Blogi

Kohtaamisen kokemus on äärimmäisen tärkeä etenkin uudelle seurakuntalaiselle

Jokin aika sitten sain pysäyttävän suru-uutisen: Mikkelin kirkon entinen isännöitsijä Kalevi Laitsaari oli nukkunut pois. Kalevi oli elänyt pitkän ja hyvän elämän, ja nukkui rauhallisesti pois, joten miksi vanhan ihmisen kaunis kuolema oli niin pysäyttävä? Syy oli se, että Kalevi oli yksi oman nuoruuteni parhaista aikuisista.
08.12.2023 - 14:21
Ilona Sidoroff
Ilona Sidoroff

Käännyin ortodoksiksi 15-vuotiaana. Kun menin kirkkoon nuorena, ovella oli Kalevi, joka tervehti jokaista kirkkoon tulijaa ja toivotti heidät tervetulleeksi. Hän tuli palveluksen jälkeen erikseen kysymään, olenko muuttanut paikkakunnalle, kun en ole aiemmin kirkossa käynyt. Kun kerroin, että olen liittymässä kirkkoon, ja että isoisäni oli ortodoksi, kävi nopeasti selväksi, että Kalevi oli itse asiassa ollut isoisäni naapuri Raudussa, josta sukuni oli kotoisin. Kalevi kertoi senkin, että hänen lapsuudessaan minun isoisoisäni Dimitri oli ollut heidän kotikirkkonsa isännöitsijä.

Vuosien ajan kirkkoon tullessa kuulin sanat ”tervetuloa pyhän ylienkeli Mikaelin kirkkoon”, ja toden totta tunsin itseni tervetulleeksi. Nuorena minulle oli hienoa se, että minut kohdattiin ihmisenä, ei alentuvasti – tästä kiitos myös yhdelle elossa olevalle henkilölle, isä Markulle, joka keskusteli kanssani kirjallisuudesta kuten vertaisensa eikä kuten pikkuvanhan teinin kanssa. Samoin Kalevi muisti aina kysyä kuulumiseni ja kannusti minua, kun haaveilin yliopisto-opinnoista. Tämä oli itselleni siunaus, sillä seurakunta osoittautui minulle keitaaksi keskellä nuoruuden kuohuja.

Vuosien ajan kirkkoon tullessa kuulin sanat ”tervetuloa pyhän ylienkeli Mikaelin kirkkoon”, ja toden totta tunsin itseni tervetulleeksi. Nuorena minulle oli hienoa se, että minut kohdattiin ihmisenä, ei alentuvasti.

Mikkelistä lähdettyäni olen asunut neljän eri seurakunnan alueella. Vain kerran on käynyt niin, että kirkossa minut ja perheeni on tultu toivottamaan tervetulleeksi. Pahimmillaan uuteen seurakuntaan meno voi tuntua siltä, kun menisi vieraiden ihmisten juhliin, joissa kaikki muut tuntevat toisensa. Kirkkokahveille ei jaksa mennä, kun kukaan ei istu viereesi, ei ala juttelemaan ja tunnet olevasi ylimääräinen. Tämä on aihe, josta olen keskustellut myös eri puolille Suomea muuttaneiden ystävien kanssa. Kaikki tämä on tietysti kovin inhimillistä: meitä ortodokseja on vähän, ja seurakunnan aktiivit tuntevat usein toisensa. Kun sitten kohtaat ystäväsi, saatat olla niin innoissasi, ettet edes huomaa sitä uutta ihmistä, joka on yksin.

Voisimmeko tehdä jotain paremmin? Ystäväni kertoi katsoneensa dokumenttia yhdysvaltalaisesta seurakunnasta, jossa uusien henkilöiden tervehtiminen ja tervetulleeksi toivottaminen oli annettu kuuliaisuustehtäväksi muutamalle henkilölle. Pidän ajatuksesta. Liian usein odotamme papin hoitavan tämän kaltaiset asiat, mutta seurakunta olemme me kaikki, ei vain papisto – eikä pappi aina kerkeä alttarista pois ennen kuin ihmiset ovat jo lähteneet. Pyhäköstä riippuen tämmöinen rooli voi sopia isännöitsijälle, mutta miksipä ei myös kenelle tahansa aktiiviseurakuntalaiselle?

Pahimmillaan uuteen seurakuntaan meno voi tuntua siltä, kun menisi vieraiden ihmisten juhliin, joissa kaikki muut tuntevat toisensa. Kirkkokahveille ei jaksa mennä, kun kukaan ei istu viereesi, ei ala juttelemaan ja tunnet olevasi ylimääräinen.

Aikuisena olen kyllä sopeutunut jokaiseen seurakuntaan, johon olen muuttanut ja lopulta saanut tuttujakin. Mietin kuitenkin 15-vuotiasta itseäni. Entä, jos en olisi tuntenut itseäni tervetulleeksi? Entä, jos olisin parin kirkossa käynnin jälkeen todennut, ettei minua kaivata näihin juhliin? Sen sijaan, että kasvoin ortodoksisuuteen ja sain kirkolta kaiken sen hyvän, mitä elämässäni nyt on, olisinkin ehkä kulkenut hyvin erilaisia polkuja. Ehkä yhteisöllisyyden kokemus olisi löytynyt jostain muualta, mutta näitä tarjokkaita olisi voinut olla myös vähemmän siunauksellisissa tahoissa. Minulle saattoi olla ratkaisevaa se, että minut toivotettiin tervetulleeksi heti ovella.

Ilona Sidoroff
Ilona Sidoroff

Ilona Sidoroff on koulutukseltaan historioitsija ja ammatiltaan tietosuojavastaava, sekä riviseurakuntalainen Lappeenrannasta.