Minisaarna

Minisaarnat 11.–17.11.2024: Kirkko on köyhien, rikkonaisten ja syntisten sairaala, jossa Vapahtaja huolehtii kaikista

Isä Marko Mäkinen laati Minisaarnat ajalle 11.–17.11.2024.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: iStock

Maanantai 11.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon maanantai

(Luuk. 14:1, 12–15)

Evankeliumissa Jeesus menee oppineen luo aterialle. Hän kehottaa talon isäntää jättämään ystävät, veljet, sukulaiset ja rikkaat naapurit kutsumatta, jotta hän ei saisi palkkaansa vastavuoroisen kutsun ansiosta. Pitoja järjestäessään hänen tulee ennemmin kutsua köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Nämä eivät pysty palkitsemaan häntä. Ajan tultua, vanhurskaiden ylösnousemuksessa koittaa palkinnon aika. Tämän kuultuaan eräs pöytävieraista sanoo Jeesukselle: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.”

***

Sanoillaan Jeesus muistuttaa, ettei meidän tule etsiä vain ystäviemme ja sukulaisten parasta, vaan pyrkiä auttamaan myös niitä, jotka elävät puutteessa.

Jumalan valtakunnassa köyhien ja sairastavien kiitos on uskovien kaunistus, jota jokaisen tulee tavoitella.

Laupiaasta elämäntavasta koituu suuri ilo. Toisten auttamiseksi nähty vaivannäkö vaihtuu lopulta juhla-ateriaan Jumalan valtakunnassa. Tälle aterialle kootaan köyhät, koetellut ja ahdistetut yhdessä niiden kanssa, jotka ovat ottaneet heidät seuraansa.

Tiistai 12.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon tiistai

(Luuk. 14:25–35)

Evankeliumissa Jeesus sanoo luokseen tulleille ihmisille, ettei se, joka ei ole valmis luopumaan perhesiteistään tai omasta elämästään, voi olla hänen opetuslapsensa. Se, joka ei kanna ristiään ja kulje hänen jäljessään, ei voi olla opetuslapsi.

Jeesus kuvaa, miten tornia rakentava laskee ennen rakennustöiden aloittamista kustannukset. Muuten työ voi jäädä kesken ja hän joutuu pilkatuksi. Samoin kuningas ennen sotaan lähtöä harkitsee, pystyykö hän joukoillaan kukistamaan vihollisen. Ellei pysty, hän lähettää edeltä rauhaneuvottelijoita.

Siten kukaan ei voi olla hänen opetuslapsensa, Jeesus sanoo, ellei hän luovu kaikesta omastaan. Suola on tarpeellista, mutta makunsa menettänyttä suolaa ei saa taas suolaiseksi, ja se heitetään pois.

***

Jeesus puhuu siitä evankeliumin seuraamisen hinnasta, jonka maksoivat pyhät apostolit ja monet Kristuksen seuraajat jouduttuaan vainotuiksi ja kärsiessään marttyyrikuoleman.

Verettömäksi marttyyriudeksi, erotuksena Kristuksen veritodistajista, kirkko kutsuu sitä kilvoitusta, jossa luovumme omastamme Jumalan valtakunnan tähden.

Evankeliumi kutsuu luopumaan, jotta voittaisimme. Tähän varautuessamme ja suostuessamme toimimme viisaan rakentajan ja harkitsevan kuninkaan tavoin. Tämä ristin kantamisen tie johtaa laupiaan Jumalan luo ja tekee kirkon suolasta maukkaan ja hyödyllisen.

Keskiviikko 13.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon keskiviikko

(Luuk. 15:1–10)

Evankeliumissa veronkerääjät ja syntiset tulevat Jeesuksen luo, mutta kansan oppineet paheksuvat Jeesusta, koska hän hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.

Jeesus esittää heille vertauksen miehestä joka sadan lampaan joukosta kadottaa yhden. Mies lähtee kadonneen perään. Löydettyään lampaan, hän nostaa sen iloiten harteilleen ja kutsuu ystävänsä ja naapurinsa riemuitsemaan. Samalla tavoin taivaissa iloitaan yhdestä kääntyvästä syntisestä enemmän kuin lukuisasta joukosta vanhurskaita, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Samalla tavoin nainen, joka kadottaa yhden kymmenestä hopearahastaan etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Löydettyään hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa iloitsemaan kanssaan. Samoin Jumalan enkelit iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.

***

Kirkko on köyhien, rikkonaisten ja syntisten sairaala, jossa Vapahtaja huolehtii kaikista.

Suureen onnettomuuteen joutuvat ne, jotka halveksivat vasta tiensä alussa olevia ja tietämättömiä. He menettävät mahdollisuutensa kasvaa aidoiksi ihmisiksi.

Kirkko iloitsee kadonneiden löytymisestä ja eksyneiden paluusta yhdessä enkelien kanssa. Tässä syntisten sairaalassa ja hyvässä kodissa on keskeneräisyys aina läsnä yhdessä Jumalan valtakunnan täydellisyyden kanssa. Tämä johtuu siitä, että jokainen on eri kohdassa matkallaan kohti ikuista päämäärää.

Torstai 14.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon torstai

(Luuk. 16:1–9)

Evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen rikkaasta miehestä, joka kuulee taloudenhoitajan tuhlanneen hänen omaisuuttaan. Rangaistuksen uhatessa taloudenhoitaja kutsuu isännän velalliset vuorotellen luokseen ja muuttaa velkasopimuksia heidän voitokseen.

Herra iloitsee epärehellisen taloudenhoitajan viisauden vuoksi, koska tämän maailman lapset toimivat toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset ja kehottaa hankkimaan väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat heidät iäisiin asuntoihin, kun maallista rikkautta ei enää ole.

***

Jeesuksen vertaus ei ole opetusta taloudenhoidosta, vaan suhteesta iankaikkiseen elämään. Tämän maailman lapset toimivat kuten toimivat etsiäkseen sillä toisten suosiota. Valon lasten tulee toimia tämän esimerkin mukaan suhteessa iankaikkiseen elämään.

Jeesus kutsuu tekemään maallisella omaisuudella hyvää ja hankkimaan näin sijan ikuisista asunnoista, taivasten valtakunnasta. Kenenkään ei pidä kiintyä maalliseen omaisuuteensa liikaa.

Perjantai 15.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon perjantai

Joulupaasto (15.11.–24.12.)

(Luuk. 16:15–18, 17:1‒4)

Evankeliumissa Jeesus sanoo hurskaille heidän teeskentelevän ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee heidän sydämensä. Ihmisille arvokas on Jumalan silmissä iljetys.

Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu ilosanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokainen on tunkeutunut sinne väkisin. Laista ei kuitenkaan katoa yksikään piirto. Siten jokainen, joka hylkää puolisonsa, tekee aviorikoksen. Samoin se, joka nai puolisonsa hylkäämän.

Opetuslapsilleen Jeesus sanoo, että viettelysten täytyy tulla, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat. Hänelle olisi parempi, jos hänet heitettäisiin myllynkivi kaulassa mereen, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä. Heidän tulee pitää varansa.

Veljeä, joka tekee väärin, tulee nuhdella, ja jos hän katuu, hänelle tulee antaa anteeksi, vaikka sama toistuisi seitsemästi päivässä.

***

Evankeliumissa Jeesus varoittaa tekopyhästä elämänasenteesta. Jeesuksen tultua on koittanut uusi aika. Jumalan lain perustavat käskyt eivät silti katoa.

Jeesus muistuttaa opetuslapsiaan viettelysten tulemisesta ennen ristinkuolemaansa. Heidän tulee olla varuillaan, etteivät he lankeaisi ja joutuisi suureen vahinkoon.

Samalla tavoin meitä kutsutaan huolehtimaan perhesuhteista ja yhteydestä lähimmäiseen. Asioista tulee puhua avoimesti ja vilpittömästi ennen kuin ongelmat kasvavat ylipääsemättömiksi. Jeesus opettaa antamaan myös anteeksi.

Lauantai 16.11.2024

Luukkaan yhdeksännen viikon lauantai

(Luuk. 9:57–62)

Evankeliumissa eräs mies sanoo Jeesukselle seuraavansa häntä, minne ikinä tämä meneekin. Jeesus sanoo hänelle, että ketuilla on luolansa ja linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole sijaa, jonne hän voisi kallistaa päänsä.

Eräs toinen sanoo Jeesukselle seuraavansa häntä, kunhan saa ensin hyvästellä perheväkensä. Jeesus vastaa hänelle, ettei se, joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ole sopiva Jumalan valtakuntaan.

***

Sanoillaan Jeesus muistuttaa, että matka kohti Jumalan valtakuntaa merkitsee aina myös luopumista.

Ihmisellä saa olla omaisuutta tai perhe. Vastuut velvoittavat, ja perhettäkin tulee vaalia rakkaudella. Kysymys on siitä, että ihmisen tulee joka tapauksessa seurata Herraa, vaikka omaisuus tekisi sen vaikeaksi tai vaikka perhe vastustaisi.

Omaisuutta voi käyttää hyvän enentämiseksi ja perheen voi voittaa evankeliumille rakastamalla, kunhan vain pysyy Vapahtajan yhteydessä. Taakseen katsomalla eli matkan kesken jättämällä häviää kaiken.

Sunnuntai 17.11.2024

Luukkaan yhdeksäs sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 12:16–21)

Jeesuksen vertauksessa rikas mies saa hyvän sadon, jota varten hän rakentaa entistä suuremman aitan voidakseen nauttia estottomasti elämän hyvyyksistä. Yöllä Jumala sanoo miehelle tämän olleen mieletön, koska hänen sielunsa vaadittaisiin nyt takaisin ja omaisuus annettaisiin toisille. Tällä tavoin käy sille, Jeesus sanoo, joka kerää rikkauksia itselleen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.

***

Yltäkylläisyydessä on helppo unohtaa Jumalan valtakunta. Mitä ratkaisuja elämässämme teemmekin, rikkaan miehen ajattelemattomuus muistuttaa pitämään mielessä tärkeimmät asiat.

Aikamme on rajallinen, emmekä tiedä sen mittaa. Elämä löytyy ohikiitävästä hetkestä silloin, kun päämääränä on ikuinen Jumalan valtakunta.

Kerätessämme arjen valinnoilla aarteita Jumalan luo, meille annettu aika saa merkityksen. Ihmisen mittaan kasvaessamme löydämme elämän tarkoituksen.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen oli stipendiaattina Valamon residenssissä: “Täällä koen pyhää”

Jokapäiväinen leipämme on Valamon Ystävät ry:n 1,5-vuotinen hanke, jota tukee Taiteen edistämiskeskus. Avustuksen turvin Valamossa on työskennellyt palkkioperusteisesti viisi taiteilijaa. Lisäksi 11 taiteilijaa sai viikon mittaiseen työskentelyyn oikeuttavan stipendin. Ortodoksisen taiteilijan stipendin sai Hanneriina Moisseinen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen Kuva: Marja Simonen

Hanneriina Moisseinen on useaan otteeseen palkittu kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri. Moisseisen tuorein teos on E.L. Karhun näytelmään pohjautuva kokeellinen sarjakuvakirja Ajan rajalla, jonka kaikki kuvat Moisseinen toteutti ompelemalla. Teos on yli kymmenen vuoden työn tulos. Kokonaisuus on tällä hetkellä esillä Kouvolan taidemuseossa.

Luovuus aina läsnä

Hanneriina Moisseinen käsittelee teoksissaan vaikeita aiheita herkkävireisesti ja huumoria unohtamatta. Teokset koskettavat, pysäyttävät ja jäävät mieleen.

Esimerkiksi sarjakuvakirja Isä kertoo Hanneriinan perheenjäsenen katoamisesta ja Kannas puolestaan sodasta karjakon, järkensä menettäneen rintamakarkurin ja lehmän kautta.

Lehmät eivät ole Kannaksessa pelkkinä koristeina:

– Ihminen reagoi ihan eri tavalla, kun esimerkiksi sodan aiheuttamaa kipua kuvataan eläimen kautta. Eläimen tuska menee ihon alle, koska ihminen ymmärtää eläimen viattomuuden. Lehmä tuo Kannakseen myös pehmeyttä ja lempeyttä. Ihmisen ja eläimen välinen sanaton kommunikaatio tuo ihmisen ja eläimen ruudussa samanarvoisiksi.

Työskentelystään Moisseinen kertoo seuraavaa:

– Asemoin teokseni nykytaiteen (sarjakuvien kohdalla nykysarjakuvan) kontekstiin, mutta toisaalta pyrin pois sellaisesta, mikä on taiteessa kulloinkin muodissa. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten ompelutekniikan käyttämistä kuvataideteoksissa pidettiin nolona tai osoituksena arvostelukyvyn puutteesta. Ryhdyin tästä innostuneena ompelemaan sarjakuvia.

– Löydän helposti omia aiheita, voin ikään kuin napata niitä ilmasta. Valmiin teoksen tekeminen tosin vaatii usein vuosien kokopäiväisen työn, koska työtapani taustatutkimuksineen on niin perinpohjainen.

Hanneriina_Moisseinen Valamon luostarissa syksyllä 2024

Ortodoksista taiteilijaksi ja sitten ortodoksitaiteilijaksi

Hanneriina Moisseisen Valamon residenssiin saama ortodoksisen taiteilijan stipendi oli iloinen yllätys. Hän työskenteli residenssissä stipendin turvin syys–lokakuussa.

– Ortodoksinen ortodoksitaiteilija olisi kai ikonimaalari, joka ei signeeraa teoksiaan. Minä olen kai ennemmin uskonnoltani ortodoksi ja ammatiltani taiteilija. En ole tuonut uskoani esiin julkisuudessa, mutta tottahan ortodoksisuus vaikuttaa töihini, kuten karjalaisuuskin.

Joensuussa syntynyt Hanneriina Moisseinen kastettiin ortodoksiksi, mutta hän erosi kirkosta nuorena aikuisena ystäväpiirinsä painostamana.

– Olin kauan uskonnottomana, kunnes pitkän etsinnän jälkeen liityin takaisin omaan kirkkooni 2010-luvun alussa. Kuorotoiminnan kautta löysin merkityksellisen tavan olla osa seurakuntaa.

Taidemaailman ja kirkollisen elämän yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Hanneriina Moisseinenkin on kohdannut halveksuntaa.

– Läheskään kaikilla ei ole sellaista sivistystä, että he ymmärtäisivät uskontokuntaan kuulumisen merkityksellisyyden. Maahanmuuttajien myötä kulttuurinen monimuotoisuus ja sen ymmärtäminen on kuitenkin lisääntynyt. Äreimmille kristinuskon vastustajille olen toisinaan kertonut ortodoksisuuden kuuluvan omaan kulttuuriperintööni, mikä tekee asiasta nykymaailmassa jossain määrin ymmärrettävämmän. Toinen asia, jolla joskus selvennän kirkossa käymistäni, on ajatus pyhästä – asiasta, jonka moni uskonnotonkin tunnistaa, ja jota ehkä salaa kaipaa. Siispä kerron kokevani kirkossa pyhän läsnäoloa.

Sillankorva tuntuu ”luksusresidenssiltä”

Valamon luostari Heinävedellä on Hanneriina Moisseiselle tuttu lapsuudesta. Hän ei kuitenkaan koskaan aiemmin ole yöpynyt Valamossa. Olo on silti tuntunut kotoisalta.

– Minulla on sellainen olo, että saan olla täällä, ja että sovin tänne. Sillankorvan talo on aivan upea. Työhuoneeni seinät ovat ikiaikaista kiveä ja kalustus puuseppien tekemää lastulevyhyllyjen sijaan. Tämä on oikea luksusresidenssi, jossa kiire poistuu! Tuntuu, että täällä ajattelukin nytkähtää eri asentoon.

Residenssiviikon aikana Moisseinen työskenteli, poimi puolukoita ja kävi kirkossa.

– Tunnen residenssissä pyhyyttä, kuten koko luostarin alueella. Oikeastaan luostarin vaikutus tuntuu paljon pidemmällekin, ei pelkästään maantieteellisessä paikassa vaan myös ajassa. Rukous on jatkunut tässä veljesyhteisössä yhtäjaksoisesti niin pitkään.

Seuraavaksi mosaiikkeja tai ikoneita?

Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkossa Hanneriina Moisseinen on ihaillut kerubeja esittäviä mosaiikkitöitä. Hän onkin harkinnut ilmoittautuvansa mosaiikkityökurssille.

– Myös ikonimaalaus on kiinnostavaa. Ikonien visuaalinen maailma alkoi näkyä maalauksissani etsikkoaikanani. Tajusin asian vasta siskoni houkuteltua minut kirkkoon 10 vuoden tauon jälkeen. Tulevaisuudessa olisi hienoa voida tehdä ikoneita tai ylipäätään taidetta nimettömänä. Nythän se ei ole mahdollista, koska toimeentuloni riippuu siitä, että nimeni tunnetaan.

Ikonimaalauksen opettelussa ei ole mitään, mitä Moisseinen pelkäisi. Vaikea, hidas tai kurinalainen työ on hänelle tuttua.

Helppous on se, mikä saa hänet kyllästymään.

Residenssitoimintaa kehitetty luostarin kanssa

Hanneriina Moisseisen saama stipendi on osa Valamon Ystävät ry:n Jokapäiväinen leipä -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää ja laajentaa jo olemassa ollutta residenssitoimintaa, kertoo hankepäällikkö Maria Roiha.

Vuoden 2024 lopussa päättyvän hankkeen teemana on ollut ilmastonmuutos ja ruoantuotanto.

– Taiteellinen lähestymistapa on tarpeen näin suurten kysymysten äärellä, mutta mittakaava on paikallinen. Hanke ammentaa innoitusta luostariaatteeseen kuuluvista asketismista, eläinkunnan tuotteiden välttämisestä ja hävikkiruoan hyödyntämisestä.

Roihan mukaan hanke on saavuttanut erinomaisesti taiteelliset ja sisällölliset tavoitteensa.

Taiteellinen johtoryhmä valitsi kutsutaiteilijoiksi valokuvataiteilija Nelli Palomäen, tekstiilitaiteilija Lotta Blombergin, ääni- ja ympäristötaiteilijat Tuike Alitalon ja Simo Alitalon sekä yhteisötaiteilija Seija-Leena Salon.

Palomäki ottaa muotokuvia Valamon veljestöstä, luonnosta ja hyötykasveista vanhalla puukameralla. Blomberg on tekemässä luostariin sijoitettavaa ryijyteosta. Alitalojen tarkoitus on luoda luostariin kuuntelu- ja havainnointipisteitä. Salon keräämiin tarinoihin perustuva Luostari tuli kylään -näyttely oli Valamossa auki syyskuun loppuun.

Stipendiaatteja ovat tänä vuonna muusikko Heikki Halme, runoilija-kääntäjä Hannimari Heino, kirjailija-dramaturgi Marko Järvikallas, runoilija Tommi Parkko, kuvataiteilija Raisa Raekallio, kirjailija Pirkko Soininen, tekstiilitaiteilija Riitta Turunen ja kuvataiteilija Misha del Val. Päähaun ulkopuoliset teemastipendit jaettiin seuraavasti: ohjaaja-opiskelija Miika Karvanen (lupaavan taiteilijan stipendi), kirjailija Markus Leikola (erikoisstipendi yhteiskunnallista dialogia edistävälle taiteilijalle) ja sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen (ortodoksisen taiteilijan stipendi).

Hankkeeseen on kuulunut myös taiteen tekemisen tilojen remontoiminen. Valamon opistossa on nyt kaksi uutta työhuonetta ja opistohotellista on korvamerkitty huoneita taiteilijoiden käyttöön.

– Hanke on kehittänyt Valamon residenssitoimintaa luostarin kanssa ja luostarin ehdoilla – kaiken Valamossa tapahtuvan toiminnan keskiössä tulee olla ymmärrys ja kunnioitus veljestöä, luostarielämää ja ortodoksisuutta kohtaan, Maria Roiha toteaa.

Hanke päättyy, mutta residenssitoiminta jatkuu. Kevään 2025 haku Valamon residenssiin (Avaa uuden sivuston) on jo käynnissä.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Unelmien aika tulee vielä – juuri nyt ukrainalainen Oksana Horbanova elää päivän kerrallaan

Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”

Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu Viroon toukokuussa – ilmoittaudu mukaan!
Näytä kaikki
Ajassa

Kiovan luolaluostarin pyhien reliikki-ikoni löysi tiensä Helsinkiin – kiitos johdatuksen ja piispa Sergein hyvän muistin

Ukrainalaisten suosiman Pyhän profeetta Elian kirkon pyhäkköyhteisön keskuudessa syntyi toive saada rukouskäyttöön Kiovan luolaluostarin pyhien reliikki-ikoni, mutta sellaista ei ottanut heti löytyäkseen – kunnes aiempi Valamon luostarin johtaja, nykyinen Haminan piispa Sergei alkoi muistella entisen kotiluostarinsa ikoneita.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Khrystyna Martyniuk

Kiovan luolaluostarin reliikki-ikonin tie Helsingissä sijaitsevaan ja ukrainalaisten suosimaan Pyhän profeetta Elian kirkkoon alkoi, kun ukrainalainen pappi, isä Serhii Danilov ilmaisi pyhäkköyhteisönsä toiveen saada rukouskäyttöön reliikki-ikoni Kiovan kuuluisasta luolaluostarista. Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Petšerskin lavra eli Kiovan luolaluostari tunnetaan merkittävänä ortodoksisena kilvoituspaikkana, jonka lukuisia kilvoittelijoita on luettu pyhien joukkoon.

Kiovan luolaluostarin pyhien ikoni ristisaatossa kannateltavana
Kiovan luolaluostarin pyhien ikonissa on luolaluostarin maata sekä seuraavien pyhien reliikit: Pyhittäjä Ilja Muromilainen, pyhittäjä Mooses Unkarilainen, pyhittäjä Markus Haudankaivaja, pyhittäjä Agapit Palkattaparantaja, pyhittäjä Titus Entinen sotilas, pyhittäjä Arseni Työteliäs,  pyhittäjä Longin, Kiovan luolaluostarin portinvartija, pyhittäjä Ipati Parantaja ja pyhittäjä Ahila Diakoni.

Isä Serhii kääntyi asiassa Haminan piispa Sergein puoleen. Tuossa vaiheessa yksi vaihtoehto oli, että ikonin voisi tilata Kiovan luolaluostarista, mutta hankinnalle olisi tarvittu sponsori. Isä esipaimen jäi pohtimaan asiaa.

– Vasta vähän myöhemmin mieleeni juolahti, että Valamon luostarissa on kaksi Kiovan luolaluostarin pyhien reliikki-ikonia. Niistä toista on säilytetty Valamon luostarin talvikirkon alttarissa, piispa Sergei kertoo.

Isä esipaimen toimi ennen piispaksi valintaansa Valamon luostarin johtajana. Hän arvelee, että Valamon luostarissa on tällä hetkellä tuhatkunta ikonia, ehkä enemmänkin. Niitä päätyy luostarin omistukseen jatkuvasti lahjoituksina pyhiinvaeltajilta tai testamenttien kautta. Myös kyseessä oleva ikoni tuli Valamoon pyhiinvaeltajien mukana yli kymmenen vuotta sitten.

– Muistan yksittäisiä Valamon ikoneita osittain siitä syystä, että olin aikoinaan Valamon luostarin kirkkokaluston hoitajana – minkä lisäksi olen elänyt luostarissa yli 30 vuotta, piispa Sergei kertoo.

Valamon luostarin nykyinen igumeni, arkkimandriitta Mikael suhtautui reliikki-ikonin lahjoittamiseen myötämielisesti, jos kohta asiaan oli saatava päätös myös luostarin johtokunnalta. Valamon luostari päätti lahjoittaa alkujaan Ukrainasta saadun Kiovan luolaluostarin pyhien reliikki-ikonin kahden vuoden määräajaksi Helsingin ortodoksiselle seurakunnalle. Valamon luostari kuuluu Kuopion ja Karjalan hiippakuntaan, jonka piispana toimii metropoliitta Arseni.

Valamon luostarin igumeni Mikael Helsingissä 2024
Valamon luostarin igumeni Mikael iloitsi saadessaan luovuttaa kaivatun ikonin sitä toivoneelle seurakuntayhteisölle. Pyhän profeetta Elian kirkko Helsingissä on eritoten ukrainalaisten suosiossa, koska siellä toimitetaan jumalanpalveluksia myös ukrainaksi. – Kun rukoilemme yhdessä pyhien kanssa, rukouksessamme on enemmän voimaa, isä Mikael sanoo.

Yhteinen juhla kruunasi kaiken

Igumeni Mikael toi kaivatun reliikki-ikonin mukanaan Helsinkiin, missä vietettiin ukrainalaisen yhteisön ja samalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja hiippakunnan erityistä juhlaa 27. lokakuuta. Igumeni Mikael iloitsi tuolloin erityisesti siitä, että ihmiset olivat saapuneet sankoin joukoin liturgiaan sekä ikonin ja luostarin veljestön saamasta sydämellisen lämpimästä vastaanotosta.

– Halusimme tuoda ikonin juuri tänne, sillä varmasti tässä yhteisössä on monia ukrainalaisia, joille nämä Kiovan luolaluostarin pyhät ovat läheisiä, ja joiden rukouksiin on näin helppoa turvautua. Kun rukoilemme yhdessä pyhien kanssa, rukouksessamme on enemmän voimaa. Siksi uskon, että tämä ikoni tulee olemaan siunaukseksi ja auttamaan yhteisessä rukouselämässä, sanoi isä Mikael.

Seurakunnan puolesta ikonia vastaanottamassa oli kirkkoherra Markku Salminen, joka iloitsi niin ikään päivän merkityksestä ja kokoontumisesta yhdessä hengellisen aarteen ympärille.

Isä Heikki Huttunen muistutti juhlan liturgiassa opetuspuheessaan siitä, että ikoni on kahden luostarin hengellinen lahja seurakunnalle, ja että pyhien reliikit todistavat meille Kristuksen ylösnousemuksesta ja kutsuvat kirkkoon.

Kiovan luolaluostarin pyhien ikonissa on luolaluostarin maata sekä seuraavien pyhien reliikit:

Pyhittäjä Ilja Muromilainen, pyhittäjä Mooses Unkarilainen, pyhittäjä Markus Haudankaivaja, pyhittäjä Agapit Palkattaparantaja, pyhittäjä Titus Entinen sotilas, pyhittäjä Arseni Työteliäs,  pyhittäjä Longin, Kiovan luolaluostarin portinvartija, pyhittäjä Ipati Parantaja ja pyhittäjä Ahila Diakoni.

Helsingin hautausmaan Pyhän profeetta Elian kirkossa toimitetaan viikoittain liturgia ukrainan ja suomen kielillä.

Jutun kuvat ovat ukrainalaisen yhteisön ja samalla Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja hiippakunnan yhteisestä juhlasta 27. lokakuuta 2024.

Ristisaatto Pyhän profeetta Elian kirkolla 2024
Juhlakansaa Pyhän profeetta Elian kirkolla.
Kirkkokansaa jumalanpalveluksessa Pyhän profeetta Elian kirkossa 2024
Tunnelma oli harras ja rukouksellinen.
Ukrainalaisia kunnioittamassa ikonia 2024
Kiovan luolaluostarin pyhien ikonin saaminen rukouskäyttöön oli pyhäkköyhteisön oma toive.
Seurakuntalainen kunnioittamassa ristiä
Isä Serhii Danilov on Suomen ortodoksisen kirkon ensimmäinen pappi, joka puhuu äidinkielenään ukrainaa. Hänet vihittiin papiksi elokuussa 2024.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Arki & ihmiset

Isä Serhii aistii työssään myös ristiriitoja: ”Kirkon tulee vaalia toivoa”

Isä Serhii Danilovin perhe pakeni Venäjän hyökkäyssotaa Suomeen viime vuonna. Nyt hän palvelee kirkkomme ensimmäisenä ukrainaa äidinkielenään puhuvana pappina. Millaisia ajatuksia hänessä herättävät ukrainalaisen ja venälä­­istaustaisen kirkkokansan suhteet ja Suomen ortodoksisen kirkon ukrainalaisille tarjoama tuki?

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi Kuva: Vlada Wahlstén

Kun Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo vihki diakoni Serhii Danilovin papiksi Uspenskin katedraalin temppelijuhlan liturgiassa 15. elokuuta, kyseessä oli ensimmäinen äidinkielenään ukrainaa puhuvan papin vihkimys Suomen ortodoksisessa kirkossa. Samalla isä Serhiistä tuli ensimmäinen ukrainalainen pappi Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa. Tällä hetkellä isä Serhii palvelee pappina vapaaehtoispohjalta, minkä lisäksi häntä työllistävät myös projektityöntekijän tehtävät Filantropia ry:n ukrainankielisen työn parissa.

Tie Ukrainasta Suomeen ja vuonna 1997 Vinnitsassa syntyneestä pojasta Suomen ortodoksisen kirkon papiksi on ollut monipolvinen – joskaan ei sikäli yllättävä, että Serhii-pojan elämä on ollut jo lapsuudesta saakka tiiviissä yhteydessä kirkkoon.

– Vuonna 2000 perheeni liittyi Pyhän Ksenia Pietarilaisen seurakuntaan, jossa aloin palvella alttariavustajana jo teini-ikäisenä ja perustin myöhemmin nuorisovapaaehtoisryhmän. Tuntiessani kutsumusta papiksi opiskelin Kiovassa Teologisessa seminaarissa.

Vuodesta 2017 nuori Serhii palveli Kiovassa Pyhän Kolminaisuuden luostarissa, ja vuonna 2022 hänet vihittiin lukijaksi Lvivissä. Tuolloin olivat käynnissä ukrainalaissiviilien evakuoinnit, sillä venäläisjoukot olivat tuolloin edenneet lähelle Kiovaa.

– Pian Kiovan vapautuksen jälkeen palasin kotikaupunkiini, missä minut vihittiin diakoniksi Jumalanäidin suojeluksen juhlana. Toimin siellä diakonina marraskuuhun 2023 asti.

Isä Serhii suoritti hengellisen taipaleensa rinnalla myös insinöörin tutkinnon: hän valmistui Kiovan kansallisesta rakennuksen ja arkkitehtuurin yliopistosta 2021.

– Hengellisen palvelun ja ammatillisen kehityksen yhdistäminen on antanut minulle laajemman ymmärryksen uskon ja käytännön elämän yhdistämisestä sekä syvemmän tietämyksen seurakunnan jäsenten hengellisistä tarpeista.

Vuonna 2021 isä Serhii avioitui Kseniiansa kanssa, ja pariskunnan esikoispoika Iona syntyi seuraavana vuonna. Danilovit eivät lähteneet kotimaastaan ensimmäisten joukossa.

– Vaimoni perheenjäsenet pakenivat maasta jo sodan ensimmäisinä päivinä, mutta vaimoni ja poikamme seurasivat heitä vasta kesäkuussa 2023. Halusimme varmistaa lapsemme turvallisuuden, sillä tuolloin Kiovaa pommitettiin melkein joka yö. Itse tulin perheeni luo viime vuoden joulukuussa.

Suomessa syntyi perheen toinen lapsi.

ukrainalaisen-miia-danilovin-siunaus-arkkipiispa-leolta
Arkkipiispa Leo siunasi palveluksen päätteeksi perheen vastasyntyneen pienokaisen.

Uuteen alkuun

Helsinkiin asettumisen jälkeen isä Serhii halusi tehdä aktiivisesti vapaaehtoistyötä ukrainalaisten hyväksi.

– Olemme toimittaneet jumalanpalveluksia ukrainan ja suomen kielillä sekä koonneet yhteisöä. Itse ymmärrän henkilökohtaisesti Suomeen paenneiden tuskan ja hengellisen tuen tärkeyden toisillemme.

Alku oli haasteellinen, koska ukrainalaisyhteisön oli löydettävä tilat jumalanpalvelusten toimittamiseen ja saatava kokoon kirkkokuoro. Nämä ongelmat ovat sittemmin korjaantuneet, sillä yhteisö sai käyttöönsä Helsingin ortodoksisen seurakunnan Pyhän profeetta Elian kirkon, jossa edelleen toimitetaan jumalanpalveluksia ukrainaksi.

Paitsi isä Serhiille ja hänen perheelleen, hänen pappisvihkimyksensä oli merkkitapaus myös koko ukrainalaisyhteisölle. Vihkimyksen toimitti Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.

Isä Serhii mainitsee muitakin positiivisia asioita Suomeen liittyen.

– Suomessa minut yllätti organisoituneisuus ja rauhallisuus kaikilla elämän osa-alueilla. Mitä tulee ortodoksiseen kirkkoon, se on täällä pienempi kuin Ukrainassa, mutta sen jäsenet ovat säilyttäneet syvän ortodoksisen uskonsa ja tukevat toisiaan.

Suomen ortodoksinen kirkko on osoittanut tukeaan Ukrainalle heti Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien sekä tuominnut Moskovan patriarkaatin ja sen johtohahmon, patriarkka Kirillin sotaa lietsovat kannanotot.

Lisäksi viime vuonna kirkolliskokous päätti käynnistää neljän vuoden hankkeen ukrainalaisten pakolaisten kotoutumisen tukemiseksi Suomessa. Sen myötä hankkeen pääkoordinaattorina toimiva Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetyksen järjestö Filantropia ry. saa ajalla 2024–2027 vuosittaisen 130 000 euron määrärahan. Myös Filantropian kriisiapuun lahjoitettavat rahat suunnataan tällä hetkellä Venäjän hyökkäyssodan uhrien auttamiseksi.

Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani myönsikin joulukuussa 2023 Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyenille Ukrainan ortodoksisen kirkon tunnustuksen, Pyhän suurmarttyyri ja parantaja Panteleimonin ansiomerkin kiitoksena Filantropian tekemästä pitkäjänteisestä työstä Ukrainan kansan hyväksi.

Myös isä Serhii antaa tunnustusta niin suomalaisille ylipäätään kuin Suomen ortodoksiselle kirkolle.

– Ukrainalaiset saavat Suomessa tukea ja ymmärrystä erityisesti arkielämään liittyvissä asioissa. Suomalaiset, jotka itsekin ovat kokeneet aggressiota menneisyydessä, ymmärtävät parhaiten tilannettamme ja osoittavat solidaarisuutta. Tämä auttaa meitä sopeutumaan ja löytämään paikkamme uudessa kulttuurissa, isä Serhii kiittää.

– Lisäksi Pyhän profeetta Elian kirkko Helsingissä on muodostunut ukrainalaisille tärkeäksi keskukseksi, jossa he voivat ylläpitää omia uskonnollisia perinteitään ja löytää henkistä tukea. Tärkeää on myös se työ, jonka Filantropia on aloittanut auttaakseen ukrainalaisia löytämään paikkansa Suomen ortodoksisessa kirkossa, asuinpaikasta riippumatta.

Kuitenkin parantamisenkin varaa olisi.

– Valitettavasti seurakunnat eivät aina ole aktiivisia aloittamaan täysimittaista työtä ukrainalaisten parissa. Tällä hetkellä Suomessa on virallisesti noin 70 000 ukrainalaista, ja suurin osa heistä on ortodokseja. Omien kokemusteni mukaan kymmeniä ukrainalaisia liittyy virallisiksi kirkon jäseniksi kuukausittain, mutta ovatko seurakunnanneuvostot varanneet lisää budjettivaroja ukrainalaisten tukemiseen ja integrointiin – erityisesti heidän hengellisten tarpeidensa tyydyttämiseen?

Isä Serhii huomauttaa, että ukrainalaispakolaisia olisi kenties syytä tarkastella siitä näkökulmasta, että suuri osa heistä on tullut maahamme jäädäkseen.

– Viimeisimpien sosiologisten kyselyjen mukaan yli puolet ukrainalaispakolaisista haluaa jäädä tänne pysyvästi – mikä on uskomaton määrä ihmisiä ja suuri haaste Suomen ortodoksiselle kirkolle!

Samaan aikaan on todettava, että Suomen ortodoksinen kirkko – kuten myös toinen valtionkirkkomme – on jo pitkään kamppaillut laskevan jäsenmäärän ja sen tuomien haasteiden kanssa. Hupeneva jäsenmäärä tarkoittaa myös vähemmän kirkollisveroina saatavia tuloja. Toisaalta viime aikoina on ollut havaittavissa, että nuoret, ja etenkin nuoret miehet, liittyvät nyt innokkaasti Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

Ongelmat on kohdattava

Työssään vapaaehtoisena ja pappina isä Serhii on päässyt aistimaan tunnelmia sekä kirkoissamme käyvien ukrainalaisten että venäjää puhuvien seurakuntalaisten välillä. On mahdotonta arvioida, millä tavalla sodan lopputulos aikanaan heijastuu näihin yhteisöihin.

Isä Serhii ei kaunistele nykytilannetta.

– Tämänhetkinen tilanne on monimutkainen, ja ukrainalaisen ja venäläisen yhteisön välinen dialogi on vaikeaa. Huonoin ratkaisu olisi ongelman ignorointi tai vaieta siitä kokonaan. Tällä hetkellä on tärkeää jatkaa yhteisiä rukouksia rauhan puolesta ja olla valmiita avoimeen ja rakentavaan dialogiin sitten, kun se on mahdollista. Kirkon tulee ylläpitää toivoa ja valmistautua jo nyt tulevaan sovintoon. Silti todellisia muutoksia voi tapahtua vasta sodan päättymisen jälkeen.

Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut ortodoksisuuteen myös kansainvälisellä tasolla.

– Sota on vaikuttanut vakavasti ortodoksiseen kirkkoon kaikkialla maailmassa ja aiheuttanut syviä jännitteitä. Tämä jännite on erityisen tuntuvaa tilanteessa, jossa sodan haava vuotaa ja kipuilee entistä enemmän. Vaikka tilanne Suomessa onkin vähemmän akuutti, täälläkin on silti haasteita, jotka liittyvät jakautumiseen ja keskinäiseen epäluottamukseen.

Vaikka uusi kotimaa tuntuukin turvalliselta ja vastaanotto on ollut lämmin, isä Serhii unelmoi silti monen muun tavoin sodan pikaisesta loppumisesta oikeudenmukaiseen rauhaan, paluusta rakkaaseen synnyinmaahan, sen jälleenrakentamisesta ja rauhallisesta tulevaisuudesta.

Silti hän jättää oven raolleen myös Suomen suhteen.

– Minulla on täällä juuri nyt vastuullani suuri yhteisö. Siihen kuuluu myös ihmisiä, jotka eivät enää palaa kotiin Ukrainaan, ja he tarvitsevat hengellistä tukea. Omalta osaltani jää siis nähtäväksi, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Богослужіння українською мовою в церкві Пророка Іллі 

Божественна Літургія щонеділі о 9:50. Мова Богослужіння – українська та фінська.

Адреса храму:  Lapinlahdentie 2, 00180 Helsinki, Фінляндія
Для запису на сповідь, хрещення, вінчання, панахиду та молебень писати священнику 
+358 44 244 37 93 ієрей Сергій Данілов

Сторінка парафії українською мовою: hos.fi/uk

 

Pääkuva ylhäällä:

Arkkipiispa Leo vihki Ukrainasta Suomeen muuttaneen diakoni Serhii Danilovin papiksi Uspenskin katedraalin temppelijuhlan liturgiassa elokuussa 2024. Pappisvihkimystä oli todistamassa isä Serhiin perhe: vaimo Kseniia, vastasyntynyt tytär Miia ja Iona-poika.

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa painetussa Aamun Koitossa 3/2024. Printtilehden juttuja julkaistaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Unelmien aika tulee vielä – juuri nyt ukrainalainen Oksana Horbanova elää päivän kerrallaan

Esteetön ja tuoksuton liturgia päätti Lauran ”erämaavaelluksen”

Ortodoksinen moottoripyöräpyhiinvaellus suuntautuu Viroon toukokuussa – ilmoittaudu mukaan!
Näytä kaikki
Ajassa

Arkipiispa Leon ajatuksia vuosien varrelta: Keskustelua kirkkomme arvoista

Aamun Koitto julkaisee ennen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon eläkkeelle jäämistä hänen kolumnejaan ja puheitaan kiitoksena isä esipaimenen mittavasta työstä Suomen ortodoksisen kirkon hyväksi. Arkkipiispa Leo on palvellut kirkkoamme pappina ja piispana yli 50 vuoden ajan. Tämä kirjoitus on elokuun 15. päivältä 2013.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo Kuva: Vladimir Sokratilin

Kuluneen vuoden aikana, kuten aina, on keskusteltu arvoista: kristillisistä arvoista, yhteiskunnan arvoista, taloudellisista ja monenlaisista muista arvoista.

Mitä ovat ortodoksisen kirkon arvot?

Ortodoksisen kirkon arvot nousevat ortodoksisesta ihmiskuvasta, jossa lähtökohtana on ihmisen hyvyys.

Olemme luodut Jumalan kuvaksi etnisestä taustasta, kielestä, kulttuurista, ulkonäöstä tai muusta erilaisuudesta riippumatta. Ihmisarvon mittapuuna ei ole ihmisen työnteko tai työttömyys.

Keskeisellä sijalla on kaiken elämän kunnioittaminen ja huolenpito luomakunnasta.

Synnyin vuonna 1948, jolloin maanosamme otti ensiaskelia toisen maailmansodan tuhojen jälleenrakennuksessa. Olen sen sukupolven ihminen, joka kasvoi jo lapsesta asti arvostamaan kovaa työtä mutta myös vapautta.

Minulle itselleni tuon vapauden keskeisiä arvoja ovat olleet pienet ja varsin käytännölliset asiat: oikeus koulutukseen, sen mukana myös oman uskonnon opetukseen, sosiaaliturva, vapaa liikkuminen ja luonnollisesti myös sananvapaus.

Ortodoksit arvostavat vapautta, demokratiaa, suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia syvästi kristillisinä arvoina. On toki selvää, että länsimainen demokratia ei ole mikään valmis tai ideaali malli kristillisestä yhteiskunnasta.

Mutta haluaisin samalle korostaa, ettemme arvioisi muutenkaan yhteiskuntia sen mukaan, miten ”kristillisiä” ne ovat, vaan sillä perusteella, miten yhteiskunnissamme on onnistuttu sovittamaan yhteen mahdollisimman laajalle ulotettu yksilön vapaus ja vastuuntunto.

Läntisessä kulttuurissamme on paljon asioita, joita meidän on tulevaisuudessa katsottava kristittyinä hyvinkin kriittisesti.

Me voimme nähdä länsimaisen demokratian varjopuolina esimerkiksi liian pitkälle laajennetun moraalisen vapauden, mutta ymmärrämme samalla, että sen rinnalla kehittyneet vammaisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioitus eivät olisi voineet toteutua ilman, että kaiken lähtökohtana on ollut vapauden kuuluminen kaikille.

Eurooppalainen kulttuurimme, sen ajattelu ja moraali, pohjautuvat kristinuskoon. Kristilliset arvot ovat ikään kuin meidän geeneissämme. Ne takaavat yhteisen arvopohjan hengellisessä mielessä, opillisista eroista huolimatta.

Kristillisyys ei siis ole vain menneisyyden perinne, vaan hengellinen perintömme, joka innoittaa ja antaa elämällemme tänäänkin merkityksen ja syvällisen sisällön.

Sama arvopohja mahdollistaa eri kristillisten ryhmien dialogin, ja jo se on elävää yhteyttä kristittyjen kesken. Siltä perustalta luodaan kotimaamme rauhaa, eurooppalaista rauhaa, koko maailman rauhaa.

Kristillisyys ei kenties anna ohjeita talouspolitiikan sisältöön, mutta linjaa kyllä selvästi sitä, miten ylipäänsä hoidamme kaikkia yhteisiä asioitamme. Yksi keskeinen periaate on puheiden ja tekojen välinen suhde.

Vaikka uskonnollinen tapakulttuuri on tulevaisuudessakin monelle yksityisasia, on uskonnollisen identiteetin arvomaailma läsnä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

Myös kansallisessa vuorovaikutuksessa kirkon tulee olla rohkea toimija.

Hyvät suhteet valtionhallintoon ovat tärkeitä, mutta olkoon niidenkin tunnusmerkkinä kansalaisvaikuttamisen kirkko, joka ei pelkää nostaa esille sen jäsenistön huolia.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Ajassa

Arkkipiispa Leon ajatuksia vuosien varrelta: Ortodoksisen geopolitiikan haasteet

Aamun Koitto julkaisee ennen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon eläkkeelle jäämistä hänen kolumnejaan ja puheitaan kiitoksena isä esipaimenen mittavasta työstä Suomen ortodoksisen kirkon hyväksi. Arkkipiispa Leo on palvellut kirkkoamme pappina ja piispana yli 50 vuoden ajan. Tämä kirjoitus on ote puheenvuorosta UKK- ja Paasikivi-Seurassa Kuopion klubilla 16.3. 2010.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo Kuva: Vladimir Sokratilin

Maailma on muuttunut nopeasti, ja se näkyy myös ortodoksisen maailman geopolitiikassa.

2000-luvulla sekä Ekumeeninen patriarkaatti että Venäjän ortodoksinen kirkko ovat vahvistaneet roolia ortodoksisen maailman voimakaksikkona.

Ekumeeninen patriarkaatti pyrkii edelleen pitämään kiinni entisestä asemastaan ortodoksisen maailman kunniapuheenjohtajana (primus inter pares). Tuon aseman koko ortodoksinen maailma sille suokin.

Moskovan patriarkaatin tilanne on sen sijaan muuttunut. Kirkon ja Kremlin yhteistyön muodoiksi on julkisestikin todettu pyrkimys palauttaa entisen Neuvostoliiton alueiden lisäksi myös muilla alueilla toimivia hiippakuntia ja seurakuntia takaisin Moskovan patriarkaatin yhteyteen. Tämä prosessi on ollut nähtävissä erityisen selvästi Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Moskovan patriarkaatti on käynyt oikeutta muun muassa Lontoon ja Nizzan katedraalien omistuksesta. Lontoon ortodoksinen katedraali on nyt osa Moskovan patriarkaattia. Nizzassa omistuskiista on edelleen kesken, mutta kaupunginoikeuden helmikuussa tekemän päätöksen mukaan ortodoksinen katedraali Nizzassa kuuluu Venäjän kirkolle.

Moskovan patriarkaatin käsitys Venäjän kirkon vaikutuspiiristä on artikuloitunut 2000-luvulla uudella tavalla. Vaikka Moskova tunnustaa Konstantinopolin aseman, puhuu se itsestään nykyään monikansallisena paikalliskirkkona. Tämä merkitsee sitä, että Moskovan patriarkaatin alue käsittäisi myös Euroopan Unionin, koska esimerkiksi Viro, Latvia ja Liettua ovat patriarkaatin kanonista aluetta.

Venäjän ortodoksisen kirkon mukaan monikansallisen Moskovan patriarkaatin kanoninen alue ulottuu tulevaisuudessa myös niihin maihin, joihin suuntautuu muuttoliikettä patriarkaatin perinteiseltä alueelta, eli Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta.

Moskovan tulkinnat kanonisesta alueestaan hiertävät kuitenkin suhteita lähes kaikkiin muihin paikalliskirkkoihin, myös Suomeen.

Me jaamme sekä Konstantinopolin patriarkaatiin että Vatikaanin näkemykset siitä, että Moskovan patriarkaatin kulttuuri- ja kansalliskriteereistä lähtevä kirkkokäsitys on harhaoppi.

Muiden paikalliskirkkojen tavoin myös Suomen ortodoksinen kirkko katsoo, että Moskovan moderni tulkinta kanonisesta alueestaan on monessakin mielessä Kremlin kansallismielisen ideologian läpitunkemana, koska Moskovan patriarkaatti vastustaa kiivaasti katolisen kirkon tai muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen toimintaa entisen Neuvostoliiton alueella.

Suomen ortodoksisen kirkon ulkopolitiikka nojaa pragmatiaan, jonka keskiössä ei ole haikailua paluusta sen paremmin Bysantin kuin Venäjänkään imperiumin yhteyteen. Pienenä kansainvälisenä paikalliskirkkona haluamme korostaa, että ortodoksisen kirkon oikea kasvusuunta on pienten yhteisöjen vahvistamiseen päin. Tarkoitan tällä sitä, että seuraamme yhteiskunnallista kehitystä ja hyväksymme sen, että vaikka kirkko on historiallisesti hierarkkinen, on sen uskottava pienten ja erilaisten yhteisöjen kasvuun.

Tässä asiassa Suomen ortodoksinen kirkko voi olla myös itse esimerkki isommille. Varhainen ortodoksinen kirkkokäsitys ei tunne patriarkaatteja vaan paikallisyhteisöjä. Sen mukaan jokainen paikallisyhteisö on myös kirkon universaaliuden tae. Seurakunta Lontoossa, Luandassa, Buenos Airesissa tai Tukholmassa ei ole ensisijaisesti osa patriarkaattia vaan itsessään kuva kirkon täyteydestä.

Suomen ortodoksisen kirkon panos kansainvälisessä ortodoksisessa kanssakäymisessä lähtee liikkeelle tästä periaatteesta. Pidämme mahdottomana ajatusta, että Berliinin, Washingtonin tai Oslon ortodoksien asioista päätettäisiin ensisijaisesti muualla kuin näissä kaupungeissa.

Vaikka hyvät suhteet vanhoihin ja suurin patriarkaatteihin Konstantinopoliin, Aleksandriaan, Antiokiaan, Jerusalemiin ja Moskovaan ovat Suomen ortodoksiselle kirkolle tärkeitä, on meidän pienenä toimijana viisasta verkostoitua myös samantyyppisten pienten kirkkojen kanssa.

Tässä mielessä suhteita on tärkeä vahvistaa erityisesti Euroopan unionin alueella toimivien ortodoksisen kirkkojen ja hiippakuntien välillä. Tšekin ja Slovakian, Puolan tai Kyproksen kirkot voivat olla tulevaisuudessa yhä merkittävämpiä kumppaneita, samoin hiippakunnat Brittein saarilla, Ranskassa tai Skandinaviassa.

Suhteiden lähtökohtana on erityisesti samanlainen toimintakulttuuri, jossa ortodoksiset arvot elävät vuorovaikutuksessa länsimaisen demokratian pelisääntöjen kanssa.

Suomen ortodoksisen kirkon henkinen arvopohja on muuttumassa. Kirkon autonomian alkuvuosikymmeninä identiteetti oli tuon ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta johtuen suomalaiskansallinen. Kansallisen yhteenkuuluvuuden henki hallitsi kirkon profiilia myös toista maailmansotaa seuranneen evakkotaipaleen jälkeen.

Valtakunnallinen kulttuuri-ilmaston muutos on näkynyt myös ortodoksisessa kirkossa. Yksi keskeinen haaste tulevaisuudessa on toimintaympäristömme henkinen laajentaminen. Kuluneina vuosikymmeninä aloitettu maahanmuuttajatyö on ollut tähän asti eriytynyt saareke kirkon toimintaa. Nyt identiteetin perustaksi on nousemassa uudestaan sata vuotta sitten Suomessa vaikuttanut monikielinen- ja kulttuurinen kirkko.

Sen mukaisesti tulevaisuuden tavoitteena on yhä kansainvälisemmin orientoitunut ortodoksinen kirkko, hiippakuntineen ja seurakuntineen. Uskossa on se on yhtä koko ortodoksisen maailman kanssa.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Ajassa

Arkkipiispa Leon viimeinen ulkomaanmatka arkkipiispana suuntautui Tukholmaan – näin vierailu eteni

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo vietti Karjalan valistajien juhlaa perinteiseen tapaan Tukholmassa Ruotsin suomalaisen ortodoksisen seurakunnan vieraana.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Suomen ortodoksinen kirkko Kuva: Jukka Aminoff

Arkkipiispan kanssa Tukholmaan matkustivat ylidiakoni Andreas Salminen ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Vierailun ohjelma alkoi Tukholman vanhan kaupungin suomalaisessa kirkossa (Slottsbacken 2 B-C) perjantaina 1.11. kello 18 panihidalla. Palveluksen jälkeen seurasi seppeltenlasku Suomen sodissa kaatuneiden muistolaatalla.

Lauantaina 2.11. arkkipiispa oli läsnä Pyhän Nikolaoksen kirkossa (Bellmansgatan 13), jossa toimitettiin vedenpyhitys ja liturgia. Palvelukset toimitti rovasti Markku Salminen. Liturgia alkoi kello 10, ja sitä edelsi vedenpyhitys kello 9.30.

Sunnuntaina 3.11. Pyhän Nikolaoksen kirkossa toimitettiin erityisesti lapsiperheille suunnattu liturgia, joka alkoi kello 11. Arkkipiispa Leo oli läsnä myös tässä palveluksessa.

Kaikki viikonlopun palvelukset lauloi nuorisokuorolaisilla vahvistettu Helsingin ortodoksisen seurakunnan ruotsinkielinen Mariam-kuoro, joka vieraili samaan aikaan Tukholmassa. Kuoroa johtivat Rikhard Dahlström ja Varvara Merras-Häyrynen. Kuoro esiintyi myös lauantain liturgian jälkeisellä juhla-aterialla Pyhän Nikolaoksen kirkon seurakuntasalissa. Kuoro oli valmistanut Rikhard Dahlströmin johdolla juhlaviikonlopulle erityistä ohjelmistoa. Jumalanpalveluksissa kuoro lauloi sekä suomeksi että ruotsiksi.

Arkkipiispa Leo Tukholmassa karjalan valistajien juhlana 2024
Arkkipiispa Leon matka läntiseen naapurimaahamme Karjalan valistajien juhlan aikaan ehti muodostua jo perinteeksi.

Koko Ruotsin alueella toimiva Ruotsin suomalainen ortodoksinen seurakunta kuuluu Ruotsin ja koko Skandinavian metropoliittakunnan kautta Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin. Vuonna 1958 perustettuun seurakuntaan kuuluu noin 2 500 jäsentä, joista suurin osa asuu Tukholman alueella. Muita keskuksia ovat Göteborg, Borås, Eskilstuna ja Hofors.

Uutisen arkkipiispa Leon Tukholman-vierailusta julkaisi ensimmäisenä Suomen ortodoksinen kirkko verkkosivuillaan (Avaa uuden sivuston).

Pääkuva ylhäällä: Lasten ympäröimän arkkipiispa Leon vasemmalla puolella on Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Arkkipiispa Elia Ukrainan täysimittaisen sodan alkamisen vuosipäivänä: Kirkon on uskallettava sanoa, kenen rinnalla se seisoo

Ikonilahjoitus Joensuun seurakuntaan: uudet naispyhien ikonit siunataan ortodoksisuuden sunnuntaina

Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen paimenkirje suuren paaston alkaessa: ”Asketismi on toinen nimitys kristilliselle elämälle”
Näytä kaikki
Minisaarna

Karjalan valistajien juhlan Minisaarna: Jokaisella kristityllä on kutsumuksensa ja jokaista tarvitaan

Minisaarnan Karjalan valistajien juhlaksi on laatinut isä Marko Mäkinen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: Henna Hietainen

Lauantai 2.11.2024

Luukkaan seitsemännen viikon lauantai

Karjalan valistajien juhla

Viikonpäivän teksti

(Luuk. 9:1–6)

Evankeliumissa Jeesus antaa kahdelletoista opetuslapselleen voiman ja vallan parantaa taudit ja ajaa pois pahoja henkiä. Hän lähettää heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Heidän ei pidä ottaa matkalleen matkasauvaa, laukkua, leipää tai rahaa, ei edes toista paitaa. Mihin taloon he majoittuvat, siellä heidän tulee asua ja sieltä lähteä. Jos heitä ei jossakin oteta vastaan, heidän on jätettävä kaupunki ja pudistettava sen tomu jaloistaan todisteeksi heitä vastaan.

Opetuslapset lähtevät matkaan, julistavat evankeliumia ja parantava sairaita.

***

Jeesuksen valitsemilla apostoleilla oli erityinen kutsumus, johon Vapahtaja valmisti heitä. He oppivat luopumaan omastaan ja luottamaan Herraan.

Jokaisella kristityllä on oma kutsumuksensa ja tehtävänsä kirkon yhteydessä. Jokaista myös tarvitaan.

Kuten apostolien, myös meidän tulee oppia luopumaan omastamme toisten hyväksi ja luottamaan elämän vaiheissamme Herraan. Näin Kirkko kasvaa yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, apostolisen uskon katkeamattomaksi ketjuksi, jossa jokaisella on oma tärkeä paikkansa.

 

Pääkuva ylhäällä: Karjalan valistajien ikoni Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn kokoelmista. Kuva: Henna Hietainen

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki
Minisaarna

Minisaarnat 1.11.–10.11.2024: Tavoittele ikuista katoavan sijaan

Minisaarnat ajalle 1.–10. lokakuuta 2024 on laatinut isä Marko Mäkinen.

Julkaistu Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen Kuva: iStock

Perjantai 1.11.2024

Luukkaan seitsemännen viikon perjantai

(Luuk. 12:2–12)

Evankeliumissa Jeesus sanoo oppilailleen, ettei mikään kätkö tai salaisuus jää paljastumatta. Pimeässä sanottu kuullaan päivänvalossa, ja neljän seinän sisällä kuiskattu kuulutetaan katoilta.

Jeesus kehottaa oppilaitaan, ystäviään, olemaan pelkäämättä niitä, jotka voivat tappaa vain ruumiin: enemmän tulee pelätä häntä, jolla valta sekä tappaa että syöstä helvettiin. Kolikolla saa viisi varpusta eikä Jumalaa unohda edes niitä. Jokainen heidän hiuskarvansakin on laskettu. Heidän ei pidä pelätä, koska he ovat varpusia arvokkaampia.

Se, joka tunnustautuu Jeesuksen omaksi ihmisten edessä, sen Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä, muut kielletään. Se, jolla on jotakin Jumalan Poikaa vastaan, saa anteeksi, mutta Pyhää Henkeä pilkkaava ei saa anteeksi. Pyhä Henki neuvoo, mitä heidän on sanottava, kun heitä viedään tuomittavaksi ihmisten edessä.

***

Jeesus rohkaisee omiaan rohkeuteen hänen seuraamisessaan. Sitä hänen opetuslapsensa myös pian tarvitsivat joutuessaan vainotuiksi.

Mitä elämässämme teemmekin, tärkeintä on terveellinen Jumalan pelko eli pyhä kunnioitus häntä kohtaan, ei se, mitä toiset ajattelevat.

Tällaista polkua ovat kulkeneet lukuisat pyhät marttyyrit. Heidän elämänsä ja kilvoituksensa rohkaisee tekemään hyviä ja oikeita arjen valintoja ‒ laupeutta unohtamatta ‒ myös silloin, kun siitä koituu harmia tai ikäviä puheita. Tällaista kristityn tietä kirkko kutsuu myös verettömäksi marttyyriudeksi.

Lauantai 2.11.2024

Luukkaan seitsemännen viikon lauantai

Karjalan valistajien juhla

Viikonpäivän teksti

(Luuk. 9:1–6)

Evankeliumissa Jeesus antaa kahdelletoista opetuslapselleen voiman ja vallan parantaa taudit ja ajaa pois pahoja henkiä. Hän lähettää heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita. Heidän ei pidä ottaa matkalleen matkasauvaa, laukkua, leipää tai rahaa, ei edes toista paitaa. Mihin taloon he majoittuvat, siellä heidän tulee asua ja sieltä lähteä. Jos heitä ei jossakin oteta vastaan, heidän on jätettävä kaupunki ja pudistettava sen tomu jaloistaan todisteeksi heitä vastaan.

Opetuslapset lähtevät matkaan, julistavat evankeliumia ja parantava sairaita.

***

Jeesuksen valitsemilla apostoleilla oli erityinen kutsumus, johon Vapahtaja valmisti heitä. He oppivat luopumaan omastaan ja luottamaan Herraan.

Jokaisella kristityllä on oma kutsumuksensa ja tehtävänsä kirkon yhteydessä. Jokaista myös tarvitaan.

Kuten apostolien, myös meidän tulee oppia luopumaan omastamme toisten hyväksi ja luottamaan elämän vaiheissamme Herraan. Näin kirkko kasvaa yhdeksi Kristuksen ruumiiksi, apostolisen uskon katkeamattomaksi ketjuksi, jossa jokaisella on oma tärkeä paikkansa.

Sunnuntai 3.11.2024

Luukkaan seitsemäs sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 8:41–56)

Evankeliumissa synagogan esimies Jairos anoo Jeesusta parantamaan kuolemaisillaan olevan tyttärensä. Matkalla tytön luo kauan verenvuototaudista kärsinyt nainen koskettaa salaa Jeesuksen viittaa ja paranee. Jeesus sanoo naisen uskon parantaneen hänet. Sillä välin Jairoksen tytär kuolee. Jeesus sanoo Jairokselle, ettei hänen tule pelätä, vaan uskoa, niin tyttö pelastuu. Ihmiset nauravat, kun Jeesus sanoo tytön nukkuvan, mutta Herra herättää hänet kuoleman unesta.

***

Ihmeen kokeneet ihmiset olivat tavallisia kärsiviä ihmisiä. Hätä ja huoli sai heidät turvautumaan Jeesukseen. Elämän kivut synnyttivät Jeesuksen puoleen kurottautuvan uskon.

Koetukset väistyivät, mutta kaikki ihmeen kokeneet kuolivat aikanaan. Ihmeet osoittivat, että sairaudella ja kuolemalla ei ole ikuista valtaa. Niiden aika päättyy lopullisesti Jumalan luona.

Vapahtaja on koettelemusten, sairauden ja kuoleman hetkellä lähellä. Hänen luotaan löytyy lohdutus, uskon lahja ja ikuinen elämä.

Maanantai 4.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon maanantai

(Luuk. 12:13–15, 22‒31)

Evankeliumissa eräs mies pyytää Jeesusta sanomaan veljelleen, että tämä suostuisi perinnönjakoon. Jeesus ihmettelee tätä ja kehottaa karttamaan kaikkea ahneutta, koska elämää ei voi rakentaa omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi paljon.

Jeesus sanoo, ettei kenenkään pidä huolehtia hengestään, ruuastaan tai ruumiistaan. Henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet. Korpitkaan eivät leikkaa tai varastoi, ja silti Jumala ruokkii ne. He ovat lintuja arvokkaampia. 

Murehtimalla ei voi kukaan lisätä ikäänsä. Siksi ei tule murehtia. Jumala vaatettaa kedon kukat suuremmalla loistolla kuin Salomon. Vielä enemmän hän huolehtii heistä, vähäuskoisista. Siksi ei pidä murehtia ruuasta tai juomasta. Tätä maailman ihmiset tavoittelevat. Isä kyllä tietää, että he tarvitsevat kaikkea tätä. Heidän tulee etsiä hänen valtakuntaansa, niin he saavat myös kaiken tämän.

***

Ahneuden sijaan ihmisen tulee tavoitella Jumalan valtakuntaa, ikuista katoavan sijaan.

Jeesus muistuttaa, ettei tule liiaksi myöskään murehtia toimeentulostaan, sillä Jumala kyllä tietää tarpeemme.

Ne, joilla on enemmän, on kutsuttu Jumalan palvelijoiksi niiden hyväksi, joilla on vähemmän. Tärkeimmän asettaminen etusijalle saa asiat oikealle tolalle.

Tiistai 5.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon tiistai

(Luuk. 12:42–48)

Evankeliumissa Jeesus kertoo, että uskollinen ja viisas taloudenhoitaja asetetaan huolehtimaan isäntänsä palvelusväestä ja jakamaan vilja-annokset. Ikionnellinen on se palvelija, jonka isäntä tapaa näin tekemästä. Hän saa hoitoonsa isännän koko omaisuuden.

Palvelija saattaa alkaa kuitenkin kohdella kaltoin toisia palvelijoita, syödä ja juopotella luullessaan, ettei isäntä palaa pitkään aikaan. Tämä kuitenkin palaa ennalta arvaamatta, ja palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. Jos palvelija ei isäntänsä tahdon tietäessään toimi sen mukaan, hän saa rangaistuksen. Jos hän on tietämätön, rangaistus on vähäisempi. Jolle on annettu paljon, vaaditaan enemmän kuin siltä, jolle on annettu vähemmän. Jolle on uskottu paljon, se joutuu vastaamaan paljosta.

***

Kirkossa kaikki tehtävät ovat palvelemista varten. Kenenkään ei tule hallita kelvottomasti.

Ikionnellinen on se, joka palvelee vilpittömällä mielellä. Onneton taas se, joka alkaa käyttämään asemaansa omien tarpeidensa tyydyttämiseksi.

Herran sanat ovat rakkaudellinen muistutus ja varoitus, ettemme eksyisi toisia palvellessamme oman edun tavoitteluun, vaan osaisimme punnita asenteitamme ja tekojamme ja etsiä hänen hyvää tahtoansa.

Keskiviikko 6.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon keskiviikko

(Luuk. 12:48–59)

Evankeliumissa Jeesus sanoo, että sille, jolle on annettu enemmän, siltä vaaditaan enemmän ja hän joutuu vastaamaan paljosta. Jeesus sanoo tulleensa heittämään tulta maan päälle ja toivoo, että se olisi jo syttynyt. Hänet kastetaan kasteella, ja hän on jo ahdistuksessa ennen kuin se on läpi käyty.

Jeesus sanoo, ettei ole tullut tuomaan maan päälle rauhaa, vaan riitaa. Perheenjäsenet jakaantuvat toisiaan vastaan. Tekopyhät ihmiset osaavat tulkita sateen tai helteen tulon taivaalta, mutta eivät tätä aikaa.

Jokaisen on ratkaistava, mikä on oikein. Matkalla oikeuteen on tehtävä kaikkensa päästäkseen sovintoon, ettei joutuisi tuomarin eteen tuomittavaksi ja vankilaan, josta ei pääse pois ennen kuin on maksanut kaiken viimeistä lanttia myöten.

***

Niille, joille on annettu enemmän vastuuta Jumalan palvelijoina, heillä on enemmän vastattavaa.

Kaikki Jeesuksen ajan Jumalan palvelijat eivät tätä ymmärtäneet, ja Jeesuksen matka kävi kohti ahdistusta ja kuolemaa.

Jeesus myös kertoi, että jopa perheet jakaantuisivat evankeliumin tähden. Tästä todistavat kirkon lukuisat marttyyrit.

Jokainen on kutsuttu evankeliumin äärellä vedenjakajalle: on päätettävä, mihin uskoo ja mihin laittaa toivonsa. Paras tie on etsiä sovintoa Jumalan kanssa.

Torstai 7.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon torstai

(Luuk. 13:1–9)

Evankeliumissa muutamat ihmiset kertovat Jeesukselle Pilatuksen surmauttaneen temppeliin uhraamaan tulleita galilealaisia. Jeesus kysyy, ajattelivatko he näiden olleen suurempia syntisiä kuin muut rangaistuksensa takia? Näin ei ollut, sillä myös he ovat tuhon omia, elleivät käänny. Samalla tavoin ne, joiden päälle kaatui torni, eivät olleet muita jerusalemilaisia syntisempiä.

Jeesus esittää vertauksen viikunapuusta, josta viinitarhan omistaja etsii hedelmää, ja joka ei ole kolmena vuotena kantanut satoa. Hän käskee puutarhuria kaatamaan puun, ettei se veisi voimaa maasta. Puutarhuri anoo isäntää odottamaan vielä vuoden. Hän muokkaisi ja lannoittaisi maan: ehkä puu tekisi hedelmää ensi vuonna. Ellei, sen voisi sitten kaataa.

***

Jeesus muistuttaa, ettei kenenkään tule ajatella toisille tapahtuvien ikävien ja traagisten asioiden johtuvan siitä, että he ovat heitä huonompia.

Vertauksessaan Jeesus kuvaa, että Jumalan viinitarhan Puutarhuri on kärsivällinen ja laupias odottaessaan hyvää hedelmää.

Kaikki mitä meille tapahtuu, koituu lopulta sielujemme pelastukseksi. Meille on annettu toivo ja lupaus siitä, että sydänten maaperä kantaa vielä hyvää satoa koetustenkin keskellä, jos vain tahdomme.

Perjantai 8.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon perjantai

(Luuk. 13:31–35)

Evankeliumissa muutamat oppineet kehottavat Jeesusta lähtemään pois, koska Herodes aikoi tappaa hänet. Jeesus kehottaa sanomaan tälle, että hän ajaa tänään pois pahoja henkiä ja parantaa sairaita ja saa työnsä päätökseen kolmantena päivänä. Siihen asti hänen on jatkettava kulkuaan – eikä ole mahdollista, että profeetta tapetaan muualla kuin Jerusalemissa.

Jeesus huudahtaa Jerusalemin tappavan profeetat ja kivittävän ne, jotka on lähetetty sen luokse. Hän on halunnut koota sen lapset kuin kanaemo poikasensa siipiensä suojaan, mutta he eivät ole tahtoneet tulla. Siksi heidän temppelinsä tulee asumattomaksi eivätkä he näe häntä ennen kuin sanovat: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

***

Jeesus viittaa kolmantena päivänä loppuun saattamaansa työhön ihmisten edestä. Sitä ei kenenkään asettama uhka voisi estää: kaikki johtaisi kohti Jerusalemia ja ristiä.

Jeesus tahtoi koota Jerusalemin asukkaat suojiinsa, mutta monet eivät tahtoneet, vaan seurasivat esi-isiensä teitä kapinassaan Jumalaa vastaan.

Ihmisten paluu Luojansa yhteyteen, kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa, tapahtuu vain, jos he tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ottavat vastaan hänet, joka on saapunut Herran nimessä.

Lauantai 9.11.2024

Luukkaan kahdeksannen viikon lauantai

(Luuk. 9:37–43)

Evankeliumissa eräs mies väkijoukon keskeltä huutaa Jeesusta katsomaan poikaansa, jota paha henki vaivaa. Hän kertoo opetuslasten yrittäneen auttaa poikaa siihen kykenemättä. Jeesus suree epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea ja ihmettelee, kuinka kauan hänen on oltava heidän luonaan.

Kun poika tuodaan Jeesuksen luo, hän kouristaa. Jeesus käskee ankarasti saastaista henkeä lähtemään pois, ja poika paranee. Ihmiset ovat hämmästyksen vallassa nähdessään Jumalan voiman ja suuruuden.

***

Opetuslapset olivat yrittäneet auttaa evankeliumissa mainitun miehen poikaa. Heistä ei kuitenkaan ollut kovinkaan suurta apua.

Jeesus osoittaa kaikille Jumalan voiman ja suuruuden, ja näin osoittaa alkuperänsä. Myöhemmin, Jeesuksen noustua taivaaseen, opetuslapset saivat Pyhän Hengen lahjan ja pystyivät auttamaan sairaita ja kärsiviä Herran nimeen.

Vaikka emme ole apostoleja, myös meille on esitetty kutsu kulkea epäuskosta kohti luottamusta. Tähän meitä rohkaisevat myös lukuisat pyhät ihmiset.

Sunnuntai 10.11.2024

Luukkaan kahdeksas sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 10:25–37)

Lainopettaja koettelee Jeesusta ja kysyy, mitä hänen tulisi tehdä saavuttaakseen ikuisen elämän. Jeesus kysyy, mitä laki sanoo. Mies vastaa sen kehottavan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Jeesus toteaa hänen vastanneen oikein ja kertoo vertauksen. Siinä eräs matkalainen joutuu ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi. Hurskaat Jumalan palvelijat kulkevat ohi, mutta laupias samarialainen auttaa miehen majataloon ja huolehtii hänestä. Jeesus kehottaa lainopettajaa tekemään samoin.

***

Vertauksessa auttajaksi osoittautui samarialainen, jota halveksittiin vääränä pidetyn uskonnon harjoittamisen takia.

Todellinen hurskaus ei ole pelkästään ulkoista uskonnon harjoittamista, vaan ennen kaikkea sydämen oikeaa asennetta ja vaivannäköä suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin. Siksi vähemmän pyhänä pidetty voi saavuttaa Jumalan valtakunnan ulkoisesti hurskaan jäädessä sen ulkopuolelle.

Jumalan tahdon seuraaminen kutsuu nöyryyteen Jumalan ja ihmisten edessä. Taivaan valtakunta asettuu sydämeen Jumalaa rakastaen ja lempeyden teoissa arjen keskellä.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Minisaarna: Ortodoksisuuden sunnuntaina juhlimme voittoa ikonienraastajien harhaopista

Minisaarna: Tuomiosunnuntai

Minisaarna: Tuhlaajapojan sunnuntai
Näytä kaikki