Kuuntele
En valitettavasti edes muista, koska olisin viimeksi käynyt puhelimeni kuvia läpi – saati teettänyt niitä valokuva-albumiin. Uskallan väittää, että tilanne on tuttu monelle muullekin. Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kuva-arkistossa on reilusti yli satatuhatta fyysistä valokuvaa, mutta näistä vain murto-osa on otettu tämän vuosituhannen puolella. Käykö siis niin, että nykyaika jää täysin taltioimatta tuleville sukupolville? Tuskinpa.
Ei liene sattumaa, että kuva-arkiston fyysisten valokuvien määrän väheneminen ajoittuu samoihin aikoihin digikuvaamisen yleistymisen kanssa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen filmirullat alkoivat hiljalleen kadota kauppojen hyllyiltä ja muistikorttien tallennustilat alkoivat kasvaa. Digikameroiden valtakausi jäi kuitenkin verrattain lyhyeksi, kun kamerasta tuli kännyköiden vakiovaruste. Tässä vaiheessa arkikuvaaminen vasta alkoikin.
Erään arvion mukaan maailmassa otetaan noin 61 400 kuvaa sekunnissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tämän lauseen lukemisen aikana maailmaan on kertynyt Riisan kuva-arkiston verran uusia kuvia. En siis usko, että oma aikamme jäisi taltioimatta tuleville sukupolville. Sen sijaan voimme nykyään tarkemmin valita, mitä haluamme säilyttää omasta ajastamme museon kuva-arkistoon.
Fyysisten valokuvien suurin ongelma on usein niihin liittyvien tietojen puutteellisuus. Mitä kauemmaksi kuvissa ajallisesti mennään, sitä vaikeammaksi tulee kuvan ajoittaminen sekä henkilöiden ja paikkojen tunnistaminen. Tästä huolimatta valokuvilla on oma historiallinen asemansa kuva-arkistossa.
Digikuvat tarjoavat museon näkökulmasta arvokasta tietoa. Pystymme kuvatiedostosta löytyvien tietojen avulla esimerkiksi ajoittamaan sekunnilleen milloin kuva on otettu. Lisäksi nykypäivän kuvatulvaa hyödyntämällä kuvissa olevat henkilöt ja paikat ovat helpommin tunnistettavissa.
Digikuvien suurin haaste on kuitenkin tallennustila. Nykyään voimme ottaa puhelimella huomattavasti laadukkaampia kuvia kuin vuosituhannen alun digikameroilla. Mutta samaan aikaan kuvatiedoston koko kasvaa suhteessa kuvan laatuun. Kun tähän yhtälöön lisätään kuvien valtava määrä, niin lienee ymmärrettävää, ettei kaikkea voida museossa säilyttää. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, ettemmekö haluaisi museon kokoelmiin myös nykypäivän kuvia – päinvastoin.
Suomen ortodoksinen kirkkomuseo osallistuu 11.9.2026 järjestettävään nykytallennustempaukseen, johon museo tarvitsee ortodoksisen yhteisön apua. Vuosittain järjestettävän valtakunnallisen tempauksen aiheena on tänä vuonna usko.
Museo toivookin saavansa tempauspäivänä valokuvia, jotka kertovat siitä, miltä ortodoksisuus näyttää omaan silmään vuonna 2026. Osallistua saa kuka tahansa, kunhan kuva on itse otettu. Keräämme kuvia verkkolomakkeen kautta, jonka avaamme tempauspäivänä. Kerromme toteutuksesta lisää lähempänä ajankohtaa.
Nykydokumentointi itsessään on jo jokaiselle tuttua. Valokuvaamisessahan tallennetaan aina nykyinen hetki – ei mennyt eikä tuleva. Tempauspäivää odotellessa voikin käydä läpi oman puhelimen kuvagalleriaa ja miettiä, mitä hetkiä haluaisi tallettaa valokuva-albumiin ja mistä koota oman elämänsä kuva-arkisto.
