Kaipuu on tärkeä teema Joel Haahtelalle sekä kirjailijana että lukijana.
”Se on totuuden kaipuuta. Kaipuuta ymmärtää, mitä arkisen maailman takana on. En halua tyytyä siihen, mitä näen. Kirjat ovat jatkuvaa tutkimista ja etsimistä. Keino koputella tämän maailman reunoja”, Haahtela kertoo puhelimessa.
Jo nuorena häneen vetosivat teokset, joissa oli vahva toinen maailma johon kadota. Tärkeitä olivat Alexander Dumas’n Kolme muskettisoturia sekä J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta.
Teini-iässä järisytti Irving Stonen kirjoittama elämäkertaromaani Vincent van Gogh: hän rakasti elämää. Se teki Haahtelasta melkein kuvataiteilijan.
”Sen inspiroimana päätin itsekin ryhtyä impressionistiksi. Vaeltelin ympäri Helsinkiä ja talvella Seurasaaressa maalailemassa.”
Haahtela päätyi kuitenkin opiskelemaan lääketiedettä ja erikoistui psykiatriksi. Maalaaminen jäi, ja sen tilalle tuli kirjoittaminen. Opiskelukavereiden kanssa hän alkoi julkaista novellilehteä. Pikkuhiljaa Haahtela alkoi kirjoittaa pidempiä juttuja. Ensimmäinen romaani julkaistiin 1999 ja viime vuonna ilmestyi kahdestoista teos Hengittämisen taito (Otava).
Kiehtova sebaldiaaninen maailma
Itselleen tärkeäksi kirjaksi Haahtela valitsee saksalaisen W.G. Sebaldin romaanin Austerlitz (2001, suom. Oili Suominen, 2002, Tammi). Nuoruuden suosikkiteosten tapaan myös Sebaldin maailma tempaisi Haahtelan heti mukaansa.
”Lukijana minulle on tärkeää kirjan tunnelma ja mielenmaisema. En ole kiinnostunut keskinkertaisesta tekstistä. Kirjalla pitää olla vahva tyyli, ja Sebaldilla todella on.”
Haahtela kuvailee Austerlitzia romaanin ja esseen sekoitukseksi, jonka todellisuus on hypnoottinen ja unenkaltainen. Haahtela kertoo, että juonensa puolesta Austerlitz on muistinsa menettäneen orponuorukaisen tarina, mutta juonta enemmän häntä kiehtoo teoksen ’sebaldiaaninen maailma’. Vanhassa Euroopassa ja sen historiassa vaeltavan kertojan pienistä havainnoista kasvaa pohdiskeluja ja avautuu suuria kuvia ja jopa kosmisia näkyjä, jotka palautuvat takaisin pieneen ihmiseen ja ihmisen kohtaloon.
”Siinä on vahva menneisyyden läsnäolo ja katoavaisuuden tuntu. Kaiken läpäisee melankolia ja suru.”
Haahtela löytää teoksesta myös hengellisiä sävyjä. Sebaldin kerronnasta välittyy hänelle holistinen ajan päällekkäisyyden ja laskostumisen kokemus. Haahtela vertaa tätä olemiseen ortodoksisessa kirkossa, jossa läsnä ovat elävät ja kuolleet ja rukouksellinen tila läpäisee ajan ja historian.
Haahtela on lukenut Austerlitzin monta kertaa ja lueskelee sitä usein sieltä täältä. Hän pitää teosta rauhoittavana ja lohduttavana.
”Siinä elämä hyväksytään sellaisenaan. Kaikki, mitä siinä [elämässä] on tapahtunut, ilman arvottamista. Elämä itsessään on Sebaldille tärkeä.”
Dostojevskin henkilöhahmot kuin ystäviä
Tarinoiden maailma on Haahtelalle ikään kuin rinnakkaistodellisuus. Se on yhtä tärkeä kuin arkinen, näkyvä maailma. Haahtela kertoo, että esimerkiksi Dostojevskin henkilöhahmoista on tullut ikään kuin ystäviä.
Haahtelalla on usein luettavanaan viidestä kymmenen kirjaa kerralla. Ne ovat kotona eri pöydillä tuolien vieressä. Monesti lukeminen valikoituu sen mukaan, mihin sattuu istahtamaan.
”Se on vähän niin kuin sellainen kirjojen verkko, missä tulee seikkailtua.”
Kun haastattelu tehtiin kesäkuussa 2021, Haahtelalla oli kesken esimerkiksi Valamosta hankittu Hiljaisuuden voima. Abba Ammonaksen kirjeitä ja opetuksia. Kaunokirjallisuuden lisäksi Haahtela lukee paljon tietokirjallisuutta. Kun kirjoittaja kykenee löytämään runollisia assosiaatioita ja sanoittamaan abstrakteja asioita, lähestyy tietokirjallisuus Haahtelan mielestä kaunokirjallisuutta.
”Serafim Seppälän voi mainita. Hän on yksinkertaisesti loistava kirjoittaja”, Haahtela kehuu.