Kulttuuri

Sodoma ja Gomorra, joulun tähti ja vedenpaisumus: uutuuskirja käsittelee Raamatun tapahtumia luonnontieteen pohjalta

Yli 3000 vuotta sitten Aurinko ”pysyi aloillaan” taivaalla, kunnes israelilaiset olivat voittaneet Gibeonissa käydyn taistelun amorilaisia vastaan. Mitä tuolloin oikein tapahtui? Entä mikä tuhosi Sodoman ja Gomorran? Tai aiheutti vedenpaisumuksen? Ja mikä oli joulun tähti? Markus Hotakainen ja Pekka Särkiö käsittelevät näitä aiheita Kun Aurinko seisahtui -kirjassaan.
| Kuva: Vastapaino
Kun aurinko seisahtui -kirjan kansi

Kun Aurinko seisahtui -kirjassa käydään läpi valikoituja Raamatussa kerrottuja ilmiöitä ja pohditaan niiden syntyä luonnontieteen käsitysten pohjalta. Tarkastelun lähtökohtana on, että vanhat tekstit kuvaavat todellisia ilmiöitä, mutta tavalla, joka oli aikalaisille ymmärrettävä.

– Raamatun kuvaukset erilaisista ilmiöistä kertovat myös siitä, millainen maailmankuva eri aikakausien ihmisillä on ollut, sanoo kirjan toinen tekijä, tiedetoimittaja Markus Hotakainen.

Vastapaino-kustantamon esittelytekstin mukaan Raamatun tekstit eivät ole pyrkineet välittämään luonnontieteellistä kuvaa, vaan niillä on ollut uskonnollinen sanoma, jota Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti ja kenttäpiispa evp. Pekka Särkiö tarkastelee teologian näkökulmasta. Silti on kiinnostavaa pohtia, onko ilmiöille löydettävissä tieteeseen perustuva tausta, mikä puolestaan on Hotakaisen osaamisaluetta. 

– Tällaista kirjaa Raamatun ihmeistä ja niiden mahdollisista selityksistä ei tietääksemme ole aiemmin tehty, sillä tässä yhdistyvät teologinen ja luonnontieteellinen näkökulma. Ne eivät ole keskenään ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan, toteaa Pekka Särkiö.

Markus Hotakaisen ja Pekka Särkiön on poikkitieteellisen yhteistyön taustalla on paitsi tekijöiden vankka asiantuntemus omilla aloillaan, myös pitkä ystävyys, joka sai alkunsa lukioaikaisesta luokkatoveruudesta.

 

Kun aurinko seisahtui -kirjan kansi

Markus Hotakainen & Pekka Särkiö: Kun Aurinko seisahtui – Raamatun ilmiöt tieteen valossa
230 s., Vastapaino 2023