Luostarin perustaja, pyhittäjä Sofroni Essexiläinen, luettiin pyhien joukkoon kuuluvaksi vuonna 2019. Häntä pidetään merkittävänä – ellei merkittävimpänä – Länsi-Euroopassa eläneenä ortodoksisena ohjaajavanhuksena, ja hänen hengellinen ja kirjallinen perintönsä on mittava.

Kyseisessä askeettisessa keskuksessa kilvoittelee sekä munkkeja että nunnia, ja se on laajalti tunnettu intensiivisistä Jeesuksen rukous -palveluksistaan. Koronasulun jälkeen luostari on ollut auki yleisölle vain sunnuntaisin. Pidempää majoittumista tai talkoomahdollisuutta voi kuitenkin tiedustella. Pappien viisaita opetuspuheita kannattaa seurata Zoomin kautta etänäkin (Avaa uuden sivuston) sunnuntaisin alkaen kello 17 brittiläistä aikaa. Minulla oli ilo saada kunnioittaa sekä isä Sofronin että hänen ohjaajansa, pyhittäjä Siluan Athosvuorelaisen reliikkejä. Harmonisoivia olivat myös aurinkoiset patikoinnit vanhalle kirkolle lintujen visertäessä ja purojen solistessa keväisesti.

”Suurta on vain yksi: nöyrtyä ja kukistaa ylpeys, joka estää rakastamasta.”
– Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen

 

Ajomatka lähimmälle lentokentälle Stanstediin kesti noin 40 minuuttia. Viiletin sieltä ilmojen halki 26 eurolla Pohjois-Kreikkaan Thessalonikiin. Se on maan toiseksi suurin kaupunki miljoonalla asukkaallaan. ”Salonikissa” voi tehdä aikasiirtymän varhaiskristilliseen ja bysanttilaiseen kauteen. Paikassa sijaitsee lukuisia Unescon maailmanperintökohteita.

Apartementokseni seisoi vastapäätä Pyhän Demetrioksen ortodoksista katedraalia, joka rakennettiin alunperin 300-luvulla kaupungin suojeluspyhän muistoksi. Sitä on muunneltu ja korjailtu vuosisatojen kuluessa toistuvasti. Kirkko on kuuluisa taidokkaista mosaiikkikoristeluistaan sekä seinämaalauksistaan, ja samalla se on yksi Thessalonikin suosituimmista nähtävyyksistä.

Omalle suosikkilistalleni kohosivat sen lisäksi muun muassa Pyhän Gregorios Palamaksen katedraali, museonakin toimiva Rotunda sekä Hagia Sofia. Vlatadeksen luostari perustettiin 1300-luvulla yläkaupungin rinteeseen. Legendan mukaan apostoli Paavali olisi pitänyt tuolla seudulla puheitaan kristityille. Sieltä siintävät ylväät maisemat alas merelle ja metropolin hektiseen kuhinaan. Muutaman korttelin päässä on noin vuonna 500 konstruoitu Latomoksen luostari, jonka kirkon mosaiikeissa on harvinaisia aiheita, kuten Hesekielin näky Kristus Emmanuelista parrattomana nuorena miehenä.

Bussimatka Thessalonikista Serrekseen sujui 80 minuutissa. Etsin pyhäkköjä ja kävin etäämmällä vuoristossa Pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän luostarissa (Avaa uuden sivuston) ja Pyhän profeetta Elian luostarissa (Avaa uuden sivuston). Retkellä näin useita muitakin sielun puhdistamoja muurien ulkopuolelta kylläkin, sillä ne olivat suljettuja. Palatessani Thessalonikiin pysähdyin junamatkan varrella Akritohorissa Athosvuoren Ksenofontoksen luostarin alaisessa Pyhän Johannes Kastajan, Herran Edelläkävijän hesykastiriossa (Avaa uuden sivuston). Isossa nunnaluostarissa oli suomalaisillekin tutun isä Luukas Ksenofontoslaisen maalaamia ikoneita. Linkissä video (Avaa uuden sivuston), olkaa hyvät.

Ouranoupolissa, taivaan portilla, fiilistelin Athos-tunnelmissa. Lievä sukupuolikateus koputteli mieleni perukoilla, kun pursia lipui satamasta autonomiseen munkkivaltioon (Avaa uuden sivuston), jossa komeilee 20 suurempaa ortodoksista luostaria sekä lukuisia sivuluostareita ja erakkomajoja. Naisilta on sinne pääsy kielletty, ja ainoastaan rannikkoa myötäilevä risteily on sallittu. Olen onnellinen kaikkien niiden miesten puolesta, joilla on mahdollisuus siellä kiertää ja jumaloitua.

Siirryin kahdella linja-autolla Psakoudiaan, missä iltataivas liekehti hiekkarantojen ja kuohuvan meren yllä. Sain ovelle kavereikseni pian nälkäisiä kissoja, joista osalla olivat nenät ja korvat karusti ruvella. Muistoihin jäi se lämpöinen tunne välillämme, kun aterioimme yhdessä kehräävän seurakunnan kanssa.

Seuraavana päivänä tein euron bussiretken Ormilian kylään. Sieltä taivalsin oliivilehtojen reunustamaa väylää nelisenkymmentä minuuttia Ormilian nunnaluostariin (Avaa uuden sivuston), missä yli sata sisarta elää kuuliaisesti. Athoksen Simonopetran luostarin maineikas igumeni Emilianos oli heidän hengellinen isänsä. Hän siirtyi tuonilmaisiin 2019.

Jatkoin kävelyä Vatopedin taajaman läpi kohden seuraavaa luostaria, mutta lähes tunnin tepasteltuani ja päädyttyäni Google Mapsin ohjaamana kapeita polkuja pitkin syrjäiseen metsään, missä kohtasin haukkuvan ja murisevan koiralauman, päätin kääntää selkäni ja poistua mutaista reittiä takaisin hippulat vinkuen. Harmitti, mutta otin sen merkkinä, ettei ollut tarkoitus jatkaa siihen suuntaan pidemmälle tällä kertaa. Enhän ollut suorittamassa vaellustani.

”Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.” (Sananlaskut 16:9)

Psakoudiasta oli suora yhteys KTEL Halkidikin linja-autoasemalle Thessalonikiin. Sieltä pääsi 90 sentillä Ikean varikolle, mistä oli jatkoyhteys 90 sentillä Sourotiin. Olin varannut yön yli kotimajoituksen kylän keskustasta. Nautin tähtien tarkkailusta ja poikkesin hautausmaalle, missä tuikkivat kynttilät. Olkaa iäti muistetut, te autuuteen kutsutut!

Osallistuin aamulla ehtoolliseen viereisessä kirkossa. Väki suuteli esille tuotua reliikkiä arvokkaasti. Sain myöhemmin tietää, että se oli pyhän Athanasios Suuren vierailulla ollut pyhäinjäännös. Kiitollisena kapusin Pyhittäjä Paisios Athosvuorelaisen luostariin (Avaa uuden sivuston) ja hänen haudalleen. Kansaa saapui jatkuvana virtana pyhälle kukkulalle. Vielä kappelissa rukoukset ja tuohusten sytyttäminen. Luostarin tienhaarassa nökötti pysäkki, mistä saatoin sukkuloida Thessalonikiin.

”Kun kärsivällisesti kestämme ongelmamme ja käännymme Jumalan puoleen, huomaamme, että Hän antaa meille parhaan mahdollisen ratkaisun.” – Pyhittäjä Paisios Athosvuorelainen

Meteoraan (Avaa uuden sivuston) riensin bussilla Trikalan kautta reilussa neljässä tunnissa alle 20 eurolla. Mystinen saapuminen: oli pimeää, satoi ja ukkosti, luostarit kalliopaaseineen hehkuivat taustalla.

”Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.”(Luukas 17:24)

Meteora täytyy kokea kehollisesti, muuten sitä on sanoin vaikea kuvailla. Luostarit on pääosin rakennettu 1300–1500-luvuilla korkeille jyrkänteille. Alue on Unescon maailmanperintökohde. Kuusi jykevää toiminnassa olevaa luostaria, eli Pyhän Nikolaoksen luostari, Roussanon luostari, Varlaamin luostari, Suuren Meteoron luostari, Pyhän Kolminaisuuden luostari ja Pyhän Stefanoksen luostari ovat eri päivinä auki.

Minua miellytti asua verkkaisessa Kastrakin kylässä ylhäällä, kuten aiemminkin. Löysin vuorten seinämistä keljastoja, joita en ollut edellisillä kerroilla huomannutkaan. Empaattinen koira lohdutti minua puistossa, kun tovin mietin syntyjä syviä. Turri oli varmaankin karvaenkeli, koska köpötteli jalkojeni juureen rapsuteltavaksi silloin ikään kuin tyhjästä.

Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, pelasta minut ja maailmasi.

Ioanninaa kartoittamassa

Kaupungin edustalla on Pamvotida-järvi, missä pilkottaa soma saari. Lonely Planetin mukaan se on Kreikan kolmanneksi laajin luostariyhdyskunta (Avaa uuden sivuston) Athoksen ja Meteoran jälkeen. Sinne lähtee aluksia Ali Pashan linnoitukselta. Vesimatka hoituu kymmenessä minuutissa ja maksaa kaksi euroa suuntaansa. Saari kiinnosti minua: se oli kuin verhottu salaisuus tai helmi simpukassa. Käyskentelin siellä kokonaisen torstain. Yksi luostareista oli toiveikkaalta nimeltään Metamorfoosi. Siitä singahti mieleeni visio toukasta ja perhosesta, henkisestä transformaatiosta.

Lumihuippuisia vuoria, mutkaisia teitä, tunneleita, rotkoja, smaragdinkirkkaita koskia – satamakaupunki Igoumenitsa kajasti. Vuorokausi siellä, ja seuraavana iltana oli tarkoitus nousta yölaivaan, joka veisi minut Italian Bariin.

Kaartelin merentuoksuisessa kaupungissa, rannan lenkkipoluilla ja kirkoissa. Keskuspyhäkön ovelle leijaili kanssani samaan aikaan valkoinen höyhen, joka valoi toivoa rukousasiaani. Aurinko vaipui mailleen. Hassua: minulle tuotiin kolme mandariinia ja pullo vettä. Antaja ei tiennyt, ettei minulla ollut enää rahaa ruokaan, vaikka olin ostanut edellisinä viikkoina varsin nuukasti syötävää leipomoista ja kaupoista. Pyhiinvaelluksella lieneekin kai suotavaa sietää kurisevaa vatsaa. koska siten saa paremman ymmärryksen ja yhteyden muihin kärsiviin sekä elävöittävään ristiin.

Kiitollisuus, irti päästäminen, oletuksista luopuminen, antautuminen, läsnä olevan hetken hyväksyminen, armon vastaanottaminen. Alkulähteellä kaikki on aina täydellisesti.

”Kuin hiekanjyvä, kuin pisara meressä ovat vuotemme vähäiset yhden ikuisuuden päivän rinnalla.” (Siirakin kirja 18:10)

Ennen puolta yötä lastauduin laivan uumeniin, ja aamulla yhdeksän maissa rantauduin Bariin. Heräsin levänneenä uinuttuani yleisellä penkillä poikittain, takki peittonani usean muun tavoin. Kansilippu maksoi 74 euroa, ja hytti olisi ollut reilusti kalliimpi. Monivuotinen haaveeni toteutui, kun pääsin Basilica San Nicolaan kunnioittamaan pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän, Myrran piispan reliikkejä. Hän on yksi lempipyhistäni.

Läksin sen jälkeen etsimään vanhasta kaupungista majoitustani, mutta siellä ei vielä ollutkaan avainta saatavilla. Päätin kävellä kirkolle takaisin. Kysyin pihan informaatiopisteestä, onko tänään tai huomenna tiedossa ortodoksista palvelusta. Virkailija vastasi, ettei ole. Astuin sisälle kirkkoon, missä kaikui roomalaiskatolinen messu. Hiivin alakerran katakombiin pyhän Nikolaoksen luo – ja arvaatteko mitä! Siellä oli muutaman hengen ortodoksinen pyhiinvaellusseurue pitämässä omaa palvelustaan pappinsa johdolla. Sain osallistua siihen, ja sain myös öljyristin otsaanikin. Ihmeellistä!

Viimeisenä iltana olin viemässä hyvästejä kryptaan, mutta se oli varattu katolisten tunnustuksille. Minua opastettiin, että puolen tunnin kuluttua tila vapautuisi ja pääsisin sinne. Niin tapahtui. Rautaportit reliikkien ympäriltä olivat myös avoinna, ja pääsin koskettamaan esteettä muistoarkkuakin. Aamulla hyppäsin virkeänä euron maksavaan lentokenttäbussiin rautatieaseman torilta. Palasin Barista Milanon kautta Helsinkiin 57 eurolla.

Elämyksiä, ystävällisiä kohtaamisia, oivalluksia – ylen onnellinen olo. Kunnia Jumalalle!

Toivon, että matkakertomukseni innostaisi joitakin teistä uskaltautumaan vaikka yksinkin pyhiinvaellusseikkailuun ulkomaista julkista liikennettä hyödyntäen.

 

Pääkuva ylhäällä: Virva Suvitie rakkaalla ”asemapaikallaan” Valamon luostarissa 2022. Kuva: Anna Jääskeläinen

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Ortodoksisella seminaarilla saatiin 2. helmikuuta viettää Herran temppeliintuomisen juhlaa tavallistakin riemukkaammissa merkeissä, kun Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni vihki teologian opiskelija ja diakoni Harri Linnan papiksi.

Vaikka Suomen ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys edellyttää vakituiseen papin toimeen valittavalta myös muodollista koulutusta, niin koulutus itsessään ei johda papiksi vihkimiseen. Esimerkiksi kirkon kanonit asettavat pappeudelle omat reunaehtonsa.

Koulutuksen ja pappeuden suhteesta kertoo jotain myös se, että piispa voi vihkiä papiksi myös henkilön, jolla ei ole lainkaan muodollista teologista koulutusta. Nämä ns. oto-papit (oman toimen ohessa) voivat palvella seurakunnissa monin tavoin, mutta heitä ei voida valita vakituiseen toimeen.

Tie pappeuteen voi siis olla hyvin monenlainen. Kutsu kirkon työhön voi tulla vasta myöhäisessä keski-iässä – moni tuleva pappi toimii varmasti nytkin jossain aivan toisessa ammatissa ja jotkut heistä eivät kenties ole vielä edes kirkon jäseniä.

Joidenkin kohdalla polku on kuitenkin yllättävän suora ja perinteinen. Yksi heistä on isä Harri Linna.

Yksityistunnit kantoivat hedelmää

Isä Harrin kiinnostus ortodoksista teologiaa kohtaan syntyi jo kouluvuosina.

– Aloitin Keuruun lukiossa vuosikurssini ainoana ortodoksina. Jyväskylän ortodoksinen seurakunta päätti maksaa ortodoksisen uskonnon tuntini yksityisopetuksena ja tästä olen todella kiitollinen seurakunnan silloiselle kirkkoherralle, isä Timo Mäkirinnalle, ja muille asiaan myötävaikuttaneille, kertoo isä Harri.

– Olen tietysti kiitollinen myös isä Risto Käyhkölle, joka istutti minuun kahdessa vuodessa innostuksen kirkon oppia ja akateemista teologiaa kohtaan. Aloitin opintoni Joensuussa syksyllä 2015 suoraan lukion jälkeen.

Päätökseen vaikutti myös silloinen Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan nuorisopappi, isä Aleksander Rosczcenko.

– Koska olin aktiivisesti mukana seurakunnan nuorten illoissa, seurakunnan kesäleireillä ja ponomarina viikonloppuisin, isä Aleksander kysyi minulta aina välillä leikkisästi, josko olisin kiinnostustunut teologian opinnoista. Tästäkin lempeästä ”hiillostuksesta” olen nyt kiitollinen.

Kun yliopiston ovet aukesivat, isä Timo totesi, että yksityiset uskontotunnit olivat olleet hyvä investointi koko kirkon tulevaisuuteen.

– Tällaiseen asenteeseen kannustaisin kaikkia seurakuntia. Kyllä kirkko kiinnostaa nuoriakin, jos kiinnostus on molemminpuolista.

Seminaarielämää 2000-luvulla

Ennen vuotta 1988 isä Harrin kaltainen nuori olisi hakeutunut Kuopiossa sijainneeseen pappisseminaariin. Vaikka koulutus on siirtynyt yliopistoon, niin seminaarilla on edelleen keskeinen rooli ortodoksisten teologien kasvutarinassa.

Seminaarilla harjaannutaan esimerkiksi lukijan ja/tai ponomarin tehtävissä ja sisäistetään ortodoksisen kirkkovuoden kulku ja jumalanpalvelusjärjestys.

Kaiken tämän lisäksi seminaarilla kasvetaan kiinni ortodoksiseen elämäntapaan ja opitaan toimivan yhteisön pelisäännöt.

– Seminaari on ollut minulle koko opiskeluajan todella tärkeä yhteisö. Sen elämä keskittyy jumalanpalvelusten ja yhteisten ruokailujen ympärille. Seminaarilla paastotaan ja juhlitaan yhdessä, jaetaan ilot ja surut. Kanssaopiskelijat ovatkin seminaarin suola: monet keskustelut vanhempien ja jo pidemmällä olleiden teologian opiskelijoiden kanssa ovat olleet äärimmäisen hedelmällisiä. Lisäksi olen saanut monta hyvää ystävää teologian opintojeni aikana.

Opintopaikkakunnalta löytyi myös seurustelukumppani, josta tuli isä Harrin puoliso.

Taitojen karttuessa myös vihkimykset ovat mahdollisia. Isä Harri vihittiin ajan saatossa lukijaksi,  ipodiakoniksi ja diakoniksi.

Akateemiset opinnot suoritetaan kampuksella.

– Opetus on täällä tasokasta. Olen saanut yliopistolta valmiuksia itsenäiseen ja avaraan teologiseen ajatteluun ortodoksisen kirkon raamien sisällä. Joensuussa läntistä ja itäistä teologiaa opiskellaan saman katon alla, ja itse näen tämän erityisesti ortodoksien etuna: täällä myös evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonopettajat ja papit tutustuvat meidän kirkkomme perinteeseen. 

Toisen näkymän ekumeniaan ja kirkolliseen työhön avasi opintojen alkupuolella suoritettu varusmiespalvelus. Kirjuriksi koulutettu isä Harri työskenteli palvelusaikanaan myös varusmiespappina.

– Seurakunnan jumalanpalveluksien lisäksi olen kokenut myös seurakunnan nuorisotyön ja diakoniatyön kasvattaneen minua kirkon työhön. Lisäksi kesätyöt kirkon oppaana, leiriohjaajana sekä seurakuntasihteerin ja seurakuntamestarin sijaisuudet ovat myös auttaneet hahmottamaan seurakuntatyötä kokonaisuutena. Maininnan ansaitsee myös Ortodoksisten nuorten liitto, jonka leireillä olen päässyt tekemään erityisesti kristinoppileirejä osaavassa tiimissä.

– Talkoojaksot Valamon ja Lintulan luostareissa ovat olleet erittäin antoisia paitsi jumalanpalvelusten oppimisen, mutta myös hengellisen elämän rakentumisen näkökulmasta. Haluan myös kiittää Joensuun ortodoksista mieskuoroa ja kanttoreita Markus Hännistä ja Ella Kinnusta niistä kaikista työtunneista, joilla he tukivat kehittymistäni kuorolaisena.

– Ehdin palvella reilun vuoden diakonina, minkä olen kokenut erittäin kasvattavana paitsi käytännön taitojen oppimisen, mutta myös palvelemaan oppimisen kannalta. Mikään ei kuitenkaan voi täydellisesti valmistaa pappeuteen, vaan se on aina hyppy tuntemattomaan ja mysteerion syleilyyn.

Oma pienuus korostuu Jumalan salaisuuksien äärellä

Entä miltä isä Harrista tuntui toimittaa liturgia ensi kertaa pappina?

– Luulin pitkään, että liturgia tuntuisi vähemmän pyhemmältä ja jotenkin arkisemmalta, jos toimittaisin sen itse pappina. Kuitenkin jo diakonina huomasin, että liturgia muuttuu itseasiassa vielä pyhemmäksi ja suuremmaksi, mitä läheisempi suhde sen toimittamiseen muodostuu. Pappina toimittaminen tuntui ensi kertaa sekä innostavalta että pelottavalta, koska ymmärsin oman pienuuteni Jumalan salaisuuksien edessä.

Vaimoni tuki on korvaamatonta, ja ilman häntä en olisi selvinnyt edes ensimmäisestä päivästäni. Olen saanut erittäin paljon tukea myös rippi-isältäni ja omalta mentoriltani, joka on vanhempi pappi ja koen, että voin keskustella heidän kanssaan kaikista teemoista. Lisäksi tunnen useita nuorempia pappeja, mutta myös maallikoita, joiden kanssa voin käydä innostavia ja syvällisiä keskusteluja.

Isä Harri tuntee hyvin selkeästi myös pappeuden mukanaan tuoman vastuun.

– Ehdottomasti! Papin eleiden, puheen ja tekojen tulisi johdattaa ihmisiä pelastukseen. Mielestäni tehtävä on äärimmäisen haastava – tai oikeastaan jopa mahdoton. Kukaan pappi ei kuitenkaan toimi yksin, vaan Jumala auttaa häntä tässä pyhässä tehtävässä. Olen kokenut lohduttavina Johannes Krysostomoksen sanat Basileiokselle, joka suri kirkon paimenen tehtävän haastavuutta: Luotan nimittäin sinut kutsuneeseen Kristukseen, joka on asettanut sinut johtamaan omia lampaitaan, niin että saat tästä virasta niin suuren uskalluksen, että minutkin, joka tuona suurena päivänä olen vaarassa, otat mukaasi ikuisiin asumuksiin.

– Kukaan pappi ei kuitenkaan toimi yksin, vaan Jumala auttaa häntä tässä pyhässä tehtävässä.

– Tulevaisuudelta toivon, että ortodoksinen kirkkomme kasvaisi ja kehittyisi. Tällä en tarkoita vain väestönkehitystä, vaan myös koko kirkkokansan osallistumista kirkon elämään. Henkilökohtaisesti toivon, että pystyisin toimittamaan jumalanpalveluksia mahdollisimman pitkään omin jaloin.

Lisäksi isä Harri rohkaisee teologian opinnoista kiinnostuneita nuoria:

– Kun aloittaa seminaarilla nuorena, niin ehtii kasvaa aikuiseksi, ja jos aloittaa varttuneempana, niin ehtii kasvaa taas nuoreksi.

— Jos olet kiinnostunut teologian opinnoista, kannustan keskustelemaan aiheesta seurakuntien työntekijöiden ja oman uskonnonopettajan kanssa. Heiltä voi saada ymmärrystä siitä, millaista teologian opiskelu on.

 

Ortodoksisen teologian opiskelijaksi (Avaa uuden sivuston)voi hakea käynnissä olevassa yhteishaussa, joka  päättyy 30.3.2023 klo 15.00. Hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa Opintopolku.fi. Aamun Koitto julkaisi ortodoksisen teologian opiskelijoiden haastattelun verkkolehdessään tammikuussa 2023.

 

Juttua muokattu 27.3.2023 siten, että Basileios Suuri on korjattu muotoon Basileios. 

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Luuk. 1:24–28

Evankeliumissa enkeli Gabriel ilmoittaa Joosefin kanssa kihlautuneelle Marialle, että tämä tulee raskaaksi Pyhästä Hengestä ja synnyttää Pojan, Jeesuksen, joka on Daavidin sukua ja joka perii isänsä Daavidin valtaistuimen. Enkeli kertoo Marian saaneen osakseen Jumalan armon. Myös hänen sukulaisensa Elisabet odottaa lasta. Tämän kaiken kuultuaan Maria sanoo olevansa Herran palvelijatar ja suostuu Jumalan tahtoon.

***

Tänään vietettävä akatistoksen lauantai kertoo ristisaatossa kannetusta Kaikkeinpyhimmän Jumalanäidin ylistys (akatistos) -ikonista, jonka avulla Konstantinopoli säästyi muinoin vihollisten hyökkäyksiltä. Jumala antoi apunsa Jumalansynnyttäjän esirukousten tähden.

Jumalan avusta ja ilosanomasta kertoo myös evankeliumin ilmoitus Neitsyt Marian raskaudesta. Tästä juhlasta on yhdeksän kuukautta jouluun, Kristuksen syntymään. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ihmisestä, mutta Pyhän Hengen voimasta: hän on sekä ihminen että Jumala.

Maria suostui Jumalan tahtoon Herran äitinä. Myös meitä kutsutaan toteuttamaan elämässämme Jumalan tahtoa. Tätä kutsu on rakkaudellinen ja vapauttamme kunnioittava. Myös kirkko kunnioittaa vapauttamme, mutta neuvoo, rohkaisee ja auttaa seuraamaan Jumalan tahtoa, jotta meistäkin tulisi Marian tavoin Herran palvelijoita.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestyksen juhla tunnetaan myös nimellä Ilosanoman juhla. Ylienkeli Gabriel ilmestyy Neitsyt Marialle ja kertoo hänelle uutisen Kristuksesta, joka on tuleva ihmiseksi Marian kautta. Riemullinen juhla muistuttaa kahdesta olennaisesti kristillisen elämään liittyvästä asiasta – ilosta ja nöyryydestä.

Ylienkeli ilmestyy Neitsyt Marialle tuomaan uutisen Vapahtajan syntymisestä ja tervehtii häntä sanoen ”Iloitse”. Enkelin tervehdys kiteyttää sisäänsä juhlan olennaisen merkityksen. Neitsyt Marian nöyryyden kautta maailma saa vastaanottaa ilon.

Mutta mitä ilo oikeastaan on? Maailma ei ole aina kovin iloinen eikä välttämättä edes erityisen mukava paikka. Me Ihmiset kohtelemme toisiamme usein kaltoin. Ihmisten pahoinvointi, sodat ja väkivalta eivät ole kaikonneet maailmasta. Vahvimman oikeus ja heikompien sortaminen näyttävät olevan edelleenkin arkipäivää. Kaiken pahuuden ja väkivallan keskellä ajatus ilosanomasta tuntuu kaukaiselta. Lisäksi tuntuu siltä, että tie iloon ja onneen vaikuttaisi käyvän valitettavan usein jonkun toisen kustannuksella. Valitettavan harvoin osaamme edes iloita toisemme onnesta.

Me olemme ehkä unohtaneet mitä ilo todella tarkoittaa. Ehkäpä me sekoitamme ilon pintapuolisen – ja usein kertakäyttöisen – hauskuuden kanssa. Me yritämme täyttää ilon kaipuuta erilaisilla elämyksillä, mutta usein hetken huuman haihduttua olemme jälleen yksin alakuloisuutemme kanssa. Kestävää iloa emme viihteestä ja elämyksistä löydä.

Tässä juhlassa meitä kuitenkin muistutetaan siitä mitä ilo on ja meille annetaan todellinen syy iloon. Juhlan kirkkoveisussa lauletaan: ”Arkkienkelin tavoin mekin huudamme sinulle oi puhtain: iloitse, Herra on kanssasi.” Meitä kehotetaan iloitsemaan Jumalansynnyttäjän kanssa, jonka nöyrästä asenteesta ja mittaamattomasta rakkaudesta tulee esikuva kaikille. Me saamme iloita Neitseen myönteisestä vastauksesta enkelille. Saamme iloita, koska Marian kautta tulemme osalliseksi todellisesta iloista – Kristuksesta.

Marian myöntyminen ilosanoman vastaanottajaksi ei ollut mikään itsestäänselvyys. Hän oli kirkon perinteen mukaan valmistautunut tehtävään elämällä temppelissä jo ennen ylienkelin kutsua, mutta häntä ei pakotettu ilosanoman vastaanottajaksi. Nöyryys ja kuuliaisuus antoivat hänelle mahdollisuuden tulla Kristuksen äidiksi.

Maailma, jossa me elämme, ei ole täydellinen. Täällä joudumme usein tyytymään vahvemman oikeuteen, mutta esimerkkinsä kautta Neitsyt Maria osoittaa, että valheen ja väkivallan kautta me emme voi saavuttaa mitään pysyvää. Me voimme saavuttaa ilon vain nöyryyden ja katumuksen kautta.

Edesmennyt rovasti Aleksander Schmemann kiteytti ilosanoman juhlan merkityksen seuraavasti:

Tänään Jumalan armo tulee ihmisten osaksi. Pian Neitsyt Marian, nöyrän ja vaatimattoman galilealaisen naisen kautta, Jumala tulee lapseksi. Jumala ei ilmesty Neitsyt Marialle ukkosen jylinässä eikä hänen kohtaamisensa ole pelottava. Hän ilmestyy meille puolustuskyvyttömänä lapsena, joka on kuitenkin kuningas, ja jonka kautta paha ja kuolema menettävät lopulta valtansa. Tämä on meidän ilomme lähde. Tämän takia, mekin yhdymme enkeli Gabrielin tervehdykseen ja lausumme: iloitse armoitettu!”

 

Aiempi pääkuva eli Maria Moretto da Brescian maalaus Neitsyt Marian ilmestys on vaihdettu Jumalansynnyttäjän vastaavaan ikoniin 24.3.2025 klo 19:37. Juttu on julkaistu aiemmin 23.3.2023, mutta ajattoman sisältönsä vuoksi se sopii luettavaksi Jumalansynnyttäjän, Neitseen Marian ilmestyksen juhlan aikoihin.

Jaa tämä juttu