Kulttuuri

Mosaiikista syntyy pyhä kuva, mutta Petros-kerhossa ei harjoitella ihan ensiksi ikonilla

Kaksikymmentä vuotta sitten perustetun mosaiikki-ikonikerho Petroksen juhlanäyttely on esillä Joensuussa vuoden loppuun saakka.
| Teksti: Miikka Kivinen | Kuva: Tuire Punkki
Kristuksen kasvot mosaiikkityöhön ikuistettuna

Toukokuun alussa Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa Joensuussa avautui mosaiikki-ikonikerho Petroksen 20-vuotisjuhlanäyttely Kiven voima. Kerhon opettajana toimiva kuopiolainen ikonitaiteilija Tuulikki Likitalo kertoo, että näyttelyyn on valittu yhteensä hieman yli kolmekymmentä suhteellisen tuoretta mosaiikkityötä kerhon aktiivisilta jäseniltä. Näytteillä on siis pääosin eri työt kuin RIISAssa 2018 järjestetyssä laajassa Kivestä kuvaksi -näyttelyssä.  

Ikonitaiteilija Petros Sasakilta (1939–1999) nimensä saanut mosaiikki-ikonikerho sai alkunsa Siilinjärven seurakuntatalolla kesäkuussa 2002 järjestetystä mosaiikki-ikonikurssista, jonka opettajana toimi ikonitaiteilija Juri Jarin Moskovasta. Kurssin organisoinut Likitalo muistelee, että tuolloin syntyi ajatus mosaiikki-ikonikerhosta. Jarinin pitämien kurssien lisäksi kerholaisille haluttiin tarjota mahdollisuus kokoontua säännöllisesti.

– Mosaiikkimateriaalit ja työkalut ovat niin painavia, että harvalla on kotona verstasta ja mahdollisuutta jatkaa itsekseen sitä työtä, Likitalo kertoo.

Tilat järjestyivät Siilinjärven ortodoksisen kirkon alakerrasta. Kuukausittaiset tapaamiset pajalla alkoivat syksyllä 2002.

– Sama tahti jatkuu nytkin, paitsi tämä korona nyt pienen tulpan tähän aiheutti, Likitalo sanoo.

Pyhä apostoli Andreas mosaiikkityöhön ikuistettuna
Aini Moilasen näkemys pyhästä apostoli Andreaksesta.

Luovuutta ei pidä suitsia liikaa

Erityisesti maalatuista ikoneistaan tunnettu Likitalo kertoo hieman yllättäen, että on itse tehnyt arviolta alle viisi varsinaista mosaiikki-ikonia. Mosaiikki-ikonien osalta hänen innostuksensa ja voimavaransa ovatkin keskittyneet ennen kaikkea kerhon toiminnan järjestämiseen ja opettamiseen.

– Olen antanut ihmisille mahdollisuuden tehdä ikoneita. Sitten olemme yhdessä riemuinneet, että nyt taas syntyi uusi hieno mosaiikki-ikoni.

Likitalo opetti ikonimaalausryhmiä Kuopiossa parinkymmenen vuoden ajan. Jo tuolloin hän oppi, että ihmisen luovuutta ei pidä kahlita liikaa. Periaatteessa mosaiikki-ikonin lähtökohtana on Likitalon mukaan mahdollisimman tarkka piirros, jonka jälkeen teos vielä luonnostellaan pahville tai muovailuvahalle ja siirretään vasta sitten märälle laastille tai sementille. Osa oppilaista haluaa kuitenkin asetella mosaiikinpalaset suoraan laastille. Likitalo vitsailee, että tuolloin kauhistunut opettaja menee nurkan taakse itkemään.

– Sitten, kun tulee sieltä nurkan takaa, niin huomaa, että jestas, siitähän tuli hieno! Mutta siitä ei tullut sellainen, mikä opettajan silmissä oli välkkynyt, vaan sellainen, mikä sillä ihmisellä kumpusi itsestään.

Ensimmäisenä työnä mosaiikki-ikonikerhossa ei kuitenkaan koskaan tehdä ikonia.

– Harjoitustyön yhteydessä tutustuu materiaaleihin ja tulee niiden kanssa sinuiksi. Ja kun se alkaa olla hallinnassa, niin voi pikkuhiljaa ajatella [ikonin tekemistä]. Ikonilla harjoitteleminen tuntuu jotenkin pahalta, Likitalo sanoo.

Kivistä pyhäksi kuvaksi

Kivien värit, elävä pinta ja jopa tuntuma kädessä innostavat Likitaloa.

– Ja sitten kun siihen liittyy ikoni, niin sehän on superihana, hän hehkuttaa.

Maalatuista ikoneista mosaiikki-ikonit eroavat Likitalon mukaan esimerkiksi siinä, että mosaiikeissa viivojen merkitys korostuu ja ne luovat työn rakenteen. Maalatuissa ikoneissa keskeinen rooli on taas värialueilla.

Mosaiikkien elävyys ja muoto saadaan aikaan muodostamalla erilaisia kivijonoja. Jos esimerkiksi otsaan tai poskeen tarvitaan pyöreyttä, tämä saadaan aikaan asettelemalla palaset kaarevaan tai pyöreään muotoon.

– Juuri tämä kivirivien kulku ja asettelu, sillä on hyvin voimakas vaikutus, Likitalo kertoo.

Kiven voima. Mosaiikki-ikonikerho Petroksen 20-vuotisjuhlanäyttely 4.5.–30.12.2022. Ortodoksinen kulttuurikeskus, Kauppakatu 44, Joensuu.

Pääkuva ylhäällä: Kristus-ikoni Terttu Uusitalon mosaiikkityöhön ikuistettuna.