Nuorten tilanne koko ajan epävarmemmassa ja polarisoituneemmassa maailmassa on entistä hauraampi, ilmenee Suomen nuorisoalan kattojärjestön Nuorisoala ry:n kokoamista tutkimustiedoista.
Yhdistyksen vaikuttamistyönpäällikkö Minja Timperin kasvatuksen päivillä jakamat luvut ovat pysäyttäviä: tuoreessa tutkimuksessa vain noin 17 prosenttia nuorista ilmoitti jaksavansa uskoa maailman tulevaisuuteen. Tämä tulevaisuudenuskon romahdus ja lisääntyneet mielenterveyshuolet heijastuvat suoraan myös alle 25-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkehakemusten määriin.
Selvitystyö uudesta katsomusaineesta käynnistymässä
Opetusministeri Anders Adlercreutz toi päiville puheenvuoron koulujen katsomusopetuksen uudistamisesta etäyhteyden kautta. Ministerin mukaan asioiden on elettävä ajassa, eikä nykyinen malli toimi kuten pitäisi. Nykyisin koululaiset jakautuvat evankelisluterilaisen ja ortodoksisen uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opetukseen, minkä lisäksi osalla oppilaista katsomusaineopetus jää kokonaan väliin. Ministeri arvioi tämän monimutkaisen rakenteen asettavan oppilaat eriarvoiseen asemaan.
– Muutos ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä, opetusministeri Adlercreutz linjasi ja kertoi käynnistäneensä selvitystyön kokonaan uudesta, yhteisestä katsomusaineesta. Mitään virallista päätöstä siirtymisestä kaikille yhteiseen katsomusaineeseen ei ole toistaiseksi tehty.
Uuden katsomusaineen tavoitteena olisi vahvistaa kykyä ymmärtää omaa ja toisten maailmankuvaa sekä ehkäistä ennakkoluuloja. Ministeri painotti, että opetussisällöissä on ratkaisevan tärkeää huomioida vähemmistöuskonnot, lisätä ymmärrystä omasta kulttuurista ja antaa tilaa identiteetin muodostumiselle.
Opetusministeri Adlercreutz jakoi kiitosta ONL:lle sen tekemästä työstä. Ministeri totesi olevansa iloinen liiton kyvystä tarjota lapsille ja nuorille vertaistukea, vaikutusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyden kokemuksia, ja korosti, että eri uskontokuntien nuorisotyön osaamista tarvitaan yhteiskunnassa nykyistä enemmän luomaan tilaa kunnioittavalle kohtaamiselle.
Kenelle kasvatamme, mitä varten ja kenen ehdoilla?
Kirkon kasvatuksen ja koulutuksen koordinaattori Sari Vatanen haastoi kuulijat pohtimaan kasvatustyön ydintä tilanteessa, jossa perheiden elämä, uskonnollisuus, yhteisöllisyys ja lasten kasvuympäristöt muuttuvat.
– Kun puhumme ortodoksisesta uskonnonopetuksesta ja kirkon kasvatustyöstä, puhumme paljon suuremmasta asiasta kuin oppitunneista tai yksittäisistä tapahtumista. Puhumme lapsen oikeudesta tuntea oma taustansa ja nuoren mahdollisuudesta rakentaa identiteettiään ja kokea olevansa osa turvallista yhteisöä, Vatanen linjasi.
Koulun uskonnonopetus ei ole uskonnollista kasvatusta tai kirkkoon sitouttamista, vaan yleissivistystä, joka antaa vähemmistöön kuuluvalle lapselle käsitteet oman kulttuurinsa, historiansa ja perinteensä ymmärtämiseen.
– Yhteiseksi katsomusaineeksi yhdistäminen voisi kaventaa vähemmistöuskontojen opetuksen pelkiksi ulkoisiksi tunnusmerkeiksi. Yhdenvertaisuus edellyttää erilaisten lähtökohtien huomioimista, sillä kaikilla perheillä ei ole samanlaisia valmiuksia välittää perinnettä kotona. Lakiin kirjattu oikeus ei kuitenkaan yksin riitä, vaan opetuksen laatua, saavutettavuutta ja opettajien työolosuhteita on kehitettävä, Vatanen pohti.
Vatanen muistutti, että koulun ja kirkon tehtävät on pidettävä selkeästi erillään, mutta samalla pitää muistaa, että ne täydentävät toisiaan. Siinä missä koulu tarjoaa tietoa, kirkon kasvatustyö kutsuu hengelliseen yhteyteen ja osallisuuteen.
– Kirkon strategia vuosille 2026–2030 ja nuorisotyön teemavuosi 2026 haastavat meidät kohtaamaan lapset, nuoret ja moninaiset perheet siellä, missä heidän arkensa on, ilman syyllistämistä.
Kirkkoon tai kirkosta pois
Rovasti Teemu Toivonen valotti puheenvuorossaan kirkkoon liittymisen ja siitä eroamisen dynamiikkaa. 1970-luvulta asti jatkunut kehitys, jossa kirkkoon liityttiin enemmän kuin siitä erottiin, on tasaantunut. Nykyisin liikehdintä molempiin suuntiin on suurin piirtein yhtä suurta. Määrällisesti suurin syy kirkosta eroamiseen liittyy arvoihin ja yhdenvertaisuuskysymyksiin, mutta taustalla vaikuttavat myös vieraantuminen seurakunnasta ja papiston ja piispojen toiminnan aiheuttama hämmennys.
Valmistumassa olevaan väitöskirjaansa liittyvien tutkimusten pohjalta Toivonen kertoo, että vahvimpia kirkkoon kiinnittäviä tekijöitä näyttäisivät olevan laajempi yhteisöllisyys, koulun uskonnonopetus, ja erityisesti kristinoppikoulu eli kripari. Toivonen huomioi, että maailman sekularisoituminen ja suurten yhteisten kertomusten puute saa nuoret etsimään omaa paikkaa.
Kirkkoon liittymisen voikin nähdä myös osana nuorten vastakulttuuria. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on huomioitu uusi ilmiö, jossa monet alaikäiset ovat liittymässä ortodoksiseen kirkkoon täysin itsenäisesti. Alaikäisten omatoiminen hakeutuminen kirkon yhteyteen haastaa papiston ja nuorisotyöntekijät uudenlaisen kohtaamisen äärelle.
Kehitystyötä tarvitaan muutoksen keskellä
Kasvatuksen päivien puheenvuorojen ja työryhmäkeskustelujen pohjalta hahmoteltiin askelmerkit sille, miten laajaa ja muuntuvaa kenttää lähdetään viemään eteenpäin. ONL:n toiminnanjohtaja Maria Kauppila esitti, että ensimmäisenä konkreettisena toimena käynnistetään eri kohderyhmät huomioiva nykytilan kartoitus.
– Kartoituksen myötä näemme toimintamme vahvuudet ja ongelmakohdat, ja sitä kautta voisimme määritellä kirkkomme kasvatustyölle yhteisen vision ja tavoitteet, Kauppila summasi tulevaisuuden suuntaviivat.
Jotta selvityksestä olisi todellista hyötyä, se vaatii myös säännöllisen seurannan kohderyhmien kuulemisineen. Näin kirkon kasvatustyön vaikutusten arvioiminen olisi mahdollista kaikki ikä- ja kohderyhmät huomioiden.
– Iso osa tästä työstä on jo olemassa, meidän on vain sanottava ääneen haasteet ja tuotava selkeämmin näkyviin hyvät käytänteet, Kauppila sanoo.
Ortodoksisen seminaarin johtaja, rovasti Mikko Sidoroff muistutti yhteisen keskustelun jälkeen, että kirkolla on olemassa oma koulutustyöryhmä ja uusi koulutuksen ja kasvatuksen koordinaattori Sari Vatanen, ja virallisen selvityksen kaavailu käynnistyisi ehkä ensisijaisesti tätä kautta vuoden 2027 alussa.
Pääkuvassa kysymysgeneraattori-työpajassa kysymyksiä pohtimassa isä Heikki Hervola, isä Mikko Sidoroff, Oona Laapotti, Aila Marhala, Maria Kauppila, isä Nemanja Balcin ja Pekka Metso.