Pyhän Kolminaisuuden kirkossa on ollut aktiivista kuorotoimintaa sen historian alkuvaiheista lähtien. Ensimmäiset tiedot kirkon laulajistosta liittyvät kirkon vihkimistapahtumaan elokuussa 1827, jolloin paikallisten laulajien lisäksi mukana oli viisi laulajaa kirkon vihkineen Tallinnan piispa Nikanorin seurueesta. Ensimmäinen kanttori saapui 2.8.1827 Lappeenrannan Pokrovan kirkosta ja hän oli nimeltään Ivan Mihailov. Kirkon kuoro oli 1800-luvulla tuon aikaiseen tapaan mies- ja poikakuoro. Ensimmäisinä toimintavuosina laulajistoon kuului poikia Unioninkadun vastakkaisella puolella toimineesta kantonistikoulusta, joka kuitenkin lopetti toimintansa jo vuonna 1832.

Tästä eteenpäin kuorolaiset koostuivat yksittäisistä harrastelijoista ja välillä, kuten vuosien 1867–88 välisenä aikana, palkatuista mieslaulajista. Pitkäaikaisimpia kirkkolaulun johtajia 1800-luvun kuluessa olivat lukkarit Aleksei Bystrejevski (1837–67) ja Ilja Stratov (1883-88 ja edelleen 1900-luvun alussa), joka kokosi kuorolaisia Aleksanterin kymnaasin oppilaista.

Kuoronjohtajan toimi perustettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon 1900-luvun alussa, sillä lukkarien taidot eivät riittäneet kuoron johtamiseen. Samoihin aikoihin 1800–1900-luvun taitteessa Helsingissä vieraili kuoroineen kuuluisa pietarilainen säveltäjä Aleksandr Arhangelski, jonka säveltämää vigiliaa Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro laulaa edelleen jumalanpalveluksissa, ja josta kuullaan kuoron 195-vuotis juhlakonsertissa veisu ”Autuas se mies”. Arhangelskin huippukuoro antoi hyvän esikuvan kuorosoinnille ja hän oli tiettävästi ensimmäinen, joka lisäsi naisäänet kirkkokuoroihin. Myös Helsingissä kuoroihin alkoi tulla naisääniä, sillä venäläisen lastenkodin tyttöjä otettiin mukaan laulajiksi. Sekä kuoronjohtajien että laulajien vaihtuvuus oli kuitenkin vuosien 1900–29 aikana suurta: kuoronjohtajia oli tuona kolmenkymmenen vuoden ajanjaksona ehtinyt olla yhteensä seitsemän. Heitä olivat muiden muassa I. Djatshkov, T. Belokonj ja myöhemmin myös seurakunnan diakonina toiminut Nikolai Alvianski.

Vuonna 1929 Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoronjohtajaksi tuli Feodor Mironov, joka uudisti kuoroa merkittävästi. Mironov toimi kuoronjohtajana kahdenkymmenen vuoden ajan sota-aikana tapahtunutta katkosta lukuun ottamatta. Hänen tavoitteenaan oli kehittää kuoroa etsimällä motivoituneita laulajia, joita pitkäjänteisesti harjoituttamalla kirkon kuoron sointi kehittyisi.

Mironov aloitti julkisten konserttiesiintymisten sarjan 1930-luvulla, ja niitä pidettiin useassa konserttisalissa kaupungilla. Maaliskuussa vuonna 1935 Pyhän Kolminaisuuden kirkon konserttikuoro esiintyi Helsingin Hospizin salissa aloittaen konserttinsa Nosovin säveltämällä ”Taivaallinen Kuningas” -veisulla. Tällä samalla veisulla Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro aloittaa 4.12.2022 195-vuotisjuhlakonserttinsa klo 15 Uspenskin katedraalissa.

1930-luvulla alkoivat ensimmäiset radioitavat jumalanpalvelukset ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoron vastuulle tuli niiden laulaminen myös suomen kielellä. Muutkin esiintymiset yleistyivät, esimerkiksi laulutervehdykset sairaaloissa ja hoitolaitoksissa sekä erilaisissa hyväntekeväisyystilaisuuksissa. Konsertteihin saattoi tulla neljättä sataa kuulijaa ja musiikkikriitikot arvostelivat konsertteja lehdissä.

Kuoron koko 1930-luvulla oli 11–12 ja myöhemmin 1940-50 -luvulla yhdeksän henkeä. Rajoitukset perustuivat pitkälti seurakunnan kuorolaisille maksamiin palkkioihin. Kun kuoronjohtajaksi tuli Mironovin jälkeen vuonna 1949 Peter Mirolybov, hän toivoi jo alkuvuosinaan kuoron koon lisäämistä 16 henkeen, mikä olisi mahdollistanut soinnin kehittämisen ja ohjelmiston laajentamisen, mutta seurakunnanneuvosto otti tähän kielteisen kannan.

Peter Mirolybov jatkoi Mironovin aloittamaa työtä kuoron kehittäjänä ja otti ohjelmistoon monipuolisesti sekä venäläisten että Suomessa vaikuttaneiden säveltäjien tuotantoa. Mirolybov tunnetaan myös säveltäjänä, ja hänen oma tuotantonsa oli kuoron keskeistä ohjelmistoa.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro aloitti äänitteiden levyttämisen 1950-luvun lopulla Mirolybovin johdolla. Mirolybov siirtyi vuonna 1966 Uspenskin katedraalin kuoronjohtajaksi ja kehitti siellä kirkkoslaavinkielisen jumalanpalvelusmusiikin perinnettä pietarilaisen kirkkomusiikkiperinteen pohjalta.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon jumalanpalvelusten kieleksi oli 1930-luvulta lähtien vähitellen vakiintunut suomi. Uspenskin katedraalissa säilyivät kirkkoslaavinkieliset jumalanpalvelukset. Mirolybovin siirryttyä katedraaliin suomenkielisten palvelusten kanttoreina ja kuoronjohtajina toimivat Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Pauli Koukkunen (1966–75) ja Raimo Pores (1975-90).

Vuonna 1990 seurakunnan jumalanpalveluselämässä tapahtui merkittävä muutos, kun Uspenskin katedraalissa sen historian alusta toimitetut kirkkoslaavinkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, ja vastaavasti suomenkieliset jumalanpalvelukset siirrettiin Uspenskin katedraaliin.

Peter Mirolybov oli toiminut Uspenskin katedraalin kuoronjohtajana vuoteen 1989 asti ja ylläpitänyt slaavinkielistä kuorotraditiota muun muassa Uspenskin katedraalin mieskuoron johtajana. Hänen jälkeensä kuoronjohtajaksi tuli Jyrki Härkönen, jonka mukana kirkkoslaavinkielinen laulajisto suurelta osin siirtyi Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, missä alettiin jälleen toimittaa slaavinkielisiä palveluksia.

Härkönen toimi kuoronjohtajana vain vuoden, minkä jälkeen vuonna 1991 tehtävässä aloitti vuonna 1977 valmistunut ensimmäinen naiskanttori, Helena Tchervinskij. 1990-luvun alusta lähtien slaavinkielisten jumalanpalvelusten yhteisö monipuolistui, kun Suomeen saapui väestöä monista perinteisesti ortodoksisista maista. Monet heistä löysivät tiensä myös kirkkomusiikin pariin. Tchervinskij on erityisesti painottanut tarvetta säilyttää seurakunnan slaavinkielisen kirkkolaulun ominaispiirteitä, muun muassa juhlakonserttojen ja muiden kirkkovuoden kulkuun liittyvien sävellysten osalta. Tchervinskij on myös merkittävästi kehittänyt sekä slaavin- että suomenkielisten jumalanpalvelusten nuotinnoksia.

Vuonna 2002 Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan valittiin kanttori Kirsi Podschivalow ja hänen työntekopaikaksensa määrättiin Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Samanaikaisesti Helena Tchervinskij siirrettiin Tikkurilan Kristuksen Taivaaseenastumisen kirkkoon. Podschivalowin kausi jäi lyhyeksi, ja käytännössä hänen pitkäaikaisena sijaisenansa toimi Juri Zadorov.

Vuonna 2006 Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoronjohtajaksi tuli Irina Tchervinskij-Matsi, joka on aiemman kanttorin Helena Tchervinskijn tytär. Vuodet 2007–2010 Tchervinskij-Matsin ollessa perhevapaalla kirkon kanttorina ja kuoron johtajana toimi jälleen Juri Zadorov. Zadorovin kauden aikana Pyhän Kolminaisuuden kuoro koki suurimman murroksen, ja kuoron enemmistö koostui maahanmuuttajataustaisista laulajista Uspenskin katedraalista siirtyneiden emigranttisukuisten laulajien sijaan.

Nykyinen kuoron johtaja Tchervinksij-Matsi on tehnyt pitkäjänteistä työtä kuoron kanssa pyrkien säilyttämään äitinsä Helenan tavoin kuoron traditiota. Tchervinksij-Matsi lauloi Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuorossa äitinsä Helenan johdolla vuodet 1991–1998, joten sekä kuorolaiset sekä traditio ovat hänelle hyvin tuttuja. Teologian maisterina ja B-kuoronjohtajana Tchervinskij-Matsi on onnistunut kohottamaan kuoron tasoa jumalanpalveluksissa ja elvyttämään kuoron konserttitoiminnan viidentoista vuoden tauon jälkeen.

Ensimmäinen suuri esiintyminen kuorolla oli Tchervinskij-Matsin johdolla viisi vuotta sitten Pyhän Kolminaisuuden kuoron 190-vuotisjuhlakonsertissa. Sen jälkeen kuoro on konsertoinut lukuisia kertoja myös pienemmällä kokoonpanolla striimin välityksellä koronapandemian vuoksi.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro haluaa 195-vuotisjuhlakonsertillaan kunnioittaa ja kiittää kaikkia edesmenneitä ja kuorosta eläköityneitä kirkkolaulajia. 4.12. kello 15 alkavassa esitetään oopperakoulutuksen saaneen ja Uspenskin ylidiakonina toimineen, edesmenneen isä Mikael Kriisinin bravuuri, Strokinin säveltämä veisu ”Herra nyt Sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään” sekä lukuisia muita slaavinkielisen kirkkomusiikin helmiä. Konsertissa esiintyy neljä solistia: sopraanot Varvara Merras-Häyrynen ja Liisa Pugovkina, altto Natalia Vinogradova sekä baritoni Matti Torhamo.

Sydämellisesti tervetuloa!
Konserttiin on vapaa pääsy/konserttiohjelma 15 euroa

Pääkuva ylhäällä: Pyhän Kolminaisuuden kirkon kuoro konsertoi 195 vuotisjuhlansa kunniaksi 4. joulukuuta. Kuvaaja: Joel Eklöv

Valamon luostarin kirjaston kirjastonhoitaja Virva Suvitie on Suomen erikoiskirjastojen neuvoston edustajana Kansalliskirjaston johtokunnassa (Avaa uuden sivuston) 31. maaliskuuta 2026 asti. Erikoiskirjastojen neuvosto valvoo erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen etua kansallisessa kirjastoverkossa ja edustaa Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkostoa (Avaa uuden sivuston) eri sidosryhmien kanssa käytävissä neuvotteluissa. Se toimii yli hallintorajojen ja tukee yhteistä suunnittelua, yhteisiä tietovarantoja ja palveluita sekä avointa tiedonsaantia. Suvitie valittiin 25. lokakuuta myös Kansalliskirjaston johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

– Olen kiitollinen tästä hienosta mahdollisuudesta työskennellä kirjastomaailman kollektiiviseksi hyväksi. Haluan pitää erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen ainutlaatuista sekä syvällistä näkökulmaa esillä Kansalliskirjaston johtokunnassa. Mielessäni siintävät inspiroivat visiot ja yhteistyökuviot. On kiehtovaa toimia valtakunnallisten ja kansainvälisten kirjastohankkeiden luovassa polttopisteessä, koska kehitystoiminta on aina kiinnostanut minua, Suvitie sanoo.

Suunnitelmissa ovat vierailut ja tutustuminen Erikoiskirjastojen ja tietopalvelujen verkoston muihin jäsentahoihin nelivuotiskauden aikana.

Valamon luostarin ortodoksinen erikoiskirjasto on yksi kirkkomme tärkeimmistä paikoista, joissa ”yhteistä muistiamme” säilytetään organisoidusti. Se on kaikille avoin, ja kaikki voivat lainata sieltä teologisia ja yleisiä aineistoja. Kokoelman laajuus, eli yli 50 000 nidettä, on yli puolet Helsingin keskustakirjasto Oodin lainattavasta aineistomäärästä. Vanhimmat teokset ovat 1600-luvulta.

– Kirjastolaisen arki Valamossa on monipuolista ja sielua virvoittavaa. Joka päivä oppii lisää. Rukous on luostarissa aina läsnä, pyhät kirjat käsillä ja mukavat asiakkaat, työtoverit, talkoolaiset sekä veljestö ympärillä, Suvitie iloitsee.

Metropoliitta Panteleimon on poikkeuksellisen tuottelias kirjailija. Kuluvana syksynä kirjakauppoihin on tullut jo kymmenes Koskijärvi-sarjan dekkari, Kolme viestiä. Sarjan yhdestoista kirja on jo pitkälti valmis ja se julkaistaan vuoden kuluttua.

Ennen dekkarisarjansa aloittamista isä esipaimen ehti kirjoittaa tietokirjoja ja historiallisia romaaneja.

Ensi vuoden joulumarkkinoille ehättävä kirja päättää Koskijärvi-sarjan. Sarjan päähenkilö on poliisin leski Elisabeth Urhonen, joka älynsä ja sinnikkyytensä avulla ratkoo rikoksia. Joissakin arvioissa häntä on verrattu Agatha Christien luomaan neiti Marplen hahmoon.

Kirjojen tapahtumat metropoliitta Panteleimon on sijoittanut Ylä-Savoon, syntymäkuntansa Vieremän maisemiin.

– Kun tuntee paikat ja maisemat, niitä on helppo kuvata, isä esipaimen sanoo.

Tuoreimman kirjan kanteen on ikuistettu Vieremällä sijaitseva komea Salahmin kartano, jonka raahelainen liikemies Zachris Franzén vuonna 1840 rakennutti omistamansa ruukin keskusrakennukseksi.

Koskijärvi-sarjalla on omat ja uskolliset ystävänsä.

– On eräskin fani, joka on kertonut lukevansa sarjan uusimman kirjan aina jouluaattona, metropoliitta Panteleimon kertoo.

Dekkareiden kirjoittamista hän ei aio lopettaa, vaikka Koskijärvi-sarja päättyykin. Tulevissa kirjoissa hän kuitenkin pyrkii syventämään pohdintaansa ja kerrontaansa. Mukaan on tulossa myös ortodoksista kirkkoa ja uskoa käsitteleviä teemoja.

– Koska olen ortodoksisen kirkon piispa, minulta odotetaan sitä. Koen sen myös velvollisuudekseni. Uskoa on vain osattava käsitellä sopivalla tavalla, ei tuputtamalla, hän sanoo.

Juttua on korjattu 14.11.2022 klo 14:47 korjaamalla poliisinlesken sukunimi, joka on Urhonen, ei Urhola.