Teologian maisteri Nemanja Balčin on nyt Taipaleen seurakunnan pappi, isä Nemanja. Vaikka pappeus oli ollut ajatuksissa teologian opiskeluajoista lähtien, hän uskoo, että Jumalan mielestä vasta nyt oli oikea aika pappeudelle.

Isä Nemanja kertoo pohtineensa paljon sitä, onko hänestä papiksi.

Teologian opiskelu tuntui kuitenkin kutsumukselta – vielä vahvemmin sen jälkeen, kun hän oli opiskellut vuoden elektroniikka-alaa, joka ei tuntunut omalta.

”Rippi-isäni kannusti opiskelemaan teologiaa omista epäilyksistäni huolimatta. Nyt ymmärrän, että tässäkin oli kyse Jumalan tahdosta ja johdatuksesta, ei omasta halustani.”

Armeija-aikanaan isä Nemanja toimi hetken varusmiespappina, ja teologian maisteriksi valmistuttuaan hän työskenteli 12 vuotta Tampereen seurakunnan nuorisotoimenohjaajana.

”Jumala näki, että olen valmis”

Pappisvihkimys oli pitkään odotettu ja iloinen asia.

”Jumala näki, että nyt olen valmis astumaan pappeuteen, ja olen siitä onnellinen. Koen, että olen saanut valmistautua tätä varten 12 vuoden ajan. Pappeus ei ole omien haaveiden toteuttamista vaan sitä, että on valmis palvelemaan seurakuntaa.”

Myös isä Nemanjan puoliso Elisa ja muu perhe ovat onnellisia ja ylpeitä uuden papin puolesta. Perheen tuki onkin papille hyvin tärkeä, ja ilman sitä pappina toimiminen olisi mahdotonta. Perheen ei tarvitse tarkoittaa pelkästään puolisoa ja lapsia. Joillekin papeille esimerkiksi luostariyhteisö on perhe.

Luostarit ovat isä Nemanjalle tärkeitä paikkoja jo nuoruusvuosilta Serbiasta, jossa hän kävi paljon luostarikirkkojen jumalanpalveluksissa. Siellä luostareiden pyhäköt ovat usein myös seurakuntien kirkkoja.

”Serbiassa on tavallista pyytää papeilta enemmän esirukouksia ja siunausta erilaisten asioiden puolesta kuin Suomessa. Balkanilaisessa kulttuurissa elää vahvana ajatus, että pappi on kokonaisvaltaisesti sekä sielun että ruumiin lääkäri. Suomessa ajatellaan usein jotenkin niin, että kirkolle kuuluu vain ihmisten hengellinen puoli”, isä Nemanja vertaa.

”Pappeus ei ole omien haaveiden toteuttamista vaan sitä, että on valmis palvelemaan seurakuntaa.”

Suomalaiset ortodoksit ajattelevat hänen mielestään liian usein, että kirkolliset asiat ovat muissa maissa paremmin. Sen sijaan meidän pitäisi ylpeinä muistaa omat juuremme ja kirkon yhteinen historia.

”Monet asiat ovat täällä hyvin, esimerkiksi kirkon selkeä lainsäädäntö ja hyvä järjestäytyminen helpottavat asioiden hoitamista. Mutta ortodoksit myös Suomessa kiinnittyvät osaksi maailmanlaajuista kirkkoa ja sen traditiota”, isä Nemanja muistuttaa.

Oman uskonnon opetus on isä Nemanjalle tärkeä asia osittain siksi, että hän kasvoi Jugoslaviassa aikana, jolloin uskonnonopetusta ei annettu.

”On hyvä, että oman uskonnon perusasiat opetetaan nimenomaan koulussa, jossa se on tasa-arvoista. Kaikkia asioita ei opita vain jumalanpalveluksista ja papin saarnoista. Lisäksi tarvitaan ymmärrystä myös muista uskonnoista.”

Piispa antaa vasta vihitetylle papille pyhän Leivän diskoksella ja lausuu: ”Ota tämä talletus ja varjele sitä Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemiseen asti, jolloin hän sen sinulta vaatii.” Kuvassa vasemmalla Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni, Nemanja Balčin ja Valamon luostarin igumeni Sergei. Kuva: Pentti Potkonen

Pyhä Ksenia puhuttelee 

Perinne ja nykyisyys yhdistyvät myös kirkkomme pyhissä. Lähellä meidän aikaamme eläneiden ihmisten kanonisointi vahvistaa isä Nemanjan mielestä sitä ajatusta, että kirkon olemus synnyttää pyhiä. Erityisen iloinen hän on pyhien joukkoon hiljattain liitetystä Johannes Valamolaisesta. Myös Ksenia Pietarilainen on isä Nemanjalle tärkeä.

”Ksenia Pietarilaisessa kiteytyy kristillisen elämän ydin: uhrautuminen toisen ihmisen puolesta. Meidän voi olla vaikea ymmärtää hänen valintaansa elää Kristuksen tähden houkkana, mutta silti hänen tarinansa vetoaa ihmisiin”, isä Nemanja sanoo.

Tämän huomaa esimerkiksi Pietarissa pyhän Ksenian haudalla, jonne pyhiinvaeltajat jonottavat jatkuvasti. Ollessaan vaihto-opiskelijana Pietarissa vuonna 2007 isä Nemanja vieraili haudalla usein.

Niinpä oli iloinen yllätys, kun piispa ilmoitti, että isä Nemanjan pappisvihkimys toimitettaisiin pyhän Ksenia Pietarilaisen muistopäivänä 24. tammikuuta.

Isä Nemanja on nyt liittynyt osaksi pappeuden pitkää ketjua, joka on alkanut Jeesuksesta ja jatkunut apostolien kautta nykypäivään. Juuret 2000 vuoden takana tuovat turvaa, eivätkä muutu vallitsevien trendien mukaan.

Pitkään suunniteltu, valtakunnallinen Aamun Koitto -lehti on nyt totta, ja luet parhaillaan sen jatkuvasti päivittyvää verkkoversiota. Ortodoksinen Aamun Koitto julkaistaan myös painetussa muodossa ennen juhannusta, ja printtilehti jaetaan kaikkiaan noin 42 000 ortodoksiseen talouteen. Lehteä voi halutessaan myös tilata.

Paikalliset uutiset turvataan

Suomen ortodoksisen kirkon julkaisema Aamun Koitto tulee pitkälti korvaamaan paikalliset seurakuntalehdet, ja lehti rahoitetaan keskusrahastomaksuin.

Paikallistason tiedottaminen onnistuu jatkossa Aamun Koiton hiippakuntaliitteiden kautta, jotka julkaistaan ja jaetaan runkolehden yhteydessä. Esimerkiksi seurakuntien jumalanpalvelustiedot, tapahtumat sekä muu niiden itse tuottama aineisto julkaistaan hiippakuntaliitteissä. Ensimmäisen printtilehden hiippakuntaliitteiden aineisto tulee olla toimitettuna 15.5.2021 mennessä, ja tuolloin jumalanpalvelus- ja tapahtumatiedot täytyy ilmoittaa 30.9.2021 saakka. Aineisto lähetetään osoitteeseen: aamunkoitto@ort.fi. Seurakunnat saavat myöhemmin tarkempia ohjeita aineistoihin liittyen.

Laajuudeltaan 8-sivuisia hiippakuntaliitteitä painetaan kolme erilaista, eli Helsingin, Oulun sekä Kuopion ja Karjalan hiippakunnalle omansa. Itse runkolehti on tällä hetkellä laajuudeltaan 24-sivuinen tabloid, mutta sivumäärää on mahdollisuus kasvattaa tulevaisuudessa.

Aamun Koiton kantava ajatus on olla Suomen ortodokseja yhdistävä julkaisu, joka rakentaa yhteistä, ortodoksista identiteettiä. Lehti tarjoaa sisältöä uskonelämän vahvistukseksi sekä jäsentää modernia yhteiskuntaa ortodoksisesta näkökulmasta. Aamun Koitossa nähdään myös kansanvälisiä uutisia ja ekumeenista sisältöä. Lisäksi sen sisällöntuottajiksi ja avustajiksi halutaan ihmisiä valtakunnan eri puolilta, eri ikäryhmistä ja eri taustoista.

Lehden bloggaajakaartiin kuuluivat vuonna 2021 Lintulan luostarin nunna Ksenia, Filantropian Minna Rasku, pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen, kirkkoherra Markku Salminen, isä Tuukka Rantanen, isä Tuomas Kallonen, Valamon luostarin kirjastonhoitaja Virva Suvitie, isä Rauno Pietarinen, yliopistotutkija Maria Takala-Roszczenko. opiskelija Sanna Salo, TM Karoliina Maria Schauman, isä Lars Ahlbäck, TM Riikka Patrikainen, Facebookista tuttu keskustelija Jukka ”Juksu” Mäntymäki, isä Heikki Huttunen sekä vanhempien luvalla ja valvonnassa operoiva lapsibloggaaja Saara – myöhemmässä vaiheessa joukkoon liittynee myös pappismunkki Serafim Seppälä.

Vuonna 2022 Aamun Koitto tiedusteli kaikilta bloggaajilta halua ja mahdollisuuksia jatkaa bloggaajana. Tällöin isä Lars Ahlbäck ja Maria Takala-Roszczenko ilmoittivat olevansa estyneitä. Kaikilta ei saatu vastausta. Näin ollen bloggaajakaarti 2022 on koottu niistä, joilta Aamun Koitto sai myönteisen vastauksen. Myös uusia halukkaita ilmoittautui mukaan.

Vuoden 2022 bloggaajat ovat: Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn intendentti Katariina Husso, rovasti Heikki Huttunen, Valamon luostarin kirjastonhoitaja Virva Suvitie, isä Rauno Pietarinen, TM Karoliina Maria Schaumann, toimittaja Risto Nordell, Filantropian Minna Rasku, Jukka ”Juksu” Mäntymäki, Saara, pappismunkki Serafim Seppälä, TM Riikka Patrikainen, nunna Ksenia, isä Tuukka Rantanen, pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen, kirkkoherra Markku Salminen ja isä Tuomas Kallonen.

Vahvat juuret historiassa

Uusi Aamun Koitto kiinnittyy Suomen ortodoksien historiaan samannimisen edeltäjänsä kautta, jonka perusti kirkkoherra Sergei Okulov Sortavalassa 1896. Sittemmin Aamun Koitto on ollut Kuopion ja Karjalan hiippakunnan lehti, jonka päätoimittajana on toiminut Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni. ja jonka kustantaja on toiminut Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry. (PSHV).

Ennen Aamun Koittoa uskonto ja kansallisuus liitettiin toisiinsa, ja ortodoksit kuuluivat tuolloin Venäjän kirkon alaisuuteen. Suomen hiippakunta oli perustettu 1892. Arkkipiispa Sergei vaati niin sanotun toisen sortokauden alla 1906, että Aamun Koitto olisi muutettava kaksikieliseksi. Okulov ei tähän suostunut, vaan lakkautti lehden seuraavana vuonna.

Aamun Koitto alkoi ilmestyä uudestaan vuoden 1918 alussa. Suomi itsenäistyi, ja ortodoksit erosivat Venäjän kirkosta sekä liittyivät Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen 1923.

Toinen identiteetin vahvistamisen aika tuli sotien jälkeen, kun ortodoksit joutuivat jättämään Karjalan ja jälleenrakennuskausi alkoi. Lehden ensimmäinen päätoimittaja sotien jälkeen oli edesmennyt arkkipiispa Paavali ja hänen jälkeensä Erkki Piiroinen 1955-1975.

Kolmas suomalaisen ortodoksian vaihe alkoi 1980-luvulla päätoimittajien Irja Laineen ja Heidi Vaaliston aikana 1980-luvulla. Tuolloin keskusteltiin jopa kirkon täydellisestä itsenäisyydestä.  Nykyinen päätoimittaja Susanna Somppi aloitti tehtävässään vuoden 2021 alussa. Somppi on kertonut näkemyksistään lehden linjasta Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilla (Avaa uuden sivuston).

Juttua on päivitetty 16.2.2022 klo 14:03 lisäämällä vuoden 2022 bloggaajat.

Valamon luostariin on tullut kuuliaisuusveljiä normaalia enemmän viime vuoden aikana. Tulijat ovat osaksi uusia kuuliaisuusveljiä ja osaksi luostarista lähteneitä ja nyt takaisin palanneita kuuliaisuusveljiä. Arkkimandriitta Mikael arvelee, että koronapandemialla saattaa olla osaltaan vaikutusta ilmiöön sikäli, että se on pysäyttänyt monet perimmäisten asioiden äärelle.

Kuuliaisuusveljellä on edessään pitkä tie munkiksi, ja munkkeudessa on kaikkiaan neljä eri astetta (Avaa uuden sivuston). Jotta tulija voi asettua kokeilemaan luostarielämää, on hänen täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sopeutuminen luostariin onnistuisi. Tällä hetkellä Valamon veljestö koostuu 15 jäsenestä. Veljestön keski-ikä on 45 vuotta.

Kilvoitteluelämä on työn, rukouksen ja levon vuorottelua. Usein kuulee kysyttävän, mikä saa nuoren ihmisen hakeutumaan luostariin, sivuun maailman elämästä.

Aamun Koitto toteutti tämän harvinaisen kuuliaisuusveljien haastattelun luostarin igumeni Sergein siunauksella. Haastattelu tapahtui nimettömänä siten, että arkkimandriitta Mikael toimi kysymysten ja vastausten välittäjänä. Kuuliaisuusveljet saivat jättää kysymyksen myös vastaamatta, ellei juuri kyseinen aihe herättänyt ajatuksia. Tästä syystä kaikki kuuliaisuusveljet eivät ole vastanneet jokaiseen kysymykseen. Haastatellut kuuliaisuusveljet olivat olleet luostarissa alle kuukaudesta kahteen ja puoleen vuoteen. Kuuliaisuusveli A oli ollut luostarissa haastattelun aikaan alle kuukauden, kuuliaisuusveli B pari kuukautta ja kuuliaisuusveli C kaksi ja puoli vuotta.

Milloin aloit harkita kuuliaisuusveljeksi hakeutumista – tunnistatko jokin tietyn sysäyksen?
Kuuliaisuusveli A:
”Harkinta kuuliaisuusveljeksi hakeutumisesta on hautunut mielessä pitkän aikaa. Useamman vuoden. Mitään erityistä hetkeä tai sysäystä en muista, mikä olisi ajatuksen takana. Uskon Jumalan johdatukseen asiassa ja nyt oli vain otollinen hetki asian toteuttamiseksi.”
Kuuliaisuusveli B:
”Prosessi on edennyt vuosien varrella pikkuhiljaa, ei ole mitään tiettyä hetkeä.”
Kuuliaisuusveli C:
”Se tapahtui vuosi ennen luostariin tuloani. Minulla oli vielä vuosi opiskelua jäljellä tutkinnossani yliopistossa. Lukiessani ortodoksisesta uskosta ja luostariperinteestä, luin Valamon luostarista internetissä. Otin pian yhteyttä sähköpostilla luostarin johtajaan, arkkimandriitta Sergeihin ja kerroin haluni muuttaa luostariin. Vierailin sen jälkeen luostarissa käydessäni lomalla Suomessa, ja päätimme yhdessä igumenin kanssa, että muuttaisin heti valmistuttuani. Pidän itseäni erottamattomasti suomalaisena ja koska Suomessa on vain yksi miesluostari, harkitsin vakavasti vain Valamoa enkä muita vaihtoehtoja maailmalla, kuten esimerkiksi Athos-vuorta Kreikassa, mikä kuitenkin kiinnosti minua silloin.”

”Suurimmat vaikutukset minulle oli hengellisen kirjallisuuden lukeminen, rukous ja omaan hengelliseen elämään syventyminen. Ymmärsin hyvin pian tahtoessani edistyä kilvoittelussa, että luostarissa avautuu suurempi mahdollisuus kilvoitella vapaana sitoumuksista käytännön murheisiin ja huoliin, samalla kun luostari tarjoaa elatuksen lisäksi mielekästä yhteisöllistä työtä ja elämää. Luostarissa on kaikki ihmiselle tarpeellinen ja siksi se kykenee antamaan tilaa rajattomalle sisäiselle kasvulle.”

Oliko päätös lopulta helppo vai vaikea? Millaisia asioita puntaroit päätöstä tehdessäsi?
Kuuliaisuusveli A:
”Päätös ei ollut helppo. Ei maailmasta noin vain irtaannuta luostariin. Olen kuitenkin aina tuntenut itseni kotoisaksi luostarissa. Ensimmäisen kerran kävin luostarissa oman isäni kanssa 1980-luvulla. Tämän jälkeen olen vieraillut, ollut erilaisilla kursseilla Valamon opistolla sekä ollut talkoolaisena luostarissa.”

Kuuliaisuusveli B:
”Päätös oli loppujen lopuksi helppo.”
Kuuliaisuusveli C:
”Päätös ei ollut minulle erityisen vaikea tehdä käytännössä, koska olin elämäntilanteessa, jossa sopi uuteen paikkaan muuttaminen. Olisin muutenkin harkinnut opiskelujen jatkamista toisaalla ja elämän aloittamista tai jatkamista toisessa paikassa. Luostariin muuttaessa minulla oli joitain itselleni vaikeita kiusauksia, joita vastaan edelleen kamppailen täällä.”

”Luostariin muuttaessani puntaroin sitä, miten kiusauksia vastaan tulisi taistella. Se on myös sama asia, mikä minua veti luostariin: tahto päästä vapaaksi. Se, mikä kiusaa luostarissa, on yksin ja selvästi havaittavissa, mutta maailmassa niitä on joukoittain ja ne ovat kaikkialla lähes jatkuvasti läsnä. On suoranainen ihme, että maailma edes pyörii kaiken sen keskellä. Viime ajat näyttänevät, miten hauras elämä suuressa yhteiskunnassa on.”

Miten perheesi tai muut läheisesi ovat suhtautuneet siihen, että lähdit luostariin?
Kuuliaisuusveli A:
”Läheiseni ja läheiset ystäväni ovat suhtautuneet hyvin luostariin lähtöön. En ole saanut negatiivista palautetta sellaisilta jolle, olen asiasta kertonut. Tärkeintä itselleni oli saada elossa olevan äitini siunaus asialle. Isäni on jo tuonilmaisissa, ja jos hän eläisi, niin uskoisin hänenkin ymmärtävän ja hyväksyvän asian”

”Yksi vanha ystäväni katkaisi välit juuri ennen lähtöäni tänne, mutta hän on edelleen rukouksissani ja välien katkaiseminen lienee hänelle olevan jonkinlaista ajatuksen hidasta sulattelua. Hänen reaktiolleen en itse juurikaan voi tehdä mitään.”
Kuuliaisuusveli B:
”Läheiset ovat suhtautuneet asiaan ymmärtävästi. Työmaailmassa kertoessani asiasta huomasin muutamien ihmisten olevan jopa kateellisia valitsemastani ratkaisusta.”
Kuuliaisuusveli C:
”Perheeni ja etenkin vanhempani ovat suhtautuneet hyväksyvästi, vaikka eivät aina ymmärräkään valintaani. Tulen suuresta perheestä, jossa jokaisella on oma paikka maailmassa, eikä yhden muuttoa luostariin erityisesti oudoksuta.”

Millaisia muistat ensi tunnelmiesi olleen, kun aloitit elämän luostarissa?
Kuuliaisuusveli B:
”Ensitunnelma oli seesteinen rauha, joka on säilynyt, vaikka eteen on tullut paljonkin tehtäviä.”

Mikä on parasta luostarielämässä?
Kuuliaisuusveli A:
”Parasta luostarielämässä on ehdottomasti Jumalanpalveluselämä. On etuoikeutettu, kun pääsee joka päivä palveluksiin. Päivä ei tahdo lähteä käyntiin ilman aamupalvelusta ja päivälle on hyvä saada päätös ehtoopalveluksesta.”
Kuuliaisuusveli B:
”Kokonaisuus.”
Kuuliaisuusveli C:
”Mahdollisuus kilvoitteluun samanmielisten kanssa jokaisen yhteisesti valitsemassa paikassa. Luostarikilvoittelijoita sitoo paikka ja päätös elää samassa paikassa toisten kanssa riippumatta henkilöiden luonteista, jotka ovat tehneet saman päätöksen. Me kasvamme yhdessä, vaikka meillä olisikin näennäisiä erimielisyyksiä asioista, kenties juuri siksi. ”

Mikä on vaikeinta luostarielämässä?
Kuuliaisuusveli A:
”Olen aika sopeutuvainen ja nöyräluonteinen, joten ylitsepääsemättömiä asioita ei ole vielä ainakaan tullut eteen.”
Kuuliaisuusveli C:
”Pysyä aitona omalle alkuperäiselle innolleen luostarikilvoitteluun.”

Oletko edes hetkittäin katunut valintaasi?
Kuuliaisuusveli A:
”En ole katunut valintaani. Miksi olisin? Heikot hetket ovat varmaan edessä kun paasto alkaa.”
Kuuliaisuusveli B:
”En ole katunut.”
Kuuliaisuusveli C:
”En kadu valintaani. Jos katuisin valintaani, se merkitsisi, että pitäisin valintaani huonona. Meidät on kutsuttu katumaan syntejä, ei vakaita päätöksiä.”

”Eräästä pappismunkista on tullut minulle hyvin tärkeä. Ilman hänen tukeaan elämä luostarissa olisi ollut monin verroin haastavampaa. Heikkoina hetkinä mietin ongelmaa ja ratkaisua hartaasti. Vasta sitten toimin, kysyn, ja lopulta odotan saavani vastauksen tavalla tai toisella. Siinä voi mennä pitkään, mutta vastaus yleensä kuitenkin tulee ja se usein vaatii oman mielensä muuttamista sekä nöyrtymistä.”

Kaipaatko ”maailmasta” jotakin?
Kuuliaisuusveli A:
”En mitään erityistä.”
Kuuliaisuusveli B:
”Tällä hetkellä en kaipaa.”
Kuuliaisuusveli C:
”Herra lupaa maailmasta luopumisesta munkille monin verroin enemmän kuin mitä maailma voi tarjota. Kaipaan useita asioita maailmassa, mutta en sillä tavalla, että haluaisin ne omakseni ja tavoittelisin niitä erityisesti. Pyrin hyväksymään sen tosiasian, että ne eivät tule olemaan minun, ja että niistä on luovuttava. Kaipaan edelleen ystäviä, perhettä, lemmikkejä, omaa taloa ja omia maita, omistamista, harrastuksia, kaikenlaista. Odotan kuitenkin, että saamme jotain vielä enemmän ja suurempaa. Tavalla tai toisella, ne kaikki korvataan. Luostarissa meillä on myös paljon hyviä ja tärkeitä yhteyksiä ja ihmissuhteita. Samoin kaikki muu on luostarissa yhteistä, ja siten olemme tavattoman rikkaita.”

Mitä odotat elämältäsi? Onko sinulla haaveita, vai ”saako” kuuliaisuusveli/munkki haaveilla?
Kuuliaisuusveli A:
”Miksi ei saisi haaveilla? Sehän kuuluu ihmisen perusluonteeseen. Olen kuitenkin mitättömän elämäni aikana oppinut sen, että täytyy mennä päivä kerrallaan, elää sitä täysillä ja katsoa mitä eteen tulee.”

”Meidän elämämme on Jumalan tahdon varassa, ja siihen emme juuri voi itse vaikuttaa.”
Kuuliaisuusveli B:
”Odotan toimimista yhteisten asioiden parissa ja luostariyhteisön eteen.”
Kuuliaisuusveli C:
”Kuuliaisuusveljenä pyrin täyttämään luostarikilvoituksen lupauksia ja niiden saavuttaminen on myös haaveeni. Niissä on elämän lähde. Kuuliaisuusveljen tehtävänä on mallintaa omassa elämässään omien kykyjensä mukaan munkin elämää ennen kuin vihkiytyy siihen.”

Millaisia hengellisiä asioita olet aivan erityisesti pohtinut?
Kuuliaisuusveli A:
”Useat hengelliset asiat ovat mietityttäneet. Itse näen kirkkomme mysteerit osaksi hengellistä elämää. Aina tulee uutta asiaa eteen mysteereissä ja aluksi niiden ymmärtäminen oli vaikeaa, mutta kun kehittää hengellistä elämäänsä niin oppii ne tuntemaan ja ymmärtämään niitä paremmin.”
Kuuliaisuusveli B:
”Olen lukenut paljon kirkkoisien tekstejä ja sitä kautta onkin ollut paljon pohdittavaa.”’

Millaisia neuvoja antaisit henkilölle, joka harkitsee kuuliaisuusveljeksi hakeutumista?
Kuuliaisuusveli A:
”Kotiasiat kannattaa olla kunnossa ja hetken mielijohteesta ei kannata hakeutua kuuliaisuusveljeksi.”
Kuuliaisuusveli C:
”Suosittelen olemaan rehellinen itselleen ja tutkimaan tarkoituksiaan mahdollisimman läpinäkyvästi. Ei pitäisi pelätä vastata myös vaikeisiin kysymyksiin, kun on tekemässä isoja koko elämän kestäviä päätöksiä. Itsestään voi joutua karsimaan monia ei-toivottuja puolia, joista ei tahtoisi kuitenkaan luopua tai kokee sen liian vaikeaksi, omaksuakseen luostarielämänmuodon. Sellaiseen tahtoon ja muutokseen johtaa nöyryys ja sydämen kovuuden heltyminen.”

”Herra on luvannut auttaa kilvoittelevia. Pyhien esimerkki osoittaa, että se on mahdollista heille, jotka uskovat muutoksen mahdollisuuteen ja tukeutuvat Herraan. Monet opettajat yrittävät auttaa maailmassa sadoilla eriävillä opeilla, mutta he ovat voimattomia muuttamaan mitään pysyvästi. Jumalalla on voima vaikuttaa ja ilman Hänen apuaan me emme etene.”

Paras neuvo tai ohje, jonka olet itse saanut – ja kuka sen antoi ja missä tilanteessa?
Kuuliaisuusveli A:
”Luostari ei ole vankila.” (tuntematon)
Kuuliaisuusveli C:
”Usko ensin ja tutki vasta sen jälkeen. Vastaukset useisiin vaikeisiin kysymyksiin löytyy vasta osoitettua vilpittömää hyvää uskoa. Näin opettaa pyhä Augustinus. Usko tulee ennen ihmismielen järkeä.”

Kerro jokin hengellinen elämys tai hassu tapaus kuuliaisuusveljen taipaleeltasi, joka on jäänyt mieleesi.
Kuuliaisuusveli B:
”Hienoimpia hetkiä on ponomarina mennä aamuviideltä lähes pimeään kirkkoon aloittamaan aamun palvelusten valmistelut.”
Kuuliaisuusveli C:
”Kenties jotakuta saattaa huvittaa tämä: en ole pitänyt itseäni erityisen suosittuna naisten joukossa. Luostariin muutettuani olen saanut useampia huomionosoituksia vastakkaisen sukupuolen edustajilta. Niitä en olisi enää kaivannut tänne muutettuani. Yksi heistä olisi voinut olla ´unelmieni kumppani´, jos sellaista olisin etsinyt. Pidän tätä toki sielunvihollisen juonena, mutta toisaalta se on myös jokseenkin koomista.”

”Perheeni pääsiäiseen kuuluu erityisesti pasha. Sitä täytyy olla ja sen valmistan aina, vaikka olisin pääsiäisen töissä”, Katrin Müürsepp kertoo.  

Hän on työskennellyt 14 vuotta Turun yliopistollisen sairaalan päivystävän leikkaussalin instrumenttihoitajana. Pääsiäiselle sattuu työvuoro noin joka toinen tai kolmas vuosi.  

Haastattelupyynnön saatuaan Müürsepp huomasi tulleensa ensimmäistä kertaa kunnolla miettineeksi kirkollisten juhlien ja työvuorojen suhdetta.  

”Minulle on selvää, että kun osaamistani tarvitaan leikkaussalissa, niin en voi ajatella, että olisin pääsiäisenä mieluummin kirkossa. Siinä mielessä tämä on ammatinvalintakysymys”, hän sanoo. 

Kyse ammatinvalinnasta

Emma Aronen on puolestaan tähän saakka viettänyt pääsiäistä usein kisamatkalla tai leirillä Pajulahden urheiluopistossa. Puolitoista vuotta sitten aktiiviurheilijan uransa päättäneen naisen lajina oli karate. 

Nyt Aronen opiskelee lääketiedettä viimeistä vuotta ja pohtii parhaillaan, mille alalle erikoistuisi.  

”Olen samaa mieltä kuin Katrin, että jos olen alalla, jolla on paljon päivystysvuoroja, niin pääsiäisen ja muiden juhlapyhien vieton on mentävä työn ehdoilla. Samasta asiasta oli kysymys myös urheillessani, eli osallistuin leireille ja kisoihin, oli pääsiäinen tai ei”, Aronen pohtii. 

”Totta kai arvostan vapaa-aikaani, jolloin voin tehdä mitä haluan. Mutta kun olen uravalintani tehnyt, on sitten myöhemmin turha harmitella sitä, että olisin mieluummin pääsiäisenä kirkossa kuin töissä”, hän jatkaa. 

Ortodoksi myös työroolissa

Vuorotyöläinen on toisinaan töissä myös muinakin juhlapyhinä, ja ajatukset ovat silloin tiiviisti tehtävässä työssä. Kotonakin on vaikea ajatella pääsiäisen juhlintaa, sillä yleensä seuraava työvuoro odottaa jo. 

Instrumenttihoitajan työ on vaativaa, ja juuri siksi Müürsepp pitää siitä. Leikkaussalissa on oma työrooli, eikä silloin ehdi miettiä muuta. Toisaalta ortodoksi on ortodoksi myös työroolissaan. 

”Teen aina kaiken voitavani potilaiden eteen, mutta Jumala auttaa minua siinä. Ajattelen, että jokaisen henki on Jumalan käsissä enkä ikinä mieti, että joku potilas ei selviä. Emme me voi sitä tietää.”

Molemmat naiset ovat liittynet ortodoksiseen kirkkoon aikuisiällä, mikä saa heidät pohtimaan pääsiäisen merkitystä eri kirkkokunnissa. Ortodoksinen käsitys pääsiäisestä tuntui vastaavan kummankin etsintöihin. 

”Ennen ortodoksiseen kirkkoon liittymistäni törmäsin jatkuvasti siihen, että joulua pidetään juhlista tärkeimpänä. Minusta se oli outoa. Luterilaisen kirkon ajattelussa pääsiäinen jää jotenkin sivurooliin. Ydinsanoma tuntui olevan se, että Jeesus jää roikkumaan ristille”, Müürsepp puuskahtaa. 

Ensimmäinen ortodoksinen pääsiäisyön palvelus oli suorastaan mystinen kokemus. 

”Lauloin kuorossa ja kerubiveisun aikana tunsin, miten enkelit olivat läsnä. Sama tunne valtaa minut usein edelleenkin. Ei sitä pysty kunnolla selittämään.”

”Jos jonain vuonna pääsiäinen menee töissä, niin ehkä se on enemmän sitä, että missaa kivat juhlat ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Kuitenkin ylösnousemuksen sanoma on siinä tärkeintä, ja meillä on mahdollisuus löytää se aina uudelleen”, Aronen kiteyttää. 

Emma Aronen (kuvassa vas.) ja Katrin Müürsepp laulavat Turun kirkon kuorossa. Vuorotyön vuoksi kuorossa laulaminen pääsiäisyönä ei aina ole mahdollista.