Kuuntele
Istuin hiljattain Oulussa neurologin vastaanotolla. Olin todella odottanut pääsyä valkotakin luokse. Kesällä 2026 sairastamani ihan tavallinen flunssa sai merkillisen suunnan. Se poiki jälkitaudin, jota ovat ihmetelleet niin hyvinvointikeskuksen lääkärit, OYS:n hammassairaalan väki kuin neurologitkin.
Matkariesaksi ovat tulleet ensin kasvokrampit ja sitten suuhun aftat. Sittemmin on mukaan tullut pään niin merkillinen keinuminen, että – suokaa anteeksi musta huumorini – olen monesti aikonut hakea lääkitystä merisairauteen.
Aika ajoin hampaat ja suukaan eivät ole suostuneet yhteistyöhön, joten syöminen ja puhuminenkin ovat tuntuneet ajoittain työläiltä. Vaiva tuntuu olevan kuin suoraan Transformers-tieteisleffasta, jossa autot muuttuvat roboteiksi ja päinvastoin on/off -tyyliin. Välillä oireet katoavat ja kaikki palautuu yhtäkkiä täysin normaaliksi – aivan kuin joku kääntäisi katkaisinta. Kunnes ”joku” taas keksii kääntää ”ohjausnupin” toisinpäin ja oireet palaavat. Sen takia kirjoitin tätäkin tekstiä välillä kännykällä sanelemalla ja välillä taas tietokoneella näpyttelemällä. Se ”jokin” kun käänteli ”nuppia” jo tässäkin välissä.
Mitä koettelemuksista pitäisi ajatella?
Tutkimuksia on tehty monipuolisesti, mutta diagnoosi on yhä salapoliisien suurennuslasien alla. Tekijää ei ole vielä paljastettu. Eikä siinä vielä kaikki! Samaan aikaan kun terveys alkoi reistailla, kotiin iski vesivahinko ja autokin sanoi työsuhteensa irti oikein kalliin rempan tyylillä. Se kuuluisa Murphyn laki – kaikki, mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen – näytti jälleen voimansa. Vitsit ovat olleet vähissä, mutta silti se siunattu mustan huumorin kukka on toiminut pelastusrenkaana tiukoissa kaarteissa.
Mitä tällaisessa tilanteessa tulisi kristittynä ajatella? Onko Jumala hylännyt minut ja kaikki muut sairaat, kärsivät ja elämän koettelemuksissa kamppailevat?
Ei suinkaan! Ei, ei ja ei!
Apostoli Paavali kertoo Galatalaiskirjeessään ruumiillisesta heikkoudestaan (Gal. 4:13–14). Edes hän, suuri apostoli, ei ollut immuuni kärsimykselle. Kreikan kielen alkutekstin mukaan apostoli viittaa johonkin ruumiilliseen vaivaan, joka löi leiman koko hänen seurakuntavierailulleen.
Elämä uskossa ei tarkoita sitä, että säästyisimme sairauksilta ja vastoinkäymisiltä. Jumala on kanssamme niin kivuissa kuin kärsimyksissä ja kuulee rukouksia syvienkin vaikeuksien keskeltä. Jopa hiuksenhienoja huokauksia. Tobitin kirjassa (3:16–17) kerrotaan, kuinka hurskas Tobit, joka oli sokeutunut, ja vastaavasti nuori, syvän surun vallassa oleva Saara molemmat rukoilivat kumpikin tahollaan purkaen hyvin erilaisia ahdistuksiansa Jumalalle. Raamattu toteaa:
”Silloin molempien rukous kuultiin Jumalan kirkkauden edessä. Ja enkeli Rafael lähetettiin parantamaan heidät molemmat.”
Jumala tarkkaa omiaan ja on kallistanut korvansa meitä kuulemaan. Saamme tulla hänen luokseen väsyneinä, epävarmoina ja rikkinäisinä.
Myös suuri esipaimen, pyhä Johannes Krysostomos (+407), tunsi sairauden ja kärsimyksen omakohtaisesti. Hän kirjoitti ystävälleen pyhälle Olympiadalle:
”Pyydän teitä, rakas rouva, kiinnittämään huomionne ruumiillisen terveytenne palauttamiseen. [–] Palkatkaa taitavia lääkäreitä ja ottakaa lääkkeitä, jotka korjaavat terveyttänne.” (1)
Krysostomos tiesi, kuinka raskaalta ruumiillinen heikkous voi tuntua. Hän viittaa lääkärien tuoman avun tarpeellisuuteen. Tiesitkö muuten, että Raamatussa on alleviivattu lääketieteellisen avun tulevan Jumalalta? Lue Siirakin kirja 38: 1–15!!
Hapuileva usko riittää
Kristus ei kutsu luokseen ainoastaan vahvoja ja elämässään pärjääviä. Maailmassa ollessaan hän liikkui ennen kaikkea sairaiden ja vaivattujen parissa auttaen heitä. Kristuksen Kirkon jäseninä me saamme edelleen uskoa ja yhdessä opetella myös sitä, että Kristus toimii edelleen samoin. Herra osoitti myös toiminnallaan, etteivät sairaudet mitätöi ihmisen ainutlaatuisuutta. Niinpä kirkko myös rukoilee, että ihmisiä rakastava hyvä Jumalamme antaisi sairaille apunsa.
Jumala rakkaudesta ja huolenpidosta voi kiittää ruumiillistenkin vaivojen keskellä. Me saamme kertoa Jumalalle myös sairauden ja kuoleman tuomia pelon tunteita. Saamme myös kertoa Jumalalle senkin, miksi tuntuu niin pahalta kulkea vaikeita, ahdistavia eteemme laitettuja teitä, joita emme itse ole valinneet emmekä voi väistää.
Kirkon jäseninä saamme pyytää Herralta voimia uskoa silloinkin, kun tie näyttää synkältä emmekä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Hapuilevakin usko riittää Kristukselle, näin todistavat evankeliumit. Onneksi Jumalan uskollisuus ei riipu minun onnistumisistani, voimistani tai tunteistani.
Sairaus syö pois terveyttä, remontti taas rahaa ja auton hajoaminen viimeisetkin hermot. Mutta Jumalan rakkaus ei katoa näidenkään murheiden alle.
Huokaisu riittää: ”Herra armahda!” Se on iso rukous! Veljeni, sisareni, emme kulje yksin, Kristus on keskellämme. Kun annamme itsemme Kristuksen Jumalan haltuun, niin elämämme käsikirjoitus on ihmisiä rakastavan Jumalan käsissä – ei vain eläessämme vaan myös kuollessamme. Ole turvallisella mielellä – Kristus on kanssasi.
Lähde: 1. Konstantinopolin arkkipiispa Johannes Krysostomoksen kirjeet pyhälle Olympiadalle/ Letters to Olympias
