Kuuntele
Juuri, kun Opetushallituksen asettaman katsomusaineiden kehittämisryhmän (2022-24) esitys katsomusopetuksen uudistusehdotuksista valmistui, alkoi entistä voimakkaampi rummutus yhteisestä katsomusaineesta. Tämä on nurinkurista, sillä työryhmän yhteenveto esitti nykymallin hyödyksi juuri vähemmistöjen huomioimisen, eikä sen vuoksi suosinut yhteiseen opetukseen siirtymistä.
Ratkaisuksi vähemmistöuskontojen opetuksen järjestämiseen ovat eräät opetuksen järjestäjät keksineet etäopetuksen, näin myös kotikaupungissani Tampereella. Ensi vuonna yhä useampi ortodoksioppilas osallistuu oman uskonnon tunneille etänä. Ratkaisu on ehkä tyhjää parempi varsinkin syrjäseuduilla, mutta isossa kaupungissa se herättää kysymyksiä, kun lähiopetus on ennenkin järjestynyt.
Etäopetuksen haasteita
Miten kohdata ja opettaa etänä varsinkin pieniä eka- ja tokaluokkalaisia, joista osa ei osaa lukea ja kirjoittaa – tai hädin tuskin suomea? Miten kolmannen luokan oppilaat jaksavat istua Teamsin ääressä kaksi oppituntia putkeen, kun puolitoista tuntia olisi aikuisellekin haastavaa? Miten askarrellaan virpomavitsoja, pääsiäiskortteja tai pelataan lautapelejä? Miten taata 4.–9.-luokkalaisille oikeudenmukainen ja monipuolinen arviointi, kun opettajalla ei välttämättä ole tietoa, mitä ruudun toisella puolella tapahtuu? Perusteluna tälle kaikelle on esitetty syrjimättömyyttä, mikä kuulostaa täysin absurdilta.
Neutraaliuden harha
Yhteinen katsomusaine ei myöskään ole ongelmaton. Siihen liittyy kummallinen harha neutraaliudesta ja katsomusten tasapuolisesta vuorovaikutuksesta. Kuka myöskään olisi pätevä opettamaan tällaista superoppiainetta? Miten koskaan päästäisiin yhteisymmärrykseen kaikille sopivasta opetussuunnitelmasta ja opetuksen sisällöistä?
Itse olen kohdannut paljon tietämättömyyttä, ennakkoluuloja ja suoranaista rasismia ortodoksisuutta kohtaan jopa joiltakin koulun aikuisilta. Uskonto tai katsomus on sen verran herkkä aihe, että siihen olisi taattava turvallinen tila myös vähemmistöille. Tästä on jo tutkimustietoa, että näin ei välttämättä olisi yhteisessä katsomusaineessa. Moni enemmistön edustaja sulkee tältä tietoisesti silmänsä ja vakuuttelee, että yhteinen opetus olisi paras vaihtoehto. Omien kokemusten pohjalta epäilen, että vähemmistöt väistämättä kärsisivät.
Tänä lukuvuonna olemme käyneet erään koulun opettajainhuoneessa hyvää keskustelua uskonnonopetuksesta. Keskustelu ei ole käytännössä kuitenkaan johtanut mihinkään, sillä vähemmistön ja enemmistön edustajilla on omat mielipiteensä, joista ei hevillä luovuta.
Koskee oppilaan identiteettiä
Yhdeksi keskeiseksi käsitteeksi on noussut identiteetti, joka on ollut meille vähemmistöopettajille tärkeä argumentti. Vaikka opetus on uskonnollisesti sitouttamatonta, oppimisen tarkoitus on vahvistaa oppilaan identiteettiä ja maailmankatsomusta. Kenestäkään ei väkisin tehdä aktiivista seurakuntalaista koulussa, mutta vähemmistöidentiteetti ja tietoisuus omista juurista sekä kulttuuritaustasta saattavat vahvistua. En usko, että kovin moni ortodoksinen vanhempi pitää tätä huonona asiana.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) sanotaan, että koulu tukee kotien kasvatustehtävää. Tähän nykymuotoinen katsomusopetus on yhteistä oppiainetta parempi ratkaisu erityisesti vähemmistöön kuuluvien osalta.
