Arki & ihmiset

Moni on osallistunut jumalanpalveluksiin Valamon luostarin pääkirkossa eli Kristuksen kirkastumisen kirkossa, ja saanut sieltä lohdutusta ja rukouksellista voimaa. Kuumina kesäpäivinä kirkon ilma voi käydä kuitenkin tukalaksi ja ajoittain ihmisiä jopa pyörtyy korkean lämmön takia. Tilanteeseen yritetään löytää nyt pysyvää ratkaisua Valamon Ystävät ry:n käynnistämän rahankeräyksen (Avaa uuden sivuston) avulla.

Pappismunkki Viktor kertoo, että pääkirkkoon suunnitellaan kahta hiljaista ilmalämpöpumppua.

– Noin 9 000 euron investointi parantaisi kirkon sisäilman laatua, auttaisi keväisin ja syksyisin lämmityksessä sekä kosteuden hallinnassa ja toisi kesäisin kaivattua viilennystä. Näin kirkossa olisi miellyttävämpi osallistua jumalanpalveluksiin myös hellepäivinä ja suurten juhlien aikaan.

Kirkon oltava saavutettava ja turvallinen tila

Tavoitteena on tehdä kirkosta mahdollisimman saavutettava ja turvallinen tila kaikille. Viilennys helpottaisi erityisesti ikääntyneiden, liikuntarajoitteisten ja herkemmin kuumuudesta kärsivien osallistumista jumalanpalveluksiin.

Arkkitehti Ivan Kudrjavzevin suunnittelema kirkko vihittiin käyttöön 5. kesäkuuta vuonna 1977, joten ensi vuonna vietetään sen 50-vuotisjuhlaa. Kirkon temppelijuhlaa eli praasniekkaa vietetään vuosittain elokuun kuudentena päivänä.

Valamon Ystävät ry kerää varoja myös Vanhan kirkon eli Kaikkien Valamon pyhien kirkon kunnostukseen. Remontti on jo alkanut, ja esimerkiksi kirkon ikkunoita on irrotettu entisöitäviksi.

Edessä ovat lisäksi ulkoseinien, ovien ja niiden kehysten korjaus- ja maalaustyöt.

Valamon Vanhan kirkon rapistunutta seinää.
Valamon Vanhan kirkon rapistunutta seinää.

Vanhalle kirkolle tarvitaan vielä 15 000

Kuuliaisuusveli Mattias koordinoi Vanhan kirkon kunnostushanketta. Hänen arvionsa mukaan sen rahoituksesta puuttuu vielä noin 15 000 euroa.

Vanha kirkko on monelle rakas kesäkirkko ja tärkeä osa Valamon historiaa – näkyvä muistutus niistä vaatimattomista alkuvuosista, jolloin Laatokan Valamosta evakkoon saapuneet munkit rakensivat uuden kodin Heinävedelle.

Kahdesta aitasta yhdistämällä vuonna 1940 tehdyssä kirkossa toimitettiin kaikki luostarin päivittäiset jumalanpalvelukset aina vuoteen 1977 asti. Kirkon temppelijuhlaa vietetään vuosittain heinäkuun viimeisenä sunnuntaina.

Keräykseen voi osallistua alla olevilla tiedoilla:

Valamon Ystävät ry

Danske Bank FI42 8146 9710 3517 75, DABAFIHH

MobilePay: 34055

Poliisihallituksen rahankeräyslupa (RA/2025/1783)

Lisätietoja: https://www.valamonystavat.fi/lahjoita (Avaa uuden sivuston)

Kuvassa pappismunkki Viktor Valamon luostarin pääkirkossa.

Jaa tämä juttu