Valtionavustuksen leikkaukset vaikuttavat kirkon toimintaan
Suomen hallitus kertoi 23.4. pidetyssä tiedotustilaisuudessa kehysriihessä tehdyistä päätöksistä, joilla haetaan talouskasvua.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marko Mäkinen, Maria Hattunen | Kuva: Pixabay
Hallituksen julkisen talouden suunnitelman 2026–2029 mukaan valtio vähentää rahoitustaan evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkoille kertaluontoisesti 10 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2026 ja 2027. Perusteena on se, että aiemmat veropäätökset ovat kasvattaneet kirkollisveron tuottoa.
Päätös koskee ainoastaan kahta mainittua vuotta. Valtion näkökulmasta kirkkojen ei tarvitse saada rahoitusta yhtä paljon valtion budjetista kuin aikaisemmin kirkollisveron tuoton kasvun myötä.
Ortodoksisen kirkon vähennyksen suuruus määräytyy kirkon jäsenmäärän ja suhteellisen osuuden mukaan koko 10 miljoonan summasta. Tarkka vaikutus selviää, kun tiedetään, mikä osuus 10 miljoonan leikkauksesta koskee ortodoksista kirkkoa.
Nyt ilmoitetut muutokset valtion rahoituksessa evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle näyttävät tulleen kirkoille yllätyksenä. Muutokset luovat taloudellisia epävarmuustekijöitä ja haasteita kirkkojen yhteiskunnallisesti merkittävään toimintaan.
Vuonna 2024 hallitus leikkasi Suomen ortodoksisen kirkon valtionavustusta 392 000 eurolla. Prosentteina leikkaus oli noin 14 prosenttia. Leikkaus ei ollut kertaluontoinen, vaan kyseessä oli avustuksen määrän pysyvä uudelleen määrittely.
Valtionavustus on muodostanut noin 35 % kirkon Suomen ortodoksisen kirkon keskusrahaston tuloista. Leikkauksia perusteltiin seurakuntien arvioidulla verotulojen kasvulla. Kuitenkin valtionavun leikkaus kohdistuu Suomen ortodoksiseen kirkkoon, kun taas verotulojen kasvu kohdistuu ortodoksisiin seurakuntiin.
Leikkauksen seurauksena vuoden 2024 kirkolliskokous päätti, että marraskuussa 2025 kokoontuvalle kirkolliskokoukselle valmistellaan esitys rakenteellisista muutoksista, joilla kirkon talous saadaan kestävälle pohjalle uudessa avustustilanteessa.
Vuonna 2024 kirkko sai valtiolta avustuksena 2 771 000 euroa ja vuonna 2025 avustuksen määrä on 2 382 000 euroa.
Suomen ortodoksisella kirkolla on laajat lainsäädännölliset ja hallinnolliset velvoitteet. Kirkon ja erityisesti sen keskushallinnon pienempi koko asettaa sen eri asemaan suurempiin toimijoihin nähden, sillä suurempi osa sen tuloista kuluu näiden velvoitteiden hoitamiseen.
Jo aiempi leikkaus valtionavustukseen on asettanut kirkon vaikeiden valintojen eteen. Leikkaukset luovat taloudellisia epävarmuustekijöitä ja haasteita kirkon yhteiskunnallisesti merkittävään toimintaan. Viime vuosina kirkko on esimerkiksi kantanut merkittävää vastuuta Suomeen kotoutuvien ukrainalaisten vastaanottamisesta ja hengellisestä tukemisesta.
Kirkko pyrkii jatkamaan keskusteluja valtionavustuksen määrästä seuraaville vuosille samalla, kun kirkon taloustyöryhmä etsii keinoja huolehtia siitä, että sekä kirkon ydintehtävästä nousevat että ulkopuolelta määritellyt tehtävät voidaan toteuttaa myös aiempaa kireämmässä taloudellisessa tilanteessa.
Suihkumyssystä tunikaan – mitä pyhien vaatteet kertovat?
Ikoneissa Jumalanäiti pukeutuu useimmiten antiikin naisen vaateparteen, mutta autuaan Ksenia Pietarilaisen housuasu unohtui välillä. Ikonimaalari Katarina Koskivaara-Ilmonen tuntee ikoneihin liittyvän pukuhistorian salat.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Hanna Lehto-Isokoski | Kuva: Hanna Lehto-Isokoski ja Katarina Koskivaara-Ilmonen
Ikonimaalari Katarina Koskivaara-Ilmonen näyttää tietokoneensa ruudulta valokuvaa antiikin ajan veistoksesta. Marmoriin ikuistettu nainen on verhoutunut olkapäälle laskostettuun päällysviittaan eli maforiin, joka peittää myös pään.
Maforin alta pilkistävät alusviitan helmat sekä aavistus alusmyssystä.
Seuraavaksi Koskivaara-Ilmonen vaihtaa näytölle kuvan ikonista: Jumalansynnyttäjän yllä on aivan samanlainen asu kuin veistoksen naisella.
Pukuhistorian tutkiminen kiinnostaa Koskivaara-Ilmosta, ja hän onkin löytänyt paljon yhtäläisyyksiä taideteoksiin ja ikoneihin kuvatuista vaatteista.
– Kaikki, mitä ikoneissa on, perustuu olemassa olleeseen esineeseen. Myös vaatteet, hän toteaa.
Pukuhistorian tuntemuksesta on ikonimaalarille paljon hyötyä. Tekemiseen tulee uusi ulottuvuus, kun tietää, miksi vaatteet maalataan tietyllä tavalla.
Konkretia auttaa myös Koskivaara-Ilmosen oppilaita. Varhaisten pyhien käyttämät vaatteet kun ovat nykyihmisen silmissä peräti hämmentäviä.
– Laskoksia menee joka suuntaan.
Ikoneissa näkyvät vaatteet kattavat tuhansien vuosien ajanjakson antiikista nykyaikaan. Niiden kuvaaminen perustuu antiikin vaateparsiin ja Bysantin taiteen konventioihin. Esimerkiksi laskokset pelkistetään tiettyjen periaatteiden mukaan.
– Kuvataiteessa konventio tarkoittaa, että kunkin aikakauden taiteilijoilla on oma työkalupakki eli tapa tehdä asioita. Sillä luodaan haluttu tyyli, Koskivaara-Ilmonen kertoo.
Pimenin Jumalanäiti käyttää ikonimaalarien suihkumyssyksi kutsumaa päähinettä. Kuva: Katarina Koskivaara-Ilmonen
Tutut laskokset
Katarina Koskivaara-Ilmosen esittelemä marmorinainen kuuluu Louvren taidemuseon kokoelmiin. Teosten kuvia löytyy helposti internetistä, mutta on toinenkin keino perehtyä pukuhistoriaan: historian elävöittäjät.
Historian elävöittäminen tarkoittaa historian harrastamista niin, että luodaan jonkin aikakauden tai tapahtuman ympäristö mahdollisimman todenmukaisena. Elämänmenoa jäljitellään esimerkiksi pukeutumalla aikakauden asuihin.
Syyslomalla Roomassa Koskivaara-Ilmonen löysi Suodales-ryhmän, jotka elävöittävät etruskien ja Rooman valtakunnan aikaista historiaa. Maxentiuksen villan luona järjestettiin tapahtuma, jossa ryhmän jäsenet pukeutuivat antiikin pukuihin. Koskivaara-Ilmonen huomasi, että osallistujien vaatteet olivat aivan kuin ikoneissa, ja antoi kameransa laulaa.
– Joka laskos oli minulle tuttu.
Esimerkiksi tunikat eli aluspuvut laskostuivat juuri kuten Kristuksen yllä kuvatut. Ne olivat hihallisia versioita kreikkalaisten kitoneista.
Hihaton kitoni ristiinnaulitun Kristuksen yllä näkyy esimerkiksi arkkipiispa Elian koruristissä, jonka hän sai Oulun metropoliittana.
Jotkut Suodales-ryhmän naisista käyttivät aluspukua, jossa koristenauhat eli clavukset kulkivat olkapäiltä alas helmaan tai rinnan korkeudelle. Antiikin aikana clavukset oli kudottu kankaaseen, mutta myöhemmin ne korvattiin kirjonnalla.
Ikonissa clavuksen kuuluu jatkua alas helmaan vaatteen molemmilla olkapäillä, sekä edessä että takana. Kristuksen lisäksi clavuksia näkee ainakin apostolien ja arkkienkeli Mikaelin yllä.
Katarina Koskivaara-Ilmosen maalamassa Salus populi Romani -ikonin toisinnossa Jumalanäidillä on kädessään mappa. Uskotaan, että alkuperäinen ikoni lopetti ruton, joka koetteli Roomaa vuonna 590. Suomeksi ikonin nimi tarkoittaakin Rooman kansan pelastusta tai terveyttä. Kuva: Hanna Lehto-Isokoski
Päähineet ovat arvoitus
Koskivaara-Ilmosen mukaan ei tiedetä varmasti, minkälaisia päähineitä myöhäisantiikin aikana tai Bysantissa käytettiin. Jumalanäidin maforin alle maalataan myssy, mutta pukuhistorioitsijat eivät ole yksimielisiä siitä, mikä se oikeastaan on.
Yksi mahdollisuus on päähine, jota ikonimaalarit kutsuvat kodikkaasti suihkumyssyksi. Toinen vaihtoehto on päätä ympäröivä topattu kangaspanta, joita näkee kruunun alla Bysantin keisarinnojen kuvissa.
Valokuvassa eräs historian elävöittäjä on peittänyt päänsä ohuella valkoisella liinalla, jota helmin koristeltu panta pitää paikoillaan. Pantaan on myös kiinnitetty useita lyhyitä, otsalla roikkuvia helminauhoja. Samantyyppisiä päähineitä käytetään kreikkalaisissa kansanpuvuissa tänäkin päivänä.
Toisinaan ikonien naiset peittävät päänsä pitkällä, turbaaniksi kiedotulla kankaalla.
– Niitä näkee ainakin jouluikoneissa Kristusta hoitavien kätilöiden päässä, Koskivaara-Ilmonen sanoo.
Joskus Jumalansynnyttäjän vyötäröllä näkyy ylimystön käyttämä pieni koristeellinen huivi eli mappa. Se oli antiikissa myös käyttöesine: kilpa-ajot käynnistyivät, kun toimitsija nosti kätensä ja pudotti mapan.
Ikonitaiteessa näkyvät myös Bysantin hoviasut, esimerkiksi pyhiksi kanonisoitujen keisari Konstantinoksen ja keisarinna Helenan kuvissa. Upeasti kirjotut rannekkeet tai rannekorut eli perikarpiat koristavat muun muassa pyhää Nikolaos Ihmeidentekijää. Bysantista periytyvät myös kapeat hihat.
Kaularusettiin laskos
Vaikka ikoniin kuvatun pyhän asu olisi nykyaikainen, ikonimaalari noudattaa samoja konventioita kuin antiikin asua maalatessaan. Niinpä pyhän marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen vaatteiden laskokset laaditaan säntillisesti.
Paidan kaulukseen Katarina Koskivaara-Ilmonen maalaa pienet vaalennukset, sillä kangas ei voi olla vain litteää valkoista.
Kaularusetti kapenee keskeltä, joten siihen tulee pieni laskos. Samoin puvuntakin olkatoppaukseen, johon osuu valo.
– Nykyaikaisen puvuntakin hihat vaalennetaan samalla tavalla kuin hihat muussakin bysanttilaisessa kuvataiteessa, Koskivaara-Ilmonen toteaa.
Jos pyhä Johannes maalataan kokonaan, housunlahje ei voi olla suora tuubi.
– Täytyy näkyä, että vaatteen sisällä on ihminen. Siksi lahkeeseen tehdään laskoksia ja pienet vaalennukset.
Historiaa elävöittävän roomalaisen Suodales-ryhmän jäsen on pukeutunut tunikaan, joka jäljittelee myöhäisantiikin vaatetta. Pystysuorat nauhakoristeet ovat jäänne clavuksista. Kuva: Katarina Koskivaara-Ilmonen
Miehen vai naisen asussa?
Sellaistakin sattuu, että pyhän vaateparsi muuttuu vuosien varrella kokonaan toiseksi. Niin kävi 1700-luvulla eläneelle pyhälle autuaalle Ksenia Pietarilaiselle.
Ksenia oli naimisissa eversti Andrei Feodorovitsh Petrovin kanssa mutta jäi 26-vuotiaana leskeksi. Hän omisti elämänsä Jumalalle, puki päälleen miehensä univormun ja vaelsi pitkin Pietarin katuja. Myös ikoneihin Kristuksen tähden houkka Ksenia maalattiin miehensä asussa.
Wienin yliopistossa opettava teologian tohtori, sisar Vassa Larin kirjoitti joitakin vuosia sitten Facebookissa kiinnostavasta havainnostaan: Googlen kuvahausta ei enää löytynyt kuvia ikoneista, joissa Ksenia esiintyi asepuvussa.
Sen sijaan hänet kuvattiin perinteisenä venäläisenä babushkana yllään vihreä hame ja punainen nuttu tai päinvastoin – asussa, jota hänen kerrotaan käyttäneen sen jälkeen, kun puolison puku hajosi.
Viime aikoina internetiin on taas ilmestynyt kuvia asepukuisesta Kseniasta.
Koskivaara-Ilmoseltakin tilattiin hiljattain Ksenian ikoni. Hän maalasi pyhälle venäläisen jalkaväen sotilaan asun 1700-luvun lopulta. Yllä on asetakki, jalassa säärystimet ja solkikengät.
Inspiraatiota taiteilija sai historian elävöittäjiltä, jotka eläytyivät Ruotsin ja Venäjän väliseen Riilahden meritaisteluun vuodelta 1714.
– Miehen vaatteisiin pukeutuminen oli osa Ksenian kilvoitusta, hänen oma valintansa. Miksi siis Ksenian miehenpuku katosi välillä ikoneista? Vastauksia voi vain arvailla, Koskivaara-Ilmonen hymähtää.
Pääkuva ylhäällä: Katarina Koskivaara-Ilmonen maalasi pyhän autuaan Ksenia Pietarilaisen asussa, jota venäläiset jalkaväen sotilaat käyttivät 1700-luvun lopulla. Kuva: Hanna Lehto-Isokoski
Kirjoituksen lähteenä on käytetty myös Valamon luostarin kustantamaa teosta Pyhä autuas Ksenia Pietarilainen (2003).
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.
Teksti: Marko Mäkinen | Kuva: obraz/Wikimedia Commons
Hepreankielisessä tekstissä veisu on merkitty laulettavaksi ”Pojan kuoleman” mukaan ja kreikankielisessä Septuagintassa ”Pojan kätkettyjen asioiden mukaan”. Joidenkin isien mukaan molemmat ilmaisut viittaavat Kristuksen kärsimysten mysteeriin eli salaisuuteen. Kirkon opettajat lukevatkin Daavidin tekstiä messiaanisesti, Kristuksesta käsin.
Daavid ylistää psalmissaan Herraa koko sydämestään ja kertoo hänen hyvistä teoistaan. Oikeamielinen Tuomari nousi istuimelleen ja viholliset kukistuivat ainiaaksi, sillä hän tuomitsee oikeudenmukaisesti. Näin Daavidin asia voitti.
Daavid tunnustaa Herran sorrettujen turvaksi ja suojaksi, linnaksi ahdingon aikana. Herran tuntevat luottavat häneen ja etsivät häneltä apua. Herra, joka hallitsee Siionissa, ei unohda sorrettuja. Siksi Daavid kehottaa ylistämään Herraa ja kertomaan hänen teoistaan kaikille kansoille. Kirkkoisien opetuksessa Siion liitetään kirkkoon. Näin nämä psalmin jakeet saavat vahvan Kristukseen liittyvän sävyn.
Daavid pyytää lakkaamatta Herraa olemaan hänelle armollinen, jotta hän voisi kuoleman porteilta paettuaan ylistää Herran nimeä ja huutaa ilonsa julki Jerusalemin kaduilla (jae 13). Jumalattomat sen sijaan peräytyvät tuonelaan (jae 18). Osat vaihtuvat.
Psalmin mukaan jumalattomat suistuvat omaan ansaansa ja jäävät kiinni juoniensa verkkoon, kansat perääntyvät Herran valtasuuruuden edessä. Jumala ei unohda köyhää ainiaaksi, vaikka hän olisi tällä hetkellä koetuksissa. Siksi sorrettujen toivo ei raukea. Psalmissa yksilön toive ja hänen saamansa Jumalan apua kutoutuu koko maailmaa koskevaksi oikeudenmukaisuuden voitoksi aikojen lopulla. Kirkon opettajat pitävätkin psalmia myös viimeisen tuomion kuvauksena.
Daavid anoo Herra astumaan esiin niin, että viholliset tuntisivat olevansa ainoastaan ihmisiä, ymmärtäisivät oman heikkoutensa. Sorretun lopullinen osa on hyvä.
Piispa Sergei 60 vuotta: Unelmana yhteinen pääsiäinen, huolina syrjintä ja nuorten mielenterveys
Haminan piispa Sergei täyttää 60 vuotta kirkkaalla viikolla, 23. huhtikuuta 2025. Merkkipäivän kunniaksi myös Aamun Koiton lukijat saivat esittää kysymyksiä isä esipaimenelle.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Pentti Potkonen
Haminan piispa Sergein syntymäpäiväjuhlaa vietetään Tuomaan sunnuntaina 27.huhtikuuta 2025 Oulun Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa klo 10 alkavalla liturgialla, jonka jälkeen seurakunta tarjoaa juhlalounaan seurakuntasalissa (Torikatu 74, Oulu). Kaikki ovat tervetulleita mukaan.
Mahdolliset muistamiset piispa Sergei pyytää osoittamaan Kolttakulttuurisäätiölle. Tilinumero on FI58 5641 4220 0433 72. Viite: ”Piispa Sergei 60”.
Merkkipäivän kunniaksi Aamun Koiton lukijat esittivät piispa Sergeille omia kysymyksiään. Kysymyksiä oli mahdollista esittää lehden Facebook-kanavalla tai sähköpostitse. Lisäksi toimitus haastatteli isä esipaimenta muun muassa nuorten uskonelämän tukemiseen, Suomen ortodoksisen kirkon tulevaisuudennäkymiin ja kirkkopoliittisiin kysymyksiin liittyen.
Piispa Sergein vastaukset on merkitty kursiivilla.
Näitä asioita lukijat kysyivät:
Mitä toivotte tulevilta vuosilta?
Toivon ensisijaisesti rauhaa maailmalle, ja erityisesti Ukrainan ja Gazan sotien päättymistä.
Vanhasta Valamosta tuli vuosisatojen aikana legendaarinen. Etenkin Laila Hirvisaari (Laila Hietamies) on laajassa Laatokka-sarjassaan kuvannut kuvankaunista Laatokkaa ja sen luostarisaarta sekä siellä olevaa luostariyhteisöä. Sodan seurauksena Valamon luostari siirtyi Savoon Heinävedelle. Onko Uusi Valamo ollut samalla tavalla romaanikirjallisuudessa esillä? Voiko syntyä Heinävesi-sarja? Voiko Uuden Valamon joku munkki olla romaanihenkilö?
Heinäveden Valamo (Uusi Valamo) ei ole Laatokan Valamon tavoin ollut romaanikirjallisuudessa esillä. Varmaankin Heinävesi-sarja on mahdollinen joskus tulevaisuudessa, jos joku kirjailija aiheesta innostuu. Yleensä romaanihahmot ovat kuvitteellisia, joskin myös todellisuuspohjaa niistä löytyy. Ehkäpä joku Uuden Valamon munkkikin voisi sellainen olla.
Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma/muisto ortodoksisen kirkon palveluksessa?
Mieleenpainuvin tapahtuma ja muisto on oma munkiksi vihkimiseni Uudessa Valamossa 10.3.1992.
Kuka on ollut ortodoksisen vaelluksenne varrella syvällisimmin vaikuttanut henkilö?
Elämäni varrella on ollut useita henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet hengelliseen elämääni. Ehkä syvällisimmin pyhittäjä Johannes Valamolainen kirjeittensä välityksellä.
Onko jokin kirja tai ikoni ollut käänteentekevässä roolissa oman uskonelämänne kannalta niin, että palaatte sen pariin yhä uudestaan?
Valamon Vanhuksen kirjeet on teos, jota luen aina uudelleen. Myös Valamon ja Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevien ikonien äärellä rukoillessa tunnen voimaantuvani.
Jos joskus saadaan koolle uusi ekumeeninen kirkolliskokous, onko jokin tietty asia, johon toivoisitte sen ottavan kantaa?
Kaikkien kristittyjen yhteinen pääsiäisen ajankohta tulisi saada aikaan kristittyjen yhteisen todistuksen vahvistamiseksi.
Mikä on mielestänne asia, johon suomalaisten ortodoksien tulisi kiinnittää uskonelämässään enemmän huomiota?
Ruokapaaston todellinen noudattaminen.
Milloin aiotte jäädä eläkkeelle?
En ole vielä ajatellut eläkkeelle jäämistä, koska piispoilla ei ole eläkeikää. Päätökseen vaikuttaa aikanaan muun muassa terveydentila.
Miten Uusi Valamo kehittyi nykyiseen kulttuurihistorialliseen ja ortodoksisesti arvokkaaseen tilaan?
Heinäveden Valamo kehittyi nykyiseen tilaansa viimeisten vuosikymmenten aikana veljestön ja sen johtajien viisaiden päätösten ansiosta. Käänteentekevänä kehityksessä oli arkkipiispa Paavalin innoittamana uuden kirkon rakentaminen, jonka rahoittamiseksi perustettiin Valamon Ystävät ry (Avaa uuden sivuston).
Onko Teillä lemmikkiä? Jos, niin mikä ja minkä niminen? Ellei, minkä lemmikin ottaisitte, jos olisi ihan pakko?
Minulla ei ole lemmikkiä enkä aio sellaista hankkia. Joudun matkustamaan paljon, joten lemmikkini joutuisi olemaan paljon yksin enkä halua eläimen kärsivän vuokseni. Jos olisi pakko jokin lemmikki ottaa, niin se olisi varmaan kissa.
Seuraavat kysymykset ovat lehden toimituksen muotoilemia.
Toimitus kysyi vaikeistakin aiheista
Millaisena koette kirkkomme piispojen keskinäiset suhteet, piispainkokouksen työskentelyilmapiirin ja yhteistyön tällä hetkellä?
Tällä hetkellä toimessa olevien kirkkomme piispojen keskinäiset suhteet ovat hyvät, samoin piispainkokouksen työskentelyilmapiiri, ja yhteistyö toimii hyvin.
Millä tavalla alkanut arkkipiispa Elian aika näkyy teille muille esipaimenille – mikä on muuttunut emeritus arkkipiispa Leon ajoista?
Uusi arkkipiispa Elia on ollut vielä lyhyen aikaa uudessa tehtävässään, mutta eräs hyvin suuri muutos on se, että piispainkokouksille varataan koko päivä niin, että meillä on aikaa keskustella kaikessa rauhassa kaikkien hiippakuntiemme asioista ennen varsinaista piispainkokousta.
Millaisissa asioissa piispojen mielipiteet eriävät eniten, voitteko mainita jonkin esimerkin?
Piispoilla ei tällä hetkellä ole suuria eriäviä mielipiteitä.
Millaisena näette kirkkomme roolin ja tulevaisuuden nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa?
Suomen ortodoksinen kirkko on nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa todellinen vaihtoehto niille, jotka etsivät syvempää hengellistä elämää varhaiskirkon hengessä. Kirkkomme opin ja traditon muuttumattomuus puhuttelee tämän ajan ihmistä muuttuvassa maailmassa. Siitä todistavat ne sadat ihmiset, jotka tänäkin pääsiäisenä ovat liittyneet kirkkoomme eri seurakunnissamme.
Onko jokin tietty raamatunkohta, rukous tai ortodoksinen traditio, joka on teille erityisen merkityksellinen ja ohjaa työtänne?
”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt.6:33).
Jos ajattelette tehtäviänne piispana, mikä on ”suurin risti”, entä mikä on antoisinta?
Piispan ”suurin risti” on löytää seurakuntien avoinna oleviin toimiin sopivat ja pätevät työntekijät sekä kaikenlaisten ”sotkujen” selvittäminen joissakin seurakunnissa. Antoisinta on jumalanpalvelusten toimittaminen ja papiston sekä seurakuntalaisten tapaamiset.
Jos kirkolliskokous minut Oulun metropoliitan toimeen valitsee, olen valmis jäämään hoitamaani tehtävään. Täällä Oulun hiippakunnassa minut on kaikkialla otettu lämpimästi vastaan.
Jotkut ortodoksiset nuoret kokevat, että heille tarjotaan herkästi ”vain pizzailtoja”, kun he janoaisivat syvällistä hengellistä opetusta – oletteko itse kuullut tämän kaltaisia kommentteja – ja mitä ajattelette, jos näin on? Millä tavalla nuorten uskonelämää tulisi tukea?
En ole aiemmin kuullut tällaisia kommentteja nuorilta. Nuorison parissa työskentelevien tulisi kuulla herkällä korvalla myös heidän toiveitaan ja tarjota heille mahdollisuutta syvempään hengellisten asioiden pohdiskeluun esimerkiksi nuortenilloissa lukemalla vaikkapa jonkun pyhän elämäkerran ja keskustelemalla sen pohjalta, millaisia ajatuksia luettu on herättänyt nuorissa.
Nuorteniltoihin voisi sisällyttää myös hengellisiä alustuksia eri teemoista.
Nuorille voisi järjestää viikonloppupyhiinvaelluksia luostareihimme ja pitää esillä talkoomahdollisuutta luostareissamme – ja yleensäkin luostarielämän mahdollisuutta yhtenä elämäntapavalintana.
Tämä on Viron valtion sisäinen asia. Surullista on seurata tilanteen kehitystä. Pakkokeinoin tuskin mitään hyvää saadaan aikaan. Euroopassa ainoastaan Virossa ja Ukrainassa ollaan kieltämässä Moskovan patriarkaatin toiminta. Ukrainassa Moskovan patriarkaatin alaisia kirkkoja
ja luostareita suljetaan väkivalloin ja siirretään laittomasti Ukrainan autokefalisen kirkon alaisuuteen. Kuinka näin toimien voidaan ajatella näiden kirkkojen yhdistymistä?
Miten olette käytännössä tukenut ja edistänyt kirkollisen elämän kehittämistä erityisesti Pohjois-Suomessa? Mitä toiveita teillä on tältä osin tulevaisuudessa?
Olen toiminut nyt nelisen kuukautta Oulun metropoliitan tehtävien hoitajana ja tänä aikana olen vieraillut hiippakunnan kaikkien seurakuntien alueilla toimittamassa jumalanpalveluksia ja tapaamassa seurakuntien papistoa ja työntekijöitä sekä seurakuntalaisia. Toivon, että jatkossa saisimme kaikkiin avoinna oleviin toimiin pätevät työntekijät.
Monet ukrainalaiset ortodoksit ovat katkeroituneita Moskovan patriarkaatin tuesta Venäjän hyökkäyssodalle. Miten näette tämän konfliktin ja ortodoksisen maailman yhtenäisyyden tulevaisuuden? Entä millainen on mielestänne tilanne Suomessa – oletteko huolissanne siitä, että ukrainalaisten ja venäläistaustaisten ortodoksien väliin syntyisi syvä juopa? Onko tilanne jo tällainen joillakin paikkakunnilla ja jos, mitä sille tulisi tehdä?
Ukrainan sota on haavoittanut ortodoksisten kirkkojen ykseyttä, ja tämä haava ei arpeudu hetkessä. Tällä hetkellä Suomessa ukrainalaisten ja venäläisten seurakuntalaisten välit ovat kuulemani mukaan rauhalliset.
Ääriajatteluun ja -ilmiöihin liittyy myös seuraava kysymys. Neuvostoaikoina myös pappeja ja piispoja vainottiin ja surmattiin. Koetteko, että tällainen vainojen aika voisi joskus alkaa Suomessa? Jos, niin millainen skenaario tulisi kyseeseen?
Kuten olemme viime aikojen maailman tapahtumista havainneet, kaikki muutokset ovat mahdollisia. Kristittyjä on aina vainottu. Se tuntuu kuitenkin tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta Suomen kaltaisessa valtiossa. Toisaalta nytkin on havaittavissa kirkkojen sisällä kirkon perinteen mukaisesti ajattelevien kristittyjen syrjintää ja tämä voi pahimmassa tapauksessa meilläkin johtaa jonkinlaisiin vainoihin. Jumala meitä siltä kuitenkin varjelkoon.
Kun sota Ukrainassa joskus loppuu, millaisena näette patriarkka Kirillin ja Venäjän ortodoksisen kirkon aseman ortodoksisessa maailmassa? Onko se ”menettänyt kasvonsa” vai jatkuuko kaikki niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Moskovan patriarkaatin ja Konstantinopolin patriarkaatin välinen rukousyhteys on katkaistu Moskovan patriarkaatin toimesta jo ennen Ukrainan sotaa eikä tilanne todennäköisesti tule muuttumaan sodan loputtuakaan. Myös Aleksandrian patriarkaattiin Moskova on katkaissut rukousyhteyden ja kanonisen perinteen vastaisesti vallannut sen seurakuntia Afrikassa.
Jos olisitte poliittinen päättäjä, mitkä olisivat kolme asiaa, jotka haluaisitte laittaa Suomessa heti kuntoon?
Jos olisin poliittinen päättäjä, haluaisin laittaa Suomessa heti kuntoon nuorten mielenterveydenhoidon, vanhustenhoidon ja maantiet.
Nöyryyden polulla – sisar Helvi Pulla liittyi ortodoksiseen kirkkoon yli 80-vuotiaana
Helvi Pulla muutti Ranskaan vuonna 1982 liittyäkseen protestanttiseen Reuillyn diakonissayhteisöön. Sisarvihkimyksen hän vastaanotti vuonna 1986. Vuonna 2011 sisar Helvi muutti Turkuun Turun tuomiokirkkoseurakunnan kutsusta. Vuoden 2023 lopussa Helvi Pulla liitettiin ortodoksiseen kirkkoon, joka oli hänelle tuttu jo nuoruudesta saakka.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Marja Simonen | Kuva: Marja Simonen
– Monet luulevat, että Martti Luther lakkautti luostarilaitoksen. Ei pidä paikkaansa: minä olin 41 vuotta luterilaisena nunnana! Helvi Pulla, 82, naurahtaa asunnossaan, jonka parvekkeelta Turun tuomiokirkon torni näkyy. Helvi Pulla on pitänyt tuomiokirkossa ranskankielisiä vespereitä vuodesta 2013 lähtien. Turun tuomiokirkkoseurakunta ja aiempi koti ranskalainen Reuillyn diakonissayhteisö (Avaa uuden sivuston) ovat edelleen läsnä Helvi Pullan elämässä, vaikka tie veikin ortodoksiseen kirkkoon.
“Minut kasvatettiin ekumeeniseksi”
Vihdissä syntynyt, mutta Helsingissä kasvanut Helvi Pulla sai ensikosketuksensa luostarielämään 9-vuotiaana.
– Isäni kysyi Helsingissä asuneilta dominikaaniveljiltä, mihin pikkutytön voisi turvallisesti lähettää runsaaksi kuukaudeksi ranskaa oppimaan. Veljet ehdottivat lähettämistäni dominikaanisisarten luokse Ranskaan. He ylläpitivät siellä koulua. Panna nyt lapsi luostariin – miksei johonkin perheeseen! Sitä paitsi osasin jo hyvin ranskaa. Pidin kuitenkin kovasti dominikaanisisarten kanssa viettämästäni ajasta.
Nuorena Helvi oli aktiivinen Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvan Helsingin Vanhan kirkon nuorissa.
– Meillä oli hyvä nuorisopappi ja lehtori. Toimintaamme kuului kaikkiin luterilaisiin herätysliikkeisiin ja itse asiassa kaikkiin pääkaupunkiseudulla olleisiin kirkkoihin tutustuminen. Tutustuimme myös ortodoksiseen kirkkoon. Kustakin kirkosta tuli joku kertomaan meille oman kirkkonsa toiminnasta ja opista. Sitten me teimme vastavierailun kyseisen kirkon tiloihin. Tutustuimme toisiimme puolin ja toisin. Lisäksi meitä kehotettiin käymään eri kirkoissa ja seurakunnissa myös omin päin. Minut siis kasvatettiin ekumeeniseksi!
– Rupesin jo tuolloin käymään ortodoksisissa jumalanpalveluksissa. En kuitenkaan ollut kuin äiti Kristoduli, joka päiväkirjoissaan kertoi tunteneensa olonsa heti kotoisaksi ortodoksisessa kirkossa. Minulla meni kauan, että aloin tuntea olevani siellä kotonani. Tapasin muuten kerran Lintulassa äiti Kristodulin. Hän tunnisti minut, koska hänelle oli lähetetty Kreikkaan minusta kertovia lehtijuttuja.
Kirkkoon liittymisen jälkeen Helvi Pullaa on pohdituttanut naisen asema ortodoksisessa kirkossa – varsinkin, koska on aiemmassa elämässään tottunut tehtäviin, joita ei nykyisessä kirkossaan saa toimittaa.
Nelikymppiseksi asti Helvi asui pääsääntöisesti Suomessa toimien diakonina. Ranskan ja luostarielämän kutsuun hän vastasi vuonna 1982.
– Muutin Reuillyn diakonissayhteisöön postulantiksi [vastaa kuuliaisuussisarta]. Se on protestanttinen luostari, jossa asuu niin luterilaisia, reformoituja, baptisteja kuin vaikkapa pelastusarmeijalaisia. Onpa yksi mennoniitta ja yksi anglikaanikin. Emme me kuitenkaan puhuneet omista kirkoistamme, vaan kasvoimme ja sopeuduimme toisiimme.
– Meillä oli katolisia ja ortodoksisia ystäviä, jotka kävivät myös luennoimassa noviiseille – näissä merkeissä tapasin muun muassa Élisabeth Behr-Sigelin. Liberaalijuutalaiset tulivat meille viettämään sapattia, ja me osallistuimme ortodoksisiin liturgioihin muun muassa pääsiäisöinä. Lisäksi teimme usein vierailuja katolisten luostariystäviemme luokse. Osa meidän sisaristostamme vietti kesälomiaan näissä katolisissa luostareissa.
Sisar Helvin tehtäviin kuului sairaalan sielunhoitajana toimiminen. Valtaosan ajasta hän asui Versailles’ssa, mutta viimeisiksi vuosiksi hän muutti Pariisin pienyhteisöön.
– Viimeiset Ranskan-vuoteni asuin Pariisissa. Aloin silloin käydä säännöllisesti ortodoksisessa kirkossa. Siinä kasvoin ajatukseen, että tämä kirkko on kotini. Olen yhä yhteydessä pariisilaisiin ortodokseihin, kuten sikäläisen luostarin igumeniin, joka on hyvä ystäväni.
Paluu Suomeen
Turun tuomiokirkkoseurakunta pyysi sisar Helvin “lainaan” vuonna 2011. Sisaren tehtäväksi Suomessa muodostui muun muassa vapaaehtoistyö turkulaisessa saattohoitokodissa, missä hän edelleen käy joka keskiviikko.
Muutto toisten sisarten keskeltä asumaan yksin Suomeen tuntui helpolta, sillä Helvi kokee aina olleensa jossakin määrin erakkoluonne, minkä lisäksi luostarissakin vietettiin aikaa hiljaisuudessa ja yksin. Lisäksi Helvi oli pitänyt yhteyttä Suomeen kaikkien Ranskassa vietettyjen 29 vuoden ajan. Askeleet veivät Turussa paitsi tuomiokirkkoon, myös Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkkoon.
– Minulle oli ihan selviö, että rupesin Turussa heti käymään ortodoksisessa liturgiassa. Täällä aloin rukoilla, että jos minusta kuuluu tulla ortodoksi, saisin jonkun johtamaan minua. Täksi henkilöksi osoittautui isä Mikko Leistola, johon tutustuin erään saattohoitokodissa olleen potilaan hautajaisissa. Törmäsimme tämän jälkeen useissa ekumeenisissa tilaisuuksissa, ja hän tuli aina sanomaan päivää. Kun sitten kerran tapasimme Turussa vigilian jälkeen ja hän sanoi: “Ei olla nähtykään pitkään aikaan!”, tiesin, että tämä henkilö johtaa minut ortodoksisen kirkon yhteyteen. Kävimmekin henkilökohtaisia keskusteluja, kunnes sitten katekumeenikurssin jälkeen 29.10.2023 minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon mirhavoitelun kautta. Halusin liittyä heti, kun olin saanut asiat kuntoon diakonissayhteisön kanssa.
– Sisarvihkimyksen yhteydessä teemme kuuliaisuuslupauksen, naimattomuuslupauksen ja lupauksen keskinäisestä jakamisesta. Lupaukset tehdään loppuiäksi, mutta muodossa: “Minä lupaan heikkoudessani…” Näin kenenkään ei tarvitse syyllistää itseään, jos kokee myöhemmin, ettei luostari ollutkaan hänen paikkansa. Eihän kukaan voi tietää etukäteen, millaista on asua luostarissa! Aina välillä joku lähti.
Ortodoksisessa kirkossa Helvi Pullaa puhuttelivat ennen kirkkoon liittämistä erityisesti kirkon oppi, kirkkovuosi kokonaisuudessaan sekä liturgian kauneus.
– Liturgiaan voi uppoutua niin kokonaisvaltaisesti: siinä on mukana liikettä ja tuoksuja, eli ihminen voi olla mukana koko kehollaan ja kaikilla aisteillaan, Helvi kuvailee liturgian vetovoimaa.
Monet asiat ortodoksisessa kirkossa olivat Helville tuttuja jo vuosikymmenten ajalta ennen lopullisen askeleen ottamista ja mirhavoitelun vastaanottamista. Haastatteluhetkellä mirhavoitelusta on aikaa 14 kuukautta. Sen sijaan oman paikan löytyminen Turun ortodoksisesta seurakunnasta on tuntunut haastavalta.
– Ehkä tämän ikäisen ihmisen on ylipäätään vaikea löytää uusia ystäviä. Olemme kuitenkin pitäneet yhteyttä katekumeenikurssilaisten kesken. Lisäksi minulla on loistava kummi!
– Viimeiset Ranskan-vuoteni asuin Pariisissa. Aloin silloin käydä säännöllisesti ortodoksisessa kirkossa. Siinä kasvoin ajatukseen, että tämä kirkko on kotini, Helvi Pulla sanoo.
Olkaamme niveliä!
Kirkkoon liittymisen jälkeen Helvi Pullaa on pohdituttanut naisen asema ortodoksisessa kirkossa – varsinkin, koska on aiemmassa elämässään tottunut tehtäviin, joita ei nykyisessä kirkossaan saa toimittaa. Lisäksi ekumeniaan kasvanut Helvi toivoisi ortodoksisen seurakuntansa harjoittavan enemmän kirkkojen välistä yhteistyötä, onhan evankelisluterilaisella seurakunnallakin kirkkojen tutustumispiiri.
– Olemme käyneet kirkkojen tutustumispiirissä esimerkiksi Turun buddhalaisessa temppelissä. Seuraavaksi menemme muslimien luo. Kun kävimme uusapostolisessa kirkossa, sen piispa totesi meille, että vaikka on paljon pieniä protestanttisia kirkkoja, yksi asia – Jeesus Kristus – kerää ne yhteen. Kaikki muu on pelkkää nyanssia. Näinhän se on: kaikki me olemme Jumalan lapsia!
Helvin mielestä on tarpeen tuntea sekä oma kirkkonsa että tutustua toisiin kirkko- ja uskontokuntiin kunnioituksen ja nöyryyden hengessä. Myös Reuillyn diakonissayhteisön sääntökirjassa Iloon, lepoon ja yhteyteen muistutetaan, että kirkko on sitä, että eletään nöyryyden polulla. Sääntökirjasta löytyy myös toinen Helville läheinen kohta:
“Jos saisimme itse valita paikkamme Kristuksen ruumiissa, ei pitäisi toivoa pääsyä silmäksi tai kädeksi tai edes korvaksi. Kristus tekee itse työnsä eikä kukaan voi sanoa hänelle: ´Tahtoisin olla tämä tai tuo.´Silti hän sallii, että esitämme hänelle toivomuksiamme. Jos siis saamme valita, olkaamme niveliä. Vaikka ne ovat näkymättömissä, kaikki ruumiinosat jäsentyvät niiden avulla. Voimme päästä osallisiksi Hänen rauhastaan löytämällä paikkamme kirkon, Kristuksen ruumiin, sisällä.”
Se paikka on nyt löytynyt Helvi Pullalle ortodoksisen kirkon jäsenenä. Ortodoksiseen kirkkoon liittyminen on tuonut elämään paljon uutta, kuten resitaation opiskelun, mutta moni asia on säilynyt muuttumattomana. Kuten Helvi Ylen Pisara-ohjelmassakin (Avaa uuden sivuston) totesi, hän voi luottaa Jumalan huolenpitoon, oli sisar tai ei.
Pääkuva ylhäällä: Helvi Pullan mielestä on tarpeen tuntea sekä oma kirkkonsa että tutustua toisiin kirkko- ja uskontokuntiin kunnioituksen ja nöyryyden hengessä.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.
Paavi Franciscus on poissa – uutinen tavoitti arkkipiispa Elian lasten pääsiäisliturgian aikana
Arkkipiispa Elia muisteli edesmennyttä paavi Franciscusta liturgiassa ja ilmaisi surunvalittelunsa kuolinuutisen saavuttua toisena pääsiäispäivänä 21.huhtikuuta 2025.
”On suuri siunaus kuolla juuri pääsiäisenä ja tästä osalliseksi paavi nyt pääsi. Paavi Franciscuksen ikuinen pääsiäinen alkoi tänään Jumalan illattomassa valtakunnassa”, kirjoitti arkkipiispa Elia.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Vatican Media
Katolisen kirkon päämies, paavi Franciscus (1936-2025) kuoli 88-vuotiaana toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 21. huhtikuuta 2025. Vatikaani tiedotti asiasta maanantaiaamuna. Kuolinajaksi kerrottiin kello 7:35 paikallista aikaa.
Suru-uutinen tavoitti Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elian lasten pääsiäisliturgian aikaan, joten isä esipaimenella oli tilaisuus muistella edesmennyttä jumalanpalveluksessa heti uutisen kuultuaan.
Arkkipiispa Elia julkaisi myös paavia muistelevan tekstin some-kanavallaan. Hän mainitsi, että paavi Franciscus tuomitsi globaalin markkinatalouden ahneuden ja puolusti köyhiä ja heikompiosaisia.
”Paavi Franciscus jatkoi uskollisesti sitä yhteyden rakentamisen työtä, jota hänen edeltäjänsä olivat alkaneet. Hän kantoi sydämessään pyhän Johannes Paavali II kaunista vertausta, jonka mukaan kirkko hengittää ´kahdella keuhkollaan´ – idän ja lännen traditioiden kautta. Tämä syvällinen ymmärrys ohjasi hänen pyrkimyksiään, sillä Franciscus käsitti, ettei kumpikaan keuhko yksin riitä, vaan molemmat ovat välttämättömiä kirkon täydelle ja elävälle hengitykselle Kristuksen ruumiissa”, kirjotti arkkipiispa Elia surunvalittelussaan.
Paavin ja patriarkka Bartolomeoksen ”henkilökemiat kohtasivat”
Omassa some-päivityksessään arkkipiispa mainitsi, että paavi Franciscus ja ekumeeninen patriarkka Bartholomeos tapasivat usein ja heidän henkilökemiansa kohtasivat, mikä osaltaan vaikutti hyvin myönteisellä tavalla kirkkokuntiemme lähentymiseen. Kirkkokuntiemme lähentymistä hän käsitteli myös surunvalittelutekstissään:
”Hänen (paavi Franciscuksen) väsymättömän työnsä ansiosta idän ja lännen kirkkojen välillä vallitseekin nyt syvä kunnioitus ja yhteys, joka on muokannut pelosta ja ennakkoluuloista kasvaneet erilliset polut sisarkirkkojen yhteiseksi tieksi.”
Paavi Franciscus otti aktiivisesti kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, ja hän muun muassa arvosteli Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätöstä sulkea Meksikon raja laittoman maahanmuuton hillitsemiseksi.
Heikentyneestä voinnistaan huolimatta paavi Franciscus tapasi lyhyesti vielä pääsiäissunnuntaina Euroopan-vierailulla olevan Yhdysvaltain varapresidentin J. D. Vancen. Sen sijaan paavi Franciscus ei lukenut itse kuuluisaa urbi et orbi -puhettaan Vatikaanissa tänä vuonna, vaan se jäi avustajan tehtäväksi paavin istuessa pyörätuolissa.
”Kunnon heikkeneminen oli selvästi havaittavissa, ja pian tapaamisen jälkeen paavi joutuikin sairaalahoitoon”, arkkipiispa muisteli.
Argentiinalaissyntyinen paavi Franciscus oli jo pitkään kärsinyt terveysongelmista. Hän oli päässyt sairaalasta maaliskuun lopussa. Sairaalajakso kesti tuolloin yli viisi viikkoa.
”On suuri siunaus kuolla juuri pääsiäisenä ja tästä osalliseksi paavi nyt pääsi. Paavi Franciscuksen ikuinen pääsiäinen alkoi tänään Jumalan illattomassa valtakunnassa! Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi”, päätti arkkipiispa kirjoituksensa.
Paavi Franciscuksesta tuli paavi Benedictus XVI:n seuraaja vuonna 2013. Aiemmin hän toimi muun muassa Buenos Airesin arkkipiispana.
Argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio syntyi 17. joulukuuta vuonna 1936 buenosairesilaiseen viisilapsiseen perheeseen. Hänet vihittiin jesuiittaveljeskunnan papiksi vuonna 1969. Vuonna 1992 hänet nimitettiin Aucan titulaaripiispaksi sekä Buenos Airesin apulaispiispaksi. Piispaksi hänet vihittiin kesäkuussa 1992.
Näin arkkipiispa Elian vierailu eteni Vatikaanissa – ekumeeninen silta rakentui toisen maailmansodan aikana
Arkkipiispa Elian ja paavi Franciscuksen viimeiseksi jäänyt tapaaminen toteutui 20. tammikuuta 2025. Tämä juttu on matkakertomus tuosta tapaamisesta, ja se on julkaistu alun perin 21.1.2025.
Pyhän Henrikin muistopäivä on koonnut suomalaisia ekumeeniseen messuun Rooman ytimeen vuodesta 1943.
Merkittäväksi muodostunut perinne sai alkunsa keskellä toisen maailmansodan synkimpiä hetkiä, kun Suomen Vatikaanin-lähetystön silloinen sihteeri Göran Stenius järjesti ensimmäisen suomalaisen messun Santa Maria sopra Minervan basilikassa joulukuussa 1943.
Talvipakkanen oli purrut basilikan kivilattiaan, kun sota-ajan ensimmäisessä messussa kokoontui noin sata henkeä – joukossaan Vatikaanin korkeita virkamiehiä ja diplomaattikunnan edustajia. Dominikaanijärjestön esimies Martin-Stanislas Gillet’n toimittamaa messua oli edeltänyt tammikuussa pidetty intiimimpi Pyhän Henrikin muistomessu. Sen oli toimittanut norjalainen katolinen pappi Ivar Hansteen-Knudsen varhaisena aamuhetkenä ”talvikylmässä basilikassa”, jonka holvikaarien alla historia tuntui elävän.
Pietarinkirkon kupolitasanteelta avautuu näkymä Vatikaaniin ja Rooman kaupunkiin. Kuva: Jelisei Heikkilä
Kolmen kirkkokunnan yhteinen matka
Sodanjälkeinen aika toi muutoksen tuulet, ja alkuperäinen messuperinne hiipui 1940-luvun lopulla Suomen viimeisen Roomassa pysyvästi asuneen Vatikaanin-suurlähettiläs Harri Holman siirtyessä lähettilääksi Italiaan. Perinne nousi uuteen kukoistukseen 1960-luvulla Suomen Rooman-instituutin italialaisen ystäväyhdistyksen Amici di Villa Lanten toimesta.
Tammikuu 1985 merkitsi käännekohtaa, kun kolmen kirkkokunnan johtajat – evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa John Vikström, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Paavali ja Helsingin katolinen piispa Paul Verschuren – kokoontuivat historialliseen yhteiseen messuun Capranica-suvun kappelissa. Tästä hetkestä alkoi säännöllinen perinne, jossa messua vietetään vuorovuosin luterilaisena ja katolisena. Perinteen arvovaltaa korostaa se, että lähes poikkeuksetta Rooman piispa on ottanut vastaan Suomesta saapuneen ekumeenisen valtuuskunnan.
Vuosien saatossa vaatimattomasta alusta versoneesta Pyhän Henrikin pyhiinvaelluksesta on kasvanut kansainvälistä tunnustusta niittävä sillanrakentaja kirkkojen välille. Vuotuinen tapahtuma nivoo yhteen kolme kirkkokuntaa tavalla, joka herättää ihailua ympäri maailman. Arkkipiispa Elia, joka osallistui suomalaisdelegaation Rooman matkaan kolmatta kertaa (15.1–22.1), on nähnyt läheltä tämän ekumeenisen tradition kehityskaaren.
Pyhiinvaelluksen ensimmäinen päivä 16. tammikuuta johdatti delegaation kristikunnan sydämeen. Pyhän Pietarin basilikan mahtavat kupolit ja pylväskäytävät toivottivat tulijat tervetulleiksi, kun isä Augustinus Sander kristillisen ykseyden edistämisen dikasteriosta vastaanotti ryhmän. Basilikan vuosisatainen historia mykisti, kun delegaatio kulki läpi massiivisen taideaarteiden täyttämän tilan.
Jumalanpalvelusksessa vasemmalta: isä Marie-Augustin OP (delegaatiosta), arkkipiispa Flavio Pace, piispa Raimo, isä Oskari Juurikkala, isä Eze Nwoko (delegaatiosta).
Diplomaattiset suhteet vahvistavat yhteistyötä
Rooman ilta-auringon laskettua horisonttiin Suomen Pyhän istuimen suurlähettiläs Kalle Kankaanpää, joka hoitaa tehtäväänsä sivuakkreditoinnilla Zagrebin suurlähettilään postiltaan, johdatti vieraansa ainutlaatuiseen diplomatian ja kirkkoelämän leikkauspisteeseen.
Illallispöydän ääressä Kankaanpää maalasi vivahteikkaan kuvan Pyhän istuimen moniulotteisesta roolista kansainvälisellä näyttämöllä. Hänen kertomuksensa kautta avautui näkymä instituutioon, joka toimii samanaikaisesti kolmella osa-alueella: katolisen kirkon hengellisenä johtajana, suvereenin Vatikaanivaltion päämiehenä ja vaikutusvaltaisena diplomaattisena toimijana.
– Harva suomalainen todella ymmärtää Pyhän istuimen syvintä olemusta ja merkitystä, Kankaanpää kiteytti yhden työnsä keskeisistä kiehtovista haasteista.
Illan edetessä suurlähettiläs kuljetti kuulijansa läpi maiden välisten suhteiden historian. Pyhän istuimen varhainen tuki Suomen itsenäisyydelle vuoden 1918 jälkeen ja diplomaattisuhteiden solmiminen keskellä toisen maailmansodan myrskyä vuonna 1942 piirtyivät esiin merkittävinä virstanpylväinä.
Puheensa ytimessä Kankaanpää nosti esiin Vatikaanin roolin globaalina vaikuttajana. Pyhä istuin ei ole vain uskonnollinen toimija, vaan aktiivinen voima ihmisoikeuksien ja rauhan edistämisessä maailmalla. Suomen ja Vatikaanin yhteistyö kansainvälisillä areenoilla heijastaa tätä jaettua sitoutumista, samalla kun Vatikaani on osoittanut erityistä kiinnostusta Suomen ekumeenista työtä kohtaan.
Ilta huipentui lämpimään hetkeen, kun arkkipiispa Elia kiitti isäntää delegaation puolesta ja ojensi suurlähettiläs Kankaanpäälle kirkkokuntamme Sadan vuoden yhteys -kirjan.
Italian yhteiskunta käy läpi historiallista murrosta
Keskiviikkoaamuna 17. tammikuuta Vatikaanin museoiden käytävät täyttyivät suomalaisvaltuuskunnan askelista. Vuosisatojen taide johdatti vieraat kohti matkan huipentumaa: Sikstuksen kappelia, missä Michelangelon mestariteokset kaareutuvat vierailijoiden ylle kertoen Raamatun kertomuksia väreissä. Samat freskot, jotka ovat puhutelleet lukemattomia pyhiinvaeltajia ja taiteilijoita läpi historian, pysäyttivät nyt pohjoisen vieraat hiljaiseen ihmetykseen.
Taiteen kontemplatiivisesta maailmasta siirryttiin Italian nykytodellisuuteen, kun delegaatio kokoontui lounaalle Suomen Italian suurlähettilään Matti Lassilan historialliseen residenssiin. Antiikin ympäröimänä suurlähettiläs avasi ikkunan Italian turbulentiin nykypäivään.
Lassila totesi Italian elävän syvää murroskautta, ja kertoi maan poliittisen järjestelmän dramaattisesta matkasta. Maan poliittinen rakennelma romahti 1990-luvun alussa massiivisen korruptioskandaalin pyörteissä. Sen jälkeinen poliittinen navigointi on muistuttanut taiteilua hauraalla jäällä – yksikään hallitus ei ole onnistunut rakentamaan todella kestävää perustaa. Nykyinen hallitus on kuitenkin osoittautunut poikkeuksellisen sitkeäksi Italian poliittisessa kulttuurissa, jossa hallitusten elinkaari on perinteisesti mitattu kuukausissa, ei vuosissa.
Sodan raunioilta noussut Italia on käynyt läpi perustavanlaatuisen muodonmuutoksen. Maa, joka kerran tunnettiin katolisen kirkon vankkumattomana tukikohtana, on liukunut kohti maallistumista. Kristillisdemokraattiset arvot, jotka aiemmin muodostivat yhteiskunnan selkärangan, ovat menettäneet otettaan modernissa Italiassa.
Ukrainan sodan syttyminen on asettanut Italian diplomatian nuorallatanssiin. Vaikka hallitus marssii määrätietoisesti EU:n yhteisessä rintamassa, pinnan alla kuohuu. Vuosikymmenten mittainen lämmin suhde Venäjään kaikuu yhä joidenkin poliitikkojen retoriikassa, kun Italia hakee tasapainoa vanhojen siteiden ja uusien velvoitteiden välillä.
Välimeren aalloilla vyöryy toinen kriisi: maahanmuutto on noussut Italian polttavimmaksi kysymykseksi. EU:n etuvartiossa Italia kohtaa päivittäin veneitä täynnä toivoa ja epätoivoa, kun siirtolaiset ylittävät merta Libyasta ja Tunisiasta. Hallituksen suunnitelma perustaa turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksia Albaniaan kertoo epätoivoisesta yrityksestä hallita tilannetta. Samalla EU:n sisäiset jännitteet kiristyvät, kun erityisesti Italian ja Ranskan välit rakoilevat pakolaisten pyrkiessä kohti pohjoista.
Intensiivinen päivä sai juhlavan päätöksen, kun Suomen Pyhän istuimen suurlähettiläs Kalle Kankaanpää ja Suomen Rooman-instituutti avasivat ovensa iltavastanotolle. Jyväskyläläisen Vox Aurea -nuorisokuoron kirkkaat äänet täyttivät historiallisen tilan luoden siltaa pohjoisen ja etelän välille. Suurlähettiläs Kankaanpää ja Villa Lanten johtaja Ria Berg toivottivat vieraat tervetulleiksi lämpimillä tervehdyspuheillaan.
Arkkipiispa Elian tervehdyssanat valottivat puolestaan vuoden 2025 ainutlaatuista merkitystä kristinuskon historiassa: läntisen kirkon riemuvuosi ja itäisen kirkon Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhla osuvat samaan hetkeen.
– Meille ortodokseille, kuten kaikille kristityille, tämä juhlavuosi muistuttaa siitä, että kirkkojen välinen vuoropuhelu ei ole vain historiallinen velvoite vaan elävä todistus yhteisestä matkastamme, arkkipiispa painotti.
Hän muistutti kuulijoitaan Kirkkojen maailmanneuvoston perustamisessa 1948 kiteytyneestä toivosta: että he kaikki olisivat yhtä. Puheen päätteeksi arkkipiispa kiitti lämpimästi nuorisokuoroa ja järjestäjiä.
Vasemmalta oikealle: piispa Raimo, arkkipiispa Elia, kardinaali Kurt Koch ja piispa Matti Salomäki. Kuva: Eeva-Kaisa Heikura
Kardinaalin Kochin tapaaminen syvensi ekumeenista keskustelua
Delegaatio kokoontui lauantaina 18. tammikuuta Birgittalaissisarten talon vuosisataisten muurien suojiin kardinaali Kurt Kochin kanssa. Antiikkihuonekaluin koristellussa vastaanottotilassa kardinaali Koch, kristittyjen ykseyden edistämisen dikasterion johtaja, avasi keskustelun katsauksella katolisen kirkon ekumeenisiin pyrkimyksiin. Hänen sanansa tuntuivat painavilta ja samalla toiveikkailta, kun hän kartoitti ortodoksisen kirkon kanssa käytävän dialogin uusia polkuja, erityisesti kanonisten kysymysten äärellä. Kardinaalin äänessä kuulsivat sekä toivo että huoli hänen pohtiessaan haasteita orientaalisten ortodoksikirkkojen kanssa ja luterilaisten kanssa käydyn historiallisen vuoropuhelun merkitystä.
Arkkipiispa Elia nosti puheenvuorossaan esiin pääsiäisen ajankohdan yhtenäistämisen – kysymyksen, joka on puhuttanut kristikuntaa vuosisatojen ajan. Hän kuvaili Suomen muuttunutta uskonnollista maisemaa, jossa eri traditioiden kohtaaminen on arkipäivää. Erityisen elävästi hän maalasi kuvan Helsingin kaduilla kulkevasta Jumalanäidin kulkueesta, jossa noin 300 ortodoksia ja katolilaista vaelsivat yhteisessä rukouksessa. Hänen huolensa uskonnollisen kasvatuksen tulevaisuudesta monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa sai vastakaikua läsnäolijoilta.
Katolisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Raimo Goyarrolan puheenvuoro toi keskusteluun käytännön esimerkkejä Suomen ainutlaatuisesta ekumeenisesta tilanteesta. Hän kertoi ortodoksien ja katolilaisten välisestä läheisestä yhteistyöstä, joka näkyy niin kirkkojen yhteiskäytössä kuin yhteisessä toiminnassa. Esimerkkinä hänkin mainitsi ristisaaton, joka kulki ortodoksiselta katedraalilta katoliselle kirkolle, luterilaisten veljien ja sisarten astuessa mukaan yhteiseen todistukseen. Piispa Raimo toivoi, että yhä useammat luterilaiset löytäisivät tiensä NeitsytMarian kunnioittamisen äärelle. Suunnitteilla oleva katolisten ja ortodoksisten pappien yhteinen seminaari sekä kirkkojen yhteinen ääni bioeettisissä kysymyksissä piirtyivät hänen puheessaan lupaavina askeleina eteenpäin.
Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäen kertomus Itä-Suomen ekumeenisesta arjesta toi keskusteluun maanläheisen näkökulman. Hänen kuvauksensa ortodoksien ja luterilaisten tiiviistä yhteistyöstä piirsi kuvan elävästä ekumeniasta ruohonjuuritasolla. Ukrainan sodan varjo lankesi keskusteluun, kun piispa Matti puhui kirkkojen yhteisestä rauhan todistuksesta. Huoli uskonnon asemasta kouluissa ja toive tulevasta ehtoollisyhteydestä kertoivat sekä nykyhetken haasteista että tulevaisuuden toivosta.
Päivä soljui eteenpäin kohti ekumeenista vesperiä birgittalaissisarten kirkossa. Vox Aurean ja Cappella Sanctae Mariaen äänet kietoutuivat yhteen holvikaarten alla. Arkkipiispa Elia nousi saarnaamaan Lasaruksen kertomuksesta. Saarnassaan hän kutoi yhteen elämän ja kuoleman mystiset langat, paljastaen vanhan tradition kertomuksen Lasaruksesta, joka ei koskaan hymyillyt ylösnousemuksensa jälkeen. Kristuksen kyyneleet Lasaruksen haudalla saivat uuden näkökulman arkkipiispan tulkinnassa: ne eivät ole ainoastaan myötätunnon vaan myös syvällisen ymmärryksen kyyneleitä kuoleman merkityksestä ihmiskunnan tarinassa. Saarna huipentui nykyhetkeen, kun arkkipiispa sitoi Lasaruksen kertomuksen lännen kirkon riemuvuoden avattuihin pyhiin oviin ja idän kirkon Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlaan.
Pyhän Henrikin juhla 19. tammikuuta koitti Santa Maria sopra Minervan basilikassa juhlittavaksi. Rooman vanhin dominikaanikirkko, 1200-luvun goottilaishelmi, avasi ovensa delegaatiolle. Kattofreskot kertoivat hiljaista tarinaansa vuosisatojen takaa, ja sivukappelien hämärässä väreili pyhän Katariina Sienalaisen läsnäolo – opettajan ja mystikon, jonka vaikutus sai paavin palaamaan Avignonista Roomaan 1300-luvulla. Basilikan täytti suomen kielen sointi, kun piispa Raimo Goyarrola johti juhlavan katolisen messun ja piispa Salomäki piti opetuspuheen. Arkkipiispa Flavio Pace kristittyjen ykseyden edistämisen dikasteriosta seisoi alttarilla muun delegaation seuratessa messua kirkon penkeiltä. Vox Aurean ja Cappella Sanctae Mariaen yhdistetty kuoro täytti vuosisataisen kirkkotilan sävelillä, jotka kantoivat mukanaan pohjoisen kirkkojen yhteistä rukousta.
Pyhän Pietarin kappeli, tunnettu myös Clementine-kappelina sijaitsee Pietarinkirkossa Vatikaanissa maanalaisten hautakryptien alueella. Sen uskotaan merkitsevän paikkaa, jossa Pyhä Pietari ristiinnaulittiin. Kuva: Jelisei Heikkilä
Paavin yksityisaudienssi pyhiinvaelluksen huippukohtana
Suomalaisvaltuuskunnan pyhiinvaellus huipentui maanantaina 20. tammikuuta paavin yksityisaudienssiin. Vatikaanin historiallisissa saleissa järjestetyssä tapaamisessa Cappella Sanctae Mariae vastasi musiikillisesta osuudesta.
– Tänä pyhänä vuonna 2025 olemme yhdessä matkalla ’toivon pyhiinvaeltajina'”, paavi totesi ja muistutti Heprealaiskirjeen sanoista: ”Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on uskollinen.”
Pyhä Henrik näyttäytyi paavin puheessa toivon ja Jumalan antaman ykseyden symbolina. Paavi korosti Suomen suojeluspyhimyksen merkitystä rauhan sanansaattajana ja kehotti jatkuvaan rukoukseen rauhan puolesta. Hän painotti pyhän Henrikin juhlapäivän erityistä arvoa eri kirkkokuntia yhdistävänä tekijänä.
Puheessaan paavi kiitti erityisesti Cappella Sanctae Mariaen kuoroa heidän musiikillisesta palveluksestaan, todeten: ”Joka laulaa, rukoilee kahdesti!” Hän vertasi Nikean uskontunnustusta ”uskon partituuriksi” ja Kristusta itse ”totuuden sinfonian” keskukseksi.
– Totuuden sinfonia – ei vain korvin vaan sydämellä kuultuna – koskettaa Jumalan mysteerissä, joka kurottautuu meitä kohti rakkaudella Pojassaan, paavi sanoi.
Hän muistutti Roomalaiskirjeen sanoista, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta Kristuksessa.
Audienssi päättyi Isä meidän -rukoukseen, jonka jokainen lausui omalla kielellään konkreettisena osoituksena kristittyjen yhteisestä kutsumuksesta.
Maailmanlaajuinen mediaverkosto palvelee kirkon sanomaa
Vatikaanin mediatyön sydämessä, Vatican News -toimituksessa suomalaisdelegaatio pääsi samana päivänä tutustumaan Pyhän istuimen viestinnän hermokeskukseen. Toimituksen saksalainen konkari Stefan Kempis otti vieraat lämmöllä vastaan. Nykyisin tästä 1930-luvulla perustetusta radioasemasta on kehittynyt mediakeskus, jonka digitaaliset lähetykset ja verkkouutiset tavoittavat päivittäin noin miljoona ihmistä kaikilla mantereilla.
Vatican News, joka sai alkunsa paavi Franciscuksen aloitteesta kesäkuussa 2015, on kehittynyt monipuoliseksi mediaportaaliksi. Yhdessä Radio Vaticanan, L’Osservatore Romanon ja Vatican Median kanssa se muodostaa Pyhän istuimen viestintäkokonaisuuden, jota on vuodesta 2018 johtanut delegaatiotakin tervehtimään tullut Paolo Ruffini. Mediakeskus ei tyydy vain digitaaliseen läsnäoloon, vaan pyrkii ennakoimaan viestinnän muutoksia ja tavoittamaan yleisönsä eri kulttuureissa modernin teknologian keinoin. Kempis avasi vieraille Vatican Newsin monikielistä (yli 53 käytössä olevaa kieltä) ja -kulttuurista toimitustyötä, joka hyödyntää monipuolisesti eri viestintäkanavia audiosta videoon ja tekstistä kuviin.
Keskustelussa nostettiinkin esille juuri digitaalisen murroksen tuomat mahdollisuudet, mutta myös haasteet. Kempis painotti, että Vatican Newsin uutistyössä on keskeistä ymmärtää jokaisen kohdeyleisön kulttuurinen ja yhteiskunnallinen konteksti, ja kuvasi sitä herkkää tasapainoilua, jota monikielinen ja -kulttuurinen uutistyö vaatii.
Pyhiinvaelluksen viimeisenä päivänä, tiistaina 21. tammikuuta, delegaatio suuntasi Albanolaisten kukkuloiden syliin, historialliseen Castel Gandolfoon. Vieraat pääsivät tutustumaan myös Salaiseen puutarhaan, jonka huolellisesti hoidetut istutukset ja barokkityylinen sommittelu ovat kautta aikojen tarjonneet paaville rauhallisen vetäytymispaikan Rooman kesäkuumuudelta.
Juttua on muokattu 22.1.2025 klo 13:54 lisäämällä leipätekstiin kuvia kuvateksteineen.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 21.1.2025. Se nostetaan uudelleen esiin paavin menehtymisen vuoksi 21.4.2025 klo 11:47. Samalla ingressiä on muokattu kertomalla paavin menehtymisestä sekä matkakertomuksen julkaisemisesta uudelleen.
Lähteet: Örmä, Simo: Henrikin juhla Roomassa. Roma-vuosikirja, III, toim. Jan Rydman, 2004.
Kristuksen ylösnousemus – näin eri taiteilijat ovat kuvanneet kristikunnan suurinta ihmettä
Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on inspiroinut paitsi ikonimaalareita, myös muita kuvataiteilijoita kautta aikojen. Aamun Koitto keräsi erilaisia taiteellisia näkemyksiä tuosta ihmeellisestä tapahtumasta.
Julkaistu | Julkaisua muokattu
Teksti: Susanna Somppi | Kuva: Pääkuva: Château de Chantilly/Wikimedia Commons, eri kuvalähteitä
Ludwig Schongauer: Ylösnousemus, n. 1485–1490. Kuva: Wikimedia Commons
Kristuksen ylösnousemus on ollut erittäin suosittu kuva-aihe taiteilijoiden keskuudessa. Aamun Koitto kokosi tällä kertaa pääasiallisesti muiden kuin ikonimaalareiden teoksia, jotka esittävät tätä kristikunnan suurinta ihmettä. Juttuun valitut teokset eivät siis edusta ortodokseille tuttua ikonimaalausperinnettä, vaan tarkoituksena on esitellä taiteellisia näkemyksiä eri aikakausilta.
Ortodoksin silmään jotkut niistä saattavat vaikuttaa jopa hiukan huvittavilta, toiset korostetun mahtipontisilta ja jotkin jopa turhankin luonnonmukaisilta.
Joka tapauksessa kaikille teoksille yhteistä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ja yritys visualisoida ihmeellistä tapahtumaa inhimillisin keinoin.
Kuvien valintaperusteina eivät ole olleet sen paremmin taiteelliset ansiot kuin ajallinen kattavuuskaan, vaan mahdollisimman erilaisten tai erikoisten teosten löytäminen.
Pääkuva ylhäällä: Anthonis Mor: Ylösnousemus. Château de Chantilly/Wikimedia Commons
Piero della Francesca: Ylösnousemus/Wikimedia CommonsPeter Paul Rubens: Kristuksen ylösnousemus, noin 1616. Kuva: Wikimedia CommonsCarl Heinrich Bloch: Ylösnousemus, 1881. Kuva: Wikimedia CommonsSimon Bening: Ylösnousemus, noin 1530-luku. Kuva: National Gallery of Art/Wikimedia CommonsZisis Yoanniou Samariniotis: Ylösnousemus, 1879. Kuva: Wikimedia CommonsAndrea di Bartolo: Ylösnousemus, noin 1390–1410. Kuva: Walters 37741/Wikimedia CommonsYlösnousemus. Artista spagnolo, noin 1400-1450. Kuva: Sailko/Wikimedia CommonsAnthonis Mor: Ylösnousemus, noin 1556. Kuva: Château de Chantilly/Wikimedia CommonsJames Tissot: Ylösnousemus, 1886–1894. Kuva: Brooklyn Museum/Wikimedia Commons
Sandro Botticelli: Ylösnousemus, noin 1490. Kuva: Wikimedia CommonsYlösnousemus. Suomalais-kenialaisen työryhmän maalaama seinämaalaus pyhän Johannes Krysostomoksen kirkossa. Pyhittäjä Mooses Etiopialaisen luostari, Kinangop, Kenia.
Kuva: Munkki GabrielRobert Wilhelm Ekman: Kristuksen ylösnousemus, alttaritaulun luonnos, 1800-luku. Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen/Finna
”Taivaat oikein riemuitkoot, maa iloitkoon, ja koko maailma viettäköön juhlaa”
Metropoliitta Kallistos Ware (1934-2022) oli läntisen ortodoksisen maailman tunnetuimpia ja rakastetuimpia nimiä. Vuosia sitten ollessani Aamun Koiton päätoimittaja pyysin metropoliitta Kallistokselta pientä tekstiä pääsiäisestä ja unohdin koko asian. Riemukseni posti toikin paljon myöhemmin lehtileikkeitä Isosta-Britanniasta, mutta valitettavasti tuolloin lehden painoaikataulu oli jo mennyt. Leikkeet hautautuivat unholaan, mutta löytyivät täksi pääsiäiseksi. Esipaimen Kallistoksen kirje sisälsi huolellisesti irti leikatun nipun pieniä pääsiäisajan tekstejä paikallisen seurakunnan jäsenlehtisestä, ja seuraava suomennos on yksi näistä.
Pääsiäinen, Herramme ylösnousemuksen juhla, on ennen muuta suuren ilon juhla. Kun Kristus tapaa mirhantuojanaiset näiden tehdessä lähtöä haudalta, tervehti hän ensimmäisenä naisia ilolla (vrt. Matt. 28:9 KR38). Kolme asiaa on aivan erityisen totta tästä pääsiäisilosta: se on persoonallista, se on kosmista ja se on eukaristista.
Pääsiäinen on persoonan iloa. Kuten pääsiäisen aamupalveluksen kanonissa lauletaan: ”Eilen Sinun kanssasi minut haudattiin, oi Kristus; tänään minut herätettiin kuolleista Sinun, Ylösnousseen, kanssa”. Meidän ei tule pitää Pelastajamme kuolemaa, hautaamista ja ylösnousemusta kolmantena päivänä vain kauan sitten sattuneena tapahtumana, vaan meidän tulee kokea ne tapahtuvaksi omassa elämässämme. Pääsiäisen tulee olla välitöntä ja persoonaan käyvää. Minut on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, minut on haudattu Kristuksen kanssa, ja Kristuksen kanssa minut nostetaan kuolleista. Kristuksen ylösnousemus on samaan aikaan oman uudistumiseni hetki, oman itseni uudelleenluominen. Autuaita ovat ne, jotka tuntevat tämän sydämessään pääsiäisyönä!
Kallistos Ware. Kuva: Fosfanariou
Pääsiäinen on kosmista iloa. Kristuksen ylösnousemuksen valkeuden säteet lävistävät koko luomakunnan. Meidän ihmisten kautta pääsiäisilo välittyy luontoon: eläimille, ilmaan, veteen, kaikkeen siihen elämään, joka keväisin heräilee. Tämäkin asia tulee lauletuksi samaisessa kanonissa:
”Taivaat oikein riemuitkoot, maa iloitkoon, ja koko maailma, näkyväinen sekä näkymätön, viettäköön juhlaa, sillä Kristus – iankaikkinen ilo – nousi ylös kuolleista.”
Ortodoksisella Venäjällä oli tapana, ja kenties yhä jossain paikoissa on, että maanviljelijät veivät palatessaan pääsiäiskirkosta pääsiäistulen talliin ja lauloivat ”Kristus nousi kuolleista” hevosille ja karjalle. Tässä ei ollut mitään sentimentaalista, vaan kyse oli yksinkertaisesti elävän totuuden seuraamisesta. Me ihmiset emme pelastu maailmasta, vaan maailman kanssa. Autuaita ovat ne, jotka astuvat pääsiäisyönä kirkastettuun maailmankaikkeuteen!
Pääsiäinen on myös eukaristista iloa. Herra ei vetäytynyt luotamme noustessaan taivaisiin, vaan jätti meille pyhän ehtoollisen pysyväksi yhteydeksi. Syömällä taivaallista leipää ja juomalla elämän maljasta meidät yhdistetään ylösnousseeseen Kristukseen Pyhän Hengen armosta. Kuten jälleen pääsiäiskanonissa lauletaan: ”Oi Sinä suuri pyhin Pääsiäiskaritsa, Kristus! Oi Viisaus, Jumalan Sana ja Voima! Suo meidän tulla täydellisemmin osallisiksi Sinusta valtakuntasi illattomana päivänä.” Pääsiäisen ilo juontuu suoraan ehtoollisen ilosta. Vastaanottamalla ehtoollisessa Kristuksen ruumiin ja veren saamme jo nyt osallistua taivaallisesta juhlapöydästä, jonka ääreen astumme aikanaan täydellisesti Jumalan valtakunnan ”illattomassa päivässä”.
Pääsiäinen on nimenomaan tuon illattoman päivän alku, tuon illan varma ja selkeä asettaminen. Autuaita ovat ne, jotka kokevat tulevan ajan läsnäolon osallistuessaan pääsiäisenä ehtoolliseen!
Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Pääkuva ylhäällä: Kristuksen Ylösnousemus -ikoni sijaitsee Panagia Faneromeni -pyhäkössä Vouliagmenissa Kreikassa. Kuva ja kuvankäsittely: Jyri Pitkänen. Kuvan rajaus verkkolehteen: Aamun Koiton toimitus
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa painetussa Aamun Koitossa 1/2025. Suurin osa painetun lehden jutuista tuodaan myös verkkolehden lukijoiden saataville.
Kuuntele
