Tänä päivänä valtaosa ihmisistä elää kaupungeissa. Joulukertomusten lampaat ja vuohet, härät ja aasit tuovat nykylukijalle mukanaan menneen maailman tunnelmaa.

Kaksi tuhatta vuotta sitten lampaat, vuohet ja aasit olivat tavallisia kotieläimiä ja ihmisten jokapäiväisiä kumppaneita. Valtaosa Välimeren alueen väestöstä eli maaseudulla ja sai elantonsa maataloudesta. Eläimet olivat välttämätön apu, ravinnon ja raaka-aineiden lähde. Lampaita kasvatettiin villan, maidon ja lihan vuoksi, vuohista saatiin maitoa, vuohenkarvaa ja lihaa. Aasit ja muulit olivat juhtia ja välttämätön apu tavaroiden kuljetuksessa ja peltotöissä. Tavallisessa kotitaloudessa niitä oli yksi tai muutama.

Ympäristö vaikutti siihen, mitä eläimiä voitiin pitää. Kuivilla seuduilla, kuten roomalaisajan Palestiinassa, vuohet ja lampaat olivat yleisiä kotieläimiä. Aasit ja muulit olivat tavallisia juhtia, mutta härkiä oli vain varakkaissa talouksissa. Ne tarvitsevat laidunmaita, joten niiden pitäminen oli kallista ja ne olivat yleisempiä kosteammilla seuduilla.

Joulukertomusten varhaisille lukijoille ja kuulijoille eläimet olivat silti enemmän kuin arkielämää heijastava elementti. Eläimet kertovat, miten ensimmäiset kristityt tulkitsivat Jeesuksen elämää.

Evankeliumeissa Jeesuksen syntymää, elämää ja kuolemaa tulkitaan tarkastelemalla tapahtumia juutalaisten pyhien kirjoitusten, erityisesti profeettakirjojen valossa. Luukkaan evankeliumin kirjoittaja osoitti teoksensa kreikkalais–roomalaiselle, juutalaisia kirjoituksia tuntemattomalle yleisölle. Hän ei siksi yleensä viittaa pyhiin kirjoituksiin suoraan, mutta silti hän hyödynsi niitä epäsuorasti.

”Paimenet yöllä ulkona vartioimassa laumaansa”

Luukkaan kertomuksessa Jeesuksen syntymää tulevat todistamaan paimenet, jotka kuvataan vartioimaan laumaansa. Lauma koostui lampaista, ehkä vuohistakin.

Lampaita ja vuohia laidunnettiin asumattomilla alueilla, ja lauman suojaksi ja avuksi tarvittiin paimenia. Vanhassa, vuoden 1938 suomennoksessa paimenet paikannetaan kedolle, siis kuivalle niittymaalle. Uudemmissa suomennoksissa sanotaan, että paimenet olivat ulkona. Kreikankielisen tekstin khora tarkoittaa esimerkiksi kaupungin ulkopuolista asumatonta aluetta, maaseutua tai yleensä paikkaa.

Kun eläimet etsivät ruokansa, kulkivat paimenet mukana suojelemassa ja hoitamassa laumaa. Paimenen tehtävä oli vaatimaton. Tätä taustaa vasten jouluevankeliumin paimenet ovat yksinkertaisia maatyöläisiä karuissa oloissa. Toisaalta paimenia ja heidän taitojaan arvostettiin. Lauman perässä piti pysyä, eläimiä täytyi osata ohjata ja avustaa esimerkiksi poikimisessa. Asumattomilla seuduilla tarvittiin rohkeutta, sillä laumaa suojattiin villieläimiltä.

Paimenet olivat kulttuurisesti merkittäviä hahmoja niin juutalaisessa kuin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Vanhassa testamentissa esimerkiksi Mooses ja Daavid olivat nuoruudessaan paimenia. Hallitsijaa voitiin verrata paimeneen, kuten profeetta Hesekielin 34 luvussa. Kreikkalais-roomalainen maailma tunsi huolenpitoa tai sielujen saattajaa symboloivan paimenhahmon sekä kertomuksia paimenten löytämistä vauvoista, joista tuli merkkihenkilöitä.

Paimen laumoineen oli siten kulttuurisesti monipuolinen ja vahva hahmo, joka oli luonteva yhdistää Jeesuksen, Daavidin pojan ja hyvän paimenen, syntymään.

Seimi vai eläinsuoja?

Luukkaan kertomuksessa enkeli antaa paimenille merkin, josta he tunnistavat vastasyntyneen Kristuksen. Lapsi makaa kapaloituna seimessä. Seimi korostuu Luukkaan kertomuksessa, sillä se mainitaan peräti kolme kertaa.

Seimi on nykyään harvoin käytetty sana. Suomen kielessä se on aiemmin tarkoittanut varsinkin hevosten ruokinta-astiaa. Alkuteksti käyttää kreikankielistä sanaa fatne, joka viittaa yleensä eläinten ruokinta-astiaan mutta myös eläinsuojaan. Astia voitiin tehdä savesta, kovertaa kalkkikiveen tai louhia kaukaloksi kallioon.

Vaikka fatne yleensä tarkoittaa eläinten ruokintakaukaloa, se voi viitata myös eläinsuojaan tai -katokseen, toisin sanoen jonkinlaiseen rakennelmaan tai myös luolaan, jossa eläimet saavat suojaa, ruokaa ja juomaa.

Härkä, aasi ja profeetat

Jo ensimmäisissä kristillisiksi tulkittavissa kuvissa nähdään härkä ja aasi vastasyntyneen Jeesuksen seimen äärellä. Ne ovat mukana jo ennen kuin lapsen luo kuvataan Maria tai Joosef.

Härän ja aasin yhteys Jeesuksen syntymään palautuu pyhiin kirjoituksiin, ei arkeen. Nämä juhdat mainitaan lukemattomia kertoja Vanhassa testamentissa. Ensimmäiset kristityt yhdistivät Jeesuksen syntymään erityisesti kaksi lausetta, joissa toisessa mainitaan härkä ja aasi, toisessa kaksi eläintä.

Lauseet löytyvät Jesajan ja Habakukin profeettakirjoista. Jesajan kirjan alussa profeetta valittaa, miten ”härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne minua eikä minun kansani ajattele minua” (Jes. 1:3).

Profeetta Habakukin kreikankielisessä tekstissä profeetta puhuttelee Herra. Hän sanoo: ”Sinut tullaan tuntemaan kahden elävän olennon välistä, kun vuodet kuluvat, sinut tunnistetaan” (Hab. 3:2). Kohtaa ei löydy suomalaisesta Vanhasta testamentista, joka on suomennettu heprealaisesta tekstistä. Tässä kohdassa kreikankielinen versio poikkeaa heprealaisesta. Evankeliumikirjoittajat puhuivat kreikkaa, joten he lukivat profeettakirjoja kreikaksi.

Varhaiset kristityt identiteetin rakentajina

Jesajan kirjasta nousevat härän ja aasin hahmot sekä Habakukin kaksi eläintä tulevat mukaan varhaisten kristittyjen tulkintoihin varhain. Ensimmäinen kirjallinen viittaus Jesajan kohtaan on 100-luvun puolivälin tienoilta. Sävy on kirpeän poleeminen.

Jesaja, 700-luvulla ennen ajanlaskun alkua elänyt profeetta, pyrki ymmärtämään oman kansansa kohtaloa. Sen sijaan Justinos Marttyyri halusi Jesajaa lainaamalla korostaa kristinuskon paremmuutta suhteessa juutalaiseen perinteeseen. 1. Apologiassa hän yhdisti Jesajan lausuman Jeesuksen ihmiseksi tuloon, jota juutalaiset eivät lainkaan käsittäneet (1. Apologia 37.1 ja 63.2). Justinos eli aikana, jolloin kristinusko oli erkaantumassa juutalaisesta taustastaan. Hänen teoksensa on kiistakirjoitus, ja Justinos kritisoi juutalaisia muun muassa lainaamalla heidän omia kirjoituksiaan.

Justinoksen jälkeen härkä ja aasi esiintyvät lukuisissa saarnoissa ja selitysteoksissa. Moni varhainen teologi kehitteli härkä ja aasi -kuvan avulla ajatusta kristityistä uutena ja kolmantena ihmisryhmänä. Esimerkiksi Origenes Aleksandrialaiselle härkä edusti lain alle valjastettuja juutalaisia, aasi epäjumalien palvonnan rasittamia pakanoita. Sävy ei aina ollut yhtä poleeminen kuin Justinoksella: Jeesus yhdisti niin juutalaiset kuin pakanat.

Härkä ja aasi -pohdinnat saatettiin myös liittää ihmisten ja eläinten erilaisuuteen. Härkää ja aasia pidettiin järjettöminä tai mykkinä eläiminä, joiden eteen elämän leipä oli paradoksaalisesti laskeutunut. Vaatimattomuudessaan ne kehottivat kuulijaa seimen ääreen.

Kuka toi härän ja aasin joulukertomukseen?

Konkreettiseksi osaksi Jeesuksen syntymäyön kertomusta härkä ja aasi päätyvät latinankielisessä, noin 600-luvulla laaditussa kirjoituksessa. Nykyään siitä käytetään nimitystä Pseudo-Matteuksen evankeliumi.

Kirjoituksen aiheina ovat Marian syntymä ja lapsuus sekä Jeesuksen syntymä ja pako Egyptiin. Pseudo-Matteuksen evankeliumi on todennäköisesti kirjoitettu nykyisen Ranskan alueella. Kirjoitus on aikanaan ollut hyvin suosittu läntisen kristikunnan alueella, ja sen tarinoita on tunnettu Suomessakin.

Pseudo-Matteuksen kertomus seurailee kreikankielisellä alueella tunnetumpaa Jaakobin protoevankeliumia, mutta poikkeaa siitä monin osin. Yksi ero on kohta härästä ja aasista seimen äärellä, jota Protoevankeliumi ei tunne. Seimi, härkä ja aasi sekä pyhät kirjoitukset nivoutuvat Pseudo-Matteuksen tarinassa tiiviisti yhteen. Lisäksi kirjoittaja selittää, miksi joidenkin mukaan Jeesus syntyi luolassa, toisten mukaan tallissa:

Kolmantena päivänä Herran syntymän jälkeen Maria lähti luolasta ja meni talliin ja asetti lapsen seimeen. Härkä ja aasi taivuttivat polvensa häntä palvoakseen. Näin täyttyi se, mikä on sanottu profeetta Jesajan kautta: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen.” Lapsi oli eläinten keskellä, ja ne palvoivat häntä lakkaamatta. Näin täyttyi se, mitä profeetta Habakukin kautta on sanottu: ”Sinä teet itsesi tunnetuksi kahden eläimen välissä.” Joosef ja Maria sekä pienokainen viipyivät tässä paikassa kolmen päivän ajan. (suom. Ville Vuolanto)

Katkelmassa kirjoittaja tuo profeettojen ennustukset jouluyön tapahtumiin. Jouluyön ihmeenomaisuus korostuu, kun kaksi eläintä palvoo seimessä makaavaa lasta.

Lopuksi

Paimenet laumoineen, härkä ja aasi ovat kiinteä osa joulun kertomuksia ja kuvastoa. Ne olivat aikanaan tavallisia olentoja eivätkä tuoneet joulukertomukseen sellaista menneen ajan tuntua kuin nykyään. Härän ja aasin hahmot liittyvät kristittyjen tapaan hakea selitystä Jeesuksen elämään Vanhan testamentin profeettakirjoituksista.

Kristinuskon historiaan ovat kuuluneet syvät ristiriidat suhteessa juutalaisuuteen ja muihin uskontoihin. Tämä piirre näkyy erityisesti Jesajan profetian tulkinnoissa, kun kristityt kirjoittajat rakentavat kristittyjen identiteettiä suhteessa juutalaisiin ja pakanoihin.

Profeettakatkelmat ovat monitasoisia ja monitulkintaisia. Viittaus härkään ja aasiin tai kahteen elävään olentoon antoi tilaisuuden pohtia Jumalan syntymistä maailmaan, vaatimattomien eläinten ja ihmisten suhdetta, seimen lasta ravintona ja elämän leipänä. Härän ja aasin tavoin kuulijan piti oppia tuntemaan Herransa.

Pääkuva ylhäällä: Jouluikoni/Alamy

Kirjallisuutta:

Justinos Marttyyri. Apologiat & Dialogi Tryfonin kanssa. Suom. Matti Myllykoski ja Outi Lehtipuu. Gaudeamus 2008.

Pseudo-Matteuksen evankeliumi. Suom. Ville Vuolanto teoksessa Antti Marjanen, Ulla Tervahauta ja Ville Vuolanto. Varhaiskristilliset lapsuusevankeliumit. Suomen Eksegeettinen Seura 2020.

Bovon, François. Luke 1. Hermeneia. Fortress Press 2002.

Brown, Raymond E. The Birth of the Messiah: A Commentary on the Infancy Narratives in the Gospels of Matthew and Luke. Geoffrey Chapman 1993.

Just, Arthur A. Luke. Ancient Christian Commentary. InterVarsity Press 2003.

Lewis, Jody Vaccaro. The Inn, the Manger, the Swaddling Cloths, the Shepherds, and the Animals. The Oxford Handbook of Christmas. Oxford University Press 2020.

Pesonen, Anni ja Kirsi Valkama. Arkielämä Raamatun aikaan: Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin. Kirjapaja 2010.