Kultaajamestari Raimo Snellmanin ansiosta Lapin kulta loistaa Virossa saakka
Monen ortodoksisen pyhäkön hohto on kultaajamestari Raimo Snellmanin käsialaa. Häneltä asiakas saa Lapista huuhdottua, alkuperältään taatusti eettistä kultaa. Nyt hänen yrityksensä myös kurssittaa harrastajia alan saloihin.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Hanna Lehto-Isokoski | Kuva: Hanna Lehto-Isokoski
– Tulen joka aamu tänne herkuttelemaan, Raimo Snellman naurahtaa työhuoneellaan kulttuurikeskus Sofiassa Helsingissä. Aamiaisen Snellman toki syö kotonaan, mutta töissä hän herkuttelee silmillään – kultaa katselemalla – sillä Snellman on kultaajamestari.
Hän on ollut virallisesti eläkkeellä jo kymmenen vuotta, mutta työ omassa yrityksessä, Kultaus Oy Snellmanissa, jatkuu yhä. Reilut neljäkymmentä vuotta alalla ei ole himmentänyt hohtoa.
– Kun avaan työhuoneeni oven, minun täytyy aina hengähtää pari kertaa, kun näen kultaa. Sama reaktio tulee, kun menen hyvin tehdyn ikonostaasin eteen, Raimo Snellman toteaa.
Suomen ortodoksisten kirkkojen ikonostaasit Snellman tuntee hyvin, sillä hän on konservoinut niistä toistakymmentä. Esimerkiksi Ilomantsissa, Polvijärvellä, Tampereella ja Kuopiossa nautitaan hänen kätensä jäljestä.
Uspenskin katedraalin kupoleista osa on Snellmanin kultaamia. Tällä hetkellä yritystä työllistävät muun muassa Viron apostolinen ortodoksinen kirkko sekä useat Suomen valtion omistamat kohteet, joita Snellmanilla ei ole lupa yksilöidä.
Raimon lisäksi yrityksessä on mukana hänen sukulaispoikansa Mikko Snellman, jonka Raimo on kouluttanut alalle oppisopimuksella. Nyt Mikkokin on kultaajamestari.
– Lupasin Mikolle, että jos jaksat tehdä mestarintutkinnon, annan sinulle puolet valtakuntaa. Annoin 49 prosenttia. Minun jälkeeni Mikosta tulee täysi omistaja, Raimo kertoo.
Ikonostaasi vie yhteyteen pyhyyden kanssa
Kuopiolaissyntyinen Raimo Snellman päätyi kultaajaksi, koska ei kutsumukseltaan muuta voinut. Polku ei ollut aivan suora. Lukion jälkeen Snellman lähti Uumajaan opiskelemaan englannin kieltä ja sieltä Ruotsin valtion stipendillä yliopistoon Walesiin.
Serkkutyttö asui Lontoossa, ja sinne Raimokin matkusti usein viikonloppuisin. Hän kävi mielellään maineikkaiden huutokauppakamareiden näytöissä katsomassa hienoja esineitä. Monissa oli kultauksia. Sothebyltä jäivät mieleen vihreät jadeveistokset, joista riippui kultaisia ketjuja ja amuletteja.
– Se oli sellaista kauneuden ihannointia.
Kotimaassa Snellman jatkoi harrastusta ja löysi muun muassa ortodoksisten kirkkojen ikonostaasit. Ne olivat hienoja mutta huonosti kohdeltuja. Niille ei ollut hoitajaa, sillä kultaajien ammattikunta oli käytännössä kadonnut Suomesta. Museoviraston väki levitteli käsiään.
– Silloin päätin, että minun täytyy tehdä jotakin. Yliopisto jäi. Sain Kulttuurirahastolta apurahan ja lähdin silloiseen Leningradiin opiskelemaan kultausta. Siellä vanha taito oli tallella.
Pietarissa Snellman asui välillä jopa kuukauden. Suomessa hänellä oli jo perhe, ja hän reissasi väliä omalla autollaan. Elettiin 1980- ja 1990-lukujen vaihdetta, ja Snellmanin opiskeluaikana muun muassa Neuvostoliitto hajosi.
1991 Snellmanin opettaja, mestari Viktor Petrovitsh Slezin tuli vaimonsa ja poikansa kanssa Ilomantsiin. He olivat kaikki kultaajamestareita. Nelikko restauroi yhdessä Ilomantsin kirkon ikonostaasin leipäpalkalla. Snellman oppi alusta lähtien, miten restauroidaan.
– Näin, kun sammunut ikonostaasi palautetaan loistoonsa. Tuli mahtava tunne siitä, mitä ortodoksinen ikonostaasi parhaimmillaan on. Harmoninen taideteos, jonka edessä voi olla pyhää vastaanottavassa tilassa.
Petrovitshin ohjeista varsinkin yksi on jäänyt iäksi Snellmanin mieleen: kävele 20 metrin päähän kohteesta ja hengitä syvään. Jos näkyy liian kirkasta tai harmonian rikkovaa pintaa, mene korjaamaan. Kun sinulta pääsee ihastuksen huudahdus, työ on valmis.
Raimo Snellman ei itse ole ortodoksi, mutta hän on osallistunut usein palveluksiin ja on nähnyt, miten pyhäkköjen kauneus vaikuttaa ihmisiin.
– Kaikella kauniilla, mitä ortodoksisessa kirkossa on, on tarkoitus: rauhoittaa mieli. Kun kirkosta poistuu, on voimaantunut, kiitollinen olo, kiitollisempi kuin mennessä. Kaikki aistit tulee ruokittua.
Mikko Snellman kultaa Tarton Pyhän Aleksanterin kirkon ristiä ja sen palloa.
Tekniikka sama kuin faraoiden aikana
Kesäkuisena päivänä Snellmanien työhuoneella Mikko tarttuu pensselimäiseen työkaluun, lekariin, ja hieraisee sillä poskeaan. Sitten hän ottaa vihkosta harjaksille ohuttakin ohuemman kultalehden. Ihosta irronnut rasva auttaa lehteä pysymään lekarilla – muuten se lennähtäisi helposti taivaan tuuliin.
Lekarilta Mikko asettelee lehdykän parimetrisen, teräksestä valmistetun ortodoksisen ristin pallomaiselle alaosalle, taputtelee sen varovasti kiinni ja lopuksi kiillottaa voimakkaammalla liikkeellä. Näin Tartossa sijaitsevaan Pyhän Aleksanterin kirkkoon lähtevä risti saa pikku hiljaa kultaisen pinnan. Ristejä kullataan pyhäkköön yhteensä yhdeksän, ja osan niistä Snellmanit ovat jo vieneet paikoilleen.
Ristin pinta on sivelty erikoispellavaöljyllä. Työtekniikka on ikivanha, sillä samalla tavalla kullattiin jo tuhat vuotta sitten. Snellmanien käyttämä kulta sen sijaan on peräisin Suomen Lapista.
Maailmanmarkkinoilla liikkuvan kullan alkuperä on osittain hämärä. Työolot köyhien maiden kaivoksissa eivät useinkaan kestä päivänvaloa. Teollinen kullankaivaminen tuhoaa luontoa joka paikassa.
Muutama vuosi sitten Raimo Snellman sai idean: mitä jos hän ostaisikin raaka-aineensa suoraan Tankavaaran kullanhuuhtojilta? Silloin hän voisi olla varma, että hänen käyttämänsä kulta on eettistä ja ekologista.
Snellmanit ostivat ensimmäisen kultakilonsa Lapista 2021. Kohta on taas aika lähteä Tankavaaraan ostoksille, nyt jo kolmannen kerran. Kullan he vievät Saksaan, jossa se sulatetaan, valssataan ja lyödään lehtikullaksi.
Esimerkiksi Viron ortodoksisten kirkkojen kunnostustöissä käytetään vain Lapin kultaa. Snellman toivoo, että mahdollisimman moni asiakas Suomessakin valitsisi sen, vaikka se on kalliimpaa kuin tavallinen kulta.
– Kultauksen hinnasta suurin osa muodostuu joka tapauksessa työn osuudesta. Eettinen kulta ei välttämättä nosta kokonaishintaa kovinkaan paljon.
Tunnustusta ammatin kehittämisestä
Ennen kuin kirkon kuparikupoli kullataan, vaaditaan ainakin seitsemän eri pohjustuskerrosta. Ensimmäiseksi ratkaistaan, miten kupari eristetään ilman rikiltä niin, ettei se oksidoidu. Tarkat työvaiheet ovat ammattisalaisuuksia.
– Jos en olisi lähtenyt Venäjälle oppiin, en pystyisi tähän. Sieltä on taito, Raimo Snellman toteaa.
Hänen ansiostaan Porvooseen saatiin aikanaan kultaajakoulutus. Snellmanin yrityksessä on vuosien varrella ollut myös neljä oppisopimuskoulutettavaa. Mestarinkirjan saa, kun on työskennellyt kymmenen vuotta ja tehnyt kaikki tarvittavat työnäytteet.
Snellmanin elämäntyö on saanut myös tunnustusta. Valtio palkitsi hänet täydellä taiteilijaeläkkeellä yhdeksän vuotta sitten. Se tuli ammatin herättämisestä henkiin ja opettamisesta sekä työn monipuolistamisesta. Snellmanit ovat tehneet kultauksia esimerkiksi useiden nimekkäiden taiteilijoiden töihin.
– Moottoripyöräkin on tullut kullattua ja golfpallo, Raimo Snellman lisää.
Nykyisin Snellmanit opettavat myös harrastajia. Kulttuurikeskus Sofian tarjonnasta löytyy pari kertaa vuodessa heidän pitämiään kultauskursseja. Kurssilla kullataan kaksi kipsistä valmistettua kasvoreliefiä.
– Ihmiset ovat aivan pyörryksissä ihastuksesta, kun saavat ne valmiiksi.
Pääkuva ylhäällä: Raimo Snellman kertoo, että millimetrin pinoon mahtuu jopa 10 000 kultalehteä.
Minisaarnat 19.–25. elokuuta 2024: Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja
Isä Marko Mäkisen laatimat Minisaarnat ajalle 19.–25. elokuuta 2024.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Jyri Pitkänen
Maanantai 19.8.2024. Matteuksen neljännentoista viikon maanantai. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Mark. 4:10–23)
Evankeliumissa Jeesus selittää kylväjävertauksen opetuslapsilleen, joille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuudet. Muut kuulevat asiat vertauksina: profeetta Jesajan sanojen mukaan he eivät nähdessään näe eivätkä huomaa, kuullessaan eivät ymmärrä eivätkä käänny ja saa anteeksi.
Vertaus kuvaa erilaisia ihmisiä, jotka kuulevat Sanan. Tien oheen kylvetyiltä Saatana ottaa kylvön pois. Kallioiselle paikalle kylvetyt ottavat sanoman iloiten vastaan, mutta ahdingon tai vainon vuoksi luopuvat. Ohdakkeisiin kylvetyt ovat niitä, joiden sato tukahtuu maailman rikkauksien petollisiin houkutuksiin ja muihin mielihaluihin. Hyvä maaperä ovat ihmiset, jotka kuulevat Sanan ja tuottavat satoa, kukin oman määränsä.
Jeesus kehottaa laittamaan lampun lampunjalkaan, ei vuoteen alle: kätketyt ovat olemassa siksi, että ne tulisivat julki.
***
Jeesuksen sanat kehottavat hengelliseen valvomiseen ja kestävyyteen elämän vaikeuksissa ja koetuksissa. Hän varoittaa kiintymästä liikaa tämän maailman houkutuksiin.
Jeesus myös lupaa, että sydämiin kylvetty sana kantaa hedelmää pitäessämme siitä kiinni. Jokaisen sato on eri suuruinen, mutta Herralle mieluinen.
Tärkeintä on se, että kylvetty siemen pääsee itämään meissä. Siksi meidän ei tule vertailla toinen toistamme, vaan rohkaista toisiamme kestävyyteen ja kärsivällisyyteen muistaen, että kätketyt asiat eli kantamamme sato tulee lopulta julki. Sadon määrä on Jumalan työn vaikutusta.
Tiistai 20.8.2024. Matteuksen neljännentoista viikon tiistai. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Mark. 4:24–34)
Evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen: sillä mitalla millä ihmiset mittaavat, sillä mitalla ja sen yli heille mitataan. Samoin sille, jolla on, annetaan, mutta sillä, jolla ei ole, otetaan vähäkin pois.
Jeesus kutsuu Jumalan valtakuntaa siemeneksi, joka kylvetään maahan. Kylväjä nukkuu, mutta oras kasvaa itsestään tuottaen suuren sadon. Sitten kylväjä kokoaa sadon.
Jumalan valtakunta on kuin pieni sinapinsiemen. Kasvaessaan siitä tulee taimista suurin ja linnut pesivät sen oksilla.
Jeesus kertoi sanomansa vertauksin, mutta selitti kaiken opetuslapsilleen.
***
Jeesus muistuttaa opetuslapsiaan, että jokainen saa ansionsa mukaan ja että se, jolla on, saa vieläkin enemmän. Tällä hän viittaa sielumme tilaan ja kirkkoon Kristuksen ruumiina.
Jumalan valtakunta kasvaa kuin itsestään. Pienestä siemenestä kasvaa suuri sato. Sydämissä tapahtuvan kasvun saa aikaan Herra.
Meidän on tärkeää muistaa kirkon kasvun vaatimaton alku, jotta osaisimme elää ilosanoman mukaan nöyrästi. Silloin kirkon oksat notkuvat uutta elämää.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Keskiviikko 21.8.2024. Matteuksen neljännentoista viikon keskiviikko. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Mark. 4:35–41)
Evankeliumissa Jeesus lähtee illan tultua veneellä vastarannalle. Nousee myrsky, mutta Jeesus vain nukkuu. Opetuslapset huutavat häntä avuksi, etteivät hukkuisi. Jeesus tyynnyttää myrskyn ja nuhtelee heitä pelon ja uskon puutteen takia. Jeesuksen ihmeteko saa opetuslapset pelon valtaan.
***
Jeesus nukkuu pelkäämättä myrskyn voimaa. Niin opetuslapset oppivat Herran antamasta rauhasta.
Myrskyn tyynnyttäminen muistuttaa meitä turvaamaan Herraan kaikissa elämän vaiheissa, luottamaan ja uskomaan häneen.
Jälkeen päin, nähtyämme Jumalan huolenpidon, huomaamme toisinaan saavamme nuhteita turhasta pelosta ja epäuskosta. Näin luottamuksemme kasvaa.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Torstai 22.8.2024. Matteuksen neljännentoista viikon torstai. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Mark. 5:1–20)
Evankeliumissa Jeesus kohtaa hautaluolissa asuvan miehen, joka on pahan hengen vallassa ja jota kukaan ei kyennyt kahlitsemaan tai hillitsemään. Mies tunnistaa Jeesuksen Korkeimman Jumalan Pojaksi ja pyytää, ettei tämä kiduttaisi häntä. Jeesus puhuttelee henkiä ja saa tietää niiden nimen: Legioona, sillä niitä oli monta. Henget pyytävät Jeesusta ajamaan ne sikoihin. Kun näin tapahtuu, siat syöksyvät jyrkänteeltä alas.
Sikopaimenet kertovat tapahtuneesta kaikille. Ihmiset ihmettelevät parannettua miestä, joka on täysissä järjissään. Hän pyytää, että saisi jäädä Jeesuksen seuraan, mutta Jeesus kehottaa häntä menemään kotiinsa ja kertomaan suuresta teoista, jonka Herra on armossaan hänelle tehnyt. Mies alkaa julistaa Dekapoliin alueella Jeesuksen teosta. Ihmiset ovat tästä ihmeissään.
***
Jeesuksen tunnusteko tuo julki, että hän voittaa pahuuden voimat. Tapahtumat osoittavat myös, että sielunvihollinen on tullut tuhoamaan.
Miehen omaiset saavat suuren lahjan miehen palatessa parantuneena kotiinsa. Parannetusta miehestä tulee ilosanoman julistaja.
Jokainen kristitty on kutsuttu kertomaan kokemistaan Jumalan hyvistä teoista omalla paikallaan ja tavallaan. Tämä on kaikkien Kristuksen yhteyteen kutsuttujen yhteinen kutsumus asemaan katsomatta.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Evankeliumissa synagogan esimies Jairos tulee Jeesuksen luo, heittäytyy tämän jalkoihin ja anoo häntä parantamaan kuolemaisillaan olevan kaksitoistavuotiaan tyttärensä. Matkalla miehen kotiin saapuu suruviesti, mutta Jeesus kehottaa Jairosta olemaan pelkäämättä ja uskomaan.
Kodissa on suuri suru ja valitus. Kun Jeesus sanoo tytön ainoastaan nukkuvan, hänelle nauretaan. Jeesus tarttuu kuollutta tyttöä kädestä ja sanoo: ”Tyttö, nouse!” Tyttö nousee välittömästi ylös. Ihmiset ovat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kieltää ankarasti kertomasta tapahtuneesta kenellekään ja käskee antaa tytölle syötävää.
***
Hädissään oleva synagogan esimies saa kehotuksen uskoa. Kuoleman Voittaja saapui kotiin, jossa kuolema oli kovalla kädellä vieraillut.
Jeesuksen teko luo toivoa kuoleman vallassa olevaan maailmaan. Silti kaikki eivät evankeliumikertomuksen tytön tavoin nouse heti kuoltuaan entisen kaltaiseen elämään. Joudumme väistämättä kohtaamaan suuria suruja.
Kuolleista herätetty tyttökin kuoli aikanaan. Tunnusteollaan Jeesus osoitti, että lopulta koittaa ylösnousemuksen ikuinen ja päättymätön päivä. Siksi kuoleman Kukistaja sanoo jokaiselle: ”Älä pelkää, vaan usko.”
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Lauantai 24.8.2024. Matteuksen neljännentoista viikon lauantai.
(Matt. 23:1–12)
Evankeliumissa Jeesus kertoo väkijoukolle ja opetuslapsilleen, että Mooseksen istuin on kansan oppineiden ja opettajien hallussa. Hän kehottaa heitä noudattamaan heidän opetustaan ottamatta mallia heidän teoistaan, sillä he puhuvat toisin kuin tekevät.
Jeesus sanoo heidän köyttävän kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ihmisten kannettavaksi, vaikka eivät halua liikauttaa niitä itse edes sormellaan. He tekevät tämän siksi, että heidät huomattaisiin. Tästä syystä he pukeutuvat näyttävästi, pitävät mielellään kunniasijoja pidoissa ja istuvat palveluksissa etummaisilla istuimilla. He ovat hyvillään, kun heitä kutsutaan opettajiksi.
Näin ei pidä olla opetuslasten keskellä, sillä on vain yksi opettaja, ja he kaikki ovat keskenään veljiä. Ketään ei tule kutsua isäksi, koska on vain yksi Isä, joka on taivaissa. Ketään ei tule kutsua mestariksi, sillä heillä on vain yksi mestari, Kristus. Se joka on suurin, se olkoon toisten palvelija. Se, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, korotetaan.
***
Jeesuksen sanat muistuttavat, että kirkon opettajien on seurattava opetustaan, jotta he eivät ainoastaan köyttäisi kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ihmisten kannettavaksi. Sielunhoitajat tarvitsevat tasapainoa ja arvostelukykyä.
Kirkon opettajien on varottava myös ulkoisen hurskauden viettelyksiä ja kunniasijojen etsimistä, kun eri tehtävät asettavat heidät näkyvälle paikalle. Sielunpaimenet tarvitsevat vaatteekseen nöyryyttä ja vaatimattomuutta.
Kirkossa on sekä maallisia että hengellisiä isiä (Matt. 19:19; 1. Kor. 4:15) Ketään ei kuitenkaan saa väärällä tavalla kutsua isäksi tai mestariksi. Kirkon paimenet on kutsuttu toisten palvelijoiksi. Ne, jotka eivät korota itseään, saavat suuren arvon.
Sunnuntai 25.8.2024. Matteuksen neljästoista sunnuntai. Neljästoista helluntain jälkeinen sunnuntai.
Liturgiassa
(Matt. 22:2–14)
Jeesuksen vertauksessa taivasten valtakunnasta kuningas valmistaa pojalleen häät. Hän lähettää palvelijat viemään kutsuja, mutta kutsutut pahoinpitelevät ja surmaavat joitakin heistä halveksien näin kutsun antajaa. He saavat väkivallanteostaan rangaistuksen.
Sitten kuningas lähettää palvelijat keräämään ihmisiä teiltä ja toreilta. Häähuone täyttyy pahoista ja hyvistä. Eräs kutsun saaneista saapuu kuitenkin ilman häävaatetta ja hänet heitetään ulos pimeyteen. Monet ovat kutsuttuja, Jeesus sanoo, mutta harvat valittuja.
***
Vapahtaja ei sopinut ensiksi kutsuttujen ajatuksiin ja toiveisiin. Siksi juhlakutsu esitettiin pahoille ja hyville; niille, jotka suhtautuivat kutsuun ja kutsun esittäjään myönteisesti. Ulkopuolelle joutui se, joka ei välittänyt pukeutua.
Kirkkoveisussa kuvataan miten nähdessämme Vapahtajan häämajan kaunistettuna huomaamme, ettei meillä ei ole vaatetta mennäksemme sisälle. Silloin voimme anoa Kristusta valaisemaan sielumme puvun ja pelastamaan meidät.
Sielun pukemisella kirkko tarkoittaa erityisesti kastetta, mirhavoitelua, katumuksen sakramenttia ja ehtoollista sekä osallisuutta kirkon elämään. Pöytä on jo katettu. Kutsu esitetty niin hyville kuin pahoillekin.
Minisaarnat 12.–18. elokuuta 2024 ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen
Isä Marko Mäkisen laatimat Minisaarnat ajalle 12.–18.8.2024.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: pavlemarjanovic/iStock
Maanantai 12.8.2024. Matteuksen kolmannentoista viikon maanantai. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
(Mark. 3:6–12)
Evankeliumissa oppineet alkavat suunnitella miten voisivat raivata Jeesuksen pois tieltä. Jeesuksen luokse saapuu ihmisiä laajoilta alueilta. Hän opettaa heitä järven rannalla, ja ihmiset yrittävät koskettaa häntä tungoksessa. Saastaiset henget heittäytyvät Jeesuksen eteen ja tunnustavat hänet Jumalan Pojaksi, mutta Jeesus varoittaa niitä paljastamasta häntä.
***
Jeesuksen ristin tie alkaa hahmottua, kun oppineet alkavat suunnitella keinoja päästäkseen hänestä eroon. Ristiriita kärjistyi, sillä Jeesuksen arvovalta ylitti oppineiden vallan.
Ihmisjoukot tunnistivat Jeesuksen suuruuden. Myös pahat henget tiesivät, että Jeesus on Jumalan Poika.
Oppineiden sokeus varoittaa hengellisestä sokeudesta. Me tarvitsemme Herralta arvostelukyvyn ja hengellisen viisauden lahjojen tuomaa ymmärrystä ja lempeyttä.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Tiistai 13.8.2024. Matteuksen kolmannentoista viikon tiistai. Herran kirkastumisjuhlan päätöspäivä.
(Mark. 3:13–21)
Evankeliumissa Jeesus nousee vuorelle ja kutsuu mukaansa valitsemansa oppilaat. Hän lähettää kaksitoista opetuslastaan saarnaamaan ja valtuuttaa heidät karkottamaan saastaisia henkiä. Heidän joukossaan on myös kavaltaja, Juudas Iskariot.
Kun Jeesus palaa kotiinsa opetuslastensa kanssa, hänen luokseen kerääntyy niin paljon kansaa, etteivät he pääse edes syömään. Omaiset luulevat Jeesuksen olevan poissa tolaltaan ja lähtevät tapaamaan häntä voidakseen ottaa hänet huostaansa.
***
Jeesus lähettää opetuslapsensa julistustyöhön. Näin hän valmistaa heitä kirkon tulevaa lähetystehtävää varten.
Jeesuksen tulevaan ristinkuolemaan viittaa hänen kavaltajansa läsnäolo. Rististä ja ylösnousemuksesta tulisi pian kirkon julistuksen perusta.
Kirkon jäseninä meitä kutsumaan elämään ilosanomasta kertoen, jokainen omalla paikallaan ja omalla tavallaan.
Herran Äiti ja velipuolet olivat aluksi hämmennyksissä, mutta heistä tulisi pian evankeliumin todistajia. Jeesus ei säiky epäilyksiämme tai hämmennystämme.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Keskiviikko 14.8.2024. Matteuksen kolmannentoista viikon keskiviikko. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen esijuhla.
(Mark. 3:20–27)
Evankeliumissa Jeesuksen luona tungeksii paljon ihmisiä. Jeesuksen omaiset luulevat hänen olevan poissa tolaltaan ja haluavat ottaa hänet huostaansa. Kansan viisaimmat sen sijaan syyttävät, että Jeesus tekee ihmeitä pääpaholaisen voimin.
Jeesus vastaa heille vertauksin ja ihmettelee, miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan: jos valtakunta riitautuu itsensä kanssa, se sortuu. Samoin perhe hajoaa, jos sitä repivät riidat. Siksi väkevän miehen talon voi ryöstää vain, jos sitoo tämän.
***
Jeesuksen ihmeteot herättävät hämmennystä jopa hänen äidissään ja velipuolissaan. Oppineet sen sijaan syyttävät, että hän toimi pahan hengen voimalla.
Jeesus osoittaa vertauksin, ettei näin voi olla, koska silloin sielunvihollinen olisi riitautunut itsensä kanssa.
Vapahtaja on tullut kukistamaan Saatanan teot. Tämä valaa toivoa siihen, että Herra kykenee murtamaan suurimmatkin esteet polulta, joka johtaa ikuiseen elämään – johtuivatpa ne mistä syystä tahansa.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Torstai 15.8.2024. Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkuminen.
(Luuk. 10:38–42, 11:27–28)
Evankeliumissa Jeesus saapuu vieraaksi Martan ja Marian kotiin. Maria asettuu kuuntelemaan Jeesuksen opetusta Martan hääriessä tehtävissään. Martta hätäili monista asioista, vaikka vain yksi oli tarpeen, Jeesus sanoo, mutta Maria oli valinnut hyvän osan.
Myöhemmin eräs nainen väkijoukosta kutsuu Jeesuksen synnyttänyttä ja imettänyttä äitiä autuaaksi. Jeesus sanoo, että autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.
*** Kirkon tradition mukaan Vapahtaja otti Neitsyt Marian ruumiillisesti taivaaseen hänen kuolemansa jälkeen. Apostolit todistavat tätä ihmettä. Maria Jumalanäitinä seurasi samaa tietä kuin ne pyhät, jotka nousivat kuolleista Jeesuksen kuoleman hetkellä, esimakuna tulevasta ylösnousemuksesta (Matt. 27:50–53).
Osallisuus ylösnousemukseen on luvattu Vapahtajaan uskoville. Siihen meitä johdattaa henkilökohtainen kilvoituselämä sekä Jumalan tahdon seuraaminen omassa elämässämme ja kutsumuksessamme.
Oikealle tielle neuvoo esirukouksillaan Jumalan tahtoa seurannut Neitsyt Maria, autuas Äitimme. Meitä neuvovat myös kirkon pyhät ihmiset, kuten esimerkiksi evankeliumissa mainittu Maria, pyhät palvelukset ja mysteerit eli sakramentit. Vapahtajan, Jumalanäidin ja pyhien ihmisten yhteydessä sekä pyhien ehtoollislahjojen osallisuudessa voimme kasvaa, kilvoitella ja löytää ikuisen autuuden, ikionnellisuuden, Jumalan armon suuren lahjan.
Perjantai 16.8.2024. Matteuksen kolmannentoista viikon perjantai. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Mark. 4:1–9)
Evankeliumissa Jeesus kertoo kansalle kylväjävertauksen, jossa osa jyvistä putoaa tien oheen ja linnut syövät ne. Osa putoaa kallioisen paikkaan, ja oras kuivettuu. Osa putoaa ohdakkeisiin ja tukahtuu. Muut putoavat hyvään maahan ja tuottavat määrältään erilaista satoa.
***
Kylväjävertauksessa Jeesus osoittaa, että kylvö tehdään hyvään maahan. Silti osa siemenistä putoaa kylvön ohessa myös huonompaan maaperään.
Myös hyvä maaperä on vaihtelevaa. Kylvetty hyvä maa kantaa eri suuruista satoa.
Huolimatta siitä, että kaikki kylvö ei kanna satoa, ja että hyvänkin maan sato on eri suuruista, kylväjä lähtee matkaan. Jumala tuhlaa laupeuttaan ja rakkauttaan kasvattaakseen meissä hyvää satoa. Hän ei unohda ketään.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Lauantai 17.8.2024. Matteuksen kolmannentoista viikon lauantai. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla.
(Matt. 22:15–22)
Evankeliumissa oppineet neuvottelevat keskenään, miten saisivat Jeesuksen ansaan. He lähettävät oppilaitaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa Jeesuksen luo.
Oppineet sanovat Jeesukselle hänen puhuvan totta ja opettavan Jumalan teitä totuuden mukaan; ihmisistä riippumatta ja tekemättä eroa heidän välillään. Siksi he pyytävät Jeesusta sanomaan, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. Jeesus ymmärtää heidän juonensa ja sanoo heitä teeskentelijöiksi ja kysyy, miksi he yrittivät saada häntä ansaan. Sitten hän pyytää näyttämään rahaa, jolla he maksavat veronsa, ja kysyy, kenen kuva siinä on. Kun he vastaavat ”keisarin”, ja Jeesus kehottaa antamaan keisarille sen, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu.
Tämän kuullessaan he hämmästyvät, jättävät Jeesuksen rauhaan ja menevät pois.
*** Vastustajat esittivät mairitellen Jeesukselle kysymyksiä, joiden tarkoitus oli saada hänet ansaan ja tuomittavaksi.
Vastauksessaan Jeesus osoittaa, että meillä on velvollisuuksia ihmisiä ja Jumalaa, yhteiskuntaa ja taivasten valtakuntaa kohtaan.
Vastustajat kehuivat Jeesusta, mutta olivat teeskentelijöitä. Jumalaa palvellessamme meidän tulee pyrkiä olemaan aitoja, Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuja ihmisiä toisia kohtaan.
Evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan rakentajasta, joka vuokraa tarhan toisille. Sadonkorjuun aikaan hän lähettää palvelijansa hakemaan osuutensa sadosta. Vuokraviljelijät ottavat palvelijat kiinni, pahoinpitelevät ja tappavat heistä muutamia. Lopulta isäntä lähettää poikansa ajatellen, etteivät he koskisi häneen. Viljelijät kuitenkin surmaavat pojan ajatellen saavansa perinnön itselleen. Sen tähden viinitarha uskottaisiin toisille. Näin kivestä, jonka rakentajat hylkäävät, tulee kulmakivi, ihmeellinen silmissämme.
***
Vertaus kuvaa ihmisten reaktioita Jumalan tekoihin maailmassa. Ne, joiden tehtäväksi uskottiin viinitarhasta huolehtiminen, surmasivat ensin Jumalan lähettämät palvelijat, sitten hänen Poikansa, vaikka heidän olisi pitänyt johdattaa ihmiset Herran luo.
Viinitarha, uskovien joukko, annettiin niiden huolenpitoon, jotka kantoivat hyvän sadon Herralle.
Jokaisella on kirkon viinitarhassa oma pieni ja huomaamattomampi tai suuri ja näkyvämpi tehtävä ja lahjat. Kaikkia tarvitaan. Vertaus on samalla terveellinen muistutus siitä, että tarkoitus on palvella Jumalaa ja lähimmäisiä eikä omia pyrkimyksiä.
Seppä jo syntyjään – monitaituri työstää erilaisia materiaaleja
Lauri Karhapää, 75, on käsillään melkein mitä vain tekevä mies. Hän osaa valmistaa kaikenlaisia tarvekaluja ja koriste-esineitä puusta, kivestä ja metallista.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Anne-Mari Tiainen | Kuva: Anne-Mari Tiainen ja Harri Tuunanen
Eläkkeellä oleva pohjoiskarjalainen monitaituri Lauri Karhapää ei ole jäänyt laakereillaan lepäämään eikä vaivojaan valittelemaan, vaan on kehittänyt taitojaan edelleen ja opetellut uusia tekniikoita. Karhapäällä on roppakaupalla hyviä ideoita, joita hän myös toteuttaa taitavasti.
– Isä on ahkera ja auttavainen, aina tekemässä jotakin, kuvailee Lauri Karhapäätä hänen tyttärensä Jenna.
Hän kertoo isänsä olevan myönteisesti ajatteleva ihminen, joka näkee asioissa aina niiden valoisatkin puolet, ja jolla on usein pieni pilke silmäkulmassaan.
Kädentaidot kulkevat suvussa
Työuransa Lauri Karhapää teki rakennustöiden parissa. Eräällä työmaalla oli esimies kerran tokaissut, että ”Lassi se tekköö vaikka pellistä housut, kun vaan kokonumeron sannoo!”
Hänen uutteruudestaan ja rakennusalan kattavasta osaamisestaan on osoituksena hänen johtamiensa työmaiden määrä. Karhapää oli viimeisimmäksi 32 vuotta Timanttimiehet-rakennusurakoitsijan palveluksessa, ja sinä aikana hänellä oli vastuullaan tuhansia työmaita. Hän on pyörittänyt yhtä aikaa useampia työmaita ja itsekin osallistunut töihin.
Tuupovaaran Sonkajanrannalla syntynyt Karhapää kertoo olevansa seppäsukua jo neljännessä polvessa. Suvusta löytyy myös nikkarointitaitoa ja kivitöitten osaamista. Ne hommat sujuvat Lauriltakin.
Perhekeskeinen neljän lapsen isä ja seitsenkertainen ukki on asunut pitkään Kontiolahden Puntarikoskella, mutta yhteydet Sonkajanrannalle ovat säilyneet. Suvun perinteiden vaaliminen ja erityisesti Johannes Karhapäähän eli pyhään Johannes Sonkajanrantalaiseen liittyvät asiat ovat Laurille läheisiä ja tärkeitä. Hänellä on paljon sukunsa perimätietoa, jota hän on jakanut etenkin nuoremmille sukupolville. Lisäksi hän on muun muassa laittanut kuntoon Ilomantsissa Kokonniemen kalmistolla olevan Karhapään sukuhaudan muistomerkit.
Karhapään seppäsuvun kunniakkaita perinteitä jatkaa isänsä tapaan puukkoja ja kirveitä tekevä Laurin poika Juhani Karhapää. Hänen tekemänsä puukko oli yleisön suosikki Metsästys ja Kalastus -lehden Suuressa puukkokilpailussa vuonna 2021.
Karhapään komeaa kädenjälkeä on tämä Jaakko ja Johannes Karhapään kotitalon paikan merkkinä Sonkajanrannalla ollut kiviristi. Kuva: Anne-Mari Tiainen
Kalikkatauluja omalla tekniikalla
Kaikissa Lauri Karhapään kädentöissä on ainutlaatuinen idea. Niissä on paljon symboliikkaa, joka ei välttämättä avaudu yhdellä vilkaisulla. Mielenkiintoa herättävät työt kestävät pidempääkin katselua.
Viime vuosina Karhapää on tehnyt itse kehittelemällään tekniikalla kalikkatauluja. Niitten materiaalina ovat esimerkiksi kelosta, haavasta ja koivusta omatekoisen koneen avulla pilkotut palikat, jotka on saatu lohkeamaan puunsyiden mukaisesti. Ne antavat tauluille elävän ja luonnollisen pinnan. Kalikoiden lisäksi teoksissa voi olla yksityiskohtana vaikkapa karhun kynsi tai villisian hammas.
– Näissä on pääosassa puun olemus. Kahta samanlaista kalikkataulua ei tule. Näitä on mennyt paljon lahjoiksi, ja niitä tehdessäni olen aina miettinyt saajaa, että mitkä asiat ja paikat ovat hänelle tärkeitä, selvittää Karhapää.
– Yli sata näitä on tullut tehtyä ja sellaiset 6 000 kalikkaa niihin on mennyt. Suurimmassa taulussa on 740 kalikkaa.
Karhapään abstraktit eli todellisuutta pelkistävät teokset vaativat katsojalta kykyä tehdä tauluista oma tulkintansa, jotta niiden aihe ja sisältö avautuvat. Hyvänä vihjeenä ovat kalikkateosten nimet, kuten Ikimetsä, Kiehiset ja Karhunpolku.
Metsään menevä mies
Kalikkatauluissa näkyy Lauri Karhapään vahva luontosuhde ja rakkain harrastus, metsästys. Hän kuuluu omintakeiseen metsästysseura Tolkeen Äijiin, jonka jäseniä yhdistää luonnon ja perinteiden kunnioittaminen. Metsästys Lari-pystykorvan kanssa Lieksan ja Ilomantsin saloilla on Karhapään sydäntä lähinnä, mutta tutuiksi hänelle ovat tulleet myös metsästysretket Viroon ja Venäjän Karjalaan.
– Metsä kirkkoni olla saa, siteeraa Karhapää Immi Hellénin tunnettua runoa puhuessaan metsän merkityksestä elämässään.
Edesmenneelle isälleen 70-vuotislahjaksi Karhapää teki rautaisen muistomerkin. Se kuvaa Nikolain sukujuuria ja ankkuroitumista Sonkajanrannalle sekä hänen asemaansa yhtenä lenkkinä seppäsuvun ketjussa. Kuva: Harri TuunanenJohannes Karhapään ja muiden sukulaistensa haudalle Kokonniemen kalmistoon Lauri Karhapää teki muistomerkin metallista ja hautakiville uudet jalustakivet Jaakko ja Johannes Karhapään kotitalon ylimmästä rappukivestä. Kuva: Anne-Mari Tiainen
Pääkuva ylhäällä: Lauri Karhapää esittelee tekemiään Polku-sarjan kalikkatauluja, joihin kuuluu esimerkiksi Sianpolku. Kuva: Harri Tuunanen
Minisaarnat 1.–11. elokuuta 2024: Jumalan Pojan kirkkaus loistaa Taaborilla
Isä Marko Mäkisen laatimat Minisaarnat ajalle 1.–11.8.2024.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Dimitris Vetsikas/Pixabay
Torstai 1.8.2024. Matteuksen yhdennentoista viikon torstai. Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin esiintuominen. (Jumalanäidin paasto 1.‒14.8.)
(Matt. 24:13–28)
Evankeliumissa Jeesus kertoo oppilailleen, miten se, joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämän valtakunnan evankeliumi julistetaan koko maailmaan todistukseksi kaikille kansoille: sitten tulee loppu.
Kun he näkevät profeetta Danielin ennustaman turmion iljetyksen pyhässä paikassa, Juudeassa asuvien täytyy paeta vuorille noutamatta mitään mukaansa. Jeesus valittaa raskaana olevien ja imettävien kohtaloa ja kehottaa rukoilemaan, ettei pakomatka tapahtuisi talvella tai sapattina. Ahdinko on niin suuri, ettei sellaista ole ennen ollut eikä tule olemaan. Ellei tätä aikaa lyhennettäisi, kukaan ei kestäisi, mutta valittujen tähden sitä lyhennetään.
Jos joku tuolloin sanoo nähneensä Messiaan, heidän ei pidä uskoa. Väärät messiaat ja profeetat ilmaantuvat suurin tunnusteoin ja ihmein johdattaakseen harhaan myös valitut. Jos heille sanotaan, että hän on autiomaassa tai sisällä talossa, sitä ei pidä uskoa. Ihmisen Pojan tulo on näkyvä kuin salaman leimahdus taivaalla. Korppikotkat kokoontuvat sinne missä on raato.
***
Jeesus kehottaa opetuslapsiaan kestävyyteen koetuksissa ja kärsivällisyyteen evankeliumin julistamisessa.
Tämän maailman keskellä he kohtaavat monia vaikeuksia maailman kulkiessa kohti loppuaan. Maailman kuohuessa heidän tulee varoa vääriä opettajia.
Väärät opettajat perustavat sanomansa valheisiin ajan merkeistä. Uskoville sen sijaan on selvää, että kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaan. Huomio tulee kiinnittää Kristukseen ja kirkon terveeseen opetukseen, ei puheisin milloin mistäkin ajan merkistä ja opettajasta.
(Kunniallisen ja eläväksitekevän Ristin esiintuomisen juhlaan liittyen tänään luetaan myös Joh. 19:6‒11, 13‒20, 25‒28, 30‒35.)
Perjantai 2.8.2024. Matteuksen yhdennentoista viikon perjantai.
(Matt. 24:27–33, 42–51)
Evankeliumissa Jeesus kertoo, kuinka suuren ahdingon päivien jälkeen aurinko pimenee eikä kuu valaise, tähdet putoavat taivaalta ja taivasten voimat järkkyvät. Taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki, ja maan sukukunnat valittavat nähdessään hänen tulevan taivaan pilvien päällä voimassaan ja kirkkaudessaan. Suuren torven soidessa enkelit kokoavat kaikkialta maan ääristä valitut. Viikunapuu, joka alkaa tulla lehteen, kertoo kesän läheisyydestä. Samoin he tietävät tämän nähdessään ajan olevan lähellä. Heidän tulee valvoa, sillä he eivät tiedä Herran tulon ajankohtaa.
Samoin talon isäntäkin valvoisi, jos tietäisi, milloin varas tulee. Ikionnellinen on se palvelija, joka huolehtii isäntänsä ohjeiden mukaan palvelusväestä ja jonka isäntä löytää näin tekemästä. Jos palvelija laiminlyö tehtävänsä ajatellen, että paluuseen on vielä aikaa, hän yllättyy isännän tullessa ja joutuu paikkaan, jossa itketään ja kiristellään hampaita.
***
Kirkko uskoo Jeesuksen toiseen tulemukseen voimassaan ja kirkkaudessaan. Tällöin Herra kokoaa omansa luokseen.
Erilaiset ajan merkit viittaavat ainoastaan siihen, että lupausten aika vääjäämättä lähenee. Kukaan ihminen ei kuitenkaan tiedä Jeesuksen toisen tulemuksen oikeaa ajankohtaa. Siksi Jeesus kutsuu omiaan valvomaan.
Vertaus tehtävänsä hoitavasta palvelijasta, joka odottaa isäntänsä paluuta, kehottaa kiinnittämään huomiota hengelliseen kasvuun ja toisten palvelemiseen sekä pysymään Kristuksen ja kirkon yhteydessä. Tämä on oikeaa ajan merkkien lukemista.
Lauantai 3.8.2024. Matteuksen yhdennentoista viikon lauantai.
(Matt. 19:3–12)
Evankeliumissa oppineet kysyvät Jeesukselta, saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa. Jeesus muistuttaa Jumalan tehneen ihmisen alun perin mieheksi ja naiseksi: liittyessään toisiinsa kahdesta tulee yksi. Siten sitä, minkä Jumala on yhdistänyt, ei ihmisen pidä erottaa. Kun oppineet kysyvät, miksi Mooses salli antaa erokirjan, Jeesus vastaa tämän tapahtuneen heidän kovasydämisyytensä takia, vaikka niin ei ollut alun perin. Se, joka hylkää vaimonsa muun kuin haureuden tähden ja menee uudelleen naimisiin tai avioituu miehensä hylkäämän kanssa, tekee aviorikoksen.
Opetuslapset toteavat, että on helpompi olla menemättä naimisiin. Jeesus sanoo, ettei tämä ratkaisu sovellu kaikille, vaan ainoastaan niille, joille se on annettu. Jotkut ovat kohdusta saakka avioon kelpaamattomia, toiset ihmisten sellaisiksi tekemiä. Jotkut taas ovat taivasten valtakunnan tähden ottaneet osakseen naimattomuuden. Se, joka voi valita tämän, valitkoon.
***
Jeesus muistuttaa aviouskollisuuden tärkeydestä. Tämä ei kuitenkaan riipu pelkästään itsestä. Eron tullessa mistä syystä tahansa elämä täytyy järjestellä uudestaan. Luottamus Jumalan apuun auttaa silloin paljon.
Opetuslapset arvelivat Jeesuksen sanat kuultuaan, että oli ehkä parempi olla menemättä naimisiin. Elämä ei kuitenkaan ole näin yksioikoista.
Jeesus osoittaa kolme kilvoitustietä, jotka kirkon elämässä tarkoittavat avioliittoa, naimattomana elämistä tässä maailmassa tai luostarikilvoitusta. Tärkeintä on, että jokainen pyrkii elämään oman kutsumuksensa mukaan. Silloin se koituu siunaukseksi sekä itselle, toisille että kirkolle.
Sunnuntai 4.8.2024. Matteuksen yhdestoista sunnuntai. Yhdestoista helluntain jälkeinen sunnuntai.
Liturgiassa
(Matt. 18:23–35)
Jeesuksen vertauksessa palvelija ei kykene maksamaan suurta velkaansa kuninkaalle. Mies perheineen joutuu velkavankeuteen. Palvelijan pyytäessä kärsivällisyyttä, kuningas antaa velan anteeksi. Pian tämän jälkeen mies lähettää työtoverinsa vankeuteen mitättömän velan vuoksi. Kuultuaan tästä kuningas käskee lähettää armottoman palvelijan ankaraan vankeuteen. Näin myös taivaallinen Isä tekee, Jeesus sanoo, jos emme anna sydämestämme anteeksi toisille.
***
Jumalan suuri anteeksiantamus kutsuu olemaan laupiaita toisia kohtaan. Armottomuus tuhoaa ihmissuhteiden lisäksi myös jumalasuhteen.
Vertauksen periaate on helppo ymmärtää. Vaikeampaa on nähdä asenteita, joilla rikomme lähimmäisiämme vastaan. Nämä asenteet kätkeytyvät usein parhaaksi puhumisen viitan liepeisiin: armahdamme itseämme, mutta emme lähimmäistä. Näin jäämme anteeksiantamattomuuden vangiksi.
Oikealla asenteella on myös seurakuntaa eheyttävä vaikutus, sillä armeliaat ihmiset rakentavat laupiaan kirkon. Sellaisessa yhteisössä löytyy helpommin myös Jumalan laupeus. Muutos on aloitettava itsestä.
Maanantai 5.8.2024. Matteuksen kahdennentoista viikon maanantai. Jeesuksen kirkastumisen esijuhla.
(Mark. 1:9–15)
Evankeliumissa Johannes kastaa Jeesuksen Jordanissa. Sillä hetkellä taivas aukenee, Henki laskeutuu kyyhkysen tavoin Jeesuksen ylle ja ääni taivaasta sanoo: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”
Jeesus viettää neljäkymmentä päivää erämaassa Saatanan kiusattavana ja enkelit huolehtivat hänestä. Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus sanoo ajan täyttyneen ja julistaa: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!”
***
Pyhän Hengen laskeutuminen ja taivaasta kuuluva ääni paljastavat Jeesuksen ihmiseksi tulleeksi Jumalan Pojaksi, yhdeksi kolmiyhteisen Jumalan persoonista.
Jeesus kutsuu meitä kääntymään ja uskomaan. Taivasten valtakunta on meitä lähempänä kuin edes ymmärrämme.
Tällä Jumalan ilmoittamalla polulla kohtaamme koko maailman Vapahtajan ja saamme Pyhän Hengen lahjan kasvaaksemme askel kerrallaan kohti Jumalan lasten täyteyttä. Tätä tietä kulkien kasvamme eheiksi.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Tiistai 6.8.2024. Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen.
(Matt. 17:1–9)
Evankeliumissa Jeesus ottaa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaansa korkealle vuorelle. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttuu hohtavan kirkkaaksi ja vaatteet lumivalkoisiksi. Mooses ja Elia ilmestyvät opetuslapsille. Sen nähdessään Pietari pyytää Herralta, että he saisivat tehdä paikalle kolme majaa. Loistava pilvi verhoaa heidät ja taivaasta kuuluu ääni, joka ilmoittaa: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Opetuslapset heittäytyvät pelon vallassa kasvoilleen, mutta Jeesus sanoo, ettei heidän tarvitse pelätä.
***
Opetuslapset saivat nousta hengellisen kokemuksen korkeuksiin. Mooses, jolle Jumala ilmestyi Siinain vuoren pimeydessä, näyttäytyy Jeesuksen oppilaille. Myös Elia, suuri ihmeiden profeetta, tulee heidän luokseen.
Jumalan salaisuus, joka ilmaistiin Moosekselle Siinain vuoren pimeydessä, loistaa nyt Jumalan Pojan kirkkaudessa Taaborilla. Opetuslasten mystinen kokemus avaa heille Jumalan kirkkauden salaisuuksia Jeesuksen yhteydessä.
Ihminen on tarkoitettu alun perin Jumalan tuntijaksi ja kokijaksi. Se, missä määrin tämä toteutuu elämämme aikana, on Jumalan armon varassa. Meidän osuutemme on olla siellä, missä Vapahtaja on: kirkon pyhällä vuorella ja rukouksen yksinäisyydessä. Teemme kilvoitusmatkaamme yhdessä toisten kanssa, mutta myös yksinämme Vapahtajan seurassa.
Keskiviikko 7.8.2024. Matteuksen kahdennentoista viikon keskiviikko. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
(Mark. 1:23–28)
Evankeliumissa Jeesus parantaa Kapernaumin synagogassa saastaisen hengen vallassa olevan miehen. Henki tunnistaa Jeesuksen Nasaretilaiseksi, Jumalan Pyhäksi. Ihmiset hämmästyvät ja ihmettelevät, mistä on kyse, koska Jeesuksella on valta opettaa uudella tavalla, ja koska saastaiset henget tottelevat häntä. Jeesuksen maine leviää kaikkialle Galileaan.
***
Jeesus ei ainoastaan opeta, vaan tekee myös tunnustekoja. Näin hän osoittaa taivaallisen alkuperänsä ja valtansa.
Ajalliset tunnusteot valmistavat tietä tärkeimmälle, kääntymykselle, ja uskoa seuraavalle ikuiselle pelastukselle.
Saastaiset henget tunnistavat Jeesuksen, mutta monet ihmiset ovat ymmällään. Jeesuksen tekemät tunnusteot kutsuvat tunnistamaan ja tunnustamaan hänen valtasuuruutensa, tulemaan hänen opetuslapsekseen.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Torstai 8.8.2024. Matteuksen kahdennentoista viikon torstai. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
(Mark. 1:29–35)
Evankeliumissa Jeesus menee Johanneksen ja Jaakobin kanssa Simonin ja Andreaksen kotiin. Hän parantaa Simonin kuumeisen anopin, joka alkaa palvella vieraitaan. Illan tultua Jeesuksen luo tuodaan lukuisia sairaita ja pahojen henkien valtaamia. Kapernaumin asukkaat kerääntyvät oven edustalle. Jeesus parantaa heistä useita, mutta ei anna pahojen henkien puhua, koska ne tuntevat hänet. Varhain aamulla, kun on yhä pimeää, Jeesus lähtee yksinäiseen paikkaan rukoilemaan.
***
Simonin anoppi kohtaa Jeesuksen ja alkaa kestitä vieraitaan kiitollisin mielin. Jeesuksen laupeus saa hänet palvelemaan toisia.
Jeesuksen tunnusteot saavat kansanjoukot kerääntymään hänen luokseen. Jeesus ei anna pahojen henkien paljastaa alkuperäänsä, jotta voisi vapaammin jatkaa julistustyötään.
Jeesus valmistautuu tehtäviinsä rukoillen ja antaa meille esimerkin aamurukousten merkityksestä. Muilta salassa tapahtuva rukous on Jumalan edessä tapahtuvaa sydämen rukousta, keskustelua Herran kanssa.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Perjantai 9.8.2024. Matteuksen kahdennentoista viikon perjantai. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
(Mark. 2:18–22)
Evankeliumissa kerrotaan, miten Johanneksen opetuslapset ja kansan oppineet paastoavat. Ihmetystä herättää se, etteivät Jeesuksen opetuslapset toimi samoin. Jeesus kertoo, etteivät häävieraat voi paastota niin kauan kuin sulhanen on heidän kanssaan. Tulee aika, jolloin sulhanen on poissa ja silloin he paastoavat. Kukaan ei ompele kutistumattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan, ettei se repeäisi entistä pahemmin. Uutta viiniäkään ei lasketa vanhoihin leileihin, etteivät ne menisi pilalle.
***
Sulhanen, joka johtaa morsiamen eli häneen uskovat ihmiset Jumalan valtakuntaan, oli saapunut. Paastokilvoittelun aika tulisi kirkon syntymisen jälkeen.
Jeesus tekee eron aikaisempaan muistuttaen näin siitä, että entinen oli katoamassa ja uusi syntymässä. Jumalan Poikana Jeesus toi mukanaan kirkon uuden kankaan ja viinileilin.
Jeesus kutsuu kilvoittelemaan paastossa, opettelemaan askel kerrallaan kestävyyttä ja kasvamaan hengellisesti. Jokainen on tällä matkalla eri kohdassa ja kilvoittelee Jumalan, ei ihmisten edessä.
(Tämä Raamatun lukujakso on nimetty sunnuntaisin luettavien Matteuksen evankeliumin jaksojen mukaan, mutta arkipäivinä luetaan Markuksen evankeliumia.)
Lauantai 10.8.2024. Matteuksen kahdennentoista viikon lauantai. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
(Matt. 20:29–34)
Evankeliumissa kaksi jerikolaista sokeaa kuulee Jeesuksen kulkevan ohitse. He alkavat huutaa: ”Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!” Ihmiset käskevät heitä olemaan hiljaa, mutta miehet huutavat anomustaan entistä kovemmin. Jeesus pysähtyy ja kysyy, mitä he haluavat hänen heille tekevän. Miehet pyytävät saada näkönsä takaisin. Jeesuksen käy heitä sääliksi, ja hän koskettaa heidän silmiään. Miehet saavat näkönsä ja lähtevät seuraamaan Jeesusta.
***
Jeesuksen apua ja armoa anovat sokeat näkivät hengellisesti enemmän kuin muut. Luottamus Herraan ja hänen apunsa sai heidät myös lähtemään Jeesuksen matkaan.
Jeesuksen tunnusteko ei tarkoita jokaisen vamman, sairauden tai vaivan parantumista tässä ajassa.
Teollaan Jeesus kutsuu heräämään hengellisesti ja seuraamaan häntä. Silloin kaikki elämäntilanteet ja vaiheet voivat koitua sielun pelastukseksi. Tällöin voi löytyä myös oma kutsumus.
Sunnuntai 11.8.2024. Matteuksen kahdestoista sunnuntai. Kahdestoista helluntain jälkeinen sunnuntai. Kristuksen kirkastumisen jälkijuhla.
Liturgiassa
(Matt. 19:16–26)
Evankeliumissa rikas nuorukainen kysyy Jeesukselta, mitä hänen pitäisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Jeesus kehottaa seuraamaan Jumalan käskyjä. Nuorukainen kertoo tehneensä niin ja kysyy, mitä häneltä vielä puuttuu. Jos hän tahtoisi olla täydellinen, Jeesus sanoo, hänen tulisi myydä omaisuutensa ja antaa rahat köyhille kootakseen aarteen taivaaseen. Sitten hänen tulisi seurata Jeesusta.
Tämän kuultuaan nuorukainen lähtee surullisena pois. Jeesus kertoo oppilailleen, miten kamelin on helpompi mennä neulansilmästä kuin rikkaan pelastua. Jumalalle kaikki on silti mahdollista.
***
Nuori mies ymmärsi, että häneltä puuttui jotakin, mutta Jeesuksen vastaus ei miellyttänyt. Hän ei tahtonut luopua ahneudestaan ja sitten seurata Herraa. Ulkoinen hurskaus ei muuttanut itsekästä mieltä.
Jeesuksen sana on varoitus yltäkylläisyydessä eläville, mutta myös muille, sillä köyhyydessä kilvoittelevakin voi langeta. Jeesuksen sanat muistuttavat, ettei minkään saa antaa estää laupeutta ja siitä kumpuavaa Kristuksen seuraamista.
Itsekkyyden este voi tuntua ylitsepääsemättömältä, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. On vain uskallettava ottaa ensimmäinen vaikealta tuntuva askel. Laupias sydän voittaa paljon.
Vigilia Jumanlansynnyttäjälle – tätä levyä voi suositella jokaiselle ortodoksille
Timo Ruottisen säveltämä teos Uspenie – kokoöinen vigilia on ajankohtaista kuunneltavaa Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan aikoihin.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Risto Nordell | Kuva: Pavlemarjanovic/iStock
Voimme olla onnellisia siitä, että yhä useammat kirkkomme kuoroista ovat uskaltautuneet levyttämään ortodoksista musiikkia. Yhtä onnellisia voimme olla siitäkin, että musiikkimme on alkanut kiinnostaa myös suomalaisten kamarikuorojen parhaimmistoa. Se edistää meille rakkaan musiikin leviämistä yhtä laajemmalle kuuntelijajoukolle. Tästä erinomainen esimerkki on Saara Aittakummun johtaman Kamarikuoro Kampin Laulun levytys Timo Ruottisen Uspenie-juhlaa varten säveltämästä vigiliapalveluksesta.
Ruottinen on vuosikymmenien aikana merkittävällä tavalla lisännyt suomalaisen ortodoksisen musiikin lukumäärää ja laatua. Timo Ruottisen sävelkieli välttää modernille musiikille tyypillisiä monimutkaisia rakenteita tai harmonioita, jotka jotkut kokevat riitasointuisina. Vaikka musiikki – kuten oikein onkin – lepää vakaasti traditiossa, se on silti persoonallista ja omalakista. Luontevia ja kauniita melodiakaarroksia säestävät kuulaat kolmi- ja nelisointuharmoniat. Tämän takia sävelmät jäävät helposti kuuntelijan mieleen ja mikä parasta: ne sopinevat pienellä harjoittelulla myös osaksi kirkkokuorojen laulamaa liturgista musiikkia. Esimerkkinä Ruottisen sävelkielestä voi mainita vaikka juhlan troparin Oi Jumalansynnyttäjä, joka on saavuttanut lempeillä harmonioillaan jo klassikon aseman.
Timo Ruottisen Vigilian syntyhistoria ulottuu jo vuosikymmenien päähän. Jotkut veisuista, kuten Alkupsalmi, Ehtooveisu, Aamuruskolaulu ja mainittu juhlan tropari, syntyivät vuonna 1984.
Tämän jälkeen Uspenie-aihe jäi pitkäksi aikaa syrjään Ruottisen tuotannossa. Nykyiseen muotoonsa teos valmistui vuonna 2018. Saman vuoden lokakuussa Uspenskin katedraali, joka on omistettu Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen juhlalle (Uspenie), juhli merkkivuottaan, sillä pyhäkön käyttöön vihkimisestä oli kulunut 150 vuotta. Juhlavigiliassa 14.8. Uspenskin Katedraalikuoro esitti suuren osan teoksesta Varvara Merras-Häyrysen johdolla.
Kampin Laulun ja Saara Aittakummun esitys on herkkä, kaunis ja kikkailematon. Se tekee oikeutta musiikin rukoukselliselle luonteelle. Vigilian kuuntelu houkuttaa hiljentymään ja sytyttämään tuohuksen kodin ikoninurkkauksessa. Levyn pitäisi kuulua jokaisen ortodoksin levyhyllyyn – ja miksei muidenkin!
Timo Ruottinen: Uspenie – kokoöinen vigilia Kamarikuoro Kampin Laulu, joht. Saara Aittakumpu Alba Records ABC 481
Pieni kirkkokierros -näyttely vie aikamatkalle menetetyn Karjalan ja Petsamon pyhäkköihin
Kirkkomuseo RIISAn Pieni kirkkokierros -näyttelyssä on esillä pienoismalleja menetettyjen alueiden ortodoksisista kirkoista ja rukoushuoneista. RIISAn kokoelmissa on myös kyseisiin kirkkoihin liittyvää esineistöä ja arkistoaineistoa. Näyttely on avoinna 1.9.2024 saakka.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Ilona Pelgonen | Kuva: RIISAn valokuva-arkisto, Pavel Jakovlev
Näyttelyssä on nähtävillä myös edelleen olemassa olevia kirkkoja, joista yksi on Sortavalan pyhän Nikolaoksen kirkko Riekkalan saarella Rantueen kylässä.
Sortavalan alueen pyhän Nikolaoksen kirkko mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499–1500.
Akateemikko Nikolai Ozeretskovskij mainitsee vuoden 1785 matkakertomuksessaan, että ”venäläistä kirkkoa ei ole kaupungissa (Sortavalassa), vaan se sijaitsee kaksi virstaa kaupungilta ja on hyvin ränsistynyt. Kirkossa on melko paljon seurakuntalaisia, 660 miestä ja 580 naista. He kaikki ovat karjalaisia eivätkä osaa venäjää. Siksi pappi tulkkaa jumalanpalvelusta heidän kielelleen, joilla ei vielä olemassa kirkonkirjoja”.
M.Popov: Sortavalan Rantueen kirkko, 1800-luku.
Vuonna 1873 Sortavalaan rakennettiin uusi Pietarin ja Paavalin kirkko, jonka pienoismalli on myös esillä RIISAn näyttelyssä. Rantueen pyhän Nikolaoksen kirkon kellontorni oli putoamaisillaan, joten kirkko purettiin ja paikalle pystytettiin uusi, samanlainen kirkko 1891. Rahoituksen tähän järjesti sortavalainen mesenaatti Elisabeth Hallonblad (o.s. Siitoin (1831–1907), joka oli karjalaisesta, ortodoksisesta kauppiasperheestä. Remontin yhteydessä kirkkoon siirrettiin ikoneja Sortavalan puretusta vanhasta Pietarin ja Paavalin kirkosta.
Arkkipiispa Antoni vihki uuden Nikolaoksen kirkon 2.7.1892. Jumalanpalvelukset toimitettiin tässä lämmittämättömässä kirkossa 6. joulukuuta ja 9. toukokuuta, sekä muina päivinä seurakuntalaisten pyynnöstä. Kirkkoa remontoitiin myös vuonna 1926.
Sodan jälkeen alue luovutettiin Neuvostoliitolle, eikä kirkosta saatu evakuoitua mitään. Kirkon kellontorni purettiin ja rakennuksessa toimivat kerhotalo, kirjasto ja varasto. Vuodesta 1993 lähtien kirkko on kuulunut Laatokan Valamon luostarille.
RIISAn kokoelmaan kuuluu Rantueen kirkon 1700-luvun ehtoollisesineitä ja sakramenttilipas, sekä kirkon ”kuninkaan ovet”, jotka ovat esillä kokoelmanäyttelyssä. Nämä esineet oli luovutettu Valamon luostarin vuonna 1912 perustettuun muinaismuistokokoelmaan, ja ne onnistuttiin sen takia evakuoimaan muiden Valamon museoesineiden kanssa.
Rantueen kirkko ennen sotaa.
Suomi menetti alueet 1944
Pienoismallien esikuvat ovat ortodoksisia kirkkoja ja tšasounia alueilta, jotka Suomi menetti Neuvostoliitolle Moskovan rauhansopimuksessa 1944.
Näyttelyssä olevat kirkkojen pienoismallit edustavat erilaisia arkkitehtuurityylejä tai niiden yhdistelmiä. Esille asetettavat pienoismallit on valikoitu niiden ainutlaatuisen arkkitehtuurin, muutoin kauniin ulkonäön tai maisemoinnin perusteella.
Pienoismallit on teettänyt Iisalmessa toiminut Evakko Säätiö ja ne on valmistanut mikkeliläinen Malliakopio Ky. RIISA on saanut pienoismallit kokoelmiinsa lahjoituksena Kuopion ortodoksiselta seurakunnalta. Pienoismallit on rakennettu 1:100 suhteella.
Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn amanuenssi.
Pääkuva ylhäällä: Rantueen kirkon sisäkuva. Kuvassa seisoo Sortavalan seurakunnan kirkkoherra Vasili Sobolev.
M. Popov: Siitoisten hautapatsas Rantueen kirkon vieressä, 1800-luku.Kirkon alttaritaulu "Sallikaa lasten tulla luokseni" oli taiteilija Vasili Vereštšaginin maalama.Rantueen kirkon kuninkaan ovet kuuluvat RIISAn kokoelmanäyttelyyn.Rantueen kirkko vuonna 1942. Kuvassa vasemmalla on pappismunkki Paavali sotilaspuvussa.Kirkko nykyään. Kuva: Pavel Jakovlev
Magdalan Marian jalanjälkiä etsimässä: Ranskalaisesta kalastajakylästä Efesoksen kaduille
Ortodoksinen kirkko kunnioittaa Magdalan Mariaa apostolien vertaisena. Hänen elämänpolkuunsa liittyy monia eri tulkintoja. Ortodoksien kirkon näkökulma selviää pyhän elämäkerrasta eli hagiografiasta.
Magdalan Maria – apostolien apostoli – on yksi kristillisen perinteen mystisimmistä henkilöistä. Varhaiset tekstit (Raamattu, Nag Hammadin tekstikääröt) kertovat hänen erityisasemastaan Jeesuksen rinnalla, ja jotkut ovat jopa leikitelleet ajatuksella, että Magdalan Maria olisi ollut Jeesuksen puoliso. Tällainen ajatus on ristiriidassa ortodoksisen käsityksen (Avaa uuden sivuston) kanssa, joka selviää Magdalan Marian hagiografia (Avaa uuden sivuston)sta.
Idän kirkon ikoneissa Magdalan Maria on perinteisesti kuvattu arvokkaana henkilönä, hiukset päähineellä peitettynä, kädessään öljyastia tai Kristuksen ylösnousemusta symbolisoiva värjätty kananmuna. Sen sijaan läntisen kirkon kuvaston maalauksissa Magdalan Maria esitetään usein aistillisena, Jeesuksen jaloissa armoa anelevana hahmona.
Kristinuskon varhaisina vuosina Magdalan Marian merkitystä vähäteltiin, ja esimerkiksi paavi Gregorius Suuri päätti saarnassaan vuonna 591 tehdä hänestä prostituoidun. Tämän perättömän väittämän kumosi vasta paavi Paavali IV vuonna 1969.
Apostolien vertaista Magdalan Mariaa on kuvattu monin eri tavoin. Kuva: Ted/Wikimedia Commons
Raamatun mukaan Magdalan Maria tutustuu Jeesukseen tämän ajettua hänestä pois riivaajahenkiä.Garth Davisin ohjaama ja Helen Edmundsonin sekä Philippa Goslettin käsikirjoittama elokuva Maria Magdaleena (2017) esittää tulkinnan, jossa Maria hylkää vanhempiensa valitsemat aviopuolisoehdokkaat, minkä jälkeen vanhemmat leimaavat hänet järkensä menettäneeksi. Maria karkaa kotoaan ja lähtee seuraamaan Jeesusta.
Magdalan Maria oli ensimmäinen, joka näki ylösnousseen Jeesuksen ja juoksi kertomaan tästä muille opetuslapsille. Hän rohkaisi muita opetuslapsia näiden pelätessä omaa kohtaloaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen, mutta todennäköisesti hän itse lähti Jerusalemista melko pian.
Provencen alueella Ranskassa uskotaan vahvasti, että Magdalan Maria joutui joko vapaaehtoisesti tai väkisin heitettynä laivaan, jota kukaan ei pystynyt ohjaamaan. Tämän tarinan mukaan hänen kanssaan olisivat olleet hänen sisaruksensa Martta ja Lasarus, mutta kerrotaan isommastakin ihmisjoukosta: esimerkiksi tuleva piispa Maximinus olisi ollut kyydissä mukana.
Rantauduttuaan maihin Magdalan Maria ryhtyi opettamaan evankeliumia. Tuolloin kristittyjä vainottiin, ja Magdalan Maria halusi saada tilanteeseen muutoksen. Hän toisti puheensa kuvernööri Hypatiukselle, joka oli tullut vaimonsa kanssa tuomaan uhria saadakseen lapsen. Kuultuaan Mariaa kolme kertaa hän avasi palatsinsa apostoleille ja pyysi saada opetusta kristinuskossa. Marian esirukouksien ansiosta hän sai lapsen. Hypatius ja koko hänen perheensä kastettiin, ja heistä tuli innokkaita totuuden julistajia.
Ortodoksinen kirkko opettaa, että Magdalan Maria lähti Galliasta ja kiersi julistamamassa Kristuksesta Egyptissä, Foinikiassa, Syyriassa, Pamfyliassa ja muissa paikoissa. Hän vietti jonkin aikaa Jerusalemissa, mutta lähti sitten Efesokseen, missä hän kuunteli pyhän Johannes Teologin opetuksia ja koki samoja koettelemuksia kuin apostolikin.
Ortodoksisen kirkon opetuksen mukaan Magdalan Maria antoi sielunsa Herran käsiin lyhyen sairauden jälkeen, ja hänet haudattiin sen luolan suulle, jossa seitsemän efesolaista marttyyrinuorukaista (4.8.) myöhemmin nukkuivat. Paikalla tapahtui monia ihmeitä, kunnes hurskas keisari Leo VI Viisas lähes tuhat vuotta myöhemmin määräsi reliikkien siirron Konstantinopoliin. Hän kantoi niitä yhdessä veljensä Aleksanterin kanssa ja hautasi ne Pyhän Lasaruksen luostarin kirkon vasemmalle puolelle. Pyhän Magdalan Marian vasenta kättä kunnioitetaan nykyisin Athosvuoren Simonopetran luostarissa, joka pitää pyhää Magdalan Mariaa toisena perustajanaan.
Ranskassa paikalliseen uskomukseen pohjautuva tarina jatkuu täysin eri tavalla. Sen mukaan Magdalan Marian kerrotaan vetäytyneen asumaan noin kolmeksikymmeneksi viimeiseksi vuodekseen Sainte-Baumen vuorialueella sijaitsevaan luolaan, kun hän ensin oli julistanut kristinuskoa eri puolilla Provencea. Enkeleiden kerrotaan tuoneen hänelle taivaallisia aterioita, ja vaatteinaan hänellä olivat vain koko kehon peittävät pitkät hiukset. Ennen kuolemaansa hänen kerrotaan kohdanneen vuorialueelle tulleen erakon ja selittäneen tälle elämäntarinansa. Magdalan Marian kerrotaan pyytäneen erakkoa kertomaan Maximinukselle, että tämä vielä löytäisi hänet kappelistaan. Tämän tarinan mukaan enkelit veivät Magdalan Marian mukanaan vielä viimeiselle ehtoolliselle, ja piispa Maximinus hautasi hänen ruumiinsa paikkaan, jonka viereen hänen oma ruumiinsa myöhemmin laskettiin.
Pyhiinvaellus alkaa
Pyhiinvaellusmatkani seurailee sekä ortodoksisessa että Ranskassa paikallisessa perinteessä Magdalan Mariaan liitettyjä tärkeitä paikkoja – juttu ei ota kantaa teologisiin tai hagiografisiin kysymyksiin sinänsä. Olen matkakertomuksessani pyrkinyt selkiyttämään, mikä jutussa on ortodoksisen uskon tai tradition mukaista ja mikä taas paikallista tulkintaa.
Sainte-Baume sijaitsee alle kahdensadan kilometrin päässä Nizzasta länteen päin. Kun Nizzan seutu oli ennestään tuttua, ja tiesin alueen hyvin toimivan julkisen liikenteen, päätin tehdä pienen pyhiinvaelluksen dominikaaniveljien ylläpitämään paikkaan nimeltä Sanctuaire de Sainte Marie-Madelaine (Magdalan Marian pyhäkkö).
Koska matkani ajoittui helatorstain tienoille, varasin majoituksen Hôtellerie de la Sainte-Baumesta (edullinen paikka, vuorokausihinta 45 euroa, puolihoidolla parikymppiä enemmän) jo hyvissä ajoin ja maksoinkin sen. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että nilkkani murtuisi seitsemän viikkoa ennen matkalle lähtöä ja joutuisin jännittämään, pääsenkö lainkaan lähtemään. Lukuisat esirukoukset kuitenkin kantoivat. Onnen kantamoisena sain myös arkkipiispa Leon siunauksen matkalleni, sillä tapasin hänet eräässä Helsingin metropoliittakunnan säätiön järjestämässä tilaisuudessa lähtöä edeltävänä iltana.
Magdalan Maria -veistos hotellin aulassa.
Olin selvitellyt jatkoyhteyksiä Nizzasta Sainte-Baumeen ensin Google Mapsin avulla, mutta mielestäni saamani tiedot olivat epäloogisia. Kokeilin myös tekoälyä, ChatGPT:tä, ja kysyin siltä parhaita mahdollisia reittejä. Lopulta olin yhteydessä Hôtellerie de la Sainte-Baumeen, mistä minut ohjattiin ottamaan yhteyttä Saint Maximinin matkailutoimistoon. Vastaus kesti jonkin aikaa, mutta se olikin sitten täydellinen: kolmen bussin aikataulut mennen tullen ja lisäksi lista taksien puhelinnumeroista.
Matkasin helatorstain aattona varhaisella aamulennolla Nizzaan, ja kun pääsin sinne, kaupunki alkoi vasta heräillä – kiitos aika- ja kulttuurierojen. Lentokentältä olisi päässyt jatkamaan matkaa suoraan bussilla nro 60 eteenpäin, mutta koska odotteluaikaa oli, suuntasin raitiovaunulla Nizzan keskustaan. Linja-autoasema, joka sijaitsi aikaisemmin aivan kaupungin keskustassa, olikin vaihtanut paikkaa syrjemmälle. Raitiovaunulla pääsi hyvin sinnekin, kunhan vaihtoi keskustassa vaunua kakkosesta ykköseen. Lähikuppilan edullisen aamiaisen jälkeen nousin bussiin nro 60 ja lähdin kohti Brignolesia. Tämä oli maaosuuden pisin taival, yli kaksi tuntia.
Matkalukemiseksi olin kopioinut ja kirjoitellut lainauksia Nag Hammadin kirjastosta, kohdista, jotka käsittelivät Magdalan Mariaa. (Nag Hammadin kirjastoksi kutsutaan Egyotistä al-Qasrin kylästä läheltä Nag Hammadia joulukuussa 1945 tehtyä tekstilöytöä, joka sisältää varhaiskristillisiä sekä gnostilaisia tekstejä. Osa näistä teksteistä on jopa vanhempia kuin Raamattuun valikoituneet tekstit.) Tunnetuin Nag Hammadin teksteistä on Tuomaan evankeliumi, mutta Magdalan Mariasta kerrotaan erityisesti Filippuksen evankeliumissa sekä hänen omassa evankeliumissaan, Marian evankeliumissa.
Filippuksen evankeliumissa käytetään Magdalan Mariasta nimitystä Jeesuksen kumppani. Se saattaa tarkoittaa aviokumppania, mutta niin Raamatussa kuin Nag Hammadin muissakaan teksteissä Magdalan Mariaa ei esitetä Jeesuksen aviopuolisona. Alkuperäisessä, Filippuksen evankeliumin koptinkielisessä tekstissä käytetään vaimosta puhuttaessa eri termiä. On mahdollista tulkita Magdalan Mariasta käytetyn nimityksen ”kumppani” tarkoittavan hengellistä puolisoa. Näin ymmärrettynä Jeesus ja Magdalan Maria olisivat jo varhain muodostaneet hengellisen kumppanuussuhteen.
Näitä pohtiessani bussi saapuu Brignolesiin. Olin suunnitellut löytäväni sieltä jonkin kahvilan heti linja-autoaseman tuntumasta, mutta linja-autoasema on muutama bussikatos torin laidalla eikä kahviloita näy lähipiirissä. Löydän kuitenkin pienen sekatavarakaupan, josta ostan hedelmiä ja vettä loppumatkaa varten. Reilun tunnin odottelun jälkeen astun bussiin nro 94, suuntana Saint Maximin. Tämä taival kestää vain 30 minuuttia, ja seuraan maisemia jännittyneenä: sade yltyy ja taivas tummenee.
Päästessäni Saint Maximiniin totean ”linja-autoaseman” olevan täälläkin vain muutama bussikatos paikallisen lyseon edustalla. Lukiolaisten koulupäivä on juuri päättynyt, ja opiskelijat ovat täyttäneet bussikatokset. Sade on muuttunut rankaksi. Nyt on päätöksen paikka: jäänkö odottamaan vasta tunnin kuluttua lähtevää bussia 114 vai otanko taksin? Kun kuulen nuorten puhuvan, että jokin toinen bussi ajaakin tänään bussin 114 reitin, päätän luovuttaa. Tavoitteeni oli nimittäin kävellä reitin viimeinen, alle neljä kilometriä pitkä osuus Plan d’Aupsin pysäkiltä Hôtellerie de la Sainte-Baumeen.
Taksin saaminen ei olekaan aivan helppoa. Olin saanut matkailutoimistosta neljän eri taksiyrittäjän puhelinnumerot, joita alan tapailla hiljalleen sateeseen liukenevasta paperista. Ensimmäinen kertoo ehtivänsä paikalle noin 40 minuutin kuluttua, seuraava kertoo olevansa yli 60 kilometrin päässä Marseillessa ja kolmas ei vastaa. Soitan uudestaan sille ensimmäiselle, ja hän tulee luvattuun aikaan paikalle. Tuntuu helpottavalta päästä lämpimään taksiin, pois sateesta ja lukiolaisten pössyttelystä. Vielä helpottuneemmaksi olo muuttuu, kun huomaan, että viimeinen osuus Plan d’Aupsista Hôtellerie de la Sainte-Baumeen olisikin ollut yhtä nousua pitkin kapeaa vuoristotietä.
Hostellerie de la Sainte Baume.
Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleinen suojissa
Saavun perille suoraan illallispöytään. Täällä ruokailuajat ovat täsmälliset. Kun päiväohjelmassa lukee, että illallinen alkaa klo 19:15, ruokarukous käynnistyy tarkalleen silloin. Dominikaaniveljet valitsevat kullekin tulijalle istumapaikan niin, että pöydät täytetään mahdollisimman tiiviisti. Veljet myös tarjoilevat ruuat isoista vadeista ja vinkkaavat tarvittaessa jonkun avukseen.
Pääsen istumaan läheltä Sveitsin rajaa tulleen pariskunnan viereen. He osaavat jonkin verran englantia, ja ranskaksi pidetyn esittäytymiskierroksen jälkeen vaihdan heidän kanssaan englantiin. Ranskalaiseen tyyliin syödään kolmen ruokalajin illallinen. Viinipullot kiertävät pöydissä, ja ruoka on vaatimatonta perusruokaa, joskin hyvin maustettua.
Helatorstain messu pidetään kello 11:00 Sainte Baumen luolassa; siellä, missä läntisen tulkinnan mukaan Magdalan Marian uskotaan asuneen kolmenkymmenen vuoden ajan. Koska jalkani on vielä puolikuntoinen, lähden nousemaan vuorelle hyvissä ajoin ennen muita.
Viimeinen nousu ennen luolaa.
Luolalle johtaa kaksi reittiä, Chemin du Canapé ja Chemin des Roys. Molemmat ovat suunnilleen saman pituisia, alle kaksi kilometriä, mutta Chemin des Roys’n sanotaan olevan helpompi. Kun pääsen polkujen haarautumispisteeseen, päätän kuitenkin valita Chemin du Canapén, koska se vaikuttaa vehreämmältä ja jännittävämmältä. Polku on alkuun varsin helppokulkuinen: poimuuntuneet kalliot ja puunrungoilla pengerretty maa-aines muodostavat loivat portaat, joita pitkin on helppo nousta ylös. Välillä levähdän kaatuneista puunrungoista tehdyille penkeille ja katselen ikiaikaisia kallioita. Jos Magdalan Maria on täällä liikkunut, hän on nähnyt nämä samat kivimuodostelmat ja noussut luolalle samoja kivenmurikoita kierrellen.
Olen perillä hyvissä ajoin. Kiertelen ympäri luolaa, jota on vahvistettu erilaisin tukirakennelmin. Perällä on komea alttari ja jälkeenpäin rakennetun, tyylikkään fasadin ikkunoissa hienot lasimaalaukset. Luola on todella iso, paljon suurempi kuin kuvittelin. Tänne mahtuisi asumaan pienen kylän verran ihmisiä.
Luolaan alkaa valua väkeä, tuttujen hotelliasukkaiden lisäksi muualta tulleita. Jotkut tuovat mukanaan luonnonkukkia ja asettavat niitä isoina kimppuina alttarin eteen. Kynttilöitä on monta kokoa, ja sytytän omani sivualttarille syvemmälle luolaan. Papin aloittaessa puheensa en ensin alkuun hahmota siitä yhtään mitään. Kuuloni terästäytyy, kun kuulen lauseen “Ne me touche pas” eli “älä koske minuun”.
Pappi keskittää sanomansa tuohon Raamatun kohtaan, jossa Magdalan Maria kohtaa haudalla ylösnousseen Jeesuksen, eikä alkuun tunnista häntä, vaan luulee häntä puutarhuriksi. Harmittaa, että en osaa ranskaa niin hyvin, että ymmärtäisin kaikki papin puheen nyanssit. Tuo kyseinen Raamatun kohta on niin kiistelty, että olisi tärkeää kuulla hänen tulkintansa siitä.
Paikallisen uskomuksen mukaan apostolien vertainen Magdalan Maria olisi viettänyt tässä luolassa 30 vuotta. Ortodoksinen kirkko opettaa hänen päätyneen Efesokseen.
Johanneksen evankeliumin 20. luvussa Jeesus sanoo: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Miksi Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun”
Lähden messusta, kun katolilaiset aloittavat ehtoollisensa. Käväisen vielä luolan suuaukon tuntumaan rakennetussa pyhiinvaeltajille tarkoitetussa tilassa. Kivisessä rakennuksessa on takka täynnä polttopuita, pitkä pöytä, penkit, astioita ja mikroaaltouunikin. Syön eväshedelmäni ja tyhjennän vesipulloni ennen kuin suuntaan alas vuorelta. Vesisade on yltynyt jo todella rankaksi, ja kallioiset portaat ovat muuttuneet liukkaiksi. Vaikka olin ajatellut palata takaisin sitä helpompaa reittiä, valitsen kuitenkin Chemin du Canapén. Luotan siihen, että sen ikivanhat penkereet pysyvät paikoillaan rankkasateellakin – siitä toisesta reitistä en tiedä. Alastulo on kuitenkin paljon vaativampaa kuin oletin. Maa-aines on liejuuntunut ja levinnyt liukkaille kiville. Koska nilkkani on vielä luutumistilassa, taiteilen jokaisen askeleen huolella, etten vain loukkaisi sitä uudelleen. Ukkonen on alkanut jyristä ja maa täristä. Jumalan kiitos, pääsen ilman kompurointia lopulta tasaiselle maalle.
Lounas on messun vuoksi tavallista myöhempään, ja huomaan ruokasalin täyttyneen koululaisryhmistä. Dominikaaniveli sijoittaa minut ilokseni jo edellisenä iltana tutuksi tulleen pariskunnan viereen. He kertovat lähtevänsä heti lounaan jälkeen Saint Maximiniin. Siellä basilikassa on Magdalan Marian pääkallona pidetty reliikki. Olin jotenkin unohtanut sen kokonaan! Olin kyllä lukenut pääkallosta ja sijoittanut sen mielessäni virheellisesti tänne Sanctuaire de Sainte Marie-Madeleineen. Kun siitä ei ollut täällä mitään havaintoa, en muistanut koko asiaa.
Saint Maximinin basilikassa säilytetään pääkalloa, jonka väitetään olevan Magdalan Marian.
Kaakaota ja evankeliumia
Lepäilen lounaan jälkeen huoneessani ja kuuntelen rajuilmaa. Ikkunan raoista tuulee sisään eikä huoneessa ole minkäänlaista lämmitystä. Vanhan kivirakennuksen lattia on jääkylmä, ja ainoa vähän lämpimämpi paikka on kylpyhuone. Käväisen alakerran kirjastossa selailemassa satoja vuosia vanhoja hauraita kirjoja – niin hauraita, että ne tuntuvat murenevan pelkästä kansien avaamisesta. Joidenkin kirjojen välistä löydän vankempaa tekoa olevia postikortteja, ehkä jonkun lukijan vanhoja kirjanmerkkejä. Yritän varata paikan illallispöytään, mutta kuulen koululaisryhmän täyttäneen ruokasalin niin, ettei sinne enää mahdu.. Pitäydyn sitten alkuperäisessä suunnitelmassani ja keskityn lukemaan Marian evankeliumista kopioimiani sivuja. Vaikutun kohdasta, jossa Magdalan Maria kuvataan muiden apostolien lohduttajana. Miten viisaasti Magdalan Maria toimiikaan! Todellinen apostolien apostoli, joka pystyy valamaan muihin opetuslapsiin rohkeutta ja luottamusta. Käväisen hakemassa kuumaa kaakaota alakerran automaatista. Se maksaa 50 senttiä kuppi, ja iloitsen, kun repustani löytyy peräti kaksi automaattiin sopivaa kolikkoa – saisin illan mittaan vielä toisenkin kaakaon.
Marian evankeliumi jatkuu tekstillä, jossa päädytään niin kutsuttuun Marian näkyyn. Muut opetuslapset alkavat keskustella Vapahtajan Magdalan Marialle lausumista sanoista. Maria kertoo näkynsä, joka käsittelee sielun matkaa taivaaseen.
Katselen ikkunaluukkujen välistä edelleen jylläävää sadetta. Haen alakerrasta illan viimeisen kaakaon ja päätän muuttaa suunnitelmiani. En jäisikään seuraavaksi päiväksi enää Sainte-Baumeen, vaan lähtisin Saint Maximiniin Magdalan Marian reliikille taksilla heti aamusta. Vuorille en uskaltaisi enää mennä liukastelemaan, eikä alueella ole oikeastaan muuta tekemistä, koska matkamuistokauppakin on jo koluttu. Lähetän tekstiviestin Taxi Cedricille, jolta sain kyydin hotellille ja kysyn, ehtisikö hän paikalle aamukymmeneksi. Kuittaus tulee välittömästi “Slt ok”.
Tummunut pääkallo muodostaa kullan kanssa rajun kontrastin. Kuva: Enciclopedia1993/Wikimedia Commons
Saint Maximinin basilika on nimetty aiemmin mainitun piispa Maximinuksen mukaan. Se on reliikkiensä vuoksi kuuluisa pyhiinvaelluskohde. Taksi tuo minut suoraan sen pääoven eteen ja huikkaa perääni “Bon courage!”.
Basilikassa on näin varhain vain muutamia turisteja. Lähden kiertelemään isoa tilaa ja luotan, että Magdalan Marian pyhänä pääkallona pidetty reliikki tulee kyllä vastaan. Jostakin kuuluu laulua, mutta äänen suuntaa on vaikea hahmottaa. Lopulta, kun olen kiertänyt koko basilikan, huomaan, että laulu tulee alhaalta kryptasta. Huomaan myös kryptan edustalla olevan kyltin, joka kertoo, että siellä se reliikki on.
Ahtaassa kammiossa on jonkinlainen palvelus meneillään, ja jään odottamaan sen päättymistä. Laskeudun sitten ikivanhoja portaita alas ja hahmotan ensin vain kryptan seinustalla olevat sarkofagit. Tilaan jäänyt pappi kääntyy puoleeni ja kysyy, haluanko nähdä Magdalan Marian reliikin. Kun vastaan myöntävästi, hän osoittaa suoraan edessäni olevaa, kultaisten enkeleiden ympäröimää pääkalloa. Jostakin syystä en huomannut sitä, vaikka se hohtaa voimakkaasti pienessä tilassa. Näky on vaikuttava. Tummunut kallo ja mustat silmäaukot muodostavat kullan kanssa rajun kontrastin.
Kylmäävä ajattomuuden tunne virtaa tilaan. Onko tuossa otsa, jota Jeesus on suudellut? Ajatus on tosi yhtä paljon kuin epätosi. Vaikka ei se olisikaan totta, niin monet tuhannet ihmiset ovat seisseet tässä ja ajatelleet sen todeksi.
Kun pääsen ulos kryptasta ja basilikasta, lähden kiertämään pientä ja idyllistä Saint Maximinin kaupunkia. Aurinko on alkanut paistaa. Reliikki vetää kuitenkin magneetin lailla puoleensa, ja palaan basilikan edustan kahvilaan tunnelmoimaan ja miettimään vanhojen luunpalasten merkitystä. Kristityt ovat toiselta vuosisadalta lähtien vaalineet marttyyreille ja muille pyhille kuuluneita luunpalasia ja muita jäänteitä uskoen, että nämä tuonilmaisiin menneet henkilöt olivat läheisemmässä yhteydessä Luojaan ja voisivat siksi toimia meidän esirukoilijoinamme ja suojelijoinamme. Siksi heidän reliikkejäänkin alettiin etsiä ja taltioida.
Magdalan Marian reliikkejä uskotaan olevan muuallakin: Vezelayn kirkossa Burgundissa, minne ne todennäköisesti on siirretty Saint-Maxiministä. Vähän ennen pyhiinvaellusmatkaani kuulen yllättäen kerrottavan, että myös Föglön kirkosta Ahvenanmaalta on todennäköisesti löydetty hänen pieni reliikkinsä. Se on sittemmin kadonnut. Mutta onhan sen oltava jossakin, mietin, ja jos se on jossakin, se on myös löydettävissä.
Saint Maximinin basilika on nimetty piispa Maximinuksen mukaan. Se on reliikkiensä vuoksi kuuluisa pyhiinvaelluskohde.
Palaan Nizzaan samaa reittiä kuin tulinkin, eli Saint Maximinista Brignolesiin ja sieltä Nizzan linja-autoasemalle. Vietän Nizzan ihmisvilinässä vielä yhden yön ja päivän ja totean, että matka olisi ollut viisaampaa ajoittaa niin, että ensin olisin viettänyt muutaman päivän Nizzassa ja lähtenyt vasta sitten pyhiinvaellukselle. Paluu pyhäkön rauhasta turistikaupunkiin on nimittäin pieni shokki, vaikka kaupunki on yhtä ihana kuin joskus ennenkin.
Kotiin päästyäni huomaan kaipaavani vielä lisävalaistusta kaikkeen lukemaani ja kokemaani. Mietin pitkään, uskallanko ottaa yhteyttä emeritusprofessori Antti Marjaseen, jonka kirjoittamia tekstejä olen paljon lukenut ja siteerannut. Löydän hänen yhteystietonsa Helsingin yliopiston sivuilta ja kirjoitan viestin. Antti Marjanen vastaa muutamien päivien kuluttua ja suosittelee luettavakseni Susan Haskinsin kirjaa Mary Magdalen – Myth and Metaphor. Lataan kirjan välittömästi Amazonista ja täydennän tekstiäni erityisesti Magdalan Marian Provenceen saapumiseen, siellä vietettyihin alkuvuosiin sekä reliikkeihin liittyvillä tiedoilla ja uskomuksilla.
Retki Efesokseen
Mieltä jää askarruttamaan vielä idän kirkon opetus Magdalan Marian kohtalosta. Sen mukaanhan hän olisi lähtenyt Jerusalemista yhdessä apostoli Johanneksen ja Jeesuksen äidin, Marian, kanssa Efesokseen. Efesos kuuluu nykyään Turkkiin, mutta Kreikan Samokselta voi tehdä sinne edestakaisen laivamatkan päiväseltään. Kesäkuussa 2024 lähdemme perheen kanssa lomalle Samokselle, mistä sitten teen yksikseni retken Turkin puolelle.
Muutaman tunnin Egeanmeren syvänsinisillä aalloilla seilattuaan laiva on perillä Kuşadasissa, mistä retkeni jatkuu kansainvälisen ryhmän mukana pikkubussilla kohti Efesosta. Matkaa johtaa paikallinen turkkilainen opas, reipas naisihminen, joka tekee heti alkuun selväksi, että hänen näkökulmansa kaupungin historiaan ei ole kovinkaan kristillinen. Saamme kuulla paljon amazoneista, naissotureista – jotka oppaan mukaan perustivat Efesoksen – sekä Artemiksesta, hedelmällisyyden jumalattaresta, jota kaupungissa palvottiin ennen kristinuskon tuloa ja vielä kolmen ensimmäisen vuosisadan aikana.
Valkoisilla marmorilaatoilla päällystettyjä leveitä katuja pitkin kulkiessamme opas kyllä mainitsee apostolit Johanneksen sekä Paavalin. Jonkinlaisen silmiä avaavan näyn koen tajutessani, miten hienossa ympäristössä he ovat julistaneet kristinuskoa. Tietenkin täällä – täällä ovat olleet sen ajan arvovaltaisimmat henkilöt, ja heidän käännyttämisensä pois Artemiksen palvonnasta on ollut tärkeää. Voin hyvin kuvitella apostoli Johanneksen viihtyneen Efesoksessa pitkäänkin kirjoittamassa omaa evankeliumiaan.
Jerusalemin patriarkka Modestus (632–634) on esittänyt, että Magdalan Maria olisi tullut Efesokseen vasta Jeesuksen äidin kuoleman jälkeen. Mielenkiintoinen teoria tämäkin.
Ensimmäisten vuosisatojen aikana Efesos oli vielä satamakaupunki. Nykyään se sijaitsee noin viisi kilometriä syvemmällä sisämaassa, sillä joen suisto on vuosisatojen aikana pikkuhiljaa liettynyt. Satamasta on oletettavasti voinut melko helpostikin lähteä Välimerelle ja kohti Provencen rannikkoa. Jospa Magadalan Maria olisikin lähtenyt ensin Provenceen, tullut sieltä sitten apostoli Johanneksen seuraksi Efesokseen ja ehkä palannut taas elämänsä loppuvuosiksi Provenceen. Ranskan etelärannikolla on kaupunki nimeltä Saintes-Maries-de-la-Mer, jota on kutsuttu myös nimellä Artemis. Tarinan mukaan sinne saapuneet pyhät (saintes) tulivat Efesoksesta, jossa palvottiin Artemista.
Lähteet:
Raamattu, Uusi testamentti
Antti Marjanen: The Woman Jesus Loved – Mary Magdalene in the Nag Hammad Library & Related documents (Brill 1996)
Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen kirja Nag Hammadin kätketty viisaus – Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. (WSOY 1999)
Susan Haskins: Mary Magdalen – Myth and Metaphor (Pimlico 2005)
Isabela Miszczak: The Secrets of Ephesus (ASLAN Publishing House 2020)
Ikonimaalari Helena Nikkanen elää ekumeniaa todeksi Anaforan ortodoksiyhteisössä
Taidekonservaattori Helena Nikkanen, 76, päätyi asumaan osan vuodesta Egyptiin Anaforan ortodoksiseen luostarimaiseen yhteisöön, jossa hän maalaa ikoneita ja kirkon seinämaalauksia.
– Isoimmat yllätykset Anaforassa ovat olleet avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Päivi Arvonen | Kuva: Päivi Arvonen
Helena Nikkanen jäi eläkkeelle Valamon luostarin konservointilaitokselta johtavan konservaattorin virasta vuonna 2010. Maailmalla opiskelleen ja paljon matkustelleen Nikkasen haaveena oli eläkkeellä ollessaan saada jatkaa rakasta, koko elämän mittaista harrastustaan ikonimaalausta paikassa, jossa olisi hyvä valo.
– Suomessa sai lähes aina maalata keinovalossa. Haaveilin esimerkiksi Italian valosta, mutta päädyin etelämmäksi, Nikkanen kertoo.
Hän on jo kymmenisen vuotta elänyt osan vuodesta Egyptin pääkaupungin Kairon kupeessa aavikon laidalla sijaitsevassa luostarimaisessa Egyptin koptiortodoksisen kirkon Anafora-yhteisössä.
Ensimmäisen Egyptin-matkansa Nikkanen teki yli viisi vuosikymmentä sitten. Hän on yksi Suomen Egyptologisen seuran perustajajäsenistä.
Helena Nikkasen Malka silmässä -omakuva.
Anafora toi elämään ekumeenisuuden
Sana ”anafora” tarkoittaa ”ylös nostamista”.
– Isoimmat yllätykset Anaforassa ovat olleet avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus. En ole aiemmin ollut ekumeeninen, mutta Anaforassa minusta on tullut ekumeeninen, Nikkanen sanoo.
Anaforan on perustanut Egyptin koptikirkon piispa, nykyinen metropoliitta Thomas. Hän on Anaforan yhteisön henkinen johtaja, joka jakaa aikansa Anaforan ja oman hiippakuntansa Qusseian välillä.
– Metropoliitta Thomas opettaa kaikkien olevan Jumalan lapsia. Anaforassa ei käännytetä ketään, jokainen ihminen nähdään Jumalan kuvana. Suvaitsevaisuus ja toisten arvostaminen ovat kaiken ytimessä Anaforassa, Nikkanen kertoo.
Keskeinen ajatus ihmisten kohtaamiseen Anaforassa on myös ajatus siitä, että jokainen ihminen, jonka tapaat, on lahja.
Anaforassa myös iloitaan kauneudesta.
– Pukeutumisessa ei ole vaatimattomuuden ihannetta. Anaforassa ei yritetä naamioitua 1800-luvun naisiksi. Minulle ostetaan usein lahjaksi sieviä vaatteita, hiuskoristeita ja kaulakoruja. Askeettinen tyylini on heille vieras, Nikkanen sanoo.
Nikkanen on vuosien ajan seurannut egyptiläisten ortodoksien arjen tapoja ja juhlia. Joitain pieniä eroavaisuuksia Suomeen löytyy.
– Keskimäärin isoin ero Egyptin ja Suomen välillä on kirkkokansassa. Egyptissä kirkossa näkee paljon eri ikäisiä ihmisiä. Lapsille ja nuorille on itsestään selvää, että osallistutaan liturgiaan ja palveluksiin.
Osassa Egyptin ortodoksisista kirkoista on penkit, luostarikirkoissa yleensä seistään. Anaforassa kirkossa on seinän vierustalla tuoleja ja lattialla puisia polvistumisjakkaroita.
Nikkasen mukaan Egyptissä ei ole – eikä varsinkaan Anaforassa – myöskään toiveita naisten pukeutumisesta kirkossa. Lähes kaikki naiset, vanhemmatkin, ovat kirkossa pitkissä housuissa. Ehtoollisella naiset peittävät päänsä liinalla.
– Olen teettänyt huonekalukankaasta kirkkohameen, joka on hyvin väljä, ja joka peittää vaikkapa likaiset farkut ja saa minut siistin näköiseksi. Sitä käytän Anaforassa osallistuessani jumalanpalveluksiin ja käydessäni muualla luostareissa tai kirkoissa, Nikkanen kertoo.
Juhlat juliaanisen kalenterin mukaan
Nikkanen on vuosien varrella viettänyt Anaforassa niin pääsiäisiä kuin joulujakin. Molempia vietetään Egyptissä eri aikaan kuin Suomessa eli juliaanisen kalenterin mukaan. Nikkasen mukaan joulunvietossa ei ole isoja eroja Egyptin ja Suomen välillä. Keskiössä on kulutusjuhlan sijaan joulun sanoma, Kristuksen syntymä.
Pääsiäisen vieton erona Suomen ja Egyptin välillä ovat erityisesti palvelusten kestot. Pääsiäisviikolla kirkossa luetaan kokonaan kaikki evankeliumit. Egyptissä ole erillisiä pääsiäisruokia, mutta palmunoksat ovat oikeita palmun oksia, joista punotaan taitavia asetelmia sekä vaikkapa sydämiä ja aaseja.
Paastosääntöjä Egyptissä noudatetaan tiukasti.
– Jokainen keskiviikko ja perjantai ovat paastopäiviä, jolloin ei syödä kalaa. Tarkimmat paastoajat haluavat tarkistaa myös vaikkapa makeisista, ettei niissä ole liivatetta. Etiopiassa ortodoksit tosin noudattavat paastoa vielä tarkemmin: he eivät syö mitään ennen kello kolmea iltapäivällä.
Kirkkosalin maalaukset ovat iloisen värikkäitä, ja Anaforassa iloitaan kauneudesta. Edes pukeutumisessa ei ole vaatimattomuuden ihannetta.
Kirkon maalaustalkoissa myös suomalaisia
Anaforan perustaja metropoliitta Thomas kutsui Nikkasen alun perin Anaforaan opettamaan nunnille koptiperinteen mukaista ikonimaalausta. Aiemmin Anaforassa oli lähinnä kopioitu moderneja painokuvaikoneita. Pian ikonien maalaaminen vaihtui kirkon seinämaalauksiin.
Nyt Anaforan uuden kirkon seinät on maalattu jokaista neliösenttiä myöden ikonityyppisillä kuvilla Uuden testamentin kertomuksista. Työhön kului 11 vuotta. Nikkasella oli apunaan kaksi nunnaa ja vaihteleva joukko talkoolaisia. Myös suomalaisia on osallistunut kirkon maalaustalkoisiin.
– Keväällä 2022 Anaforaan tuli kokonainen ikonikerho Suomesta. Oli suurenmoista saada tehdä yhteistyötä Helena Saaristo-Parovuoren ja hänen oppilaidensa kanssa, Nikkanen muistelee.
Erittäin arvokasta apua Nikkanen sai Tapiolan ortodoksisen kirkon ikonit kaseiinitemperalla maalanneelta Alexander Wikströmiltä.
– Hän kertoi täysin avoimesti oman reseptinsä, kokemuksensa ja huomionsa, mitkä ratkaisevasti auttoivat meitä anaforalaisia. Käytimme hänen reseptiään hieman heikompana liuoksena ja korvasimme ammoniakin boraksilla, Nikkanen kertoo.
Nikkasen lähimmät työtoverit niin ikoniateljeessa kuin kirkossa ovat nunnat Martha ja Hanuna.
– Yhteistyömme on nykyään saumatonta, täydennämme toinen toisiamme. Nunnat ovat kehittyneet valtavasti vuosien myötä, Nikkanen sanoo.
Nikkanen on jo aloittanut kirkon ulkoseinien maalausurakan. Ulkoseinien syvennyksiin tulee kohtauksia Vanhasta testamentista.
– Ajatuksena on, että kuvien kautta Raamatun tapahtumat avautuvat lukutaidottomillekin.
Anaforan uuden kirkon seinien kaunistamiseen kului 11 vuotta. Myös suomalaisia on osallistunut kirkon maalaustalkoisiin.
Ortodoksisuus tutuksi jo lapsena
Helsingissä syntyneen Nikkasen äiti oli ortodoksi.
– Elin ortodoksista elämää äidin kanssa jo lapsena pyhiinvaelluksineen. Isäni halusi, että meidät lapset kastetaan luterilaisiksi. Sain tehdä oman päätökseni 18-vuotiaana, jolloin minusta tuli virallisesti ortodoksi, vaikka mitään uskonnollista herätystä ei ollutkaan, Nikkanen kertoo.
Nikkasta kiehtoi konservaattorin työ, mutta Suomessa ei tuolloin ollut konservaattorikoulutusta.
– Valmistuin Ateneumista kuvaamataidon opettajaksi vuonna 1972 ja opiskelin myös taidehistoriaa, Nikkanen kertoo.
Hän seurasi unelmaansa konservaattoriopinnoista ja valmistui Italian valtion konservaattorikoulusta Roomassa konservaattoriksi vuonna 1978. Lopputyönsä hän teki St. Cecilia in Trastevere -kirkon Calidarium-kappelin kosteusongelmista.
– Opiskelin konservointia myös Leningradissa, mistä oli myöhemmin se hyöty, että pystyin tulkkaamaa konservointikeskusteluja sekä italiaksi että venäjäksi kansainvälisissä ikonikonservointikonferensseissa, Nikkanen kertoo.
Työurastaan valtaosan Nikkanen teki Valamon luostarin konservointilaitoksella. Vuosina 1997–2001 hän toimi päätyönsä ohella kansainvälisen ICOM-museojärjestön avustavana koordinaattorina, jolloin hän osallistui kansainvälisten ikonikonservaattorien konferenssien järjestämiseen eri puolilla Eurooppaa.
Nikkanen on luonteeltaan hyvin vaatimaton. Hän puhuu mieluummin muiden ansioista kuin omistaan.
– Suurin saamani tunnustus lienee Kulttuurirahaston palkinto vuonna 1995, Nikkanen suostuu paljastamaan.
Nikkasen työ Anaforassa ikonien ja kirkon seinämaalausten parissa jatkuu. Kesäkuukaudet hän asuu Heinävedellä, ja talven kylmimmät kuukaudet hän viettää nykyään Helsingin-kodissaan.
Viimeisin isoin urakka valmistui keväällä: Valamo Kustannuksen julkaisema kirja Anaforan kuvakirkko ilmestyi huhtikuussa.
Anaforan kirkon maalaustyö vei Nikkasen myös Suomen Egyptologisen seuran ja sen julkaiseman koptin kielen oppikirjan pariin.
– Johdatus koptin kieleen on ollut minulle tärkeää oheislukemistoa, vaikka kielioppi onkin vaikeaa. Kaikki Anaforan kirkon tekstit ovat koptin kieltä, jota hyvin harva egyptiläinen kopti enää osaa.
Pääkuva ylhäällä: Helena Nikkanen iloitsee eritoten Anaforan suvaitsevaisuudesta ja ekumeenisuudesta.
– Anaforassa ei käännytetä ketään, jokainen ihminen nähdään Jumalan kuvana.
Kuuntele
