”Korkeasti Pyhitetty Leo, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa, rakas veli ja meidän Vaatimattomuutemme kanssapalvelija Herrassa, Kunnioitetut patriarkaaliset edustajat – Korkeasti Pyhitetyt Stefanos Tallinnan ja koko Viron metropoliitta sekä Athenagoras, Kydonian metropoliitta, Kunnia-arvoisimmat esipaimenveljet, Kunnioitettu papisto, Arvostetut seurakuntien ja yhteisöjen edustajat sekä kaikki tämän papiston ja maallikoiden kokouksen osanottajat, Kristusta rakastavat Suomen ortodoksisen kirkon uskovaiset: Armo teille kaikille Jumalalta, meidän taivaalliselta Isältämme, ja meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta, sekä Pyhältä ja Eläväksitekevältä Hengeltä.
Viitaten 22. lokakuuta 2024 päivättyyn patriarkaaliseen kirjeeseemme, jossa hahmoteltiin tulevan arkkipiispanvaalin kanoniset menettelytavat, lähestymme tätä merkittävää siirtymävaihetta Suomen ortodoksisen kirkon historiassa syvällä pastoraalisella huolella. Tämä prosessi edellyttää uskollisuutta pyhille perinteille, jotka on välitetty sukupolvelta toiselle, sekä kirkollisille käytännöille, jotka ovat ohjanneet kirkkoamme pyhien apostolien ajoista lähtien. Tässä pyhässä tehtävässä Ekumeenista patriarkaattia edustavat Korkeasti Pyhitetyt Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos ja Kydonian metropoliitta Athenagoras. Tämä tärkeä tapah-tuma seuraa kirkossanne äskettäin vietettyä autonomian satavuotisjuhlaa, jota meillä oli siunaus ja kunnia juhlistaa kanssanne henkilökohtaisesti viime vuonna tekemällämme vierailulla kauniissa maassanne. Tämä vuosipäivä on merkittävä virstanpylväs, joka osoittaa sekä ortodoksisuuden elinvoimaisuuden maassanne että jumalallisen viisauden ilmenemisen Konstantinopolin Äitikirkon vuonna 1923 myöntämässä Tomoksessa, joka toimii kirkkonne ja Ekumeenisen patriarkaatin suhteen perustuskirjana.
Ortodoksinen kanoninen perinne korostaa erityisesti asianmukaisen järjestyksen säilyttämisen ratkaisevaa tärkeyttä kirkollisissa asioissa, erityisesti hierarkkisessa suksessiossa. Nämä hetket edustavat kriittisiä taitekohtia, joissa apostolisen seuraannon jatkuvuutta on varjeltava erittäin tarkalla hengellisellä arvostelukyvyllä. Raamatun ohjeen ”kaiken pitää kuitenkin tapahtua asianmukaisesti ja hyvässä järjestyksessä.” (1. Kor. 14:40) mukaisesti, Kristuksen Pyhä ja Suuri Kirkko, vuosisataisen ortodoksisten uskovien kaitsemisen kokemuksen ohjaamana, on huolellisen harkinnan ja rukouksen jälkeen laatinut kattavat menettelytavat tämän siirtymän hallinnoimiseksi ja varmistanut sekä kanonisen täsmällisyyden että pastoraalisen herkkyyden ortodoksisen ekklessiologian ajattomien periaatteiden soveltamisessa.
Nämä ohjeet, jotka takaavat yhdenmukaisuuden sekä pyhien kanonien että autonomianne takaavan Tomoksen kirjaimen ja hengen kanssa, tarjoavat puitteet tälle historialliselle hetkelle kirkkonne matkalla, ja ottavat huomioon uskovaistenne tämänhetkiset pastoraaliset tarpeet.
Tässä siirtymävaiheessa meitä muistutetaan apostoli Paavalin sanoista efesolaisille: ”Kristus antoi apostoleja, profeettoja, evankelistoja, ohjaajia ja opettajia valmentamaan hänen pyhiä seuraajiaan palvelustehtävään, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” (Ef. 4:11–12). Tässä apostolisessa hengessä me kaikki yhdessä etenemme pyhässä tehtävässä valita uusi arkkipiispa kaitsemaan Suomen uskovia.
Korkeasti Pyhitetty arkkipiispa Leo, palveltuaan esimerkillisesti ja pastoraalisella antaumuksella, on viisaudessaan ja nöyryydessään pyytänyt saada luopua pyhän virkansa viitasta. Haluamme ilmaista syvän kiitollisuutemme Hänen Korkeudelleen omistautuneesta ja uskollisesta palvelusta. Hän on elänyt tosi paimenen hyveiden mukaisesti ”ohjaten sitä laumaa, jota Jumala on pannut hänet paimentamaan.” (1. Piet. 5:2). Hänen vakaalla johdollaan ortodoksinen todistus Suomessa on vahvistunut ja hänen kaitsemaansa uskovaiset ovat kasvaneet hengellisesti.
Katsoessamme tulevaisuuteen, meitä muistutetaan Herran lupauksesta: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11). Uuden arkkipiispan valinta ei ole pelkästään hallinnollinen muutos vaan myös Suomen ortodoksisen kirkon hengellisen tarkoituksen ja tehtävän uudistumista. Muistakaamme, että ”Jos Jumala ei rakenna taloa, sen rakentajat tekevät turhaa työtä.” (Ps. 127:1). Siksi kutsumme kaikkia uskovia lähestymään tätä pyhää tehtävää rukoillen ja valppaina etsien Pyhän Hengen ohjausta kaikille niille, jotka osallistuvat tähän pyhään valinta- ja vaaliprosessiin ja etsivät kelvollista seuraajaa Helsingin ja koko Suomen arkkipiispanistuimelle.
Olemme luottavaisia, että rukoustenne kautta Suomen ortodoksinen kirkko jatkaa ortodoksisen uskon julistamista siunatussa maassanne, ”että he kaikki olisivat yhtä – että he olisivat meissä niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Silloin maailma uskoo, että sinä lähetit minut.” (Joh. 17:21). Päättäessämme tämän isällisen kehotuksen, pyydämme teille Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän ja Ainaisen Neitsyen, Valamon Jumalanäidin, pyhän apostoli Andreas Ensinkutsutun, Konstantinopolin Äitikirkon suojeluspyhän, sekä kaikkien Suomen maassa kirkastuneiden pyhien esirukouksia.
Ekumeenisessa patriarkaatissa, 20. marraskuuta 2024 Teidän rakastava veljenne Kristuksessa ja harras esirukoilija Jumalan edessä,
† BARTOLOMEOS Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja Ekumeeninen patriarkka”
Hän kertoi sekä tyttärensä syntymästä että sen myötä heränneistä tunteistaan:
”Tyttäreni Tanjan syntymä ja vaimoni Anitan kuolema olivat molemmat käännekohtia, jotka mullistivat elämäni täysin. Muistan elävästi sen pakahduttavan onnen ja kiitollisuuden, kun sain ensimmäistä kertaa pitää pientä tytärtäni sylissäni. Ne silmät, se katse – siinä oli jotain niin syvää ja puhdasta, että se sai kyyneleet silmiini. Siinä hetkessä tajusin, että olin saanut osakseni mittaamattoman arvokkaan lahjan, joka oli samaan aikaan sekä henkeäsalpaavan ihana että pelottavan hauras.”
”Vaimoni kuolema vain pari vuotta myöhemmin pysäytti kirjaimellisesti kaiken ja vei jalat alta. Tuntui kuin itse maa olisi vajonnut pois altani. Päivät kuluivat sumussa itkien pientä tytärtä sylissä pitäen. Ymmärsin, että minun oli jaksettava, Tanjan tähden. Hän tarvitsi minua nyt kaksinkertaisesti, äitinä ja isänä.”
Arkkipiispa Leo kertoi siunanneensa vaimonsa haudan lepoon.
”Niin monta kertaa olin puhunut kuolemasta porttina ikuisuuteen, jälleennäkemisen toivosta, mutta vasta nyt, joutuessani siunaamaan vaimoni haudan lepoon, ymmärsin nuo sanat sydämessäni asti. Anita ei ollut poissa, ei lopullisesti.Tuon tiedon varassa jaksoin sitten toimittaa myös raskaan hautauspalveluksen luottaen siihen, että ero olisi vain väliaikainen.”
Seuraava yllätys koettiin, kun Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ilmoitti puheenvuorossaan, että hän ei ole käytettävissä, kun Suomen ortodoksiselle kirkolle valitaan uusi arkkipiispa torstaina 28.11.2024. Metropoliitta Arseni on ollut tähän saakka yksi ennakkosuosikeista Oulun metropoliitta Elian ja Haminan piispa Sergein ohella.
Metropoliitta Arseni kommentoi kryptisesti
Kaikki metropoliitta Arsenin ratkaisusta kuulleet eivät silti vaikuttaneet yllättyneiltä. Arkkipiispa Leo ei halunnut kommentoida metropoliitta Arsenin päätöstä.
Aamun Koitto kysyi paikan päällä metropoliitta Arsenilta, miltä hänestä tuntuu ratkaisunsa jälkeen.
– No, miltäs näyttää? metropoliitta Arseni esitti vastakysymyksenään ja hymyili leveästi.
Aamun Koitto kysyi myös pääasiallista perustetta päätökselle – oliko kenties olemassa jokin ratkaiseva sysäys?
– Olisivatko Aadam ja Eeva lähteneet pois paratiisista, ellei heidän olisi ollut aivan pakko? Siinä taitaa olla vastaus kysymykseesi.
Kirkolliskokouksessa kuullussa puheenvuorossaan metropoliitta Arseni kritisoi sitä, että joulukuussa eläköityvä arkkipiispa Leo osallistuu seuraajansa valintaan. Hän pitää käytäntöä ortodoksisen maailman perinteen vastaisena.
Sunnuntaina 24.11. Savon Sanomissa (Avaa uuden sivuston) julkaistiin artikkeli, jossa siteerattiin jo etukäteen metropoliitta Arsenin kirkolliskokousta varten laatiman puheen luonnosta. Jäi hämärän peittoon, kuinka kyseinen puheluonnos oli päätynyt Savon Sanomien haltuun.
Metropoliitta Arseni toi esiin myös hänen sihteerinään toimineen henkilön Venäjä-mielisestä kirjoittelusta aiheutuneen kohun ja ihmetteli laajaa tiedottamista asiasta.
Kohu sai toden teolla alkunsa 13.11. Keskisuomalaisessa julkaistusta artikkelista (Avaa uuden sivuston), jossa kyseinen sihteeri ilmaisi Venäjän ortodoksista kirkkoa ihannoivia näkemyksiään. Outo tapahtumasarja eskaloitui siihen, että sihteeri kohdisti henkeen ja terveyteen liittyvän uhkauksen kirkon palvelukeskuksen johtajaan Jari Rönkköön. Asia on poliisin esitutkinnassa.
Metropoliitta Arseni korosti, että hän itse sanoi alaisensa työsuhteen irti Kuopiossa 13. marraskuuta. Hän myös koki, että häntä on syyllistetty alaisensa mielipiteistä.
– Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä eri asioista, ja ne meidän on vain hyväksyttävä yksilön näkemyksinä. Ei minulla ole tuohon mitään sanomista, kannattaa varmaan kysyä (häneltä) itseltään, mitä ajattelee ja miten on päätynyt tuohon, metropoliitta Arseni kommentoi.
Hän kiisti käsityksen siitä, että kyseinen sihteeri olisi ollut hänen ”oikea kätensä”, kuten Keskisuomalaisen uutisessa mainittiin.
– Hän ei ole mikään minun oikea käteni, eikä kukaan muukaan.
Maailmanpoliittinen tilanne heijastuu meillekin
Painavan puheenvuoron käytti myös rovasti Rauno Pietarinen. Hän painotti, että Suomen ortodoksisen arkkipiispan valinta osuu erittäin räjähdysherkkään maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Hän vertasi maailmanpolitiikan nykyisiä vaikutuksia virolaissyntyisen arkkipiispa Hermanin aikaan. Arkkipiispa Herman johti kirkkoamme varsin myrskyisinä vuosikymmeninä. Suomen ortodoksisen kirkon siirtyminen Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen vuonna 1923 oli yksi suurista Hermanin piispuuden vuosiin sijoittuneista mullistuksista.
Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena kirkkona Konstantinopolin patriarkaattiin, jonka päämies on ekumeeninen patriarkka Bartolomeos. Sen sijaan Moskovan patriarkaattia johtaa patriarkka Kirill, joka on näkyvästi asettunut tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan.
Suomen ortodoksien kirkko on tuominnut jyrkästi sekä Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan että patriarkka Kirillin sotaa lietsovat puheet.
Pääkuva ylhäällä: Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous järjestäytyi 25.11. perinteiseen yhteiskuvaan rukouspalveluksen päätteeksi Valamon luostarin pääkirkossa. Piispat vasemmalta oikealle: Haminan piispa Sergei, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Kydoniain metropoliitta Athenagoras ja Oulun metropoliitta Elia.
Juttua on päivitetty metropoliitta Arsenin puheenvuoron ja kommenttien osalta 25.11.2024 klo 19:14 sekä rovasti Rauno Pietarisen osuudella klo 22:21.
Arkkipiispa Leon avauspuhe kirkolliskokouksessa 2024
Aamun Koitto julkaisee Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon puheen Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen avajaispäivänä 2024.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo | Kuva: Vladimir Sokratilin
”Kristuksessa rakkaat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat: isät, sisaret ja veljet!
Toivotan teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tänne Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostariin aloittamaan vuosittaista kirkolliskokoustamme. Toivotan myös tervetulleiksi erityisesti ulkomaiset vieraamme, Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanoksen sekä patriarkaatistamme Kydonian metropoliitta Athenagoraksen, jotka ovat kutsuttuina saapuneet täydentämään piispainkokoustamme arkkipiispan vaalin ehdokasasetteluun. He molemmat tuntevat kirkkomme tilaa jo monen kymmenen vuoden ajalta.
Kun valmistauduin tähän viimeiseen avauspuheeseeni arkkipiispana, pysähdyin muistelemaan elämäni varrella kulkemaani polkua. Monet teistä varmasti sen jo yleispiirteisesti tuntevat, mutta haluan jakaa kanssanne vielä nämä muistot ja ajatukset, joita en ole kertaakaan aikaisemmin yhtä henkilökohtaisesti kertonut.
Apulaispiispa Leo 1979 ja 4-vuotias Tanja-tytär. Kuva: Topi Ikäläinen
Tyttäreni Tanjan syntymä ja vaimoni Anitan kuolema olivat molemmat käännekohtia, jotka mullistivat elämäni täysin. Muistan elävästi sen pakahduttavan onnen ja kiitollisuuden, kun sain ensimmäistä kertaa pitää pientä tytärtäni sylissäni. Ne silmät, se katse – siinä oli jotain niin syvää ja puhdasta, että se sai kyyneleet silmiini. Siinä hetkessä tajusin, että olin saanut osakseni mittaamattoman arvokkaan lahjan, joka oli samaan aikaan sekä henkeäsalpaavan ihana että pelottavan hauras.
Tiesin, että joutuisin vielä kohtaamaan oman keskeneräisyyteni ja riittämättömyyteni vanhempana lukemattomia kertoja. Mutta silti olin valmis siihen, sillä tunsin arvokkuutta saadessani olla mukana kasvattamassa uutta sukupolvea, siirtämässä eteenpäin rakkauden ja uskon perintöä, jonka olin itse saanut. Niin tuosta hetkestä lähtien elämäni sai uuden tarkoituksen.
Vaimoni kuolema vain pari vuotta myöhemmin pysäytti kirjaimellisesti kaiken ja vei jalat alta. Tuntui kuin itse maa olisi vajonnut pois altani. Päivät kuluivat sumussa itkien pientä tytärtä sylissä pitäen. Ymmärsin, että minun oli jaksettava, Tanjan tähden. Hän tarvitsi minua nyt kaksinkertaisesti, äitinä ja isänä.
Matka Pielavedelle Anitan hautajaisiin tuntui raskaimmalta, mitä olin koskaan kulkenut. Istuin autossa ja katselin, miten talvinen maisema lipui ohitsemme. Kuoleman kylmyys tuntui hiipivän sieluun asti. Ajattelin myös äitiäni, jonka vain kolme vuotta aiemmin olin siunannut tuon Pielaveden kirkkomaan lepoon. Nyt matkani päämäärä oli sama.
Kun hautajaissaatto hiljalleen eteni lumisten teiden läpi, pelko siitä, miten ihmeessä osaisin kasvattaa tyttäreni ilman Anitaa, paisui sisälläni. Olisiko minusta yksin vastaamaan niihin lukemattomiin kysymyksiin, joita tiesin hänen aikuiseksi kasvaessaan kohtaavan?
Tuossa elämän dramaattisimmassa käännekohdassa kirkkomme opetus tuli myös uudella tavalla todeksi. En löydä oikeita sanoja nyt kuvaamaan niitä tunteita, joita silloin koin, mutta tuolla hetkellä tunsin rauhan laskeutuvan ylleni aivan ihmeellisellä tavalla. Ymmärsin, että pappina olin saarnannut Vapahtajamme läsnäolon sanomaa lukemattomia kertoja, mutta vasta nyt todella käsitin sen merkityksen. Jumala ei ollut meitä hylännyt. Niin monta kertaa olin puhunut kuolemasta porttina ikuisuuteen, jälleennäkemisen toivosta, mutta vasta nyt, joutuessani siunaamaan vaimoni haudan lepoon, ymmärsin nuo sanat sydämessäni asti. Anita ei ollut poissa, ei lopullisesti.
Tuon tiedon varassa jaksoin sitten toimittaa myös raskaan hautauspalveluksen luottaen siihen, että ero olisi vain väliaikainen. Vaikka suru oli musertava, vaikeneva toivo pilkahteli jo sen lomasta. Tiesin, että edessä olisi vielä paljon yksinäisiä päiviä ja öitä surun kanssa painiskellessa. Mutta lohtu ei ollut kaukana. Jumala kulkisi rinnallamme Tanjan kanssa joka askeleen. Tuo ajatus on auttanut kestämään ja se on auttanut jaksamaan koko ajan.
Syvennyin tehtävääni isänä. Jaoimme arjen pienimmätkin hetket, itkut ja naurut. Samalla kasvatin Tanjaa tuohon samaan lohdulliseen, vilpittömästä ja onnellisesta karjalaiskodista perimääni uskoon, joka oli minua kantanut vaikeina hetkinä. Halusin välittää tyttärelleni sen saman toivon ja luottamuksen, jonka olen kirkostamme saanut.
Niin me kuljimme yhdessä, kaksin, surua ja iloa jakaen, vähitellen uuteen arkeen kasvaen. Ja nyt, katsoessani aikuista tytärtäni, tunnen ääretöntä kiitollisuutta. Tanja muistuttaa minua paljon Anitasta, mutta on samalla täysin oma ihana itsensä. Hän on elävä todiste siitä, että rakkaus ja usko kantavat läpi elämän syvimpienkin varjolaaksojen.
Leskeys on ollut minulle raskas taakka mutta samalla syvä hengellisen kasvun paikka. Se on opettanut luottamaan Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon myös elämän pimeimmillä hetkillä. Se on tehnyt minusta herkemmän ihmisten hädälle ja yksinäisyydelle. Kun nyt näen lapseni kasvaneen tasapainoiseksi ja lähimmäistään rakastavaksi aikuiseksi äidiksi, tunnen kiitollisuutta siitä, miten Pyhä Henki on meitä molempia elämässä ohjannut. Lapseni ja lapsenlapseni ovat olleet minulle ilon ja ylpeyden aihe. He ovat muistuttaneet omalla esimerkillään minua siitä, että suuristakin vastoinkäymisistä voi selviytyä lähimmäisenrakkauden ja yhteisön tuen avulla.
Nämä kokemukset – niin syvältä kouraisevat menetykset kuin sanoinkuvaamattomat rakkauden hetket – ovat kaikki kasvattaneet minua siksi, kuka tänään olen. Ne ovat opettaneet minulle, että elämässä mikään tuska ei ole niin syvä, ettei Jumalan valo voisi sitä lävistää, eikä mikään ilo niin suuri, etteikö se kaipaisi jakamista.
Juuri tuo jakamisen kaipuu on se, mikä on aina vetänyt minua kirkon työhön. Jo nuorena pappina koin kutsumusta olla ihmisten rinnalla heidän arjessaan, iloissa ja suruissa. Halusin olla se, joka kuuntelee, tukee ja todistaa Jumalan armosta juuri siellä, missä sitä eniten tarvitaan.
Hyvät kirkolliskokousedustajat! Ortodoksisessa kirkossa vallitseva rakkaudellinen ja myönteinen ihmiskuva on kulkenut mukanani kaikilla elämän käänteillä. Työskennellessäni vielä arkkipiispa Paavalin kanssa opin häneltä paljon piispantehtävästä. Tätä näkyä lähdin toteuttamaan, kun vastaanotin Paavalin esittämän kutsun ensin Joensuun apulaispiispaksi ja sitten hieman myöhemmin Oulun metropoliitaksi. Tuosta hetkestä lähtien elämäni sai jälleen uuden tarkoituksen.
Nämä vuodet kirkon palveluksessa ovat olleet elämäni suurin etuoikeus. Seurakuntiemme jäsenet ovat osoittaneet minulle, mitä todella tarkoittaa olla Kristuksen ruumis – yhteisö, jossa jokainen on yhtä arvokas ja rakastettu.
Siksi haluan tänään rohkaista teitä jokaista pitämään kiinni tuosta yhteisöllisyyden hengestä. Maailmassa, jossa yksinäisyys, erillisyys ja toiseuden pelko tuntuvat vain kasvavan, tehtävämme kristittyinä on selvä. Meidän on oltava rakkauden ja yhteyden lähettiläitä, toivon tuojia sinne, missä epätoivo uhkaa.
Tiedän, että se ei aina ole helppoa. Olen omassa työssäni monesti horjunut ja epäillyt. Riittääkö voimani, entä viisauteni? Olen monesti toivonut, että olisin ollut parempi esipaimen, viisaampi opettaja, rohkeampi profeetta. Mutta tänään tiedän, että kaikessa keskeneräisyydessäni olen saanut olla osa Kristuksen ruumista.
Siksi, astuessani nyt syrjään tästä rakkaasta tehtävästä, teen sen luottaen ja toivoen. Tiedän, että Pyhä Henki jatkaa työtään kirkossamme myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tuossa Hengessä me pysymme ikuisesti nuorina. Ja toivon, että te jokainen löydätte oman paikkanne ja kutsumuksenne tuossa työssä.
Vaikka piispantehtävä on ollut vaativa näinä 45 vuotena, se on ollut myös palkitseva. Vierailut seurakunnissa ympäri Suomea ovat olleet matka paitsi maantieteellisesti, myös hengellisesti ja inhimillisesti. Olen nähnyt, miten usko ja välittäminen kukoistavat niin Helsingin sykkeessä kuin Lapin erämailla. Jokainen kohtaaminen on ollut arvokas piste oppimisen janalla.
Näissä kohtaamisissa olen nähnyt, miten valtava voima yhteisessä rukouksessa on. Mitä se antaa ja miten se kantaa. Olen saanut kuulla monia kertomuksia siitä, miten kirkko oli ollut se viimeinen oljenkorsi, johon tarttua kun kaikki muu tuntui murenevan. En ole kuitenkaan voinut olla huomaamatta, miten syrjäytyneisyys, päihdeongelmat ja lähimmäisistä vieraantuminen ovat vain lisääntyneet Suomessa vuosi vuodelta. Katsoessani ympärilleni ymmärrän, että kirkolla ja meillä sen työntekijöinä on valtava vastuu. Meidän on näytettävä esimerkkiä siitä lähimmäisenrakkaudesta, jota Kristus meiltä odottaa. Ja meidän on luotava tilaa kohtaamisille, ihmisten aidolle nähdyksi ja kuulluksi tulemiselle.
Kiitos kun olette kulkeneet kanssani tämän matkan. Kiitos jokaisesta esirukouksesta, jokaisesta rohkaisun sanasta, jokaisesta laupeuden teosta, joita olen matkani varrella saanut niin seurakuntalaisilta, papistolta kuin myös Hänen Kaikkipyhyydeltään, Ekumeeniselta patriarkalta. Ne ovat olleet se maaperä, jossa oma uskoni ja toivoni on saanut kasvaa ja kukoistaa. Kiitos teille jokaisesta yhteisestä hetkestä, jokaisesta kyyneleen ja naurun jakamisesta. Ne ovat muovanneet minua, tehneet minusta enemmän sen, joksi Jumala on minut tarkoittanut. Te olette olleet minulle muistutus siitä, että Jumalan armossa me olemme enemmän kuin omat heikkoutemme.
Rakkaat kirkolliskokousedustajat! Tällä viimeisellä yhteisellä matkallamme tahtoisin vielä kerran korostaa, että kun ryhdymme täällä Valamon luostarissa tekemään päätöksiä kirkkomme tulevaisuudesta, meidän on ennen kaikkea kuunneltava Pyhän Hengen ääntä sydämissämme.
Meidän on rukoiltava, että Jumalan tahto toteutuisi keskuudessamme. Että lähimmäisenrakkauden periaate, joka on kirkkomme teologian ytimessä, heijastuisi päätöksissämme. Että ne sanat, jotka täällä lausumme ja ne linjaukset, joita teemme, olisivat rukouksen hedelmiä. Että ne eivät kumpuaisi vain omista toiveistamme ja tarpeistamme – saati vihasta tai epäluottamuksesta – vaan siitä syvästä luottamuksesta Kaikkivaltiaan johdatukseen, joka on kirkkoamme kaiken aikaa kannatellut.
Se on paras perintö, jonka voimme jättää tuleville sukupolville. Se on kaunein kiitos, jonka voimme antaa Jumalalle kaikista Hänen hyvistä teoistaan meitä kohtaan.
Julistan Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2024 kirkolliskokouksen avatuksi ja toivotan sen työlle Kolmiyhteisen Jumalan siunausta.”
Jutun pääkuva on vaihdettu tuoreeseen kuvaan arkkipiispa Leosta kirkolliskokouksessa 2024.
Pyhän Katariinan luostarissa Siinailla aika pysähtyy
Siinainvuori tunnetaan myös nimellä Mooseksen vuori. Perimätiedon mukaan vuorella Mooses sai lain taulut Jumalalta, joka myös ilmestyi Moosekselle palavana pensaana. Vuoren kupeessa oli erakkomunkkeja jo 300-luvulla, ja paikalla on sijainnut luostari yli 1400 vuotta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Päivi Arvonen | Kuva: Päivi Arvonen
Siinain niemimaa Afrikan ja Aasian mannerten välissä on karua ja kuivaa, hiekkaista ja kallioista aluetta, kuten Raamattu kuvailee: autiomaata. Siinain niemimaan pohjoisosan maisemaa hallitsee tasaisuus, joka tuo etäisesti mieleen Pohjanmaan lakeudet. Kun lähestytään niemimaan eteläistä kärkeä, maiseman katseenvangitsijana ovat upeat vuoret.
Vuoret ovat karuine kallioisine rinteineen kuin toistensa kopioita. Yksi vuorista on kuitenkin erityinen; 2285 metriin kohoava Siinainvuori on pyhä vuori niin kristityille, juutalaisille kuin muslimeillekin. Vuoren kupeessa muurien ympäröimänä on Pyhän Katariinan luostari.
Ensimmäisenä vastassa on jämäkkä turvallisuusviranomaisten tarkastuspiste, jossa halutaan nähdä vierailijan passi ja tarkastaa laukku. Eteenpäin pääsee vain kävellen, ja vain metallinpaljastimen läpi. Muutaman sadan metrin matkan loivaa ylämäkeä kohti luostaria voisi kävellä. Maaliskuu ei ole alueella lainkaan kuuminta aikaa, mutta auringonpaahde pilvettömältä taivaalta on vahva. Vaihtoehtona kävelylle on muutaman euron maksua vastaan liikennöivä pikkubussi.
Pyhän Katariinan luostarin kirkon torni.Kaksi enkeliä – toisen tulkinnan mukaan kaksi munkkia – vei pyhän suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen jäännökset Aleksandriasta Siinainvuoren huipulle. Sieltä ne löysi joskus 700- tai 800-luvulla maatumattomina lähellä elänyt erakko, joka oli unessa saanut ilmoituksen niiden olemassaolosta. Pyhän Katariinan reliikit päätyivät lopulta Siinain luostariin. Kuva: TZim/Wikimedia Commons
Kristallikiviä ja kissoja
Luostariin kuljetaan sisälle pienestä kivimuurin portista. Portin luona on paikallisten beduiinien matkamuistokojuja. Myynnissä on Siinain niemimaan vuoristoseudulle tyypillisiä hiekkakiviä, joiden sisällä on kristallikiteitä sekä perinteisiä matkamuistoja kuten pieneen lasipulloon taidokkaasti aseteltua eriväristä hiekkaa, jolla on muotoiltu kuvia kameleista ja palmuista. Postikortit ja infokirjaset luostarista ja Siinain alueesta ovat menettäneet värinsä auringonpaisteessa.
Luostari muureineen näyttää pieneltä linnoitukselta kuten muutkin Egyptin vanhat luostarit. Pyhän Katariinan luostari poikkeaa kuitenkin muista Egyptin luostareista sillä se ei kuulu Egyptin ortodoksisen koptikirkon alaisuuteen vaan on itsenäinen kreikkalais–ortodoksinen luostari, joka on myös maailman pienen itsenäinen kristillinen kirkkokunta, Siinain autonominen ortodoksinen kirkko.
Munkkien sijaan luostarin portilla ja lähistön kallioilla näkyy kissoja. Ne loikoilevat auringossa kiireettöminä ja rauhallisina. Siinain niemimaalla, etenkin pohjois- ja koillisosissa on levotonta ja rauhatonta, mutta Siinainvuoren juurella tunnelma on levollinen. Beduiinit kaapuineen, turbaaneineen ja kameleineen ovat kuin vuosisatojen takaa.
Vaiteliaat munkit ja palava pensas
Luostarin portista kuljetaan pienelle sisäpihalle. Pikkuruisessa matkamuistomyymälässä ikoneita, kirjoja ja muovisia rukousnauhoja järjestelee vanha valkopartainen munkki. Hän puhuu muutaman sanan englantia ja useamman sanan saksaa.
– Kaikkien tuotteiden mukana tulee luostarin siunaus, munkki kertoo.
Sisäpihalla kapeilla kivikujilla on ajoittain tungosta. Matkailijaryhmät oppaineen pakkautuvat etenkin ”palavan pensaan” luo.
Perimätiedon mukaan palava pensas, jossa Jumala ilmestyi Moosekselle, sijaitsi luostarin alueella. Pyhiinvaeltajien kertomuksia palavan pensaan paikasta Siinainvuoren kupeessa on jo 300-luvulta. Pyhä Helena, Rooman keisari Konstantinuksen äiti, vieraili Mooseksen vuorella 300-luvun alussa. Hänen kerrotaan rakennuttaneen kappelin palavalle pensaalle, joka tuolloin oli elossa ja teki versoja.
Pyhän Katariinan luostarin perusti keisari Justinianos 500-luvulla. (Toim. huom. tiedot perustamisvuodesta vaihtelevat eri lähteissä.) Palavan pensaan ympärille rakennettiin kappeli vasta keskiajalla. Pensaasta jaettiin reliikkejä pyhiinvaeltajille ja on arveltu, että 1200-luvun alkuun mennessä koko pensas oli jo jaettu.
– En arvota mitään luostarin osaa ylitse muiden, mutta ehkä palava pensas on matkailijoiden ja pyhiinvaeltajien keskuudessa kaikkein suosituin kohde luostarissa”, kertoo luostarin museon sisäänpääsyn luona päivystävä munkki. Museota kutsutaan myös nimillä pyhä sakasti sekä luostarin aarrekammio.
Munkki ei halua kertoa nimeään, koska virallista haastattelulupaa luostariin pitäisi Siinain niemimaan tilanteen vuoksi hakea luostarin johdon lisäksi myös Egyptin puolustusministeriöltä. Lupaprosessi on hidas ja kallis.
– Kristityt ovat suurin kävijäryhmä, mutta meillä käy kaikkien uskontojen edustajia, myös zarathustralaisia, joille tuli on tärkeä elementti, munkki kertoo.
Nykyisen palavan pensaan, vadelmakasvi rubus sanctuksen, uskotaan olevan alkuperäisen palavan pensaan jälkeläinen. Pensasmaisen puu kasvaa korkealla korokkeella kivimuurin suojassa. Kivenkoloihin ovat pyhiinvaeltajat jättäneet rukoustoiveitaan, todennäköisesti kymmenillä eri kielillä.
Perimätiedon mukaan palava pensas, jossa Jumala ilmestyi Moosekselle, sijaitsi luostarin alueella. Pyhiinvaeltajien kertomuksia palavan pensaan paikasta Siinainvuoren kupeessa on jo 300-luvulta.
Vierasmajaan ovat kaikki tervetulleita
Moni matkailija ja pyhiinvaeltaja käy Pyhän Katariinan luostarissa päiväretkellä. Yöpyä voi läheisessä samannimisessä kaupungissa tai vaikkapa Punaisenmeren rannalla Sharm El Sheikhissä.
Luostarissa on myös mahdollisuus majoittua. Yksinkertaiset huoneet ovat siistejä ja jokaisessa huoneessa on oma kylpyhuone. Majoittujia palvelee kreikkalaistyyppinen taverna.
– Emme kysy majoittujan tai kenenkään muunkaan vieraamme uskontoa. Luostarin vierasmajassa yöpyjät pääsevät mukaan liturgiaan ja palveluksiin kirkkoon, mutta vain kreikkalais–ortodoksit ovat tervetulleita osallistumaan ehtoolliselle, munkki kertoo.
Luostari ja kirkko on avoinna vierailijoille yleensä 9–13 välillä, jona aikana siellä ei ole palveluksia.
Suosittua on myös kiivetä Siinainvuorelle katsomaan auringonnousua. Matka pimeässä ylös vuoren huipulle on haasteellinen ja se tehdään oppaan kanssa.
Ainutlaatuisia taideaarteita ja käsikirjoituksia
Pyhän Katariinan luostarissa on mittaamattoman arvokas kokoelma vanhoja käsikirjoituksia, joista osa on vanhempia kuin luostari sekä yli 2000 ikonin kokoelma. Vanhimmat ikoneista ovat jopa 400-luvulta.
Luostarin vanhojen käsikirjoitusten kokoelma on lajissaan maailman toiseksi suurin ja merkittävin Vatikaanin kirjaston jälkeen. Kirjasto ei ole avoinna vierailijoille.
Matkailija pääsee katsomaan vain pientä osaa luostarin taideaarteista kirkkoon ja museoon.
Museossa on esillä myös muutamia luostarin käsikirjoitusaarteita. Luostarista löydettiin vuonna 1844 lähes täydellinen Raamatun käsikirjoitus 300-luvulta. Tämä käsikirjoitus tunnetaan nimellä Codex Sinaiticus ja valtaosa siitä on nykyään Lontoossa British Libraryn kokoelmissa.
Luostarissa on kuitenkin esillä sen arvokkain käsikirjoitus, 400-luvulta peräisin oleva Codex Sinaiticus Syriacus, joka on syyriankielinen, lähes täydellinen Uuden testamentin neljän evankeliumin käännös. Syyria on Jeesuksen äidinkielen aramean itäinen murre.
Koskettavinta luostarissa on kuitenkin luostari itse ja sen jopa 15 metrin korkuisten ja puolitoista metriä leveiden muurien sisäinen ainutlaatuinen tunnelma, joka vie vuosisatojen taakse. Pyhän Katariinan luostari on kristikunnan vanhin yhtäjaksoisesti käytössä ollut luostari. Luostarin säilyminen islamilaisen maailman keskellä läpi levottomien vuosisatojen on ihme.
Munkki luostarin myymälässä.
– Kaikkien tuotteiden mukana tulee luostarin siunaus, hän kertoo.
Islamilainen maailma on kunnioittanut luostaria erityisesti siksi, että perimätiedon mukaan se on profeetta Mohammedin suojeluksessa. Luostarissa on kopio asiakirjasta vuodelta 623 jKr, jolloin profeetta Mohammed vahvisti luostarin suojeluasiakirjan asettamalla kämmenensä alkuperäisen asiakirjan päälle.
Juttuun on lisätty 22.11.2024 klo 15:35 suurmarttyyri Katariina Aleksandrialaisen ikoni kuvateksteineen.
Juttua on muokattu 2.6.2025 klo 10:36 lisäämällä toteamus, että tiedot luostarin tarkasta perustamisajankohdasta vaihtelevat eri lähteissä.
Viro pitää maan Moskovan patriarkaatin alaista kirkkoa turvallisuusuhkana
Moskovan patriarkaatin alaisen ortodoksisen kirkon (MPEÕK) asema on ollut Viron valtion tarkkailussa vuodesta 2022 alkaen, jolloin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Heta Hurskainen | Kuva: Ivar Leidus/Wikimedia Commons
Näiden tapahtumien jälkeen MPEÕK ja Viron sisäministeriö ovat keskustelleet tarvittavista toimista, joilla Moskovan patriarkaatin vaikutusta vähennetään ja lopulta poistetaan MPEÕK:sta. Metropoliitta Jevegni, joka ei tammikuun jälkeen ole saanut oleskelulupaa Viroon, johti asiasta käytyä kirkolliskokouskeskustelua etäyhteydellä ulkomailta käsin. Osana prosessia MPEÕK vaihtoi nimensä virallisesti Viron ortodoksiseksi kirkoksi elokuussa 2024. Viron sisäministeri Lauri Läänemets on kuitenkin epäillyt, että kirkon nimenvaihto ei tule onnistumaan virallisesti.
Nimenvaihdoksen lisäksi MPEÕK vahvisti perustusasiakirjansa (Avaa uuden sivuston) mukaista itsenäisyyttä. Se poisti asiakirjasta viittaukset Moskovan patriarkaattin. Näillä muutoksilla se vahvisti hallinnollista ja taloudellista sekä koulutukseen ja siviiliasioihin liittyvää itsenäisyyttä suhteessa Moskovan patriarkaattiin. Itsenäisyys kyseisissä asioissa on kuitenkin kuulunut Tomokseen, jonka MPEÕK sai patriarkka Aleksi II:lta vuonna 1993. Kirkko on pyrkinyt vahvistamaan myös mielikuvaa omasta virolaisuudestaan muistamalla Viron 33-vuotista uudelleen itsenäistymistä ja rukoilemalla itsenäisen Viron puolesta.
Sisäministeri Läänemetsin (Avaa uuden sivuston) mukaan jää kuitenkin nähtäväksi, ovatko tehdyt muutokset vain kosmeettisia vai todellisia pyrkimyksiä eroon Moskovan patriarkaatin vaikutuksesta. Läänemets perustelee näkemystään sillä, että muutokset eivät välttämättä voi tulla voimaan ilman patriarkka Kirillin hyväksyntää. Hyväksynnän saaminen patriarkalta näyttää Läänemetsin mukaan olevan epätodennäkistä. Sisäministerin mukaan MPEÕKlta tarvitaan siis vielä lisää toimia.
Sisäministerin kommentit osoittavat, että Viro käsittelee MPEÕKta nimenomaan turvallisuusnäkökulmasta. Samalla Läänemets osoittaa olevansa hyvin tietoinen myös ortodoksisuuteen kuuluvista kanonisista kysymyksistä ja näyttää ymmärtävän, että niiden purkamiseen vaadittaisiin MPEÕKn ja Moskovan patriarkaatin välistä molemminpuolista sopimista.
Onko MPEÕKn tilanne muuttunut kirkollisesta näkökulmasta?
MPEÕKn alkuvuonna 2024 vihitty Tarton piispa Daniel totesi elokuussa heti Läänemetsin lausuman jälkeen, että kirkon autonominen asema ei tule muuttumaan, sillä muuten kirkko jäisi kirkollisesti harmaalle alueelle. MPEÕKn kohdalla on selvää, että Viron valtion näkemää turvallisuusuhkaa ei voida ratkaista ainoastaan kirkon ulkoiseen toimintaan puuttumalla. Sekä valtio että kirkko ymmärtävät yhteyden Moskovan patriarkaattiin olevan kanonista hallinnollisen, taloudellisen ja maallisen lisäksi.
MPEÕK.n kanoniseen asemaan liittyvät sen suhteet Virossa toimivaan Ekumeenisen patriarkaatin alainen Viron apostolinen ortodoksiseen kirkkoon (EAÕK). EAÕK on suhtautunut sisäministeri Läänemetsin tavoin MPEÕK:n oikeuteen käyttää nimeä Viron ortodoksinen kirkko negatiivisesti. Tästä ja kirkkojen viileistä väleistä huolimatta (Avaa uuden sivuston) EAÕK tarjosi MPEÕKlle mahdollisuutta liittyä itseensä itsenäisenä osana, mutta MPEÕK kieltäytyi tarjouksesta lokakuussa 2024 omaan Moskovan alaiseen asemaansa vedoten. Kirkot mieltävät siis kuuluvansa kumpikin omaan patriarkaattiinsa ja tarkastelevat kysymystä Viron ortodoksisuuden kanonisuudesta näistä lähtökohdista käsin. Erimielisyys näyttää edelleen estävän avoimen keskustelun ja kuuntelun toinen toistensa tilanteesta.
Turvallisuuden ja kirkollisuuden mahdoton erottaminen?
Viron valtion vaatimus MPEÕK:lle erota Moskovan patriarkaatin alaisuudesta on osa niin sanottua turvallistamista. Turvallistamisessa yhteiskunnalle normaalista asiasta, kuten uskonnosta, tehdään turvallisuuskysymys. Venäjän on turvallistanut Moskovan patriarkaatin ulkomailla olevia rakenteita liittämällä niiden olemassaolon venäläisen yhteiskunnan selviämistaistoon. Virossa tähän on vastattu tekemällä näkyväksi Venäjän toiveet Moskovan alaisille kirkoille, siksi MPEÕK nähdään olevan osa venäläistä vaikuttamiskoneistoa.
Virossa MPEÕKn itsenäisyys yhteiskunnallisissa asioissa ymmärretään olevan vain osa kirkon itsenäisyyttä. Muita kirkon itsenäisyyden elementtejä ovat esimerkiksi hengellinen ja kanoninen itsenäisyys. Näissä sekä MPEÕK että Viron sisäministeri tunnustavat MPEÕKn olevan yhteydessä Moskovaan. Viron valtion näkökulmasta vaikuttamista voi tapahtua myös näitä selkeästi kirkollisia yhteyksiä pitkin. Valtion onkin vaikea katkaista kansallisvaltioiden rajojen yli toimivien kirkkojen yhteyksiä ilman puuttumista perustavanlaatuiseen ihmisoikeuskysymykseen: uskonnonvapauteen.
Pääkuva ylhäällä: Pyhän Aleksanteri Nevskin katedraali Tallinnassa tunnetaan Moskovan patriarkaatin alaisen Viron ortodoksisen kirkon pääpyhäkkönä.
Kirkolliskokous alkaa maanantaina 25. marraskuuta – uusi arkkipiispa valitaan torstaina
Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous järjestetään Valamon luostarissa 25.–28.11.2024. Voit seurata istuntoja Suomen ortodoksisen kirkon YouTube-kanavalla.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Maria Hattunen | Kuva: Valamon luostari
Yleisö ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kokouksen täysistuntoja ja arkkipiispan vaalia yhtä vaalin ehdokasasetteluun liittyvää suljettua istuntoa lukuun ottamatta. Kokouksen täysistunnot järjestetään luostarin kulttuurikeskuksessa.
Täysistuntoja voi seurata myös suorina verkkolähetyksinä Suomen ortodoksisen kirkon YouTube -kanavalta ja tältä sivulta.
Kokous alkaa luostarin pääkirkossa maanantaina 25.11. kello 12 toimitettavalla rukoushetkellä ja valokuvauksella. Ensimmäinen täysistunto alkaa luostarin kulttuurikeskuksen suuressa salissa kello 13 ja siinä kuullaan Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen ja opetusministeri Anders Adlercreutzin tervehdykset ja arkkipiispa Leon avauspuhe. Ensimmäisessä täysistunnossa käydään myös kokouksen lähetekeskustelu.
Seuraavan täysistunnon alkamisaika ilmoitetaan aina kunkin täysistunnon päätteeksi.
Kirkolliskokouksen kokoonpano vuoden 2024 kokouksessa
Kirkolliskokouksen jäseniä ovat kirkon toimessa olevien piispojen (4) lisäksi 18 vaaleilla valittua maallikkojen edustajaa, 11 vaaleilla valittua papiston edustajaa ja 3 vaaleilla valittua kanttorien edustajaa.
Vuoden 2024 kirkolliskokoukseen osallistuu kuitenkin vain 35 päättäjää 36:n sijaan. Hallintovaliokuntaan kuulunut Helsingin hiippakunnan toisen vaalialueen maallikkoedustaja Dmytro Lang vihittiin diakoniksi 14. syyskuuta. Hän ei näin ollen enää voi toimia maallikkoedustajana, sillä hän on menettänyt vaalikelpoisuutensa maallikoiden vaalissa. Saman vaalialueen toinen ehdolla ollut maallikko ei saanut vaalissa yhtään ääntä, joten häntä ei voida valita luottamustehtävään Langin tilalle. Kirkolliskokouksen kokoonpano jää maallikkojen osalta vajaaksi koko jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2027 asti.
Kaksi kirkolliskokouksen talousvaliokuntaan kuuluvaa maallikkojäsentä on lisäksi ilmoittanut esteestä. Jari Hynnisen (Kuopion ja Karjalan hiippakunnan I vaalialue) ja Anja Lindströmin (Helsingin hiippakunnan I vaalialue) tilalla kirkolliskokoukseen osallistuvat samoilla vaalialueilla seuraavaksi eniten ääniä saaneet ehdokkaat eli Jarmo Ihalainen ja Maura Ihatsu.
Kirkolliskokouksen jäsenten ja kirkon toimihenkilöiden apuna kirkolliskokouksessa työskentelee kuusi 15–24 -vuotiasta stuerttia eli kokousavustajaa: Petja Pirhonen (Saimaan seurakunta), Loviisa Jalonen (Turun seurakunta), Oleg Ponizovkin ja Aino Särkelä (Helsingin seurakunta) sekä Aleksi Leppä ja Aarne Joensuu (Tampereen seurakunta / Vaasan kappeliseurakunta).
Arkkipiispan valintaprosessi
Arkkipiispan vaalimenettely käynnistyy kokouksessa tiistaina kello 13 järjestettävällä suljetulla täysistunnolla. Tässä istunnossa kirkolliskokousedustajat esittävät sopiviksi katsomiaan henkilöitä asetettavaksi ehdolle arkkipiispan vaalissa. Ehdokkaaksi esittäminen edellyttää asianomaisen suostumusta.
Suljetun istunnon jälkeen piispainkokous suorittaa vaalin ehdokasasettelun. Piispainkokouksen puheenjohtajana toimii arkkipiispa Leo. Vaaliin ehdolle asetetut piispat eivät voi osallistua ehdokasasettelun tekemiseen. Mikäli metropoliitta Arsenia, metropoliitta Eliaa tai molempia on esitetty ehdolle asetettavaksi, piispainkokousta täydennetään. Haminan piispa Sergeillä ei apulaispiispana ole äänioikeutta piispainkokouksessa, joten hänen mahdollinen ehdokkuutensa ei vaikuta piispainkokouksen kokoonpanoon ehdokasasettelua tehtäessä. Piispainkokouksen täydentämiseen on varauduttu kutsumalla paikalle Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanos ja Kydoniain metropoliitta Athenagoras.
Piispainkokous asettaa asettaa esitetyistä henkilöistä ehdokkaiksi ansiokkaimmat ja tehtävään sopivimmat. Tieto ehdokasasettelusta julkaistaan välittömästi piispainkokouksen pöytäkirjan valmistuttua – todennäköisimmin jo tiistaina.
Arkkipiispan vaali toimitetaan luostarin pääkirkossa torstaina 28.11. välittömästi kello 9 alkavan liturgian jälkeen. Vaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä ja äänioikeutettuja ovat kaikki 35 kirkolliskokouksen jäsentä. Jokainen voi äänestää yhtä ehdokasta. Jos joku ehdokas saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä, hän tulee valituksi. Muussa tapauksessa toimitetaan toinen äänestys kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Valituksi tulee tällöin toisessa äänestyksessä enemmän ääniä saanut ehdokas.
Vaalin tuloksen julistamisen jälkeen valittu siirtyy talvikirkon puolelle, jossa alkaa lyhyt lehdistötilaisuus.
Arkkipiispan vaalin vahvistaa Tomos-asiakirjan mukaan ekumeeninen patriarkka. Kirkollishallitus ilmoittaa vaalin tuloksen ekumeeniselle patriarkalle. Perjantaina 29.11. valittu matkustaa ylidiakoni Andreas Salmisen ja teologinen sihteeri Jelisei Heikkilän kanssa patriarkaattiin kanonista vaalia ja sen vahvistamista varten.
Vuoden 2024 kirkolliskokouksen asialuettelo
Kirkollishallitus on vahvistanut kirkolliskokouksen asialuettelon 21.10. seuraavassa muodossa:
Kokouksen järjestäytyminen
1. Puheenjohtajiston ja sihteeristön toteaminen sekä varapuheenjohtajien valitseminen, kirkolliskokouksen ääntenlaskijoiden valinta
2. Kirkolliskokouksen asialuettelon vahvistaminen ja asioiden käsittely valiokunnissa
3. Kirkolliskokouksen menojen kattaminen, päättäminen edustajien ja avustajien palkkioista
Kirkollishallituksen esitykset
4. Kirkollishallituksen esitys kirkolliskokoukselle arkkipiispan vaalin toimittamisesta
5. Suomen ortodoksisen kirkon tilinpäätös 2023, tilintarkastuskertomus vuodelta 2023
ja vastuuvapaudesta päättäminen
6. Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2025 talousarvio ja taloussuunnitelma
9. Selvitys Suomen ortodoksisessa kirkossa vuoden 2021 alussa toimenpannun seurakuntarakenteen uudistuksen vaikutuksista
10. Aamun Koitto -lehden konseptin uudistaminen
11. Vuoden 2023 kokouksessa pöydälle jätetty kirkolliskokousaloite ikonimaalausperinteen siirtämisestä, sen kirjaamisesta 94 § kirkkojärjestykseen ja toteutuksen valvomisesta
12. Kirkollishallituksen selvitys kirkolliskokoukselle: Ortodoksisesta kirkosta annetun lain sekä kirkkojärjestyksen uudistushankkeen jatkaminen
13. Kirkolliskokousaloite naisdiakonaatin mahdollisuudesta sekä naisten kirkollisesta asemasta
14. Kirkolliskokousaloite Pyhän Ehtoollisen päivitetyn ohjeistuksen antamisesta
15. Kaksi kirkolliskokousaloitetta kirkon katekumeeniopetuksen yhdenmukaistamiseksi ja tehostamiseksi sekä määrärahan myöntämiseksi katekumeeniopetuksen ja sisälähetyksen tarpeisiin tuotettavan teoksen ja opetusmateriaalin tuottamiseen.
16. Kirkolliskokousaloite koltansaamenkielisten jumalanpalvelustekstien ja Raamatun tekstien käännösten tekemiseen, tarkastamiseen ja julkaisemiseen vuosina 2025–2027 osoitettavasta 27.000 euron määrärahasta
17. Kirkolliskokousaloite Suomen ortodoksisen kirkon parissa tehtävän lapsi- ja nuorisotyön linjausten ja tulevaisuuden näkymien selvittämisestä
18. Kirkolliskokousaloite työryhmän perustamisesta kansainvälisen kirkkopolitiikan seuraamiseen
19. Kirkolliskokousaloite rahoitus monikulttuurista tapahtumakokonaisuutta ja juhlakirjaa varten
20. Kirkolliskokousaloite työryhmän perustamisen kirkon strategian toteuttamiseksi ja imagon parantamiseksi
21. Kirkolliskokousaloite toimivan pyhäkkötoimintamallin luomisesta
22. Kirkolliskokousaloite kolttasaamelaisten edustuksesta kirkon päättävissä elimissä
23. Kirkolliskokousaloite Kuopion ortodoksisen seurakunnan Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvien alueiden liittämisestä Pohjois-Suomen ortodoksiseen seurakuntaan
24. Kirkolliskokousaloite hallinnon kehittämisestä normaalioloissa ja poikkeusoloihin varautumisesta
27. Kirkolliskokousaloite sisäisen valvonnan ohjeistuksen päivittäminen
28. Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen 12.12.2006 17 v 2007 115 §:n muuttaminen.
29. Kirkollishallituksen esitys kirkolliskokouksen päätökseksi ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen muuttamisesta
Tiedoksi merkittävät asiat
30. Vuoden 2023 kirkolliskokouksen päätösten seuranta ja jatkotoimet
31. Keskusrahaston ja seurakuntien yhteiset tulos- ja taselaskelmat sekä Valamon luostarin ja Lintulan luostarin tilinpäätökset vuodelta 2023
32. Yhdistelmälaskelma, joka käsittää kirkon keskusrahaston tilinpäätöksen, Skiitta Oy:n tilinpäätöksen sekä Konevitsan ja Petsamon luostarien tilinpäätökset vuodelta 2023
33. Skiitta osakeyhtiön talousarvio vuodelle 2025 ja suunnitelmavuodet 2026–2027
34. Palvelualueiden toimintakertomukset vuodelta 2023
35. Hiippakuntien toimintakertomukset vuodelta 2023
36. Kirkolliskokousaloite 2023 seurakuntien ja luostarien kiinteistö- ja irtaimistovakuutusten nykyisiin sopimuksiin ja vahinkohistoriaan perehtymisestä ja mahdollisuudesta luopua vakuuttamisesta
37. Filantropian hankeraportti; Yhdessä kirkossa – Suomen ortodoksisen kirkon kotoutumista edistävä työ sotaa paenneiden ukrainalaisten keskuudessa
Kirkollishallitus esittää, että asiat käsitellään valiokunnissa seuraavasti:
Arkkipiispan vaali: Ennakkosuosikit vastasivat kysymyksiin säästökohteista, Venäjän ortodoksisesta kirkosta ja naisten asemasta
Uuden arkkipiispan valintaan liittyvät kysymykset lähetettiin Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenille, Oulun metropoliitta Elialle ja Haminan piispa Sergeille, jotka todennäköisesti ovat vahvoilla, kun Suomen ortodoksiselle kirkolle valitaan seuraava arkkipiispa. Nykyinen Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo jää eläkkeelle joulukuussa.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Eri kuvaajia
Aamun Koitto lähetti kymmenen ajankohtaisia aiheita käsittelevää kysymystä niille toimessa oleville kirkkomme piispoille, joita ennakkoon pidetään mahdollisina ehdokkaina uudeksi arkkipiispaksi: Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenille, Oulun metropoliitta Elialle ja Haminan piispa Sergeille. Heidän lisäkseen toimessa on joulukuussa 2024 eläköityvä Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo.
Kysymykset käsittelivät muun muassa omia vahvuuksia, mahdollisia säästökohteita, Venäjän ortodoksista kirkkoa, naisten asemaa kirkossamme ja mahdollisia piispainkokouksen kehitystarpeita sekä sosiaalista mediaa.
Suomen ortodoksisen kirkon seuraavan arkkipiispan vaali toimitetaan kirkolliskokouksessa torstaina 28.11.2024 Valamon luostarissa. Uusi arkkipiispa asetetaan toimeensa Uspenskin katedraalissa 15. joulukuuta toimitettavassa liturgiassa. Palvelusta voi seurata myös suorana verkkolähetyksenä.
Näin he vastasivat:
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni Valamon luostarin pääkirkossa temppelijuhlan aikaan. Kuva: Kaj Appelberg
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni:
1.Millaisia valmiuksia Teillä on mielestänne toimia arkkipiispana?
Olen koulutukseltani teologian lisensiaatti ja käynyt apulaispiispana ollessani johtamisen erikoisammattitutkinnon, josta sain tiettyjä valmiuksia sekä apulaispiispan että hiippakuntapiispan tehtäviin. Ulkomaisten koulutuspaikkojeni kautta minulle on muodostunut varsin hyvä kansainvälinen verkosto.
2. Kirkolliskokouksessa 2024 etsitään muun muassa säästökohteita. Mistä Teidän mielestänne tulisi säästää tiukassa taloustilanteessa?
Ainoa kohde, josta todella voidaan säästää ovat henkilöstömenot. Ortodoksinen kirkko Suomessa lienee, jos ei nyt työvoimavaltaisin suhteessa väestöpohjaan, niin ainakin siinä suhteessa kärkipaikoilla oleva. Lienee paikallaan arvioida, tarvitsevatko kirkon hiukan yli 50 000 jäsentä jatkossa kolmea hiippakuntaa kiinteistöineen ja henkilökuntineen. Voidaan myös tarkastella, ovatko keskushallintoon viime vuosikymmeninä perustetut toimet yhdistettävissä muihin jo olemassa oleviin tehtäviin tai voisiko ne lakkauttaa. Kirkon lehden ja tiedotuksen osalta voidaan varmasti tehdä myös tuntuvia säästöjä.
3. Miten luonnehtisitte Venäjän ortodoksisen kirkon asemaa ortodoksisessa maailmassa tällä hetkellä? Millaisena näette kirkon ulkomaansuhteet tulevaisuudessa?
Moskovan patriarkaatin kirkkopoliittinen asema ei ole muuttunut, eli se on edelleen kirkollisessa arvojärjestyksessä viides patriarkaatti. Oman kirkkomme ulkomaansuhteet säilynevät samanlaisina kuin ovat olleet ja ovat linjassa äitikirkkomme kanssa.
4. Näettekö Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen toiminnassa kehitystarpeita ja jos, millaisia?
Tähän mennessä piispainkokouksessa ei juurikaan ole keskusteltu, ja monet päätökset on tehty varsin vaatimattomalla valmistelulla. Piispainkokous ei ainakaan kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana ole pitänyt yhtään suunnittelukokousta kirkon tulevaisuuden linjasta.
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni. Kuva: Harri Peiponen
5. Oletteko aktiivinen sosiaalisessa mediassa? Seuraatteko sosiaalista mediaa? Miksi tai miksi ette?
En ole sosiaalisessa mediassa. Se on käsittääkseni seurakunnallisesti hyvä viestintäkanava, mutta oman työni kannalta en ole katsonut sitä tarpeelliseksi. Jo pelkästään itsesuojeluvaistoni estää minua seuraamasta sosiaalisen median juupas–eipäs -keskusteluja, jotka ovat omasta näkökulmastani kirkon työntekijälle puhdasta ajanhukkaa.
6. Näettekö, että uskonnollinen ääriajattelu olisi uhkana Suomen ortodoksiselle kirkolle? Jos, niin millä tavalla tilanteeseen tulisi vaikuttaa?
Ääriajattelu liittyy nähdäkseni niihin uskontoihin, joilla on samasta opista kaksi tai useampia toisistaan vastakkaisia tulkintoja ja niille tulkinnoille vahvat johtajat. Näin ei ortodoksisessa kirkossa ole. Kirkon opin muuttumattomuus ja toisaalta kuvitelma, että kirkko olisi myös muulla tavalla muuttumaton, saattaa toki innostaa ääriaineksia. En näe tätä kuitenkaan minään vakavana uhkana.
7. Ovatko naiset ja miehet mielestänne riittävän tasa-arvoisessa asemassa Suomen ortodoksisessa kirkossa? Jos eivät, miten tilannetta tulisi muuttaa? Jos ovat, millä perustelette kantanne? Pitäisikö tyttöjen voida toimia ponomareina? Pitäisikö naiskanttoreita vihkiä laulajiksi, entä pitäisikö muut kirkon naispuoliset työntekijät siunata tehtäviinsä?
Miehet ja naiset ovat seurakuntalaisina aivan tasa-arvoisia. Mitä tulee papiston asemaan tai naisten vihkimyksiin, niin nykyistä käytäntöä voisi muuttaa vain itsenäisten paikalliskirkkojen synodi. Pienellä autonomisella kirkollamme ei ole siihen valtaa, vaikka joku voi niin ymmärtämättömyyttään kuvitella. Jo nyt sekä papit että kanttorit sekä pyhäkköjen isännöitsijät siunataan tehtäviinsä sukupuolesta riippumatta. Joillekin naispuolisille kirkon isännöitsijöille olen antanut siunauksen siivota alttarin ja Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostariin olen yhdelle nunnalle ja yhdelle viitankantajanunnalle antanut siunaukseni toimia alttariapulaisena.
8. Jos tulette valituksi, mitkä olisivat ensimmäisiä vierailukohteitanne ulkomailla?
Kylään voi mennä vain sinne, minne kutsutaan, kutsumaton vieras on sen sijaan kuokkavieras.
9. Pitääkö arkkipiispan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja missä määrin?
Mikäli valitulla arkkipiispalla olisi siihen kompetenssia, niin viisaat kannanotot toisivat näkyvyyttä kirkolle. Kuitenkin kirkollisen vaikuttajan on ymmärrettävä pitäytyä omalla alueellaan eikä puuttua esimerkiksi politiikkaan. Mikäli vaikuttaja avaa suunsa kaikista mahdollisista asioista, niin kukaan ei lopulta kuuntele.
10. ”Saako” tai voiko arkkipiispalla olla vapaa-aikaa?
Arkkipiispaa, kuten muitakin kirkon palkkaa nauttivia työntekijöitä ohjaa vapaa-ajan suhteen työaikalaki.
Oulun metropoliitta Elia Pohjois-Makedoniassa 2024. Kuva: Oma albumi
Oulun metropoliitta Elia:
1.Millaisia valmiuksia Teillä on mielestänne toimia arkkipiispana?
Piispan tehtäviin kuuluu opettaminen, hallinto ja jumalanpalvelusten toimittaminen. Minulla on opettajan ja teologin koulutus, ja olen toiminut 15 vuotta opettajana. Edelleen koen opettamisen omakseni.
Mielellään tuon esille myös työni seurakuntapappina ja kirkkoherrana, koska niissä tehtävissä tutustuin paitsi hallintoon, myös seurakuntatodellisuuteen.
Jumalanpalvelukset ovat keskeinen osa kirkkomme elämää. Rakastan niiden toimittamista, koska siinä paikassa koen tekeväni juuri sitä, mihin ihminen on luotu: Jumalan ylistämiseen.
Ihmiset sanovat minun olevan ulospäin suuntautuva, ja minulla on laaja kielitaito. Puhun useita kieliä (muun muassa ruotsia, englantia, saksaa ja tsekkiä), koska olen opiskellut ja asunut 12 vuotta ulkomailla. Olen kymmenen piispana olovuotenani solminut paljon yhteyksiä Suomessa ja maailmalla, niin ortodoksisissa kuin ekumeenisissakin piireissä.
Olen ehkä varovainen sanelemaan asioita: uskon keskustelevaan johtajuuteen. Kirkkomme työntekijät ovat hyvin koulutettuja ja myös motivoituneita. Piispana haluan jatkossakin tukea ja kannustaa heitä. Esihenkilön tehtävä on huolehtia siitä, että seurakuntien työntekijöillä on mahdollisuus tehdä työtään hyvin.
2. Kirkolliskokouksessa 2024 etsitään muun muassa säästökohteita. Mistä Teidän mielestänne tulisi säästää tiukassa taloustilanteessa?
Aloittaisin siitä, mihin säästöjä ei tule kohdentaa: lapset ja nuoret. Heihin on jatkossa panostettava vielä enemmän, jos mahdollista. Säästöjä syntyy todennäköisesti jo siitä, että jatkossa meillä on kolme piispaa nykyisen neljän asemesta.
Säästämistä voisi harkita aloitettavan myös ylhäältä. Voi kysyä, onko meidän piispojen palkkojen todella oltava suurempia kuin kirkkoherrojen, joilla on suuri vastuu ja paljon töitä.
3. Miten luonnehtisitte Venäjän ortodoksisen kirkon asemaa ortodoksisessa maailmassa tällä hetkellä? Millaisena näette kirkon ulkomaansuhteet tulevaisuudessa?
Kirkollemme luontevat suhteet ovat omaan patriarkaattiimme Konstantinopoliin ja sen alaisiin kirkkoihin Virossa, Liettuassa ja Skandinaviassa.
Venäjän kirkon osalta on valitettavasti todettava, että vaikka sota Ukrainassa loppuisi, ja vaikka Venäjän kirkon johto vaihtuisi, ei paluuta entisiin suhteisiin voi läheskään heti tapahtua. Siellä niin valtion kuin kirkonkin koko johtava eliitti on sitoutunut ”Venäläinen maailma” -ideologiaan. Se tekee kanssakäymisen kirkkojemme välillä vaikeaksi.
4. Näettekö Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen toiminnassa kehitystarpeita ja jos, millaisia?
Varmasti siinä on kehittämistä. Asiaa täytyy pohtia piispainkokouksessa, kaikki esipaimenet yhdessä. Piipainkokouksen roolista on syytä käydä myös laajempaa keskustelua kirkkomme piirissä. Arkkipiispan tulee olla aloitteellinen, koska hän johtaa piispainkokousta.
Oulun metropoliitta Elia. Kuva: Artturi Hirvonen
5. Oletteko aktiivinen sosiaalisessa mediassa? Seuraatteko sosiaalista mediaa? Miksi tai miksi ette?
Seuraan sosiaalista mediaa ja käytän sitä harkitusti viestinnän välineenä. Monelle kirkkomme jäsenelle se on tällä hetkellä merkittävä kanava tavoittaa ihmisiä. Huomenna käytössä voi olla muita kanavia.
6. Näettekö, että uskonnollinen ääriajattelu olisi uhkana Suomen ortodoksiselle kirkolle? Jos, niin millä tavalla tilanteeseen tulisi vaikuttaa?
Tunnistan uhkakuvan, mutta myös mahdollisuuksia kirkollemme. Mikään ei voi voittaa kirkkoa, jonka pää on itse Kristus. Kirkon on jatkuvasti kirkastettava opetustaan, että Jumalan valtakunnan kirkkaus tulee siitä selkeästi esiin.
7. Ovatko naiset ja miehet mielestänne riittävän tasa-arvoisessa asemassa Suomen ortodoksisessa kirkossa? Jos eivät, miten tilannetta tulisi muuttaa? Jos ovat, millä perustelette kantanne?
Mielestäni kaikki kirkon työntekijät, myös vapaaehtoiset, tulee siunata tehtäviinsä. Naisten kohdalla on ollut historian kuluessa selkeää epäröintiä, jopa pelkoa. Tämä näkyy muun muassa pyhien kalenterissa naisten harvalukuisuutena (poislukien marttyyrit) ja joidenkin liturgisten tekstien sisällössä. Korjattavaa riittää. Piispainkokouksen on hyvä tehdä asiassa suunnitelma, jonka mukaan edetään.
8. Jos tulette valituksi, mitkä olisivat ensimmäisiä vierailukohteitanne ulkomailla?
Äitikirkkomme Konstantinopolissa on ensimmäinen kohde. Seuraavina ovat Viro ja Tukholma, myös Liettua. Muutoinkin omaan patriarkaattiimme kuuluvat kirkot tai hiippakunnat ovat luonnollisia kumppaneitamme. Pidän tärkeänä, että yhteydet Ukrainan autokefaaliseen kirkkoon vahvistuvat.
Kirkkomme lähetystyö on jo kauan suuntautunut Itä-Afrikkaan, Aleksandrian patriarkaatin alueelle. Sinne on nytkin luontevat yhteydet Filantropian kautta. Pidän tätä yhteyttä suuressa arvossa etenkin, kun myös Aleksandrian kirkko on aivan hiljattain joutunut kärsimään Venäjän kirkon tunkeutumisesta alueelleen.
9. Pitääkö arkkipiispan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja missä määrin?
Kyllä pitää. Tietty säästeliäisyys on hyväksi, koska silloin pienen kirkkomme arkkipiispan ääni kuuluu hyvin. Arkkipiispa on arvojohtaja.
10. ”Saako” tai voiko arkkipiispalla olla vapaa-aikaa?
Arkkipiispan on hyvä näyttää muille työntekijöille esimerkkiä siinä, että lomia ja vapaapäiviä pidetään. Toki arkkipiispa on koko ajan saavutettavissa ja tulee tarvittaessa töihin vapaaltakin. Työssä jaksaminen edellyttää lepoa. Piispan työhön kuuluu myös paljon sellaista, mikä ei näy ulospäin.
Haminan piispa Sergei nimipaivanaan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Kuva: Vlada Wahlstén
Haminan piispa Sergei:
1. Millaisia valmiuksia Teillä on mielestänne toimia arkkipiispana?
Toimin lähes neljännesvuosisadan Valamon luostarin johtajana. Valamo on yksi kirkkomme hengellisistä keskuksista, mutta sitä voidaan pitää myös keskisuurena yrityksenä, jossa työskentelee sekä luostarin veljestö että palkattu henkilöstö. Pitkä kokemukseni esimiestehtävistä ja haastavien tilanteiden ratkaisuista on kokemuspääomaa, josta olisi hyötyä myös arkkipiispan tehtävässä.
Luostarivuosien aikana minulle syntyi suhteita eri ortodoksisiin paikalliskirkkoihin niiden päämiesten ja papiston vieraillessa Valamossa. Konstantinopolin patriarkka Bartolomeoksen kutsusta olen ollut mukana hänen seurueessaan virallisella vierailulla Georgian ortodoksiseen kirkkoon. Olen vieraillut patriarkaattimme keskuksessa useita kertoja viime vuosina, joten olen siellä tunnettu. Vuosien varrella olen ollut monien pyhiinvaellusryhmien hengellisenä matkanjohtajana muun muassa Pyhällä Maalla ja Jerusalemissa, Italiassa Roomassa, Kreikassa, Ukrainassa, Venäjällä ja Puolassa. Amerikan ortodoksisen kirkon vieraana olen ollut arkkipiispa Leon delegaatiossa. Kaikilta näiltä matkoilta on jäänyt yhteyksiä. Olen luonteeltani rauhallinen, lempeä ja harkitseva, mutta tarvittaessa pystyn tekemään nopeita ja tiukkoja päätöksiä. Piispana olen osallistunut Helsingissä useisiin ekumeenisiin tapahtumiin arkkipiispan estyneenä ollessa.
Olen myös vastaanottanut hiippakunnassamme useita vierailulla olleita ulkomaisia piispoja arkkipiispan pyynnöstä. Viime toukokuussa olin Helsingin uskontojohtajien viikon kestäneessä seminaarissa Omanissa, jossa pohdimme rauhan ja yhteistyön teemoja eri uskontojen näkökulmista. Tämä ryhmä on jatkanut edelleen kokoontumisiaan. Helsingin katolisen piispan kanssa meillä on ollut useita tapaamisia ja hyvää yhteistyötä. Monissa ekumeenisissa ja uskontojen välisissä rauhantapahtumissa ja marsseilla olen ollut kirkkomme edustajana puhumassa ja rukoilemassa rauhaa Ukrainaan.
2. Kirkolliskokouksessa 2024 etsitään muun muassa säästökohteita. Mistä Teidän mielestänne tulisi säästää tiukassa taloustilanteessa?
Säästökohteina voisivat olla esimerkiksi kokousmatkat, eli silloin, kun on mahdollista, kokoukset tulisi toteuttaa esimerkiksi Teams-kokouksina, jolloin säästetään sekä rahaa että osallistujien aikaa.
3. Miten luonnehtisitte Venäjän ortodoksisen kirkon asemaa ortodoksisessa maailmassa tällä hetkellä? Millaisena näette kirkon ulkomaansuhteet tulevaisuudessa?
Venäjän ortodoksinen kirkko katkaisi rukousyhteyden Konstantinopolin Ekumeenisen patriarkaatin ja samalla Suomen ortodoksisen kirkon kanssa, kun Konstantinopolin patriarkaatti päätti myöntää autokefalian Ukrainan ortodoksiselle kirkolle vuonna 2018.
Venäjän kirkko on katkaissut suhteensa kaikkien niiden kirkkojen kanssa, jotka ovat hyväksyneet Ukrainan autokefaalisen kirkon aseman. Aleksandrian patriarkaatin alueella Afrikassa Venäjän kirkko on laittomasti ja kanonien vastaisesti siirtänyt papistoa ja seurakuntia Moskovan patriarkaatin alaisuuteen, mikä hajottaa ortodoksisten kirkkojen ykseyttä.
Suomen ortodoksisella kirkolla ei ole tällä hetkellä mitään yhteistyötä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa. Kirkkomme on tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja patriarkka Kirillin sotaa tukevat lausunnot. Venäjän kirkko on paljolti eristäytynyt muusta ortodoksisesta maailmasta eikä suhteiden palautuminen ole näköpiirissä pitkään aikaan. Suomen ortodoksisen kirkon tulee pitää yllä aktiivisia suhteita etenkin omaan Konstantinopolin patriarkaattiin, mutta myös muihin ortodoksisiin paikalliskirkkoihin.
4. Näettekö Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen toiminnassa kehitystarpeita ja jos, millaisia?
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen on hyvä jatkossa pitää tiiviimpää yhteyttä – eikä vain virallisten kokousten, vaan myös vapaamuotoisempien tapaamisten ja keskustelujen kautta.
Arkkipiispa vastaa kirkon ulkomaan suhteista, mutta piispainkokouksen olisi hyvä yhdessä arkkipiispan kanssa sopia ennakolta mahdollisista virallisista vierailuista paikalliskirkkoihin tai kirkkoomme vierailulle kutsuttavista esipaimenista ja muutoinkin ulkomaan suhteista.
Haminan piispa Sergei. Kuva: Laura Karlin
5. Oletteko aktiivinen sosiaalisessa mediassa? Seuraatteko sosiaalista mediaa? Miksi tai miksi ette?
Olen Facebookissa nimellä Sergei Rajapolvi ja teen päivityksiä sinne kuvien kera muun muassa paimenmatkoistani. Seuraan aktiivisesti Facebookia, koska sitä kautta ajankohtaiset kirkolliset uutiset eri puolilta ortodoksista maailmaa ja paikalliskirkostamme tulevat nopeasti esille.
6. Näettekö, että uskonnollinen ääriajattelu olisi uhkana Suomen ortodoksiselle kirkolle? Jos, niin millä tavalla tilanteeseen tulisi vaikuttaa?
Kirkossamme on ollut havaittavissa viime vuosina fundamentalistista ääriajattelua tietyissä piireissä. En kuitenkaan näkisi sitä suurena uhkana kirkollemme. Piispainkokous seuraa kuitenkin tilanteiden kehittymistä ja tarvittaessa hiippakunnan piispan tehtävänä on puuttua paikallisesti ilmenevään, yleisortodoksisesta opetuksesta poikkeavaan opetukseen. Piispainkokous voi myös tarvittaessa lähettää paimenkirjeitä.
7. Ovatko naiset ja miehet mielestänne riittävän tasa-arvoisessa asemassa Suomen ortodoksisessa kirkossa? Jos eivät, miten tilannetta tulisi muuttaa? Jos ovat, millä perustelette kantanne? Pitäisikö tyttöjen voida toimia ponomareina? Pitäisikö naiskanttoreita vihkiä laulajiksi, entä pitäisikö muut kirkon naispuoliset työntekijät siunata tehtäviinsä?
Jos verrataan naisten asemaa Suomen ortodoksisessa kirkossa ja muissa ortodoksisissa paikalliskirkoissa, niin voi todeta, että meillä naisten tasa-arvo on toteutunut monin verroin paremmin. Meillä on tänä päivänä naisia korkeissa kirkon hallinnon tehtävissä kuten kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen, seurakuntien valtuustojen ja neuvostojen jäseninä.
Myös keskeisissä koulutus- ja opetustehtävissä kuten Itä-Suomen yliopistossa, Valamon opistossa ja Filantropian palveluksessa on naisia. Kanttoreistamme suurin osa on tänä päivänä naisia. Tämä ei ole ollut tavanomaista esimerkiksi 1960-luvulla, jolloin seurakuntien luottamushenkilöt olivat poikkeuksetta kaikki miehiä. Eli kehitystä on tapahtunut.
Suomen ortodoksisen kirkon perinteessä pojat ja miehet ovat olleet yleensä ponomareina, mutta poikkeuksena Lintulan luostarissa nunnat, ja joissakin pienissä tsasounissa naiset ovat toimineet isännöitsijöinä ja samalla auttaneet pappia huolehtien suitsutusastiasta, valmistaneet jälkiviinin ja pyyhkineet suuta ehtoollista jaettaessa. Elettyäni itse yli kolmekymmentä vuotta munkkiluostarissa olen tottunut vahvasti siihen perinteeseen, että miehet ovat alttarissa. Ymmärrän toki myös mainitut poikkeustapaukset. Naiskanttorit ja muut kirkon naispuoliset työntekijät ja seurakuntien luottamushenkilöt siunataan tehtäviinsä jo nyt useissa seurakunnissamme, ja sen tulisi olla vakiintunut tapa.
8. Jos tulette valituksi, mitkä olisivat ensimmäisiä vierailukohteitanne ulkomailla?
Jos tulen valituksi arkkipiispaksi, ensimmäiset vierailukohteeni ulkomailla olisivat Konstantinopolin patriarkaattimme, Viron apostolinen ortodoksinen kirkko ja Ruotsin suomalainen seurakunta.
9. Pitääkö arkkipiispan osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja missä määrin?
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan pitää ottaa kantaa tärkeisiin ajankohtaisiin aiheisiin ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta pienen vähemmistökirkon edustajana hänen ei tarvitse jatkuvasti ottaa osaa kaikkeen keskusteluun.
10. ”Saako” tai voiko arkkipiispalla olla vapaa-aikaa?
Arkkipiispalla saa ja pitää olla myös vapaa-aikaa ja lomaa kuten muillakin kirkon työntekijöillä.
Kuvituskuva 2 ylhäällä: Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous vasemmalta oikealle: Haminan piispa Sergei, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo ja Oulun metropoliitta Elia. Kirkkomme toimessa olevat piispat kuvattiin marraskuussa 2023 Valamon luostarin pääkirkossa. Kuva: Vladimir Sokratilin
Arkkipiispa Leo: Lasten oikeudet ovat pyhä velvollisuus – myös hengellinen kasvu kuuluu lapsen perusoikeuksiin
”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta” (Mark. 10:14). Vapahtajamme sanat kaikuvat tänään, kansainvälisenä YK:n lasten oikeuksien päivänä, erityisen voimakkaasti. Ne eivät ole pelkkä käsky, vaan kutsu syvempään ymmärrykseen oikeudenmukaisuuden ytimestä – ymmärrykseen, jota kirkkomme traditio valaisee opettaessaan jokaisen ihmisen olevan Jumalan kuva, elävä ikoni, jossa Luojan valo heijastuu luomattomana kirkkautena.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo | Kuva: Vlada Wahlstén
Elämme maailmassa, jossa sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja ihmisoikeusloukkaukset repivät yhteiskuntaa niin paikallisesti kuin globaalistikin. Me aikuiset tunnistamme nämä haavat ja niiden syyt – monimutkaiset ja monisyiset – mutta lapset kantavat niiden taakkaa ymmärtämättä miksi. Tämän keskellä Jumalan tahto on kirkas: Hän kutsuu meidät rakentamaan oikeudenmukaisempaa maailmaa, jonka perusta on jokaisen ihmisen kunnioittaminen ilmentäen Hänen valtakuntansa kirkkautta jo tässä ajassa.
Aikamme keskustelussa usein unohdetaan, että lapsen oikeus hengellisyyteen ja oman tradition tuntemiseen on myös perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Samalla kun pyrimme suojelemaan lapsia kaikelta vahingolliselta, meidän on varottava riistämästä heiltä mahdollisuutta kokea pyhän läsnäoloa ja kasvaa oman yhteisönsä elävässä traditiossa. Tämä tasapaino vaatii meiltä aikuisilta erityistä viisautta.
Uskonnonvapauden ydin ei ole vain yksilön oikeudessa harjoittaa uskontoaan, vaan se ulottuu syvemmälle: perheiden oikeuteen välittää arvojaan ja traditiotaan sukupolvelta toiselle. Tässä välittämisen ketjussa lapsi ei ole passiivinen vastaanottaja vaan aktiivinen osallistuja, jonka omat kysymykset ja oivallukset rikastavat yhteisön hengellistä elämää. Kristus itse asetti lapsen esimerkiksi meille aikuisille juuri tästä avoimuudesta ja vastaanottavaisuudesta.
Kun puhumme lasten suojelemisesta, meidän on kysyttävä, miltä heitä tulisi suojella. Epäilemättä kaikelta pakottamiselta ja manipuloinnilta – mutta entä jos suojelun nimissä riistämmekin heiltä jotain olennaista: mahdollisuuden kohdata pyhä, kokea yhteisöllisyyttä ja rakentaa identiteettiään tradition tarjoamalle perustalle? Todellinen uskonnonvapaus merkitsee myös vapautta kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa hengellisyyttä ei ole työnnetty marginaaliin tai tehty näkymättömäksi.
Pyrkiessämme suojelemaan lapsia saatamme samalla riistää heiltä mahdollisuuden kokea sitä syvää yhteenkuuluvuutta ja merkityksellisyyttä, jota uskonnollinen traditio parhaimmillaan tarjoaa. Viisaus piilee siinä, että osaamme erottaa aidon huolenpidon sellaisesta ylisuojelusta, joka köyhdyttää lapsen maailmaa ja kaventaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi.
Yhtä lailla näemme ympärillämme, kuinka taloudelliset leikkaukset ja säästötoimet kohdistuvat erityisen raskaasti lapsiperheisiin, joiden arjessa jokainen heikennys sosiaaliturvaan tuntuu konkreettisesti. Kun ruokapöydästä ja harrastuksista joudutaan tinkimään, kun vanhempien jaksaminen on äärirajoilla, emme puhu vain tilastoista vaan todellisista inhimillisistä kärsimyksistä.
Kirkon tehtävä tässä ajassa kytkeytyy suoraan sen apostoliseen perintöön. Varhaiskristillinen yhteisö ei tyytynyt vain julistamaan vaan loi keskuuteensa radikaalisti erilaisen elämäntavan, jossa omaisuus oli yhteistä ja jokaisen tarpeista huolehdittiin. Vaikka emme nykypäivänä voi suoraan toteuttaa tätä mallia, sen periaatteet velvoittavat meitä: kirkko ei voi vaieta, kun yhteiskunnan heikoimpien asemaa heikennetään.
Pyhät isämme ovat myös opettaneet, että todellinen oikeudenmukaisuus ei ole maallisen oikeuden noudattamista, vaan osallisuutta jumalallisesta elämästä. Jokainen kohtaamamme lapsi on enemmän kuin vain lapsi – hän on elävä ikoni, jossa Kristus itse astuu keskuuteemme. Tämä mysteeri toteutuu joka kerta, kun avaamme sydämemme ja annamme Hänen tulla. Siksi lasten oikeuksista puhuminen ei ole vain yhteiskunnallista keskustelua – se on pyhä velvollisuus varjella sitä ikonia, jossa itse Jumala tulee luoksemme pienten ja haavoittuvien kasvoissa.
Kristillinen opetus ihmisarvosta muodostaa historiallisen periaatteen, jolla on universaali pätevyys. Se on toiminut ihmisoikeuslainsäädännön perustana. Yhtä tärkeää on puhua myös ihmisenä olemisen velvollisuuksista ja vastuusta, sillä oikeuksien rinnalla kulkee aina syvempi totuus: kutsumuksemme vastuuseen, velvollisuutemme rakastaa. Tämä ei ole taakka vaan tie vapauteen, sillä ilman rakkauden vastuuta oikeuksien vaatimisesta tulee kylmää ja laskelmoivaa, yhtä julmaa kuin niiden polkeminen. Tämä on aikamme suuri kiusaus: tehdä oikeuksista jumala ja unohtaa Jumalan rakkaus.
Meidän on puolustettava sekä oikeudenmukaisuutta armon ilmentymänä että kaiken palauttamista harmoniseen tilaan. Oikeudenmukaisuus ei voi tyytyä lain kirjaimeen, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Meidän on nähtävä syvemmälle: oikeudenmukaisuuden täyteys on kuin seppele, johon on punottu viisauden ja armon, rohkeuden ja kohtuuden hyveet, mutta ennen kaikkea rakkaus, joka sitoo ne täydelliseksi ykseydeksi. Vain tällainen oikeudenmukaisuus voi heijastaa Jumalan valtakunnan kirkkautta ja vastata sen kutsuun. Se ei ole lain orja vaan Hengen hedelmä.
Velvollisuutemme ei siis kumpua laista, vaan rakkaudesta ja vapaudesta vastata Jumalan kutsuun. Lasten oikeuksia puolustaessamme emme vain noudata sääntöjä, vaan osallistumme Kristuksen pelastavaan työhön. Tässä työssä, kuten pyhä Johannes Krysostomos on opettanut, oikeudenmukaisuus ja armo eivät ole vastakohtia, vaan saman jumalallisen todellisuuden kaksi puolta, jotka täydentävät toisiaan: ”Missä armo vallitsee, siellä oikeudenmukaisuus täydellistyy.”
Kokemuksia rauhasta, uskosta ja kavereista – kyselytutkimus valottaa nuorten ortodoksien osallisuutta
Ortodoksisten nuorten liiton kyselyssä lapsille ja nuorille kävi ilmi, että näkemykset kirkosta ja sen toiminnasta ovat myönteisiä, vaikka kehittämisenkin varaa on.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: ONL ry. | Kuva: ONL ry.
Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry toteutti syksyllä 2024 Suomen ortodoksisten opettajien liiton SOOLI ry:n kanssa yhteistyössä kyselytutkimuksen, joka kartoitti ortodoksiseen kirkkoon ja kulttuuripiiriin kuuluvien lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja toiveita erityisesti seurakuntaelämästä.
Yhteiskuntatutkimuksen opiskelijan Iris Mikkosen kanssa laadittuja kysymyslomakkeita oli kolmea eri versiota. Lyhyin kysely (V1) oli suunnattu alakouluikäisille, pidempi versio (V2) yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille ja kolmas versio (V3) oli avoin kysely, jolla pyrittiin tavoittamaan sellaisia lapsia ja nuoria, jotka eivät olleet ortodoksisen uskonnonopetuksen piirissä mutta olivat jollakin tavoin kirkon, seurakuntien ja ONL ry:n tiedottamisen piirissä. Yhteensä vastauksia tuli tähän anonyymiin kyselyyn 253 kappaletta.
Rauhaa ja hyväksyntää – mutta myös syrjintää
Ortodoksisuuteen liitettävien mielikuvien tasolla suurin osa vastaajista piti uskontoaan myönteisenä asiana. Mielikuvissa ortodoksisuus liitettiin rauhaan ja hyväksyntään, ja osallistuminen toimintaan koettiin useimmiten turvalliseksi.
Toisaalta, yhdenvertaisuusosion vastaukset kertoivat, että pieni mutta huomionarvoinen joukko vastaajista (kaikkien vastaajaryhmien keskiarvo 9%) raportoi kokeneensa ennakkoluuloja tai syrjintää. Nuorimmilla vastaajilla oli kaikilla ortodoksisia kavereita ja syrjinnän kokemukset hyvin vähäisiä, kun taas nuorista aikuisista yli kymmenesosa oli nähnyt tai kokenut syrjintää. Vaikka voittopuolisesti syrjintää ei oltu havaittu, merkittävä joukko ei myöskään osannut vastata kysymykseen.
On mahdollista, että syrjintä on vaikeasti tunnistettava ja yksilöllisesti koettava käsite, mutta samalla voidaan kysyä onko seurakunnan ohjeistus tapahtumien säännöistä ja käyttäytymismalleista kyllin selkeät. Tähän haasteeseen on osaltaan myös ONL lähiaikoina vastaamassa yhdessä seurakunnissa nuorisotyötä tekevien kanssa ”Ortodoksisen lapsi- ja nuorisotyön turvallisemman tilan periaatteiden” muodossa.
Kyselyn avovastauksissa toistui useita kertoja nuorten toive siitä, että kirkko olisi kaikille avoin ja hyväksyvä yhteisö, jossa kannustetaan erilaisia arvoja omaavia ihmisiä asialliseen vuorovaikutukseen keskenään. Toiveena oli myös, että ortodoksinen kirkko voisi toimia polarisaatiota ehkäisevänä instituutiona.
Yhteisöllisyyden kokemukset ja kiinnostus uskoa kohtaan
Ortodoksinen toiminta vaikutti tarjoavan myönteisen kehikon olla kavereiden kanssa ja tapahtumien voidaan katsoa rakentaneen yhteisöllisyyden kokemusta. Myös ne, jotka osallistuivat seurakunnan toimintaan jumalanpalvelusten ulkopuolella, kokivat tapahtumat, esimerkiksi leirit ja kerhot, positiivisina.
Kaverit, perhe tai kummit olivat kaikissa vastaajaryhmissä tärkeimpiä vetovoimatekijöitä ortodoksiseen toimintaan osallistumisessa. Vastaajien mielestä tärkeää oli myös kiinnostus uskontoa kohtaan sekä halu rukoilla ja olla lähellä Jumalaa. Muita toimintaan osallistumisen syitä olivat tapahtumat mielekkäänä vapaa-ajanviettotapana sekä toiminnan kohtuulliset kustannukset. Osallistumista esti tai vaikeutti kokemus siitä, että tapahtumat eivät kiinnosta, haluttomuus osallistua uskonnolliseen toimintaan tai ajanpuute. Myös maantieteellinen etäisyys nousi syyksi, miksei tapahtumiin haluttu osallistua ja lisäksi osa koki kustannukset liian suuriksi.
Ortodoksisuus kotona, koulussa ja seurakunnassa
Kysymys ortodoksisuuden näkymisestä kotona antoi vastauksia, jonka perusteella voidaan olettaa, että ortodoksisuus näkyi jollakin tavalla (esimerkiksi kotona oli ikoni) useimpien elämässä, vaikkakaan ei välttämättä kodeissa käytyjen keskustelujen tasolla kuin vain hyvin harvoilla.
Vastaajien kokemukset uskonnonopetuksesta olivat pääsääntöisesti myönteisiä ja uskonnonopetusta piti iso osa kivana, kiinnostavana, erilaisena ja opettavaisena. Osa vastaajista piti opetusta tylsänä ja avovastauksissa esimerkiksi harmiteltiin etäopetusta tai opettajan osaamisen puutetta, toisaalta myös kiitettiin mahtavia uskonnonopettajia heidän panoksestaan.
Iso osa vastaajista ei toivonut lisää toimintaa omalle ikäryhmälleen, kuitenkin erityisesti nuoret aikuiset vaikuttivat toivovan lisää seurakunnallista toimintaa omalle ikäryhmälleen. Lisää vaikuttamismahdollisuuksia kaipasi vain reilut 12% yläkoulu- ja lukioikäisistä. Mitä vanhempi vastaaja oli, sitä halukkaammin myös haluttiin vaikuttaa oman seurakunnan tarjontaan, avoimen kyselyn vastaajista jopa kolmanneksella oli kiinnostusta tähän.
Kehittämisen varaa on
Kysely toi esiin, että myönteisen ortodoksisen identiteetin rakentaminen tai vahvistaminen vaikuttaisi pääsääntöisesti onnistuvan, mikäli lapsi tai nuori saatiin osallistumaan toimintaan. Tämä ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, vaan kysely toi esiin myös sen, että ortodoksiset tapahtumat joutuvat kilpailemaan lasten ja nuorten vapaa-ajasta. Tarjontaa on kuitenkin ylläpidettävä kaikille ikäryhmille mahdollisuuksien mukaan ja seurakunnat voivat toimia omilla vahvuusalueillaan, nimenomaan ortodoksisten tapahtumien järjestäjänä.
Kehitettävää on yhdenvertaisuuden lisäksi esimerkiksi tiedottamisessa. Merkittävä osa nuoremmista vastaajista ei tiennyt, mistä löytää tietoa seurakunnan toiminnasta kun taas vanhemmat vastaajat löysivät tietoa paremmin. Myös valmiutta ja tietoisuutta vaikuttamisen mahdollisuuksista seurakunnan elämässä olisi syytä tuoda esiin nykyistä näkyvämmin.
Lapset ja nuoret jäävät usein myös kirkollisessa päätöksenteossa ja keskustelussa ulkopuolelle. Ortodoksisen kirkon päättäjien tulisi puntaroida päätöksenteossaan aina toimiensa ja valintojensa vaikutusta myös lapsiin ja nuoriin.
Nyt toteutetun kyselyn aineiston pohjalta nousee lisäkysymyksiä esimerkiksi syrjinnän ilmiöistä ja tässä olisi yksi lisätutkimuksen paikka. Suositeltavaa olisi toteuttaa vastaava tai laajempi kysely myös aikuisille kirkon jäsenille.
Kyselystä on saatavilla erillinen yhteenvetoraportti. Kiinnostuneet voivat lisäksi tiedustella Ortodoksisten nuorten liiton toimistolta erillistä laajempaa kvalitatiivista kyselytutkimusraporttia sekä kvantitatiivista analyysia.
Kuvituskuva ylhäällä: Suomalaisia ortodoksisia nuoria Konstantinopolissa tapaamassa ekumeenista patriarkka Bartolomeosta 2023.
Kuuntele
