Piispa Sergein uusi elämä Helsingissä: jumalanpalveluksia, pyöräretkiä ja paastoruokaa mikrosta

– Olipa aika hullua: kun kävelin aamiaiselta veljestön keljoille, niin enpäs mennytkään minulle varattuun vieraskeljaan, vaan havahduin vasta entisen keljani oven takana, vaikka siellä asuu nyt tietysti uusi igumeni, arkkimandriitta Mikael, kertoo Haminan piispa Sergei huvittuneena.

Tällä kertaa piispa Sergei on päätynyt Valamoon Kuopiossa järjestetyn kirkolliskokousseminaarin kautta. Sen jälkeen hän ehti toimittaa liturgian ja vedenpyhityksen Keiteleen pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen kirkossa.

– Nyt minulla on muutama lomapäivä täällä luostarissa, ja ainahan Valamoon tulo tuntuu siltä kuin palaisin kotiin.

Ei liene ihme, että piispa Sergein askeleet veivät igumenin ovelle, sillä ennen piispavihkimystään viime tammikuussa hän tottui kävelemään tuttua reittiään vuodesta 1997, jolloin hänet valittiin luostarin johtajaksi. 57-vuotias isä esipaimen ehti viettää Valamon luostarissa kaikkiaan 31 vuotta.

Nyt hän saa vastata toistuvasti hiukan huolestuneisiin kysymyksiin siitä, miten esteetikkona ja etenkin kukkien suurena ystävänä tunnettu piispa Sergei on sopeutunut uuteen asemapaikkaansa Helsingissä. Lisäksi monet kysyvät, onko ikävä Valamoon ihan sietämätön.

– Itse asiassa olen päässyt käymään Valamossa melkein kerran kuussa esimerkiksi Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunnan (PSHV ry.) asioissa. Ainoastaan huhtikuu jäi väliin, joskaan aiemmat vierailut eivät olleet pitkiä.

Lisäksi Helsinki on ollut hyvin positiivinen kokemus, olipa kyse sitten ympäristön vihreydestä tai isä esipaimenen saamasta vastaanotosta.

– Minut on otettu vastaan erittäin lämpimästi, ja tunnen Helsingistä paljon ihmisiä jo entuudestaan, koska siellä asuu paitsi rippilapsiani, myös muita ystäviä ja tuttuja Valamon-ajoilta. Jotkut jopa sanoivat, että tämä oli voitto meille, mutta menetys Valamolle. Tokihan se ilahduttaa, että kokee olevansa tervetullut.

Alun perin isä esipaimenen oli määrä asettua Helsingin ortodoksisen seurakunnan kaksioon Liisankadulle, mutta sattuikin niin, että hänelle järjestyi puolivahingossa edullinen asunto Keskuspuiston läheisyydestä.

– Saan siis edelleen nauttia luonnosta, ja minua ovat ilahduttaneet myös kukkaistutukset, joita pääkaupungissamme on varsin runsaasti.

Helsingin merenrantamaisemat ovat myös mieleen, ja nyt niihin on mahdollisuus tutustua entistä paremmin ystävältä lahjaksi saadun polkupyörän avulla.

– Positiivinen asia pääkaupunkiseudulla on myös se, että jumalanpalveluksia toimitetaan hyvin paljon – ellei ihan joka päivä kaupungin keskustassa, niin ainakin lähialueilla. Lisäksi Uspenskin katedraalin upea kuoro on suuri ilo, samoin kuin tietysti se, että ihmiset käyvät jumalanpalveluksissa. Koronarajoitusten jälkeen monille on ollut varmasti hiukan outoakin alkaa taas käydä kirkossa, mutta onneksi tämä on elpymään päin.

Piispa Sergei on toimittanut paljon jumalanpalveluksia heti uudessa toimessa aloitettuaan. Hän on vieraillut muun muassa Haminassa, Turussa ja Hämeenlinnassa piispantarkastuksen myötä.

– Pääsin käymään pitkästä aikaa myös Läyliäisissä Kaunisniemessä, missä olen ollut viimeksi nuorena varusmiehenä. Iloitsen siitä, miten hienot tilat siellä nykyään odottavat nuoria kriparilaisia ja muita seurakuntalaisia.

Piispa Sergei laskeskelee, että on toimittanut jumalanpalveluksia eri puolilla Helsingin hiippakuntaa joka viikonloppu – vappua lukuunottamatta. Myös kesä on täynnä tapahtumia: Haminan pyhäkkö täyttää heinäkuussa 185 vuotta ja Lappeenrannassa toimitetaan vanhan Pappilatalon uudelleenvihkiminen niin ikään heinäkuussa, minkä lisäksi praasniekkoja juhlitaan Hangossa, Tapiolassa, Porvoossa ja Uspenskin katedraalissa.

– Iloitsen siitä, että saan toimittaa palveluksia, ja mielestäni olen päässyt jo aika hyvin sisälle piispan jumalanpalveluskaavaan.

Huolehtivaiset seurakuntalaiset ja tuttavat ovat tiedustelleet myös, miten isä esipaimen on järjestänyt ruokahuoltonsa – veljestölle kun ruoka valmistetaan luostarin puolesta. Tosin tiedossa on, että isä esipaimen osaa kokata ainakin maistuvaa kasviskeittoa.

– Onhan se totta, että luostarivuosien aikana tottui menemään valmiiseen pöytään. Kuitenkin kauppojen monipuoliset kasvisruokavaihtoehdot ovat suureksi avuksi etenkin paaston aikana. Täytyy tunnustaa, että valmis annos on helppo työntää mikroon sen sijaan, että alkaisi valmistaa ruokaa itse ihan alusta saakka. Lisäksi minusta tuntuu ehkä vähän hassulta laittaa ruokaa vain yhdelle ihmiselle.

Kiusaaja toimii luostarissakin

Kesäkuun alkupäiviin ajoittuva ”loma” kuulostaa sivullisen korviin kaikkea muuta kuin lomalta: tuskin isä esipaimen oli ehtinyt Valamoon saakka, kun vuorossa oli heti Aamun Koiton haastattelu ja kuvaus sekä PSHV:n varaston inventaario. Isä esipaimenta naurattaa: hän on tottunut siihen, että häntä tarvitaan. Tämä tulee todistettua heti, kun piispa Sergei ennättää ottaa muutaman askeleen luostarin pihamaalla: häntä lähestyy äiti pieni lapsi sylissään ja pyytää siunausta.

Myös igumeni Mikael vilahtaa näkökentässä, joskin hän on kiireinen kriparilaisia opastaessaan. On ilmeistä, että piispa Sergei on saanut luovuttaa rakkaan luostarinsa hyviin käsiin.

– Olen hyvin luottavaisin mielin sen suhteen, että igumeni Mikael hoitaa luostarin ja veljestön asioita hyvin. Onhan hänellä pitkä kokemus jo entuudestaan luostarin varajohtajana ja taloudenhoitajana.

Entä millaisia haasteita isä esipaimen muistaa itse kohdanneensa aloittaessaan Valamon luostarin igumenina?

– Igumeni vastaa viime kädessä aivan kaikesta luostarissa, eli tehtävä on hyvin vastuullinen ja kokonaisvaltainen. Kyseessä on aikamoinen kokonaispaketti, jossa täytyy hallita useita asioita yhtä aikaa, ja joskus joutuu tekemään hyvin nopeitakin päätöksiä. Sitä ei aina uskoisi, koska useimmilla on mielikuva luostarista hiljaisuuden ja rukouksen paikkana – mitä se toki myöskin on. Luostarissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu monenlaista: Kiusaaja toimii myös luostarissa ja laittaa kapuloita rattaisiin.

Luostarin johdon vastuita on sittemmin jaettu uudelleen. Nyt esimerkiksi Valamon opiston rehtori hoitaa myös henkilöstöpäällikön tehtäviä. Useimmiten kylmät taloudelliset realiteetit ja henkilöstöasiat ovat hyvin vaikeita yhteensovitettavia.

Ihmeitä matkan varrella

Piispa Sergei on saanut kokea luostarivuosinaan haasteiden ohella myös hyvin mieliinpainuvia tapahtumia, joita me ortodoksit pidämme itsestäänselvästi ihmeinä.

Isä esipaimen kertoo pyydettäessä yhden monista todistamistaan ihmeistä, joka kosketti häntä myös henkilökohtaisesti.

Sattui siis niin, että 26 vuotta sitten pappismunkki Sergei vihki tuttavapariskuntansa avioliittoon Uspenskin katedraalissa – tuolloin oli kyseessä ensimmäinen avioliittoon vihkiminen, jonka hän toimitti.

– Lupasin tulla kastamaan pariskunnan lapset, ja tarjous otettiinkin ilolla vastaan. Sitten kului aikaa, ja aviopari rakensi oman kodin. Kerran taas tavatessamme kysyin, eivätkö he aiokaan hankkia lapsia, ja kertoivat hyvin surullisina lääkäreiden sanoneen, etteivät he voi saada lapsia. Tämän kuultuani totesin, että Valamossa on kolme ihmeitätekevää Jumalanäidin ikonia, ja alan rukoilla asian puolesta.

Luostariin palattuaan isä Sergei rukoili Jumalanäitiä hänen Konevitsalaisen ikoninsa edessä ja pyysi Taivaan Valtiatarta näyttämään voimansa.

– Avioparille syntyi kolme tytärtä, jotka kaikki kastoin Valamossa. Tämä ihme oli myös henkilökohtaisesti hyvin merkittävä, ja se lisäsi luottamustani Jumalaan entisestään.

Syvältä koskettaneita elämyksiä on muitakin, ja niistä erityisesti kahta isä esipaimen pitää ilmiselvänä johdatuksena siihen, että Valamon oma skeemaigumeni Johannes luettiin pyhien joukkoon 2019.

Ensimmäinen näistä tapahtumista sai alkunsa kutsusta pyhän vanhurskaan Alexis Uginelaisen reliikkien avaamiseen Pariisiin, missä reliikkejä säilytettiin Sainte-Geneviève-des-Bois’n venäläisen hautausmaan kirkossa.

– Hauta-arkku avattiin kirkon kryptassa, ja pyhän luut pestiin veden ja valkoviinin sekoituksella ja huuhdeltiin sitten ruusuveden ja veden sekoituksella, minkä jälkeen reliikit kuivattiin. Seuraavana päivänä reliikit puettiin ja asetettiin reliikkiarkkuun, joka kuljetettiin Jumalansynnyttäjän suojeluksen nunnaluostariin Bussy-en-Othessa.

Toinen vastaava tilaisuus oli Virossa, missä avattiin pappismarttyyrien Mihail ja Nikolai Tarttolaisten hauta-arkut Tarton Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraalissa. Pyhien hautakammiot oli alun perin muurattu lattiaan.

– Muistan, että toinen ruumis oli maatumaton, ja se oli nostettaessa höyhenenkevyt. Oikea käsi oli säilynyt siunausasennossa, mikä oli hämmästyttävää.

Vastaavasti Suomen ortodoksisen kirkon merkittävimpiä hetkiä elettiin 18. lokakuuta 2019, kun pyhittäjä Johannes Valamolaisen hauta avattiin Valamon luostarin hautausmaalla metropoliitta Arsenin siunauksella. Tuolloin igumeni Sergei oli tiettävästi ainoa Suomessa, joka oli ollut aiemminkin läsnä pyhäinjäännösten avaamisessa ja tiesi entuudestaan, miten tuli toimia.

Ikimuistoisia elämyksiä olivat myös Valamolaisen Jumalansynnyttäjän ja Konevitsalaisen Jumalansynnyttäjän ikonien ristisaatot Venäjälle ja Yhdysvaltoihin, minne tuli kutsu vuonna 2004 Suomessa vierailleelta Amerikan ortodoksisen kirkon (OCA) koko Amerikan ja Kanadan metropoliitta Hermanilta. Arkkipiispa Leon seurueessa matkaan lähti Suomesta kymmenkunta henkilöä, joiden joukossa oli myös Lintulan luostarin edellinen igumenia Marina.

Tuo kerta oli ensimmäinen, kun Valamolaisen Jumalanäidin ikoni koskaan lähti Laatokan tai Heinäveden Valamon ulkopuolelle. Jopa Finnairin henkilökunta oli niin vaikuttunut, että pyhiinvaeltajat saivat säilyttää ikonia henkilökunnan lepohuoneessa mannertenvälisen lennon ajan.

Pyhiinvaellus ulottui New Yorkiin, Pennsylvaniaan ja Alaskaan saakka pyhittäjä Herman Alaskalaisen jalanjäljillä. Vierailu Alaskassa jäi aivan erityisesti piispa Sergein mieleen.

– Pääsimme käymään muun muassa Kuusisaaressa, missä pyhä Herman Alaskalainen kilvoitteli. Kun saavuimme, maisema oli epätodellisen kaunis; kuin olisi astunut sisään satumetsään – ja siellä me kuljetimme Jumalanäidin ikonia.

Saaressa toimitettiin liturgia Sergei ja Herman Valamolaisen rukoushuoneessa.

– Saman matkan aikana ihmettelin, että kuka on tämä pyhä Alexander New Yorkilainen, josta kaikki puhuvat. Itse en ollut moisesta pyhästä ikinä kuullutkaan. Lopulta selvisi, että he tarkoittivat pappismarttyyri Alexander Hotovitskia, joka oli toiminut New Yorkissa kirkkoherrana ennen Helsinkiin tuloaan.

Miliisisaattueessa kohti lavraa

Kun toinen ikimuistoinen matka alkoi Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonin kanssa kohti Pyhän Kolminaisuuden ja Aleksanteri Nevskin lavraa Pietarissa, ikonia kuljettanutta ajoneuvoa saattoivat miliisit niin mennessä kuin tullessakin.

Vuonna 2006 asiasta uutisoineen Aamun Koiton mukaan ikonia kävi kunnioittamassa kaikkiaan 30 000 ihmistä. Rakastettu ikoni vieraili myös Imatralla ja Konevitsan luostarissa, minne ikonia kiirehti kunnioittamaan myös Laatokan Valamon veljestöä. Näin siitä huolimatta, että kaikki heistä eivät hyväksyneet Konevitsan luostarin tapaa toimittaa palveluksia yhdessä uutta kalenteria noudattavan suomalaispapiston kanssa.

– Suomen puolelle palattuamme saimmekin sitten ajella ihan itseksemme, ilman poliisisaattuetta, piispa Sergei muistelee.

Haastattelua tehtäessä käsillä on pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen muistopäivä, ja Heinäveden Valamolla on ollut perinteisesti erittäin läheiset suhteet Konevitsan luostariin. Myös Laatokan Valamoon välit ovat olleet kunnossa ennen sotaa, ja Laatokan Valamon uudelleen avaamisen 30-vuotisjuhlia vietettiin yhdessä.

– Vastaava tuskin onnistuu enää vuosikymmeniin. Pääsiäistervehdykset lähiluostareihin lähtivät normaalisti, mutta tänä vuonna Suomen Posti palautti ne takaisin, koska juuri silloin lopetettiin postin kuljetus Venäjälle pakotteiden vuoksi. Onneksi sähköpostitse yhteys on vielä olemassa.

Piispa Sergei sai tänäkin vuonna kutsun Konevitsan luostarin praasniekkaan.

– Nyt emme voi osallistua siihen (Konevitsan praasniekkaan), koska se voitaisiin tulkita tuen osoitukseksi Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa – eikä minulla siitä syystä ole haluakaan mennä. Keskustelin asiasta arkkipiispa Leon kanssa, ja hän näki asian samalla tavalla. Uskoakseni he eivät ole tulleet kutsun esittäessään ajatelleeksi nykyistä maailmantilannetta.

Tulehtunutta ilmapiiriä pahentaa ortodoksikristittyjen näkökulmasta entisestään se, että Venäjän ortodoksisen kirkon päämies, Moskovan patriarkka Kirill on asettunut tukemaan näyttävästi Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Patriarkkaa on nimitetty julkisuudessa jopa presidentti Vladimir Putinin ”alttaripojaksi”.

Piispa Sergei tuntee patriarkka Kirillin jo vuosien takaa, ja arkkipiispa Leo on tuntenut patriarkan vielä paljon pidempään. Oliko siis merkkejä tulevasta näkyvissä jo aiemmin?

– Patriarkka Kirill on toki aina ollut hyvin kansallismielinen, mutta sodan tukeminen tuli suurena yllätyksenä. En usko, että monikaan osasi odottaa sitä häneltä. Päinvastoin tällaisessa tilanteessa odottaisi, että patriarkka tuomitsisi sodan. Valta ei tee ihmiselle hyvää: se turmelee. Patriarkka Kirill on menettänyt kasvonsa kirkkonsa päämiehenä muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen ja lännen kirkkojen silmissä.

– Kirkko on pyhä, mutta kirkon jäsenet – niin piispat, papit kuin maallikot – eivät aina ole pyhiä, vaan syntisiä ihmisiä. Ylpeys ja vallanhimo näkyy nyt Venäjän kirkossa, mikä koituu sille suureksi menetykseksi. Suurin osa Moskovan patriarkaatin seurakunnista sijaitsee Ukrainassa. Lisäksi on käsittämätöntä, että venäläiset pommittavat paitsi viattomia siviilejä, myös omia pyhäkköjään ja luostareitaan.

Ukrainan pääkaupunki Kiova on pyhä paikka niin ukrainalaisille kuin venäläisillekin, koska siellä toimitettiin Kiovan kaste vuonna 988. Näin ollen sekä Ukrainan että Venäjän ortodoksit ovat Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Onufrin sanoin ”nousseet Dneprin kastevedestä”, minkä lisäksi hän on nimittänyt veljessotaa ”Kainin synnin toisinnoksi”.

Metropoliitta Onufrin johtama, näihin päiviin saakka Moskovan patriarkaatin alainen (?) Ukrainan ortodoksinen kirkko on ilmaissut halunsa irrottautua Moskovan patriarkaatista. Osa Ukrainan piispoista on lopettanut patriarkka Kirillin muistelemisen.

– Yksi ratkaisu olisi, että Moskovan patriarkaattiin kuulunut Ukrainan ortodoksinen kirkko liittyisi ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen, pohtii piispa Sergei.

Koettelemuksesta voikin tulla siunaus

Moskovan patriarkaatin toimet ovat herättäneet vastustusta myös Ukrainan rajojen ulkopuolella.

– Myös Liettuassa kymmenkunta ortodoksiappia kieltäytyy muistelemasta patriarkka Kirilliä, ja heidät määrättiin toimituskieltoon. Jää nähtäväksi, voisivatko he liittyä ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Kirkon mission kannalta Venäjällä tulisi ymmärtää, että kansankielistä rukous- ja jumalanpalveluselämää pitää tukea, koska muuten se ei pääse kehittymään.

Vaikka maailmantilanne näyttää huolestuttavalta, piispa Sergei tarkastelee nykytapahtumia suuremmassa mittakaavassa.

– Elämme nyt kaikkinensa koettelemusten aikaa.

Hän muistuttaa kuitenkin, että kirkkojen väliset suhteet ovat vaihdelleet vuosien ja vuosisatojen saatossa hyvinkin merkittävästi: vihanpitoa on seurannut suvantokausi ja suoranainen suhteiden kukoistus.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu, voiko Suomen ortodoksinen kirkko joskus palauttaa suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon.

– Emme ainakaan niin kauan kuin sota kestää. Kuitenkin sota loppuu ennemmin tai myöhemmin, ja sitten on aika arvioida tilanne uudestaan. Surullista, koska kyseessä on maailman suurin ortodoksinen kirkko. Kuitenkin kaikessa onnettomuudessakin on muutoksen mahdollisuus – jopa entistä parempaan suuntaan. Kuka tietää, jos Ukrainassa sota johtaisi lopulta sikäläisten ortodoksien yhdistymiseen? Jumalalle kaikki on mahdollista.

Juttua muokattu 1.7. klo 10:14 korjaamalla kirjoitusvirhe ja poistamalla toistot.