Niinä hetkinä, kun seisot vastakkain villisikalauman tai karhun kanssa, hiipii mieleen auttamatta kysymys: miten tästä selvitään? Vastaus löytyy oman kokemukseni mukaan Jeesuksen rukouksesta: "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”.
Kirjoitan tätä blogia virkamiesmäisesti työpöytäni äärellä miettien mennyttä kesää. Vielä huhtikuun alussa en osannut aavistaa, miten yllättäviä ja jännittäviä luontokohtaamisia suveen sisältyisi, ja miten niiden myötä hengenelämäkin saisi uusia ulottuvuuksia ja intensiteettiä.
Villisikalaumaan törmäsimme ystäväni Annan kanssa pyhiinvaelluksella Kreikassa. Meteorassa lähdimme kävelemään seesteistä sivutietä auringon laskiessa kultaisena peltojen taa. Muutaman kilometrin taivallettuamme etsimässä luostariraunioita ja käännyttyämme takaisin majapaikkaa kohden, näimme, että ryhmä isoja ja pieni villisikoja laidunsi 50 metrin päässä meistä vapaana kedolla. Voitte vain kuvitella, miltä tuntui katsoa torahampaista perheidylliä aukealla kasvotusten. Ymmärsimme heti, kuinka haavoittuvaisia olisimme tuon saparoisen sukukunnan edessä. Ja juuri siinä hetkessä, pelon noustessa vanhan minän pintaan, Jeesuksen rukous lähti rullaamaan poispäin kiirehtivien askeleidemme tahtiin vaistomaisena avunpyyntönä. Rukous oli kuin näkymätön suoja, joka toi levon tilanteeseen, mikä muuten olisi voinut eskaloitua vaarallisesti.
Karhun kohtasimme heinäkuussa, kun yövyimme Valamon opiston hesykastisten erakkokurssilaisten kanssa luostarin metsän siimeksessä riippumattoteltoissa. Olimme nukkuneet jo kaksi yötä mitä kauneimmassa järvipanoraamassa laavun lähistöllä kuin ilmassa leijuvat hot dogit. Karhu tuli leiriimme aamuvarhaisella uteliaana ja ihmeissään, miksi pystyasentoon pyrkivistä “nakeista” lähti niin äänekäs sydämen rukous ja nokipannusta rytmikäs kolina. Eivätkö hesykastit olekaan hiljaisuuden rakastajia?
Olemme koronasyksystä 2020 alkaen järjestäneet yhdeksän erakkokurssia eri teemoilla Valamossa. Alun perin pyhittäjä Serafim Sarovilaisen innoittamana sekä hänen hengellisen opetuksensa ja kilvoituksensa ympärille rakennettu elämyksellinen kurssisaaga huipentui tällä kertaa kontion juhlalliseen esiinmarssin lähtöaamuna. Tarinan mukaan pyhittäjä Serafim ruokki karhua kädestään, ja se tuli hänen luokseen ilman pelkoa. Metsän kuninkaan rauhallinen vierailu luonamme herätti meissä monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ennen kaikkea nöyryyttä ja kunnioitusta mustikanvarpujen seassa.
Luonnon asukkaat, jotka ensin näyttäytyivät uhkina, muuttuivat pian opettajiksi, jotka johdattivat meidät lähemmäs Jumalan luomistyön mysteeriä ja voimaannuttavia oivalluksia. Villieläinten kohtaaminen luonnossa voi olla pelottavaa, mutta se on samalla mahdollisuus syventää ymmärrystä omasta paikasta maailmassa.
Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa 1. syyskuuta, jolloin vietetään myös luomakunnan päivää. Tämä päivä muistuttaa meitä ekologiasta ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä. Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos kehottaa meitä vihreään vastuullisuuteen. Luomakunta on Jumalan lahja, joka heijastaa Hänen hyvyyttään ja viisauttaan. Jokainen luotu on osa kokonaisuutta, pyhää harmoniaa. Meidän tulisi suhtautua siihen ja toisiimme sydämen lämmöllä ja huolenpidolla. Rukous, rakkaus ja kiitollisuus ovat taivaallisia työkaluja selviytymiseen, niin luonnon syleilyssä kuin arjen haasteissa.