Evankeliumissa Jeesus kutsuu niitä, jotka tahtovat seurata häntä, kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja lähtemään matkaan. Jokainen, joka kadottaa elämänsä hänen ja evankeliumin tähden, pelastaa sen. Sielunsa menettämällä kukaan ei voita mitään. Siksi kenenkään ei pidä hävetä Ihmisen Poikaa, ettei joutuisi itse häpeään.
***
Oman ristin kantaminen muistuttaa paitsi Kristuksen kantamasta rististä meidän tähtemme, myös murheiden, vaikeuksien, koettelemusten ja sairauden taakkojen tuomasta rististä, joita kannamme Jeesusta seuraten.
Kaikkein suurinta Jeesuksen seuraamisen ristiä ovat kantaneet pyhät marttyyrit ja tunnustajat. He muistuttavat, että kristittynä oleminen merkitsee Jeesuksen seuraamista riippumatta siitä, mitä elämä tuo eteemme.
Jokainen omaa ristiään kantava ja Jeesusta seuraava ihminen on jo voittanut, vaikka on hyvä muistaa, että matka on yhä kesken. Vapahtaja on kanssamme kaikissa elämänvaiheissa ja koetuksissa.
Minisaarnoja julkaistaan uudelleen kyseisen muistopäivän, sunnuntain tai juhlan aikaan, sillä niiden sisältö on ajaton.
Jumalanäidin ikoneja ammuslaatikoissa – vetoomus Ukrainan lasten puolesta
Luterilaisissa seurakunnissa kiertävä ukrainalaisten taiteilijoiden Maria-ikoneja ammuslaatikoissa -näyttely on omistettu venäläisten kaappaamille ukrainalaisille lapsille. Kuva Jumalanäidistä lapsi sylissään on näyttelyssä murheen symboli ja vetoomus viattomien ja haavoittuvimpien suojelun puolesta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Suvi Toivanen | Kuva: Suvi Toivanen
Icons on Ammo Boxes (Avaa uuden sivuston) on kiovalaisen kuvataiteilijapariskunnan Oleksandr Klymenkon ja Sonya Atlantovan vuonna 2015 aloittama vapaaehtoistyöprojekti, joka sai alkunsa Itä-Ukrainan sodasta.
Vuosien aikana he ovat yhdessä taiteilija Herman Klymenkon kanssa maalanneet lukemattoman määrän eri teemaisia ikoneja sotarintamalta tuotujen ammuslaatikoiden kansiin. Sodasta muistuttavasta, kuolemaa symboloivasta karusta esineestä tulee heidän taiteessaan elämän symboli, ikoni.
Projektin aikana tehdyn varainkeruun ja ikonien myynnin myötä on saatu tuettua useita humanitaarisia hankkeita, kuten rahoitettua kenttäsairaalatoimintaa kymmenientuhansien ukrainalaisten sotilaiden ja siviilien auttamiseksi. Ammuslaatikoihin maalatut, eri teemoista koostuvat ikonisarjat ovat kiertäneet 24 maassa, 126 kaupungissa ja 232 näyttelypaikassa Berliinistä New Yorkiin.
Maria-ikoneja ammuslaatikoissa -kiertonäyttelyn ikonit ovat esillä 29.3. asti Olarin kirkossa (Rälssitilankuja 1, 02200 Espoo). Kansallisessa kuvataideakatemiassa Kiovassa koulutuksensa saaneet taiteilijat Oleksandr Klymenko, Sonya Atlantova ja Herman Klymenko ovat maalanneet projektissaan niin bysanttilaiselle ikonimaalaustraditiolle uskollisia kuin katolisen kirkon kuvaperinteestä ja nykytaiteesta ammentavia ikoneja.
Aiemmin näyttely on kiertänyt viimeisten kahden vuoden aikana mm. Kiovan luolaluostarissa, Rooman Pietarinkirkossa, Liettuassa, Saksassa, Romaniassa, Etelä-Afrikassa ja Botswanassa niin kirkoissa, museoissa, yliopistoissa, suurlähetystöissä kuin parlamenteissakin. Helmikuussa tämä yhdeksän ikonin sarja oli nähtävillä Lauttasaaren kirkossa, ja Espoosta se siirtyy Tampereelle. Siellä ikonit tulevat näyttelyyn Tampereen Keskustorilla sijaitsevaan Vanhaan kirkkoon*, missä ne ovat esillä 2.4. –26.4.2026. Tampereelta näyttely siirtyy edelleen Ouluun.
Ukrainan Suomen-suurlähetystö on tarjonnut näyttelyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin. Kuten Suomen ortodoksinen kirkko, myös luterilaiset seurakunnat pitävät Ukrainan tilannetta esillä ja tekevät työtä ukrainalaisten auttamiseksi. Tätä artikkelia varten haastateltu Olarin seurakunnan kirkkoherra Antti Malinen katsoo Ukrainan asian yhdistävän meitä kaikkia ja toivoo, että näyttely voisi kiertää Suomessa laajasti eri kirkkokuntien seurakunnissa. Malisen mukaan viime vuosikymmenten aikana ikonit ovat vakiinnuttaneet paikkansa myös luterilaisessa kirkossa, ja heidänkin seurakunnassaan Olarissa toimii ikonimaalausryhmä. Maria-ikoneja ammuslaatikoissa -näyttely sopiikin siis esille monenlaisiin tiloihin.
Perinteisten puupaneelien sijaan ammuslaatikoiden kansiin maalatut Jumalanäidin ikonit luotien hylsyistä koostuvine sädekehineen ja risteineen ovat pysäyttäviä ja koskettavia sodanvastaisia kuvauksia, hätähuutoja, jotka avautuvat katsojille taustasta ja sijoituskohteesta riippumatta. Niiden ääressä on mahdollisuus hiljentymiseen – on se sitten rukousta, vaikeiden tunteiden käsittelyä, toivon heräämistä, armon kokemista tai aktivoitumista rauhan puolesta.
Pääkuva: Näyttelyn ikoneissa kohtaavat Ukrainan sodan raadollisuudesta muistuttavien puisten ammuslaatikoiden karkeus sekä niihin kuvattu pyhä, jonka ääressä on mahdollisuus hiljentymiseen.
* Juttua on päivitetty 9.3.2026 klo 11:46: näyttelyn paikka on vaihtunut Tampereella. Ikonit tulevat näyttelyyn Tampereen Keskustorilla sijaitsevaan Vanhaan kirkkoon, ei Kalevan kirkkoon, kuten alun perin oli suunniteltu.
Valamon luostariin saapuu tutkijoita ympäri Eurooppaa sekä vieras Pyhän Katariinan luostarista
Valamon luostarissa järjestettävä Virtuaalinen Valamo -konferenssi kokoaa tutkijoita ympäri Eurooppaa muun muassa käsikirjoituskokoelmien digitointiin liittyvien kysymysten äärelle. Luvassa on myös harvinainen vieras Siinain Pyhän Katariinan luostarista.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Virva Suvitie, Pasi Hyytiäinen, Susanna Somppi | Kuva: Eri kuvalähteitä
Virtuaalinen Valamo -hanke järjestää kansainvälisen tutkijakonferenssin 12.–15.5.2026. Valamon luostariin kerääntyy tutkijoita ympäri Eurooppaa käsikirjoituskokoelmien digitointiin ja transkribointiin liittyvien kysymysten äärelle.
Konferenssi tuo yhteen tekstiaineistojen digitoijat, digitaalisten tekniikoiden ja apuvälineiden kehittäjät, slaavinkielisten aineistojen tutkijat sekä isojen tekstikokoelmien haltijat. Mukana on puhujia muun muassa Freiburgin yliopistosta, Kansallisarkistosta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, Helsingin yliopistosta ja Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Riisasta.
Kaikille avoimet huippututkijoiden esitelmät pidetään keskiviikkona 13.5 ja torstaina 14.5. klo 9.00 alkaen Valamon Kulttuurikeskuksen salissa. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.
Valamon luostari saa niin ikään toukokuussa harvinaisen vieraan, kun Siinain Pyhän Katariinan luostarin (Avaa uuden sivuston) kirjastonhoitaja, isä Justinos saapuu Suomeen ja vierailee Valamossa. Hänen kauttaan avautuu ikkuna yhteen kristikunnan vanhimmista ja merkittävimmistä pyhistä paikoista: Mooseksen vuoren juurella sijaitsevaan alueeseen Egyptissä, missä rukous on jatkunut yhtäjaksoisesti yli 1700 vuoden ajan. Paikalla oli erakkomunkkeja jo 300-luvulla, ja siellä on sijainnut ortodoksinen luostari yli 1400 vuotta.
Pyhän Katariinan luostari on Siinain autonomisen ortodoksisen kirkon keskuspaikka ja myös UNESCOn maailmanperintöluettelossa. Luostari tunnetaan erityisesti sen raamatullisesta sijainnista, vanhoista käsikirjoituksista, ikoneista ja taideaarteista.
Isä Justinosin vierailu tarjoaa hienon mahdollisuuden tutustua luostarin elämään, hengelliseen perinteeseen ja kulttuurisiin kerrostumiin – sellaiseen, jota vain harvat ovat päässeet Egyptissä paikan päällä kokemaan.
Valamon-vierailua voi jatkaa hyvällä syyllä ainakin 16. toukokuuta saakka, sillä tuolloin järjestetään Valamon museopäivä (Avaa uuden sivuston). Se tarjoaa tilaisuuden tutustua luostarin aarteisiin, keräilyesineiden kiehtovaan maailmaan ja ortodoksiseen perinteeseen. Päivän ohjelmassa ovat mukana Kuopion ja karjalan metropoliitta Arseni sekä antiikkialan asiantuntija Wenzel Hagelstam.
Siinain Pyhän Katariinan luostarin kirjastonhoitaja, isä Justinos. Kuva: Barry Iverson
Pyhän Katariinan luostarin teemapäivä perjantaina 15.5.2026
Ohjelma:
12.00 Päivän avaussanat: Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael
Avauksen jälkeen
Vieraana isä Justinos, Pyhän Katariinan luostarin kirjastonhoitaja. Isä Justinos esittelee luostarin historiaa ja nykyistä elämää sekä kertoo sen ainutlaatuisesta kirja- ja käsikirjoituskokoelmasta.
Arvokkaita varhaiskristillisä käsikirjoituksia ja teoksia on viime vuosina digitoitu nykyaikaisilla menetelmillä, mikä on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta.
Codex Sinaiticus on 300-luvulla kirjoitettu kreikankielisen Raamatun käsikirjoitus, joka päätyi Pyhän Katariinan luostarista Venäjälle ja myytiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englantiin, missä sitä säilytetään British Libraryssa.
Teoksen kokonaan tai osia siitä omistavat neljä kirjastoa, British Library, Venäjän kansalliskirjasto, Pyhän Katariinan luostari Siinailla ja Leipzigin yliopiston kirjasto, jotka perustivat vuonna 2002 yhteishankkeen teoksen tutkimusta, digitointia, transskiptiota sekä säilyttämistä ja julkaisemista varten, tavoitteena oli julkaista lisäksi Codex Sinaiticuksen sähköinen versio.
14.00 Lounas (omakustanteinen), ravintola Trapesa
15.00 Luostarin vanhoja ikoneita ja taideaarteita: isä Justinos
Apsismosaiikkien ohella luostarin taideaarteisiin kuuluu uniikki ikonikokoelma, joka käsittää yli 2000 ikonia. Ikonit edustavat kaikkia vuosisatoja aina 500-luvulta lähtien.
16.00 Pyhiinvaeltajien muistoja Pyhän Katariinan luostarista. Markku Niemenlehto, Virpi Kaipainen ja Eija Forsvik matkasivat Egyptin erämaahan nunna Kristodulin johdattamana. He muistelevat kokemuksiaan.
Teepöytä sisältää teetä ja vadelmahilloa, suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera, lohipiirakkaa, kaalipiirakkaa, kuivakakkua, pikkuleipiä, makeisia ja hedelmiä.
18.00 Mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen luostarin pääkirkossa.
IX hetki. Ehtoopalvelus. Pieni ehtoonjälkeinen palvelus ja kolmikanoni.
Siinain Pyhän Katariinan luostari. Kuva: Pyhän Katariinan luostari
Tilaisuus järjestetään Valamon Kulttuurikeskuksessa, jossa on esillä Valamon luostarin kirjaston kirjallisuutta teemapäivään liittyen.
Isä Justinoksen luennot ovat englanniksi, muuten ohjelma on suomeksi.
Päivän ohjelman hinta on 25 €/ hlö (sisältää ohjelman ja teepöydän)
Pääkuvassa aukeama Valamon luostarin erikoiskirjaston käsikirjoituksesta XII.84. (Ефрем Сирин. Слова и Житие, с дополнениями.) Kuva: Valamon luostarin erikoiskirjasto
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Obraz/Wikimedia Commons
Tämä kuningaspsalmi liittyy tekstissä mainittujen voiton lippujen sekä vaunujen ja hevosten perusteella voiton anomiseen taistelussa (jakeet 6 ja 8). Erään juutalaisen käsityksen mukaan psalmi laadittiin, kun Daavid lähetti Joabin ja koko Israelin sotaan kapinaan noussutta poikaansa Absalomia vastaan (2. Sam. 18).
Psalmissa rukoillaan kuninkaan puolesta, mutta tekstin jälkiosa on kirjoitettu ensimmäiseen persoonaan eli yhden ihmisen rukoukseksi. Alun perin henkilökohtainen rukous on saattanut myöhemmin tulla liturgiseen käyttöön temppelijumalanpalveluksessa. Tällöin tekstiin on jäänyt viitauksia sen aiempaan muotoon. Psalmin otsikon ilmaisu ”Daavidin psalmi” käännetään toisinaan myös muotoon ”psalmi Daavidille”.
Psalmissa anotaan Herraa kuulemaan voideltuaan ja vastaamaan hänelle hädän päivänä sekä pyydetään että Jaakobin Jumalan nimi suojelee häntä. Herraa pyydetään lähettämään avun pyhäköstään ja tukemaan voideltuaan Siionista.
Psalmin rukoilijat pyytävät Herraa muistamaan Daavidin ruokauhrit (ks. 2. Moos 2:1˗2). He anovat, että hänen polttouhrinsa olisi lihava Herran edessä eli hänelle mieluinen. Jerusalemin pyhäkkö sijaitsi Siionin vuorella, mutta Daavidin aikana kyse oli vielä telttamajasta. Samuelin kirjan mukaan Daavid uhrasi Jerusalemiin sijoitetussa telttamajassa uhreja Jumalalle (2. Sam. 6:12˗13).
Psalmin rukoilijat ajattelevat, että kuningas Daavid etsii tehtäväänsä asetettuna Herran voideltuna toisten parasta. Siksi pyytävät Herraa antamaan hänelle kaiken mitä hän sydämestään haluaa sekä täyttämään hänen hartaat toiveensa ja suunnitelmansa. He anovat Herralta Daavidille voittoa, jotta he saavat hänen kanssaan kohottaa voitonliput Jumalan kunniaksi.
Tässä kohtaa teksti vaihtuu nimeämättömän henkilön, mahdollisesti Daavidin, rukoukseen ja puheeseen. Hän uskoo, että Herra pelastaa voideltunsa, auttaa häntä, vastaa hänelle pyhästä taivaastaan ja pelastaa hänet oikean kätensä eli oikeamielisyytensä voimalla.
Psalmissa Herraa etsivien vastakohtana ovat ne, jotka turvaavat vaunuihin ja hevosiin eli ulkoisiin asioihin ja ihmisen voimaan. Hurskaat sen sijaan huutavat avukseen (tai: muistavat) Herran, heidän Jumalansa nimeä. Pelkästään ajallisesta apua etsivät kompastuvat ja kaatuvat, mutta Herran omat nousevat ja kestävät koetukset, kulkevat niiden lävitse häneen turvaten.
Psalmin loppuosa voidaan kääntää eri tavoin. Siinä anotaan Herraa antamaan kuninkaalle voitto (tai: pelastus), kun he huutavat häneltä apua. Näin teksti tulkitaan myös kreikankielisessä septuagintakäännöksessä. Hepreakielinen teksti voidaan kääntää myös niin, että siinä pyydetään voittoa ja anotaan Kuningasta eli Herraa vastaamaan, kun he pyytävät häneltä apua. Tässä tapauksessa Daavidin kuningaspsalmi kääntyy Herran kuninkuuden ylistykseksi.
Kirkon varhaisissa tulkinnoissa Herraan turvaaminen viittaa Kristukseen. Koetusten kohdatessa yksilöä tai yhteisöä, Herra kuulee omiensa rukousäänen ja ottaa sen vastaan. Kaikki kääntyy lopulta parhain päin kaikkitietävän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tahdon mukaan. Onnellisia ovat ne, jotka turvaavat Herraan ja anovat apua häneltä, joka antaa toivon ja turvan.
Erään kirkon opettajan mukaan tämä psalmi on tarkoitettu lohdutukseksi koetuksissa. Psalmi muistuttaa uskovia huutamaan avuksi Herran, heidän Jumalansa, nimeä.
Emeritusarkkipiispa Leo on pettynyt saamaansa tuomioon – päätös valittamisesta harkinnassa
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi tuomionsa Karjalan kielen seuran talousepäselvyyksiin liittyvässä rikosjutussa.
Käräjäoikeuden tuomiosta on mahdollista valittaa hovioikeuteen.
Julkaistu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Jyri Pitkänen
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Suomen ortodoksisen kirkon emeritusarkkipiispa Leon, 77, vuoden ja yhden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeuteen törkeästä avustuspetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Koeaika päättyy 27. helmikuuta 2028.
Tuomio liittyy muutaman vuosi sitten konkurssiin ajautuneen Karjalan kielen seuran talousepäselvyyksiin. Nyt jo eläkkeellä oleva arkkipiispa Leo toimi Karjalan kielen seuran hallituksen puheenjohtajana.
Seuran toiminta ei ole liittynyt Suomen ortodoksisen kirkon toimintaan, vaan kyseessä on ollut emeritusarkkipiispa Leon osalta hänen vapaa-aikaansa kuuluva asia.
Tuomion sai myös Karjalan kielen seuran entinen, nykyään 77-vuotias sihteeri.
Tuomiolauselman mukaan emeritusarkkipiispa ja seuran ex-sihteeri velvoitetaan korvaamaan opetus- ja kulttuuriministeriölle yhteisvastuullisesti yli 160 000 euroa rikoksella aiheutetusta vahingosta. Lisäksi heidän maksettavakseen määrättiin kyseisen ministeriön yli 30 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Emeritusarkkipiispa Leon tulee maksaa ministeriölle myös yli 9 000 euroa vahingonkorvausta.
– Tässä vaiheessa on todennäköistä, että hän valittaa käräjäoikeuden tuomiosta, mutta lopullista päätöstä ei ole toistaiseksi tehty, sanoo Matti Tolvanen.
Tolvasen mukaan emeritusarkkipiispalle määrätyt korvausvastuut ovat sen verran merkittäviä, että valittaminen hovioikeuteen voi olla edessä. Kaiken kaikkiaan tuomio vaikuttaa olleen isä esipaimenelle järkytys.
– Kyllä hän on ollut aika lailla alamaissa – ja tietysti heti tuomiosta kuultuaan myös tyrmistynyt, sanoo Tolvanen.
Avustajana hänen tehtävänsä oli ilmoittaa käräjäoikeuden tuomio päämiehelleen.
– Uskon kyllä, että tästä selvitään ajan kanssa, mutta onhan tämä katkera paikka – myös itselleni, Tolvanen kuvailee.
Hänen mukaansa emeritusarkkipiispa Leon kanta on yhä sama kuin ennenkin, eli hän ei katso syyllistyneensä rikokseen tai olleensa tietoinen mistään rikollisesta seuran toiminnassa.
– Hän ei katso antaneensa ministeriölle tahallaan vääriä tietoja.
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: Vatopedin luostari, Athosvuori/Wikimedia Commons
Liturgiassa
(Mark. 2:1‒12)
Evankeliumissa kerrotaan halvaantuneesta, joka tuodaan Jeesuksen luo laskemalla vuode katon kautta huoneeseen. Kun Jeesus ilmoittaa miehen saaneen syntinsä anteeksi, muutamat lainopettajat ajattelevat hänen pilkkaavan Jumalaa, koska vain Jumala saattaa antaa syntejä anteeksi. Jeesus tuntee heidän ajatuksensa ja kysyy, kumpi on helpompaa, antaa synnit anteeksi vaiko käskeä halvaantunutta kävelemään. Sitten hän parantaa halvaantuneen.
***
Ihmiseksi tullut Jumalan Poika antaa syntejä anteeksi. Sen merkkinä hän tekee suuren ihmeen.
Anteeksiantamus muuttaa halvaantuneen elämän suunnan. Ajallinen ihme kestää elämän ajan, jumalasuhde ikuisesti. Ihmisyytemme saa uuden suunnan Jumalan anteeksiantamuksen voimasta.
Tästä todistaa myös tänään muisteltava Gregorios Palamas. Hän puolusti kirkon opetusta siitä, että jumalallinen elämä voidaan ottaa vastaan ja kokea. Kysymys ei ole vain tiedon määrästä. Yhteys Jumalaan kasvaa Jumalan Pojan yhteydessä pyhien mysteerien eli sakramenttien, rukouksen ja arjen kilvoituksen vahvistamana.
(Gregorios Palamakseen liittyen tänä sunnuntaina luetaan myös Joh. 10:9–16.)
Minisaarnoja julkaistaan uudelleen kyseisen muistopäivän, sunnuntain tai juhlan aikaan, sillä niiden sisältö on ajaton.
Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia piti puheen Ukrainan täysimittaisen sodan syttymisen vuosipäivänä 24. helmikuuta 2026 Uspenskin katedraalissa.
Julkaistu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia | Kuva: Vlada Wahlstén
Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet,
arvoisa Ukrainan suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk,
neljä vuotta sitten maailma heräsi todellisuuteen, jonka se oli toivonut unohtaneensa. Sota palasi Euroopan sydämeen. Ei televisioruudun kaukaisena välähdyksenä, vaan elävinä ihmiskohtaloina, joiden paino kasvaa joka päivä. Neljä vuotta. Historialle lyhyt. Jokaiselle, joka etsii omaistaan raunioista – loputon.
Muistan tuon aamun. Muistan, kuinka ensimmäinen ajatukseni ei ollut geopoliittinen analyysi vaan psalmin sanat: ”Herra, kuinka kauan?” (Ps. 13:2). Tuo kysymys on neljässä vuodessa muuttunut vain raskaammaksi. Se kaikuu Kiovan kaduilla, Harkovan kellareissa, Mariupolin haudoissa, Butšan hiljaisuudessa, Irpinin silloilla, Izjumin joukkohaudoilla, Bahmutin savuavissa raunioissa, Avdijivkan tyhjillä pihoilla, Hersonin tulvaveden alle jääneissä kodeissa. Se kaikuu kirkoissa, joiden kupolit ovat pirstoutuneet, ja kodeissa, jotka ovat enää muistoja.
Ukrainan kansa on kansa, joka tuntee kärsimyksen syvyyden. Holodomorin nälkäkuolema, Stalinin vainot, vuosisatojen sorto – ja nyt tämän uuden Golgatan, jossa viattomien veri huutaa taivaaseen.
Sota ei kuitenkaan ole koskaan ratkaissut mitään. Se ei ole koskaan synnyttänyt oikeudenmukaisuutta. Se on hulluutta, joka lihottaa kuoleman kauppiaita ja jättää jälkeensä vain orpoja, leskiä ja raunioita. Yhden ainoan päivän sotilasmenoilla voitaisiin ruokkia miljoonia. Ja silti valitaan kuolema.
Ortodoksisessa perinteessämme tiedämme, että pääsiäinen seuraa aina suurta perjantaita, mutta tiedämme myös, ettei kukaan voi ohittaa ristiä. Ukrainan kansan risti on raskas, ja meidän tehtävämme on kantaa sitä yhdessä, ei kääntää katsettamme pois.
Kirkkomme opettaa, että jokainen ihminen on Jumalan elävä ikoni. Ei puuhun tai kultaan maalattu, vaan lihaan ja vereen kirjoitettu kuva Luojasta. Kun pommi repii ihmisen kehon, se tuhoaa Jumalan ikonin. Kun lapsi otetaan pois kotoaan, Jumalan kuva ajetaan maanpakoon. Kun sotavanki katoaa kidutuskammioon, Jumalan ikoni häpäistään.
Tunnemme omaa historiaamme yli tuhannen vuoden takaa, kun ikonien häpäisijät tuhosivat pyhiä kuvia Bysantissa. Mutta tämän ajan ikoninen raastaminen on paljon julmempaa, kun tuhotaan eläviä kuvia, joita ei voida maalata uudelleen.
Siksi kirkko ei voi vaieta. Profeettojen perinne ei ole diplomaattista hiljaisuutta vaan totuuden puhumista vallan edessä. Profeetta Jesaja ei kysynyt lupaa, kun hän julisti: ”Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi” (Jes. 5:20). Kirkko, joka vaikenee vääryyden edessä, on lakannut olemasta kirkko.
Ja jos kirkko ei vaikene, sen on myös uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo. Me emme ole puolueettomia. Me seisomme kärsivien rinnalla. Me seisomme Ukrainan rinnalla. Me seisomme niiden rinnalla, joiden rakkaat lepäävät tuntemattomissa haudoissa, ja niiden rinnalla, jotka yhä odottavat tietoa kadonneista.
Juuri siksi olemme tänään koolla. Neljän vuoden jälkeen sytytämme jälleen tuohuksen niiden muistoksi, jotka eivät ole enää keskuudessamme, ja niiden puolesta, jotka yhä kestävät. Tiedämme, että yksittäinen liekki pimeässä kirkossa ei sammu, vaan sytyttää toisen ja kolmannen, kunnes pimeys väistyy. Meidän kutsumuksenamme on olla se liekki, joka ei sammu, sillä me palvelemme Jumalaa, joka mittaa aikaa toisin kuin me.
Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet! Rauhan siemen kantaa aina satoa – joskus vasta sukupolvien päästä, kauan sen jälkeen, kun kylväjän kädet ovat levänneet. Mutta aina. Tämä on meidän toivomme, ja tätä toivoa mikään pimeys ei voi sammuttaa.
Unelmien aika tulee vielä – juuri nyt ukrainalainen Oksana Horbanova elää päivän kerrallaan
Ukrainan Dniprosta kotoisin oleva Oksana Horbanova pakeni sotaa Suomeen yhdessä tyttärensä kanssa.
Nyt hän työskentelee Suomen ortodoksisen kirkon yhteistyökumppanin, diakonia- ja lähetystyöjärjestö Filantropia ry:n hanketyöntekijänä.
– On palkitsevaa, kun saan auttaa ihmisiä ja he antavat hyvää palautetta. Ukrainalaiset ovat monesti ilmaisseet kiitollisuuttaan ja iloaan niin Suomen ortodoksisen kirkon, Filantropian kuin yleensäkin suomalaisten tuesta ja avusta.
Julkaistu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Vlada Wahlstén, Oksana Horbanovan oma albumi
– Osaan jo erottaa erilaisten droonien ja ohjusten äänet toisistaan samoin kuin oman ilmatorjuntamme, sanoo Oksana Horbanova.
Siitä huolimatta Oksana nukkuu yönsä paremmin synnyinmaassaan Ukrainassa kuin Suomessa, vaikka nykyisen Helsingin-kodin yörauhaa eivät häiritse Venäjän hyökkäyssodasta johtuvat äänet.
Levollisempi uni voi selittyä sillä, että Ukrainassa ollessaan Oksana on koko ajan tilanteen tasalla. Ei tarvitse vahtia uutisista, missä päin Venäjän hyökkäys on ollut erityisen kiivas ja kysellä sitten tekstiviestitse alueella asuvilta tutuilta, ovatko he kunnossa.
– Voi olla, että Suomessa huono uni johtuu paitsi huolesta, myös syyllisyydestä sen takia, että olen itse turvassa.
Oksana Horbanovan perheestä on Suomessa turvassa myös tytär. Muut perheenjäsenet – lasten isä, poika ja miniä sekä vanhemmat – ja suuri osa ystävistä ovat jääneet Ukrainaan.
Sodan alettua kotikaupunki Dniprossa soivat hälytyssireenit monta kertaa vuorokaudessa. Hyökkäysten aikana perhe haki suojaa omakotitalonsa kylpyhuoneesta, sillä siellä ei ollut särkyviä ikkunoita.
– Varsinaisia väestönsuojia ei juuri ole muualla kuin esimerkiksi lastentarhoissa ja kouluissa. Ihmiset suojautuvat myös kellareihin, mutta siinä on riski, että talon romahtaessa voi hautautua raunioihin.
Evakuointijunassa Ukrainasta Puolaan sodan alettua vuonna 2022. Kuva: Oksana Horbanovan oma albumi
”Minulla oli ihana elämä”
Kotona Dniprossa Oksana eli perheineen hyvää, keskiluokkaista elämää, johon mahtui toisinaan myös ulkomaanmatkoja. Talo oli hankittu juuri ennen sotaa, ja sen emäntä iloitsi puutarhanhoidosta ja ystävien vierailuista. Työpäivät taittuivat englannin kielen lehtorina yliopistolla. Iltaisin Oksana antoi myös yksityistunteja, sillä maan palkkataso ei ole kovin korkea.
– Minulla oli ihana elämä, Oksana huokaa.
Kunnes koitti 24. helmikuuta 2022 ja Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan.
Oksana sinnitteli sodan alettua parisen viikkoa, mutta tilanne kävi hyvin vaaralliseksi. Niinpä hän pakeni tyttärensä kanssa Puolaan. Evakkomatka oli raskas: junaa piti odottaa pakkasessa kymmenen tuntia, ja sen jälkeen seisoa täpötäydessä junavaunussa kokonainen vuorokausi, koska tilaa istua ei ollut. Kun saavuttiin Lviviin, oli taas jonotettava kylmässä yli 11 tuntia.
– Siitä lähtien tyttäreni on vihannut junia ja jonoja. Perillä Puolessa tajusin sinne paenneen niin paljon ukrainalaisia, että heillä olisi suuria vaikeuksia auttaa kaikkia.
Kolme päivää vastaanottokeskuksen ruuhkassa pakottivat etsimään muita vaihtoehtoja.
– Ajattelin, että koska puhun hyvää englantia, pärjään kyllä melkeinpä missä vain.
Oksana löysi verkkosivuston, jonka kautta ihmiset tarjosivat muun muassa majoitusapua pakolaisille. Sen kautta löytyi suomalaisrouva, joka tarjosi majapaikkaa – ja niin Oksana lensi tyttärineen Varsovasta Helsinkiin lentoyhtiön tarjoaman alennuksen turvin.
He asuvat yhä Helsingissä saman rouvan luona.
Oksanan kokemusten mukaan suomalaiset tuntevat empatiaa ukrainalaispakolaisia kohtaan, sillä Suomen historiasta ja Ukrainan tilanteesta löytyy yhteisiä piirteitä. Näin ollen pakolaisten asemaan osataan samastua – onhan suomalaisilla on vielä hyvin muistissa talvi- ja jatkosota, Karjalan menetys ja karjalaisten evakuointi kotiseudultaan.
Ystävystymisen suhteen haasteena voi tosin alkuun olla yhteisen kielen puute, sillä vaikka monet suomalaiset puhuvat englantia, kaikki ukrainalaiset eivät sitä osaa. Suomen kielen opiskelu on vaativaa, mutta moni ukrainalainen haluaa silti oppia kantaväestön kielen. Lisäksi ukrainalaiset haluavat työllistyä, mikä sekään ei ole helppoa nykyisessä työllisyystilanteessa.
– Tarjolla on lähinnä siivousta, jossa ei toki ole mitään vikaa sinänsä. Kuitenkin monilla Suomeen paenneilla ukrainalaisnaisilla on korkeakoulututkinto, joten on sääli, jos he eivät löydä koulutustaan vastaavaa työtä.
Myös Oksanan tytär halusi integroitua mahdollisimman hyvin uuteen elinympäristöön. Hän kävi peruskoulua suomenkielisellä luokalla, ja kaiken kaikkiaan hän on sopeutunut hyvin.
Ukrainassa oleva perhe on silti läsnä joka päivä videopuheluiden välityksellä. Lisäksi Oksanan äiti kävi Suomessa silmäleikkauksessa, mutta halusi palata Ukrainaan taivuttelusta huolimatta.
Viimeistä kertaa Asovanmeren rannalla. Kuva: Oksana Horbanovan oma albumi
Kirkon jäsenyys voi olla uusi asia
Ennen työllistymistään Filantropia ry:n (Avaa uuden sivuston) kotimaan Ukraina-hankkeen työntekijäksi Oksana on toiminut vapaaehtoisena auttajana ukrainalaisille Pikkuavussa 2022, vapaaehtoisena opettajana Ukrainalaisessa keskuksessa sekä englannin ja yhteiskunnallisen orientaation opettajana. Lisäksi hän on työskennellyt tulkkina, sijaisena päiväkodissa ja koulunkäynnin ohjaajan sijaisena.
Filantropia ry:n tarjoama työ tuntui heti täysosumalta.
– Tätä työtä olisin tehnyt vaikka vapaaehtoisesti, ja nyt siitä vieläpä maksetaan, Oksana nauraa.
Nykyisessä työssä ortodoksisuus on vahvasti läsnä – kuten se on ollut aiemminkin elämässä. Valtaosa Ukrainan väestöstä on ortodokseja, ja he jakaantuvat kahteen merkittävään kirkkoon: Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon (UOK), joka on yhdistetty Moskovan patriarkaattiin, ja Ekumeenisen patriarkaatin autokefaaliseksi tunnustamaan Ortodoksiseen kirkkoon Ukrainassa (OKU). Molemmilla kirkoilla on seurakuntia koko Ukrainassa. Ortodoksisuus on oleellinen osa ukrainalaisten arkea.
– Vaikka kaikki eivät kävisikään aktiivisesti kirkossa, useimmat haluavat mennä kirkkoon ainakin suurien juhlien aikaan. Kirkosta haetaan lohdutusta myös jonkin kriisin kohdatessa.
Oksana tunnistaa eroavaisuuksia Suomen ja Ukrainan välillä esimerkiksi sen suhteen, että ukrainalaisille kirkon virallinen jäsenyys samoin kuin kirkollisvero ovat yleensä uusia asioita. Kotimaassa tavat ovat hieman toisenlaiset.
– Selitän ukrainalaispakolaisille, miten ortodoksinen kirkko toimii Suomessa, eli että täällä on tapana liittyä virallisesti kirkon jäseneksi ja että kirkollisveroilla rahoitetaan kirkon toimintaa.
Esimerkkinä Oksana mainitsee, että Ukrainassa on tapana maksaa tietyn palveluksen toimittamisesta. Summat eivät välttämättä ole suuria, mutta jokin korvaus suoritetaan yleensä joka tapauksessa.
– Toki pienemmissä kylissä, missä papit tuntea seurakuntalaisensa, he voivat toimittaa myös ilmaiseksi tai korvaus voi olla ihan minimaalinen.
Oksanan käsitys on, että osa Ukrainan seurakunnista on yhä yhteydessä Moskovan patriarkaattiin, myönsivätpä ne sitä tai eivät.
– He väittävänsä olevansa puolueettomia, mutta se ei ole totta.
Suomessa työskennellessään Oksana ei ole todistanut ristiriitoja ukrainalaisten ja venäläistaustaisten seurakuntalaisten välillä.
– Itse en ole kokenut ukrainalaisten ja venäläistaustaisten olevan huonoissa väleissä keskenään.
Toisten auttaminen antaa voimia
Haastatteluhetkellä Oksanalla oli edessään matka Kaakkois-Suomen seurakuntaan ja takanaan kaksi ukrainalaisille suunnattua tapahtumaa Valamon luostarissa. Jokin aika sitten hän kiersi eri paikkakunnilla ukrainalaisen pappismunkin, isä Rafailin kanssa.
– Isä Rafail toimitti jumalanpalveluksia ja sakramentteja, keskustelimme ukrainalaisten kanssa ja kerroin heille muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon toiminnasta. Monille tuli yllätyksenä, että kirkkomme toimii myös pienissä kaupungeissa tai että palveluksia toimitetaan myös ukrainaksi.
Helmikuussa saapui Ukrainasta arkkimandriitta Lavrentiy, joka on vieraillut Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä, Kemijärvellä, Kotkassa, Salossa, Forssassa, Hämeenlinnassa ja Kouvolassa. Maaliskuun puolivälissä vierailulle tulee isä Myhailo, jonka kanssa suunnitellaan perheleiriä yhdessä Saimaan ortodoksisen seurakunnan kanssa.
Oksana kertoo saavansa voimia paitsi uskostaan, myös nykyisestä työstään.
– On palkitsevaa, kun saan auttaa ihmisiä ja he antavat hyvää palautetta. Ukrainalaiset ovat monesti ilmaisseet kiitollisuuttaan ja iloaan niin Suomen ortodoksisen kirkon, Filantropian kuin yleensäkin suomalaisten tuesta ja avusta.
Kysymykseen, uskooko Oksana Ukrainan ja Venäjän suhteiden korjaantumiseen, hän vastaa:
– En usko Ukrainan ja Venäjän suhteiden voivat korjaantua ainakaan vuosikymmeniin, sillä luottamusta ei ole. Ortodoksisuuden suhteen toivoa ehkä on ainakin Ukrainassa, mutta maailmanlaajuisesti – en tiedä. Niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykyistä toimintaansa, informaatiosotaa käydään myös ortodoksisen maailman sisällä esimerkiksi internetin kautta.
Tulevaisuuden suunnitelmista tai unelmista kysyttäessä Oksana menee mietteliääksi.
– Olemme olleet Suomessa jo neljä vuotta, joten todennäköisesti jäämme tänne toistaiseksi. Tytär haluaa pyrkiä yliopistoon lukion jälkeen. Juuri nyt en näe meidän palaavan Dniproon, koska Venäjän sijainti tai ilmeisesti myöskään sen asenne ei muutu.
Kaikkein eniten Oksanaa riipaisee lasten tulevaisuus.
– Mietin koko ajan, että lapset eivät ansaitse tällaista, Oksana sanoo.
– Juuri nyt haluan selvitä vain päivän kerrallaan, mutta toivon, että tulevaisuudessa kaikki muuttuu parempaan.
Paremman huomisen eteen on hyvä tehdä töitä – ja rukoilla rauhan puolesta. Uspenskin katedraalissa Helsingissä toimitetaan 24.2. ukrainan- ja suomenkielinen rauhanrukouspalvelus kello 12. Palveluksen toimittaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia yhdessä ukrainalaisen arkkimandriitta Lavrentiyn kanssa.
Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina
Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa siunataan ortodoksisuuden sunnuntain liturgian jälkeen kahdeksan uutta vapaaehtoistyönä lahjoitusvaroin maalattua ikonia.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Shutterstock, Riku Kuikka
Suuren paaston ensimmäistä sunnuntaita kutsutaan ortodoksisuuden sunnuntaiksi. Silloin muistellaan kirkon voittoa ikonoklasmista eli ikonien vastustajien levittämästä harhaopista.
Tämän voiton myötä ikonitaiteesta tuli erottamattomasti teologista ja hengellistä taidetta. Ortodoksisessa kirkossa ikonit julistavat Kristuksen lihaksitulon ilosanomaa. Niissä ei kuitenkaan kuvata yksin Kristusta, vaan kaikkia pyhiä. Näin ikonit todistavat samalla myös ihmisen mahdollisuudesta kasvaa Jumalan kaltaisuuteen.
Pyhä Olga Kiovalainen.
Ortodoksisuuden sunnuntain yhteys ikonitaiteeseen voi konkretisoitua monin tavoin. Omasta ikoninurkasta voi ottaa esimerkiksi ikonin mukaan kirkkomatkalle. Joissakin seurakunnissa paikallisen ikonimaalauspiirin vastavalmistuneet ikonit siunataan pyhitetyllä vedellä vihmomalla juuri ortodoksisuuden sunnuntaina.
Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa siunataan ortodoksisuuden sunnuntain liturgian jälkeen kahdeksan uutta vapaaehtoistyönä lahjoitusvaroin maalattua ikonia.
Pyhä diakonissa Foibe.
Jännittävä tilaustyö
Aloite naispyhien kokoelman maalaamisesta tuli loppuvuodesta 2024 omasta halustaan anonyymiksi jäävältä seurakuntalaiselta.
– Täällä Joensuun seurakunnassa on toiminut Luukas-ikonimaalarikerho jo yli 45 vuoden ajan. Olen kuulunut kerhoaktiiveihin jo vuosien ajan ja toimin nykyisin sen toisena vetäjänä. Eräänä päivänä lahjoittaja otti yhteyttä ja kertoi toiveestaan lahjoittaa seurakunnalle nimenomaan uusia naispyhiä esittäviä ikoneita. Minä lupasin selvittää, olisiko kerhollamme mahdollisuuksia ottaa tällainen hanke työn alle, kertoo Inkeri Hattunen.
Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen.
Projekti otettiin vastaan innostuneesti.
– Olimme tietysti myös jännittyneitä – olihan kyseessä kerhon ensimmäinen tilaustyö. Siksi käännyimme ensin ikonografi Alexander Wikströmin puoleen. Iloksemme saimme häneltä korvaamatonta apua: naispyhiä esittäviä kuvia ja ennen kaikkea kaivattua rohkaisua alkavalle työllemme, kertoo maalaushankkeessa mentorina toiminut ikonimaalari Sirkka Kaltiainen-Ripatti.
Traktorinkin apua tarvittiin
Ikoneiden sijoituspaikaksi valittiin yksi seurakuntasalin vapaana olevista seinistä. Tilan tarkastelun myötä päädyttiin siihen, että ikoneita maalataan kahdeksan.
– Valitsimme mukaan otettavat pyhät yhdessä lahjoittajan, kirkkoherra Aleksander Roszczenkon ja Luukas-kerhon vetäjien kanssa. Mukana on nyt tunnettuja ja vähemmän tunnettuja naispyhiä eri aikakausilta, eri kulttuureista ja eri yhteiskuntaluokista, kertoo mentoroinnin lisäksi myös ikonien suunnittelusta, ikonipiirroksista ja värisuunnnittelusta vastannut Kaltiainen-Ripatti ja jatkaa:
– Sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” piti tässä tapauksessa paikkansa – työ eteni ripeästi ilman vastoinkäymisiä.
Pyhä Maria Pariisilainen.
Inkeri Hattunen muistaa kuitenkin huolenaiheen hankkeen alkumetreiltä.
– Tilasimme ikonilaudat Heinävedellä asuvalta puusepältä jo vuoden 2024 lopulla, mutta meillä oli hiukan logistisia ongelmia pohjien saamisessa Joensuuhun ja niitä odotettiin jonkin aikaa. Ne saapuivat viimein tammikuussa – komeasti traktorin kyydissä, kun puuseppä Kervisen ystävä kävi huollattamassa uudenkarheaa sinistä traktoriaan kaupungissa asti.
Pyhä Maria Egyptiläinen.
Pyhillä lähes 2000 vuotta ”ikäeroa”
Varsinainen maalausvaihe alkoi Luukas-kerhon syyskauden alettua ja kesti viitisen kuukautta.
– Projektiin osallistui kuusi maalaria. Jokaisen maalarin oma käsiala näkyy hienosti maalatuissa ikoneissa, mutta tasapaino, rauha ja harmonia on silti kaikissa sama, iloitsee Kaltiainen-Ripatti.
– Sain itsekin maalata, se oli mielenkiintoista. Koin, että lahjoittajan luottamus Luukas-kerhoa kohtaan oli suurta. Hän kävi muutaman kerran katsomassa keskeneräisiä töitä ja oli tyytyväinen näkemäänsä, kertoo Hattunen.
Kun ikonit tällä viikolla nostettiin seurakuntasalin seinälle, ne laitettiin kronologiseen ikäjärjestykseen. Vanhin on pyhä Foibe ja nuorin pyhä Olga Alaskalainen. Aikajana on lähes 2000 vuotta.
– Olemme kiitollisia siitä että olemme voineet tällä tavoin kuvin levittää evankeliumia, tiivistää Kaltiainen-Ripatti.
Pyhä Olga Alaskalainen.
Kiitollisella mielellä on myös kirkkoherra Aleksander Roszczenko:
– Haluan kiittää Luukas-kerholaisia heidän upeasta ja huolellisesta työstään seurakuntamme hyväksi. Nämä ikonit rikastuttavat kirkkomme ikonografista kokonaisuutta merkittävällä tavalla. Naispyhät ovat kirkkomme ikoneissa selvästi aliedustettuina, joten tämä lahjoitus on tärkeä ja ilahduttava askel.
Ikonien luovutus- ja siunaustilaisuus Joensuun ortodoksisella seurakuntasalilla 22.2. liturgian jälkeen.
Kuvituskuva ylhäällä: Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen/Shutterstock. Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa siunataan kahdeksan uutta naispyhien ikonia ortodoksisuuden sunnuntaina 22. helmikuuta 2026.
Kuuntele
