Maanantai 20.5.2024. Pyhän Hengen päivä. Helluntain jälkijuhla. Paastoton viikko.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Treharris/Pixabay
(Matt. 18:10–20)
Evankeliumissa Jeesus kehottaa olemaan halveksumatta yhtäkään näistä vähäisimmistä, sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan kadonneita.
Jos paimenella on sata lammasta ja hän kadottaa niistä yhden, eikö hän jätä laumaa vuorille ja lähde etsimään eksynyttä? Sen löydettyään hän iloitsee enemmän kuin koko laumasta, joka ei ollut eksyksissä. Taivaallinen Isä ei tahdo, että yksikään joutuisi hukkaan.
Syntiä tekevän kanssa on ensin keskusteltava kahden kesken. Kaikki, mitä opetuslapset sitovat tai päästävät maan päällä, on sidottu tai vapautettu taivaassa. Samoin mitä kaksi tai kolme sopii yhdessä rukoilevansa, sen he saavat Isältä taivaissa, sillä Jeesus itse on heidän keskellään.
***
Kirkon hautauspalveluksessa lauletaan ”Pyhien joukko löysi elämän lähteen ja paratiisin oven – jospa minäkin löytäisin katumuksen kautta sen tien. Minä olen kadonnut lammas. Kutsu minut jälleen tykösi ja pelasta minut.”
Evankeliumi kutsuu välittämiseen ja huolenpitoon. Ketään ei pidä unohtaa tai halveksia. Vaikeita asioita kohdattaessakin on etsittävä toisen parasta.
Oikea tie voidaan löytää yhdessä. Siksi evankeliumi kutsuu myös yhteiseen rukoukseen. Silloin Jeesus itse on omiensa keskellä ja kuulee. Tämä tarkoittaa sitä, että meidät on kutsuttu yksityisen hengellisen elämän lisäksi yhteisölliseen elämään.
Evankeliumissa Jeesus kysyy Pietarilta kolmesti, rakastiko tämä häntä. Pietari vastaan kolmesti rakastavansa, mutta tulee murheelliseksi, koska Jeesus kysyy tätä toistuvasti. Jeesus kehottaa häntä kaitsemaan hänen lampaitaan. Sitten hän kertoo, miten Pietari nuorena kulki tahtonsa mukaan, mutta vanhaksi tultua hänet sitoisi toinen, joka vie hänet sinne, minne hän ei tahdo. Tällä Jeesus ilmaisi millä tavalla Pietari tulisi kuolemaan.
Pietari kysyy, kuka tulee kavaltamaan Jeesuksen ja miten Jeesuksen rakkaimmalle opetuslapselle kävisi. Jeesus ei vastaa tähän, vaan kehottaa Pietaria seuramaan häntä.
Teoksen viimeisessä jakeessa Johannes, evankeliumin kirjoittaja, mainitsee Jeesuksen tehneen paljon muutakin, mutta jos kaikki kirjoitettaisiin kirjaan, ne tuskin mahtuisivat koko maailmaan.
***
Pietari sai Herralta tehtävän kaitsea hänen lampaitaan. Sen sijaan, että hän utelisi, miten toisille kävisi, hänen oli pyrittävä itse seuraamaan Herraa jopa kärsimykseen ja kuolemaan asti.
Jumala on antanut jokaiselle uskovalle oman kutsumuksensa. Tehtävämme ei ole vertailla toisiamme, vaan vaeltaa Herraa seuraten. Jokainen on Jumalalle arvokas.
Apostoli ja evankelista Johanneksen evankeliumin päättävät jakeet ilmaisevat, että evankeliumeihin on tallennettu vain osa Herran suurista teoista. Monet asiat ovat Kirkon suullista perinnettä, mutta myös Herran eläviä tekoja, itse koettua ja todeksi elettyä, kun seuraamme Vapahtajaa, joka kysyy: ”Rakastatko minua?”
(Tämän päivän vainajien muistelupalveluksessa luetaan Joh. 5:24–30, joka luetaan myös pääsiäisajan toisen viikon torstaina)
Minisaarna: Pyhän Kolminaisuuden päivänä vietämme Pyhän Hengen laskeutumisen juhlaa
Sunnuntai 19.5.2024. Pyhän Kolminaisuuden päivä. Helluntai.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Andrei Rublev (Rubljov)/Wikimedia Commons
Aamupalveluksessa
(Joh. 20:19–23)
Evankeliumissa Jeesus lähettää opetuslapset, lupaa heille Pyhän Hengen ja antaa vallan ja oikeuden antaa syntejä anteeksi. Teksti on osin sama kuin ylösnousemusevankeliumi IX ja Tuomaan sunnuntain evankeliumi (Joh. 20:19–31), joten sitä ei ole otettu mukaan tähän lukujaksoon.
Helluntaipäivän liturgiassa
(Joh. 7:37–52, 8:12)
Evankeliumissa Jeesus julistaa, miten jokaisesta, joka uskoo häneen, kumpuavat elävän veden virrat. Tällä Jeesus tarkoittaa Pyhää Henkeä, jonka uskovat tulisivat saamaan. Tämän kuullessaan ihmiset alkavat väittelemään, voiko profeetta tulla Galileasta, sillä hänen pitäisi olla lähtöisin Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.
Kansan oppineiden mukaan Jeesukseen uskovat olivat eksyneitä. Eräs oppineista, Nikodemos, kuitenkin muistuttaa, ettei ketään voi tuomita häntä kuulematta. Silloin toiset epäilevät Nikodemosta galilealaiseksi ja toteavat, ettei profeetta voi tulla Galileasta.
Jeesus ilmaisee olevansa maailman ja elämän valo: häntä seuraava ei kulje pimeässä.
***
Helluntaina vietämme Pyhän Hengen laskeutumisen juhlaa. Tämän juhla on myös Pyhän Kolminaisuuden päivä, sillä pelastus toteutuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ihmisrakkauden ja tekojen voimasta.
Oppineet eivät kyenneet ennakkoluulojensa sokaisemina ottamaan selvää siitä, että galilealainen Jeesus olikin Betlehemistä saapunut luvattu Messias, Daavidin Poika. Jeesus lupaa häneen uskovien saavan osakseen todellisen elämän ja valon oikean tien opastajaksi.
Helluntain lahja vuodatetaan meihin kastetta seuraavassa mirhavoitelussa. Pyrkiessämme elämään saamamme lahjan arvoisesti, sydämissämme virtaavat elävän veden virrat. Silloin myös kirkossa, uskovien yhteisössä, pääsevät vapaasti soljumaan Hengen lahjojen uutta elämää synnyttävät suuret virrat. Näin Jumalan valtakunta asettuu ihmissydämiin.
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo jää eläkkeelle palveltuaan yli 50 vuotta pappina ja piispana
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo eläköityy Ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin siunauksella.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi, Suomen ortodoksinen kirkko | Kuva: Vlada Wahlstén, Kari Pekonen
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispana vuodesta 2001 toiminut Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo (s. 1948) esitti 6.1. Hänen Kaikkipyhyydelleen, Ekumeeniselle patriarkka Bartolomeokselle pyynnön siunata hänen toiveensa jäädä eläkkeelle vuoden 2024 pääsiäiskauden aikana.
Hänen Kaikkipyhyytensä antoi asian Pyhän Synodin alaisen inter-ortodoksisen toimikunnan valmisteltavaksi. Patriarkaatin keskuksessa Fanarissa 17.–18.5. pidetyssä istunnossa Pyhä Synodi hyväksyi arkkipiispa Leon pyynnön siirtyä eläkkeelle.
Kirkollishallitus tuo arkkipiispan vaalin Valamon luostarissa 25.–28. marraskuuta 2024 pidettävän kirkolliskokouksen asialistalle. Kirkon kanonisen peruskirjan, Tomoksen, mukaisesti kirkolliskokouksen suorittama arkkipiispan valinta toimitetaan Ekumeeniselle patriarkaatille kanonista vahvistamista varten. Arkkipiispa Leo jatkaa tehtävässään tähän asti. Asiasta tiedotti Suomen ortodoksinen kirkko 19. toukokuuta 2024 (Avaa uuden sivuston).
Mittava ura kirkon palveluksessa
Arkkipiispa Leo on tähän mennessä palvellut kirkkoamme pappina ja piispana yli 50 vuotta. Hän muisteli aikaansa piispana sekä kirkkomme vaiheita ”idän ja lännen välissä” Aamun Koitolle antamassaan 75-vuotishaastattelussa vuonna 2023. Isä esipaimen täytti 75 vuotta sunnuntaina 4. kesäkuuta viime vuonna, minkä lisäksi hän saavutti saman vuoden heinäkuussa toisenkin merkittävän virstanpylvään: hänen diakoni- ja pappisvihkimyksistään tuli kuluneeksi kirkkomme autonomian 100-vuotisjuhlavuonna tasan 50 vuotta. Kaiken kukkuraksi isä esipaimenelle tuli tänä vuonna täyteen 45 vuotta piispana.
Leo Makkonen vihittiin diakoniksi Ilomantsissa Iljan praasniekan juhlaliturgiassa 1973 ja papiksi vain muutamaa päivää myöhemmin Pielavedellä Valassin praasniekassa.
Vuonna 1979 isä Leo vihittiin Joensuun piispaksi Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa ortodoksisuuden sunnuntaina 25. helmikuuta, jolloin piispaksi vihkimisen toimittivat Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavali, Helsingin metropoliitta Johannes, Sveitsin metropoliitta Damaskinos ja Viipurin arkkipiispa Kirill.
Piispa Leosta tuli Oulun metropoliitta 1980, ja 1996 hänet valittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi nimikkeellä Helsingin metropoliitta. Lokakuussa 2001 hänet valittiin Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi, missä tehtävässä hän aloitti vielä samana vuonna. Arkkipiispan istuin siirtyi Helsinkiin 2018, jolloin virkanimike muuttui Helsingin ja koko Suomen arkkipiispaksi.
Kuvituskuvissa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo Valamon luostariin pääkirkon edessä (kuvaaja: Vlada Wahlstén) ja Uspenskin katedraalin edustalla Helsingissä 2022. (Kuvaaja: Kari Pekonen)
Vainajien kunnioittaminen kertoo ihmisen arvostamisesta Jumalan kuvana
Vainajien muistelupäivinä kannetaan esirukouksia edesmenneiden puolesta. Kirkko on yhteisö, jonka jäsenet ovat yhtä Jeesuksessa Kristuksessa kasteen kautta: ”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!” (Efes. 4:6). Kristittyjen keskinäistä yhteyttä vahvistavat Kirkon sakramentit ja keskinäistä rakkautta ilmentävät esirukoukset – ei vain kunkin itsensä puolesta, vaan myös toinen toistensa puolesta (Ap.teot 1:14). Rukous ilmentää rakkautta, välittämistä ja arvostamista, mutta myös kunnioitusta sitä henkilöä kohtaan, kenen puolesta esirukousta kannetaan.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Vladimir Sokratilin | Kuva: Iuliia Zavalishina
Kirkko on sikäli erikoinen yhteisö, että se elää ja toimii useassa ulottuvuudessa. Toisaalta Kirkko yhdistää ihmisiä ja siksi toimii siinä, missä ihminenkin: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1.Kor.12:13). Toisaalta Kirkossa ihmiset kohtaavat Jumalan, joka vie sen toiminnan ajan ja paikan tuolle puolen: ”Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan.” (Ilm. 21:27). Kirkkohan on myös Jumalan valtakunnan esikartano maan päällä, tässä ja nyt (Matt. 6:10. Ilm. 22:17).
Kirkossa ihmisyys ei ole itseisarvo, vaan ihmisarvo on aina suhteutettu Jumalaan, jonka kuvaksi ja kaltaiseksi hänet on luotu (1.Moos. 1:26). Toisin sanoen: jokainen ihminen on arvokas – ei niinkään ainutlaatuisena yksilönä, vaan Luojansa kuvana ja julistajana (ks. kaltaisuus). Siksi ihminen ansaitsee kunnioitusta. Näin ollen ihmisen halveksiminen on Jumalan halveksimista ja ihmisen häväistys pyhäinhäväistystä. Ihmisen kunnioittaminen on siis Jumalan kunnioittamista Hänen kuvassaan: «kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle» (Matt. 25:40).
Ihminen on luotu ikuiseen elämään
Mutta toisin kuin ”esikuvansa” Jumala, ihminen on kuolevainen: ”Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.” (1.Moos.3:19). Raamatun mukaan tämä ei kuitenkaan vastaa Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa ihmisen varalle. Ihminen on luotu ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä, Paratiisissa. Kuolema on tullut ihmisen osaksi seurauksena hänen väärästä valinnastaan ja vääränlaisesta ”itsenäistymisestään” Jumalan kaitsevasta huolenpidosta. Paholaisen yllyttämänä ihminen halusi ”olla kuin Jumala” (1.Moos.3:5). Itsenäistymishuumassaan ihminen jätti huomiotta sen tosiseikan, että hänen voimavaransa eivät ole lähelläkään kaiken Luojan ja Kaitsijan voimavaroja. Ihminen ei voi elää ilman Jumalan häneen puhaltamaa ”henkäystä” (1.Moos.2:6). Kun ihminen tulee elämätiensä päähän ja kuolee, hän jättää kuolevaiset jälkeläisensä jatkamaan aloitettua projektia maan päällä (1.Moos. 1-5).
Kuolema ei kuuluu Jumalan suunnitelmaan ihmisestä, jonka Hän on tuonut olemattomuudesta olevaisuuteen: ”Ei Jumala ole luonut kuolemaa, ei hän iloitse elävien tuhosta” (Viis. 1:13). ”Jumala loi ihmisen kuolemattomaksi, teki hänestä näin oman itsensä kuvan, mutta Paholaisen kateuden vuoksi tuli kuolema maailmaan, ja sen joutuvat kokemaan kaikki, jotka ovat Paholaisen omat” (Viis.2:23).
Jumalan suunnitelma tuli julki Kristuksessa
Kuolemalla ei ole lopullista valtaa ihmiseen.
Tätä toivoa elättelivät monet jo Vanhan Liiton aikana, joskin käsitykset ihmisen kuolemanjälkeisestä kohtalosta olivat vielä hämärän peitossa. Intuitiivisesti kuoleman yhteys syntiin kuitenkin oivallettiin oikein: ”sen, joka tekee syntiä, on kuoltava” (Hes.18:20).
Synnin kautta kuolemasta tuli ihmiskunnan yhteinen perintö: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.” (Room.5:12).
Jumala paljasti suunnitelmansa Jeesuksessa Kristuksessa, joka ”kuolemallaan kuoleman voitti”. Jeesus Kristus on itse ”ylösnousemus ja elämä” (Joh.11:25).
Jumala ei muuttanut vaurioitunutta ihmisluontoa, josta syntiinlankeemuksessa oli tullut kuolevainen, vaan eheytti sen ikuisessa perspektiivissä: kaikki Kristuksessa kuolleet tulevat Kristuksen tavoin osalliseksi myös Hänen voitostaan kuolemasta ja tulevat elämään Hänessä ikuisesti: ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh.11:25-26).
Uskovat heräävät elämän ylösnousemukseen
Tuomiopäivänä kaikki ihmiset heräävät kuoleman unesta: Jumalan tahtoa vastustavat ikuiseen kadotukseen ja Jumalan sanaa noudattavat ikuiseen elämään: ”Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen” (Joh. 5:28-29).
Tämä usko selittää niin ikään kristittyjen kunnioittavaa suhtautumista vainajiensa maallisiin jäännöksiin ja muistoon. Vainajien kunnioittaminen ilmenee monilla tavoilla.
Ensinnäkin on nähtävissä rakkaus poisnukkuneita omaisia ja muita läheisiä kohtaan. Sen taustalla elää vahva usko, että kuolleet eivät suinkaan ole kadonneet olevaisuudesta olemattomuuteen – aivan kuten poisnukkuneet eivät ole kadonneet heitä yhä rakastavien sydämistä ja muistoista.
Rakkaus siis hävittää kuoleman rajan. Voitto kuolemasta tapahtuu joka kerta, kun rukoilemme poisnukkuneen puolesta. Rukouksissamme hän elää edelleen – vaikka ei niinkään ikuisesti – ja siksi vainajille rukoillaankin ”ikuista muistoa” Jumalalta.
Toiseksi, kuten edellä todettiin, kristitty uskoo, että kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvaksi luotuja, vaikka eivät olisikaan onnistuneet toteuttamaan itseään Jumalan kaltaisina. Vainajien kunnioittaminen perustuu siis myös yleisinhimilliseen solidaarisuuteen Jumalan kaltaisiksi luotujen keskuudessa.
Lisäksi vainajien kunnioittamiseen liittyy käsitys kilvoittelusta, jonka pyrkimyksenä on ihmisen jumaloituminen. Siinä ihminen pyrkii vapaasta tahdostaan tekemään oikeita valintoja ja toimimaan Jumalan sanan mukaan. Kilvoittelu toteutuu yhteistyössä Jumalan kanssa ja Jumalan armon vaikutuksesta. Näin ihminen jumaloituu askel askeleelta; hän tulee Jumalan kaltaiseksi, vaikkakin rajallisesti ja jokaisen kilvoittelijan omalla, persoonallisella tavalla.
Tästä kaikesta seuraa, että niin elävälle kuin poisnukkuneellekin ihmiselle osoitettu arvostus on hänen esikuvanaan olevan Jumalan kunnioittamista.
Evankeliumissa Jeesus rukoilee Isää ja sanoo lähettävänsä opetuslapset, kuten Isä on lähettänyt hänet. Hän pyhittää itsensä uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. Jeesus rukoilee myös kaikkien niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat häneen.
Hän anoo, että he olisivat yhtä, kuten Isä ja Poika ovat yhtä, ja jotta maailma näin voisi uskoa Isän lähettäneen Pojan. He ovat saaneet kirkkauden, jonka Isä on antanut Pojalleen, jotta he olisivat yhtä.
Jeesus anoo, että he olisivat hänen kanssaan siellä, missä hän on ja näkevät hänen kirkkautensa, jonka Isä on hänelle antanut: Isä on rakastanut häntä jo ennen maailman luomista. Maailma ei tunne Isää, mutta Poika tuntee, ja opetuslapset ovat tulleet tietämään, että Isä on lähettänyt hänet. Jeesus on opettanut ja yhä opettaa heidät tuntemaan Isän, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, joka vallitsee Isän ja Pojan välillä, ja jotta hän pysyisi heissä.
***
Uusi elämä ja pyhitys saa alkunsa Jeesuksen uhrista. Jeesus rukoilee kaikkien häneen uskovien ja heidän ykseytensä puolesta.
Uskovien ykseys heijastaa Jumalan ykseyttä ja rakkautta. Kirkon ykseys ja sen vaaliminen ovat Jumalan rakkauden ilmentymää.
Keskinäinen rakkaus ja kirkon ykseys vetävät puoleensa Jumalan rakkauden ja laupeuden. Jumalan kirkkaus ilmestyy ihmisten keskelle rakkaudessa ja ykseydessä.
Metropoliitta Panteleimon täyttää 75 vuotta: ”Eteenpäin vain rohkeasti mennään”
Metropoliitta Panteleimon täyttää 75 vuotta 17. toukokuuta 2024. Aamun Koitto tiedusteli isä esipaimenen mietteitä merkkipäivän johdosta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Kaj Appelberg
Metropoliitta Panteleimon kertoo, että mitään suurempia muutoksia hänen elämässään ei ole ollut sitten viime haastattelun. Viimeisin metropoliitta Panteleimonin haastattelu Aamun Koitossa julkaistiin, kun isä esipaimenelle tuli täyteen 25 vuotta piispana. Tuolloin kyseessä oli leikkimielinen juhlahaastattelu, jossa metropoliitta haastatteli itse itseään.
– Koneistossa on kyllä jonkin verran enemmän nitinää ja natinaa sekä kolotusta, mutta muuten eteenpäin vain rohkeasti mennään, eläkkeellä oleva isä esipaimen kertoo.
Merkkipäivää hän viettää Kuopion tiistaiseuran kevätretken yhteydessä.
Lisäksi isä esipaimen tervehtii lämpimästi kaikkia, ”jotka häntä vielä muistavat” ja toivoo, että mahdollisimman monet osallistuisivat kesän virkistäviin praasniekkatilaisuuksiin.
Evankeliumissa Jeesus rohkaisee opetuslapsiaan anomaan hänen nimessään ja he saavat. Näin pyytäessä heidän ilostaan tulee täydellistä. Jeesus sanoo puhuneensa heille tähän asti vertauksin, mutta nyt hän puhuu avoimesti kaiken Isästä. He tulevat anomaan Jeesuksen nimessä, ja Isä itse vastaa heille, sillä hän rakastaa heitä, koska he ovat rakastaneet häntä ja ovat uskoneet, että hän on tullut Jumalan luota. Hän on tullut Isän luota ja nyt palaa hänen luokseen.
Tämän kuultuaan opetuslapset tunnustavat, että Jeesus on tullut Isän luota. Jeesus sanoo heidän nyt uskovan, mutta tulee aika, jolloin he joutuvat hajalle ja jättävät hänet yksin: Isä on kuitenkin hänen kanssaan. Jeesus sanoo puhuneensa tämän, jotta heillä olisi hänessä rauha.
***
Yhteys Jeesukseen merkitsee avointa yhteyttä Isään. Hän kuulee rukoukset, jotka lausutaan Jeesuksen nimessä ja rakkaudesta Vapahtajaan.
Opetuslapset kuitenkin vielä kieltäisivät Herran hänen ristiinnaulitsemisensa edellä. Jeesus kertoi tämän edeltä, etteivät he joutuisi epätoivoon, vaan löytäisivät ajallaan rauhan hänessä.
Elämän koettelemuksissa, vaikeuksissa ja ahdistuksissa yhteys Herraan voi huojua tai murtua. Vapahtaja ei kuitenkaan hylkää, vaan kutsuu rakkaudessaan, että meillä olisi jälleen rauha hänessä. Tämä on paluun aika.
Evankeliumissa Jeesus kertoo, että kaikki hänen omansa on myös opetuslasten omaa. Vielä vähän aikaa, ja he eivät näe Jeesusta, ja taas vähän aikaa, ja he näkevät hänet. Opetuslapset ihmettelevät, mitä tämä tarkoittaa.
Jeesus kertoo, että maailman iloitessa he saisivat itkeä. Heidän murheensa muuttuu kuitenkin iloksi. Tämä on verrattavissa synnytyskipujen tuskaan, joka vaihtuu suureksi iloksi lapsen synnyttyä. Heidät valtaa tuska, mutta lopulta heidän sydämensä täyttää ilo, jota kukaan ei voi ottaa pois. Mitä he anovat hänen nimessään, sen he saavat.
***
Jeesuksen risti saisi opetuslapset suuren surun valtaan. Ylösnousemusta seuraa kuitenkin ilo, jota kukaan ei voi ottaa pois.
Jeesuksen oma, kaikki hyvät siunaukset, on annettu opetuslapsille. Mitä he anoisivat hänen nimessään, sen he myös saisivat.
Usko ylösnousseeseen Herraan tuottaa meille suuren ilon ja mittaamattomat siunaukset. Tätä iloa ei mikään voi ottaa pois. Voimme myös anoa häneltä apua hänen nimessään ja luottaa, että hänen hyvä tahtonsa toteutuu, ja kaikki koituu sielujemme pelastukseksi.
Kuuntele
