Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäisenä, joka on myös ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen siunaama ”päivä luonnon puolesta”. Tuolloin Konstantinopolin ekumeenisella patriarkalla on ollut tapana lähettää paimenkirje, joka on usein käsitellyt ekologisia teemoja. Esimerkiksi syksyllä 2022 patriarkka Bartolomeos kirjoitti, että ”luomakunnan kunnioittaminen ja jatkuva huolenpito siitä kuuluvat ortodoksisen identiteettimme ytimeen yhtenä sen arvokkaimmista osista.”

Ekologiset teemat ovat siis vahvasti mukana ortodoksisuudessa. Yleistajuista kirjallisuutta ortodoksisen ajattelun ja ekologian suhteesta on kuitenkin saatavilla suomeksi melko vähän. Aihepiiriä käsitellään muun muassa isä Mikko Leistolan toimittamassa kirjasessa Ympäristön haaste kirkolle? Patriarkka Bartolomeoksen kirjoituksia ekologisesta vastuusta (2011). Ekologisia aiheita patriarkka Bartolomeos käsittelee myös kirjassaan Mysteerin kohtaaminen (2009). Isä Heikki Huttusen artikkeli Ihmisen luontosuhde ortodoksisessa traditiossa on puolestaan julkaistu teoksessa Pyhän kosketus luonnossa. Johdatus kristilliseen ekoteologiaan (2007). 

Syksyllä 2022 Valamo Kustannuksen julkaisemana ilmestynyt Elisabeth Theokritoffin teos Ihminen ja luomakunta. Ortodoksisen kirkon näkökulmia ekologiaan täydentää tematiikkaan liittyvää suomenkielistä kirjallisuutta. Elina Lehmuskosken suomentama syvä, mutta helposti lähestyttävä teos antaa monipuolisia näkökulmia valtavia mittasuhteita saavaan aihepiiriin. 

Vähemmän on oltava enemmän

Ihminen ja luomakunta -teoksen taustalla on Theokritoffin Kreikassa vuonna 2000 pitämä viisiosainen luentosarja aikuisopiskelijoille. Teos esittelee elementtejä ortodoksisesta perinteestä, kuten kirkkoisien ajatuksia, pyhien elämää, liturgista elämää sekä uudempaa ortodoksista ajattelua. Myös asketismia ja mielenmuutosta käsitellään. 

– Se ei ole ortodoksista ajattelua ekologiasta, koska ekologiaa ei ole ajateltu kuin korkeintaan viimeiset sata vuotta, Theokritoff huomauttaa.

Kirjan englanninkielinen versio julkaistiin 2009. Theokritoffin mukaan ajatus siitä, että ympäristöongelmien ja erityisesti ilmastonmuutoksen ratkaisemisella on kiire, on nykyisin huomattavasti laajemmin hyväksytty kuin tuolloin. 

Theokritoffin mukaan olemme tulleet pisteeseen, jossa koko ajatus siitä, että elämämme maailmassa tulisi olla fyysisesti aina vain parempaa ja parempaa, ei yksinkertaisesti ole enää kestävä. Hän pitää melko varmana, että erityisesti rikkaissa ja kehittyneissä maissa ihmisten täytyy tehdä todellisia muutoksia elämäntapaansa. Tämä ei tarkoita pelkästään asioiden tekemistä tehokkaammin, vaan myös tekemistä vähemmän ja vähemmillä resursseilla.

Vaikka lisääntynyt tietoisuus ympäristöongelmista on hyvä asia, pitää Theokritoff ongelmallisena, että nykyisin keskitytään ennen kaikkea käytännöllisiin ja teknisiin lyhyen tähtäimen ratkaisuihin. Näitä toki tarvitaan esimerkiksi ympäristön lämpenemisen hidastamiseen tai siihen mukautumiseen, mutta ne eivät kuitenkaan poista sitä perustavanlaatuista ongelmaa, että muut elävät olennot ja asiat nähdään vain resursseina. 

Näkökulmia ympäristöhaasteisiin saattaisikin hänen mielestään löytyä ortodoksisesta traditiosta, esimerkiksi kuuliaisuudesta, mielenmuutoksesta ja askeesista. Kristityt ja erityisesti ortodoksit, joilla on vahva askeettinen traditio, voisivat nähdä nämä haasteet mahdollisuutena irtautua itsekkäistä haluistaan.

– Katumus on vastalääkettä ekologiseen ahdistukseen, koska se tarkoittaa, että ihmiset voivat muuttua. Yksilön tasolla katumus merkitsee, että en ole jumissa syntieni kanssa. Pystyn muuttumaan ja elämään uudella tavalla, vaikka se vaikeaa onkin, Theokritoff sanoo.

– Katumus on vastalääkettä ekologiseen ahdistukseen, koska se tarkoittaa, että ihmiset voivat muuttua. 

Muutokseen tarvitaan Theokritoffin mukaan asketismia. Hän muistuttaa, että kreikan sana askesis tarkoittaa yksinkertaisesti harjoitusta. Samaan tapaan kuin minkä tahansa muunkin harjoittelun kanssa, meidän täytyy treenata asioita, jotka eivät tule meille luonnostaan.

Askeesilla ja erityisesti paastoamisella on luonnollisesti yhteys ekologisesti kestävään käytökseen. Jos kaikki paastoaisivat kirkon ohjeiden mukaan ja pidättäytyisivät lihasta ja eläintuotteista, olisi tällä suuri vaikutus ympäristölle. Theokritoffin mielestä tämä on kuitenkin yksinkertaistavaa eikä loppujen lopuksi keskeisintä askeesissa.

– Päämääränä on vapautua egosta siten, että kykenemme elämään toisten hyväksi ja palvelemaan muita. Olla kykeneviä rakastamaan sekä toisia ihmisiä että kaikkia eläviä olentoja.

– Tärkeä aspekti kristillisessä kutsumuksessa on osoittaa rakkautta muille, olla tietoinen niiden tarpeista, joilla on vähemmän, jotka elävät ympäristökatastrofien etulinjassa, Theokritoff toteaa. 

Ekologia on jo ytimessä

Theokritoffilta kesti melko pitkään ymmärtää ekologian ja ortodoksisen uskon välinen yhteys. Aihepiiri kiinnosti, mutta vielä 1980-luvulla teologista keskustelua ympäristökysymyksistä hallitsivat ennen kaikkea protestanttiset näkökulmat. 

Pohdiskellessaan ortodoksisen perinteen tarjoamia lähestymistapoja ekologiaan Theokritoff oivalsi ikonien ekologisen merkityksen. Ikonien valmistamiseen käytetään esimerkiksi puuta, kanamunaa ja erilaisia mineraaleja – eli luodun maailman ainekset tarjoavat mahdollisuuden kommunikaatioon Jumalan kanssa. Tämä havainto auttoi Theokritoffia ymmärtämään, miksi ei ole tarpeellista keksiä erityisiä ”ekologisia” palveluksia tai rituaaleja. Luonto on jo valmiiksi läsnä ortodoksisen kirkon hengellisen elämän ytimessä. 

Tämä ikoneihin liittyvä oivallus oli vedenjakaja Theokritoffin ajattelussa. Hän ymmärsi, että vaikka ympäristönsuojelijoiden ja ortodoksisen perinteen luonnosta käyttämä kieli ovat keskenään hyvin erilaisia, pystyvät ne myös kommunikoimaan keskenään. Ortodoksista perinnettä pystyy lukemaan niin, että sillä on sanottavaa myös ympäristökysymyksiin.

Kreikkaa ja ortodoksista teologiaa opiskellut Elizabeth Theokritoff teki väitöskirjansa liturgisen teologian alalta metropoliitta Kallistos Waren ohjauksessa Oxfordissa. 

Lähteet:

Theokritoff, Elizabeth: Ihminen ja luomakunta. Ortodoksisen kirkon näkökulmia ekologiaan. Suomentanut Elina Lehmuskoski. Valamo Kustannus, 2022. 

”Pahalla ei ole viimeistä sanaa historiassa”. Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje uuden kirkkovuoden alkaessa. Suomennos: Ari Koponen. Suomen ortodoksinen kirkko. https://www.ort.fi/uutishuone/2022-08-31/pahalla-ei-ole-viimeista-sanaa-historiassa (Avaa uuden sivuston). Luettu 8.12.2022. 

Bartolomeos I, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka, Leistola, Mikko (toim.): Ympäristön haaste kirkolle. Patriarkka Bartolomeoksen kirjoituksia ekologisesta vastuusta. Helsinki: Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö, 2011.

Juttu on julkaistu alun perin painetussa Aamun Koitossa 3/2023.

Ylen Miljoona roskapussia -kampanja pyörähti käyntiin maanantaina 15.4. ja se jatkuu 5.6. asti. Kuka tahansa voi ilmoittaa luonnosta keräämiensä roskapussien määrän Ylen laskuriin (Avaa uuden sivuston).

Kampanja järjestetään nyt toista kertaa. Vuonna 2023 kampanja-aikana kerättiin 210 372 roskapussia, joten tavoitteesta puuttuu vielä lähes 790 000 pussia.

Kampanjan alkaminen ja lumen alta paljastuvat roskat ovat aktivoineet myös roskajuoksijat, roskakävelijät ja Roska päivässä -liikkeen roska-aktivistit. 

Roska päivässä -liikkeen toimintaan kuuluu esimerkiksi roska-astioiden koristeleminen. Tässä artikkelissa ikonografi Alexander Wikström vastaa siihen, voiko roskiksen kaunistaa ikonilla.

Roska päivässä -liikkeen ratkaisut roskaongelmaan

Toimittaja ja sosiaalipsykologi Tuula-Maria Ahonen perusti lastensa Iisan ja Ilonan kanssa Roska päivässä -liikkeen jo vuonna 2000.

Idea oli simppeli: jos jokainen keräisi yhden roskan päivässä, ympäristö olisi pian paljon siistimpi.

Liike toimii nykyään maailmanlaajuisesti. Tarkkaa jäsenmäärää ei tiedetä, koska jäsenistä ei pidetä kirjaa ja jäsenmaksut perustuvat vapaaehtoisuuteen. Suomenkielisessä Facebook-ryhmässä on tällä hetkellä yli 7000 jäsentä.

Roska päivässä -liikkeeltä löytyy ideoita myös roskaamisen ennaltaehkäisemiseen, kuten roskapönttöjen kaunistaminen maalaamalla sekä miniroskisten (Avaa uuden sivuston) askarteleminen. 

Miniroskis on ilmatiivis filmipurkki, ksylitolipastillipurkki tai vaikkapa diabeetikon koeliuskapurkki. Siihen voi laittaa turvallisesti tupakantumpin, nikotiinipussin tai purkan, jos varsinaista roskista ei satu olemaan lähistöllä.

Monilla roska-aktivisteilla on aina mukana miniroskiksia, joita he jakavat ilmaiseksi tupakoitsijoille. Luovutushetkestä on tapana ottaa valokuva somessa jaettavaksi.

Tässä on nähdäkseni kyse käyttäytymistieteisiin pohjaavasta tuuppauksesta (engl. nudging): ohjataan ihmisiä tekemään parempia valintoja ilman taloudellisia kannustimia tai sanktioiden uhkaa.

Kaunis roskapönttö tai miniroskis tekee halutusta valinnasta (eli roskien laittamisesta roska-astiaan) houkuttelevamman kuin ei-halutusta (siis roskaamisesta).

Voiko miniroskiksen koristella pyhillä kuvilla?

Halusin selvittää, voisiko purkkiin liimata esimerkiksi lehdestä leikatun kuvan ikonista. Minua kiinnosti laajemminkin se, mitä kaikkea voi tai ei voi koristella ikoneilla.

Otin yhteyttä ikonimaalari Alexander Wikströmiin, jolla on opettanut ikonimaalausta vuodesta 1991 alkaen.

Wikström vastasi kysymyksiini sähköpostitse:

“Miniroskiksessa – esimerkiksi tupakantumppeja varten – ikoni, risti, tai muu uskonnollinen aihe voisi sinänsä olla meille hyvä muistuttaja luonnon pyhyydestä ja sen suojelemisesta, mutta mielestäni ikoni pyhänä kuvana ei kuitenkaan sovi sen kuvittamiseen; ei myöskään risti tai jokin ikonin elementti, kuten siunaava käsi. Kysymys on kuitenkin roskan säilyttämisestä.” 

Näin ollen ikoniaihe ei soveltuisi myöskään isomman roska-astian kaunistamiseen. 

Wikström jatkaa, ettei hän ainakaan itse suosittelisi painattamaan ikonia tai muuta uskonnollista kuvaa roskapussiin tai vessapaperiin, koska tällainen ei olisi kunnioittavaa Alkukuvaa kohtaan.

Kirkon lattian kiveyksenkään koristelussa ei saa käyttää ikoni- tai ristiaihetta, koska kuvion päällä kävellään.

Sen sijaan T-paitojen koristelemiseen ikoneilla Wikström ottaa vähemmän jyrkän kannan:

“Ainakin joitakin vuosia sitten Venäjällä myytiin T-paitoja, joiden rintamukseen oli painettu ikoni, kuten Rublevin Pyhä Kolminaisuus tai Vladimirin Jumalanäiti. Miksi ei: sehän toimii tavallaan ”matkaikonin” tehtävässä.”

Toisaalta myös ikonin päälle pukeminen nostaa esiin kysymykseen ikonin kunnioittamisesta – etenkin siitä, miten vastaantulijoitten tulisi suhtautua paitaan painettuun pyhään kuvaan: suutelemallako?

Luontoa tulee varjella roskaamiselta

Ikonin koristekäyttöä koskevien pohdintojen ohessa Wikström ilmaisee olevansa samaa mieltä roskien keräämisen ja roskaamisen ennaltaehkäisemisen tärkeydestä:

“Kannatan ehdottomasti Miljoona roskapussia- sekä miniroskishanketta ympäristön ja luonnon varjelemiseksi roskaamiselta. Luonto itsessään on pyhä, ja kaikkea pyhyyttä täytyy kunnioittaa.”

Luonnon pyhyydestä muistuttaa myös Elizabeth Theokritoff kirjassaan Ihminen ja luomakunta – Ortodoksisen kirkon näkökulmia ekologiaan (Valamo Kustannus 2022). 

Kirjan viimeisillä sivuilla hän kirjoittaa myös siitä, kuinka jokainen huolenpidon ja vastuunoton osoitus Jumalan luomakunnasta on käytännön suostumus hänen pelastussuunnitelmaansa ja merkki halusta olla Kaikkivaltiaan työtoveri. 

Esimerkkinä Theokritoff mainitsee paperiliuskan asianmukaisen kierrättämisen, mutta esimerkiksi voisi nostaa myös roskien keräämisen luonnosta tai kauniin miniroskiksen lahjoittamisen tuntemattomalle vastaantulijalle.