Minisaarna: Jeesuksen sanat ovat varoitus ensin kutsutuille, etteivät he eksy pelastuksen tieltä
Sunnuntai 16.6.2024. Matteuksen neljäs sunnuntai. Neljäs helluntain jälkeinen sunnuntai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
Liturgiassa
(Matt. 8:5–13)
Evankeliumissa roomalaisen miehitysjoukon sadanpäällikkö pyytää Jeesusta parantamaan hänen palvelijansa. Päällikön mukaan Jeesuksen tarvitsee sanoa vain sana, niin palvelija paranee. Jeesus hämmästyy miehen uskoa ja kertoo, miten idästä ja lännestä tulee monia, jotka käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Ne, joiden piti periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Tämän sanottuaan Jeesus kertoo palvelijan parantuneen.
***
Idästä ja lännestä saapuvat kuvaavat kirkon syntyä. Jeesuksen sanat ovat varoitus ensin kutsutuille, etteivät he eksy pois Jumalan ilmoittamalta pelastuksen tieltä.
Jumalan valtakunta voi avautua hetkessä sille, joka kääntyy luottaen Jeesuksen puoleen valittujen eksyessä ja jäädessä ulkopuolelle.
Vapahtajan sanat sisältävät lupauksen uskon lahjasta, joka kasvaa kirkon yhteydessä ja osallisuudessa pyhien ateriaan, ehtoolliseen.
Minisaarna: Jeesus kehottaa meitä seuraamaan häntä ja jättämään tekosyyt pois
Lauantai 15.6.2024. Matteuksen neljännen viikon lauantai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 8:14–23)
Evankeliumissa Jeesus menee Pietarin kotiin, jossa tämän anoppi makaa kovassa kuumeessa ja parantaa hänet. Illan tultua Jeesuksen luo tuodaan monia pahojen henkien vaivaamia. Jeesus parantaa myös heidät, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana, jonka mukaan hän kantoi meidän tautimme ja otti taakakseen meidän sairautemme.
Eräs lainopettaja tulee Jeesuksen luo ja sanoo seuraavansa häntä, minne hän meneekin. Jeesus vastaa, että ketuilla on luolansa ja linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, mihin hän päänsä kallistaisi. Eräs toinen pyytää, että Jeesus sallii hänen käydä hautaamassa ensin isänsä, mutta Jeesus vastaa: ”Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa.”
***
Tunnusteoillaan Jeesus osoittaa valtansa. Niissä toteutui profeetan ennustus.
Jeesuksen tunnusteot saivat monet hakeutumaan hänen seuraansa. Jotkut heistä lupailivat liikoja, jotkut taas etsivät tekosyitä lykätä elämänmuutosta.
Jeesus kehotti yksinkertaisesti seuraamaan häntä ja jättämään tekosyyt sikseen. Uusi elämä tulee todeksi Kristuksen ja kirkon yhteydessä. On aika jättää epäröinti.
Minisaarna: Jumala tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja
Perjantai 14.6.2024. Matteuksen neljännen viikon perjantai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 12:1–8)
Evankeliumissa Jeesus kulkee sapattina viljapellon reunaa. Nälkäiset opetuslapset katkovat tähkäpäitä ruoakseen. Fariseukset moittivat heitä, koska he tekevät työtä lepopäivänä.
Jeesus vastaa heille kuvaten Daavidia, joka sotamiehineen söi temppelin näkyleivät, jotka oli varattu ainoastaan papeille. Samalla tavoin papitkin tekevät sapattina työtä temppelissä ja ovat syyttömiä. Sitten Jeesus sanoo, että tässä heillä on enemmän kuin temppeli. Oppineiden pitäisi ymmärtää, että Jumala tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja. Siksi heidän ei pidä tuomita syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin Herra.
***
Jumalan tuntemisen perusta on laupeudessa, ei toisten ihmisten tuomitsemisessa.
Jumalan käskyjä ei ollut tarkoitettu toisten arvostelemiseen, vaan oman elämäntavan ja asenteiden muutokseen. Väärä asenne hämärtää käsityksen Jumalan tahdosta.
Laupeus toisia kohtaan löytyy Jeesuksen luota, sillä hän on kaiken Herra. Jumala odottaa meiltä armeliaisuutta, ei vain muodollisten toimitusten täyttämistä sekä Herran tuntemista, ei hänen kieltämistään toisia tuomitsemalla.
Transsukupuolisten kirkollinen vihkiminen: piispainkokouksen aiempi päätös kirvoitti nimettömän vastineen
Vastineen on allekirjoittanut muun muassa ”joukko ortodoksisen kirkon jäseniä”, joista tiedetään vain, että he eivät ole ”Suomen ortodoksisen kirkon työntekijöitä eivätkä papistoa”. Piispainkokous kiitti vastineesta ja päätti laatia sen perusteella uuden, tarkemmin perustellun selonteon aiheesta.
Vastineen laatijoiden mukaan edellä mainitun päätöksen perusteluissa ja päätöstä avaavassa dokumentissa esitetään virheellisiä ja puutteellisia näkemyksiä sukupuolen moninaisuudesta, minkä lisäksi dokumentissa on sekoitettu sukupuoli ja seksuaalisuus. Vastineessa todetaan, että päätöksen toteuttamisessa kirkon käytännön työssä on useita ongelmia.
Vastineessa todetaan muun muassa, että sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät ole sama asia, eivätkä ne ole toisiinsa kytköksissä. Lisäksi huomautetaan, että lähes 2 000 ihmistä hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteettiä koskeviin tutkimuksiin, ja että transsukupuolisuuden esiintyvyys on lähteestä riippuen keskimäärin 0,5–1,3 prosenttia väestöstä. Vastaavasti Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistä olisi transsukupuolisia noin 250–700 henkilöä.
Sukupuoli korjataan – ei vaihdeta
Loukkaavaksi ja perusteettomaksi on koettu muun muassa se, että piispainkokouksen päätöksen perusteluissa puhutaan sukupuolen vaihtamisesta: ”Sukupuolta ei vaihdeta, vaan tarvittaessa korjataan”, vastineessa huomautetaan.
”Käytännössä korjausprosessin myötä paitsi korjataan ihmisen keho vastaamaan hänen sukupuolikokemustaan, samalla myös lääkärit korjaavat aikaisemman, syntymässä tehdyn arvion ihmisen sukupuolesta. Korjausprosessin jälkeen henkilön ulkonaisesta olemuksesta ei useinkaan huomaa mitään sukupuolen korjaukseen viittaavaa.”
Lisäksi vastineessa todetaan myös:
”Ottaessaan kantaa transsukupuolisten ihmisten (Avaa uuden sivuston) avioliittoon vihkimisestä piispainkokous perusteluissaan puhuu lähes koko ajan harhaanjohtavasti ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Ihmisen sukupuoli ei ole sama asia kuin ihmisen seksuaalinen suuntautuminen, eikä näitä asioita tule sotkea keskenään.”
Seuraa johtopäätös, jonka mukaan ”transtaustaisten ihmisten heteroavioliiton kieltämistä (keskenään tai cis-puolison (Avaa uuden sivuston) kanssa) ei voi näin ollen millään tavalla perustella samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittojen kieltämisellä, koska kyseessä ei ole samaa sukupuolta olevien ihmisten liitto. Kyse on naisen ja miehen välisestä avioliitosta täysin samoin kuin cis-ihmisten kohdalla.”
Vastineessa painotetaan niin ikään, että useat transihmiset kokevat olevansa heteroseksuaaleja, joten kirkon on mahdotonta määritellä heidän seksuaalista suuntautumistaan toisella tavalla kuin he itse. Vastaava tilanne on cis-ihmisten kohdalla, jotka seurustelevat vastakkaista sukupuolta olevan transihmisen kanssa.
Transsukupuolisuus ei useinkaan näy päällepäin
Vastineessa nostetaan esiin myös piispainkokouksen päätöksen aiheuttamat käytännön ongelmat kirkon työssä. Siinä tuodaan esiin, ettei inter- tai transsukupuolisuus useinkaan näy ihmisestä ulospäin.
”Alkaako kirkko arvioimaan, kuka on riittävän feminiininen nainen tai maskuliininen mies? Jos kriteeristö ei täyty, kyseenalaistetaanko henkilön sukupuoli? – – – Haluaisimme uskoa, että kukaan pappi ei tällaiseen ole valmis työssään ryhtymään. Kenelläkään ei ole myöskään velvoitetta jakaa yksityisiä ja arkaluontoisia terveystietojaan papin kanssa – ei edes rippi-isän.”
Tällaiseksi arkaluontoiseksi tiedoksi vastineessa nimetään esimerkiksi henkilön syntymässä määritetty sukupuoli. Tällaisen tiedon levittäminen paitsi loukkaa henkilön yksityisyyttä, voi pahimmillaan altistaa hänet syrjinnälle tai jopa vaarantaa hänen turvallisuutensa.
Loppupuolella todetaan, että Kirkko ei voi väittää tunnustavansa jokaisen ihmisen täydellisen samanarvoisuuden samalla, kun se toisaalta kyseenalaistaa ihmisen sukupuolen.
Vastine päättyy pyyntöön, että piispainkokous tunnustaisi esitetyt perustelut ihmisen sukupuolen moninaisuudesta sekä sen, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat eri asioita eivätkä korreloi keskenään. Kaiken esitetyn perusteella vastineen laatijat pyytävät lisäksi, että piispainkokous vetäisi päätöksensä takaisin ja ottaisi asian uudelleen harkittavaksi.
Piispainkokous kiitti vastineesta ja päätti laatia sen perusteella uuden, tarkemmin perustellun selonteon aiheesta.
Laatokan Valamoa voi nyt ihailla entisajan pyhiinvaeltajan silmin valokuvanäyttelyssä
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely on avoinna GalleriArissa Mikkelissä 4.–29.6. välisenä aikana.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Eri kuvalähteitä
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely on johdattaa katselijansa muun muassa entisajan Laatokan Valamoon. ”Vanhan” Valamon luostariin liittyviä valokuvia on nähtävillä kaikkiaan 38, minkä lisäksi on mahdollista tutustua alueen karttaan. Laatokan Valamolle on varattu näyttelyssä oma huone.
– Valamosta otetut kuvat ovat paljolti Valamo-seuran arkistosta ja joitakin minun kokoelmastani, kertoo näyttelyn tuottaja Tuula Roitto.
– Sortavala-kuvat ovat postikorteista, pääasiallisesti 1930-lukua ja minun kokoelmastani. Sortavan osalta pääosssa on arkkitehtuuri, kun taas Valamossa liikumme enemmän 1930-luvun matkailijan tai pyhiinvaeltajien mukana – mitä kaikkea oli mahdollista kokea.
Aikamatka Sortavalaan ja Valamoon -valokuvanäyttely GalleriArissa Mikkelissä 4.–29.6. Kasarminkatu 3, Mikkeli Avoinna: ti–pe 10–17, la 10–13, su–ma suljettu, la 15.6. 9–20 ja su 16.6. 9–17
Pääkuva ylhäällä: Pääluostari nähtynä uloimmaisen kehän pohjoispuolelta. Oikealla näkyy sairaalan kirkon kupoli. Kuvassa oleva munkki on pukeutunut työasuun eli hän on suorittamassa kuuliaisuustehtäväänsä. Valokuvaaja tuntematon.
Igumenien hautausmaa oli suosittu käyntikohde entisajan Laatokan Valamossa. Kuvan matkailijat ovat hautausmaan kirkon portailla. Takana näkyy hautausmaan kellotorni. Valokuvaaja: tuntematon
Pääluostari Luostarinlahdelta nähtynä. Etualalla näkyvät ulomman kehän rakennukset. Keskellä olevat tornit kuuluvat Kristuksen kirkastumisen
muistolle pyhitettyyn pääkirkkoon. Oikealla näkyy Pietarin ja Paavalin kirkon torni. Luostarin ympärillä oli laaja puutarha. Kuva: Ateljé Schildt/Iffland/Valamo-seuran kokoelma
Valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 4. kesäkuuta, ja tuolta päivältä on napattu myös alla oleva kuva. Kuvassa vasemmalta oikealle: näyttelyn tuottaja Tuula Roitto, Valamo-seuran puheenjohtaja Risto Voipio ja Sortavala-asiantuntija Asta Ruokolainen.
Kirkontorniteknikko Supavit Nummelin kutsumustyössään: “Kirkonkellot ovat Jumalan sanaa”
Kirkonkelloteknikoksi opiskellut Supavit Nummelin on ainoita kokopäiväisesti kirkonkelloja huoltavia, korjaavia ja valavia henkilöitä Suomessa. Yksi hänen ensimmäisistä korjauskohteistaan oli Uspenskin katedraali. Mitä ortodoksinen kirkko ja kirkonkellojen soittoperinne hänelle merkitsevät?
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen | Kuva: Vlada Wahlstén ja Supavit Nummelinin oma albumi
Supavit Nummelin adoptoitiin Thaimaasta Suomeen yksivuotiaana. Erilaisuutensa takia koulukiusattu poika löysi turvapaikan kirkoista, joissa hän vietti aikaa saaden kokeilla kirkonkellojen soittamista. Kirkot ja kirkonkellot ovat siitä lähtien olleet erottamaton osa hänen elämäänsä.
Kiinnostus kelloihin lähti liikkeelle jo lapsena laivalta lahjaksi saadusta laivakellosta. Kellokokoelma kasvoi kasvamistaan. Myös legoista rakennettuun kirkkoon piti ehdottomasti saada oikeat kellot. Erityisen hienoa oli löytää Tori.fi:stä ihan oikea kirkonkello.
– Kirkonkelloissa yhdistyvät kaikki osa-alueet, joista olen kiinnostunut: historia, kirkot, musiikki, tekniikka, sähkö, puu, metalli ja valut. Käsillä tekeminen on aina ollut minulle mieluisampaa kuin kirjojen pänttääminen, mikä näkyy myös opiskeluvalinnoissani.
Supavit Nummelinilla on puu- ja metallialan ammattitutkinto sekä puualan artesaanin koulutus. Lisäksi hän on hionut käytännössä hankittua osaamista kellojen korjaamisesta kouluttautumalla Saksassa kirkonkelloteknikoksi. Kirkonkelloteknikoita on Suomessa vain viisi, joista kaikilla on kädet täynnä työtä.
– Muista, että jos olet erilainen, älä piilottele sitä. Ole sitten ihan kunnolla erilainen! Erilaisuus on rikkaus, kuuluu Supavit Nummelinin viesti.
Ortodoksisuus merkitsee perinteitä
Ortodoksisuudella on suuri merkitys luterilaiseen kirkkoon kuuluvalle Supavit Nummelinille.
– Ortodoksinen kirkko on iso osa elämääni. Ortodoksisuus merkitsee minulle ennen kaikkea perinteitä. On kadehdittavan hieno perinne, että ortodoksisen kirkon kelloja soitetaan aina käsin. Kellot soivat kauniimmin, kun ihminen antaa soitolle antinsa. Sähköistetty soitto on liian tasaista. Siinä ei kuulu elämän rikkaus.
Pienissä seurakunnissa kirkonkellojen sähköistäminen voi olla väistämätöntä, mutta aina kun mahdollista, kelloja tulisi hänen mielestään soittaa käsin. Myös kuolinkelloperinne tulisi elvyttää, missä Supavit Nummelin kertoo jo monissa seurakunnissa onnistuneensa.
– Kirkonkellot ovat vanhan ajan Facebook. Soitto välitti suru-uutisia ja muita viestejä pitkän matkan päähän.
Kirkkojen kelloja soitetaan aivan eri tavoin katolisissa, luterilaisissa ja ortodoksisissa kirkoissa. Tällainen monimuotoisuus on rikkaus.
Kirkonkellot merkitsevät Supavitille myös Jumalan sanaa. Hän kokeekin olevansa kutsumustyössään niiden parissa.
Kirkonkelloissa Supavit Nummelinia kiehtoo eritoten isoista kelloista lähtevä kova ääni. Ja kenties myös hitusen niiden tarjoama mahdollisuus voimisteluun. Kuva: Oma albumi
Uspenskin katedraali oli yksi Supavit Nummelinin ensimmäisistä korjauskohteistaan hänen ollessaan vielä alaikäinen. Sittemmin hän on palannut Uspenskin katedraalin kellojen pariin useita kertoja sekä korjaamaan että soittamaan niitä.
Viimeisin korjausurakka katedraalissa on vielä hieman kesken. Tulevan kesän aikana hänet nähdään viimeistelemässä vuonna 2023 aloitettua kirkonkellojen täysremonttia.
Aikaa riittää myös kirkonkellojen soittamiseen ja soittonäytteiden lataamiseen YouTubeen (Avaa uuden sivuston). Ensimmäisen videon hän latasi palveluun vuonna 2015.
Kellojen soittaminen suuresta perjantaista pääsiäisyön palvelukseen asti Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevalaisen ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa (Avaa uuden sivuston) on muodostunut jo jokavuotiseksi perinteeksi. Perinne sai alkunsa puolivahingossa. Tuossa vaiheessa 17-vuotias poika oli käymässä Tampereen kirkossa. Hän jutteli henkilökunnan kanssa ja pyysi lupaa kokeilla kellojen soittamista. Soitto tuntui sujuvan, joten Supavit Nummelinia pyydettiin soittamaan pääsiäisenä, jolloin oli vaikea saada ketään tähän tehtävään.
Soittaja tahdottiin paikalle myös seuraavana pääsiäisenä ja sitä seuraavana.
– Tampereen ortodoksisen kirkon kellosarja on henkilökohtainen lempisettini: missään muualla Suomessa pääkelloa ei soiteta suoraan alta eli köydestä vetäen ilman pedaaleja. Tällä tavalla kello soi erityisen voimakkaasti ja täyteläisesti. Soiton tuntee koko kehossaan.
Isojen kellojen soittaminen on fyysisesti raskasta. Esimerkiksi Uspenskin katedraalin isoin kello painaa 5 000 kiloa. Vanhan Valamon pyhän Andreaksen kello painoi 16,5 tonnia – se, jota evakkoon lähtiessä soitettiin 24 kertaa luostarin vaikenemisen merkiksi*, ja joka sittemmin halkesi sodan aikana.
Kirkonkelloissa Supavit Nummelinia kiehtoo eritoten isoista kelloista lähtevä kova ääni. Pahimpia korville ovat kuitenkin ne pienet kellot, joiden soittaminen lähietäisyydeltä on rinnastettavissa sirkkelöintiin. Soittajan onkin muistettava suojata korvansa.
Kirkkaan viikon kirkonkellotornien avoimien ovien perinnettä Supavit Nummelin pitää upeana asiana:
– On ihan parasta, kun tavallinen ihminen pääsee itse näkemään ja kokemaan, mistä soittamisessa on kyse. Siinä harhaluulot karisevat.
Maailmalla on järjestetty kilpailujakin kirkonkellojen soittamisesta, mutta moinen ei Supavit Nummelinia innosta.
– Kelloja voi soittaa yhtä aikaa kuusikin henkilöä. Kaikkien on kuunneltava toisiaan, jottei soitto alkaisi kuulostaa kattilankansien paukuttelulta. Kellojen soittamisessa yhdessä on kyse ennen kaikkea vuorovaikutuksesta eikä paremmuudesta kisaamisessa.
Raskas työ vaatii… ainakin lepoa. Kuva: Oma albumi
Rakentanut myös tsasounan, kirkonkellomuseon ja rautatien
Monipuolisesti lahjakas Supavit Nummelin rakentaa myös esimerkiksi urkuja ja kapearautaisia rautateitä.
Tähän mennessä hän on rakentanut jo kaksi pyhäkköä.
– Legokirkon jälkeen ensimmäinen rakentamani pyhäkkö oli pihallemme jämämateriaaleista rakennettu tsasouna, mihin mahtui viitisen henkilöä. Olin käynyt Uspenskin katedraalissa ja yllytyshulluna innostuin käyttämään yhden kesän tsasounan rakentamiseen. Nykyinen pyhäkköni sijaitsee Lapinjärvellä. Sinne mahtuu 40 henkilöä. Viime vuonna kävijöitä oli 2 200.
Supavit Nummelinilla on kotonaan Lapinjärvellä myös kirkonkellomuseo ja -koulu sekä junarata (Avaa uuden sivuston). Museossa on Vanhan Valamon kellosetti pienoiskoossa. Museo on tänä vuonna auki tilausryhmille. Vierailijat voivat kokeilla kellojen soittamista päräyttämällä vaikka Paranoidin (toim.huom. Black Sabbath -bändin kappale).
Kirkontorniteknikko itse pitää usein konsertteja aina ulkomailla asti. Kesäkuussa hän on mukana kansanmusiikkijuhla Sommelossa Kuhmossa (Avaa uuden sivuston). Siellä hän luennoi, opettaa kirkonkellojen soittamista ja soittaa kelloja sekä torilla että luterilaisessa kirkossa.
Aina oman tiensä kulkijaksi itsensä kokeneella Supavit Nummelinilla on rohkaiseva viesti kaikille Aamun Koiton lukijoille:
– Muista, että jos olet erilainen, älä piilottele sitä. Ole sitten ihan kunnolla erilainen! Erilaisuus on rikkaus.
Lisäksi Supavit Nummelin toivoo kaikkien kirkonkellojen soittamisesta tai korjaamisesta kiinnostuneiden ottavan häneen yhteyttä.
Erityisesti soittajista on pulaa. Ei haittaa, vaikka soittovasarat, läppäystekniikat ja heilautussoitot eivät entuudestaan soittaisi kelloja. Kunhan sävelkorvaa ja rytmitajua löytyy, kaiken muun oppii käytännössä. Oppipoikia on jo muutama.
Tämän kerrottuaan hän lähtee jatkamaan rautatien rakentamista.
Supavit Nummelin on virittänyt ja korjannut monien ortodoksisten kirkkojen kelloja Suomessa. Uspenskin katedraalin kirkonkellot tulivat hänelle tutuiksi jo noin 16 vuoden iässä.
Juttu on julkaistu ensi kertaa kesän 2024 painetussa Aamun Koitossa 2/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehdessä ja toisin päin, jotta lehti tavoittaisi mahdollisimman monet.
*Juttua on korjattu 17.6.2026 klo 18:00: Pyhän Andreaksen kelloja soitettiin 24, ei 12 kertaa, kuten jutussa alun perin mainittiin.
Minisaarna: Jeesus kutsuu luokseen työn ja kuormien uuvuttamia
Torstai 13.6.2024. Matteuksen neljännen viikon torstai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 11:27–30) Evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen, että hänen Isänsä on antanut kaiken hänen haltuunsa. Pojan tuntee ainoastaan Isä ja Isän ainoastaan Poika sekä se, jolle Poika haluaa hänet ilmoittaa.
Jeesus kutsuu työn ja kuormien uuvuttamia tulemaan hänen luoksensa, sillä hän antaa heille levon. Hän kehottaa ottamaan harteille hänen ikeensä ja katsomaan häntä, joka on sydämeltään lempeä ja nöyrä. Näin sielu löytää levon, sillä Jeesuksen antama ies on hyvä kantaa, ja hänen antamansa kuorma on kevyt.
*** Tie Isän luo löytyy ainoastaan Jeesuksen luota. Vapahtaja opettaa tuntemaan hänet.
Usko Jeesukseen merkitsee lepoa uupuneille. Hänen seuraamisensa on Vapahtajan lempeyden ja nöyryyden sävyttämää.
Jeesuksen sanat kutsuvat meitä jokaista yksilönä ja kirkkoa yhteisönä laskemaan harteillemme Jeesuksen seuraamisen lempeyden ja nöyryyden ikeen. Sellaisten ihmisten ja sellaisen yhteisön luota löytyy Jumalan antama lepo ja rauha.
Kuvataiteilija Matilda Matsi kuvaa ortodoksilapsuutta nykytaiteen keinoin
Tampereella Galleria Koppelossa on parhaillaan esillä Matilda Matsin ja Henriikka Hietaniemen yhteisnäyttely Tuohuksia ja sadepilviä.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Maria Hattunen ja Elina Lind
Matilda Matsi on tamperelainen taiteilija, taideopettaja ja sarjakuvataiteilija, joka työstää parhaillaan Tampereen taidehallilla esikoisromaaniaan neuroepätyypillisyydestä. Hän on myös vuonna 2006 kuolleen dir.cant. Risto Matsin lapsi.
Näyttelyn kahdeksan akvarelli- ja guassimaalauksta ja yksi installaatio muodostavat omaelämäkerrallisen sarjan, joka käsittelee ortodoksisessa kirkossa vietettyä lapsuutta. Näyttelyn esittelyssä Matilda luonnehtii teoskokonaisuutta muistojen pyhäköksi.
– Varhaisimpia muistojani on kuorotelineiden välissä kiipeileminen ja isäni jalat. Kiipesin usein isän jalkoihin, ja jos tuli tylsää palveluksen aikana, kuiskasi hän: ”Käy suukottamassa NeitsytMariaa.” Kuljin kirkkosalin toiselle puolelle suutelemaan matalalla lasten telineellä olevaa Neitsyt Marian ikonia. Tällaiset aistivoimaiset muistot ja tilanteet ovat maalauksieni lähtökohtana, kertoo Matsi.
Matsin näyttelyn taustalla on havainto siitä, että teosten aihepiiriä ei ole aiemmin käsitelty nykytaiteen kentällä.
– Näkökulma maalauksissa on usein lapsen, mutta en kuvaa niissä vain lapsuutta, vaan myös identiteettiä, hengellisyyttä ja kuolemaa.
Muutamat teoksista nostavat varmasti monen katsojan mielessä esiin muistikuvia omasta lapsuudesta tai omien lasten lapsuusvuosista. Esimerkiksi Lapsuuteni kirkkobaabushkana, jossa Matsi kuvaa itsensä kodin olohuoneeseen heiluttamaan suitsutusastiaa. Veli häärii mukana äänirautoineen.
– Isälläni oli tapana sanoa, että ortodoksinen kirkko on samaan aikaan ”teatteri, konserttisali ja pyhä tila”. Itseäni on aina kiehtonut kirkon rituaalisuus ja esteettisyys. Meillä oli kotona samovaari, ikonostaasi ja lampukka, ja leikin usein kirkkoa.
Jämähtäminen ärsyttää
Toisaalta kirkko oli kanttorin lapsille myös ”toinen koti”. Näyttelyssä on maalaus Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkosta, jossa kuoroa johtava isä näkyy ikkunasta Matildan kiipeillessä kirkon kuistin kaiteilla ja ulkoseinien ulokkeilla.
Ortodoksiseen lapsuuteen kuuluvista ”avainkokemuksista” ei nähdä esimerkiksi kuuman mehiläisvahan kohtaamista, mutta yhdessä kuvassa nähdään kohtaus, joka on toistunut perimätiedon mukaan useammassakin sukupolvessa.
– Joensuun Nikolskin alttarin ja kirkkosalin välissä on aitaus, jonka pinnojen väliin veljeni joskus palveluksessa tylsistyessään tunki päänsä. Pää jäikin sitten jumiin.
Teoksessa on kuitenkin myös toinen, syvempi, taso.
– Työ kuvastaa ristiriitaista suhdettani kirkkoon. Patriarkaalisuus, perinteiset sukupuoliroolit, vanhoillisuus ja tietty jämähtäminen ärsyttävät minua. Olen napannut veljen kokemuksen kuvastamaan omaa suhdettani kirkkoon: lapsuus kirkossa on ollut niin vahva kokemus, etten pääse irti siitä.
Matsi lauloi isänsä johtamassa kuorossa 15-vuotiaasta asti. Isä kuoli hänen ollessaan 19-vuotias. Työ oli isälle kaikki kaikessa. Kirkossa isä onkin jollain tavalla aina yhtaikaa sekä läsnä että poissa. Kokemus nousee vahvasti esiin maalauksessa, jossa Risto Matsi johtaa Tampereen kirkkokuoroa pieni Matilda viitan liepeissä roikkuen. Kirkon keskellä on kuitenkin avoin arkku, jossa isä makaa jo kuolleena.
Näyttelyn avajaisissa vallitsi iloinen tunnelma, mutta Matilda Matsin teoksista nousee esille myös vakavia teemoja.
– Ortodoksista kirkkoa ei tunnu kiinnostavan sateenkaari-ihmisten kohtaaminen. Tällä työllä haluan näyttää, että olemme tässäkin yhteisössä olemassa, Matsi totesi erään työnsä äärellä. Kuva: Elina Lind
Ortodoksista vähemmistöidentiteettiä yleisesti kuvaavassa näyttelyssä on mukana myös teos, joka nostaa esiin kirkon asennetta kirkon sisäiseen vähemmistöön.
– Kuulun itse seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön. Ortodoksisen kirkon suhdetta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voisi kutsua myötämieliseksi mutta näkymättömäksi. Maalauksessa ranteessani on värit, jotka kuvastavat muunsukupuolisuutta. Kirkon avioliittokeskustelu jumittaa mies-nais-akselilla eikä ota huomioon, että ihmisillä on muitakin sukupuoli-identiteettejä kuin mies tai nainen. Ortodoksista kirkkoa ei tunnu kiinnostavan sateenkaari-ihmisten kohtaaminen. Tällä työllä haluan näyttää, että olemme tässäkin yhteisössä olemassa.
Näyttelyyn sisältyvässä installaatiossa ovat esillä muun muassa Matsin kodinpyhityksessä ja kriparilahjaksi saamat ikonit ja Veikko Paulanteen kuvaama ja Salmi-säätiön julkaisema kaitafilmi Pielavedeltä vuodelta 1973. Videolla nähdään välähdyksiä Valassin praasniekasta. Violetinharmaassa puvussa kulkeva nuori kanttori on 22-vuotias Risto Matsi.
Näyttelyn toisessa huoneessa on esillä Henriikka Hietaniemen hurmaavia keraamisia veistoksia ja reliefejä.
Tuohuksia ja sadepilviä Galleria Koppelossa (Kauppakatu 14, Tampere) 27.6. asti.
Minisaarna: Edes ihmeet eivät saa aikaan muutosta, ellei sydämen asenne ole oikea
Keskiviikko 12.6.2024. Matteuksen neljännen viikon keskiviikko.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Wikimedia Commons
(Matt. 11:20–26)
Evankeliumissa Jeesus soimaa kaupunkeja, jotka eivät olleet tehneet parannusta: jos hän olisi tehnyt niissä tehdyt voimateot muualla, näiden kaupunkien asukkaat olisivat epäröimättä kääntyneet. Siksi jopa Sodoma ja Gomorra tulisivat pääsemään niitä vähemmällä.
Pian tämän jälkeen Jeesus ylistää Isäänsä, siitä, että hän on salannut tämän viisailta ja oppineilta, mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille, koska on niin hyväksi nähnyt.
***
Jeesuksen viittaus niiden kaupunkien kovasydämisyyteen, jossa hän teki monia ihmeitä, viittaa oppineisiin, jotka torjuivat hänet.
Evankeliumin ilosanoma oli Jumalan kutsu – ei ainoastaan yksittäisille ihmisille vaan kokonaisille yhteisöille. Sanoman ottivat vastaan oppineiden sijaan lapsenmieliset, tavalliset Jumalaan luottavat ihmiset.
Evankeliumi sekä varoittaa että rohkaisee meitä. Jumalan suuret teotkaan eivät saa aikaan muutosta, ellei sydämen asenne ole oikea. Toisaalta Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa pelastuksensa lapsenmielisille: pelastus on avoinna kaikkia ihmisiä varten. Todellinen viisaus asuu sydämissä.
Kuuntele
