Kuuntele
Opetusministeriön toimeksiannosta Opetushallitukseen perustettiin laaja katsomusopetuksen työryhmä pohtimaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen kehittämistä. Työryhmä jätti raporttinsa alkuvuodesta 2025. Osallistuin suunnitteluun ortodoksisen uskonnon asiantuntijana.
Monilta työryhmän jäseniltä meni kahvi väärään kurkkuun, kun opetusministeri yllättäen ilmoitti keväällä 2026, että ministeriö ehdottaa uskonnon ja elämänkatsomustiedon yhdistämistä yhteiseksi katsomusaineeksi evankelis-luterilaisen uskonnon pohjalta.
Osa työryhmän jäsenistä oli oikeutetusti pöyristyneitä asiantuntijatyön vähättelystä, sillä se ei ehdottanut yhteistä katsomusainetta parhaana vaihtoehtona. Oliko tilaajalle yllätys, ettei päädyttykään esittämään yhteistä katsomusainetta, sehän kuulostaa niin helpolta ratkaisulta katsomusaineen ongelmista puhuttaessa?
Ehdotettu erilaisia vaihtoehtoja
Työryhmä oli perillä katsomusopetukseen liittyvistä ongelmista, siitä ei ollut kysymys. Mukana oli yliopistoväen, opetushallituksen ja ministeriön lisäksi rehtoreita, katsomusopettajia ja yhteistyökumppaneita. Työryhmää arveluttivat eräät yhteiseen katsomusaineeseen liittyvät tekijät, kuten oppiaineen sisältö ja vähemmistöjen asema. Siksi sitä ei esitetty.
Työryhmä ehdotti muun muassa: elämänkatsomustiedon avaamista kaikille tai kaikkien katsomusten avaamista, oppiaineiden yhteisiä osioita ja lukioon syventäviä kursseja kaikille katsomuksille yhteisiksi. Oman uskonnon opetuksen termin tilalle toivottiin parempaa ilmaisua, sillä nimi antaa väärän signaalin, etenkin oppiaineen vastustajille.
Millä perusteilla opetusta järjestetään, jos opetuksen järjestämisen perusteena ei ole kuuluminen uskonnolliseen yhteisöön, kuten nyt? Evankelis-luterilaiset ovat huolestuneita sekä elämänkatsomustiedon avaamista että yhteisöjäsenyyden purkamista. He pelkäävät oppilaskatoa. Tämä on heille ensimmäinen kerta kokea epävarmuutta opetuksen järjestämisestä.
Työryhmä ehdotti virallista katsomusopetuskokeilua, sillä yhteisestä opetuksesta on vain epävirallisia, laittomia järjestelyjä. Opetusministeriöltä ei herunut kokeilulupaa. Keskustelimme, mitä sellainen oppiaine sisältäisi. Ryhmän filosofian ja elämänkatsomustiedon edustajille, teologia ei ollut ensisijainen vaihtoehto. Yhteisen oppiaineen pitäisi sisältää monia tieteitä, eikä siinä voi olla suurta kristillistä sisältöä. Ateistit eivät halua osallistua uskonnon pakkosyöttöön, kuten Vapaa-ajattelijat asian ilmaisevat.
Edellä mainittujen tekijöiden vuoksi Suomen Ekumeeninen Neuvosto liputtaa nykyisen mallin puolesta.
Enemmistöllä ei ole samoja haasteita
Katsomuksesta keskustellaan oppituntien ulkopuolellakin, esimerkiksi ruokalassa. Ortodoksien paasto ja muslimien halal-ruoka herättävät kysymyksiä. Oppilas tarvitsee perustiedot omasta uskonnostaan voidakseen osallistua vuoropuheluun. Nykyinen malli on yleissivistävää, oman katsomuksen pohjalta lähtevää. Se vahvistaa erityisesti vähemmistöjen identiteettiä ja antaa valmiuksia dialogiin.
Enemmistö ei ymmärrä puhetta uskonnollisesta identiteetistä. Heidän ei tarvitse perustella olemassaoloaan. Vähemmistöuskonnon edustaja saa aina perustella toimintaansa, ja siihen hän tarvitsee oikeaa tietoa, jota koulussa annetaan. Koulussa opetetaan myös maahanmuuttajille uskontojen suomalaista mallia. Tämä on tullut esille etenkin islamin oppitunneilla.
Yhteisenoppiaineen hypetys
Yhteisen oppiaineen puolesta puhujat käyttävät voimakasta kieltä ja luovat uhkakuvia voimassa olevasta mallista. Oppilaiden siirtyessä omille katsomustunneilleen puhutaan poteroitumisesta, joka häiritsee luokanopettajia. Tosiasiassa luokanopettajia häiritsee pääasiassa se, että tuntiopettajat jakavat koulun tuntikehystä. Jos heitä ei olisi, luokanopettajilla olisi enemmän jaettavaa. Epäammattimaista ajattelua kollegoja kohtaan.
Tuntikehysjärjestelmään siirtyminen 1980-luvulla teki pienryhmäisten uskontojen opettajista riistäjiä, sillä he jakavat koulun yhteistä tuntipottia. Olisi reilumpaa antaa valtion taholta lisäresurssi niihin kouluihin, joissa on useampia katsomusryhmiä. Tämä asia ei tullut esille tuntikehystä suunniteltaessa.
Koulukohtaisen päätöksenteon piti helpottaa järjestelyjä, mutta jos tunteja on liian vähän jaossa, on selvää, että monien luokka-asteiden yhdistäminen, usein eri kouluistakin, tuo ongelmia. Syy ei ole uskonnonopetuksessa vaan väärässä resursoinnissa. Pienryhmäisten uskontojen opettajat ovat kokeneet tästä syyllistämistä ja jopa työpaikkakiusaamista.
Yhteisen katsomusaineen sisältö?
Eri katsomukset opettavat eettisiä asioita omasta taustastaan käsin, eikä ole yhteistä näkökulmaa! Tämäkin argumentti on vain tapa yrittää vaikuttaa päättäjiin.
Kaikilla katsomuksilla on yhteisenä YK:n ihmisoikeuksien julistus ja Lasten oikeudet, jotka kaikki hyväksyvät, mutta kaikki etiikka ei ole yksiselitteisesti universaalia. On kulttuuri- ja uskontosidonnaisia näkemyksiä. Nykymalli ei estä pohtimasta eettisiä kysymyksiä välillä yhdessä. Se olisi suotavaakin.
Yhteisen katsomusaineen ongelmana on sen epäselvä sisältö. Nykyinen yksi tunti viikossa ei riitä kattamaan uskontoja ja elämänkatsomustietoa tasapuolisesti. Näin ollen katsomusopetuksen voisi siirtää osaksi muita aineita, mutta koska uskontojen tuntemus on tärkeää, asia vaatii huolellista harkintaa.
Katsomusopetuksen kehittäminen vai käytäntöjen muuttaminen?
Uskontojen niputtaminen protestanttisiin, idän kristillisyyteen, katoliseen ja Aasian uskontoihin voisi olla yksi vaihtoehto. Huoltajat voisivat valita perheelle sopivimman vaihtoehdon. Elämänkatsomustieto olisi uskonnottomille ja hyvin harvinaisille uskonnoille, joille ei löydy kotipesää yhteisistä ryhmistä. Tämäkään ajatus ei ole ongelmaton, mutta se poistaisi nykyisin voimassa olevan utopistisen yhdenvertaisuusajatuksen: kaikki rekisteröityneet katsomukset, esimerkiksi Karhun kansa ry, voivat vaatia opetussuunnitelmaa, jos oppilasmäärä koulutuksen järjestäjän alueella on riittävä.
Uskonnonopetusta säätelevät monet lait ja säädökset. Jos nykyistä mallia muutetaan, se vaatii myös monen lain avaamista. Se saattaa aiheuttaa lumipalloefektin. Myös ruotsin pakollisuus voi tulla tarkastelun kohteeksi. Kun asioita tutkitaan lähemmin, muutokset eivät ole ongelmattomia.
Eräiden mielestä uskonto on ei ole niin tärkeä oppiaine kuin matematiikka tai äidinkieli. Silti se on joidenkin elämän selkäranka ja tuki. Nykyisessä epävarmassa tilanteessa tarvittaisiin uskonnonopetuksen vahvistamista ja elämänuskon palauttamista oppilaisiin.
Uskonto ei ole vain tietoaine. Siinä käsitellään nuoren elämänkysymyksiä ja ontologisia asioita. Moni ei tiedä, että oman uskonnon opetus on myös yksi sisäisen turvallisuuden tekijöistä ja siitä puhutaan maanpuolustuskursseilla.
Katsomukseen liittyviä ongelmia voidaan ratkoa, jos on tahtoa. Vähemmistöuskontojen opettajien koulutuspolkua tulee kehittää. Tuntijakoa tulisi miettiä. Vastakkain tulevat muun muassa talous, yhteiskuntarauha ja oppilaan etu.
Opettajia kouluttavat yliopistot odottavat projektirahaa voidakseen aloittaa uuden oppiaineen vaatimat koulutussuunnitelmat. Tarvitaan kaikkien jo olemassa olevien katsomusopettajien kouluttaminen, uudet opetusmateriaalit ja uusi opetussuunnitelma tuleville opettajille. Se maksaa enemmän kuin nykyjärjestelmän kehittäminen.
Osa Suomen Uskonnonopettajien liiton jäsenistä arvelee uuden oppiaineen lisäävän heidän oppituntejaan. Enemmistön opettajat arvelevat heillä olevan tieto ja taito uuteen oppiaineeseen. Siksi liitossa on paljon kannatusta nykymallin muutokselle. Osa ymmärtää, että se kaventaa kristinuskon osuutta, eikä halua muutosta. Mitään ei ole kuitenkaan päätetty, on vain esitys, jota poliitikot ryhtyvät pohtimaan seuraavassa hallituskokoonpanossa.
Kunhan tätä asiaa mietitään tarkemmin, noussee esille myös työryhmän raportti ja asiantuntijoiden näkemykset. Toivon, että tämä asia pohditaan tarkasti, eikä mennä suin päin kohti tuntematonta. Tämä on nimenomaan vähemmistökysymys, jonka asemaa suojaa myös EU lainsäädäntö. Niin kauan kuin päätöksiä ei ole tehty, asiaan voidaan vaikuttaa.
