Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlaan Helsingissä 9.-10.9.2023 odotetaan satoja ja mahdollisesti tuhansiakin osallistujia. Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen Uspenskin katedraalissa toimittamiin jumalanpalveluksiin saapuu osanottajia eri puolilta Suomea ja ulkomailtakin saakka. Suuren osallistujamäärän vuoksi on suositeltavaa suosia julkisia kulkuvälineitä ja välttää suurien laukkujen tai matkatavaroiden tuomista.
Liturgiaa voi seurata myös ulkona
Kirkon juhlaan saapuvien kannattaa suosia julkisia liikennevälineitä. Uspenskin katedraalin parkkialue ei ole yleisessä käytössä lauantaista 9.9. kello 15 alkaen aina sunnuntaihin 10.9. kello 15 saakka. Tänä aikana parkkialueen portit ovat suljettuina.
Uspenskin katedraalin piha-alue on juhlan ajan varattuna jumalanpalveluksiin osallistuville. Sunnuntaina piha-alueelle on tulossa suuri ulkonäyttö liturgian seuraamiseen. Pihalle pystytetään myös bajamajoja, ensiapupiste sekä varataan tila infopisteelle ja Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen seurueen autoille.
Ennakkotiedoista poiketen linja-autot eivät voi lainkaan ajaa katedraalin aidatulle piha-alueelle. Tämä johtuu turvallisuussyistä.
Huomioithan myös, että uloskäynnit ja Uspenskin katedraalin piha-alueen portit sekä lähialueen kadut tulee pitää vapaina, sillä pelastusajoneuvoilla tulee olla esteetön pääsy alueelle.
Saavu hyvissä ajoin
Uspenskin katedraaliin kannattaa saapua ajoissa. Kirkkosalin ovet aukeavat tuntia ennen jumalanpalveluksen alkua eli lauantaina 9.9. kello 16 ja sunnuntaina 10.9. kello 8:30. Väkeä otetaan sisään saapumisjärjestyksessä kuitenkin niin, että kirkkokansan määrä katedraalissa pysyy viranomaisten määrittämien turvallisuusohjeiden mukaisina.
Uspenskin katedraalin ylätasanteelle ja alatasanteelle varataan tila osallistujille. Niin lauantain 9.9. kello 17 patriarkaalinen kiitosrukouspalvelus kuin sunnuntain 10.9. kello 9:30 patriarkaalinen liturgia lähetetään suoratoistona Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalle. Palveluksia voi näin seurata myös etänä. Lisäksi sunnuntaina patriarkaalista liturgiaa voi seurata alatasanteella suurelta ulkonäytöltä. Ehtoollinen jaetaan myös ulkona jumalanpalvelukseen sunnuntaina osallistuvalle kirkkokansalle.
Pukeudu sään mukaan ja ota mukaan vain välttämättömät
Ristisaattoon ja jumalanpalveluksiin osallistuvien kannattaa valmistautua juhlaan ottamalla mukaan vain välttämättömät tavarat. Tilaisuuteen ei tulisi ottaa mukaan suuria laukkuja tai matkatavaroita. Tarpeen mukaan kannattaa suosia matkatavarasäilytystä esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalla. Huomioithan, että Ravintola Sipulissa ei ole niin ikään mahdollisuutta matkatavaroiden säilytykseen. Muistathan myös, että tavaroita ei tulisi jättää vartioimatta.
Mukaan kannattaa ottaa vesipullo sekä säähän sopivat varusteet. Turvallisuuden vuoksi kannattaa kuitenkin välttää suuria sateenvarjoja. Koska kyseessä on kirkkomme suuri juhla, jumalanpalveluksiin voi pukeutua parhaimpiinsa.
Jumalanpalveluksiin suositellaan osallistumaan vain terveenä ja oireettomana.
Ammattilaiset kuvaavat – keskity itse nauttimaan juhlasta
Uspenskin katedraalilla on paikalla useita ammattivalokuvaajia, jotka huolehtivat kirkkomme satavuotisjuhlan ikuistamisesta. Voit siis nauttia tilaisuudesta ja keskittyä rukoukseen ja ainutkertaiseen juhlaan. Puhelin kannattaa laittaa äänettömäksi tai sulkea kokonaan ja laittaa laukkuun tai taskuun. Arvotavarat tulisi pitää lähettyvillään.
Yhteiselle lounaalle ilman ennakkoilmoittautumista
Kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlan yhteinen juhlalounas järjestetään Ravintola Sipulissa heti kello 9:30 alkavan patriarkaalisen liturgian jälkeen. Lounas on juhlaan osallistuville ilmainen, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Suomen ortodoksinen kirkko tarjoaa lounaalla muun muassa kermaista lohikeittoa sekä creme bruleta. Tarjoiluissa otetaan huomioon yleiset ruoka-aineallergiat. Ravintola Sipulin lounaalla ei ole plaseerausta ja suuren osallistujamäärän vuoksi suurimman osan kannattaa varautua nauttimaan juhlalounas seisten.
Uspenskin katedraalissa on paikalla järjestyksenvalvojia sekä seurakunnan työntekijöitä, jotka ohjeistavat mielellään käytännön asioissa. Katedraalissa on lisäksi juhlan aikana jaossa infolehtinen, josta löytyvät tärkeimmät tiedot ja pohjakartta. Viimeisimmän ohjelman, aikataulut, juhlapuheet ja paljon muuta löydät myös koottuna Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 100-vuotisjuhlan sivuilla.
Lämpimästi tervetuloa kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlaan!
Juttua on muokattu 1.9.23 klo 14:33 poistamalla alkuperäinen tieto siitä, että jumalanpalveluksiin ihmisiä tuovat bussit voisivat ajaa katedraalin parkkialueelle saakka, kunhan saapuvat ajoissa. Uuden turvallisuusarvion mukaan busseja ei kuitenkaan voida päästää ko. parkkialueelle. Lisäksi on lisätty tieto siitä, että kirkkokansaa otetaan vastaan saapumisjärjestyksessä.