Maailmalta

Viron apostolisen ortodoksisen kirkon ensimmäisen johtajan, metropoliitta Aleksanterin (siviilinimeltään Aleksander Paulus), maalliset jäännökset siirrettiin Ruotsista Tallinnaan 4. joulukuuta 2024. Hänet haudattiin uudelleen hänen testamentissaan ilmaiseman toiveensa mukaisesti Kristuksen kirkastumisen katedraalin pihalle Suur-Kloostri-kadulla, kertoo Viron apostolisen ortodoksisen kirkon (EAÕK) lehdistötiedote.

Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Aleksander (Paulus) Aamun Koiton (1930) kuvassa
Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Aleksander (Paulus) Aamun Koiton (1930) kuvassa.

– Tämä on osa historiaamme – historiallista muistoamme, jonka olemme tuoneet takaisin kotiin, totesi EAÕK:n metropoliitta Stefanos metropoliitta Aleksanterin uudelleen hautaamisen yhteydessä.

Jäännösten siirtäminen ja uudelleen hautaaminen olivat pitkäaikaisen hankkeen tulos, jonka toteutumiseen vaikutti metropoliitta Aleksanterin perheen ja läheisten lisäksi Tallinnan Kristuksen kirkastumisen seurakunnan kirkkoherra Aleksander (Aivar) Sarapikin määrätietoinen työ. Tämä merkittävä tapahtuma kunnioittaa metropoliitta Aleksanterin elämäntyötä, jolla on tärkeä paikka Viron ortodoksisen kirkon historiassa.

Metropoliitta Aleksanteri johti Tallinnan ja koko Viron ortodoksista kirkkoa metropoliittana vuosina 1923–1944 ja pakolaisuudessa Ruotsissa vuodesta 1944 aina kuolemaansa, 18. lokakuuta 1953, asti. 

Metropoliitta Aleksanteri syntyi 15. helmikuuta 1872 Pärnumaalla, Vändran kihlakunnassa, Orikülan kylässä. Opiskeltuaan yhdessä tulevan KP arkkipiispa Hermanin (Aav) kanssa Riian hengellisessä seminaarissa hänet vihittiin diakoniksi ja papiksi vuonna 1901. 

Hän palveli kirkkoherrana Laiusen ja Pärnun seurakunnissa. Vuonna 1920 hänet vihittiin piispaksi, ja hänestä tuli Tallinnan ja koko Viron arkkipiispa. Uudelleen hautaamiseen toimittivat EAÕK:n metropoliitta Stefanos, Pärnun ja Saaren piispa Aleksanteri yhdessä papiston kanssa, minkä lisäksi läsnä oli myös seurakuntalaisia. 

Lisätietoja: https://www.eoc.ee/uudised-teated/metropoliit-aleksander-maeti-umber-eestisse/ (Avaa uuden sivuston)

Jaa tämä juttu

Ajassa

Sunnuntaina 15.12. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elian intonisaation eli toimeen asettamisen toimittaa Itävallan metropoliitta Arsenios

Itävallan metropoliitta Arsenios
Kreetalaissyntyinen Itävallan metropoliitta Arsenios on opiskellut muun muassa Ateenassa ja Strasbourgissa. Nykyiseen tehtäväänsä hänet valittiin vuonna 2011. Kuva: Franz Johann Morgenbesser/Wikimedia Commons

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elian intronisaation juhlaliturgia alkaa kello 9 arkkipiispamme vastaanottamisella. Kirkon ovet avautuvat kello 8 ja palveluksen muut piispat otetaan vastaan jo ennen yhdeksää. Paikalle kannattaakin saapua hyvissä ajoin. Arkkipiispan intronisaation juhlapalvelusta voi seurata striimauksena Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla (Avaa uuden sivuston).

Kirkkomme uusi päämies asetetaan toimeensa tulevana sunnuntaina 15.12. Uspenskin katedraalissa Helsingissä kello 9 alkavassa liturgiassa.

Liturgian toimittaa arkkipiispa Elia yhdessä metropoliitta Arsenioksen, metropoliitta Arsenin, Pamplionin arkkipiispa Danielin (Ukrainan ortodoksinen kirkko, USA, Ekumeeninen patriarkaatti), Pärnun piispa Aleksanterin (Viron apostolinen ortodoksinen kirkko), Vyshorodin arkkipiispa Agapitin (Ortodoksinen kirkko Ukrainassa), Ruotsin ja koko Skandinavian metropoliitta Kleopaksen, ja Haminan piispa Sergein sekä rovasti Markku Salmisen, rovasti Madis Pallin (Viron apostolinen ortodoksinen kirkko), rovasti Rafael Moravsky (Tsekin ja Slovakian kirkko), rovasti Timo Honkaselän, rovasti Marko Patrosen, rovasti Teo Merras, rovasti Mikko Sidoroffin ja pastori Artturi Hirvosen ja ylidiakoni Andreas Salmisen, ylidiakoni Juha Lampisen, ylidiakoni Jyrki Härkösen ja ylidiakoni Juha Pössin kanssa.

Palvelus alkaa kello 9 toimeen asettamisella. Ensin arkkipiispa Elia puetaan Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan arvonsa merkkinä kantamaan päähineeseen eli valkoiseen klobukkiin. Sen jälkeen metropoliitta Arsenios lausuu pyhän synodin nimittämispäätöksen ja emeritus arkkipiispa Leo pitää toimeen asetettavalle kehotuspuheen. Myös metropoliitta Arsenios pitää puheen uudelle arkkipiispalle. Lopuksi arkkipiispa Elia pitää kiitos- ja paimenpuheen ja siunaa kirkkokansaa. Liturgiapalvelus alkaa vasta tämän jälkeen.

Liturgiassa opetuspuheen pitää rovasti Teo Merras.

Palveluksessa ovat läsnä myös kirkkomme emeritusmetropoliitat, metropoliitta Ambrosius ja metropoliitta Panteleimon.

Muista kutsuvieraista osallistumisensa ovat vahvistaneet mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma, Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola, Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik, Suomen tataarien imaami Ramil Belyaev, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen ulkoasian osaston johtaja Kimmo Kääriäinen, kenttäpiispa Pekka Asikainen, Ukrainalaisten yhdistys Suomessa -yhdistyksen puheenjohtaja Vassili Goutsoul, eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho, ulkoministeriön protokollapäällikkö Mika Koskinen, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova, Kreikan suurlähettiläs Natalia Karageorgou, Kyproksen suurlähettiläs Demetris Samuel ja Iso-Britannian suurlähettiläs Laura Davies.

Palveluksen päätyttyä kirkossa otetaan muutamia virallisia valokuvia, minkä jälkeen arkkipiispa Elia siirtyy lounaalle kutsuvieraiden kanssa. Koska esipaimenella ei aikataulusyistä ole mahdollisuutta tavata jokaista palvelukseen osallistunutta henkilökohtaisesti, niin kirkkokansalle jaetaan siunaukselliseksi muistoksi päivästä profeetta Elian ikoni.

Kryptassa on palveluksen jälkeen tarjolla pientä suolaista ja makeaa sisältävät kirkkokahvit.

 

Uutisen toimittavasta piispasta ja vieraista julkaisi ensimmäisenä Helsingin ortodoksinen seurakunta Facebook-tilillään (Avaa uuden sivuston). Tietoja on täydennetty Suomen ortodoksien kirkon julkaisemilla tarkemmilla tiedoilla (Avaa uuden sivuston)9.12.2024 klo 16:24. Juttua on muokattu 11.12. klo 12:24. lisäämällä toimittavaan papistoon rovasti Rafael Moravsky ja rovasti Teo Merras.

 

Aksios! Monia armorikkaita vuosia! Eis polla eti Despota!

 

Pääkuva ylhäällä on otettu Valamon luostarin pääkirkossa heti arkkipiispaksi valinnan jälkeen. Kuvaaja: Jyri Pitkänen

Metropoliitta Arsenioksen kuva: Franz Johann Morgenbesser (Avaa uuden sivuston) from Vienna, Austria

Jutun otsikkoa on päivitetty 14.12.2024 klo 23:19 mainitsemalla suoratoistolähetys.

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Moni Suomen ortodoksisen kirkon historiaa paremmin tunteva on kuullut nimen Keiteleen Hiekka. Nimi viittaa Pohjois-Savossa Keiteleen kunnassa, Nilakka-nimisen järven rannalla sijaitsevaan Hiekan tilaan, jonka vuonna 1940 evakkoon joutunut Konevitsan luostari osti 22.6.1940. Veljestö kilvoitteli tilalla kuusitoista vuotta, kunnes lopulta siirtyi Heinävedelle Valamon luostariin.

Jo luostarin evakuointi Konevitsan saarelta toimii kuvaavana alkusoittona niille vaikeuksille, joita veljestö joutui sodan jälkeen kohtaamaan. Veljestö sai lähtökäskyn jälkeen vain 2,5 tuntia aikaa valmistautua lähtöön. Tuolloinen igumeni Mavriki salli veljestölle vain vähäisimmät matkatavarat: kertoman mukaan vain kaksi alusvaatekertaa.

Jopa nykyään Heinävedellä Valamon pääkirkon kunniapaikalla sijaitseva Konevitsan ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni oli vähällä joutua jätetyksi matkasta, ellei pappismunkki Adrian olisi ottanut sitä puoliväkisin mukaansa. Luostarisaarelle jäikin valtavasti tärkeää ortodoksista kulttuuriperintöä: luostarin koko kirjasto, kirkkojen ikonostaasit, kirkkokalustot, veljestön keljojen ikonit, kirjallisuus ja kalustus sekä paljon muuta.

Suomalaiset valtasivat luostarisaaren takaisin vuonna 1941, mutta pääosa veljestöstä pysytteli Keiteleellä, ja entistä kilvoituspaikkaa oli hoitamassa vain muutamia luostarin asukkaita. Konevitsa jäi lopulta rajan taakse 1944.

Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim luovutti toukokuussa 1941 igumeni Mavrikille 4. luokan vapaudenristin kansalaisansioista. Mavriki (Mihail Efimovitš Serežin 1892–1944) ehti toimia Konevitsan luostarin johtajana vuosina 1931–1944. Risti myönnettiin hänelle Laatokan puolustusvoimien tukemisesta 1939–1940 sotatoimien aikana.

Igumenin ja marsalkka Mannerheimin ystävyys oli alkanut jo I maailmansodan aikana, kun Mavriki toimi Mannerheimin taistelulähettinä. 

Konevitsan_Jumalanaiti_ihmeitätekevä ikoni Valamossa
Valamon luostarin pääkirkon kunniapaikalle sijoitettu Konevitsan ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni pelastui evakkomunkkien matkaan pappismunkki Adrianin sinnikkyyden ansiosta. Kuva: Vladimir Sokratilin

Luostarielämää pula-aikana

Luostarin uusi elämä Keiteleellä poikkesi suuresti siitä, mihin Laatokalla oli totuttu. Lyhyen välirauhan jälkeen jälleen vallitseva sotatila tarkoitti maataloudesta elävälle luostarille raskaita viljan ja muiden ruokatarpeiden luovutusvelvollisuuksia sekä hakkuita metsistä, jotta valtio saisi tarvitsemiaan tukki- ja polttopuuvarantoja.

Pula-aika näkyi veljestön keskuudessa myös käytännössä: jopa luostariasukkaiden käyttämistä vaatteista kuten viitoista oli pulaa, ja veljestö kuljeskelikin palvelusten ulkopuolella pääosin siviilivaatteissa. Etenkin kaikkien iäkkäimpien veljestön jäsenten keskuudessa esiintyi alakuloisuutta ja kovaa kaipuuta takaisin tutulle luostarisaarelle. Hiekkaan perustettiin hautausmaa 1941, jonne ensimmäiset 31-henkisen evakkomatkalle lähteneen veljestön jäsenet haudattiin jo samana vuonna. Hiekan hautausmaahan laskettiin myös lähialueen siviiliväestöön kuuluvia vainajia.

Olosuhteiden muutos vaikutti jopa jumalanpalvelusjärjestykseen: sitä pelkistettiin aikaisempaan verrattuna. Luostari kuitenkin säilytti asemansa tärkeänä hengellisenä keskuksena, sillä lähiseudulle asutetut evakko-ortodoksit kävivät luostarin jumalanpalveluksissa.

Nuori igumeni toi uusia tuulia

Igumeni Mavriki kuoli 1944 keuhkokuumeeseen sairasteltuaan sitä ennen. Uudeksi igumeniksi tuli kirkollishallituksen määräyksestä pappismunkki Pietari Valamon luostarista. Uusi igumeni oli saanut kaupallisen koulutuksen ja käynyt Sortavalan pappisseminaarin vuonna 1936. Samaiselta kurssilta valmistui myös pappiskandidaatti Yrjö Olmari, myöhemmin arkkipiispa Paavali.

34-vuotias igumeni Pietari ryhtyikin innolla kohentamaan luostarin tilaa. Jumalanpalveluselämään otettiin uutta ryhtiä, ja luostarin 23 peltohehtaarin ja 100 metsähehtaarin tilaa pyrittiin saamaan paremmin tuottavaksi. Luostari hankkikin lisää peltoa sekä laidunmaata ja tuotantoa pyrittiin monipuolistamaan rakentamalla lämmitettäviä kasvihuoneita.

Nuori igumeni toimi suunnannäyttäjänä myös kirkon kansainvälistymisen saralla, sillä tämä teki 1949 opintomatkan Englantiin. Myöhemmin igumeni Pietari matkusti myös Kreikkaan ja Ahtos-vuorelle. Sittemmin tunnettuja kirkon piirissä ulkomailla opiskelleita ovat esimerkiksi rovasti Viktor Turhanen, joka ainoana suomalaisena opiskeli kuuluisassa Halkin teologisessa seminaarissa, josta esimerkiksi Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on valmistunut. Lisäksi erityisesti 1980-luvulla myös Valamon luostarin nuoremmat pappismunkit hankkivat kansainvälistä kokemusta, ja pappiskoulutuksen muututtua yliopistotasoiseksi moni seminaarilainen on myös hakenut oppia ulkomailta.

Hiekka toimi myös ONL:n kesäleirien järjestämispaikkana. Kipinä hankkeelle tuli sekin nuorelta igumenilta. Vaikka veljestö ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta osallistunut leirien järjestämiseen tai muuhun leiritoimintaan, oli Konevitsa merkittävä ortodokseja kokoava paikka, sillä leirien päättäjäistilaisuuksissa paikalla saattoi olla jopa 2500 henkilöä.

Uudistuksista ja kovasta yrityksestä huolimatta etenkin taloudelliset vaikeudet vaivasivat Konevitsaa. Ensinnäkin veljestö koostui pääasiassa ikämiehistä, ja maanviljelyn kannalta välttämättömään raskaaseen ruumiilliseen työhön kykeneviä jäseniä oli vähänlaisesti. Toisekseen Pohjois-Savon, johon Keitelekin kuuluu, pellot eivät olleet erityisen viljavia, ja luostarin karjan maitotuotos vaatimaton. Vaikka kilvoittelijat saivat perusruokatarpeensa maanviljelyn myötä, toimi luostari työnantajana useammalle palkatulle henkilölle, ja heidän palkkansa piti maksaa Laatokan ajalta peräisin olevasta pääomasta. Igumeni Pietarin taloudelliset uudistuksetkaan eivät tuottaneet merkittävää helpotusta luostarin arkeen, sillä esimerkiksi kasvihuoneiden sato ei tehnyt kauppaansa lähialueilla, vaan se oli vietävä pitkän matkan päähän Kuopioon myytäväksi.

Keiteleen Hiekka sodan jälkeen ilmakuvassa
Ilmakuva Hiekan tilasta vuonna 1948. Lähde: Paikkatietoikkuna. Kuvakaappaus otettu 3.12.2024. Historialliset ilmakuvat – Maanmittauslaitos.

Tulipaloja ja epärehellisyyttä

Keiteleessä Konevitsa ei säästynyt myöskään tulipaloilta, jotka olivat raskaita takaiskuja muutenkin heiveröisessä kunnossa olevalle luostarin taloudelle. Tulipaloissa tuhoutui muun muassa luostarin navetta vuonna 1953. Navetan menetys oli luostarille kova isku, sillä luostari oli hankkinut hieman aiemmin paremmin maitoa tuottavia lehmiä. Maitotilin osuus luostarin tuotoista oli ollut jopa 40 prosenttia.

Luostarissa tiedostettiin myös se, että savolaismaatila ei ollut luostarielämän kannalta optimaalinen ympäristö, ja oikean luostariympäristön rakentaminen oli mielessä. Rahapulan vuoksi hanketta ei kuitenkaan pystytty toteuttamaan.

Eräs syy krooniseen rahapulaan oli se, että valtiovalta ei ymmärtänyt tai tunnistanut luostareiden erityislaatuista asemaa, ja sodan aiheuttamien menetysten korvaukset jäivät mitättömän pieniksi: 153 miljoonan markan menetystä korvattiin 8 miljoonalla markalla – eli korvauksia saatiin vain noin viisi prosenttia. Tämä oli mitättömän vähän, kun lukua tarkastellaan yksityisomaisuudesta saaduista korvauksista, jotka olivat vähintään 50 prosenttia.

Kirsikkana kakun päälle luostarin kohtaamista ongelmissa oli erään kuuliaisuusveljen harjoittama luostarin omaisuuden varastaminen, tämä muun muassa paloitteli ja sulatti pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen hopeista muistoarkkua eli kenotafia. Varastetun ja eteenpäin myydyn omaisuuden arvo oli noin 3 miljoonaa markkaa.

Lopulta igumeni Pietari päätyi anomaan eroa luostarin johtajan tehtävästä, jonka arkkipiispa Herman hänelle myönsikin vuonna 1955. Entinen igumeni jätti myös munkkiuden ja astui vuonna 1960 avioon. Haudan lepoon hänet saatettiin 1980.

Luostarin viimeiset veljestön jäsenet siirtyivät Valamon luostariin Heinävedelle 31.8.1956. Jäljellä oli enää kuusi munkkia ja muutama noviisi, kuten luostarissa pitkään asunut Andrei Peschkoff tutummin Konevitsan Antti. Keiteleen Hiekka myytiin ulkopuolisille.

Konevitsan veljestön vaiheet toimivatkin esimerkkinä siitä, miksi luostarielämää on nimenomaisesti kilvoituselämää. Luostareiden, samoin kuin kaikkien ihmisten, vaiheisiin kuuluu nousu- ja kukoistuskausia, mutta myös vaikeuksien aikoja. Konevitsa toimii tästä esimerkkinä. Igumeni Pietarin tarina muistuttaa siitä, ettei kilvoitteluelämä ole helppoa eikä voitokas kilvoitus ole itsestään selvää edes heille, jotka nauttivat arvostetusta kirkollisesta asemasta ja kantavat koreita arvonimiä.

Evakkoon lähteneen veljestön tarina saa kuitenkin onnellisen lopun. Sanelemissaan muistelmissa Konevitsan Antti kertoo, kuinka eläkepäivät Valamossa sujuvat hyvin ja elämä on onnellista: valtava joukko ystäviä, levykokoelma ja -soitin sekä mahdollisuus matkustella. Lisäksi Antti pääsi vielä ennen kuolemaansa käymään Laatokan Konevitsaan, jossa luostarielämä tuohon aikaan jälleen virisi. Näin hän siirsi luostariperinteen katkeamattomana myös saaren uusille kilvoittelijoille.

 

Artikkelia varten on hyödynnetty seuraavaa kirjallisuutta, joka valottaa luostarin vaiheita tarkemmin:
Vaalisto Heidi, Konevitsan Antti, Valamon luostari, 1985, Porvoo
Pappismunkki Arseni, Konevitsan luostari, Otava, 1993, Keuruu
Heikkinen Jorma, Konevitsan luostari, Suomen ortodoksisen pappisseminaarin oppilasyhdistys, 1983, Pieksämäki

Pääkuva ylhäällä: 

Pääkuva ylhäällä: Igumeni Mavriki Konevitsan saarella 1937. Avopäin oikealla igumenin ystävä, sotamarsalkka Mannerheim, jonka alaisuudessa igumeni oli palvellut 1. maailmansodassa. Vasemmalta oikealle: kenraalimajuri V. Valve, RT 3:n komentaja eversti E. I. Järvinen, igumeni Mavriki (Mihail Serechin), marsalkka C. G. Mannerheim ja luostarin noviisi. Kuvaaja: Ijäs, Arvo (Avaa uuden sivuston)/Museovirasto (Avaa uuden sivuston)

Ilmakuva Hiekan tilasta 1948. Lähde: Paikkatietoikkuna (Avaa uuden sivuston). Kuvakaappaus otettu 3.12.2024. Historialliset ilmakuvat – Maanmittauslaitos.

 

Juttua on muokattu poistamalla 12.6.2025 klo 15:23 ingressistä maininta, että Hiekan tila olisi tällä hetkellä enää myynnissä.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kirkossamme muistetaan pyhää Nikolaos Ihmeidentekijää, minkä lisäksi on tapana ilmaista kiitollisuutta maamme itsenäisyydestä. Monet muistelevat lisäksi toisen maailmansodan tapahtumia ja Suomen kohtaloa suursodan pyörteissä. Ortodoksit saattavat lisäksi ajatella erityisesti Laatokan Valamon luostarin ja Konevitsan luostarin evakuointeja tai niin ikään rajan taakse jäänyttä Petsamon luostaria, jonka johtaja Paisin nimi on noussut esiin mahdollisena pyhien joukkoon tulevaisuudessa luettavana henkilönä.

Lisäksi ortodoksisia pappeja ja munkkeja palkittiin sodan aikaisista ansioista. Esimerkiksi marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim luovutti toukokuussa 1941 igumeni Mavrikille 4. luokan vapaudenristin kansalaisansioista. Mavriki (Mihail Efimovitš Serežin 1892–1944) toimi Konevitsan luostarin johtajana vuosina 1931–1944. Risti myönnettiin hänelle Laatokan puolustusvoimien tukemisesta 1939–1940 sotatoimien aikana.

Igumeni Mavrikin raskaaksi osaksi tuli jättää rakas luostari ja johtaa Konevitsan veljestö evakkotielle. Mavrikin tiedetään toimineen I maailmansodan aikana armeijan kersanttina. Igumenin ja marsalkka Mannerheimin ystävyys oli alkanut jo tuolloin, kun Mavriki toimi Mannerheimin taistelulähettinä. Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn kokoelmiin kuuluvat esimerkiksi marsalkan venäjänkieliset kirjeet igumeni Mavrikille.

Pappismunkki Paavali toimi sotilaspastorina

Vuonna 1939 sotapalvelukseen astunut Valamon luostarin pappismunkki Paavali, (Georgij Gusev, myöhemmin Yrjö Olmari, 1914–1988, Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa 1960–1987) toimi sotilaspastorina Valamon ja Mantsin lohkoilla.

Sotilaspastorit eli kenttäpapit toimittivat kenttähartauksia ja sakramentteja, suorittivat muun muassa sielunhoitoa vangeille, hoitivat kaatuneiden huoltoa ja järjestivät sankarihautajaisia. Pappismunkit Paavali ja Pietari (Konevitsan luostarin igumeni 1944–54) osallistuivat myös Valamon luostarin evakuointiin.

Arkkipiispa Paavalin kunniamerkeistä Suomen ortodoksisessa kirkkomuseo RIISAssa on talvisodan muistomitali Mantsinsaari-solki, 4. luokan vapaudenristi miekkojen kera. Merkin takana on vuosiluku 1941. Niiden lisäksi kokoelmassa on arkkipiispa Paavalin sotilasansiomitali – Suomen puolustusvoimain komentajan myöntämä tunnustus puolustusvoimien palveluksessa olevalle henkilölle tai puolustusvoimiin kuulumattomalle henkilölle.

Vapaudenristin ritarikunnan 4. luokan ristin miekkojen kera sai myös Mikael Kasanko, joka toimi vuosina 1935–45 Sortavalan ja vuosina 1945–71 Helsingin kirkkoherrana. Muut Kasangon kunniamerkit RIISAn kokoelmassa ovat jatkosodan muistomitali, päämajan risti sekä Pohjois-Vienan risti 1941–1944.  Päämajan muistoristin oli oikeutettu saamaan henkilö, joka palveli vähintään yhden kuukauden talvisodan tai kaksi kuukautta jatkosodan aikana päämajassa tai suoraan sen alaisessa esikunnassa, joukoissa tai laitoksessa.

Itsenäisyyspäivään kuuluu myös rukous esivallan puolesta

Itsenäisyyspäivänä kirkossa luetaan erityinen rukous esivallan puolesta ja kiitetään maamme itsenäisyydestä. Rukouksen voi lukea myös kotona:

”Herra, meidän Jumalamme, suuri ja armollinen. Hartain sydämin nöyrästi rukoilemme Sinua: Suojele armossasi kaikilta vaaroilta valtakuntaamme ja sen itsenäisyyttä.

Siunaa ja varjele maamme päämiestä, kaikkia päättäjiä, puolustusvoimia ja koko esivaltaa.

Anna kaikille vastuunkantajille viisautta ja ymmärrystä, vahvista ja tue heitä voimallasi tekemään työtä isänmaamme henkiseksi ja aineelliseksi edistämisesksi.

Anna Pyhän Henkesi kasvattaa heidän sydämeensä oikeutta, rauhaa ja hyvyyttä, että me kaikki voisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää.

Aamen.” 

(Itsenäisyyspäivän liturginen rukous)

Juhlapäivän liturgia ja kiitosrukoushetki lähetetään suoratoistona Uspenskin katedraalista Helsingin ortodoksisen seurakunnan YouTube-kanavalla 6.12. kello 09:00 (Avaa uuden sivuston) alkaen. Liturgian toimittaa Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen yhdessä katedraalin papiston kanssa. Pyhän Nikolaoksen päivän aattona 5.12. toimitetaan vigilia ja juhlapäivänä 6.12. liturgia sekä itsenäisyyspäivän kiitosrukoushetki.

Lisäksi 6.12. toimitetaan perinteinen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus kello 12 Helsingin tuomiokirkossa. Suomen ortodoksista kirkkoa edustaa palveluksessa arkkipiispa Elia. Jumalanpalvelus televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä klo 11.55–13.00 ja radioidaan Yle Radio 1:ssä klo 12.00–13.00.

 

Juttua on täydennetty 5.12.2024 klo 15:33 tiedolla ekumeenisesta jumalanpalveluksesta.
 

Aamun Koittot toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää sekä pyhän Nikolaos ihmeidentekijän juhlaa!

Pääkuva ylhäällä: Suomen lippu liehui päävartiolla Uspenskin katedraalin edustalla itsenäisyyspäivänä 6.12..2023. Kuva: Vlada Wahlstén

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Maanantai 2.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon maanantai

(Luuk. 20:27–44)

Evankeliumissa Jeesuksen luo tulee oppineita, jotka kielsivät ylösnousemuksen. He viittaavat lakiin, jonka mukaan leskeksi jääneen lapsettoman naisen miehen veljen tulee hankkia tälle jälkeläinen. Sitten he kertovat seitsemästä veljeksestä, jotka vuorotellen kuolevat kykenemättä hankkimaan leskivaimolle jälkeläistä ja kysyvät, kenen vaimo hän tulee olemaan ylösnousemuksessa.

Jeesus kertoo, etteivät tulevaan ylösnousemukseen arvollisiksi katsotut enää mene naimisiin. He eivät voi enää kuolla, koska ovat enkelien kaltaisia, Jumalan lapsia ja ylösnousemuksesta osallisia. Tämän osoittaa myös kertomus Mooseksesta ja palavasta pensaasta, sillä Herra sanoo olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, ei kuolleiden, vaan elävien Jumala. Hänelle kaikki ovat eläviä. Oppineet pitävät vastausta hyvänä. Jeesus kysyy heiltä, miten Messias voi olla Daavidin poika, kun Daavid kutsuu psalmissa Messiasta myös Herraksi?

***

Ylösnousemuksen jälkeen ihmiset elävät enkelien tavoin, sillä Jumala on elävien Jumala.

Jumalalle kaikki ovat eläviä. Näin myös edeltä kulkeneet pyhät ihmiset, joita kunnioitamme.

Tämä kaikki on elävää todellisuutta koska Jumalan Poika syntyi ihmiseksi ja uudisti ihmisyytemme. Näin hän on sekä Daavidin Poika, että hänen Herransa.

Tiistai 3.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon tiistai

(Luuk. 21:12–19)

Evankeliumissa Herra sanoo opetuslapsilleen, että heidän tulee pitää varansa, sillä ihmiset käyvät heidän kimppuunsa. Heitä vainotaan, viedään tuomittaviksi, teljetään vankilaan ja he joutuvat kuninkaiden ja maaherrojen eteen hänen nimensä tähden. Näin he saavat todistaa hänestä. 

Heidän ei tarvitse etukäteen miettiä, mitä sanoa tai miten puolustautua: hän antaa heille viisauden eivätkä vastustajat kykene kiistämään heidän sanojansa. Jopa omat perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät luovuttavat heitä viranomaisille ja muutamia heistä surmataan. Kaikki vihaavat heitä hänen nimensä tähden. Silti yksikään hiuskarva heidän päästään ei mene hukkaan. Heidän tulee pysyä lujana voittaakseen omakseen elämän.

***
Pyhien apostolien ja lukuisten pyhien marttyyrien elämässä toteutuivat Jeesuksen sanat.

Kärsimyksissään he puhuivat Jumalan antamia viisauden sanoja ja voittivat omakseen elämän. Tällainen kilvoitustie on uskottu vain joillekin.

Jokainen on kuitenkin osallinen tästä tiestä toisella tapaa. Kirkko kutsuu tätä polkua verettömäksi marttyyriudeksi eli kilvoittelemiseksi omissa koettelemuksissa kestävinä ja uskon säilyttäen.

Keskiviikko 4.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon keskiviikko

(Luuk. 21:5–8, 10‒11, 20‒24)

Evankeliumissa Jeesus kertoo, miten Jerusalemin temppeli tuhotaan kokonaan. Opetuslasten kysyessä milloin tämä tapahtuu, Jeesus varoittaa harhaopettajista, jotka väittävät olevansa messiaita ja sanovat ajan koittaneen: heitä ei pidä seurata.

Sitten hän kertoo, miten kansat taistelevat toisiaan vastaan, tulee maanjäristyksiä, nälänhätää, kulkutauteja ja taivaalla näkyy ennusmerkkejä. Kun Jerusalemia piiritetään, opetuslapset tietävät, että aika on lähellä. Juudeassa olevien tulee silloin paeta vuorille. Nämä ovat suuren vihan päiviä: kansa viedään vangiksi ja Jerusalemia poljetaan, kunnes niille annettu aika täytyy.

***

Jeesus mainitsee aikojen lopun esimerkkinä Jerusalemin tuhon, joka toteutui vuonna 70. Kristityt pakenivat tuolloin Jeesuksen sanojen opastamina vuorille. Me emme kuitenkaan tiedä Kristuksen paluun ajankohtaa edes evankeliumin pohjalta. Sen sijaan meitä rohkaistaan elämään Kristuksen ja kirkon yhteydessä.

Jeesus varoittaakin seuraamasta yksittäisiä opettajia, jotka keräävät ympärilleen opetuslapsia ja johtavat itseriittoisuudessaan ihmisiä harhaan. Tässä tarvitaan hengellistä arvostelukykyä.

Yhteys kirkkoon, Kristuksen ruumiin muodostamaan yhteisöön, varjelee eksymiseltä. Pysymällä kirkon apostolisessa yhteydessä, jota kirkon opettajien yhteinen ääni ja pyhien sakramenttien osallisuus varjelee, kilvoituselämämme suunta pysyy oikeana. Odottaessamme Kristuksen kunniakasta tulemusta kutsumuksemme on rakentaa paikallista seurakuntayhteisöämme rakkaudella vaalien.

Torstai 5.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon torstai

(Luuk. 21:28–33)

Evankeliumissa Herra kehottaa opetuslapsia nostamaan rohkeasti päänsä pystyyn, sillä heidän vapautuksensa aika on lähellä. Hän esittää heille vertauksen ja kehottaa katsomaan viikunapuuta tai jotain muuta puuta. Kun se puhkeaa lehteen, he tietävät, että kesä on jo lähellä.

Samalla tavalla he tietävät kaiken tämän tapahtuessa, että Jumalan valtakunta on lähellä. Jeesus sanoo, ettei tämä sukupolvi katoa, ennen kuin tämä kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta hänen sanansa eivät katoa.

***
Jeesuksen lupaukset tulevasta vapautuksen ajasta ovat monikerroksisia. Opetuslapset näkivät, miten Jumalan valtakunnan aika puhkesi lehteen.

Jeesus kärsi, nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin ja lähetti Pyhän Hengen. Näin syntyi Jumalan valtakunnan yhteisö, kirkko. Kirkossa ja sen pyhissä toimituksissa Jumalan valtakunta asettuu ihmissydämeen ja kasvaa hyvää hedelmää.

Me kilvoittelemme vielä heikkoudessa, mutta näemme Jumalan valtakunnan olevan lähellä. Ikuinen kesä on jo lähellä.

Perjantai 6.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon perjantai

Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä

Itsenäisyyspäivä

Viikonpäivän teksti

(Luuk. 21:37–22:8)

Evankeliumissa Jeesus lähtee Jerusalemin temppelistä yöksi Öljymäelle. Kansa tulee jo varhain aamulla temppeliin kuuntelemaan häntä. Pääsiäinen oli lähellä ja oppineet pohtivat ankarasti, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltään, sillä he pelkäsivät kansaa. Saatana menee Juudas Iskariotiin, ja hän alkaa neuvotella oppineiden kanssa Jeesuksen kavaltamisesta. He tarjoavat hänelle ilahtuneena rahaa. Juudas tarttuu tarjoukseen ja alkaa etsiä sopivaa tilaisuutta. 

Pääsiäisen koittaessa, kun oli hetki teurastaa pääsiäislammas, Jeesus lähettää Pietarin ja Johanneksen kaupunkiin, jotta he valmistaisivat heille pääsiäisaterian.

***

Kansa kokoontuu Jeesuksen ympärille. Tämä saa Jeesuksen vastustajat pohtimaan ankarasti, mitä he tekisivät. Heidän tilaisuutensa koittaa Juudaksen langetessa.

Vastustajat ilahtuvat voidessaan hankkia rahalla sen, mitä toivoivat, mutta tietämättään he avaavat teollaan koko maailmalle taivaan valtakunnan rikkaudet.

Koitti pääsiäinen, koko maailman vapautuksen aika, ja pääsiäisaterian, ensimmäisen ehtoollisen hetki. Kaikki on valmiina.

(Pyhän Nikolaoksen juhlaan liittyen luetaan Luuk. 6:17-23, joka luetaan myös Luukaan toisen viikon perjantaina.)

Lauantai 7.12.2024

Luukkaan kahdennentoista viikon lauantai

(Luuk. 13:19–29)

Evankeliumissa Herra esittää vertauksen taivasten valtakunnasta, joka on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvää kasvimaahansa. Taimesta kasvaa kuin suuri puu, johon linnut tekevät pesänsä. Taivasten valtakunta on myös kuin hapate, joka hapattaa koko suuren taikinan.

Matkalla Jerusalemiin Jeesus opettaa kaupungeissa ja kylissä. Joku kysyy, onko niin, että vain harvat pelastuvat. Jeesus kehottaa kilvoittelemaan, jotta he pääsisivät sisään ahtaasta ovesta, josta monet yrittävät mennä sisään siinä onnistumatta. Lopulta talon isäntä sulkee oven. Silloin he huutavat avaamaan, mutta isäntä vastaa, ettei hän tunne heitä. He vetoavat isäntään, mutta tämä kehottaa vääryydentekijöitä menemään pois luotaan. He joutuvat itkemään ulkopuolella hammasta purren, kun näkevät Aabrahamin, Iisakin Jaakobin ja kaikki profeetat taivasten valtakunnassa. Kaikista ilmansuunnista tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.

***

Taivasten valtakunta on kuin suuri puu, joka ulottaa oksansa koko maailmaan ja hapate, joka saavuttaa kaikki maan asukkaat ja kutsuu osalliseksi elämän leivästä.

Evankeliumi kutsuu kilvoittelemaan, jotta voisimme astua sisään Jumalan valtakuntaan.

Kilvoituksen ja koetusten vaivat voivat joskus tuntua ylipääsemättömiltä, mutta kirkko ja sen lukuisat kilvoittelijat valavat rohkeutta ja toivoa: kaikista ilmansuunnista tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa.

Sunnuntai 8.12.2024

Luukkaan kahdestoista sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 17:12–19)

Evankeliumissa Jeesuksen luo tulee kymmenen spitaalista miestä, jotka anovat Jeesusta armahtamaan heitä. Jeesus kehottaa heitä menemään ja näyttämään itsensä papeille. Mennessään nämä puhdistuvat. Yksi parantuneista, joka on samarialainen, palaa takaisin ja ylistää Jumalaa suureen ääneen, lankeaa maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiittää häntä. Jeesus ihmettelee, eivätkö kaikki kymmenen parantuneet, ja sitä, että tämä muukalainen oli ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa. Miehelle hän sanoo: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

***
Jeesus auttoi laupiaasti jokaista kymmentä miestä, jotka anoivat häneltä apua.

Silti vain yksi, joka muiden mielestä edusti epäilyttävää samarialaisten lahkoa, palasi kiittämään Jeesusta.

Näin hän, joka oli vielä kaukana Jumalan valtakunnasta, löysi pelastuksen, ja ne, joilla oli parempi tietoa, jäivät vaille suurta siunausta.

 

Pääkuva ylhäällä: Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä. Kyseinen brodeerattu ikoni on saatavilla Pikku Bysantti -kaupasta (Avaa uuden sivuston)

Pyhä Nikolaos -ikoni

Jaa tämä juttu

Arki & ihmiset

Aiemmin yksityisessä omistuksessa ollut ja parhaillaan purettava pyhäkkö on sijainnut Tuusniemellä. Tsasouna vihitään käyttöön uudessa paikassaan pyhittäjä Serafim Sarovilaisen juhlana 19.7., minkä jälkeen toimitetaan juhlaliturgia.

1700-luvun karjalaisen perinteen mukainen hirsipyhäkkö on arkkitehti Sakari Siitosen käsialaa. Sisämitoiltaan rakennus on 2,5 x 3 metriä, ja sen sisäkorkeus on noin 3,5 metriä. Kupoli on Niilo Jokiniemen Valamon luostarissa tekemä, ja sen materiaaliba on haapapaanu. Risti, kupoli ja rakennuksen katto on tervattu. Alun perin rukoushuoneen vihki Korkeasti Pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Johannes 19.7.1993. Koronavuotta 2020 lukuun ottamatta tsasounassa on toimitettu vuosittain liturgia ja vedenpyhitys 19.7. – myös tänä vuonna.

Tsasounan mukana siirtyvät Jyrki Poudan maalaamat ikonit: Kristuksen, Jumalansynnyttäjän ja kaksi pyhittäjä Serafim Sarovilaisen ikonia. Lisäksi kalustoon kuuluu pyhäkköä varten valmistettu vahvarakenteinen pyhä pöytä sekä pieni lasilevyllä varustettu uhripöytä. 

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen tsasouna alkuperäisellä paikallaan Tuusniemellä sekä hänen ikoninsa pyhäkön praasniekan aikaan
Valamon luostarille lahjoitettu pyhittäjä Serafim Sarovilaisen tsasouna pystytetään uudelleen hautausmaan ohitse kulkevan tien viereen rukousmetsän laidassa. Tässä se on vielä alkuperäisellä paikallaan Tuusniemellä. Kuva: Hannele Alava

Tekstiilitaiteilija Anita Raustin suunnittelemat vihreävalkoiset tekstiilit, ehtoollis- ja jälkiviinikalusto, alttari-Evankeliumi ja kadila ovat myös osa lahjoituskokonaisuutta. Tsasounan luostarille on lahjoittanut diakoni Risto Ikäheimo.

Pyhittäjä Serafim Sarovilainen on läheinen pyhä paitsi monille veljestön jäsenille, myös pyhiinvaeltajille.

Valamolla on entuudestaan kolme tsasounaa: pyhittäjä Herman Alaskalaisen tsasouna hautausmaalla, pyhän Johannes Edelläkävijän ja Kastajan tsasouna hautausmaan vieressä sekä pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän tsasouna laivalaiturin kupeessa.

Kirkkoja on kolme: Pääkirkkona toimiva Kristuksen kirkastumisen kirkko, kaikille Valamon pyhille pyhitetty vanha kirkko sekä pyhittäjien Sergein ja Hermanin kirkko, joka tunnetaan myös talvikirkkona.

 

Uutinen julkaistiin ensimmäisenä Valamon Ystävä-lehdessä (Avaa uuden sivuston)ja se julkaistaan lehden luvalla myös Aamun Koitossa.

Jaa tämä juttu

Minisaarna

Maanantai 25.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon maanantai

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliintuomisen juhlan päätöspäivä

(Luuk. 19:37–44)

Evankeliumissa Jeesus menee Öljyvuorelle. Monia voimatekoja nähtyään opetuslasten joukko alkaa ylistää Jumalaa psalmin sanoin: ”Siunattu on hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!” Tällöin muutamat oppineet pyytävät Jeesusta kieltämään opetuslapsia, mutta Jeesus kertoo kivien huutavan, jos he vaikenisivat.

Kaupunkia lähestyessään Jeesus alkaa itkemään Jerusalemin kohtaloa ja kertoo, miten vihollinen rakentaa kaupungin ympärille vallin, saartaa sen ja murskaa kaupungin ja sen asukkaat. Tämä tapahtuu, koska he eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa.

***

Ihmiset ylistävät Jumalaa hänen suurista teoistaan, mutta oppineet, joilla oli paras tieto Jumalan lupauksista, yrittivät estellä.

Jos he vaikenisivat, kivet julistaisivat tätä sanomaa. Siksi Jeesus alkaa itkeä lähestyessään Jerusalemia, sillä hän tiesi. kuinka kaupungin lopulta kävisi.

Meidän on syytä kuulla Herran kutsu silloin, kun sen aika on ja seurata rohkeasti häntä, jotta etsikkoaikamme koituisi suureksi siunaukseksi emmekä joutuisi itkemään hyvien aikomustemme raunioilla. Matkan voi aloittaa aina tänään, kun kuulemme Vapahtajan kutsun.

Tiistai 26.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon tiistai

(Luuk. 19:45–48)

Evankeliumissa Jeesus ajaa kaupantekijät pois temppelistä, koska on kirjoitettu, että Herran huone on rukouksen huone, ja koska he olivat tehneet siitä rosvojen luolan. Sitten hän opettaa joka päivä temppelissä.

Oppineet ja kansan johtomiehet alkavat pohtia, miten saisivat raivattua Jeesuksen pois tieltä. He eivät löydä sopivaa ratkaisua, koska kansa on jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuunnellen hänen opetustaan.

***

Jumalan temppelissä huomio oli alkanut temppelin Herran sijaan kiinnittyä ulkoisiin seikkoihin ja kaupankäyntiin. Asiat vääristyivät niin, että siitä tuli rosvojen luola.

Jeesus alkaa päivittäin opettaa kansaa, mikä herättää hänen vastustajissaan halun raivata hänet pois tieltä. Kansan kuunnellessa halukkaasti Jeesuksen opetusta he eivät löydä sopivaa ratkaisua.

Kirkonkin on toimintaansa liittyvissä asioissa kiinnitettävä huomiota aina oleelliseen, sillä uskon päämäärää ei ole hyvä kadottaa. Kirkko on Vapahtajan hyvien sanojen koulu, eksyneiden ja syntisten sairaala ja parannuksen lähde.

Keskiviikko 27.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon keskiviikko

(Luuk. 20:1–8)

Evankeliumissa Jeesus opettaa kansaa temppelissä ja julistaa hyvää sanomaa. Oppineet ja kansan vanhimmat alkavat kysellä, kenen valtuuksilla hän toimii ja kuka on valtuuttanut hänet.

Jeesus esittää vastakysymyksen ja lupaa vastata heille, jos he vastaavat hänelle: ”Oliko Johanneksen kaste peräisin taivaasta vai ihmisistä?” Oppineet neuvottelevat ja toteavat, että jos he sanovat: ”Taivaasta”, Jeesus sanoo; ”Miksi sitten ette uskoneet häntä?” Jos he sanoisivat: ”Ihmisistä”, kansa kivittäisi heidät, koska he pitivät Johannesta profeettana. He vastaavat Jeesukselle, etteivät tienneet vastausta. Siksi Jeesuskaan ei vastaa heidän kysymykseensä.

***
Kansan oppineet kysymyksineen pyrkivät ainoastaan saamaan Jeesuksen ansaan sanoistaan. Heillä ei ollut halua oppia Jumalan tiestä ja uskon lahjasta. Tästä syystä nämä oppineet jäävät vastauksia vaille ja menettävät mahdollisuutensa löytää tien Jeesuksen luo.

Tie Jumalan yhteyteen ja taivaan valtakuntaan kyllä löytyy, vaikka haparoisimme tai erehtyisimme, jos vain tahdomme etsiä. Ihmisiä rakastava Vapahtaja ei ole kaukana kenestäkään, ei edes niistä, jotka eivät tahdo kuunnella.

Torstai 28.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon torstai

(Luuk. 20:9–18)

Evankeliumissa Jeesus esittää vertauksen miehestä, joka vuokraa viinitarhansa viljelijöille ja matkustaa muualle. Kun hän lähettää palvelijansa hakemaan osaansa sadosta, viljelijät pieksevät tämän. Näin käy myös kahdelle seuraavalle palvelijalle. 

Sitten omistaja lähettää heidän luokseen rakkaan poikansa ajatellen, etteivät he uskalla koskea tähän, mutta vuokraviljelijät päättävät tappaa hänet saadakseen perinnön itselleen. Jeesuksen kerrottua, että omistaja tulee ja tappaa viljelijät ja antaa viinitarhan toisille, kansa huutaa: ”Ei! Ei!”. Silloin Jeesus kysyy, mitä tarkoittaa kirjoitusten kohta: ”Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi.” Hän kertoo, että se, joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja kenen päälle se kaatuu, sen se murskaa.

***

Vertauksellaan Jeesus kuvaa niitä, jotka vastustivat häntä ja pyrkivät pääsemään hänestä eroon. Se johtaisi lopulta ristiinnaulitsemiseen, mutta lopulta hänestä tulisi kulmakivi ja vastustajat joutuisivat häviöön. Jeesuksen sanat olivat varoitus vastustajille, mutta myös kutsu ottaa vastaan Jumalan hyvä sanoma.

Jeesus on kirkon kulmakivi, sanoma ja viinitarhan Herra. Meistä jokainen on tämän viinitarhan palvelija omalla paikallaan. Hän vahvistaa sen minkä on istuttanut armollaan siinä määrin kuin tahdomme.

Perjantai 29.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon perjantai

(Luuk. 20:19–26)

Evankeliumissa oppineet ja kansan johtomiehet haluavat ottaa Jeesuksen kiinni, koska hän oli juuri kertonut epäedullisen vertauksen heistä, mutta he pelkäävät kansaa. Sen sijaan he lähettävät Jeesuksen luo urkkijoita saadakseen hänet sanoistaan kiinni ja voidakseen luovuttaa hänet maaherran tuomittavaksi.

Nämä urkkijat kysyvät Jeesukselta, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. Jeesus ymmärtää heidän juonensa ja pyytää näyttämään denaarin rahan ja kysyy, kenen kuva ja nimi siinä on. Kun urkkijat vastaavat siinä olevan keisarin kuvan, Jeesus kehottaa antamaan keisarille sen, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle sen, mikä Jumalalle kuuluu. Näin he eivät saa Jeesusta kiinni hänen puheistaan ja vaikenevat ymmällään.

***
Kansan johtomiesten ärtymys kasvoi koko ajan enemmän. He keksivät uusia keinoja saattaakseen Jeesuksen ansaan.

Sanoillaan keisarin rahasta Jeesus asettaa järjestykseen sen, millä tavalla tässä maailmassa on elettävä. Kristitty on kutsuttu palvelemaan Herraa, mutta lahjoillaan myös toisia ihmisiä ja yhteiskuntaa, jotta jokainen voisi löytää tien Jumalan luo.

Sanoillaan Jeesus laittaa järjestykseen myös vastustajansa. He kyllä pääsisivät päämääräänsä, mutta vain Jumalan sallimissa rajoissa. Näin Jumalan ihmisrakkaus saavuttaisi päämääränsä ristin ja ylösnousemuksen kautta.

Lauantai 30.11.2024

Luukkaan yhdennentoista viikon lauantai

(Luuk. 12:32–40)

Evankeliumissa Herra sanoo, ettei hänen laumansa tule pelätä, sillä heidän Isänsä on päättänyt antaa heille valtakunnan. Heidän tulee myydä se, mitä heillä on, ja antaa rahat köyhille. Näin he hankkivat kukkarot, jotka eivät tyhjene, ja kokoavat taivaaseen aarteen, joka ei ehdy; jota varas ei voi varastaa, ja jota koit eivät voi tuhota. Siellä, missä on heidän aarteensa, on myös heidän sydämensä.

Heidän on pidettävät vaatteensa vyötettyinä ja lamppunsa palamassa aivan kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä tuloa häistä voidakseen avata oven heti, kun hän kolkuttaa. Ikionnellisia ovat ne, jotka heidän herransa tapaa valvomasta, sillä tämän nähdessään hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Talon isäntä ei antaisi varkaan murtautua taloonsa, jos hän tietäisi ajan, jolloin varas saapuu. Heidän tulee olla valmiita, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota he eivät aavista.

***

Jeesus neuvoo omiaan kilvoittelemaan hyvissä töissä. Hän kehottaa myös valvomaan odottaen Herran saapumista.

Lukuisat pyhittäjät luopuivat maallisesta antautuakseen luostarikilvoitukseen. Maailmassa elävät pyhät palvelivat perheensä kanssa Jumalaa hyvin töin. Marttyyrit luopuivat jopa elämästään Jumalan valtakunnan tähden.

Hyvän tekeminen on valvomista, ja oikea valvominen johtaa hyviin tekoihin toisten hyväksi, itse kunkin kutsumuksena mukaan. Herran paluun hetkeä emme tiedä, mutta palvellessamme pääsemme lopulta pyhien kanssa Herran juhlapöytään. Tästä tulemme osallisiksi jo pyhässä ehtoollisessa.

Sunnuntai 1.12.2024

28. helluntain jälkeinen sunnuntai

Liturgiassa

(Luuk. 18:18‒27)

Evankeliumissa korkeassa asemassa oleva mies kutsuu Jeesusta hyväksi opettajaksi ja kysyy, mitä hänen tulee tehdä saavuttaakseen iankaikkisen elämän. Jeesus kysyy, miksi mies kutsuu häntä hyväksi, koska ainoastaan Jumala on hyvä. Sitten hän viittaa Jumalan käskyjen noudattamiseen.

Mies kertoo noudattaneensa niitä nuoresta pitäen. Jeesuksen mukaan häneltä oli kuitenkin jäänyt yksi asia tekemättä: hänen pitäisi myydä omaisuutensa ja jakaa se köyhille kootakseen aarteen taivaaseen ja sitten seurata Jeesusta. Mies tuli murheelliseksi, koska oli hyvin rikas. Jeesuksen mukaan paljon omistavien on vaikea päästä taivasten valtakuntaan ja pelastua, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

***

Jeesus kätkee alkuperänsä toteamalla, että vain Jumalaa tulee kutsua hyväksi, mutta vastaa kysymykseen. Mies ymmärsi, ettei pelastus ole vain ajatus ja tunne, vaan myös toimintaa ihmisiä pelastukseen kutsuvan Jumalan kanssa.

Rikas mies noudatti Jumalan lain ydintä – kymmentä käskyä – pintapuolisesti. Omaisuus sitoi hänet niin, ettei laupeus voinut toteutua. Monet pyhät ihmiset ovat ylittäneet tämän esteen.

Meitä voivat sitoa monet muutkin asiat. Vapaus löytyy, kun löydämme Jumalan tahdon mukaisen tien. Asenteiden muuttaminen voi tuntua ylipääsemättömältä, mutta mahdottomat asiat ovat Jumalalle täysin mahdollisia. On vain aloitettava matka kohti vapautta, jonka Kristuksen ihmiseksi tulo meille tuo. Tästä myös lähestyvä joulu meille kertoo.

Jaa tämä juttu

Ajassa

Vaalin tulos julkistettiin Pyhän Georgios Voittajan kirkossa 1. joulukuuta 2024 neljän jälkeen iltapäivällä Suomen aikaa. Arkkipiispaksi valittu Oulun metropoliitta Elia antoi kirkossa juhlallisen vakuutuksen:

Koska Jumalan johdatuksen myötä Hänen Kaikkipyhyytensä, meidän korkea-arvoisin esipaimenemme ja Ekumeeninen Patriarkka Bartolomeos, sekä hänen kanssaan kokoontunut Pyhä Synodi, johon kuuluvat Jumalan valitsemat ja korkeasti pyhitetyt metropoliitat ja piispat, katsoivat hyväksi ylentää minut, vähäisimmän, Suomen Pyhän Autonomisen Kirkon valtaistuimelle, tottelen heidän jumalallista määräystään ja otan vastaan tämän tehtävän.

Haluan ensimmäiseksi esittää syvimmät kiitokseni Hänen Kaikkipyhyydelleen, korkeasti kunnioitetulle esipaimenelle, hänelle, joka osoitti tällaista huolenpitoa minua kohtaan. Lisäksi kiitän kaikkia kunnianarvoisimpia piispoja, joiden Jumalalle mieluisten rukousten kautta suokoon Herra Jumala minun osoittautua kelvolliseksi ja esiintyä puhtaana ja tahrattomana Hänen kunnioitusta herättävässä toisessa tulemisessaan. Hänelle kuulukoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Arkkipiispaksi valittu metropoliitta Elia aloittaa arkkipiispan tehtävien hoitamisen välittömästi. Hän palaa Suomeen myöhään maanantai-iltana 2.12.. Virallinen toimeen asettaminen tapahtuu Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 15.12.2024 kello 9 alkavassa liturgiassa.

Pääkuva: Arkkipiispaksi valittu Oulun metropoliitta Elia lukee patriarkaatin kirkossa juhlallista vakuutusta. 

Jaa tämä juttu

Maailmalta

Viron suurimmalla saarella Saarenmaalla Reomäen kylässä, noin kymmenen kilometrin päässä Kuressaaresta, sijaitsee Johannes Edelläkävijän ja apostoli Andreaan luostari, joka aiemmin tunnettiin Edelläkävijän skiittana. Silloin skiitan äitiluostari oli Kreikan Anatolin kylässä Kissavosin vuorella sijaitseva pyhän Johannes Edelläkävijän luostari.

Skiitta perustettiin vuonna 2009 Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanoksen pyynnöstä. Paikaksi valikoitui Reomäen entinen pappila aivan pyhän apostoli Andreaan kirkon vieressä. Vuonna 1873 rakennettu kirkko oli päässyt neuvostovuosina huonoon kuntoon. Kunnostustöitä on jatkettava edelleen, sillä esimerkiksi kivikirkon rappaukset putoilevat seiniltä niin sisä- kuin ulkopuolella.

Ensimmäiset nunnat perustivat päärakennukseen pyhän Johannes Edelläkävijän kappelin. Villiintynyt puutarha muuttui heidän käsissään hyötypuutarhaksi. Pihalla oli parhaimmillaan kymmeniä mehiläispesiä. Skiitassa kävi suomalaisiakin matkailijoita, pyhiinvaeltajia ja talkoolaisia.

Pyhän Johannes Edelläkävijän skiitassa asui puolenkymmentä nunnaa aina vuoteen 2023 asti, jolloin viimeiset neljä nunnaa palasivat äitiluostariinsa Kreikkaan. Luostari jäi tyhjilleen yli vuoden ajaksi.

Reomäen luostari Saarenmaalla 2024
Vuonna 1873 rakennettu kirkko oli päässyt neuvostovuosina huonoon kuntoon. Kunnostustöitä on jatkettava edelleen, sillä esimerkiksi kivikirkon rappaukset putoilevat seiniltä niin sisä- kuin ulkopuolella.

Kilvoituselämän alkoi uudelleen – nyt itsenäinen luostari

Lintuvuoren tsasounan toimintaa tukeva Lintuvuori ry järjesti vuosien 2023–2024 taitteessa ensimmäisen pienkeräyksen Reomäen skiitan hyväksi, ja 5.3.2024 skiitan kilvoituselämä käynnistyi uudelleen ensimmäisen kuuliaisuussisaren myötä.

Kuuliaisuussisar vihittiin viitankantajanunnaksi 22.6.2024. Nunna Porfyrian vihkimisen toimitti skiitan hengellinen isä pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen. Tilaisuudessa oli mukana korkeasti siunattu Pärnun ja Saaren piispa Aleksanteri, jonka alaisuuteen skiitta kuuluu. Tilaisuuteen osallistuivat myös kolme sisarta Kreikasta Akritohorin luostarista, joka on Ksenofontoksen luostarin sisarluostari.

Vuoden 2024 marraskuun puolivälissä Reomäen skiitta rekisteröitiin uudella nimellä ja siitä tuli täysin itsenäinen luostari. Reomäen luostarin uusi virallinen nimi on “Reomäen kunniallisen Edelläkävijän ja Kastajan Johanneksen ja apostoli Andreas Ensinkutsutun pyhä luostari”.

Isä Damaskinoksen mukaan yhteys Kreikkaan on edelleen vahva.

– Meillä yhteydet ovat luonnollisesti Athosvuoren Ksenofontoksen luostariin, jonka veljestön jäsen olen, ja oman igumenimme arkkimandriitta Aleksioksen perustamaan Akritohorin pyhän Johannes Kastajan luostariin. Siellä myös sisar Porfyria on käynyt luostarielämää oppimassa. Niin Ksenofontoksesta kuin Akritohorista saamme myös käytännöllistä tukea.

Lintuvuori ry aikoo tukea Reomäen luostaria myös jatkossa. Kuka tahansa voi osallistua tähän työhön esirukoilemalla tai esimerkiksi lahjoittamalla pienkeräyksiin.

Reomäen luostari sisältä
Luostari on saamassa lähiaikoina myös omat verkkosivut.

“Erityisesti liikuttaa ihmisten innostus luostaritoiminnan elpymisestä”

Sisar Porfyria (maallikkonimeltään Maria Susuna) toimi Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa Myllypuron pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelin kanttorina aina vuoden 2023 lokakuuhun asti. Vuoden 2024 kesäkuussa hänet vihittiin viitankantajanunnaksi, josta seuraava vihkimysaste on Reomäen luostarin seuraaman athosvuorelaisen perinteen mukaisesti suuri skeema.

– Erityisesti pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen kanonisoinnin yhteydessä aloin kuulla Jumalan kutsua voimakkaammin. Ilmaisin ajatukseni silloiselle rippi-isälleni ja nykyiselle vanhukselleni pappismunkki Damaskinokselle. Halusin nimenomaan kilvoitella hänen hengellisessä ohjauksessaan, koska en halunnut päästää hänestä irti luostariin menemisenikään myötä. Niin sitten Viron apostolinen ortodoksinen kirkko täysin meidän toiveistamme tietämättä pyysi vanhus Damaskinosta perustamaan uudestaan Reomäen luostarin, ja minä sain olla luostarin uuden sisariston ensimmäinen nunna.

– Varsinaisen päätöksen tekeminen ei ollut vaikeaa, koska tunsin niin oman taipumukseni kuin Jumalan kutsunkin niin vahvana, ja olin löytänyt ohjaajavanhuksen, johon pystyin luottamaan täydellisesti. Ja sitten vielä linkittyminen Athosvuoren kilvoitusperinteeseen niin vanhus Damaskinoksen kuin Akritohorin nunnaluostarinkin kautta tuntui niin suurelta siunaukselta, etten voinut kuin pitää itseäni kelvottomana ja samalla etuoikeutettuna päästä kokemaan tämä kaikki.

– Erityisesti minua liikuttaa ihmisten into nähdä luostaritoiminnan uudelleen elpyvän. Luostarin paikka on kaunis. Olen kiitollinen siitä, että saan elää täällä, ja samoin olen kiitollinen edelliselle sisaristolle kaikesta valmistelutyöstä, jota he täällä tekivät. Täällä käy paljon ohikulkijoita erityisesti kesällä. Monelle tämä on aivan ensimmäinen kosketus ortodoksisuuteen, joten olemme myös todellisia lähetystyöntekijöitä.

Sisar Porfyrian kuuliaisuustehtävänä on kirkkotekstiilien, kuten pappien viittojen ja jumalanpalveluspukujen sekä alttaripeitteiden, ompeleminen. Tähän hän on saanut oppia Akritohorin luostarista. Reomäen ompelimo on tärkeä tulonlähde luostarille, joten uusia kirkkotekstiilejä tarvitsevien kannattaa olla yhteydessä sisar Porfyriaan.

Entä voiko Reomäen luostariin tulla vierailemaan tai yöpymään?

– Luostari ottaa aina innolla vieraita vastaan. Tavallisesti olemme avoinna tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 9–17 ja sunnuntaisin klo 14–18. Avaamme mielellämme kirkon ovet ja tarjoamme kupin kahvia. Lisäksi meillä on pieni kirkkotavarakauppa ja pihasta saa ostaa mehiläistemme hunajaa. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin, joita toimitetaan päivittäin aamuyöstä ja alkuillasta. Liturgioita on epäsäännöllisesti. Avaamme lähiaikoina kotisivut, joissa on tarkemmin tietoa jumalanpalveluksista ja mahdollisista poikkeuksista aukioloajoissa.

– Yöpymistilat meillä ovat valitettavasti rajalliset: voimme ottaa vastaan vain muutaman vieraan. Lähistöllä on kuitenkin monia majoituspaikkoja, joista Tõnise talu tarjoaa alennusta vierailijoillemme. Talkoojärjestelyihin meillä suhtaudutaan kreikkalaisen joustavasti: kaikkien yöpyvien vierailijoiden oletetaan pysyvän luostarin alueella ja osallistuvan luostarin päiväohjelmaan sekä auttamaan töissä. Oikeastaan kaikki vähänkään pidempään meillä viipyvät ovat eräänlaisia talkoolaisia. Ottakaa rohkeasti yhteyttä vierailuista esimerkiksi sähköpostitse nunn.porfyria@mail.ee!

Reomäen luostarin kirkko
Kuva on Pyhän Andreaan kirkosta. Paikalliset ihmiset ovat olleet hyvin innoissaan luostarielämän elpymisestä.

“Kirkko ilman luostareita kärsii hengellisestä hapettomuudesta”

Reomäen luostarin hengellinen isä on Athosvuoren Ksenofontoksen luostarin suomalaissyntyinen pappismunkki Damaskinos. Hän asuu osan vuoresta Athosvuorella ja osan Janakkalan Lintuvuoressa. Hänestä tuli Reomäen luostarin hengellinen isä Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanoksen pyynnöstä ja siunauksella. Myös isä Damaskinoksen luostarin igumeni antoi siunauksensa Reomäen luostarin uudelleenelvyttämiseen sisaristolla.

Isä Damaskinos näkee luostarielämän elvyttämisen yhtenä tärkeimpinä projekteina Viron kirkossa, koska kirkko ilman luostareita kärsii hengellisestä hapettomuudesta.

– Viron kirkko on noussut kirjaimellisesti raunioista Neuvostoliiton ja Moskovan patriarkaatin neuvostomiehityksen mukana tulleen sortokauden jälkeen. Viron kirkko onkin todella rakennettu kommunistien surmaamien uusmarttyyrien verelle, ja se on tämän kirkon vahvuus: köyhässä ja kärsivässä kirkossa Jumalan toiminta tuntuu jotenkin erityisen vahvana. Kuitenkin aineellisesti kirkko tarvitsee edelleen paljon apua, koska monet kirkkorakennukset ovat todella huonossa kunnossa. Toivottavasti näemme tulevaisuudessa myös miesluostarin synnyn. Kaikista eniten Viron kirkko tarvitsee kuitenkin rukouksia, kuten me kaikki ortodoksit tarvitsemme.

Lintuvuori ry järjestää toisen pienkeräyksen 29.11.2024–28.2.2025. Pienkeräyksellä pyritään keräämään 10 000 € ensisijaisesti Reomäen luostarin jumalanpalveluskalustoa ja toissijaisesti trapesan kalustusta varten. Lahjoitukset voi tehdä Lintuvuori ry:n tilille FI05 5078 0820 2406 34 viitenumerolla 1313. (Keräysnumero RA/2024/1930.)

Pääkuva ylhäällä:  Lauantai 22. kesäkuuta oli suuren ilon päivä, kun yli vuoden tyhjillään olleeseen luostariin vihittiin uusi sisar, nunna Porfyria. Vihkimisen toimitti skiitan hengellinen isä, pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen, ja myös korkeasti siunattu Pärnun ja Saaren piispa Aleksanteri kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan. Mukana oli myös kolme sisarta Kreikasta Akritohorin luostarista, joka on Ksenofontoksen luostarin sisarluostari. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen nunnanvihkimys Viron apostolisessa ortodoksisessa kirkossa sitten autonomian palauttamisen vuonna 1996.

Reomäen luostari Saarenmaalla 2024
Lintuvuori ry aikoo tukea Reomäen luostaria myös jatkossa. Kuka tahansa voi osallistua tähän työhön esirukoilemalla tai esimerkiksi lahjoittamalla pienkeräyksiin.
Reomäen luostari Saarenmaalla 2024
Luostari on tavallisesti avoinna tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 9–17 ja sunnuntaisin klo 14–18. – Avaamme mielellämme kirkon ovet ja tarjoamme kupin kahvia. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin, joita toimitetaan päivittäin aamuyöstä ja alkuillasta. Liturgioita on epäsäännöllisesti. Avaamme lähiaikoina kotisivut, joissa on tarkemmin tietoa jumalanpalveluksista ja mahdollisista poikkeuksista aukioloajoissa, kertoo sisar Porfyria.
Reomäen luostari Saarenmaalla 2024
Reomäen luostari jäi välillä tyhjilleen yli vuoden ajaksi.

Jaa tämä juttu