Blogi

Pentulive Betlehemissä

Serafim Seppälä blogikuva
Serafim Seppälä

Tämän vuotinen joulunalusaika muistetaan ainakin yhdestä asiasta – pentulivestä. Busseja ja junia myöten suomalaiset seurasivat, miten yksitoista pikkuruista spanielinpentua syntyi ja alkoi toikkaroida omassa pikku maailmassaan.

Yksi eksyi emon pitkään turkkiin, toinen nukahti emon korvan alle. Kolmas putosi patjan reunalta, neljäs teki voltin taaksepäin, viides nukkui viivasuorana, kuudes järsi veljen korvaa. Kuka nukahti minnekin. Tämä oli aitoa meininkiä, hellyttävää elämäniloa. Joulumieli tuli ilman että joulua tarvitsi edes ajatella.

Vaan tämä kyllä liittyy jouluunkin. Lienettekö huomanneet, että Kristuksen syntymäkertomuksessakin on koiranpentuja.

Nimittäin meillehän kerrotaan, että kedolla oli paimenia. Missä on paimenia, siellä on lampaita. Ja missä on lammaslaumoja, siellä on myös koiria. Ja missä on koiria, siellä on ennen pitkää myös koiranpentuja. Tämä on niin itsestään selvää, että Luukas ei alkanut sitä meille erikseen selittämään.

Sivuhuomiona todettakoon, että entisaikoina sekä juutalaiset rabbit että varhaiskirkon isät ovat usein selittäneet pyhiä kirjoituksia juuri tähän tapaan eli osoittamalla mitä kaikkea kirjoituksista voidaan tietää, vaikka kaikkea ei erikseen mainitakaan.

Kaanaankoira istuu
Kaanaankoira. Kuva: רז סופר/Wikimedia Commons

Kristuksen syntymätapahtuma on täynnä eläimiä. Ikoneissa kuvataan härkä ja aasi, nämä lähinnä sen takia että Jesaja (1:3) profetoi härästä ja aasista. Jesaja ei maininnut koiranpentuja, niin niitä ei näy ikoneissakaan.

Luukkaan aikana kaikki tiesivät, millaisia koiria paimenilla oli, joten sitäkään oli turha selittää. Todennäköisin laji oli se, jota nykyään sanotaan ”kaanaankoiraksi”.

Voi olla, että pyhien kirjoitusten kokoaminen on ollut kaoottinen prosessi, jossa on sattunut kaikenlaista. Ehkä leikkisä kaanaankoira vei juuri sen käärön, missä oli selitetty tärkeitä asioita.

Mutta kun katselemme pyhiä kirjoituksia hengellisesti, mikään niissä ei ole sattumaa. Kristuksen syntymä on tapahtuma täynnä eläimiä – härkiä ja aaseja, lampaita ja koiria. Tämä on paitsi totta myös symbolista. Hän syntyy maailmaan, joka ei ole vain ihmisten maailma. Eläimet olivat täällä ennen meitä, ja Jumala on tehnyt liiton myös eläinten kanssa.

Kristus, joka syntyy, ei ole ainoastaan juutalaisten kuningas ja ihmiskunnan vapahtaja. Hän on myös eläinten Luoja ja eläinten Herra. Pienintä koiranpentua myöten. Sellaistakin, joka katsoi arasti ovensuusta, kun Herra asetettiin seimeen.

Jossain nurkan takana oli ehkä kaanaankoiran pentue. Lajin pennut ovat luonteeltaan hiljaisia ja tarkkailevia, epäluuloisia ja varovaisia – ja kiintyvät omiin paikkoihinsa syvästi jo aivan pikkuisina. Niinpä heidän jälkeläisensä asuvat Pyhällä maalla vielä nykyäänkin. Se on heidän luvattu maansa.

Kaanaankoira vartioi uskollisesti. Se jää paikalleen silloinkin, kun ihmiset lähtevät ja valta vaihtuu. Juutalaiset hajaantuivat ympäri maailmaa, mutta koirat jäivät. Ne jopa elivät vuosisatoja villinä erämaassa. Nykyään laji on kesytetty uudelleen ja on Israelin kansalliskoira.

Joku nykyisten koirien esi-isistä oli Betlehemin kummuilla sinä yönä, kun enkeli ilmestyi paimenille. Ja sai kuulla enkelten laulua.

***

Eläinmaailma kertoo Jumalan kauneudesta. Mutta tuo kauneus on pienissä kehoissa, jotka kasvavat nopeasti ja nukkuvat pian pois. Eläinten elämä on yleensä paljon lyhyempi kuin ihmisen, se on täynnä vaaroja ja vaikeuksia.

Koirat ehkä tarvitsevat nykyään rapsutusta ja sohvan lämpöä, mutta muuten eläimet pyytävät meiltä lopulta vain yhtä asiaa: antakaa meidän elää rauhassa. Se tarkoittaa: älkää kaatako pesäpuitamme, älkää leikatko ketoja, joissa meidän ravintomme kasvaa.

Jos annamme eläinten elää, heidän kauneutensa kukoistaa ja täyttää maailman, joka heijastaa Jumalan kunniaa.

Joulu on Jumalan kunnian ilmestymistä, jumalallisen kirkkauden tulemista maailman keskelle.

Kristus syntyy, kiittäkää! Koskee myös koiranpentuja.

Serafim Seppälä blogikuva
Serafim Seppälä

Olen ihminen, kristitty. Hieman syrjäytynyt kleerikko.

Toimin systemaattisen teologian ja patristiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa, jossa teen tutkimuksia kuukausittain vaihtuvista aiheista. Vapaa-ajalla harrastan kirjojen kirjoittamista. Inhoan itsestäni puhumista, vallankäyttöä kaikissa muodoissaan ja mielipiteiden työntämistä julkisuuteen.